Siirry sisältöön

Maailman kuuluisimman akitan, Hachin, syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta. Kaikki japanilaisrotujen harrastajat länsimaissa tuntevat Hachikon tarinan ja ovat ehkä nähneet Hachiko-elokuvista ainakin yhden. Mutta Hachi oli luonnollisesti muutakin kuin "Chuken Hachiko", isäntäänsä odotteleva hiljainen hahmo juna-asemalla.

Hachiko-raamattu "Hachiko - Solving Twenty Mysteries About The Most Famous Dog In Japan" (Mayumi Itoh) kertoo Hachin elämänvaiheista ja Hachiin liittyvistä ihmisistä ja koko Hachiko-ilmiöstä varjopuolineen todennäköisesti kaiken sen, mitä sata vuotta sitten eläneestä koirasta enää voidaan saada selville. Hachin syntymä ja kuolema, luonteenpiirteet, jälkeläiset, terveyshuolet, ihmisten asenteet, korvagate, käsittämätön kebabgate ja mitä seurauksia yhdellä sanomalehtiartikkelilla voikaan olla. Todellinen Hachi Hachiko-kunnianimen takana löytyy hyvin yhdestä kirjasta. Suosittelen lämpimästi.

En halua spoilata kirjan koko sisältöä blogiin, joten otan käsittelyyn vain erään sivujuonteen, joskin erittäin merkityksellisen sellaisen. Hachi ja Japanilaisten koirien suojeluyhdistyksen NIPPO:n perustaja Dr. Hirokichi Saito tunsivat toisensa, ja me tunnemme Hachikon siksi, että Dr. Saito antoi hyvän juttuvihjeen tokiolaiselle sanomalehdelle. Ja siinä samalla saattoivat pelastua sukupuutolta kaikki muutkin japanilaiset alkuperäiskoirat. Vielä Hachin syntyessä japanilaiskoirien arvostus oli ollut aallonpohjassa.

Tapahtui niin, että...

