Pelastetaan japanilaiskoirat! (NIPPO)

Blogi on palannut kesätauolta ja aloittaa vetämällä uudet vuosilukupohjat. Tarkastelussa on alkuperäinen sanomalehtiartikkeli, jolla NIPPO:n perustaja Hirokichi Saito valisti ihmisiä japanilaiskoirien olemassaolosta. Päivämäärä on 19. helmikuuta 1930. Japanilaiskoirien suojeluyhdistys NIPPO on aloittanut pienimuotoisen toimintansa reilu vuosi sitten. Saito on jo tavannut asemalla isäntäänsä odottavan akitakoiran, mutta kuluu vielä hyvä tovi ennen kuin koko Japani oppii tuntemaan Hachikon.

Lähtökohta oli se, ettei kukaan tiennyt japanilaiskoirista juuri mitään. Mutta jotenkin ne piti määritellä, että olisi selvää, mitä on tarkoitus pelastaa.

Käytössä on Google Lens -konekäännös, jonka japanitekstin ja avainsanat pyrin tarkistamaan.

Japanilaiskoiran nimesikin saksalainen

Jopa termillä ’nihonken’ (Japanin ja koiran kanjit peräkkäin) on alkuperänsä. Sen mainitaan olevan lyhenne japanilaisesta kesykoirasta 日本家犬 eli Canis Familiaris Japonicuksesta, jonka saksalainen luonnontieteilijä Siebold kuvasi 1800-luvun teoksessaan Fauna Japonica. Nihonken-termillä on tarkoitus erottaa japanilaiskoirat vuoristokoirista ja susista. Nihonken voidaan kirjoittaa myös muodossa 和犬 eli waken.

[Onpa kummallista, että Japanista ei ole löytynyt kotimaista eläintieteen lähdeteosta, jossa olisi käsitelty maan koiria. Vai onko? Olisiko Suomesta löytynyt sellainen vuonna 1930? Kennelliiton edeltäjä ainakin oli jo olemassa.]

Nihonkeneiksi lasketaan koirat, joita uskotaan kasvatetun Japanissa esihistoriallisista ajoista asti ja joiden arvellaan edustavan samaa tyyppiä. Nihonkeneiksi ei lasketa koiria, jotka on tuotu ulkomailta kirjoitetun historian aikana eikä Tosan ja Akitan alueen koiria, jotka on risteytetty taistelutarkoitukseen.

”Ruumiinrakenne on iso kysymys”

Mistä tiedetään, minkälaisia japanilaiskoirien kuuluu olla? Saito mainitsee vihjeinä kivikauden hautakummuista löytyneet luujäänteet, jonkinlaiset primitiivisen ajan koirakoristeet, pronssiset kellot [joissa todella voi kuvitella näkevänsä pystykorvaisia koiria metsästystilanteessa!] sekä saviset haniwa-koirapatsaat. Toinen vihje on vuoristossa sekä alueemme lähialueilla [Japanin naapurimaissa?] nykyisin elävät koirat. Näistä voidaan päätellä, että japanilaisella koiralla kuuluu olla pystykorvat ja kippurahäntä. Mitä kokoon tulee, niin useimmat hautalöytöjen luista on pienten koirien luita, joskus keskikokoisten, joten suurikokoiset koirataistelukoirat on luultavasti jalostettu myöhemmällä ajalla.

Ylistyspuhe japanilaiskoirille

Miksi ottaa japanilaiskoira? Saito kuvailee niiden etuja tähän tapaan. Laitan käännöksen lähes sellaisena kuin konekääntäjä sen antaa. Adjektiiveissa voi olla heittoa, mutta yleiskuva on varmasti todellinen:

”Ne ovat rohkeita ja urheita jopa suurten vihollisten ja vaikeuksien edessä, ja ne ovat älykkäitä, rauhallisia ja ketteriä. Ne ovat myös vahvoja, terveitä ja helppoja ruokkia, ja niiden ulosteet ovat kevyitä, mikä tekee niistä helppoja kasvattaa.

