Japanilaiskoiria tieteessä, taiteessa, historiassa ja vähän arkielämässäkin. Blogin tekstejä, etenkään Google Lens -tyyppisiä käännöksiä ja nopeasti vanhentuvia genetiikkajuttuja, ei tule käyttää ainoana lähteenä uusille popularisoinneille ilman alkuperäislähteitä ja ajantasaisimpia tutkimusjulkaisuja.
Kun olet ostamassa pentua, niin ota selvää, milloin pentusi emolla on vasta ollut edelliset pennut.
Elämme vuotta 2023 länsimaissa. Ei ole enää järkiperustetta toiminnalle, jossa joka emosta tiristetään ahnaasti seuraava satsi pentuja heti edellisten perään.
Koiran tiineys, raskauspahoinvoinnilla tai ilman, kestää kaksi kuukautta. Seuraavat kaksi kuukautta emo omistautuu hormonien ansiosta pienille pennuilleen. Imettää niitä. Hätäilee vaistomaisesti niiden takia. Pennut on sen prioriteetti. Suosittelen tekemään päässälaskun, minkälaisen tauon emo on saanut tiineyksiltä ja imetyksiltä ja pentumismoodilta, jos pentueiden syntymäpäivissä on esimerkiksi viiden kuukauden väli. Mä saan tulokseksi yhden kuukauden eli peräti 30 päivää.
DNA-pohjaista elämää ei ihminen voi oikeasti hallita, ja rotukoirat ilmiönä on loppunsa edellä. Mutta suunnitelmallinen tiristäminen on 100% ihmisen päätösvallassa oleva asia. Tämän käsittämiseen ei tarvitse opiskella perinnöllisyystiedettä tai kasvattaa koiria vaan ihan maalaisjärki riittää.
Kennelliittojen kattojärjestö FCI:n upouusilla nettisivuilla linjaus näyttää nyt tältä.
Muita varoitusmerkkejä:
Liian halpa (alle tonni) tai liian kallis (3-4 tonnia) pentu.
Ällösöpöt pentumainokset. Täydellisyyden kulissit, somet täynnä kauniita kuvia. Jatkuva itsekehu tai itsekorostuksen tarve. Liika idealismi. Jos kyseessä aloitteleva koirankasvattaja niin tämä viimenen on todennäköisesti OK.
Kasvattaja, joka käyttäytyy asiattomalla tavalla aiempia kasvatinomistajiaan kohtaan, ja useammallakin jo vanhemman kasvatin omistajalla on samasta henkilöstä yhtä huonoja kokemuksia. Tällaiset koirankasvattajat kiepauttavat asian vakuuttavasti niin, että vika on kaikissa niissä eri (usein sairaiden) kasvattien omistajissa. Näistä kannattaa ehdottomasti kysellä shibalenkeillä.
Epärealistinen "Shiba on terve rotu." Nykyinen shiba-rotu on luotu niin harvoista kantakoirista, että samat geenit pyörivät kaikissa shiboissa. Valitettavasti mukaan on osunut myös sairausgeenejä, jotka hyppivät sukupolvien yli. Lähtökohtaisesti mikään puhdasrotuinen shibapentue ei ole turvassa seuraavilta. Allergiat (iholla, suolistossa tai molemmissa). Hajoavat polvet. Oudot pelkotilat. Kivesvika.
Epärealistinen "Jalostuskoira ei voi periyttää ongelmaa x, kun ei sillä itsellään ole sitä." Sukusoluja ei voi nähdä päällepäin, ja täydelliselläkin koiralla voi olla jollain tavalla huonot sukusolut. Jälkeläisnäyttö muutamassa eri pentueessa kertoo jalostuskoiran sukusoluista jo jotain.
Epärealistinen "Suomalaiset shibat eivät saa lisääntyä." Kuitenkin pitäisi jollain tavoin saada maailmaan seuraava sukupolvi lisääntymään saman tiukan seulan läpi. Umpikuja ratkaistaan sillä, että 1-2 sukupolven välein tilaillaan uudet postimyyntipennut ulkomaisista tuotantohäkkilöistä. Niiden sukulaiset on tyypillisesti mallia "tutkimatta (tai tietämättä) terve".
Ennen shiboja minulla oli lapsuudenkodissani kolme japaninpystykorvaa eli japsia. Opin ennen Tiikerin saapumista, että shibat on erilaisia kuin japsit, mutta oli hyvin hankalaa saada tarkennusta eroavaisuusasiaan. Tässä postauksessa yritän kirjoittaa huomaamani erot ylös. Kun verrataan shibaan, niin japsia voi luultavasti käyttää esimerkkirotuna muistakin pienikokoisista seurakoirista, joita ei pidetä yhtä alkukantaisina kuin shiboja. Vertailu käy koko ajan kolmen 90-luvulla syntyneen japsiveljeksen ja kahden 2010-luvulla syntyneen shibasisaruksen (= yhteensä viisi koiraa) välillä, joten juttua ei tule ottaa ehdottomana totuutena kummastakaan rodusta.
Asiat on jonkinlaisessa tärkeysjärjestyksessä:
Vapaanapito on erittäin erilaista
Shibaa ei voi ulkoiluttaa vapaana samalla oletuksella kuin japsia. Ero on ollut selvä jo pentuna. Ulkoilutin lapsena japsejani vapaana citymetsissä, missä ne pysyivät kanssani samalla polulla 5-10 metrin säteellä ja olivat heti kytkettävissä, vaikka niiden luoksetulokoulutus oli oikeasti ollut minimaalista. Shibat eivät pysy metsäpolulla vaan lähtevät sinne metsään… ja katoavat näkyvistä. Siis jos et varmista, että olet shiballe kiinnostavampi kuin mikään siellä metsässä, mikä voi olla vaikeaa. Jopa Entsyymi on peloton ja jää yksin pilkkopimeässä tonkimaan mielenkiintoista kohtaa, vaikka kävelemme Tiikerin ja taskulampun kanssa kauas sen edelle. Japsipojat halusivat olla tiiviisti ihmistensä lähellä ja pyrkivät myös pitämään porukan koossa, eli juoksivat ihmisen luota toiselle. Sitten on vielä ne saaliseläimet, joiden näkemisestä etenkin Entsyymi syttyy ihan erilaiseen kiihkoon kuin shibaveljensä tai kukaan japsipojista.
"Mokomat hihnat, aina riesana!"
