Japanilaiskoiria tieteessä, taiteessa, historiassa ja vähän arkielämässäkin. Blogin tekstejä, etenkään Google Lens -tyyppisiä käännöksiä ja nopeasti vanhentuvia genetiikkajuttuja, ei tule käyttää ainoana lähteenä uusille popularisoinneille ilman alkuperäislähteitä ja ajantasaisimpia tutkimusjulkaisuja.
Nyt osittain väreissä, vaikka 日本犬 (Nihonken) on peräisin vuodelta 1972. Metsästin tätä teosta pitkään juuri varhaisten värivalokuvien takia. Ei löytynyt vielä sudenharmaata hokkaidonkoiraa tai hopeaseesamia shibaa, mutta jotain muuta kyllä. Tekijöiden nimien käännöksistä ei ole varmuutta, mutta mahdollisesti Nihonken-kirja (c) Written and edited by Yoshio Nagakura / Photographed by Naotaka Hirota. Julkaisen blogissa muutamia kirjan kuvia niiden historiallisen ja tutkimusarvon takia.
Töpöhäntäinen shiba
Siinä se nyt on. Shiban myyttinen töpöhäntä, japaniksi "chasen" eli teevispilä. Suomalaisissa koirakirjoissa on joskus mainittu shiban rotuesittelyssä luonnontöpö häntävaihtoehtona. Ei se ollutkaan virhe vaan perustui kaikkein vanhimpaan japanilaiskoiran rotumääritelmään. Töpöjen katoamiselle on kirjassa myös selitys: töpöparkojen ilmaisuvoima ei ollut sitä, mitä ihmiset shibalta nykyään hakevat.
Paras uudelleenluotu kuva
Miten saada hokkaidouroksesta komeimmat kuvat? No tekemällä siitä Aku. Ei voi olla sattumaa, että monet hokkaidojen kuvat on alaviistosta otettu.
Ainu ja hokkaidonkoira - yksi ja sama?
Oon monesti miettinyt hokkaidonkoiran alkuperää ja yhteyttä ainujen koiriin. Polveutuuko nykyhokkaidot oikeasti niistä koirista, joita kutsuttiin ainu inuiksi? Kirjassa on kuva perinneasuisesta miehestä ja hokkaidonkoirista. Tykkään ainakin ajatella, että kuvaa ei ole lavastettu ja että tässä olisi truu ainukoiria näyttelykasvatuksen ulkopuolella.
Jos punainen onkin valkoinen
Kishunkoiria, joissa kiinnitin huomiota väreihin. Jotain tällaista värijatkumoa punertavan valkoisen ja vaalean punaisen välillä voisi ajatella ratkaisuna väriarvoitukseen, jos kaksi bläkkäriä shibaa saa punaiselta näyttävän pennun.
Japanilaiskoiran silmät
Benimaru mainittu, mutta se ei ollut syy ottaa kuva mukaan. Sivulla on myös kaaviokuva japanilaiskoiralle ominaisesta silmästä. Alan kallistua sille kannalle, että ne "itämaisen ilmeen viirusilmät" onkin enemmän länsimainen juttu. Vähän kuin vanhoissa sarjakuvissa aasialaishahmoilla varmasti on vinot viivat silmien paikalla. En ole vielä ikinä nähnyt japanilaisissa koirakirjoissa mainintaa, että shiban ilmeen pitäisi olla itämainen? : D Miten he itse asian sitten näkevät sisältäpäin. Kolmion muotoa korostetaan, ja ulkonurkka kohoaa hiukan asettuakseen linjaan korvan ulkoreunan kanssa.
Naka Go Akaishisou, villi versio
Woohoo, yksi harvinaisimmista Naka Go -kuvista! En heti edes tunnistaisi, mutta suun seudussa on jotain Akaishisou-shiboille ominaista. Omallakin shiballasi on tämän koiran geenit. Luulen, ettei takakulmaukset johdu vain epäedustavasta asennosta.
Tummanpunainen akita
Kaikki välivaiheen akitat väreissä on jännittävä näky. Mitä ihmettä tän kaverin värissä on meneillään? Ihan kuin brindle olisi yrittänyt puskea tummentamaan sitä mutta jäänyt kesken.
Värivalokuva varhaisesta SHIBAHO-shibasta
Ihan törkeän hieno koira. Näen siinä jo nykyistä "jomonshibaa", mutta ero NIPPO-shibaan ei ole vielä yhtä huomiotaherättävä. Mistä puheen ollen...
Normishibojen tilasta ja roturisteytyksestä (Google Lens huom.)
Tässäpä ajattelemisen aihetta! Vuosi on siis 1972, kyseessä yksittäisen japanilaisen henkilön näkemys ja käännös on konekäännös. Rappeutumisella viitataan liian suureen sisäsiittoisuuteen, mistä on puhetta aiemmin tekstissä. Vieraat rodut ei voi tuoda sitä uutta verta koska case mikawankoira (enkös mä sanonut : D) mutta keskikokoiset ehkä. Paras vaihtoehto olisi eri shibatyyppien rekisterit eli minoshibat ja saninshibat, koska niillä on joka tapauksessa yhteinen alkuperä. Olisipa juttu edes puoliksi totta. Joka tapauksessa kiinnostava aihe, joka tulee olemaan ajankohtainen vielä uudestaan.
Tänä viikonloppuna NIPPO:n keräämiä tilastoja kaikista japanilaisroduista. Vuosi on ollut 1976, joten näitä on kiinnostavaa vertailla nykytilanteeseen vaikka Suomessa.
Valokuvakirjasta löytyi harvinaisen selkeä punaseesamishikoku. Mulla on usein hankaluuksia erottaa shikokujen värit toisistaan mutta tällä on selvä piikki otsalla. Kuva (c) Japanilaiskoirien valokuvakirja 3.
Ovatko japanilaiskoirat suurentuneet?
Säkäkorkeuksia japanilaisittain mitattuna. Taulukkoa luetaan siten, että jokainen pylväs kertoo montako koiraa on tässä otannassa ollut alarivillä näkyvän senttimetrilukeman korkuinen. Shiboilla "tavalliset" shinshushibat on pilkullisia pylväitä, ja niitä on jostain syystä mukana paljon vähemmän kuin saninshiboja (miksi mä joudun toistuvasti tilanteisiin, joissa alan epäillä vanhan materiaalin kuvatekstejä...) Suurin osa urosshiboista on ollut 40 cm tai alle, ja nartut vielä pienempiä. Ei ole tietoa, onko mittaustulokset ns. virallisia vai omistajien itse ottamia. Suomessa shiboja mittailtiin jalostustarkastuksessa pari vuotta sitten. Pieni otos, mutta jos oikein katoin, niin kaksi urosta (alhaalla siniset) oli silloin sen 40 cm tai alle ja loput isompia. Nartuissa keskikoko näyttää myös vähän kasvaneen, hajonta on ollut pienempää ja noita 30-35 cm minishiboja ei osunut mukaan yhtään.
Shibojen hampaat on palanneet suuhun!
Samassa taulukossa neljää eri ominaisuutta. Valkonen tarkottaa että ei ole kielipilkkuja, ei ole kannuksia, ei ole puuttuvia hampaita, ja häntä on kippura. Pilkullinen meinaa, että kyllä on kyseinen ominaisuus, ja häntä on sirppi tai sapeli. Kannusten käännöksestä en ole varma, mutta en keksi mitä muuta "suden tassu" voi tarkottaa. Shibojen hampaisto kiinnitti heti huomion. Puolella shiboista ei varmaankaan ole nykyään hammaspuutoksia? NIPPO:han syynää hyvin tarkkaan hampaat näyttelyissään. Ehkä asiat kytkeytyvät yhteen. Onko nykyisillä kishuilla kannuksia kuten tuolloin on ollut? Haluan jonkun vahvistuksen, että 2. sarakkeessa on todella kyse kannuksista. Ellei niistäkin ole haluttu eroon. Edit: Taulukon kannukset hyvin todennäköisesti viittaavat takajalkojen kannuksiin, joita ei kaikilla koirilla ole.
Kishunkoira havainnollistaa takajalan 狼爪 :ia eli kannusta. Kuva (c) Japanilaiskoiran valokuvakirja 3
Shibojen 70-luvun pentueluvut samat kuin nykyisin
Pentuelukutaulukoita luetaan siten, että palkin korkeus kertoo, monessako pentueessa on ollut alhaalla näkyvä määrä pentuja. Sitä en tiiä, onko tuohon aikaan karsittu miten rankalla kädellä kosmeettisesti huonoja pentuja ja puuttuuko ne lukemista. Shibojen tavallisin pentueluku on ollut 50 vuotta sitten 3 (kuten nykyään Suomessa, tai ainakin keskiarvoksi tulee 3,1) ja isoin raportoitu pentue on ollut 6 (kuten nykyään Suomessa rekatuissa pennuissa). "Joskus ennen" 1940/1950-luvulla japanilaiset shibapentueet on kuulema olleet usein 7-8 pentua, mutta ainakaan ne ei ole tästä 70-luvun tilanteesta enää pienentyneet eikä yhden pennun pentueiden yleisyys hirveästi noussut. Akitat on tässä taulukossa kahtena ryhmänä, joista valkoinen on mielestäni the japanilainen akita ja pilkullinen jokin muu. Olisiko liittynyt orastavaan rotujakoon.
Harvinainen väri shikokussa
Laitan väritaulukon uudestaan, koska shikokujen mustalle värille saattoi löytyä lukijavihjeestä selitys. Täysmustista metsästysshikokuista on olemassa kuvia japanilaisissa blogeissa, siis että niitä on edelleen olemassa. Todennäköisin värigenetiikka niille on A-lokuksen pahnanpohjimmainen resessiivinen musta, jonka jopa bläkkäri peittää alleen. Vanhimmissa valokuvissa näkee usein mustavalkoisia japanilaiskoiria, jotka on voineet olla samoja resessiivisiä mustia pintovärityksillä. Sanoisin nyt, että sekä valkeat että vaaleanpunaiset on samoja e/e-valkoisia erilaisella punertavalla värisävyllä. Katkoviiva valkoisessa merkkaa nenän värin vaihtumista pinkistä mustaan. Nenäasia on askarruttanut aikoinaan kovasti, koska taulukoiden yhteydestä löytyi tällainen:
Ihan kuin blogin mysteerilistat! : D Mä niin palaan näihin myöhemmin! Ehkä värigenetiikka on 50 vuodessa tarjonnut ratkaisun muutamiin kohtiin. Onko olemassa koiraa, jonka pohjaväri on seesami ja sillä on brindleraidat on tarkalleen sama mitä kysyin hokkaidonkoiran värigenetiikkajutun yhteydessä kolme kuukautta sitten, mutta seesamia tan-merkeillä en edes osannut visioida.
Edit: Taulukot on peräisin NIPPO:n vuosikirjoista, ja aprillipäivä ei vaikuta blogijuttuun.