  • Marraskuussa 1923 Odaten kaupungissa Akitassa nartulle nimeltä Goma Go syntyy neljä urospentua. Pennut ovat odate inuja, koska rotunimeä akita ei vielä käytetä. Goman omistaja kuuluu vauraaseen Saiton klaaniin… joka ei nimestä huolimatta ollut sukua tohtori Hidekichi Saitolle. Yksi pennuista matkustaa junalla Tokioon professori Hidesaburo Uenon koiraksi. Se saa nimen Hachi.
  • 1924-1925: Hachi ja professorin kaksi muuta länsimaista koiraa ottavat tavaksi saattaa professorin aamuisin joko läheisen yliopiston porteille tai toisinaan Shibuyan juna-asemalle. Iltaisin ne palaavat samaan paikkaan odottamaan, milloin professori tulee töistä.
  • 1924: Taidealan opiskelija Hirokichi Saito on ratsastamassa tovereidensa kanssa ja näkee yliopiston lähellä suuren, kermanvärisen koiran. Koiralla on japanilaiskoiran tunnusmerkit, eli pystykorvat ja kippurahäntä. Saito pysähtyy ihailemaan koiraa ja ajattelee, että jos ottaisi itselleen koiran, sen tulisi olla samanlainen.
  • 1925: Hirokichi Saito näkee saman koiran uudestaan, tällä kertaa yliopiston portilla, kuin odottamassa jotakuta. Tässä vaiheessa Hachin isäntä on vielä elossa.
  • 1925: Hachin isäntä, professori Ueno, menehtyy kesken työpäivän. Hachi on oppinut, että pitempien poissaolojensa jälkeen professori palaa Shibuyan aseman kautta, joten se kehittää tutuksi tulleen rutiininsa. Hachi lähtee aamuisin asemalle ja palaa iltaisin kotiinsa.
  • Valmistumisensa jälkeen Hirokichi Saito sairastuu ja päättää toipilasaikanaan ottaa itselleen koiran, sellaisen pystykorvaisen ja kippurahäntäisen japanilaiskoiran, joita kuvataan vanhoissa kirjakääröissä. Kaupungin eläinkaupoista ja kasvattajilta löytyy kuitenkin vain luppakorvaisia länsimaiskoiria.
Dr. Hirokichi Saito.
  • Saito vierailee Odatessa, jonka pormestarilla on muutamia pystykorvaisia odate inuja. Pormestari Izumi on perustanut odate inujen suojeluyhdistyksen keväällä 1927, mutta kukaan ei ollut liittynyt mukaan toimintaan. (Yhdistyksestä tuli sittemmin nykyinen AKIHO.)
  • Toukokuussa 1928 Hirokichi Saito perustaa japanilaisen koiran suojeluyhdistyksen eli NIPPO:n. Hän alkaa koota yhteen jäljelläolevia japanilaiskoiria lehti-ilmoitusten perusteella ja kierrellen itse ympäri maata. Koirista muodostetaan rekisteri niin että niiden omistajat saavat yhteyden toisiinsa ja pystyvät kasvattamaan japanilaiskoirien pentueita.
  • Heinäkuussa 1928 Saito näkee jälleen Hachin Shibuyan aseman lähellä. Koira ei antaudu kiinni, mutta johdattaa Saiton nykyisen omistajansa taloon. Saito kuulee Hachin tarinan. Samana kesänä Saito julkaisee tavoittamiensa japanilaiskoirien ensimmäisen rekisterin. Hachi on mukana tässä rekisterissä parin-kolmenkymmenen muun koiran joukossa.
  • Hirokichi Saito alkaa pitää kirjaa Hachin elämästä ja käy toisinaan tapaamassa sitä asemalla. Hän ostaa Hachille kebabvartaita, ja Hachi tekee sellaisia temppuja kuin "istu" ja "anna tassu". Saito panee merkille, että Hachia kohdellaan asemalla kaltoin. Sitä potkitaan, sen päälle kaadetaan vettä ja sen naamaa jopa töhritään musteella. Mutta milloinkaan Hachi ei sano ihmisille vastaan.
  • Syksyllä 1932 Hirokichi Saito julkaisee NIPPO:n jäsenlehdessä tarkan elämäkerran Hachista. Hän antaa myös isolle tokiolaiselle sanomalehdelle vihjeen hyvästä juttuaiheesta siinä toivossa, että ihmiset alkaisivat osoittaa myötätuntoa vanhenevaa koiraparkaa kohtaan ja kohtelisivat sitä ystävällisemmin.
  • Lokakuun alussa 1932 Hachista julkaistaan sanomalehtiartikkeli. Jutun kirjoittanut toimittaja tosin kutsuu Hachia sekarotuiseksi akitaksi, sillä Hachin toinen korva on alkanut roikkua puremavamman ja ihotulehduksen takia.
  • Hachista tulee sanomalehtijutun myötä uskomattoman suosittu. Se opitaan tuntemaan Chuken Hachikona, uskollisena koirana. Faneja virtaa asemalle, ja Hachikon ympärille muodostuu kaupallinen ilmiö. Samalla sukupuuton partaalla olleet akitat ja muut japanilaisrodut saavat kaipaamaansa mainosta ja nostetta.
  • Marraskuussa 1932 Hachi osallistuu kunniavieraana ensimmäiseen NIPPO-näyttelyyn, joka pidetään Ginzassa tavaratalon katolla. Julkisuuskohu Hachikon ympärillä jatkuu. Hachikon kunniaksi tehdään patsaita. Hachiko esiintyy jopa elokuvassa. Koko tämän ajan Hachi kuitenkin saapuu aamuisin Shibuyan asemalle palaten illaksi nykyisen hoitajansa luokse.
Japaninkielinen taulukko Hachin ruumiinosien mitoista. Päivämäärä 3.11.1933 viittaa toiseen NIPPO-näyttelyyn, johon Hachi myös osallistui. Koiria mittailtiin rotumääritelmän laatimista varten.
  • Maaliskuussa 1935 vanhuuden, sydänmatojen ja syöpäkasvainten heikentämä Hachi löydetään kuolleena Shibuyan asemalta. Hachin muistoksi järjestetään rukoustilaisuus, jonka jälkeen Hirokichi Saito toimittaa Hachin ruumiin yliopiston eläinlääketieteelliseen laboratorioon kuolinsyyn selvittämistä varten. Hachin turkki täytetään museoon ja luut jäävät Saitolle tutkimuskäyttöön. Hachin luujäänteet tuhoutuvat toisen maailmansodan aikana Tokion ilmapommituksessa, mutta tarina uskollisesta akitasta jää elämään.

***

Oliko Hachi ratkaisevan tärkeä japanilaisrotujen uudelle suosiolle ja elpymiselle? Olisiko mikä tahansa koira voinut nousta samalla tavalla ikoniksi, vai olisivatko japanilaiskoirat selviytyneet ilmankin? Entä kuka olisi pelastanut shibat, jos ei Dr. Hirokichi Saito ja hänen perustamansa NIPPO? Koska historia meni kuten meni, lienee turvallista sanoa, että Hachin olemassaolo vähintäänkin myötävaikutti shibojen ja muiden japanilaisrotujen säilymiseen. Tuntuu hauskalta ajatella, että kauan sitten Dr. Saito pyysi Hachia antamaan tassua kebabherkkua vastaan Shibuyan asemalla, ja osittain sen ansiosta minulla voi olla Suomessa vuonna 2022 oma shiba sekä shiba-aiheinen blogi.