Varaudu shiban villiin pentuaikaan
Shibapennuilla on kuulema herttaisena lempinimenä "tulipallot helvetistä". Kolmesta japsipojasta kaksi hammasteli pentuna aika paljon ja yksi ei ollenkaan. Se ei ollut mitään verrattuna Tiikerin pentuajan näykkimiseen. Vaatteet oli riekaleina ja jalat yhtä mustelmaa, kun kaikki sen kokemat tuntemukset, niin hyvät kuin ikävätkin (kohtaamisen ilo, jano tai tylsyys lenkillä jne.), purkautui villinä hammasteluna. Tähän ei auttanut kuin aika ja jonkinlainen hermoston kypsyminen, ja näykkiminen loppui itsestään joskus pentuvuoden aikana. Pärjäsin lapsena aivan hyvin japsipentujen kanssa yksin kotona, mutta en olisi pärjännyt 11-vuotiaana yksin riiviöikäisen Tiikerin kanssa vaan olisin pelännyt sitä. Toisaalta kuka tahansa olisi pärjännyt Entsyymin kanssa, joka oli jo pentuna maailman kiltein koira, mutta varmempaa on varautua siihen pieneen tulipalloon.
Tiikerin ensimmäisiä metsuriprojekteja. Erilaiset projektipaikat lenkeillä oli tälle energiselle shibapojalle tärkeitä.
Shiba ilmaisee mielipiteensä
Shiboissa tuli japsipoikien jälkeen yllätyksenä se, miten niillä on jo pentuna vahva oma tahto tehdä mieluisia asioita. Japsit viihtyivät aina ihmisten seurassa, eikä niille ollut mielestäni niin väliä mitä tehtiin tai mihin mentiin, kunhan saivat olla kaikessa mukana. Lenkeillä etenkin Tiikeri ehdottelee risteyksissä suosikkireittejään, jonne haluaisi mennä. Parhaisiin paikkoihin kuten koirapuistoon ja hoitopaikkaan päin se hyppii kahdella jalalla etujalat viuhuen, kun kävellään ohi. Meemikuvat "itsepäisistä shiboista lenkillä" on varmaankin otettu tällaisista tilanteista. Mutta kyllä Tiikeri tulee pettyneenä perässäni kun tajuaa, että ei mennä tällä kertaa sinne. Ajattelen usein, että se on henkiseltä tasoltaan kuin 2-vuotias uhmaikäinen lapsi, ja miten paljon 2-vuotiaan lapsen muka kuuluu olla vastuussa ja määräämässä asioista?
Viputus. Pöydällä on jotain, mitä Tiikeri välttämättä haluaisi.
Shibapennun bonuksena on sisäsiisteys
Vastapainona shibapennun villeydelle on se, että hyvin todennäköisesti sanomalehtiä ei tarvita. Eli moni shibapentu on jo luovutusikäisenä siinä mielessä sisäsiisti, että ei halua tehdä tarpeita sisälle (edes yöllä), kunhan vain pääsee riittävän usein ulos. Japsipennuilla sisäsiisteyskasvatus oli se koirakirjan tavanomainen ja sanomalehdet käytössä. Shiban luontainen sisäsiisteys saattaa näkyä aikuisenakin sillä rasittavalla tavalla, että sopivan kakkapaikan löytäminen voi olla vaikeaa, jos hätä ei ole kovin suuri. Ei onnistu eka yritys, eikä toinenkaan… mutta ehkä jo kolmannella. Tai sitten aamulenkki loppuu ennen kuin paikkaa löytyy. Japsien kanssa en muista, että paikanetsintä olisi ikinä ollut näin tarkkaa. Ja protip: älä missään nimessä lähde mukaan shiban paikanhakuun, jolloin koira pakottaa lenkit jatkumaan vähitellen yhä pidemmälle ja pidemmälle. Tein tämän hermojaraastavan virheen aikoinaan Tiikerin kanssa. Tietyt koiralle tutut vakiolenkit toimivat paljon paremmin, ja se tekee kyllä tarpeensa jos on oikeasti hätä.
Jesper. Kiltti pieni koirapoika.
Alkukantaisia pelkoja
Japsipojistani yksi pelkäsi kovasti uudenvuoden raketteja ja katolta putoavaa lunta. Kuuroutumisen jälkeen pelot katosivat, eli kyseessä oli ääniarkuus. Kaksi muuta japsipoikaa ei pelännyt mitään. Shiboista Tiikeri pelkää todella paljon kärpäsiä silloin kun on sisätiloissa tai ulkona hihnassa, jos pysähdymme pidemmäksi aikaa. Luulen, että kyseessä on jonkinlainen alkukantainen pelko, joka liittyy nimenomaan "ansassa olemiseen". Ulkona vapaana ollessaan se ei pelkää hyönteisiä. Käytännössä tämä tarkottaa sitä, että Tiikerin kanssa ei voi enää matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla, vaikka se oli pentuna innokas bussimatkustaja ennen pelon puhkeamista. Pelkoreaktio on niin voimakas. Hyönteisten pelkoa ja ääniarkuutta esiintyy rotuyhdistyksen terveystietokyselyjen perusteella joillakin shiboilla. Se ei ole yleistä mutta ei älyttömän harvinaistakaan. Entsyymi täyttää pian viisi, eikä ainakaan vielä pelkää mitään. Japsien mahdollisista erityispeloista en osaa sanoa.
Mutta myös alkukantaista rohkeutta ja itsenäisyyttä
Shibat on mielestäni itsevarmoja "koviksia" verrattuna japsipoikiini. Tämäkin näkyi jo pentuna. Tiikeri unohti minut ja sinkosi heti kauas puiston toiselle laidalle, kun laskin sen ensimmäistä kertaa vapaaksi juoksemaan koirapuistossa. Japsien jälkeen tämä yllätti, ja olin iloinen, etten ollut laskenut sitä ikinä irti citymetsässä. Olin onneksi nähnyt Tiikerin ja Entsyymin kasvattajan luona metsälenkillä, miten kauas aikuiset shibat irtoavat. Shibat on myös aina menossa etunenässä eteenpäin uusillakin reiteillä, kun taas japsipojat lenkkeilivät mieluiten tutuilla reiteillä ja ikään kuin varmistelivat vilkuilemalla minua, jos oltiin jossain uudessa paikassa. Jos ulkona pimeässä näkyy jotain epäilyttävää, Tiikeri valpastuu heti ja on korvat pystyssä muristen menossa tutkimaan, mistä on kyse. Vaikka Tiikeri on kooltaan vain shiba, niin minulla on sen kanssa kävellessä ihmeen turvallinen olo (luulen, että staffinomistajat kokevat jotain samanlaista).
Shibat näyttävät kuvissa jostain syystä paljon isommilta kuin oikeasti ovat.