Tällä kertaa pari puuttuvaa Koiramme-vuosikertaa 1980-90-lukujen taitteesta. Neljä ensimmäistä tuontishibaa rekattiin vuonna 1988, japanilaistyyppisiä akitoja ei ollut kai vielä missään, ja keskikokoisista japanilaisroduista ei kukaan varmaan ollut kuullutkaan. Paitsi sitten oli, kun 1987 Koiramme-lehdessä nähtiin ainun rotuesittely. Vanhoissa koirakirjoissa ainut on toisinaan mainittu, mutta tässä on hyvin voinut olla ensimmäinen kuva. Hauskaa, että tuossa kerrotaan, miten ainua on pitkään kutsuttu Hokkaidon-koiraksi, kunnes nimi muutettiin ainuksi. Jossain vaiheessa se muuttui hokkaidoksi ja siitä taas takaisin hokkaidonkoiraksi.
Kaikki kuvat ja lehtileikkeiden palat (c) Koiramme.
Alan artikkelin luettuani ymmärtää, miksi juuri ainu/hokkaido jäi itellenikin lapsuudesta mieleen. Sen mielikuvaan liittyi suomalaisiin vetoavaa romantiikkaa.Ainu ja pentu on olleet keskiaukeaman keräilykuvassa. Go Koiramme! Eikös tämä ole akita? Rotua tai nimeä ei mainita, mutta jutun aiheena on yhden miehen koirat. Voisin kuvitella, että japanilaismallinen akita pintovärityksellä on voinut olla tällainen.
Shibojen osalta löytyi pari uutta Fukia. Se on ollut Messarissa lähes aina ROP ja päätynyt rotujen studiokatalogiin. Ryhmä- ja BIS-sijoitusten perusteella sanoisin, että Fuki on ollut kaikkien aikojen menestynein suomalainen näyttelyshiba, yhtenä vuonna jo vuoden näyttelykoirakisatilaston kakkosena pystykorvissa. RYP:it ja BIS:it ei vaan ole näkyvillä sen KoiraNetin sivulla. Se oli myös Suomen ensimmäisen shibapentueen emo. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sen nimi, joka näkyy välillä muodossa Take Tora Mi-gou Dairy Farm, eli sillä on ollut myös se japanilaiskoirien Go.
Ei ihan japanilaiskoira, mutta kaksi juttua. Ilahduin kuvasta, koska olen halunnut nähdä Marisven Hi-Sunin. Mun näyttelyjapsin näkönen uros oli aikoinaan linjattu tähän urokseen vaikka tuohon maailmanaikaan on melkein ollut hankalampaa löytää japsia, jonka sukupuussa se EI olisi. Lisäksi tuo Marisven-kennel, joka on typotettu kuvatekstissä, varmaankin omisti varhaisen shibatuonnin Holker Takakun ja kasvatti sillä yhden shibapentueen. Holker Takaku on se 1. sukupolven mysteerituonti, joka tullaan menettämään historiaan, koska kukaan ei tunnu muistavan siitä enää nytkään mitään.
Muuten 35 vuoden takaiset Koiramme-lehdet on ihan huippua luettavaa sisällöltään! Puheenaiheina on sillon ollu näyttelyt uutena massaharrastuksena (tosin nykyään kukaan ei varmaan enää kiukkua yleisönosastolla jos ei saakaan koiralleen 1. palkintoa?), PEVISA-ohjelmat jotka on olleet yhtä lonkkakirjainta (ja niitä on kritisoitu jo silloin), rabies, karanteenit ja penikkatautiepidemiat (näiden vaikutusta en osaa edes ajatella), häntien typistäminen (jota kohtaan koirankasvattajien reaktio on ollut "Lopetan perkele kasvattamisen!" : D ), asiantuntijalausunnot siitä, että monet rodut on jo tuolloin olleet geneettisessä umpikujassa (luulin ite tätä tuoreemmaksi havainnoksi) sekä lisääntyneet allergiat (mutta ei vielä koirien vaan ihmisten koira-allergiat). Ainoa mitä ei vielä näy on termi "brakyrotu".
Tämä blogimerkintä on omistettu hokkaidonkoirien kantaurokselle nimeltä Aku Go (阿久号). Aku teki benimarut ja alkoi tulla vastaan vähän joka yhteydessä. Kaiken huipuksi siitä on olemassa YouTubessa metsästysaiheinen lyhytelokuva. Ja nyt puhutaan 1920-luvulla syntyneestä koirasta.
Aku Go. On ollut liian aikaista kennelnimille tai rekkarinumeroille. Nimi suluissa (Oyamada?) viittaa luultavasti omistajaan. NIPPO käyttää tätä samaa kuvaa nettisivuillaan hokkaidonkoirien esittelyssä.Japanilaiskoirien valokuvakirjassa 日本犬名犬写真集 Akun isäksi on merkitty Aka ja emäksi Shiro (ja hokkaidojen omistajat on selvästi olleet ihan yhtä omaperäisiä koirien nimeämisessä kuin shibojen omistajat!)Yksi mun suosikkikuvia japanilaiskoirien historiasta. Kattokaa tuota suun seutua. Näen saman ilmeen hokkaidouroksilla vielä nykyään. Kuva Vanhasta japanilaiskoiran valokuva-albumista. Kuvatekstissä mainitaan jonkun miehen reaktio Akun näkemiseen: koira ilmensi sellaista voimaa, että mies otti yllättyneenä askeleen taaksepäin. Palasin tsekkaamaan tän kuvan heti kun luin Akusta muussa yhteydessä, ja Akuhan se oli.
Akusta sanottua
"Hokkaido Inu -suku on karkeasti jaettu Chitose/Aku-, Chitose/Tatsuyuki-, Iwamizawa- ja Biratori-linjoihin, ja heidän vertaan pidetään neljänä päälinjana. Heistä Chitose-Aku-kanta muodosti siirtokunnan Rankoshi Chitosi Cityssä, ja sitä käytetään usein karhunmetsästykseen.
Sen ominaisuuksia ovat hyvin avautuneet [???], pienet, tiukat korvat, hyvin muotoillut silmät, tiukka ilme ja terävät aistit sekä kevyet liikkeet erittäin kuivat ja vahvan rungon ansiosta. Pinnalliset karvat ovat jäykkiä, mutta alemmat eivät välttämättä tiheitä.
Aku, tämän sukulinjan esi-isä, esiteltiin laajasti koiralehdissä ennen sotaa ja sen jälkeen harvinaisena karhunmetsästyskoirana. Sodan jälkeen herra Denpo löysi tämän Akun pennun Ryun, ja hänen jälkeläisensä Jiro-uros ja Pirika-narttu vapautettiin maailmaan ja lisääntyminen Aku-suvun alkaessa."
(Google Lens -käännös Japanilaiskoirien valokuvakirja 1:stä, suhtaudu varauksella etenkin nimiin.)
Sono kihaku, sono tsuradamashii!
NIPPO:n vuosikirjoista Akun kuvaa ei ole toistaiseksi löytynyt, mutta yksi kommentti kyllä. Kommentti on sikäli huomionarvoinen, että siinä käytetään huutomerkkejä.
Tässä yhteydessä haluaisin viitata herra Ichiro Hataan, koiran ystävään ja erinomaiseen koirien kirjoittajaan, joka kirjoitti muistoistaan ainukoirista seuraavasti: Showa-aikakauden 10. vuonna [1935] hän vieraili Chitosen kylässä Akun kanssa, joka tunnettiin tuolloin kuuluisana karhunmetsästyskoirana.
"Aku oli tuolloin vanha, 11-vuotias koira [...] Hän seisoi rauhallisesti soralla järven rannalla, seisoo liikkumattomasti kuin kivi, ei pienintäkään liikettä. Se henki! Ne kasvot! Sono kihaku, sono tsuradamashii!"
Alan uskoa, että olisin ite jo pyörtynyt, jos olisin tavannut Akun. Jos Aku oli 1935 11-vuotias, niin sen syntymävuosi on silloin ollut 1923 tai 1924. NIPPO:n sivuilla syntymävuosi on 1927, mutta en ole nähnyt tarkkaa syntymäaikaa missään muussa lähteessä. Näistä 1927 on kyllä realistisempi, jos Akun "lapsenlapsilla" voi olla syntymäaikana 1948, eli kolme sukupolvea venyisi silloinkin aikajanalla kahden vuosikymmenen yli.
Aku kantakoirana
Aku on selkeästi ollut Chitose-Aku-linjan kantauros. Chitose viittaa paikkaan. Pienen ja keskikokoisen japanilaiskoiran lukukirjasta löytyi käsin piirretty sukupuukaavio tämän linjan alusta. Osa nimistä on kirjotettu eri tavoin kuin valokuvakirjassa, mutta uskoisin, että samoista koirista on kyse.
Ryuu (tässä 龍, valokuvakirjassa 竜 ) on varmaankin se aiemmin mainittu Akun poika, jolla pitäisi olla jälkeläiset Jiro ja Pirika. Jiroja näyttää löytyvän kaksikin, mutta mikä näistä on oikeasti Pirika? Ainakin sillä pitäisi olla tärkeitä jälkeläisiä. Vai eikö sitä mainita, koska se oli vain narttu? En myöskään ole löytänyt Ryuusta mistään kuvaa vaikka koko Aku-linja kulkee sen läpi. Alla tarkemmin Jirosta, Pirikasta, Jirousta ja Shuusta. Jiro ja Pirika on kirjotettu katakanoilla, joten ne todella on Jiro ja Pirika. Jiroulla ja Shuulla voi olla oikeasti jokin muu lukutapa.
Jiro
Jiro (Ryuu x Aka), syntymäaika tuntematon. DOKENPO-rekkarissa koira nr. 540. Uros. Väriksi on merkitty "tuhka" eli se salaperäinen sudenharmaa, jota pohdittiin hokkaidonkoiran väripostauksessa???? 😮
Pirika
Pirika (Ryuu x 美光 ), syntynyt 1947. DOKENPO-rekkarissa koira nr. 20. Punainen narttu. "Sillä on tottelevainen persoonallisuus, kuiva ja jäykkä runko, hyvin kehittynyt etu- ja takaosa sekä kevyt liike, mutta takaraajojen vahvuus oli hieman puutteellinen, luultavasti vamman vuoksi. Tämän vuoksi voit nähdä arvokkuuden, ja hänellä oli tämän aikakauden naismaailman nr. 1 ansiot." (Google Lens)
Jirou 次郎
Jirou 次郎 (Ryuu x 第二狼 ), syntymäaika tuntematon, punainen uros, rekisteritietona "NKC 87". "Kirjoittaja näki tämän koiran ensimmäisen kerran vuonna 1954, kun hän oli 11-vuotias. Runko oli suuri, tiheä ja hyvin kehittynyt rinnan leveydestä kylkiluihin. Onko syynä hänen erityisen hyvin kehittynyt päänsä, pulleat posket ja ikä? Hänen korvansa olivat hieman vinot eteenpäin, mutta hänen terävät silmänsä antoivat vaikutelman vahvasta miehestä, jolla on vahva veteraanihistoria, ja hänen villi persoonallisuutensa oli täynnä Aku-linjan hyvyyttä. [Jalostuksessa Jiro jätti vain Shuun Pirikan kanssa, mutta koska Shuu oli keskeinen koira Aku-linjan kehityksessä (kts. sukupuu), pidetään Jiron vaikutusta merkittävänä.] (Google Lens)
Laitan tän oletettuun Jiro-nimeen perään u-kirjaimen, ettei mene heti sekaisin veljensä kanssa.
