Siirry sisältöön

Kuukausi: toukokuu 2023

Julkaistu Kommentoi Nikamalaskuri

Koiran luustokuvauksiin sisältyy nykyisin myös selkäranka. Yksi selkäkuvista näkyvä asia on nikamien synnynnäinen määrä ja laatu. Tässä vinkkejä ruotojen hahmottamiseen omista kuvista.

  • Sivukuvat kannattaa sulauttaa yhteen ja linjata siten, että koko ranka kaulasta häntään tulee näkyviin samaan kuvaan. Käytän ite Windowsin Painttia tietokoneella.
  • Laskeminen aloitetaan kaulasta ja edetään kohti häntää.
  • 7 kaulanikamaa + 13 kylkiluunikamaa + 7 lannenikamaa + ristiluu + häntänikamat on koiralla normiranka.
  • Kaikissa rajakohdissa, joissa nikaman "laji" muuttuu, on mahdollisuus että edellisen lajin viimeinen tai seuraavan lajin ensimmäinen nikama kärsii identiteettikriisistä ja muistuttaakin viereisen lajin nikamaa. Häiriö syntyy jo sikiöaikana luiden muodostuessa. Kokeile joskus laskea pentujen selkänikamia tiineysröntgenkuvista.

Lasketaan Tiikerin nikamia:

Iso möhkäle on kaulanikama numero 2 ja hyvä maamerkki. Kaulanikamia on oltava 7. Vaikka seiskassa kasvaisi nysät kylkiluut niin se lasketaan silti kaulanikamaksi.

Sitten laskemaan kylkiluita. Kylkiluunikamia on saatava 13, olipa viimeisessä ylimääräisiä tai puuttuvia kylkiluita. Tiikerillä on hyvä esimerkkiruoto, koska siinä on juuri tällainen tilanne.

Eli kaulanikamia ja kylkiluunikamia on "pakko" saada ensin se 7 ja 13, että voidaan sanoa jotain LTV:stä. Niiden jälkeen lannenikamien lukumäärä voi olla 6, 7 tai 8.

Kun huomioidaan tuo yksi nikama kylkiluuttomaksi kylkiluunikamaksi, niin lannenikamia ennen ristiluuta on normimäärä 7. Ristiluussa on normaalisti kolme nikamaa sulautunut yhteen. Joskus kuvassa voi jopa nähdä haamuna niiden kolme harjannetta yläpuolella. Häntänikamia on vaihteleva lukumäärä.

Koska lannenikamia saatiin laskettua 7, voidaan sanoa, ettei ristiluusta ole irronnut nikamaa eikä siihen ole sulautunut lannenikamaa. Pelkkää ristiluuta katsomalla sitä ei välttämättä näe? Tämän takia laskeminen pitää alottaa kaulasta asti.

Systeemi on kyllä itelleni vähän hämärä. Kaikki LTV-jutut liittyy terminsä takia vain ristiluun kohtaan. Jos koiralla on LTV4-lausunto ja 8 lannenikamaa, on se ylimääräinen nikama irronnut ja muuntunut ristiluun etuosasta. Eli vaikka viimeinen kylkiluunikama olisi menettänyt kylkiluunsa ja muuntunut lannenikaman kaltaiseksi ja kasvattanut jopa ne viikinkikypärän sarvet, niin sitä ei kuitenkaan lasketa lannenikamaksi LTV4-lausunnon kannalta. Jos näin on, niin eikö LTV4:n määritelmää voisi tarkentaa muotoon "ristiluusta johtuen 6 tai 8 lannenikamaa". Selkiyttäisi asioita. Mutta mä en ole saanut selville, voiko se viimeinen kylkiluunikama muuttua totaalisesti lannenikamaksi vai näyttääkö se vaan siltä sivukuvassa.       

Tässä oli nyt laskemisen esimerkkinä ristiluun osalta normi ranka eli lausuttuna LTV0. Kylkiluuton kylkiluunikama on poikkeava nikama ja saa merkinnän VA1. Kaikki LTV-numerot liittyy jotenkin alueeseen viimeinen lannenikama - ristiluun nikamat - ensimmäinen häntänikama. LTV-aihe muuttuu tosiaan sekavammaksi eikä selkeämmäksi mitä enemmän siihen perehtyy, mutta ehkä vielä joskus LTV-anomalioita päätyy blogiin asti.