Ja alkukantaista pehmeyttä
Siis luonnetestitermien pehmeyttä, mikä ei tarkoita sitä, että pehmeä koira olisi kiltti, helppo, hiukan arkaileva, vailla omaa tahtoa tms. Esimerkiksi rohkea ja kovapäinen Tiikeri on myös pehmeä. Sen mieli on kuin pehmeä savitaulu, johon sekä hyvät että huonot kokemukset jättävät yhdestä kerrasta jäljen, ja se muistaa sen jälkeen nuo kokemukset aina. Otetaan esimerkiksi vaikka viemärien kannet. Tiikeri käveli pentuna sellaisen yli, ja se keinahti sen jalkojen alla. Tämän jälkeen se onkin varonut visusti kävelemästä kansien yli ja kauhistuu, jos ei pysty kiertämään kantta. Hyvien kokemusten painuminen mieleen ilmenee mm. siten, että jos Tiikeri kohtaa suosikki-ihmisiään tietyn reitin tietyssä kohdassa, se olettaa, että tämä sama kiva ihminen on nyt joka kerta siellä odottamassa sitä. Sen toiveikkuus ja pettynyt itku on riipaisevaa katsottavaa ja kuultavaa 😀
Erään shibaihmisen sanoin, "alkukantaisella eläimellä ei ole varaa tehdä kahdesti samaa virhettä, joka voi maksaa sen hengen." Japsien osalta en takautuvasti enää pysty oikein arvioimaan, olivatko ne miten pehmeitä.
Shiban asenne muita koiria kohtaan luultavasti muuttuu aikuistuessa
Eli suomeksi sanottuna, varaudu siihen, että etenkään shibauros ei enää teini-iän jälkeen ole kaikkien kaveri vaan voi ärhennellä muille koirille. Tämän havainnon olen tehnyt sekä Tiikeristä että Jyväskylän shibalenkeiltä, jossa on monia eri-ikäisiä uroksia. Kun ne kohtaavat hihnassa ja joutuvat nokikkain, on alkuärhentely enemmän sääntö kuin poikkeus. Tunteet rauhoittuvat, kun lähdetään liikkeelle samaan suuntaan kävellen.
Tiikeri oli junioriaikansa valtavan koirasosiaalinen, iloinen leikkijä. Se ehti saada arviolta ainakin viisikymmentä eri koirakaveria sekä lenkeillä että koirapuistossa, eikä sillä ollut yhtäkään negatiivista koirakokemusta. Tästä huolimatta hormonit alkoivat vaikuttaa 9 kk iässä, ja yhden ainoan viikon aikana pentumaiset leikkieleet muuttui ärhentelyksi, kun se kohtasi uusia koiria lenkillä. Silti Tiikeri on yhä pohjimmiltaan ystävällinen ja leikkisä ja pyrkii muiden koirien seuraan - hormonien aiheuttama kiihtymys vaikuttaa aivan kuin sen "päällä". Kun Tiikeri saa aikaa rauhoittua, niin se saa edelleen uusia koirakavereita, joiden kanssa myös leikkii. Uusi kaveri hyväksytään 1-3 tapaamiskerran jälkeen pysyvästi. Tiikeri saattaa kyllä olla epätavallisen leikkisä aikuinen shibauros. Koiran voi myös opettaa jo pennusta asti ignooraamaan muut koirat, jolloin sen on helpompi jatkaa samalla linjalla aikuisenakin. Tiikeri iloitsi pentuna niin paljon lajitovereistaan, ettei tämä taktiikka tullut sen kohdalla kysymykseen.
Narttuja on Jyväskylän lenkeillä tosi vähän, mutta ne käyttäytyvät hyvin asiallisesti ja rauhallisesti. Entsyymi vaikuttaa pitävän kaikista koirista (etenkin pojista 😀 ) Toisaalta ei ole ennenkuulumatonta, että nuorelle aikuiselle shibanartulle joudutaan etsimään uusi koti, kun se ei enää ole tullut toimeen saman perheen muiden narttujen kanssa.
Japsien koirasosiaalisuudesta en osaa sanoa kuin sen, että nykyiset kohtaamani ihmisille avoimet japsit ovat olleet myös ystävällisiä Tiikerille ja Entsyymille, eivätkä ole provosoituneet Tiikerin pullistelusta. Sitten niistä onkin tullut kaverit. Omat japsini suhtautuivat aikoinaan muihin koiriin vahtihaukulla sen jälkeen kun menettivät pentuaikaiset koirakaverinsa.
Kummallakaan ei ole liioiteltuja piirteitä mutta ainakin shiballa on sisäsiittoisen koirarodun terveysongelmat
Japsit ja shibat on molemmat pienehköjä perusmallisia pystykorvia. Niiden ulkomuodossa ei ole mitään sellaista erikoisuudentavoittelua, mikä aiheuttaisi terveyshaittoja. Yksittäisille koirille voi toki osua kummassakin rodussa mikä tahansa koirilla yleinen vaiva. Shiboista fiilikseni on, että jos jokin tietty terveysongelma mainitaan, niin se liittyy monesti allergioihin tai närästykseen. Päivitys: vaihdoin otsikkoa, koska en pysty historiajuttujen ja terveyskyselyn perusteella enää pitämään shibaa erityisen perusterveenä rotuna. Rotu on ollut jo 60-luvulla erittäin sisäsiittoinen, jolloin japanilaisissa koirakirjoissa on mainittu seuraavat yleiset ongelmat:
takajalkojen ristisideongelmia
alapurentaa
puuttuvia hampaita
kivesvikaa
arkuutta
pigmentin haalistumista
Ja suljetun populaation sisäsiittoisuus nousee väistämättä uusien sukupolvien ja uusien matadorurosten myötä. Koiranetin sukupuut eivät kerro todellista sisäsiittoisuutta, koska ne eivät ulotu kuin muutaman sukupolven päähän. Nykyshiboilla prakaa myös immuunijärjestelmä, joten rodulla on selkeä alttius seuraaviin:
Paras tai pahin todiste näistä on se, että molemmista on jo tutkimusjulkaisuja, joissa on tutkittu nimenomaan shibojen iho - ja suolisto-oireita. Rotukohtaisia tutkimuksia (ne maksaa!) ei lähdetä tekemään turhan takia. Shibojen rotuyhdistyksen terveyskyselyn tavoittamista shiboista 28% oli ilmentänyt allergisia oireita.
Suomessa shibojen PEVISA:ssa olevien lonkkakirjainten yms. mukavan hallittavan näköisesti jalosteltavien juttujen ei ehkä pitäisi olla keskiössä? Niissä tulee kuitenkin aina olemaan luonnollista vaihtelua, ja pahimmillaan niihin keskittyminen vain kiihdyttää luonnottoman sisäsiittoisuuden kasvua.
Japsien nykytilanteesta en osaa taaskaan sanoa. Omat japsipoikani elivät perusterveen elämän 15-vuotiaiksi. Ell-käynneistä muistan yhden rajuoireisen suolistotulehduksen sekä uinnin jälkeisen ihotulehduksen. Nuorimmalla japsipojalla oli viimeisinä aikoinaan käytössä sydänlääke ja nesteenpoistolääke. Shiboilla (kohta 7- ja 5-vuotiaat) on ollut tähän mennessä molemmilla kertaalleen silmän sidekalvon tulehdus, Entsyymillä oireileva nenäpunkki ja Tiikerillä juoksunarttujen hajujen aiheuttama virtsatietulehdus, mutta nämä ei ole rotukohtaisia sairauksia. Päivitys: Shibojen vaivoista Tiikerille puhkesi aikuisiällä siitepölyallergia, joka oireilee kesäisin ihon kutinana, ja Entsyymille mahdollisesti uutuusvaiva nimeltä dyskinesia eli liikehäiriö. Vaikka molempien Koiranetissä näkyvä sisäsiitosprosentti on 0%.