Shuu 秀
Shuu 秀 (Jirou x Pirika), syntymävuosi 1948, DOKENPO-rekkarin koira nr. 32. Musta eli bläkkäri uros. "Oikealla ruumiinrakenteella luuston tiheys on erittäin tiivis, hyvin kehittyneet eturaajat, voimakkaat takaraajat, tilava pää, paksu ja tiukka kuono sekä maskuliiniset kasvonpiirteet, voimakkaat takajalkojen askeleet ja jäykkä selkä. Hänen hyvä korvansa ja täyteläinen sisäinen henki heijastui hänen ulkonäöstään." (Google Lens)
Nyt tunnemme hokkaidonkoirien kantaisän Aku Gon. Ainakin kuvittelen näkeväni sen verenperintöä vielä nykyisissäkin hokkaidouroksissa. Hokkaidoilla ei ilmeisesti ole netissä alkuun asti ulottuvaa sukupuutietokantaa, mistä voisi katsoa kanjinimien lukutapoja, mutta jos joku osaa sanoa onko Jirou ja Shuu oikeasti Jirou ja Shuu, niin olisin kiitollinen tiedosta. Repeilin täällä yksinäni noiden väliotsikoiden takia, jotka alkoi kuulostaa Aku Ankan taskukirjojen nimiltä.
Uusi koirakirja GOT! Tämä on 日本犬名犬写真集 / Japanilaiskoirien valokuvakirja -sarjan ensimmäinen osa 70-luvun alusta. Ajankohdan näyttelykoirakatalogin lisäksi esittelyssä on valikoituja staroja aivan japanilaisrotujen alkuajoilta. Laitan tähän yhen nartun ja yhen uroksen joka rodusta. Ei ole 6 + 6, koska kainkoirat harmillisesti loistavat poissaolollaan. Lisäksi valikoituja kappaleita suorina Google Lens -käännöksinä jokaiseen koiraan liittyvästä tietoiskusta. Osa nimistä on todennäkösesti jotain ja sinne päin.
Akitanarttu Babagoma
"En ollut koskaan nähnyt tätä kuvaa Babagomasta, mutta löysin sen Jujiro Namiokan ottamien valokuvien joukosta. Valokuvan molemmat puolet ovat herra Ichinosekin poikia, mikä todistaa, että tämä on Babagoma. Babagoma-go on tämän päivän punaisen seesamityyppisen koiran alkuperä. Sillä on kiinteä ja hyvin rakentunut vartalo ja sen kasvot ovat hyvin organisoidut. [...] Tuohon aikaan taistelukoirat olivat edelleen suosittuja taisho-kaudelta, ja Tosa-taistelukoiria sekoitettiin usein joukkoon. Se oli aikakausi, jolloin Akita-koirien alkuperäinen ulkonäkö katosi, joten jäljelle jääneen puhtaan vereen on sanottava olevan erittäin arvokasta."
(Kommentti: Vihdoinkin saatiin blogiin oma Babagoma! "Baba" tarkottaa mun animejapanin perusteella mummelia.)
Akitauros Hanyutaro
"Tochinin ja Babagoman poikana haluaisin arvioida Hanyutaron parhaaksi uroskoiraksi. Lisäksi hän peri isänsä parhaat ominaisuudet ja ulkonäön. Hänellä oli majesteettinen vartalo ja yksinkertainen ja arvokas ulkonäkö, erityisesti hänen rauhalliset ja syvät silmänsä. Tämä koira lähti Tokioon pentuna ja vuonna 1935, kun se saavutti vanhan iän, se toivotettiin tervetulleeksi Shigeie Izumin suureen taloon. [...] Jos Hanyutaro olisi jäänyt Odateen nuoruudestaan asti, en voi olla ajattelematta, kuinka paljon hän olisi tehnyt akitakoiran elvyttämiseksi."
(Kommentti: Shigeie Izumi oli se Odaten pormestari, joka perusti AKIHO:n vuonna 1927 ja jonka Dr. Saito tapasi lähtiessään etsimään säilyneitä japanilaiskoiria. Hanyutaro on NIPPO-rekisterissä 84. rekattu suuri japanilaiskoira.)
Kishunarttu Tama
"Sodan aikana hän oli Hidakan paras villisianmetsästyskoira ja erinomainen koira, joka oli niin sanotun Sugatagei Ryozenin malli. Tämän koiran viimeinen lapsi on kuuluisa Kumaichi Go (Goma), joka voitti 1. sijan kaikista keskikokoisista koirista kevään kansallisessa näyttelyssä 1952. [...] Se oli naaraalle iso, noin 51 cm, mikä näyttää riittäneen. Runsaat kasvot, ihanteellinen silmien muoto, voimakas häntä ja erinomainen turkki, se oli ihanteellinen narttu."
(Kommentti: Tama on NIPPO-rekkarissa keskikokoinen nr. 3178.)
Kishu-uros Dai
"Tämä koira syntyi vuonna 1933 Ogawan kylässä, Higashimuron piirissä, Wakayaman prefektuurissa. Tämän koiran kasvatti herra Azai Kameyama Cityssä, ja sen sanottiin olevan isä Tetsu ja äiti John. Koirana, jolla on ainutlaatuinen kishu inu -maku, toisin kuin tämä nykyinen koira, haluaisin viitata siihen hyvänä esimerkkikoirana, jolla on rikas paikallinen maku. Koira, jolla on erityinen vahva luusto, erinomaiset harjakset ja arvokkuus, joka ei menetä tasapainoa karkeudesta huolimatta, ja vahva häntä, joka saa sinut tuntemaan Kishun vuorten tuoksun kehosta."
(Kommentti: Mä vaadin enemmän näitä sirppihäntiä!)
Shikoku-uros Goma
"Nimi on liian kuuluisa yhdessä Changshun, Kuma ja Kusunoki kanssa, joista tuli Shikoku-koirien esi-isät. Goma-go oli rauhallinen ja upea, ja hänen esiintymisensä kehässä riitti muistuttamaan meitä yokozunan tulosta kehään. Värimaailma oli ainutlaatuinen Hata-järjestelmälle ja oli melko näyttävä. Ja seisova hahmo oli koira täynnä malttia ja itseluottamusta, joka antoi katsojalle vakauden tunteen."
(Kommentti: Goma syntyi 1933 ja oli NIPPO:n keskikokoinen rekisteröity koira nr. 124.)
Shikoku-uros Choushun
"Jos Hata-linjan edustajakoira on Goma-go, Honkawa-linjan edustajakoira on tämä Chouchun-go. Metsästäjä Honkawa-murassa myi Chouchun-gon yhdessä Kuma-gon kanssa, ja tohtori Kondo osti sen matkalla Sagawa-chosta. Sen jälkeen hän kärsi vakavasta ihosairaudesta ja hänet luovutettiin ihotautilääkäri Okazakin käsiin. Tuolloin herra Kuroda kommentoi: "Tämä koira on äärimmäisen voimakas, sillä on hyvät mittasuhteet ja sitä suositellaan keskikokoiseksi koiraksi, jota harvoin nähdään." [...] Varsinkin hänen silmiensä terävyys on maailman paras."
(Kommentti: Eikö nykyiset shikokunkoiraurokset näytä aivan tältä? Mulla on hatara käsitys noista Hata- jne. linjoista. Toivottavasti tuo Google Lensin ihotautijuttu ei ole totta. Choushun syntyi 1934 on NIPPO-rekisterissä keskikokoisten nr. 668. Ja joo, kaksi shikoku-urosta, koska niiden valikoimassa ei ollutkaan yhtään narttua. )
Hokkaidonkoiranarttu Fuji
Fujista ei ole tietoiskua, mutta se syntyi vuonna 1949 ja on hokkaidonkoirien DOKENHO-rekkarissa koira nr. 346. Halusin Fujin mukaan nartuksi, koska olen nähnyt vielä nykyäänkin Suomessa hokkaidonarttuja, joilla on tuo sama ilme.
Hokkaidonkoirauros Aku
"Hokkaido on karkeasti jaettu [neljään sukulinjaan]. Näistä Chitose/Aku-linja muodosti siirtokunnan, jonka tuotantoalueena oli Rankoshi Chitose Cityssä. Sille on tunnusomaista sen pienet, hyvin avautuneet korvat, hyvin muotoillut silmät jotka antavat sille terävän tunteen vedettäessä, ja vahva, kuiva runko, jonka ansiosta sitä on helppo liikuttaa. Pinnalliset karvat ovat jäykkiä mutta alemmat eivät välttämättä tiheitä. Tämä Aku on laajasti esitelty Taikaishissa ennen sotaa ja sen jälkeen harvinaisena karhunmetsästyskoirana."
(Kommentti: Päivitys, tehdäänpäs Akusta kokonaan oma blogimerkintä.)
Shibanarttu Riki
"Keski-Inaban koiria, tämän alueen puna- ja valkokarvaisia koiria, on kasvatettu Tottorin prefektuurissa, ja ne on kasvatettu huolellisesti. Koiria on melko vähän, jotka ovat lähellä koiransuojeluyhdistyksen standardikokoa, ja 4. NIPPO-näyttelyssä Riki-go voitti ensimmäisen paikan pienissä nartuissa ja valittiin suositeltavaksi koiraksi. Esivanhempani olivat palvelijoita linnan Tottorissa."
(Kommentti: Rikistä - tai ehkä Chikarasta - tuli saninshibojen kantanarttuja. Se syntyi vuonna 1935 ja oli NIPPO:n rekkareissa pieni koira nr. 143.)
Shibauros Yuwa
"Noin 43 cm, jossa häntä pyöritetään. Tämän koiran toi herran Nakamura Nosakan kylästä Shimanen prefektuurista, aivan kuten Ishinkin. Hän oli melko pitkä mutta hänellä oli hyvänmuotoiset korvat, arvokkaat kasvot kuin pienellä koiralla, hyvärakenteinen ja hänellä oli hyvälaatuiset punaiset seesamikarvat. On todella sääli, etten voinut jättää jälkeläisille mitään erityistä tämän takia. Mr. Nakamura, joka tunnetaan paremmin kennelnimellään ENPEEKAA, tutki kotikaupunkinsa Shimanen vuoristoisia alueita ja esitteli meille laadullisesti ylivoimaisen vuoristokoiran, Tochi-gon ja Unjo-gon 3. NIPPO-näyttelyssä ja Goryeo-go, Taka-go ja Yuwa-go 4. näyttelyssä oli toiseksi sijoittuva koira. Vaikka todellista tyyppiä ei vielä voitu määrittää ja nämä koirat arvioitiin keskikokoisiksi ja pienikokoisiksi, ruumiinosan koostumus ja ilme olivat pienikokoisen koiran ominaisuuksia."