Ristiluumysteeri ja pohdintatehtävä samassa. Nuolet osoittaa ristiluun keskiharjannetta. Miksi nikamien välit näkyy selvästi sivukuvassa mutta lonkkakuvan suunnasta otetussa kuvassa viimeinen lannenikama menee limittäin ristiluun päälle. Entä onko kuvassa narttu vai uros?

Muoks: kylkiluunikamat on oikealta nimeltään rintanikamia ja niitä on 13.

Julkaistu Kommentoi Historiallisia shibakasvattajia – kennel Gravelbay’s

Shiba-rotu rantautui Suomeen 1990-luvun taitteessa. Yksi ensimmäisiä suomalaisia shibakenneleitä oli kennel Gravelbay's. Yhä edelleen on olemassa Suomessa syntyneiden shibojen sukulinjoja, jotka johtavat lopulta Gravelbay's-shiboihin ja siten kymmeneen varhaisimpaan tuontishibaan.

Shibojen ja akitojen yhteisen rotuyhdistyksen vanhasta jäsenlehdestä löytyi kennel Gravelbay'sin kasvattajan Leena Hällforsin kirjoitus, joka valottaa suomalaisten shibojen historiaa. Laitan blogiin nyt poikkeuksellisesti 2000-luvun tällä puolella ilmestyneen lehtijutun kameraskannit, koska jokainen tiedonmuru shibojen varhaishistoriasta on tässä vaiheessa jo kullanarvoinen ja varjeltava unohtumiselta. Jutun teksti (c) Leena Hällfors ja kuvat (c) Matti Räsänen. Alkuperäinen julkaisu: Akita & Shiba Uutisia 4/2002. 

Manlöten-shiboja oli kuin olikin käynyt Suomessa näyttelyssä jo 70-luvun puolella! 1977 haastaa jo melkein varhaisimmat tunnetut akitat. Vaikka ensimmäisiin shibatuonteihin kuluikin aikaa vielä vuosikymmen, niin en usko, että vuosiluvussa olisi painovirhettä.

Toisen aikuisen shiban kuva kiinnittää myös huomion. Voisiko se olla punaseesami? Olen ennenkin ajatellut, olisiko Suomessa aikoinaan ollut punaseesamin väriä ja geeniä, sillä Wellshim Yukari näyttää olleen läheistä sukua Euroopan punaseesamilinjan kantaurokselle Vormund Rising Starille. Ultraharvinaista seesamin väriä ei ehkä ole ollut ihan heti vaihtoehtona kun pentuja on rekisteröity, ja punaseesamit näyttävät pikkupentuina punaisilta.

Wellshim Yukarista puheenollen... mitä jos se onkin tuo toinen aikuinen shiba? Punainen se on ollut väriltään, ja kuvittelen näkeväni siinä jotain samaa kuin Shibapedigreessä sen emon kuvassa. Harmi ettei koirien nimiä ole merkitty lehteen. Yukari puuttuu Suomen kymmenen varhaisimman tuontishiban kuvagalleriasta.  

Kun ympyrä sulkeutuu on muutenkin hillittömän nostalgista luettavaa. Toisinaan ajattelen tulevaisuutta ja aikaa, jolloin joudun luopumaan omista koiristani, mutta tulee ehkä myös aika, jolloin koirani luopuvat minusta. Kiitos Leena kauniista kirjoituksestasi.    

Julkaistu Kommentoi Arkielämää aikuisten shibojen kanssa 2

Maailman hitaimmin päivittyvä arkielämäsome on taas ajankohtainen. On toukokuu, joten Tiikeri ja Entsyymi täyttävät 7 ja 5. Tiikeri on alkanut vaalentua silmien ympäriltä. Vuoden päästä se on virallisesti veteraani-ikäinen. Mun pikku Tikru, joka ihan hetki sitten nukkui kopassa kun oottelimme junaa Riihimäen asemalla.

Meijän arkirutiinit on pysyneet ennallaan. Tosin jouduimme muiden tavoin säästämään sähköä ja siirtymään lämpöpuhaltimen edestä peiton alle sohvalle. Tiikerin lämmityspalvelut päivitti bisnesstrategiansa heti. Tiikerillä on tapana keplotella Entsyymi parhaalta paikalta lelun avulla. Tsyymi menee vipuun joka ikinen kerta. Kuka sanoi, että nartut on kieroja ja urokset putkiaivoja? Meillä se on aina ollu toisin päin. No, Tiikeri oli puolivuotias pentu kun mä ite menin toistuvasti vipuun ja syöksyin pelastamaan sitä makuuhuoneen oven takaa, kun se pamautti oven tarkotuksella kiinni ja alkoi huutaa apua. Älä ikinä aliarvioi pienenkään shiban älykkyyttä ja keplottelukykyä.

