Siirry sisältöön

6

Koska pääsiäislomalla on hyvin aikaa mutta ei uutta historiamateriaalia, tulee tässä vähän helppolukuisempi suomiversio japanilaiskoirien alkuperäisimmistä rotumerkeistä. Kyseessä oli NIPPO:n itse englanniksi laatima/kääntämä/käännätyttämä rotumääritelmä, joka lähetettiin muun maailman kennelyhdistyksille 1930-luvulla.

Pohdintatehtäviä. Jos et olisi koskaan nähnyt japanilaista koiraa, niin minkälainen mielikuva siitä syntyisi? Entä mikä on pysynyt ennallaan ja mikä selkästi muuttunut pian sadassa vuodessa? Laitan omia ajatuksiani loppuun. Jako koon mukaan vastaa lähinnä nykyistä luokittelua keskikokoiset (shikokunkoira, kainkoira, hokkaidonkoira, kishunkoira), suurikokoiset (akita) ja pienikokoiset (shiba).

Japanilaisen koiran rotumerkit
(Japanilaiskoirien suojeluyhdistyksen mukaisesti) [1930-luku]

1. Keskikokoiset

Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti. Koko olemus henkii eloisuutta. Liikkuu reippaasti ja tyylikkäästi.


Yleisvaikutelma - Tasapainoinen vartalo. Sukupuolileima selkeä. Frame well-knit? Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 50-59 cm, nartuilla 47-53 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.

Korvat - Pienet ja kolmiomaiset. Korvat ovat pystyssä, suippenevat ja kallistuvat hiukan eteenpäin.


Silmät - Varsin kolmiomaiset. Silmän ulkonurkka on korkeammalla. Iiris tummanruskea.


Kuono - Kuononselkä suora, kärki terävä. Kuono on vankka ja kiinteä. Huulet tiiviit ja ohuet.


Pää ja kaula - High-browed merkityksessä hienostunut? Posket hyvin kehittyneet. Kaula voimakas.


Etujalat - Lapa hyvin kehittynyt. Kinner suora ja varpaat tiiviit.


Takajalat - Suorat ja lihaksikkaat. Voimakas kinnenivel.

Rinta - Syvä. Ribs moderately sprung? Rinta hyvin kehittynyt.

Selkä - Suora.

Häntä - Massiivinen ja voimakas. Suora tai kippura. Ulottuu kintereeseen asti.

Loins (?) - Voimakkaat.

Turkki - Päälliskarva jäykkää ja suoraa. Pohjavilla pehmeää ja tiheää. Hännässä karva pörheää.

Väri - Väri voi olla keltainen, valkoinen, vehnänvärinen, musta, brindle, ruskeanharmaa, nokisen harmaa, raudanharmaa, hopeanharmaa tai musta merkkivärinen.

Hylkäävät virheet:

  1. Kaikkien edellämainittujen ominaisuuksien tulisi erottua selkeästi.
  2. Ylä- tai alapurenta.
  3. Perinnöllinen töpöhäntäisyys.
  4. Muut kuin pystyt korvat, paitsi pennuilla.

Pistevähennyksiä:

  1. Kaikenlaiset onnettomuuksista aiheutuneet vammat.
  2. Aliravitsemus.
  3. Vaaleanpunainen tai butterfly (?) kirsu.
  4. Mustavalkoinen tai ruskeanvalkoinen väri.

Huom! Ns. sotakoirilla värin ei tulisi olla valkoinen. Kannukset mieluiten poistettu.

2. Suurikokoiset


(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)


Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Käytöksen tulisi mieluiten olla vakava/arvokas.


Yleisvaikutelma - Sukupuolierot selkeät. Tasapainoinen, kiinteä ja tanakka vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 62-73 cm, nartuilla 57,5-65 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.


Häntä - Massiivinen ja voimakas, suora tai kippura, ylettyy kintereeseen asti. Pistevähennyksiä muusta kuin kippurahännästä.

3. Pienikokoiset


(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)


Yleisvaikutelma - Selkeät sukupuolierot. Tasapainoinen ja jäntevä (?) vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 38-42,5 cm, nartuilla 35-39,5 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.


Häntä - Tiheä ja vahva. Kintereeseen ulottuva häntä voi olla suora tai kippura. Lyhyt häntä muistuttaa töpöhäntää, mutta ei ole aivan samanlainen.

Huom! Vain pienellä japanilaiskoiralla perinnöllinen lyhyt häntä ei ole hylkäävä virhe.

Munkeilla paluu nykyisyyteen ja vähän väriä blogipostaukseen.