(Kommentti: Yuwa we meet again! Se mustaseesamiuros, jonka kuvaa NIPPO käytti esitellessään japanilaiskoiria ensimmäistä kertaa maailmalle, se on Yuwa. Mutta nytkö se onkin punaseesami? Sen pitäisi olla tämä sama koira.)
***
Näitä riittää taas vähäksi aikaa. Kerro jos joku tietty rotu kiinnostaa enemmän.
Tämänkertaiset triviat ovat peräisin Lives of Japanese Dogs -kirjasta, joka on julkaistu 1984. Perinteinen Google Lens -varoitus käännöksiin. Kaikki kuvat (c) Lives of Japanese Dogs (useita historiallisia kuvaajia).
Miksi metsästyskoira puree karhua kuonoon?
...ainakin Hopeanuolen animeversiossa. En voi olla ainoa, joka asiaa on miettinyt ja lapsena luullut, että hullunrohkea strategia on TOTTA. Metsästävistä kishunkoirista löytyi nyt useampi kuvatodiste sekä kirjoitettu maininta, että "pelottomat koirat purevat villisikaa nenään". Kenties animen tekijät olivat ottaneet mallia kishunkoiran metsästyskäytöksestä ja soveltaneet samaa karhuun. Lopputuloksena oli näyttäviä taistelukohtauksia.
Kishunkoirien värikirjoa
Kuka sanoi, että kaikki modernit kishunkoirat on valkosia? No minä sanoin. Ei tosiaan pidä paikkaansa. Näkyy punaista, bläkkäriä, seesameja (joista toinen se kishunkoiran erikoinen seesami, joka poikkeaa shiban punaseesamista), valkokirjavuutta ja jopa brindle. Näissä kuvissa kiinnittää huomion myös hännän pituus. Onko muut japanilaiskippurat avonaisina yhtä pitkiä?
Selkäharjanteita ja töpöhäntiä
Kuvassa sporttisia kishunkoiria ilman otsikon ominaisuuksia, mutta tekstin puolella mainitaan kishujen yhteydessä selkäharjanne, rhodesiankoirat ja selkäharjanteen esiintyminen historiallisissa japanilaiskoirissa. Lisäksi mainitaan shiboilta tuttu "chasen tail" eli töpöhäntämalli, joka muistuttaa japanilaista teevispilää. Eli jos kishupentueeseen joskus syntyisi harjanteita tai luonnontöpöjä, niin ei olisikaan mitään uutta auringon alla.
Päivitys lukijavihjeestä: harjanteita eli irokeeseja esiintyy myös nykyshikokuissa. Lisäksi kirjasta löytyi kuva, jossa kishu esittelee niskaharjannetta.
Metsästysshikoku ja näyttelyshikoku 80-luvulla
Ylempää koiraa kutsutaan kanjeilla 四国犬実猟犬 (shikokuken jitsu ryõken?), minkä Google Lens tulkitsee "oikeaksi metsästyskoiraksi" tai "shikoku houndiksi". Olen halunnut ajatella, että shikokunkoiran muuttaminen söpöön karvaturrukkaan ei olisi vielä edennyt yhtä pitkälle kuin shiboilla ja akitoilla... ja ajattelen edelleen? Mun silmään nykyiset shikokunkoirat näyttää karskimmilta ja alkukantaisemmilta kuin näiden kuvien näyttelyshikokut. Oikeastaan ne näyttää hyvin samoilta kuin vanhat mustavalkokuvien shikokunkoirat, jotka taas ei muistuta tuota kuvan metsästysshikokua. Erikoinen ilmiö. Katsotaan, saadaanko asiaan joskus selvyyttä.
Akitan matagi-esivanhemmat
Näitä olen odottanut! Akitan alueen matagikoiria, joita pidetään nykyakitan esivanhempina. Kuvassa keskellä ja alhaalla. Kooltaan ne on olleet hiukan keskikokoisia japanilaiskoiria isompia. Ylimmän kuvan näyttelyakitasta sanotaan, että siinä voi yhä nähdä jäänteitä matagikoirasta. Vuosi on ollut 1934, ja itse asiassa luulen muistavani tämän koiran NIPPO:n vuosikirjoista, koska kiinnitin huomiota sen häntään. Alimman kuvan matagikoirasta tulee mieleen jomonshibat ja se, että joissain lähteissä mainitaan akitojen ja jomonshibojen yhteisestä alkuperästä. Jos se on totta, niin yhteyden täytyy olla nyt tässä.
Värivalokuva mikawankoirasta
Ensimmäinen näkemäni värikuva mikawankoirasta. Tämä oli se NIPPO:n arkkivihollinen, koska sitä myytiin puhdasverisenä japanilaiskoirana vaikka taustalla oli chowiristeytyksiä. Ja, jos jokin asia vaikka shibassa oli NIPPO:n mielestä pielessä, niin syynä oli erittäin varmasti mikawankoiran epäpuhdas veri. Rotunimi näille oli jossain vaiheessa sanshu, kunnes rotu mitätöitiin risteytystaustan takia. Hyviä koiria ne silti on omistajilleen olleet. Suomeksi breed ja race on sama "rotu", joten aiheesta saisi aikaiseksi mielenkiintoisen esseen.
Uusia kuvia modernin shiban alkujuurilta
Ylempänä 市六号 eli ilmeisesti Ichiroku Go Akaishisou. Eli Benimarun puoliveli. Akaishisou on paitsi tärkein vanha shibakenneli, myös ainoa shibakenneli, josta voisin kuvitellakaan kirjoittavani teemajutun. Tietoa kenneleistä ja kasvattajista on tarjolla olemattoman vähän. Bläkkärin nimi on クロ助 eli Kurosuke, ja "sama kohtu kuin Benikolla". Tulkitsen niin, että koira on Benikon pentueveli Kurosuke Go Akaishisou. Siis shibojen kantauroksen Naka Go Akaishisoun eno. En ollut ikinä ennen nähnyt näitä kuvia. Ja olenko ainoa, jolle Kurosuken turkki tuntuu käsiin kuvasta asti?
Shimayamankoira - japaninsuden sukua?
Näillä paikalliskoirilla on kirjassa oma sivunsa otsikolla 原ニホンイヌ (シマヤマイヌ). Alkuperäinen japanilaiskoira - shimayamankoira? Tekstissä puhutaan japaninsudesta. En osaa kommentoida tämän enempää, mutta lukiessa tulee tunne, että näissä koirissa olisi säilynyt jotain sukupuuttoon kuolleesta japaninsudesta.
Koiraemo kaukaiselta ajalta
Nostalginen kuva pentujaan imettävästä emosta. Kuva saattaa olla peräisin lähes sadan vuoden takaa varhaiselta Showa-kaudelta. Katsoin kuvaa uusin silmin kun opin, että akaginkoirat eivät koskaan selviytyneet sodasta ja katosivat.
Higo Wolf Dog
Laitoin rotunimen poikkeuksellisesti englanniksi, koska tästä epävirallisesta japanilaiskoirasta löytyi yllättäen tietoa netistä. Higoken, higosusikoira, näiden koirien kerrotaan syntyneen risteytymisestä japaninsuden kanssa. Erikoista on tarina higosusikoiran karvan laadusta. Jokin karvan "suomuominaisuus" olisi tyypillistä sudelle, ei kesykoiralle. Pengoin vähän lisää, ja "cuticle scale pattern" näyttäisi todella olevan asia, jolla eri karvojen omistajalajit on mahdollista erottaa toisistaan. Japanin Wikipedian mukaan higosusikoiria on edelleen olemassa.
Ainu ei sittenkään hokkaidonkoira?
Kuvia hokkaidonkoirien päänäyttelystä vuonna 1983. Osasin jotenkin odottaa tätä kommenttia (Google Lens): "Ulkonäkö oli täysin erilainen kuin 1940-luvun ainukoirilla. Mietin, kuinka moni näistä koirista kestää ruskeakarhuja." Jopa omasta mielestäni nämä on tosi shibamaisia, ihan erilaisia kuin näkemäni 70-luvun mustavalkoiset näyttelyhokkaidot, joiden uroksilla on tietty itsevarma ilme, josta olen oppinut pitämään. Onko hokkaidonkoiratkin sitten jakaantuneet eri suojeluyhdistysten alle niin että koirat pystyy erottamaan heti ulkomuodosta?
Hokkaidonkoiran pentutesti
TÄLLÄ pennulla ei ainakaan ole ollut rohkeusongelmaa karhun kohtaamisessa. Karhukoirista puheen ollen, alan uskoa, että Matagi-leffassa valkoinen karhun kimppuun iskevä koira ei sittenkään ole kishu vaan valkoinen hokkaido. Tällainen tieto lukee jossain päin blogia, pitää korjata. Hokkaidonkoira on selkeästi the karhukoira, ja kishut on keskittyneet villisikoihin.
Kainkoirilla on edelleen parhaat hännät
Ei saa unohtaa kainkoiria, vaikka niistä ei löytynytkään tähän triviaan mitään erityistä tiedonmurua. Mistä lie johtunee, mutta mulla on aina ollut tunne, että kait on jotenkin erillään kaikista muista japanilaisroduista. Mistä tuli mieleen -
Japanilaiskoirien lukuisat suojeluyhdistykset (tilanne 80-luvulla)
Kirjan informatiivisin sivu saattaa olla tässä. Se on vieläpä englanniksi. Säkäkorkeuksista näkee, miten kainkoirat ovat väliinputoajia NIPPO:n pienten ja keskikokoisten mitoissa. Olen käsittänyt, että koko oli yksi tärkeimmistä asioista sille, etteivät kait jääneet NIPPO:n alaisuuteen vaan niillä oli ja on edelleen oma suojeluyhdistyksensä.
***
Kolmas historiatrivia päättyy tähän. Blogi saavutti samalla eräänlaisen merkkipaalun, sillä webhotellista loppui kuvia lisätessä tila. : D Joten blogi asustaa nyt hieman isommassa webhotellissa.
Joulunpyhien hokkaidosarjan viimeisessä osassa päätellään ja arvaillaan hokkaidonkoiran värigenetiikkaa. Hokkaidonkoira on japanilaisroduista värikkäin. Värivalikoimaan näyttää kuuluvan samat punaiset, valkoiset, black & tanit ja seesamit kuin shiballakin, mutta lisänä on myös kainkoiralle ominainen brindle sekä mahdollinen sinisyys.
Kuva (c) Koyama Hiroshi / Lives of Japanese Dogs.
Rotu on kuitenkin hyvin harvinainen länsimaissa. Kaikkia värejä ei Suomessa edes ole, eikä hokkaidonkoirista ole kertynyt samanlaista geenitestitietoa kuin shiboista. Koiran värigenetiikka on onneksi perusteiltaan sama kaikille roduille. Vaikeutena on selvittää, millä nimellä missäkin rodussa kutsutaan tiettyä geneettistä väritystä. Seuraavassa värilistassa on merkinnät vahvistettu (kun testitulos löytyy Embarkin tietokannasta), oletettu (kun värin genetiikka on muiden rotujen perusteella todennäköinen) ja arvailu (kun väri ei näytä omaan silmääni selkeästi tutulta.)