Toiminimi Kerällä on uus slogan. "Kun peitto ei riitä." Kuva asiakkaan POV.

Entsyymin juoksukierto on kiinnostavaa seurattavaa. Tällä hetkellä nenä vie, rakkauskirjeitä lähtee tiiviiseen tahtiin ja mietimme Tiikerin kanssa päämme puhki, miten viihdyttää hormonien energisoimaa Tsyymiä. Onneksi on Tiikeri ja koirapuisto naapurissa. Entsyymi on mun ensimmäinen narttukoira. Luulin aiemmin, että narttujen luonneominaisuudeksi mainittu ailahtelevaisuus näkyisi saman päivän aikana siten, että koira yhtäkkiä jotenkin diivailee. Se tarkoittaakin juoksukierron vaiheita noin puolen vuoden sykleissä.

Entsyymistä kehittyi nyt 4-5-vuotiaana tuollanen pieni täti. Raajakorkeus onneksi säilyi. Sivuprofiililtaan Tsyymi on välillä aivan kuin japanilainen isoisänsä. Mutta edelleen Tiikeri kierittelee sitä miten haluaa. Tänä vuonna Entsyymi on ollu jostain syystä aiempaakin kiihkeämpi saalistaja. Jyrsijäsaldo pelkillä hihnalenkeillä kaupungissa jotain kymmenen, lumeen peittyneitä nahkahanskoja se saalisti paremman puutteessa, ja jumalauta jos koirapuistossa on illalla jänis! Shibanarttu muuttuu ajokoiraksi. Tiikeri lönkyttelee lopulta periaatteesta jäniksen perässä ja näyttää iloista naamaa, mutta Tsyymi on umpitosissaan. Vielä kotonakaan se ei saa moneen tuntiin jänistä mielestään [puisto on niin iso että pystyn avustamaan etumatkaa kuroneet jänöt portista pakoon] ja huutaa ikkunassa, etenkin jos röyhkeät paistit vielä hengailee syömässä pihanurmikolla. On aika epärealistinen ajatus, että mulla olisi tarjota mitään, mikä saisi sen ulos saalistusmoodista. Mutta ainakin se saa kokea voimakkaita alkukantaisia tunteita.

"En taho vielä sisälle!" Mun pitää vielä kirjottaa erillinen juttu Tiikerin (shibojen?) autistisista piirteistä. Siirtymätilanteiden vaikeus on yks : D
Meillä shiban huhuttu kissamaisuus ilmenee mm. pyöreiden mattojen suosimisena. Mutta vain puhtaat matot kelpaavat. Jos matto on ehtinyt karvoittua, se hylätään, kunnes imuroit sen ja lähes varmasti matolle ilmestyy pian shiba.

Talviaika on ollut yhtä juhlaa, mutta kesän myötä tulevat myös ötökät ja koivun siitepöly Tiikerin riesaksi. Jaksan itekin kesää noin sen ensimmäisen kuuman viikon ajan, joten olen puolitosissani harkinnut muuttoa vaikka Huippuvuorille naalitutkijaksi : D Silloin suurin osa vuotta menisi kätevästi talviajassa. Entsyymillä oli keväällä kummallisia jäykistymiskohtauksia, jotka diagnosoitiin koiran liikehäiriöksi. Jos kesän kuumuus saa niitäkin aikaan, niin syitä alkaa olla riittävästi ja muutamme oikeasti johonkin pohjoisempaan. Kun nimesin Entsyymin niin visioin suuruudenhullusti, että nimi on enne ja siitä vielä saadaan määritettyä jokin shibojen beta-galaktosidaasia vastaava viallinen entsyymi, jolloin shibat saa käyttöönsä uuden geenitestin. Tiikeri on lopputavultaan nimetty mulle tärkeän Lauri, poikani Lauri -kirjan mukaan. Kunpa Tiikerin nimi ei olisi enne.

Esikoululaisten koulukuvat. Tsyymin kuvasta tuli maailman söpöin, mutta mä olen aina ihaillut Tiikerin uhmakasta ilmettä. Have at you! Siinä on yhä jäljellä sitä vanhojen valokuvien jotain, mikä japanilaisroduista on söpöysjalostuksen myötä auttamatta kadonnut.