Ihan ekana: ylläoleva rotumerkkien kuvaus oli yksi suomenkielinen käännös englanninkielisestä käännöksestä. Anatomisia osia lukuunottamatta olikin yllättävän vaikea valita sanoja. Esimerkiksi avauslause japanilaiskoiran olemuksesta "Sharp and fierce, with good-natured simplicity and excellent scenting power." --> "Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti." Joku muu olisi voinut saada tästä jotain ihan muuta, etenkin kun kirjaimellisesti käännettynä kuulosti siltä, ettei koira pelaa täysillä valoilla.

Itse rotumääritelmästä loistaa minimaalisuus ja ennen kaikkea se, että yksi ja sama jäntevä, pystykorvainen, hiukan korkeuttaan pitempi japanilaiskoira on NIPPO:ssa alkujaan kattanut kaikki nykyiset japanilaisrodut. Vain säkäkorkeus vaihtelee. Ja se, että shiboilla on joskus ollut niitä töpöhäntiä. Selkeimmät erot rotumerkeissä muun maailman pystykorviin verrattuna löytyvät varmaankin korvien kallistumisesta eteenpäin sekä silmän kolmiomaisuudesta ja viistoudesta. Mielenkiintoista, että vain isoilla koirilla mainitaan luonteenpiirteenä "grave", jonka käänsin vakavaksi/arvokkaaksi. Nykyisin shiboiltakin edellytetään "rohkeaa arvokkuutta". Mutta voiko sama koira ilmentää sekä kiihkeyttä, valppautta että arvokkuutta? Mitenkä nämä on tarkoitus tulkita?

Koska rotumerkkien luettelo on niukkasanainen, on sen tueksi laadittu paljon kattavampi rotumääritelmän tulkinta. Tässä oli mielestäni aiemmin omituinen ristiriita: alkukantaiset japanilaiskoirat olivat sukupuuton partaalla, niiden tuntemus perustui vanhoihin piirroskuviin ja luihin, ja silti jollain perusteella on päätetty, että shiban silmän kaltevuuskulma ja suhde korvan ulkoreunaan on oltava tasan x jne. ynnä muuta todella yksityiskohtaista. Mutta rotumerkeistä tällaisia yksityiskohtia ei alkujaan sentään löytynyt. Oma aiheensa on se, että miten tarkkaan ihmisen päättämään muottiin mikään eliölaji tai sen alapopulaatio on järkevää edes yrittää saada. Kasvattelen soluja laboratoriossa ja niiden perusteella oon auttamatta biased ja vähän epäileväinen kaikenlaisen elämällä taiteilun suhteen. Shibojen ylipienet pentueet ja 28% allergisten osuus terveyskyselyssä ei kuulosta lupaavalta.

Enivei. Ensimmäinen rotumääritelmä ratkaisi kaksi mysteeriä: maininnan töpöhäntäisistä shiboista vanhassa koirakirjassa sekä ristiriidan liittyen tarkkoihin yksityiskohtiin. Ratkottavaksi jää vielä ainakin seuraavat mysteerit:

  • Milloin ja miksi ja miten kokoluokittelu muuttui nykyiseksi rotuluokitteluksi?
  • Milloin päätettiin, ettei shiballa voikaan olla töpöhäntää? Tarvitsemme myös välttämättä kuvan töpöhäntäisestä shibasta!
  • Milloin nykyiset värit "lukittuivat"?
  • Milloin shibalta alettiin vaatia urajiroa?
  • Ja mihin ne rotumääritelmän tulkinnan yksityiskohdat perustuvat? Mikä tulkinta on oikea tulkinta?
  • Jne.

Japanilaisrotujen maailmanvalloitus alkoi epäilemättä NIPPO:n promoamistyöllä 1930-luvulla. NIPPO lähestyi ulkomaisia koirayhdistyksiä kuvilla ja englanninkielisillä tietoiskuilla. Myös japanilaiskoiran rotumääritelmä käännettiin englanniksi. Näitä mielenkiintoisia dokumentteja löytyy NIPPO:n 50. juhlavuoden vuosikirjoista, ja käy mm. ilmi, että

  • NIPPO-lyhenne on ollut alkujaan avattuna Nippon Inu Hozonkai, ja lyhenne on ainakin englanniksi ollut N.I.H. eikä NIPPO. ("NIH" merkityksessä National Institute of Health on jo ollut olemassa USA:ssa.)
  • Tieteellisin jaottelu japanilaiskoirille on jako isoihin, keskikokoisiin ja pieniin. Tätä suositellaan rotujen syntyaluenimien sijasta. Milloinhan tämä muuttui?
  • On virhe pitää tosaa japanilaisena koirana.
Esimerkkikuvissa pientä japanilaiskoiraa, siis shibaa, edustaa mustaseesami/aw-seesami (kuva VII). Mielikuvien punainen arkkityyppishiba on muotoutunut vasta myöhemmin.
Japanilaisrotujen esittelyssä on painotettu metsästys- ja harrastus/koulutuskäyttöä. Olisiko Inga Carlsson voinut nähdä tämän esittelyn tai jonkin tähän perustuvan jutun? Hän hankki Euroopan ensimmäiset tunnetut shibat, ja niistä tuli ennakkoluulottomasti harrastuskoiria.