Kuvaesimerkit lisääntyvät ja päivittyvät vähitellen. Käytän tiedon lisäämisen nimissä myös vanhojen koirakirjojen kuvia ja otan vastaan lahjoituskuvia.
Valkoinen hokkaidonkoira (vahvistettu)
Kuva: Midori / Wikimedia Commons (CC BY 3.0)
E-lokus jakaa hokkaidonkoirat valkoisiin ja värillisiin. Valkoinen hokkaidonkoira on perinyt rikkinäisen pigmenttikytkimen geenimuodon e kummaltakin vanhemmaltaan, eli sen genotyyppi on e/e. Muiden värigeenien osalta valkoinen voi olla mitä tahansa, mutta värit eivät pysty ilmentymään. Koiran värigenetiikassa e/e on nimeltään resessiivinen punainen. Japanilaisroduissa resessiivisen punaisen punapigmentti haalistuu tuntemattomasta syystä niin vaaleaksi, että näyttää valkoiselta. Tällaiseen valkoisuuteen ei liity kuuroutta tai muita terveyshaittoja, koska kyse ei ole pigmentin puuttumisesta. Kaikilla värillisillä hokkaidonkoirilla täytyy olla E-lokuksessa myös värillisyyden geenimuoto E, eli ne ovat geneettisesti E/E tai E/e (E/e = kantaa valkoista).
Punainen hokkaidonkoira (vahvistettu)
Kuva: Canary / Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)
Hokkaidonkoiran punainen väri sijaitsee A-lokuksessa. Punaisuuden geenimuoto Ay on dominantti kaikkiin muihin A-lokuksen väreihin nähden, joten genotyyppi voi olla Ay/Ay tai Ay/mikä tahansa (vanha A-lokuksen luokittelu), tai dominanttikeltainen/dominanttikeltainen tai dominanttikeltainen/mikä tahansa (uusi A-lokuksen luokittelu). Punaisella hokkaidonkoiralla voi olla selässä mustaa sävytystä, mutta tämä ei tee siitä seesamia.
Seesami (aw) hokkaidonkoira (oletettu)
Kuva (c) Koyama Hiroshi / Lives of Japanese Dogs.
Hokkaidonkoirilla esiintyy väritystä, joka näyttää ensisilmäyksellä lähinnä harmahtavan mustanruskealta. Tumma sävytys ulottuu päähän ja kuonolle sekä alas etujalkoja pitkin samalla tavalla kuin black & tan -koiran musta väri. Shikokunkoiralla ja shiballa tätä väriä kutsutaan seesamiksi, mustaseesamiksi, agoutiksi tai aw-seesamiksi. Aiheuttaja on A-lokuksen aw-geenimuoto. Genotyyppi on vanhassa luokittelussa joko aw/aw tai aw/at, eli aw-seesami voi kantaa black & tania. Uudessa luokittelussa genotyyppien nimet on agouti/agouti tai agouti/mustaselkäisyys. Koiran värigenetiikassa aw tunnetaan myös riistanvärinä, agoutina ja sudenharmaana.
Ja tuo sudenharmaa on englanninkielisiä nettisivuja lukiessa ongelma, koska "wolf gray" näyttäisi hokkaidonkoiralla tarkoittavan muuta kuin aw-seesamia. Tästä lisää bläkkärin jälkeen.
Black & tan hokkaidonkoira (oletettu)
Kuva (c) Koyama Hiroshi / Lives of Japanese Dogs.
Selkeästi yleisvaikutelmaltaan musta koira, jolla on vaaleita/punaruskeita tan-merkkejä jaloissa, kuonossa, kaulassa ja rinnassa, usein myös otsapilkkuina. Väritys aiheutuu A-lokuksen geenimuodosta at. "Bläkkäri" on nykyisissä japanilaisroduissa resessiivisin A-lokuksen väri, joten ainoa mahdollinen genotyyppi on at/at (vanha luokittelu) tai mustaselkäisyys/mustaselkäisyys (uusi luokittelu). Tästä seuraa se, että bläkkäri ei kanna muita A-lokuksen värejä.
Mikä on tämä kummallinen väritys, johon viitataan japaniksi kanjeilla 狼灰 ? Merkityksenä on susi + harmaa tai susi + tuhka. Englanniksi käytetään ilmaisua wolf grey, mikä menee helposti sekaisin aw-seesamin kanssa. Netissä näkemäni sudenharmaat hokkaidonkoirat näyttävät joltain, mikä tuo mieleeni termin hopeaseesami. Hopeaseesami mainitaan joskus japanilaisrotujen yhteydessä, mutta en ole vielä nähnyt yhtäkään esimerkkikuvaa. Sudenharmailla hokkaidonkoirilla on vaalea pohjaväri (punainen?) ja sen päällä haalea tumma sävytys, niin että koira todella näyttää hiukan hopeiselta. Tumma sävytys ulottuu päähän asti, mutta en erota ays-punaseesamishiballe ominaista piikkikuviota otsalla. Arvailua värin genetiikasta:
Kyseessä on sittenkin vastine shiban ays-seesamille, jota ei voi sanoa punaseesamiksi, koska turkin punainen on niin vaaleaa. Tällöin genotyypin vaihtoehdot A-lokuksessa olisivat ays/aw tai ays/at (vanha luokittelu), tai varjostunut keltainen/agouti tai varjostunut keltainen/mustaselkäisyys (uusi luokittelu). Huom. vanhan luokittelun geenitestit eivät oikeasti tunnista ays-geenimuotoa vaan testituloksena olisi geneettisesti punaiselta näyttävä Ay/aw tai Ay/at. Pidän todennäköisimpänä vaihtoehtona.
Kyseessä on ns. tupla-ays-seesami eli genotyyppi ays/ays. Shiballa tällainen on tavanomaista punaseesamia haaleammin sävyttynyt... mutta myös älyttömän harvinainen. Hokkaidonkoirissa pitäisi tässä tapauksessa löytyä myös tummempia ays-seesameita. Pidän hyvin epätodennäköisenä.
Kyseessä on D-lokuksen diluution (d/d) takia haalistunut black and tan tai aw-seesami. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni ja hauska olikin, mutta sudenharmaa ei näytä haalistuneelta bläkkäriltä eikä tumma sävytys seuraa aw-seesaminkaan kuvioita esim. etujaloissa. Hyvin epätodennäköistä.
Kyseessä on D-lokuksen diluution (d/d) takia haalistunut ays-seesami, mutta tässä tulee taas se ongelma, että haalistumattomia ays-seesameita pitäisi silloin löytyä. Hyvin epätodennäköistä.
Kyseessä on jokin hokkaidonkoirille ominainen A-lokuksen geenimuoto, jota ei vielä ole tunnistettu. A-lokusta ei ikinä pidä aliarvioida, joten tämä vaihtoehto on mahdollinen.
Kyseessä on sama geeniyhdistelmä, joka aiheuttaa siperianhuskyn hopeanharmaan värin. Äkkiä katsottuna ne ainakin näyttävät samankaltaiselta, ja Hokkaido on pohjoisessa. Tällöin kyse olisi aw-seesamista, jota E-lokuksen geenimuoto "muinainen punainen" (eA) vaalentaa. Muinaisen punaisen löytymisen yhteydessä tosin oli geenitestattu 14 hokkaidonkoiraa, eikä tätä geenimuotoa havaittu ainakaan niissä yksilöissä.
Brindle hokkaidonkoira (vahvistettu)
Kuva (c) Koyama Hiroshi / Lives of Japanese Dogs.
Brindlellä eli tiikeriraitaisella koiralla on mustia raitoja. Raidat näkyvät selvästi vain punapigmentoituneiden alueiden päällä. Brindleen liittyy K-lokus, ja koko raidoittumisilmiö on sangen monimutkainen. Brindlestä voi lukea blogissa erillisen jutun, joka löytyy googlaamalla tai hakemalla 'tiikeriraitainen koira', joten en avaa sitä tässä enempää. Paitsi sen, ettei varsinaista brindlen geenimuotoa tunneta. Geenitestissä brindle koira saa K-lokukseen testituloksen KB/ky, ja jos testi ei huomioi rodun värivaihtoehtoja, niin tuloksen selityksenä voi olla "täysmusta väritys" kuten Embarkin brindlehokkaidolla näyttää olevan. Käytännössä brindlekuviointi muodostuu A-lokuksen osalta punaiselle koiralle.
"Musta" tai merkkivärinen brindle hokkaidonkoira (oletettu)
Mitä tapahtuu, jos brindlekuviointi osuu A-lokuksen osalta black & tan -väriseen koiraan? Mustat raidat näkyvät vain punapigmenttialueilla, eli niissä tan-merkeissä. Bläkkärin vaaleat kohdat raidoittuvat monesti niin hyvin, että koko koira näyttää lähes mustalta. Mustat hokkaidonkoirat mainitaan joskus erikseen bläkkäreiden lisäksi. Kyse voi hyvin olla silloin brindlekuvioidusta bläkkäristä. Nykyisissä japanilaisroduissa ei vaikuta esiintyvä varsinaisia geneettisen täysmustan geenimuotoja eli dominanttimustaa K-lokuksessa (KB) tai resessiivistä mustaa A-lokuksessa (a). Pikakertaus: monet geenitestipalvelut raportoivat brindlen testituloksen muodossa KB/ky, ikään kuin koira olisi dominanttimusta.
Seesami tai sudenharmaa hokkaidonkoira brindlekuviolla (arvailua)
Hokkaidonkoira on niitä harvoja rotuja, joissa esiintyy sekä aw-riistanväriä että brindleä. Mulla ei ole mitään käsitystä, miltä brindlekuvioitu aw-seesami näyttäisi. Näitä odotellessa. Sudenharmaa oletettavasti saisi voimakkaan mustat raidat siten, että pohjavärinä olisi vähemmän voimakas musta sävytys. Näitäkin odotellessa.
Sininen hokkaidonkoira (arvailua)
Se hypoteettinen sininen olisi A-lokuksen osalta black & tan, mutta D-lokuksen diluutioalleeli homotsygoottisena (genotyyppi d/d) haalistaisi mustan sinertävänharmaaksi. Tai vain harmaaksi. Mustan värin muuttuminen näkyisi myös brindlen koiran raidoissa. Sinisestä hokkaidonkoirasta löytyy blogista oma juttunsa.
Ruskea ja liila hokkaidonkoira (arvailua)
Hokkaidonkoiran epäviralliselta sukupuusivustolta löytyy koira, jonka geenitestitulokset on listattu sen tietoihin. Tämä hokkaidonkoira on merkitty B-lokuksen osalta ruskean värin kantajaksi (B/b). Ruskea käyttäytyy kuin sininen, eli muuttaa mustan pigmentin ruskeaksi sekä karvassa että nenässä. Jos hokkaidonkoirilla todella esiintyy tätäkin resessiivistä geenimuotoa, tulee ruskean (genotyyppi B-lokuksessa b/b) ja jopa liilan (genotyyppi B-lokuksessa b/b ja D-lokuksessa d/d) pennun syntyminen mahdolliseksi. Eli hypoteettinen sininen muuttuu vielä hypoteettisemmaksi liilaksi, jos sama bläkkärikoira onnistuu perimään vanhemmiltaan sekä sinisyyden että ruskean geenit. Myös punaisella, valkoisella ja seesamilla ruskea genotyyppi b/b näkyy nenän ja mustien kynsien muuttumisena ruskeiksi. (Ja oletettavasti seesamin karvan mustat osat olisivat ruskeita, joten ties miltä tällainen koira näyttäisi. Punaruskealta?) Mustan värin muuttuminen näkyisi nytkin myös brindlen raidoissa.