Koirille ja eliöille yleensä voi tulla vaivoja ja sairauksia ihan samalla tavalla kuin ihmisillekin, mutta tällä hetkellä sanoisin, että saat todennäköisemmin terveemmän japsin kuin shiban. Mutta voi olla, että en vain ole perehtynyt riittävästi japsien 2020-luvun terveystilanteeseen. : D
Alex. Japsin valkoinen väri on geneettisesti samaa haalistunutta punapigmenttiä kuin valkoisilla shiboilla.
Uloslähtö on erilaista
Japsipojat innostuivat, kun niille sanoi "Lähetään pissille!" Vaikka keskellä yötä ne heräsivät ja työntyivät eteiseen valjaiden pukemista varten. Shibat taas pitää paimentaa eteiseen, koska se pannan pukeminen on jotain niin epämiellyttävää. Ilmeisesti tässäkin on nyt kyse siitä shiban alkukantaisuudesta. Kahlituksi tuleminen on aivan kamalaa. Tiikeri pörisee murheellisena, kun pantaa puetaan, ja jopa Entsyymi kiihtyy ajatuksesta ja purkaa sitä säntäilyllä tai lelun riepottamisella. Kun pannat on saatu päälle, niin kaikki on ok, eikä ne enää ulkona näytä haittaavan. Monet shibat käyttää kyllä valjaitakin, mutta Tiikeriä ja Entsyymiä olen niiden aikuisiällä päättänyt piinata "vain" pannalla - Tiikerin kävely muuttuu aivan jäykäksi, jos sillä on valjaat.
Koulutus ja temppujen oppiminen on samanlaista
Sekä japsit että shibat on superälykkäitä ja oppivat nopeasti mitä vaan, kunhan palkkio on riittävän hyvä. Mielestäni kummallakaan ei ole sillä tavalla "miellyttämisen halua", että ilman palkkiota tekisivät ainakaan kovin innostuneesti temppuja, kuten jotkut palveluskoirat ilmeisesti tekevät? Sen sijaan olen huomannut selvän eron toistojen kestävyydessä, eli japsi ei väsynyt saman tempun toistoon ad infinitum (kunhan sai palkan) mutta shiba alkaa ikään kuin tuskastua jo 2-3 kerran jälkeen, vaikka saisikin joka kerta palkan.
Topi. Topin kanssa olisi voinut kisata ja menestyä missä tahansa hoksottimia vaativassa lajissa - se oppi mitä oudoimmat temput.
Molemmista lähtee ääntä
Shiboja sanotaan hiljaisiksi, mutta tämä tarkottaa mielestäni sitä, että ne ei ole vahtikoiria, jotka ilmoittaa haukulla epäilyttävistä asioista. Kaikki kolme 90-luvulla syntynyttä japsiani olivat vahtikoiria, eli haukkuivat ovikellon, ulkoa kuuluvat äänet ja alkuun myös sisälle tulevat vieraat. Sen sijaan viime vuosina tapaamani japsit eivät ole haukkuneet minua, kuten omani olisivat samassa tilanteessa tehneet. Mutta edes yhteenlaskettuna kolmen japsin vahtihaukku ei vedä vertoja kaikelle muulle möykälle, minkä kaksi shibaa saa keskenään aikaan. 😀 Se ei ole ärsyttävää eikä todennäköisesti kuulu kerrostalossa naapuriin asti, mutta Tiikeri ja Entsyymi on todella puheliaita. Entsyymi haukkuu lisäksi ovikellon, Tiikeri ei. Kummatkaan rodut ei ole ns. turhan räkyttäjiä, siis että innostuessaan tai tylsistyneinä haukkuisivat huvikseen.
Shibojen paini on pysynyt pentumaisena ja äänekkäänä. Japsipoikien leikki oli tähän verrattuna sivistynyttä.
Ihmisrakkaus lienee koirakohtaista
Japsipoikani halusivat aina olla omien ihmisten lähellä, mutta eivät sentään työntyneet syliin kerälle, kuten Tiikeri tekee. Molemmat shibat ilahtuvat myös hirmuisesti faneista, uusista ja vanhoista, mutta tämä ei shiboissa ole itsestäänselvyys, koska rotua myös kutsutaan "etäiseksi", "varautuneeksi" jne. Japsipojat olivat juurikin varautuneita ja jopa epäluuloisia vieraita ihmisiä kohtaan, ja niillä kesti oman aikansa (minuutteja) hyväksyä uudet ihmiset. Nykyiset japsit, ne jotka olen kohdannut, on ihan eri tavalla avoimia vieraita kohtaan kuin omani olivat. Luulen, ettei tässä asiassa voi sanoa mitään kovin yleispätevää. Pennun vanhempien käytöksestä voi ennustaa jotain. Tiikerin ja Entsyymin isä esimerkiksi työskentelee Kennelliiton kaverikoirana, joten niiden ihmisrakkaus on todennäköisesti geeneissä.
Tiikerin onnellisimmat kuvat on toistuvasti peräisin shibalenkeiltä. Kaikki shibat ei välitä silityksistä samalla tavalla.
Turkinhoito on molemmilla helppoa… paitsi…
Japsilla on ulkonäöstä huolimatta helppohoitoinen turkki, josta kevätkurat lähti huuhtelemalla tai kuivuttuaan karisemalla. Shiban turkki on tarvinnut varsinaista pesua yhtä harvoin. Kummatkaan ei mene takkuun, vaikka harjailisi vain satunnaisesti, eikä koirankarvoja juuri irtoa karvanlähtöajan ulkopuolella. Shiballa on kuitenkin paksumpi ja massiivisempi pohjavilla, joka irtoaa 2-3 kertaa vuodessa. Sen irrottamiseen ei riittänyt enää japsipojilta peritty metallikarsta vaan piti hankkia furminaattori ja pet teezer. Shiban karvainfernoa on vaikea kuvailla - se pitää kokea itse. Tässä tapauksessa sanon, että meemikuvissa on jotain perää. Mutta siihenkin tottuu.
Tällaisesta kraatterista koivessa se usein alkaa. Kaikki tuo pehmeän näköinen karva irtoaa.
Shiba meikkaa
Saalistajan alkukantaiseen käytösmalliin kuuluu pedon hajun piilottaminen. Rannoilla ja puistoissa kävelyyn liittyy shiboilla nopeasti pieni kieriskelytuokio, mikäli maasta löytyy sopivaa meikkiä. Vaistotoiminto näyttää nautinnolliselta koiralle, ja omistaja yrittää muistella, miten pitkään lintuinfluenssa tai salmonella säilyikään infektiivisenä. Japsien en muista innostuneen meikkaamisesta.
