Japanilaiskoiria tieteessä, taiteessa, historiassa ja vähän arkielämässäkin. Blogin tekstejä, etenkään Google Lens -tyyppisiä käännöksiä ja nopeasti vanhentuvia genetiikkajuttuja, ei tule käyttää ainoana lähteenä uusille popularisoinneille ilman alkuperäislähteitä ja ajantasaisimpia tutkimusjulkaisuja.
Vitososan triviat on peräisin Nihon Ken Guide Bookista (1967). Tämänkaltaisten koirakirjojen konseptia ei ole Suomessa koskaan ollut. Tällä kertaa painopisteenä kaikki muut kuin viralliset pönötyskuvat.
Tunnista pikkuiset
"Ylhäällä on jotain kivaa!" Odotuksen ilo on taltioitunut kuvaan ja välittyy vielä puolen vuosisadan päähän. Mutta minkä rodun pentuja nämä on?
Kuivamuonaa japanilaiskoiralle
Japanilainen tuotantoeläinrehun valmistaja Nihon Nosan Kogyo on osallistunut koiranruokamarkkinoille Dog Bit -kuivamuonalla. Mainoksen mukaan nappula on sisältänyt pääasiassa liha- ja maitotuotteita, sinimailasen jyviä, hiivaa, sinimailasen lehtijauhoa, vitamiineja ja kivennäisaineita. Sinimailanen eli alfalfa on hernekasvi. Mä naiivisti ajattelin, että japanilainen kuivamuona pohjautuisi riisiin. Jonkinlainen sukséé Dog Bit on ollut, koska sama firma valmistaa edelleen eläinrehuja tuotantoon ja lemmikeille.
Ulkomaisia hoitotuotteita
Voisin vannoa, että näitä ihan samoja mainostettiin saman aikakauden Koiramme-lehdessä suomalaisille. Tarjolla on ollut erikoisruokaa iho-ongelmiin, maidonvastiketta vastasyntyneille sekä erilaisia turkinhoitotuotteita.
Nainen ja akita
Harvinainen kuva! Nihonkenitkin oli alkujaan miehinen juttu. Tulee mieleen hevosmiehet mutta koiraversiona. Jos koiran kanssa esiintyy vanhassa kuvassa ihminen, niin se on lähes varmasti mies. Joskus harvoin lapsi. Naista ja japanilaiskoiraa esittäviä kuvia en muista aikaisemmin nähneeni.
Koiranäyttelyssä 60-luvulla
Kehässä akitoja. Huomaa esitystapa. Koiraa ei todellakaan namiteta.
Seesamishiba Yuwa
Perun puheeni siitä, ettei tällä kertaa tulisi pönötyskuvia. Tässä on nyt kolmatta kertaa periaatteessa sama kuva Yuwasta, mutta valotus ja kontrasti on ollut joka kerta erilainen. Ja joka kerta jään ihmettelemään, että kumpaako seesamityyppiä Yuwa nyt sitten edusti. Tekstissä se on taas punaseesami, mutta en ole enää aikoihin luottanut siihen, miten vanhassa materiaalissa jaotellaan eri seesamit ja sashiget.
Japanilaismallinen koirankoppi
Shibatkin oli ulkokoiria. Jokin ilmastollinen eroavaisuus Suomeen on pakko olla selityksenä sille, että häkit ja kopit on Japanissa irti maanpinnasta.
"Treenin jälkeen."
Paras tilannekuva koko kirjassa!
Tokoilevat japanilaisrodut
Palveluskoira, akita, palveluskoira, shiba. Kukaan ei ollut vielä päättänyt, ettei japanilaisrotuja voi kouluttaa. Ehkä Inga Carlssonin japanilainen työtoveri näytti hänelle juuri tämän kuvan?
Seuraa koiranäyttelyjargonia. Mitä tarkottaa tyyppi tai rotutyyppi? Onko näille termeille edes yhtä selkeää määritelmää? Kiinnostuin aiheesta joskus, ja ekana tuli vastaan koirarotujen jako laukkatyyppiin, ravaajatyyppiin ja voimatyyppiin. Niissä arvioitiin koiran sivukuvasta säkäkorkeuden ja rungon pituuden mittasuhdetta, jalkojen kulmautumisen voimakkuutta sekä hintelää vs. järeää yleisolemusta. Shiba ei sopinut mihinkään perustyyppiin.
Kuitenkin shiba-rodulle on olemassa ihanteellinen sivukuva (siluetti), josta käy ilmi nuo mainitut ominaisuudet.
Sitten on olemassa termi nimeltä rotumerkit. Jos siluetti on "isot jutut" niin rotumerkit on varmaankin "pikkujutut". Minkälainen häntä, kuono, silmät, karvanlaatu ja väri tekee koirasta shibaksi tunnistettavan. Sitä en tiiä, lasketaanko myös liikkumistapa ja luonne rotumerkkeihin. Niitä ei voi havainnoida kuvista.