Hokkaidonkoiran värigenetiikkaa geenitesteillä
Geenitestaus on nykyään helppoa, koska verinäytettä ei tarvita. Käytännössä saat postissa kirjekuoren, joka sisältää muutaman koronatestin näytteenottotikkua muistuttavan harjan. Näitä pyöritellään koiran posken limakalvoa vasten, ja postitetaan mukana tulleessa kirjekuoressa laboratorioon. Hokkaidonkoiralla ei esiinny merleä, joten niiden osalta väritestaus on viihdettä, ellei sinisyydestä tule iho-ongelmien takia yhdistelmissä vältettävä asia. Olisi hauska selvittää, onko diluutiomutaatio (ja oletettu ruskean värin mutaatio) rodussa yleinenkin vai yksittäisen linjan ilmiö. Jos geenitestaat hokkaidosi värit, niin kerro muuttuuko jokin listan oletetuista ja arvailluista genotyypeistä vahvistetuksi. Ja jos saat jostain sudenharmaan hokkaidonkoiran, niin geenitestaa sen värit. Heti. Mä maksan : D
Huomasin tämän jutun kirjoittamisen ansiosta, että UC Davisin geenitestilabra on päivittänyt A-lokuksen testaustaan uuden systeemin mukaiseksi. Geenimuotojen nimiksi on otettu ASIP-DY (dominanttikeltainen eli vanha Ay), ASIP-SY (varjostunut keltainen eli vanha ays), ASIP-AG (agouti eli vanha aw) ja ASIP-BB (mustaselkäisyys eli vanha at). "ASIP" meinaa näissä A-lokuksesta tuottuvan pikkuproteiinin nimeä.
Kuvankäsittelyllä siniseksi jalostettu hokkaidonkoira. Alkuperäinen kuva: Magdalena Niemiec / Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)
Embarkin geenitestatuista hokkaidonkoirista löytyi yksi kaveri, joka oli merkattu turkin väriin vaikuttavan diluutiogeenimuodon kantajaksi. Uusi värigeeni japanilaisrotuihin! Shibojen värigenetiikka on lopulta aika yksitoikkoista (vain A- ja E- ja S-lokukset), ja muut japanilaiset toivat aiemmin mukanaan vain brindlen (K-lokus). Jos testitulos on totta, niin hokkaidonkoirissa esiintyy muuntelua myös D-lokuksessa. Tällöin on mahdollista, että kahdelle diluution kantajalle syntyy pentu, jonka musta pigmentti on haalistunut harmaaksi. Monissa roduissa tätä kutsutaan siniseksi väriksi.
Sininen chow. Diluutiota esiintyy myös shar peillä, joten mutaation uskotaan olevan ikivanha. Kielen sinisyys ei tiettävästi liity D-lokukseen. Kuva: Vladimir Gubanov / Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)
Häiriö pigmentin kuljetuksessa haalistaa karvan
Pigmenttiä toimitetaan pakattavaksi kasvavaan karvaan pienissä pigmenttirakkuloissa eli melanosomeissa. Jos pigmenttirakkuloiden liikenteessä on häikkää, ne eivät kulkeudu normaalisti sinne minne pitäisi ja sulautuvat yhteen jättikokoisiksi rakkuloiksi. Lopputuloksena on tavallista haaleampi karvapeite. Oletuksena ilmeisesti on, että pigmentti itsessään on tavanomaista, mutta sitä ei päädy karvaan yhtä paljon ja tasaisesti kuin yleensä. D-lokuksessa (sanasta diluutio, laimeneminen) sijaitseva melanofiliini-geeni (MLPH) ja sen koodittama proteiini osallistuvat pigmenttirakkuloiden liikennöintiin. MLPH-geenin mutaatiot on yhdistetty värin haalistumiseen. Erilaisia D-lokuksen diluutiomutaatioita tunnetaan tällä hetkellä kolme, ja ne kaikki ovat resessiivisiä.
Musta ja sininen dobermanni. Haalistuminen näkyy mustissa osissa mutta ei punaruskeissa tan-merkeissä. Kuva: Pharaoh Hound / Wikimedia Commons (CC BY-SA 2.0)
D-lokuksen mutaatio haalistaa selkeästi vain mustapigmentin
Värigenetiikan perusteiden kertausta: kaikki koirien värit aiheutuu vain kahdesta eri pigmentistä. Mustapigmentti on se musta (duh) ja punapigmentti eri sävyissä vastaa kaikesta muusta valkoisenvaaleasta keltaiseen ja syvänpunaiseen. Lisäksi pigmenttisolujen totaalinen puuttuminen näkyy kirkkaanvalkoisena "värinä". Samaan karvaan voidaan pakata molempia pigmenttilajeja ainakin vuorotellen. En tiedä, voidaanko musta- ja punapigmenttiä sekoitella samaan karvaan yhtäaikaisesti, ehkä ei? Siinä heti yksi kysymys mysteerilistalle.
Tuossa oli kuvattu yksinkertainen lähtötilanne, jossa mustapigmentti todella näyttää mustalta ja punainen punaiselta. Sitten on olemassa eri värigeenejä, jotka mutatoituneina tekevät jotain näille peruspigmenteille niin että turkin väri silminnähden muuttuu. D-lokuksen diluutiomutaatioille on ominaista se, että haalistumisen "uhriksi" joutuu selkeimmin mustapigmentti. Eli kaikki saman koiran normaalisti mustat kohdat. Punapigmentoidun karvan uskotaan haalistuvan myös hiukan, mutta vaikutusta ei yleensä huomaa värissä.
Chowin sininen nenä. Sinisyys erottuisi paremmin, jos vieressä olisi musta nenä. Kuva: Wimbows/Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)
Nenä paljastaa sinisyyden
D-lokus on niitä värilokuksia, joiden vaikutus ulottuu karvan pigmentoitumisen lisäksi ihoon. Ainakin osa diluutiomutaatioista aiheuttaa homotsygoottisena ainakin joissain roduissa kirsun, silmäluomien ja jopa silmän värin haalistumista. Sinisestä kirsusta voidaan erottaa "geneettisesti sininen" koira silloinkin, kun haalistuminen ei näy sen punapigmentoituneessa turkinvärissä.
Miltä näyttäisi sininen hokkaidonkoira?
Lasketaan yhteen hokkaidonkoiran värivalikoima ja mustapigmentti. Suomenkielisessä rotumääritelmässä hokkaidonkoiran väreiksi luetellaan "seesami (mustan, punaisen ja valkoisen karvan tasainen yhdistelmä), juovikas (brindle), punainen, musta, musta ruskein merkein (black and tan) tai valkoinen". Ulkomaisissa lähteissä mainitaan vielä näiden lisäksi "sudenvärinen". D-lokuksen diluutiomutaatio homotsygoottisena voisi näyttää siltä, että
Bläkkärin mustat alueet olisivat harmaansinertäviä. Tan-merkit (ja urajiro?) pysyivät ennallaan.
Musta olisi kauttaaltaan harmaansinertävä (paitsi urajirosta?)
Brindlen raidat olisivat harmaansinertäviä.
Seesamit olisivat vaaleanharmaita.
Punaisilla ja valkoisilla voisi olla pelkät siniset nenät ja vaaleat silmät.
Tai sitten edes mustapohjaiset värit eivät silminnähden haalistuisi sinisiksi, kuten joillakin diluutioroduilla tai -yksilöillä näyttää olevan. Nenät olisivat ehkä silti sinertäviä.
Haitallinen väri?
D-lokus on niitä harvoja värilokuksia, joihin on yhdistetty terveyshaittoja. "Sinisen koiran syndrooma" vaivaa joitakin rotuja, joissa sinisyyttä esiintyy. Karva on tällöin huonolaatuista, harvaa ja katkeilevaa. Vaikutus voi ulottua myös ihoon, joka hilseilee/halkeilee, ja johon voi siksi iskeä bakteeritulehdus. Syynä pidetään niitä jättikokoisia yhteensulautuneita pigmenttirakkuloita ja pigmentin kertymistä vääriin paikkoihin. Tarkka tautimekanismi ei ilmeisesti ole vielä tiedossa, mutta oireilevilla sinisillä koirilla pigmenttikertymien on havaittu ulottuvan ihon epidermikseen asti, kun taas oireettomilla ne rajoittuivat karvatupen alueelle.
Millaista hokkaidonkoirien värigenetiikka on?
Tällainen kysymys heräsi puolivälissä jutun kirjoittamista : D Ajattelin, että pärjäisin shibojen perusteella ihan hyvin, mutta sitten huomasin etten edes tiiä onko hokkaidonkoirilla urajiroa vai ei. Entä mitä on mustat hokkaidot, jos black & tan on eri asia? Ja seesamit ja sudenharmaat, jotka on myös kaksi eri väriä? Itse asiassa ajattelin, että mitä jos seesami olisi kuin shiballa ja sudenharmaa tämä diluutioharmaa, mutta ei sentään. Realistisempi ajatus oli, että seesami on Ays-punaseesami ja sudenharmaa aw-seesami, mutta kahden näkemäni hokkaidonkoiran perusteella (kiitokset Nihonken Suomen ryhmälle) tämäkään ei näytä olevan totta. Etenkin sudenharmaa hokkaidonkoira on jotenkin tosi erikoisen näkönen. Embarkin muutamat värigeenitestatut hokkaidot on kaikki A-lokuksen osalta Ay/Ay-punaisia. Jos rotu säilyy, ja toivottavasti säilyy, ja yleistyy länsimaissa, niin tietoa alkaa vähitellen kertyä enemmän.
Tässä vielä alun valesininen hokkaidonkoira alkuperäisessä värissään. D-lokuksen diluutio ei tekisi valkoisesta sinistä mitenkään. Kuva: Magdalena Niemiec / Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)
2023 on blogissa hokkaidonkoiran vuosi. On jo aika selvittää, mikä oli koirakirjoissa mainittu salaperäinen ainu, joka kuulosti niin kauniilta, samalla kun koko Japani kuulosti vielä tavattoman kaukaiselta. Ajattelin ottaa varaslähdön uuteen vuoteen ja kirjoittaa blogiin siitä ainoasta löytämästäni hokkaidokohtaisesta tutkimusjulkaisusta. Yksi paperi, rento ja nopea homma joululomalle.
Hokkaidonkoira näytti sinistä kieltä ja totesi, että onnea yritykseen.