Tiikerin suosikkibrändi on S'Orseal.
Shiba pitää rutiineista
Tai ainakin Tiikeri pitää. Asioiden tulisi tapahtua aina samalla tavalla. Parhaiten tämä näkyy lenkeillä. Jos reitillä on tähystyskivi, niin sen päälle pitää kiivetä joka kerta. Jos reitillä on ranta tai laituri, niin siellä pitää käydä ihmettelemässä vettä joka kerta. Ja jos reitillä on lähikauppa, niin Tiikeri haluaa, että vien sen odottamaan tiettyyn paikkaan kaupan viereen ja sidon hihnan aitaan ja menen sinne kauppaan ostamaan nopeasti jotain turhaa mässyä. Tiikeri seuraa silmä tarkkana kun katoan näkyvistä ja iloitsee jälleennäkemisestä. Ja juttu on TOTTA eikä pelkkä selittely epäterveille elintavoille : D En osaa sanoa, onko rutinoituminen shibapiirre vai tiikeripiirre. Tunnistan siitä muitakin hieman autistisia piirteitä.
Shiba on mukavuudenhaluinen
Yksi ristiriitaiselta tuntuvista jutuista shiboissani on niiden suunnaton mukavuudenhalu. Eikö tän rodun pitänyt olla alkukantainen? Mutta makuualustan on oltava pehmeä! Tyynyt, täkit, vaatekasat, syli, kaikki pehmeä pesämateriaali otetaan nopeasti käyttöön. Japsit taas nukkuivat mieluiten kovalla, viileällä lattialla. On jäänyt hyvin mieleen, koska rakentelin niille lapsena omasta mielestäni ihania koiranpetejä, joita ne eivät vaivautuneet edes kokeilemaan.
Shibat änkäytyvät tarvittaessa vaikka molemmat samalle lampaantaljalle, ja aina parempi, jos vieressä on lämpöpuhallin.
Miksi otin japaninpystykorvien jälkeen shiban?
Miksi halusin itse shiban enkä neljättä japsia? Ensimmäisenä arvelutti japsin mahdollinen vahtihaukku paperinohuessa kerrostalossa, ja kuten legenda kuului "shiba on hiljainen koira". Toisekseen minua alkoi kiehtoa shiban alkuperäinen japanilaisuus - olen aina ollut jonkin sortin Japani-fani - ja rotuun liittyvät eksoottiset mielikuvat. Jopa paljon puhuttu alkukantaisuus kuulosti enemmän jännittävältä kuin huolestuttavalta. Ulkomuodoltaan shiba vetoaa samaan kuin japsi, eli kaunisilmeinen kompakti pystykorva se on oikea koira.
On olemassa vain yksi asia, joka on vielä söpömpi kuin shibapentu. Se on tietenkin japsipentu. Kuvassa 7-viikkoinen Alex.
Tarvitsin myös ketterän koiran, joka jaksaa hyvin kulkea mukanani metsissä geokätköjä etsimässä. Mielikuvamarkkinoinnissa vain shibojen söpöjen pallopääkuvien en hirveästi myönnä vaikuttaneen, koska - Hopeanuolen jäljiltä tietenkin - mitä karskimpi koira, sen parempi. Kahden shiban jälkeen shibamaisuuksiin on jo tottunut niin, että muu tuntuisi omituiselta (jo Entsyymi oli mielestäni luonnottoman helppo pentu) - ja ettäkö alkaisin sählätä enää sanomalehtien kanssa, koska koiranpentu pissii sisälle? Aika kultaa muistot, joten uusi tulipallo helvetistä olisi taas tervetullut taloomme. 😀
Tämä blogipostaus on jatkoa oman shibapennun hankinnan ”teoriaosalle”. Näkökulma on vain yksittäisen pennunodottajan, mutta avaa toivon mukaan lisää sitä, miksi shibapennut ovat yleensä varattuja jo syntyessään. Paljon ehtii tapahtua ennen pentujen luovutusikää.
"Mitä? Isoveli kertoi, että japanilainen kattohaikara (lat. Huijanbas sisqoa) on tuonut minut!"
Toisinaan shibapennut ovat saaneet alkunsa vuosia ennen syntymistään - nimittäin kasvattajan mielessä. Aihealue on laaja, mutta perusidea on yksinkertaistettuna tämä: tietylle nartulle on suunniteltu sulhaseksi tiettyä urosta, koska yhdistelmästä arvioidaan syntyvän tavalla tai toisella arvokkaita pentuja. Sitten odotetaan nartun juoksuja ja toivotaan, että yhdistelmä olisi yhtä hyvä idea myös koirien mielestä! Yhdistelmän suunnitteluun ja toteutukseen liittyvästä pohjatyöstä ovat parhaita kertomaan eri rotujen ansioituneet kasvattajat, mutta oletuksena moniin shibapentuihin on panostettu sekä aikaa, rahaa että vaivaa jo siinä vaiheessa, kun ne tupsahtavat pentulaatikkoon. On jännittävää päästä odottamaan pentujen syntymää yhdessä kasvattajan kanssa.
Tiineysultra on eräänlainen koirien raskaustesti. Tämä ultrauskuva näyttää plussaa!
Koiran kantoajan pituus on noin 63 vuorokautta. Tiineyden kestettyä nelisen viikkoa ovat mahdolliset sikiöt jo nähtävissä ultraäänikuvassa. Ultraus ei vahingoita kehittyviä pentuja, eikä emoa tarvitse rauhoittaa tutkimusta varten. Ultraus ei ole pakollinen koiran tiineyteen liittyvä tutkimus, mutta sillä voidaan varmistaa tiineyden alkaminen. Eläinlääkärin kokenut silmä pystyy jopa arvioimaan, montako pentua kohdussa tutkimushetkellä vähintään on.
Tiineysröntgenkuva voidaan ottaa noin viikkoa ennen "laskettua aikaa". Kuva paljasti viisi sopusuhtaisen kokoista pentua, jotka syntyivät ongelmitta.
Lähellä arvioitua synnytysajankohtaa pentujen luusto on jo muodostunut siten, että ne erottuvat röntgenkuvassa. Tiineysröntgenin tarkoituksena ei ole uteliaisuuden tyydyttäminen pentujen lukumäärän osalta – pennuthan syntyvät joka tapauksessa pian – vaan sen avulla voidaan ennakoida synnytyksen onnistumista. Epämuodostuneet tai epätavallisen isot pennut voivat jäädä jumiin ja vaatia keisarinleikkauksen. Lisäksi on hyvä tietää, monenko pennun jälkeen synnytys on ohi.