Suunnitelmana on tämän ikävuoden aikana tarjoilla molemmille päiväkännit ja käydä uudestaan läpi tavanomaiset terveystarkit. Tiikerissä on alkanut arveluttaa iän myötä turhan suorat takakoivet ja omintakeinen raskas kävelytyyli, joka todennäkösesti kuormittaa myös etuosaa. Entsyymi saa samalla varhennetut tarkit, koska haluan tehdä seurantatutkimusta, lähteekö sen aiempien kuvien 1-kyynärä ja C-lonkka missä vaiheessa huononemaan vai pysyvätkö ennallaan. Tsyymi on samalla kätevästi itse oma kontrollinsa toiselta puolelta.

"Ei hätää, orpo rukkanen. Lapas-Rescue on havainnut sinut!"

Fanit, rapsut, lapaset, asfalttipainit ja koirakaverit boostaa edelleen onnellisuutta. Tiikeri on alkanut sanoa lempeästi "vou, vou" jopa mulle, kun pysähdyn lenkillä rapsuttamaan niitä. Aikasemmin vou vou oli varattu suosikkivieraille. Tiikerin onnellisuus tulvii sillon yli.


Kiitos Tiikeri ja Entsyymi että olette olemassa.

Julkaistu Kommentoi Kaksi erilaista akitaa
Japanilainen Gotochi-postikortti. Joka prefektuurilla on omat korttinsa.

Muistan aina sen hetken, kun näin elämäni ensimmäisen akitan livenä. Hopeanuolensa lapsena kahtoneelle kohtaaminen oli shokki. Järkytys. Tuollanenko muka hyppäämässä kevyesti talon katolle?


Joo, se oli järkälemäinen amerikanakitauros.

Eipä sillä, ei japanilainenkaan malli epärealistisen ketterältä vaikuta. Paremminkin mietin, miten ihmeessä ne saavat pitkät kinttunsa pysymään hallinnassa. Myöhemmin selvisi, että Hopeanuolen akitat muistuttaa sporttisia shiboja, koska anime on ottanut vaikutteita Matagi-elokuvasta, jossa karhukoiria näyttelee shibat. Aiheena ei nyt kuitenkaan ole Hopeanuolen akitat vaan pintaraapaisu kahteen eri akitarotuun. Pintaraapaisu sen takia, koska kummankin akitan historiasta ja kehityksestä on varmasti jo kirjoitettu erittäin kattavasti englannin kielellä ja ehkä suomeksikin, eikä ne tunnu riittävän salaperäisiltä. Rodun jakautuminen kahtia sen sijaan on kiinnostava ilmiö.

Alussa oli Hachiko

Hachikon syntymästä on kulunut tänä vuotta 100 vuotta, joten haluan mainita sen. Olihan se aikoinaan japanilaisten koirien keulakuva. Muuten otsikko johtaa harhaan, eikä Hachiko ollut sillä tavalla japanilainen alkuperäiskoira kuin joskus luulin. Sillä oli pystykorvat ja hännänkippura, mutta korkeus ja massiivisuus on ollut länsimaisten koirien geenien vaikutusta. Japanista ei ole löytynyt akitan kokoisen koiran esihistoriallista luurankoa. Eikä Hachikon ns. rotu edes ollut akita vaan odate inu, Odaten kaupungin mukaan. Lähimmäksi niitä alkuperäisiä Akitan prefektuurin metsästyskoiria on luultavasti päässeet matagiakitat:

Aika erilainen kuin kumpikaan akita-niminen rotu nykyisin.

Suuria japanilaiskoiria 1930-luvulta. En osaa sanoa, milloin ja missä yhteydessä niitä alettiin kutsua akitoiksi. NIPPO-dokumenteissa ne on vaan 日本犬大.

Sitten tuli mikawankoirasekoitus


Mikawankoirasekoitus, tuo puhdasveristen japanilaisrotujen kauhu. Akitoihin mikawankoira liittyy siten, etten mä luultavasti pystyisi erottamaan mikawankoirien kuvia saman aikakauden akitoista (ellei näyttely-ympäristö spoilaa akitaa). Jotain eroa niissä on silti täytynyt olla, ainakin livenä. Olen melko varma, että negatiivinen suhtautuminen mikawankoiraan osaltaan "puhdisti" Japanin akitat maskeista. Amerikkaan lähteneille akitoille ja niiden jenkkijälkeläisille jäi maskit naamalle.