Aloitetaan vaikka tuosta CEA-lyhenteestä, eli collie eye anomalysta. Joo, mitä ihmettä länsimaisiin paimenkoiriin yhdistetty perinnöllinen ominaisuus tekee kaikkein alkukantaisimpana pidetyssä japanilaisessa metsästyspystykorvassa? Ja jos ja kun mätsäävä geenimutaatio tunnetaan, niin miten mutaatio on voinut yleistyä niin massiivisesti sekä pitkäkarvaisessa colliessa että hokkaidonkoirassa, että geenitestitulos normaali/normaali on paremminkin harvinainen löydös? Kenties kaikkein omituisin asia on se geeni, johon mutaatio on osunut. NHEJ1 on itelleni valmiiksi tuttu aivan muista yhteyksistä. Kyseessä ei taatusti ole mikään "silmägeeni."
Ainakin aihe on mielenkiintoinen. Halusin myös nähdä, miten tutkimusryhmät selittävät collien geenivirheen japanilaisrodussa. Lähdetään purkamaan hokkaidonkoiran CEA-ilmiötä. Huom! En ole eläinlääkäri enkä silmätutkija. Kerro heti, jos havaitset tekstissä virhetulkintoja.
CEA eli collien silmän poikkeavuus johtuu kehityshäiriöstä
Kierrätys on päivän sana, joten tässä ihmisen silmä shibojen glaukoomajutusta. Ympyröidyn kammiokulman voi nyt unohtaa ja keskittyä silmän takaosan "kerroksiin" eli kovakalvoon, suonikalvoon ja verkkokalvoon. Näkemisen kannalta kriittinen verkkokalvo köllöttelee suonikalvon päällä. Alkuperäinen kuva: Cancer Research UK / Wikimedia Commons. Kuvaan vaihdettu suomennokset ja lisätty ympyröity kohta.
Poikkeavuudet aiheuttaa se, että silmän suonikalvo ei kehity sikiökaudella joka kohdasta normaalisti. Suonikalvo sisältää nimensä mukaisesti verisuonia, jotka ravitsevat ja hapettavat verkkokalvon herkkiä hermosoluja. CEA-silmässä suonikalvon verisuonet voivat olla paikoitellen liian harvassa ja paikoitellen omituisen kiemuraisia. Suonikalvosta ja sen päällä olevan verkkokalvosta voi paikoin puuttua pigmentti, eli silmätutkimuksessa silmänpohjasta näkyy ns. läpi. Näköhermossa tai sen lähellä voi myös olla kuoppa tai reikä, jos sikiökudos ei ole sulkeutunut onnistuneesti. Kehityshäiriö näkyy jo pienessä alkiossa, eli vika on synnynnäinen.
Verisuonten rakennepoikkeamat eivät etene enää syntymän jälkeen, mutta se pahin CEA-juttu eli verkkokalvon osittainen tai kokonainen irtoaminen voi tapahtua myös myöhemmällä iällä. Verkkokalvo voi irrota, jos sen alla oleva suonikalvo on niin monesta (laajasta) kohdasta niin poikkeava, ettei verkkokalvo enää pysy siinä kiinni. Koiran näköä on hankala testata, mutta nykykäsitys CEA-löydöksistä ja vaikutuksista näkökykyyn näyttäisi olevan seuraava:
suonikalvon pienet epänormaalisti kehittyneet alueet: vaikutus näköön vähäinen/olematon
kuopat tai reiät (koloboomat): pienillä ei vaikutusta, suuret heikentävät näköä
verkkokalvon irtoaminen: silmä on sokea
Kennelliitto käyttää silmätarkkituloksissa samaa CEA:n kolmijakoa. CRD/CH = chorioretinal dysplasia/choroid hypoplasia eli suoni(verkko)kalvon kehityshäiriö. Coloboma = näköhermon kuoppa tai reikä. Ablaatio = verkkokalvo irronnut. Tämän collien aiemmassa silmätarkissa ei vielä mainittu ablaatiota, joten CEA on sillä edennyt pahimpaan muotoon.
CEA:lla on havaittu yhteys geenimutaatioon
Collien silmäpoikkeamat on tunnettu iät ja ajat, tai ainakin niin kauan kuin silmänpohjia on tähystetty. Yksi CEA:aan yhdistyvä geenimutaatio raportoitiin vuonna 2007. Tämän tutkimuksen CEA-diagnosoiduilla koirilla löytyi sama NHEJ1-geenin deleetio molemmista vastinkromosomeista, eli ne olivat perineet mutaation molemmilta vanhemmiltaan ja olivat sen suhteen homotsygootteja. CEA-terveillä mutaatio oli vain toisessa vastinkromosomissa (CEA-kantajat) tai ei kummassakaan (CEA-vapaat).
NHEJ1-geeni koodittaa proteiinia, joka osallistuu poikki menneen DNA:n korjaamiseen. Siitä tulee lyhenne non-homologous end joining factor. DNA:n katkeaminen on solulle hirvittävä katastrofi, joten NHEJ1 työskentelee lukuisissa eri kudoksissa. Toki millä tahansa proteiinilla voi olla vielä muita tuntemattomia tehtäviä. CEA:n tapauksessa havaittu mutaatio on sellainen, että geenistä puuttuu tietty osa oletetulta säätelyalueelta. Deleetio sijaitsee intronissa, eli proteiinin valmistusohjeen ei pitäisi sen takia muuttua, mikäli proteiinia yhä tuottuu normaaliin tapaan.
Geenin osa, jonka deleetio hävittää, on säilynyt samankaltaisena kaikilla nisäkkäillä. Tämä viittaa siihen, että osa on tärkeä. Sen alueella sijaitsee useita sitoutumiskohtia geenien toimintaa sääteleville proteiineille. Jos NHEJ1-proteiini ei itse aiheuta CEA:ta, on aivan sen naapurissa sijaitseva geeni/proteiini IHH varteenotettava ehdokas. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta yhden geenin sisällä sijaitseva mutaatio voi vaikuttaa toisen geenin toimintaan, koska geenit on solussa kolmiulotteisessa sykkyrässä niin että DNA-juosteessa erillään olevat kohdat onkin oikeasti vierekkäin. IHH (Indian Hedgehog) liittyy solusignalointiin ja solujen erilaistumiseen alkionkehityksen aikana. IHH-spekulaatio on esitetty jo 2007, mutta julkaistuja tutkimuksia aiheesta ei näytä löytyvän vieläkään. Päivitys: onpas sittenkin kehitetty poistogeeninen hiiri, jolla ei ole IHH-geeniä lainkaan. Vaikutusta silmän kehitykseen ei havaittu, joten mystery intensifies.
Sitten on vielä lukuisat uudemmat tutkimukset, joissa NHEJ1-deleetiomutaatio ei olekaan ennustanut CEA-diagnoosia edes colliella. Tilanne vaikuttaa melkoisen sekavalta.
Lyhyt versio CEA-geenimutaatiosta (2022):NHEJ1-deleetiomutaatio voi olla monissa roduissa tai populaatioissa toimiva markkeri CEA:lle. NHEJ1 ei luultavasti itse ole se proteiini, joka aiheuttaa CEA:n. Asiaan voi liittyä ns. epätäydellinen penetranssi, jolloin geenitestin perusteella "sairas" genotyyppi ei saakaan CEA-diagnoosia. CEA:n alle niputetut löydökset eli suonikalvon kehityshäiriö ja näköhermon kuopat/reiät saattavat olla eri geenivirheiden aiheuttamia.
Geenitesteihin kannattanee suhtautua tietyllä varauksella ainakin siihen asti, kunnes sairautta tai ominaisuutta aiheuttava mutaatio on selkeästi näytetty. CEA:n kohdalla näin ei vielä ole.
Hokkaidonkoirilla collien CEA-geenimutaatio on yleinen
Vihdoinkin päästiin siihen hokkaidotutkimukseen. Ensimmäinen CEA-diagnosoitu hokkaidonkoira raportoitiin eläinlääketieteen kirjallisuudessa vuonna 2012. Löydös tehtiin sattumalta, kun koiraa hoidettiin silmäluomen kiertymän takia. Geenitestissä paljastui, että koira oli homotsygootti NHEJ1-mutaation suhteen. Tutkimukseen geenitestattiin lisäksi 17 muuta hokkaidonkoiraa kolmesta eri kennelistä. Näistä kantajia oli 12 ja homotsygootteja 5, eli mukaan ei osunut yhtäkään mutaatiosta vapaata koiraa. Koirien silmiä ei tutkittu. Tutkimusjulkaisussa pohditaan collien mutaation päätymistä hokkaidonkoiraan. Vaihtoehtoja on kolme:
nykyisillä hokkaidonkoirilla on taustalla roturisteytyksiä colliesukuisten koirien kanssa, mutta tämä torpataan rotujen erilaisen ulkomuodon perusteella
sama mutaatio olisi tapahtunut itsenäisesti myös hokkaidonkoirissa, mutta tämä torpataan todennäköisyyksien perusteella
mutaatio on vanhempaa perua kuin on uskottu ja päätynyt sekä colliekoiriin että hokkaidonkoiriin muinaiselta yhteiseltä esivanhemmalta, ja tätä pidetään todennäköisimpänä selityksenä.
Embarkin avoimessa geenitestien tietokannassa heti ensimmäinen katsomani hokkaidonkoira oli CEA-mutaation kantaja. Sen värigeeneistä löytyi toinen kiinnostava juttu, koska se näytti olevan myös D-lokuksen diluutiomutaation kantaja. En ole ennen nähnyt japanilaiskoirilla diluutiogeenejä. Tarkottaako tämä sitä, että voi olla olemassa sinisiä ja shampanjanvärisiä hokkaidonkoiria?
En osaa vielä sanoa hokkaidonkoiran viimeisimmistä pullonkaulavaiheista, mutta shibojen ja akitojen jäliltä erilaiset roturisteytykset ei kuulosta liian kaukaa haetulta. Ulkomuoto ainakin palautuu parissa sukupolvessa. Jos näin on, niin uusi ihmetyksen aihe on tuo NHEJ1-mutaation yleisyys roduissa. Ihan kuin se antaisi jotain valintaetua ja tehostaisi omaa leviämistään. Toisaalta ruotsalaisten collieiden pentuedata ajalta ennen mutaation löytymistä näytti siltä, että pentueluku oli pienempi yhdistelmissä, joissa toisella vanhemmalla oli diagnosoitu näköhermon kuoppa/reikä ja toisella suonikalvon kehityshäiriö. Kahden suonikalvon kehityshäiriöisen yhdistäminen sen sijaan ei poikennut terve x terve -yhdistelmien pentueluvusta.
Shiboilla ei havaittu CEA-mutaatiota
Pitkästä aikaa hyviä tutkimusuutisia shiboille. Koska NHEJ1-mutaatio näytti yleiseltä hokkaidonkoirassa, niin oli aiheellista tarkistaa, löytyisikö sitä muistakin aasialaisroduista. Tässä tutkimuksessa oli mukana 208 shibaa, 136 koreanjindoa ja 33 ryukyunkoiraa. Tulos: 0 kpl mutaatioalleelia, eli näissä roduissa ei havaittu edes yhtä CEA-kantajaa.
Ryukyunkoiria. Lue seuraava kappale, jos harkitset omaa ryukyunkoiraa. Kuva: Ryukyu Mike / Wikimedia Commons.