Nykyään niiden sanotaan olevan ihanteellisia vahtikoiria ja itsepuolustuskoiria, ja jopa maaseudulla ne pystyvät jäljittämään karhuja, peuroja ja villisikoja, jotka vaativat kokemusta ja liikkumavaraa, sekä kettuja ja japaninseroveja [=kamoshika], mikä tekee niistä vertaansa vailla länsimaisten rotujen kanssa. Viime vuosina niitä on käytetty fasaanien jäljittämiseen hyvin tuloksin, ja niiden jäljitys- ja kantokyky on verrattavissa erikoiskoirien [=senmon inu] kykyihin.

Lisäksi japanilaiskoirat ovat kiinnostavia eläintieteellisestä näkökulmasta ja antropologian yhteydessä.

Koska ne ovat kevyitä, rohkeita ja urheita, niitä käytetään jo sotilaskoirina [軍用犬] Chiban armeijan jalkaväkiakatemiassa. Tiimi kouluttaa Shinshun alueen [nykyinen Nagano] koiranpentuja ja niitä tullaan hyödyntämään täysimääräisesti.”

NIPPO:n syntytarina

”Vaikka japanilaiskoiria pidetään arvokkaina, on niiden määrä vähentynyt merkittävästi viime vuosina laajalle levinneen eurooppalaisuuden ja amerikkalaisuuden ihannoinnin takia. Siksi joukko vapaaehtoisia harrastajia on perustanut japanilaisen koiran suojeluyhdistyksen ja suorittaa tutkimuksia, selvityksiä ja japanilaiskoirien jalostusta. ”

Nykyinen rotujako ei ole se alkuperäinen

Jokainen nihonken-fani osaa luetella, että japanilaisroduista akitat on kotoisin Akitasta, kishut Wakayamasta, shikokut Shikokun saarelta, hokkaidot Hokkaidosta, kainkoirat Kofun lähikylistä ja shibat vähän kaikkialta. Ja että ne on kaikki Japanin eläviä kansallisaarteita.

Tuollainen selkeys ja ylipäänsä termi ”japanilaisrotu” on kuitenkin myöhemmin vakiintunut ilmiö. NIPPO keskittyi alkujaan japanilaiskoiriin ilman nykyisiä roturajoja. Koirat oli jaoteltu neljään ryhmään seuraavasti:

• Odatenkoirat. Odate inu [大館犬], joka tunnetaan myös nimellä kakunodate inu, on suurin koiratyyppi ja niitä kasvatetaan lähellä Odaten kaupunkia Akitassa. Sen korkeus on olkapäästä mitattuna 60 cm – 70 cm [2 shaku – 2 shaku 3-4 sun] ja paino 38 – 53 kg [10 – 14 kan]. Se on normaalisti rauhallinen, mutta raivostuttuaan se voi vapauttaa pelottavan voimansa. Tällä hetkellä niitä on hyvin vähän, ja niitä kasvattaa Odatessa muutama vapaaehtoinen, mukaan lukien pormestari Izumi [joka perusti AKIHO:n]. Niitä käytetään pääasiassa itsepuolustukseen.” Mainittakoon, että Hachikoa pidettiin odate inuna.

• Villisikakoirat. Villisikojen metsästykseen käytettävät koirat [ 猪犬] ovat keskikokoisia, painavat 15-34 kiloa [4-9 kan] ja ovat olkapäästä 45 – 58 cm korkeita [1 shaku 5 sun – 1 shaku 9 sun]. Ōun alueen [se sama, missä Hopeanuoli tapahtuu : D ] villisikakoirat painavat noin 34 kg ja edustavat niin sanottua pohjoista tyyppiä. Keski-Japanin eteläpuolella villisikakoiria elää Kiin, Hibikin ja Tanban vuoristoissa, ja niillä metsästetään villisikoja ja karhuja. Nämä eteläiset villisikakoirat painavat noin 19 – 26 kg.
  • Lisäksi: Tosan/Hatan vuoristoalueella on vielä olemassa [villisika?] koiria, jotka ovat nykyisten Tosan taistelukoirien esi-isiä.
  • Ja vielä: Hokkaidon ainu-kansan koirat ovat ulkomuodoltaan lähes identtisiä villisikakoirien kanssa.