Kuvaushetkellä pennut ovat jo ohittaneet kriittisimmän alkionkehityksen vaiheen, eikä tiineysröntgenin säteilyannosta pidetä merkittävänä riskinä. Emoa ei tarvitse rauhoittaa tutkimusta varten. (Jos kaikki näyttää hyvältä, on röntgenkuvan paras lisäanti kuitenkin pentujen lukumäärän arvuuttelu yhdessä muiden pentueenodottajien kanssa. Joskus pennuilla vaikuttaa olevan persoonallisia tapoja jo tässä vaiheessa!)
Sitten odotetaan....
Ja odotetaan...
Onnellinen vastasyntynyt koiraperhe - Myoubu-emo, Entsyymi ja neljä veljeä. Kuva: Marjo Puranen.
Ja yht’äkkiä puhelimeen kilahtaa iloinen uutinen ensimmäisen pennun syntymästä! Tiedonvälitys riippuu tietenkin siitä, mitä olette kasvattajan kanssa sopineet ja ovatko olosuhteet sopivat viestittelyyn. Tunnit kuluvat, ja vähitellen selviää, mitä värejä ja sukupuolia hartaasti odotettuun pentueeseen ilmestyy. Jos kaikki sujuu edelleen hyvin, on lopputuloksena levollisena imettävä emo ja tyytyväinen rivi pentuja, jotka joko syövät tai nukkuvat. Shibapennut painavat syntyessään yleensä noin 200-250 grammaa.
Shibapentujen kasvukäyrää ensimmäisinä elinpäivinä. Syntymäpainot voivat lähes tuplaantua ensimmäisen viikon aikana. Kuva: Marjo Puranen.
Seuraavat viikot pennut keskittyvät tankkaamaan maitoa. Väliajoilla ne kasvavat kohisten nukkuessaan. Silmät avautuvat noin kahden viikon iässä. Tämä on samalla se hämmästyttävä siirtymävaihe, jossa kuvien hellyttävät pötkylät alkavatkin yht’äkkiä muistuttaa oikeita minikoiria. Pian seikkailunhaluisin pentu jo pohtii tutun ja turvallisen pentulaatikon laidan ylittämistä. Tässä vaiheessa sellaiset uudet asiat kuin lattia ja lelu ovat pennun mielestä luultavasti extreme-kokemuksia. Emon rohkaisemina ne kuitenkin laajentavat elinpiiriään päivä päivältä. Noin neljän viikon iästä lähtien pennut alkavat myös tutustua ulkomaailmaan ja vieraisiin ihmisiin.
Hyvä koiraemo hoitaa ja leikittää pikkupentujaan antaumuksella sekä toimii niiden roolimallina. Pennut saavat elämäänsä hyvät lähtökohdat. Kuva: Marjo Puranen.
Nehän on livenä vielä pienempiä ja söpömpiä kuin kuvissa! Odotettavissa myös innokkaita pikku kieliä, jotka pyrkivät lipsuttamaan naamaasi. Ja miten pehmeältä pentuturkki tuntuukaan. Saatat myös äkkiä huomata, että sinut on otettu hyötykäyttöön, kun koko porukka on todennut sylisi hyväksi paikaksi nokosille. Pitkä pennunodotus palkitaan, sillä shibapentujen touhuja voisi katsella vaikka maailman tappiin saakka.
Kahvilla puutarhassa shibapentujen kanssa 😀 Kuvaan taltioitui pieni Entsyymi (sylissä) ja kaksi sen veljistä. Kuva: Marjo Puranen. ("Hmmm... seuraavana sisko alkaa tietysti kysellä kaikkia biologisia yksityiskohtia. Eikö se haikara olisi riittänyt!")
Tilanne on tuttu lähes jokaiselle omaa shibapentua etsivälle. Nettihaku myydään shiba pentuja ei johda mihinkään - paitsi jatkossa luultavasti tähän blogipostaukseen. Erityisesti sillä ei löydy myynti-ilmoitusta, jossa luovutusikäiset shibapennut kaipaisivat parhaillaan koteja. Miksei tarjonta vastaa kysyntää, ja minkälaista salatiedettä oman shiban saaminen oikein on?
Tämä postaus on olemassa oikeastaan siksi, ettei pennunetsijöiden tarvitsisi turhaan kysellä pentua shibojen rotuyhdistyksen Facebook-ryhmässä ja saada siellä hurjan epäystävällistä kuvaa shibanomistajista, jotka eivät (välttämättä) jaksa kommentoida säännöllisesti toistuvia pentutiedusteluja mitenkään.
*** Shibojen pennutus houkuttelee myös rahan makuun päässeitä henkilöitä. Kysy AINA ensin pentusi emon rekisterinimi niin että voit selvittää, milloin samalla emolla on vasta ollut edelliset pennut ja miten nuorena sen pennuttaminen on aloitettu. Tee sama tiedonhaku kasvattajan muillekin nartuille. Rodun tai geneettisen monimuotoisuuden vaaliminen ei tarkoita sitä, että pentuja tiristetään samasta emosta maksimivauhdilla. Eri maiden kennelliitoilla on tiedonetsintää varten omat jalostustietojärjestelmänsä:
Kennelliiton listan kautta voi etsiä lisää maita, joilla saattaa olla käytössä vastaavia tietokantoja rekisteröidyistä koirista. Japani ei tarjoa julkista online-tietokantaa japanilaisista koirista.
Ovatko shibapennut kiven alla? Pikku-Tiikeri löysi sieltä harjoitusgeokätkön.
Kaksi shibaa ei saa pentuja ihan samalla idealla kuin ihmisperheeseen syntyy lapsia. Silloin kun kasvattaja aidosti välittää rodusta ja rodun säilyttämisestä, on jokainen pentue pohjimmiltaan yhdistelmäkokeilu. Pentueen vanhemmiksi yhdistetään tietty narttu ja tietty uros, jotka on ehkä valittu kompensoimaan toistensa pieniä puutteita. Tavoitteena on saada yhdistelmästä pentuja, jotka olisivat jopa hiukan parempia shiboja kuin kumpikaan vanhemmista.
Paremmuudella voidaan tarkoittaa terveyttä, luonnetta tai ulkonäköä. Ulkomuodon ja olemuksen osalta ohjeena on rodun kotimaan Japanin laatima standardi eli rotumääritelmä. Usein pentueen vanhemmat myös edustavat harvinaisempia sukupuita, joiden geenit saadaan näin pidettyä mukana - yhden ja saman jalostusuroksen geenien liika leviäminen on riski tulevaisuudessa. Kasvatustyön jatkumisen kannalta taas on loogista, että pentueiden lupaavimmat pennut jäävät toisinaan kasvattajille itselleen tai menevät sijoituskoiriksi. Näin niitä voidaan vuorostaan käyttää aikanaan kasvatuksessa, jossa tavoitteena on jälleen hiukan edellistä sukupolvea parempi pentue.
Tiikeri juniorina, saatuaan lumipesut koirapuistokaveriltaan Snadilta. Aikuisena Tiikerikään ei enää ole ollut erityisen koirasosiaalinen muita uroksia kohtaan.