Japanilaiskoirien ensimmäinen standardi perustui keskikokoisiin koiriin ja sisälsi muutamia poikkeuksia isoille ja pienille.

Japanilaiskoirien yleisolemus on todella ollut aikoinaan sharp and fierce. <3 Shibojen häntiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Tässä ratkesi samalla yksi mysteeri vanhasta suomalaisesta koirakirjasta.
NIPPO:n juhlavuosikirjoissa on yli viisi kiloa japanilaisrotujen historiaa ja valtava määrä valokuvia. (Niiden kannet myös tunnistavat shiban karvan ja imaisevat sen hetkessä.) Kirjat on liian isoja että ne voisi käydä kokonaan läpi, mutta erilaisia pienempiä teemajuttuja ilmestyy toisinaan blogiin. Omaa kappaletta voi etsiä välityspalvelun kautta esim. Japanin Yahoo! Auctioneista hakusanoilla 日本犬保存会創立五十周年史 .

Nihon no inu to ookami (Japanilaiset koirat ja sudet, 1964) on NIPPO:n perustajan tohtori Hirokichi Saiton viimeinen tutkimusteos. Kirja on selvästi erilainen kuin blogin aiemmat shibakirjat. Se ei keskity nykyisiin japanilaisrotuihin vaan niiden taakse, siihen, mihin nykyiset japanilaisrodut perustuvat. Vastaavasti moderni valokuvamateriaali on hyvin vähäistä. Painopisteet on historiallisissa teksteissä ja piirroksissa sekä muinaiskoirien arkeologisissa luujäänteissä.

Seuraa häkellyttävä oivallus. Muinaiset piirroskuvat ja luujäänteet oli kai lähestulkoon kaikki, mitä japanilaiskoirista oli kaupunkilaisen näkökulmasta 1920-luvulla jäljellä. Olet saattanut nähdä tänäänkin netissä enemmän shiboja kuin Dr. Saito yhteensä perustaessaan NIPPO:n. Kirja on miljoona kertaa mielenkiintoisempi tutkittava, jos oman ajattelun pystyy nollaamaan tuohon pisteeseen.

Esipuheessa varmistuu jokin, mistä heräsi epäilys jo Hachiko-kirjan yhteydessä. Hachin luujäänteet olivat Dr. Saiton hallussa, mutta tuhoutuivat Tokion massiivisessa ilmapommituksessa vuonna 1945. Samalla menetettiin ainutlaatuista materiaalia NIPPO:n varhaisilta ajoilta. Arvokasta tutkimustyötä japanilaiskoirista on haluttu tallentaa tähän kirjaan.  

Kirjaa on katseltu jälleen Google Lensin läpi. Muista lähdekritiikki.


Pystykorvat ja pystyhäntä

Suurin osa muinaisesta koiramateriaalista on peräisin Edo-kaudelta (1600-1868). Kirjassa puhutaan keisarillisista hoveista ja salaisista kirjoituksista, jotka liittyvät "haukkakoiriin" eli linnunmetsästyskoiriin. Näin vanha japani on Google Lensille liikaa, eikä tekstistä saa juuri tolkkua. Parempi turvautua kuviin.

Kaaviokuva koiran tärkeistä ruumiinosista. Kuvasta erottuu hyvin japanilaiskoirille ominainen eteenpäin kallistuva pystykorvan muoto. Häntä on harvinainen Japanissa arvostettu sapeli. Perustuuko sapelihännän arvostus tämänkaltaisiiin kuviin?
Toinen kaaviokuva linnunmetsästykseen käytetystä koirasta. Tällä kertaa häntä on erittäin selkeä kippura. Huomaa myös koiran valjaat. Kirjassa puhutaan paljon erilaisista pannoista, hihnoista ja solmuista, jotka on ilmaisseet koiran arvoa.
Tämä koira on esiintynyt blogissa jo aikaisemmin. Mittasuhteet näyttävät realistisemmilta.
Tästä kuvasta hyppää omaan silmääni koiran ryhdikkyys, vaikka se on istuma-asennossa. Hihnakiinnityksellä lienee jokin symbolinen tarkoitus.