• Peurakoirat. Peurakoirat [shika inut, 鹿犬] ovat nopeita, ketteriä ja erinomaisia peurojen metsästyksessä. Niiden olkapääkorkeus on 51 – 61 cm [1 shaku 7 – 8 sun – 2 shaku] ja paino noin 23 kiloa [6 kan]. Eräällä nykyisellä Kishun alueen peurakoiralla on hallussaan ennätys: viikossa seitsemän kaadettua peuraa, ja yhden metsästyskauden aikana 92 peuraa. Tästä voidaan päätellä koiran suuri nopeus ja taidokkuus jäljityksessä.

• Koirat. KYLLÄ, kanji on pelkkä 犬. Lausuntaohjeeksi annetaan silti katakanoilla ジバイヌ eli shiba inu. Pienin koiratyyppi, jota tavataan [alueiden nykynimillä] Naganossa, Yamanashissa, Gunmassa, Niigatassa ja niin edespäin. Olkapääkorkeus on 30 – 42 cm [1 shaku – 1 shaku 4 sun] ja painoa enimmillään 14 kg [4 kan]. Ne ovat usein väriltään punaruskeita [赤褐], ja selässä on mustaa. Niitä käytetään yleensä kaniinien ja fasaanien metsästykseen, mutta rohkeimpia ja voimakkaimpia on käytetty myös villisialle, peuralle ja karhulle. Nimitys ’shiba’ tulee ehkä kastanjapuun [冬の栗の木] kuoren punaruskeasta väristä tai vanhasta ilmaisusta ’shibakudori’ [柴くどり], joka liittyy kykyyn puikkelehtia tiheän pensaikon läpi.

Ylistyspuhe Japanissa kehitetyille taistelukoirille

Artikkeli huomioi myös tosa inun ja muut taistelukoirat, vaikka ei laskekaan niitä nihonkeneiksi. Ne ovat ainutlaatuisia koiria koko maailman mittakaavassa, ja Japanin on syytä olla niistä ylpeitä. Lopussa on pitkä puolustuspuhe koirataisteluille.

*****

Japanilaiskoirat pelastuivat…. mutta mitä sitten tapahtui?

Ponnistukset japanilaiskoirien hyväksi tuottivat toivotun tuloksen: japanilaiset kiinnostuivat omista alkuperäiskoiristaan. Tällaiset sanomalehtiartikkelit laajalevikkisissä lehdissä olivat tuohon aikaan varmana tehokkain keino tavoittaa ihmiset. Pidän myös näistä aikasilmukoista! 😀 Nyt voin kirjoittaa vanhasta artikkelista Shibalogiseen blogiin, joka on olemassa ko. artikkelin ansiosta.

Artikkelin kuvaus japanilaiskoirista näyttää kyllä vieraalta jopa mulle. Eihän siinä ole muuta tuttua kuin termi shiba, ja niitäkin olisi pitänyt kutsua vain koiriksi. Miten meillä on nykyään akita, kishunkoira, hokkaidonkoira, kainkoira, shikokunkoira? Ehkä oli niin, ettei NIPPO:lla ollut tekemistä nykyisten japanilaisrotujen syntymisessä vaan asialla olivat pienten paikallisten koirapopulaatioiden fanit. Sitten ne on jotenkin sovitettu yhteen NIPPO:n yksi rotumääritelmä – kolme eri kokoa -systeemin kanssa. Tai päätetty, että ei lähdetä sovittamaan yhteen, kuten kainkoirien kanssa kävi. Niitä ei muuten ole tämän artikkelin julkaisuajankohtana (kevättalvi 1930) vielä edes löydetty sieltä vuoristokylästä..!

Kuvista voi päätellä saman kuin ennenkin: keskikokoisten japanilaiskoirien tapauksessa voi vielä puhua uskottavasti rotujen säilyttämisestä, nykyiset shibat ja japaninakitat on söpöysjalostettu tunnistamattomiksi. Asialla on kääntöpuolensa, koska se avaa länsimaissa mahdollisuuden roturisteytykseen. Esimerkiksi eurasierin veri voisi hyvin tervehdyttää niiden immuunijärjestelmiä.

Ja joskus on kiinnostavaa myös se, mitä ei mainita.