Samalla tutkittiin toisen colliemutaation MDR1:n esiintymistä. Tämä on se geenimutaatio, joka tekee jo kantajista erittäin alttiita mm. ivermektiiniä sisältäville matolääkkeille. Tulos: CEA-mutaatio ja ivermektiinimutaatio eivät esiintyneet systemaattisesti yhdessä. Hokkaidonkoirista, shiboista ja jindoista MDR1-mutaatiota ei löytynyt lainkaan, mutta 33 ryukyunkoirasta 6 oli tämän geenivirheen kantajia. Havainto on genetiikan kannalta jälleen kiinnostava, koska colliesukuisten koirien MDR1-mutaation uskotaan olevan peräisin yksittäiseltä koiralta, joka on elänyt Iso-Britanniassa 1800-luvulla. Jotakin reittiä mutaatio on sitten löytänyt tiensä Ryukyusaarille.
Silmägenetiikan kestomysteerit
Kuten geenijuttujen kanssa monesti käy, niin kaikki muuttuu sitä epämääräisemmäksi mitä enemmän aiheeseen perehtyy, ja lopputuloksena on lisää ratkaisemattomia kysymyksiä. Niin nytkin. Mikä geenivirhe CEA:n oikeasti aiheuttaa, onko CEA oikeasti monta erillistä kehityshäiriötä, onko NHEJ1-deleetiomutaatio yleistynyt colliessa ja hokkaidonkoirassa todella vain sattumalta... ja mistä se nyt sitten on hokkaidonkoiriin oikeasti päätynyt. Entä onko collien silmäsairaus ja lyhenne CEA yhä suositeltu nimeämistapa vai pitäisikö vakiinnuttaa jokin suomitermi choroidal hypoplasialle... ja kattaako se myös koloboomareiät.
Onneksi itse asia eli CEA sairautena ei vaikuta olevan kovin dramaattinen, jos koko rotuun levinnyttä sairautta ei ole edes huomattu ennen kuin vahingossa kymmenen vuotta sitten. Jos nyt useimpien koirien tapauksessa edes voi puhua sairaudesta. Suomen kielestä puuttuu kätevä enkkutermi "affected". Siinä mielessä kantajien karsiminen jalostuksesta olisi turhaa lopun alkua muutenkin pienilukuiselle rodulle.
Siinä kaikki. Sattumalöydös eli diluutioalleeli hokkaidonkoirassa saattoi inspiroida uuden värigenetiikkajutun.
Lähteitä ja luettavaa
Collie eye anomaly: a review (Palanova, 2015)
Breed relationships facilitate fine-mapping studies: a 7.8-kb deletion cosegregates with Collie eye anomaly across multiple dog breeds (Parker ym., 2007)
Collie eye anomaly in the rough collie in Sweden: genetic transmission and influence on offspring vitality (Wallin-Håkanson ym., 2000)
Discrepancy in compliance between the clinical and genetic diagnosis of choroidal hypoplasia in Danish Rough Collies and Shetland Sheepdogs (Fredholm ym., 2016)
Collie eye anomaly in Hokkaido dogs: case study (Mizukami ym., 2012)
Investigation of parallel and simultaneous selection for collie eye anomaly and ivermectin toxicosis (Mizukami ym., 2014)
Koska pääsiäislomalla on hyvin aikaa mutta ei uutta historiamateriaalia, tulee tässä vähän helppolukuisempi suomiversio japanilaiskoirien alkuperäisimmistä rotumerkeistä. Kyseessä oli NIPPO:n itse englanniksi laatima/kääntämä/käännätyttämä rotumääritelmä, joka lähetettiin muun maailman kennelyhdistyksille 1930-luvulla.
Pohdintatehtäviä. Jos et olisi koskaan nähnyt japanilaista koiraa, niin minkälainen mielikuva siitä syntyisi? Entä mikä on pysynyt ennallaan ja mikä selkästi muuttunut pian sadassa vuodessa? Laitan omia ajatuksiani loppuun. Jako koon mukaan vastaa lähinnä nykyistä luokittelua keskikokoiset (shikokunkoira, kainkoira, hokkaidonkoira, kishunkoira), suurikokoiset (akita) ja pienikokoiset (shiba).
Japanilaisen koiran rotumerkit (Japanilaiskoirien suojeluyhdistyksen mukaisesti) [1930-luku]
1. Keskikokoiset
Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti. Koko olemus henkii eloisuutta. Liikkuu reippaasti ja tyylikkäästi.
Yleisvaikutelma - Tasapainoinen vartalo. Sukupuolileima selkeä. Frame well-knit? Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 50-59 cm, nartuilla 47-53 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.
Korvat - Pienet ja kolmiomaiset. Korvat ovat pystyssä, suippenevat ja kallistuvat hiukan eteenpäin.
Silmät - Varsin kolmiomaiset. Silmän ulkonurkka on korkeammalla. Iiris tummanruskea.
Kuono - Kuononselkä suora, kärki terävä. Kuono on vankka ja kiinteä. Huulet tiiviit ja ohuet.
Pää ja kaula - High-browed merkityksessä hienostunut? Posket hyvin kehittyneet. Kaula voimakas.
Etujalat - Lapa hyvin kehittynyt. Kinner suora ja varpaat tiiviit.
Takajalat - Suorat ja lihaksikkaat. Voimakas kinnenivel.
Rinta - Syvä. Ribs moderately sprung? Rinta hyvin kehittynyt.
Selkä - Suora.
Häntä - Massiivinen ja voimakas. Suora tai kippura. Ulottuu kintereeseen asti.
Loins (?) - Voimakkaat.
Turkki - Päälliskarva jäykkää ja suoraa. Pohjavilla pehmeää ja tiheää. Hännässä karva pörheää.
Väri - Väri voi olla keltainen, valkoinen, vehnänvärinen, musta, brindle, ruskeanharmaa, nokisen harmaa, raudanharmaa, hopeanharmaa tai musta merkkivärinen.
Hylkäävät virheet:
Kaikkien edellämainittujen ominaisuuksien tulisi erottua selkeästi.
Ylä- tai alapurenta.
Perinnöllinen töpöhäntäisyys.
Muut kuin pystyt korvat, paitsi pennuilla.
Pistevähennyksiä:
Kaikenlaiset onnettomuuksista aiheutuneet vammat.
Aliravitsemus.
Vaaleanpunainen tai butterfly (?) kirsu.
Mustavalkoinen tai ruskeanvalkoinen väri.
Huom! Ns. sotakoirilla värin ei tulisi olla valkoinen. Kannukset mieluiten poistettu.
2. Suurikokoiset
(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)
Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Käytöksen tulisi mieluiten olla vakava/arvokas.
Yleisvaikutelma - Sukupuolierot selkeät. Tasapainoinen, kiinteä ja tanakka vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 62-73 cm, nartuilla 57,5-65 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.
Häntä - Massiivinen ja voimakas, suora tai kippura, ylettyy kintereeseen asti. Pistevähennyksiä muusta kuin kippurahännästä.
3. Pienikokoiset
(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)
Yleisvaikutelma - Selkeät sukupuolierot. Tasapainoinen ja jäntevä (?) vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 38-42,5 cm, nartuilla 35-39,5 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.
Häntä - Tiheä ja vahva. Kintereeseen ulottuva häntä voi olla suora tai kippura. Lyhyt häntä muistuttaa töpöhäntää, mutta ei ole aivan samanlainen.
Huom! Vain pienellä japanilaiskoiralla perinnöllinen lyhyt häntä ei ole hylkäävä virhe.
Munkeilla paluu nykyisyyteen ja vähän väriä blogipostaukseen.
Ihan ekana: ylläoleva rotumerkkien kuvaus oli yksi suomenkielinen käännös englanninkielisestä käännöksestä. Anatomisia osia lukuunottamatta olikin yllättävän vaikea valita sanoja. Esimerkiksi avauslause japanilaiskoiran olemuksesta "Sharp and fierce, with good-natured simplicity and excellent scenting power." --> "Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti." Joku muu olisi voinut saada tästä jotain ihan muuta, etenkin kun kirjaimellisesti käännettynä kuulosti siltä, ettei koira pelaa täysillä valoilla.
Itse rotumääritelmästä loistaa minimaalisuus ja ennen kaikkea se, että yksi ja sama jäntevä, pystykorvainen, hiukan korkeuttaan pitempi japanilaiskoira on NIPPO:ssa alkujaan kattanut kaikki nykyiset japanilaisrodut. Vain säkäkorkeus vaihtelee. Ja se, että shiboilla on joskus ollut niitä töpöhäntiä. Selkeimmät erot rotumerkeissä muun maailman pystykorviin verrattuna löytyvät varmaankin korvien kallistumisesta eteenpäin sekä silmän kolmiomaisuudesta ja viistoudesta. Mielenkiintoista, että vain isoilla koirilla mainitaan luonteenpiirteenä "grave", jonka käänsin vakavaksi/arvokkaaksi. Nykyisin shiboiltakin edellytetään "rohkeaa arvokkuutta". Mutta voiko sama koira ilmentää sekä kiihkeyttä, valppautta että arvokkuutta? Mitenkä nämä on tarkoitus tulkita?
Koska rotumerkkien luettelo on niukkasanainen, on sen tueksi laadittu paljon kattavampi rotumääritelmän tulkinta. Tässä oli mielestäni aiemmin omituinen ristiriita: alkukantaiset japanilaiskoirat olivat sukupuuton partaalla, niiden tuntemus perustui vanhoihin piirroskuviin ja luihin, ja silti jollain perusteella on päätetty, että shiban silmän kaltevuuskulma ja suhde korvan ulkoreunaan on oltava tasan x jne. ynnä muuta todella yksityiskohtaista. Mutta rotumerkeistä tällaisia yksityiskohtia ei alkujaan sentään löytynyt. Oma aiheensa on se, että miten tarkkaan ihmisen päättämään muottiin mikään eliölaji tai sen alapopulaatio on järkevää edes yrittää saada. Kasvattelen soluja laboratoriossa ja niiden perusteella oon auttamatta biased ja vähän epäileväinen kaikenlaisen elämällä taiteilun suhteen. Shibojen ylipienet pentueet ja 28% allergisten osuus terveyskyselyssä ei kuulosta lupaavalta.
Enivei. Ensimmäinen rotumääritelmä ratkaisi kaksi mysteeriä: maininnan töpöhäntäisistä shiboista vanhassa koirakirjassa sekä ristiriidan liittyen tarkkoihin yksityiskohtiin. Ratkottavaksi jää vielä ainakin seuraavat mysteerit:
Milloin ja miksi ja miten kokoluokittelu muuttui nykyiseksi rotuluokitteluksi?
Milloin päätettiin, ettei shiballa voikaan olla töpöhäntää? Tarvitsemme myös välttämättä kuvan töpöhäntäisestä shibasta!
Milloin nykyiset värit "lukittuivat"?
Milloin shibalta alettiin vaatia urajiroa?
Ja mihin ne rotumääritelmän tulkinnan yksityiskohdat perustuvat? Mikä tulkinta on oikea tulkinta?