Nuori Hachi. Kumpikin korva on ollut alkujaan urheasti pystyssä.

Shibojen viralliset nimet NIPPO-koirarekisterissä poikkeavat Kennelliiton pentuerekisteröintien nimikaavasta. Selkein ero on kennelnimen ja yksilönimen käänteinen järjestys, eli koiran oma etunimi tuleekin ennen kennelnimeä. Esimerkiksi Tiikerin japanilainen isoisoisä Matsuyoshi on rekisterinimeltään:


Matsuyoshi Go Ishizaki Shimizusou.


Japanilaisissa shibakirjoissa koiriin viitataan usein tuttavallisesti etunimellä. Joskus kennelnimiosa on suluissa etunimen perässä, tai koiran tunnistamista on helpotettu laittamalla sulkuihin sen vanhempien etunimet. Ehkä tämä on perua NIPPO:n alkuajoilta, jolloin harvat säilyneet vuoristokoirat lisättiin koirarekisteriin pelkällä etunimellä? Esimerkiksi Hachikona tunnettu Hachi-akita oli rekisterissä yksinkertaisesti Hachi Go (huomaa erilaiset päätteet).

Entsyymin rekisterinimi Ouhime tarkoittaa kirsikoiden prinsessaa. Prinsessa on erikoistunut pelastamaan pudonneita ja puihin nostettuja lapasia.


Japanilaisten shibojen nimet alkavat muuten näyttää hivenen monotonisilta, kun niitä selaa jonkin aikaa. Puolet koirista tuntuu olevan maruja, arasheja ja himejä väri-indikaattoreilla aka/beni (punainen), kuro/koku (musta), shiro (valkoinen) tai goma (seesami). NIPPO:n rekkarinimissä ei selvästikään ole tapana vitsailla Caccacasoilla ja populaarikulttuurin hahmoilla.


Etunimeä seuraa Go eli 号. Tämän sanan tarkan merkityksen selvittäminen on ollut yllättävän vaikeaa, koska suomessa ja englannissa ei ole sille vastinetta. Loistavan Hachiko-kirjan kaksikielinen kirjoittaja Mayumi Itoh avaa Gota näin: Go on markkeri, joka ei yksinään tarkoita mitään, mutta joka liitetään puhdasrotuisten eläinten, taideteosten ja liikennevälineiden nimien perään. Hiukan vastaavaksi sanaksi englannissa annetaan sana "opus" musiikkiteoksen yhteydessä. Ehkä Go on samantapainen kunniapääte kuin -san, ja rotukoiran katsotaan olevan arvokas teos? Suomessa vastaavia päätteitä eri merkityksillä voisivat olla sukunimien yleinen diminutiivipääte -nen sekä kohteen feminiinisyyttä ilmaiseva -tar.


Kennelnimiosa on monesti kaksiosainen ja saattaa sisältää tiedon koiran synnyinpaikasta ja kasvattajan sukunimestä. Usein nimen viimeisenä osana on kartanoksi suomentuva sou. Esimerkiksi Tiikerin emon nimi


Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou,


jossa Asahi viittaa todennäköisesti Asahin alueeseen ja Keisuke ehkä johonkuhun henkilöön. Nimi ei kuitenkaan ole sama kuin rekisterikirjan kasvattajalla.

"Entsyymin Lapas-Rescue ylläpitää orpolapasten rekisteriä! Lapaset rekisteröidään isoihin, keskikokoisiin tai pieniin."


Joskus nimissä näyttää olevan outoa toistoa, kun osa kennelnimestä on laitettu etunimen eteen. Tiikerin isoisä on


Yakata No Kurotempou Go Touyou Yakata


…eli Paviljongin Kurotempou Go Itämainen Paviljonki. Koska kennelnimet on tapana jättää pois koirista puhuttaessa, voi tällaisella nimeämistempulla liittää kennelin tunnisteen koiran etunimeen. Lopputulos vastaa käytännössä Suomessa tuttua nimeämistä. Kennelliiton rekisteröintejä varten kennelnimen loppuun voi laittaa No-omistusliitteen ja lisätä koiran oman nimen perään Go-markkerin. Tämän lähemmäksi japanilaistyylistä nimeämistä ei pääse.