Kinttu pitenee, rakenne kevenee


Oon kirjottanut tästä jo aikasemmin johonkin, mutta nykyisen japanilaisakitan luomista voi todistaa supernopeutetulla vauhdilla kun seuraa, miten suuri japanilainen koira (tähän termiin muuten liittyy yks aika ironinen juttu) muuttuu silmien edessä vuosinäyttelyjen kuvissa. Koska rotumääritelmän säkäkorkeus oli pakko säilyttää vaikka niistä massiivisista länkkärikoirista haluttiin muuten eroon, niin nähtävästi lopputuloksena oli väkisin raajakorkeuden kasvu. Kuvan akita on Japanista 70-luvulta. Jos värejä ei huomioida, niin ihan kuin siinä orastaisi japaninakita amerikanakitan päällä.

Suomen ensimmäiset akitat


Varhaisin mun näkemä kuvatodiste akitasta Suomessa on 1976 koiranäyttelyn osallistuja. Euroopan ensimmäiset shibat saapuivat Ruotsiin kennel Manlöteniin 1972, joten periaatteessa shibakin olisi voinut käydä Suomessa jo 70-luvun alussa. Mutta jos KoiraNettiä plärää riittävän etäs, niin löytyy vuonna 1977 rekattu akitapentue. Emo on tuotu Suomeen 1975 ja villi arvaus, että kuvan Chibata-Hima ja Getsumei-Hime liittyivät jotenkin toisiinsa. Oon aika varma, että akita oli täällä jo ennen ensimmäistäkään ruotsalaista näyttelyshibaa.


Huomionarvoinen juttu: nämäkin on KoiraNetissä akitoja, ei amerikanakitoja. Amerikanakita-rotua ei ollut olemassa vielä pitkään aikaan.

"Akitan kuuluu olla vahva."


Asiat sarjassamme vaikea kuvitella jälkikäteen, mutta se amerikanakitan näkönen on täytynyt olla useimmille länsimaalaisille ainoa oikea akita. Japanilaistyyppinen akita oli jo 90-luvulla kehitetty valmiiksi, mutta missäpä niitä olisi sillon Suomesta käsin nähnyt…? Jos amerikanakitan näkeminen oli järkytys mun akita-mielikuvalle, niin minkälaisia ajatuksia ne ruipelommat japanilaiset versiot on alkuun herättäneet toiseen suuntaan. Koiramme-lehden yleisönosastolta löytyy vuonna 1996 mielipidekirjoituksia liittyen rotujaon käynnistymiseen, ja näissä käsitellään paljon muitakin näkökulmia kuin ulkomuotoa. Olisipa todella kiinnostavaa kuulla, miten rotujako on lopulta vaikuttanut.

Akita jakaantuu


Vuosituhannen vaihteessa se sitten tapahtui. Korkeampi taho eli FCI jakoi akitat virallisesti kahtia. Japaninmalliset pysyivät akitoina ja jenkkimallisia varten keksittiin uusi rotu suurijapaninkoira. Oliko ne oikeasti siihen asti olleet näyttelyissäkin samassa kehässä kisaamassa siitä, kumpi edustaa paremmin samaa rotumääritelmää, kuulostaa nyt jotenkin hullulta? Käytännössä suurijapaninkoirat potkaistiin ulos akitojen näyttelykehistä lisäämällä akitan rotumääritelmään, ettei saa olla maskia eikä pintoväristystä. Omistajat puhuivat silti lämpimään sävyyn "greiteistään" ja olivat niistä ylpeitä.


Akitojen rotuyhdistyksen jäsenlehdessä oli käsitelty historiallista tapahtumaa. Kaikki olemassaolevat akitat tyypistä riippumatta pysyivät rekisterissä akitoina, paitsi jos osallistuit koirasi kanssa rotuunottotilaisuuksiin ja legendaarinen tuomarikolmikko Hans Lehtinen, Rainer Vuorinen ja Marja Talvitie arvioi koiran suurijapaninkoiraksi. En tiiä, onnistuiko rodun vaihto myöhemmin jollain muulla tavalla, jos tilaisuudet meni ohi. Käytännössä tarkottaa sitä, että nykyisiä japanilaisakitoja on ollut Suomessa vähemmän kuin nuo KoiraNetin 1783 rekisteröityä.

Suurijapaninkoira rotunimenä muuttui sittemmin amerikanakitaksi ja unohtui. Syy? Varmaan se, että Hachiko ja nykyiset akitat Japanissa on yhä edelleen kanjimerkeillä suuria japanilaiskoiria. Onnittelut 100-vuotiaalle Hachikolle. Tämä akitajuttu on samalla Shibalogisen blogin 100. artikkeli, mikä oli yksi blogin suurimmista pitkän tähtäimen tavoitteista. Blogin päivitykset jatkuvat harvakseltaan.