On selvää, etteivät kasvattajat voi pitää itsellään kaikkia syntyviä pentuja. Niille on etsittävä omat kodit. Hyvän kasvattajan kiinnostus pentuun ei kuitenkaan lakkaa luovutuksen jälkeen. Vaikka pentu on nyt uusien omistajiensa koira, on se samalla myös kasvattajan kasvatustyön tulos. Siksi jokaista kasvattajaa (toivon mukaan) kiinnostaa tietää, millaisiksi juuri tästä yhdistelmästä syntyneet pennut kehittyvät. Kuulumisten kertominen ja kuvien lähettäminen on nykyään netin kautta helppoa. Vastaavasti hyvän kasvattajan neuvoihin ja kokemukseen voi tukeutua, jos jokin asia elämässä koiran kanssa askarruttaa. Tämä painottuu etenkin pentuaikana, jolloin uudet omistajat eivät vielä itse ole oman koiransa asiantuntijoita.
Osa kasvattajista voi toivoa palautetta pentueen onnistumisesta myös siten, että koira käytetään ulkomuototuomarin arvioitavana koiranäyttelyssä. Pentueen terveyttä taas voidaan arvioida tietyillä terveystutkimuksilla kuten luustokuvauksilla. Tilanne on tässä win-win, sillä terveystutkimukset hyödyttävät myös koiraa itseään, kun mahdolliset ongelmat osataan ottaa huomioon jo paljon ennen näkyvän oireilun alkamista. Harvinaisempi, etenkin ulkomaalaisten kasvattajien joskus asettama erityisehto pennun myymiselle voi olla se, ettei koiraa saa käyttää jalostuskoirana. Syyt lienevät sekä inhimillisiä että rodun etua ajavia.
Shiban alkuperäinen käyttötarkoitus, pienriistan metsästys, ilmenee myös suurena valppautena. Kyttäyspiste on Tiikerin mielestä ehdoton juttu!
Tunteellisella tasolla on hyvä muistaa, että pennut ovat syntyneet kasvattajan kodissa ja olleet siellä kahden kuukauden ajan pieniä perheenjäseniä - ja kukapa ei toivoisi omalle kasvatilleen hyvää elämää. Toisaalta hyvä kasvattaja ottaa vastuun myös siitä, ettei myy shibapentua ihmiselle, jolle shiba ei luultavasti olekaan sopiva rotuvalinta. Shiba on yhä melko harvinainen rotu, ja pennunetsijät ovat todennäköisemmin nähneet shiba-aiheisia huumorikuvia ja videoita netissä kuin tavanneet oikea shiban. Ei ole yhdenkään osapuolen etu, jos pennunostaja odottaa saavansa "hiljaisen, kissamaisen ja omissa oloissaan viihtyvän meemidogen" mutta saakin rotutyypillisen shiban, joka muistaa juurensa alkukantaisena metsästyskoirana ja on taatusti oikea koira.
Vatsarapsuja shibalenkillä.
"Tutustu rotuun, erilaisiin shiboihin ja kuuntele shibanomistajien kokemuksia." on erinomainen neuvo. Pienellä kahden shiban otoksella kuvailisin itse shiban tärkeimpiä ominaisuuksia näin: aktiivinen eli korkeaenerginen, valpas, joskus ärsyttävänkin älykäs, herkkä ja hyvämuistinen sekä hyvässä että pahassa… ja niillä on omia mielipiteitä monista asioista. Shiban huhuttu kissamaisuus on muuten osittain totta. Se ei silti ole sellainen asia, joka ensimmäisenä vaikuttaisi arkielämään tämänkään koirarodun kanssa.
Myös shiban alkukantaisuus on usein totta, eikä se kaikilta osin ole mikään ylpeilyn aihe. Jotkin shibat saattavat esimerkiksi pelätä lentäviä hyönteisiä kokiessaan olevansa ansassa sisätiloissa tai hihnassa. Vapaana ulkoillessa samaa pelkoa ei yleensä ilmene. Rotuyhdistyksen virallisessa terveyskyselyssä vuonna 2019 lentäviä hyönteisiä oli enemmän tai vähemmän pelännyt 34/225 shibaa eli 15,2 % niistä shiboista, joiden osalta terveyskyselyyn oli vastattu.
Vapaana ollessaan shiba voi irrota rohkeasti pitkän matkan päähän omistajastaan jo pikkupentuna. Monet shibat "osoittavat" lenkillä lintuja ja oravia ja saalistavat kiihkeästi jyrsijöitä, vaikka rotua ei ole enää aikoihin varsinaisesti kasvatettu metsästyskäyttöön. Oletusarvoisesti shibapennusta ei kannata odottaa samanlaista haukkuvaa metsästyskoiraa kuin esimerkiksi suomenpystykorvasta. Rodun kotimaan pääjärjestö NIPPO pyrkii silti säilyttämään myös japanilaisten rotujen metsästysominaisuudet, ja muutamat shibat Suomessakin harrastavat omistajansa kanssa metsästystä.
Miten oman shibapennun sitten voi saada? Käytännön vinkkejä:
Hanki riittävän hyvä käsitys siitä, millainen koira shiba oikeasti on ja minkälaista elämä sen kanssa tulee todennäköisesti olemaan. Myös kasvattajat arvostavat tätä. Kaikki shibat eivät tietenkään ole samanlaisia eikä kaikkeen voi varautua etukäteen, mutta tietyt ominaisuudet esiintyvät shiba-rodussa useammin kuin toiset.
Tiedosta, että shibapentusi ei todennäköisesti synny "sinua varten" vaan on osa kasvattajan kasvatustyötä rodun hyväksi. Tutustu Suomen Shiba ry:n ylläpitämään kasvattajalistaan ja kasvattajien kotisivuihin. Tutustu Jalostustietokantaan.
Jos päädyt kuitenkin tukemaan shibojen epäeettistä kasvatusta, niin varmistu edes siitä, ettei pentusi emo ole kulissien takana pennutuskone tai sellaiseksi suunniteltu.
Tiikerin ihmisrakkaus ja taipumus viihtyä sylissä ilmenivät jo alle luovutusikäisenä. Se parkkeeraa vielä 4-vuotiaanakin mielellään syliin, jos tilaisuus tarjoutuu. Kuva: Marjo Puranen
Muutamia pohdinnan arvoisia kysymyksiä kasvattajan valintaan. Minkälaista kasvatusta haluat itse tukea ja edistää ostamalla pennun?
Ovatko pennut ensinnäkin rekisteröityjä? Paperit eivät liity näyttelyihin vaan pyrkivät turvaamaan emon ja pentujen hyvinvointia. Esimerkiksi yhdelle nartulle saa rekisteröidä korkeintaan viisi pentuetta, ja pentueen vanhempien terveyttä on kartoitettu jonkinlaisilla tutkimuksilla.
Onko kasvattajalla muutaman koiran kotikenneli vai asuuko ulkona koiratarhassa suuri joukko koiria?