Yläluokan metsästyskoiriin on liittynyt oma sanastonsa, jota rahvas ei ole tuntenut (hanatsu = koira haistelee linnun hajua jne.). Jopa koiran ruumiinosille on ollut erikoiset terminsä, jotka poikkeavat nykyjapanilaisesta ja kansainvälisestä sanastosta. Tällaisen tiedon merkityksellisyys voi piillä siinä, miten paljon japanilaisia metsästyskoiria on aikoinaan arvostettu.

Sopimus koiran kaupasta?

Kirjasta löytyy 12-osainen kuvasarja, jossa kaksi miestä neuvottelee jostakin. Keskustelun aikana pieni valkoinen pystykorva ilmeisesti vaihtaa omistajaa. Herää kysymys, miksi asia on ollut niin merkittävä, että taiteilija on nähnyt vaivaa tilanteen ikuistamiseen. Myydäänkö koira vai onko se lahja?

Loppukumarrukset, kun homma on jo hoidettu. Kippurahäntäinen pystykorva on noin polvenkorkuinen. Onko kyseessä shiba vai pentukoira?

Metsästyskoiran hoidosta ja koulutuksesta

Tästä aiheesta on vanhoissa kirjoissa ollut paljon asiaa, mutta käännökset eivät ole kovin järkeviä. Lintujen lisäksi saaliseläiminä mainitaan (myös kuvina) villisiat ja peurat. Todella erikoinen on "ankkakoiriin" liittyvä kappale. En ole varma, onko kyseessä alkuperäinen Edo-kauden kuvitus vai Dr. Saiton piirtämä havainnollistava kuva, mutta tässähän...

...japanilainen koira toimii kuin novascotiannoutaja eli tolleri ja houkuttelee ankat rannalle. Paras väri tällaiselle koiralle on kuulema ollut syvä punaruskea (viittaus minoshiboihin?). Pikainen perehtyminen novascotiannoutajan historiaan kertoi, että niiden punainen väri on kehitetty, koska koira muistuttaa silloin enemmän kettua, joka huiputtaa ankkoja samalla tavalla. Onko shibojenkin punaturkit ja kettumaisuus seurausta uteliaista ankoista? : D

Perinteisemmän lintukoiran koulutusta siipirikolla linnulla.

Vielä vanhempia koirakirjoja

Dr. Saito esittelee muutamia varsinaisia koirakirjoja historiasta. Allaoleva 犬狗養畜伝 kääntyy jotakuinkin koirankasvatuksen elämäkerraksi. Onko kyseessä varhainen koiranjalostuksen opas? Jollakin tavalla kirjan täytyy olla merkityksellinen, koska kansikuvan kolme pentua on lainattu myös Saiton kirjan kanteen.

Seuraava koirakirja 犬の草紙 (Inu no soushi, kääntynee lähinnä "koirakirjaksi") on ollut kuusiosainen teos, joka sisälsi tarinoita ja legendoja uskollisista koirasta sekä ohjeistusta koiranhoitoon ja lääkintään.

Inu no shoushin kuvituksessa esiintyy jälleen kippurahäntäisiä pystykorvia.

Varhaista värikirjoa

Vanhassa japanilaisessa kuvataiteessa koirilla esiintyy myös piirteitä, joiden ei enää nykyään katsota hyvällä ihanteellisessa japanilaiskoirassa. Voi tietysti kysyä että miksi.

Pystykorvat, kippurahäntä ja laikukas kuviointi. Väritys syntyy erilaisista pintogeeneistä. Tällainen kuvio oli yksi niistä asioista, joka jakoi japanilaistyyppiset ja amerikkalaistyyppiset akitat omiksi roduikseen 2000-luvun alussa.

Kerrotaan, että Dr. Saito halusi itselleen koiran, joka muistuttaisi muinaisten kirjoitusten kuvia. Kaupungista hän ei sellaisia löytänyt. Miten olisit lähtenyt pelastamaan japanilaisia alkuperäiskoiria, jos käsityksesi japanilaiskoirista perustuisi näihin vanhoihin kuviin? Mitkä asiat olisivat tärkeitä? Ei tarvii laatia vastausta, mutta ajatusleikkinä tämmösiäkin voi shibafanina pohtia.

Yksi kirjan harvoista koiravalokuvista, mutta erittäin kiinnostava sellainen. Kuvatekstien perusteella vasemmanpuoleinen koira on matagi inu Akitasta. Eli nykyisen japanilaisen akitan esi-isiä? Oikealla on villikoira.
Entsyymi keräilee ja kuljettaa mielellään kadulta löytyviä lapasia. Sillä on epäilemättä "pehmeä suu", jollainen Edo-kauden lintukoiralle on pitänyt opettaa.