Miten nuoria koiria kasvattajalla on tapana pennuttaa?
Miten tiheästi nartut joutuvat synnyttämään pentueita?
Onko pentueiden vanhempina koko ajan sama narttu ja uros, vaikka niiden yhteisiä jälkeläisiä on jo valmiksi paljon ja molempia sukupuolia?
Kauppaako kasvattaja pentuja postimyyntinä jopa ulkomaille tapaamatta pennunostajia?
Onko pentuja saatavilla jatkuvasti?
Ovatko pennut myynnissä Tori.fin kaltaisessa paikassa? Liian helposti saatava rotukoiran pentu voi kostautua myöhemmin ikävällä tavalla.
Kärsivätkö pentujen vanhemmat shiboilla toisinaan esiintyvästä voimakkaasta kärpäspelosta tai muusta arkuudesta? Erilaisilla peloilla on taipumus periytyä, ja ne voivat puhkeamisensa jälkeen olla riesana koiran loppuiän ajan.
Mitä kasvattajaa ansiokkaasti palvelleille narttukoirille tapahtuu?
Onko kasvattaja ollut aiemmin rekisteröintikiellossa?
Suomalaisten shibojen jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) sisällysluetteloa. Nämä asiat koskevat kaikkia shibaihmisiä, myös pennunetsijöitä.
Lue läpi shibojen jalostuksen tavoiteohjelma. Siihen on koottu hyvin tietoa shibojen historiasta, luonteesta ja terveystilanteesta sekä rotua uhkaavista sairauksista. Teksti on helppolukuista, ja JTO on nimestä huolimatta tarkoitettu kaikille rodusta kiinnostuneille, ei ainoastaan kasvattajille. Linkki shibojen JTO:n pdf-tiedostoon.
Entsyymi havainnollistaa shiban legendaarista karvanlähtöä. Monilla shiboilla on kahdesti vuodessa 2-3 viikkoa kestävä pohjavillan lähtö, jolloin koirankarvaa riittää. Muina aikoina turkkia ei oikeastaan tarvitse edes hoitaa.
Ota rohkeasti yhteyttä kasvattajiin. Käy kasvattajien luona kylässä tutustumassa heihin ja heidän shiboihinsa. Kiinnitä erityistä huomiota shibanarttuihin ja mieti, minkälaiselta kasvattajalta ja shibaemolta haluaisit pennun. Emon luonne on usein hyvä indikaattori pennun luonteesta. Jos kasvattajalla on pentuesuunnitelmia tälle nartulle ja olet hyvä potentiaalinen shibanomistaja, alkaa jännittävän odotuksen aika, josta lisää seuraavassa blogipostauksessa.
Tämä käytäntö on syynä siihen, että shibapennuille on yleensä kodit tiedossa jo etukäteen eikä luovutusikäisiä shibapentuja ilmesty myyntiin.
Muutkin pennunetsijät voivat olla kiinnostuneita samasta pentueesta. "Varausjono" tarkoittaa silti harvoin sitä, että jokainen syntyvä pentu jaetaan järjestelmällisesti seuraavalle vuoronumerolle. Erään kasvattajan sanoin: joskus uusin pentukyselijä voikin olla se paras koti tulevan pentueen pennulle.
Älä masennu vaikka kaikki kasvattajat eivät vastaisi viesteihisi. Pentukyselyjä tulee heille paljon. Vastaamattomuus voi tarkoittaa sitä, ettei pentuesuunnitelmia ole.
Suomessa nartut ovat yleensä myös rakkaita perheenjäseniä, eivät pelkkiä pentutuotannon, koirankasvatuksella "taiteilun" tai näyttelymenestyksen työkaluja. Suosi suomalaisia kasvattajia, vaikka pentu irtoaisikin nopeammin postimyyntinä ulkomailta. Jos 7-vuotiaalla emolla on teetetty jo seitsemän pentuetta, on emo käytännössä ollut tiineenä tai imettänyt pentuja kolmasosan elämästään pienillä palautumisväleillä. Koirarodut on kuitenkin vain ihmisten keksimä juttu.
Varaudu odottamaan ja ensin jopa pettymään. Tyypillinen shibapennun odotusaika on noin vuosi. Astutukset eivät aina onnistu eikä narttu tulekaan tiineeksi. Shiboilla on pienet pentueet, jolloin viisi pentua on jo paljon, eikä yhden pennun pentue ole mitenkään harvinainen.
Koska shibapentueet ovat yleensä niin pieniä, saat oman pennun todennäköisimmin silloin, kun sukupuolella tai etenkään pennun värillä ei ole väliä. Shibojen yleisin väri on punainen.
Tiikerin tiikeriraidat elävät omaa elämäänsä. Tällä hetkellä niitä ei näy upouudessa turkissa lainkaan.
Jos jäät odottamaan pentua samaan aikaan useammalta kasvattajalta, on tärkeää ja kohteliasta, että kerrot asiasta molemmille. Liian moneen "pentujonoon" meneminen ei välttämättä nopeuta pennun saamista. Aiheesta sanottua:
Mullahan ei omaa kenneliä ole, mutta teen yhteistyötä kasvattajan kanssa. Ja puhun nyt vaan omasta puolestani. 😊 Mutta väkisinkin kyselijä, joka osoittaa mielenkiintoa juuri minun narttua kohtaan, on jonossa korkeammalla (jos siis muutkin asiat osuvat kohdilleen). Kun itse tykkään siitä, että kyselijä on aktiivisesti mukana jo odotusaikana, enkä usko, että monessa jonossa oleva ehtii sitä tekemään kaikkien kanssa. Meillä on ollut onni löytää narttujeni pennuille omistajat, jotka ovat olleet mukana arjessa jo ennen pentujen syntymää ja joista on tullut ystäviä.
Mullakin on nyt ekaa kertaa elämässäni narttukoira ja jos ajattelen, minkälaisten ihmisten käsiin sen pienen pennun mieluiten antaisin, niin tietenkin jollekin, joka on jo rakentanut koirani kanssa jonkinlaisen tuttavuussuhteen. Enkä ainakaan sellaselle tuntemattomalle, joka tulee vaan nopean ninjaiskun tavoin hakemaan luovutusikäisen pennun, josta en välttämättä kuulekaan enää ikinä. 🙁
Jos olet päättäväinen, kärsivällinen ja aidosti kiinnostunut shibasta, niin sinulle saattaa löytyä oma shiba vuotta nopeamminkin. Shiba vaatii omistajaltaan kaikkia noita ominaisuuksia. Onnea matkaan!
Haluatko tosissasi shiban? Varaudu siihen, että niitä onkin teillä ennen pitkää kaksi!
Onko sinulla jo shiba? Voit kertoa kommenttikenttään uusien pennunetsijöiden iloksi, miten oma shibasi saapui sinulle. Lisäksi tämäkin blogipostaus on päivittyvää mallia ja aina avoinna uusille/paremmille ideoille.