Siluetti ja rotumerkit yhteenlaskettuna muodostaa sitten sen rotumääritelmän tyypin, jota koiranäyttelyssä arvioidaan. Tämä käy järkeen, mutta ei se, että jonkun tuomarin sanotaan pitävän samassa rodussa sen ja sen tyyppisestä koirasta. Tyypin käyttö on mielestäni todella hämärää D:
Ehkä rotutyypin käsite tuntuu hankalalta, koska shibat ja muutkin rodut on omana aikanani jo olleet ns. valmiita? Lähtökohtaisesti shiban kyllä tunnistaa Suomessa shibaksi, eli oon nähnyt vain rotutyypillisiä shiboja. Ensimmäisessä NIPPO-näyttelyssä 1928 yksi ainoa shiba vastasi japanilaiskoiralle keksittyä rotutyyppiä. Mitä vikaa niissä kaikissa muissa oli? Pitkiä selkiä, tappijalkoja, luppakorvia, roikkuvia häntiä, liikaa pehkoa/nahkaa? Voisi olla hauska järkytys nähdä niistä kuvia : D Varmana jalostus on sillon alussa tuntunut innostavalta, kun ne halutut ominaisuudet on saatu vähitellen ilmestymään kaikkiin uusiin pentuihin.
Entsyymi vastaa omaan silmääni hyvin nykyisen ihanneshiban siluettia.Tiikerin aikuisiän siluetti lähenee mielestäni jo voimarotua. Jotain tapahtui sillon kun Tiikeri täytti kaksi. Sen kesän aikana sille tuli kilo painoa lisää ja rintakehästä kasvoi massiivinen tynnyri. Sillä seurauksella, että jalat näyttää nyt liian lyhyiltä suhteessa säkäkorkeuteen kun vertaa Entsyymiin. Shibojen historiassa näkyy tätä mallia, ja oon miettinyt että…
Ehkä tällasia pieniä japanilaiskoiria on joskus jollain Japanin alueella jopa suosittu? Ennen kuin näyttelyt lukitsivat nykyisen siluetin. Keksin heti käyttötarkoituksen, ja se on ekonominen vahti/suojelukoira. Staffithan on säkäkorkeudeltaan vaan shiban kokoisia. Ainakin Tiikerin kanssa käveleminen pimeällä tuntuu eri tavoin turvalliselta. Se painelee etunenässä kuin vankka jyrä. Tsyymin kepeä ravi pitkillä koivilla ei todellakaan aiheuta samaa efektiä, ei vaikka se olisi isompi uros.
Shiban ja akitan hypertyyppi
Jo kadonneen (?) Shiba Inu et Chiens Japonais -blogin -otsikkokuva. Creditsit tekijöille ja kuvaajille.
Archiveen on tallentunut hurjan mielenkiintoinen artikkeli koirarotujen muuttumisesta. Nykyihmisten mielestä pyöreys on söpöä, ja myös shibat on joutuneet söpöysjalostuksen kohteeksi. Pyöreys saavutetaan sillä, että kaikki ulokkeet kuten jalat, korvat ja kuono kutistetaan minimiin, ja pörheä karvanturrukka viimeistelee muodon. Nuo saksanpystykorvat on kirjaimellisesti muutettu palloiksi? 😮 Akitat on jo menetetty (mä luulin että oudosti yläviistoon osoittavat "nokat" olivat omia näköharhojani mutta ne onkin totta...), ja nykyshibojen tavoitteellinen jalostus näyttää olevan matkalla kohti samaa.
Nyt hypätään taas aikajanalla taaksepäin kohti japanilaiskoiran ensimmäistä mediaesiintymistä Suomessa. 60-luvun lopulla on voinut ihailla akitan kuvaa Maailman koiraroduissa. Japaninpystykorva (Akita-Inu) on rotuoppaan ainoa koira, joka on saanut kokonaan oman sivun ja suuren kuvan.
Esittelyteksti on tosi mielenkiintoinen. H. Santo voisi olla Hirokichi Saito. Jotain englanninkielistä nihonkeninfoa on tuolloin 1957 täytynyt rantautua länsimaihin. "Rotu"jako isoon, keskikokoiseen ja pieneen japanilaiskoiraan on toteutettu siten, että keskikokoisia on kuvauksen perusteella edustanut hokkaidonkoira rotunimellä Nippon-Inu.
Ja mikawankoira mainittu. 😀 Hassua, että se on otettu mukaan japanilaisiin koiriin. NIPPO inhosi mikawankoiraa ja nimenomaan ei laskenut sitä nihonkeniksi. Olisiko tämä jokin lost in translation -juttu, ja mikawankoira on esitelty negaationa mutta päätynyt lännessä japanilaisroduksi.
Otsikkoon liittyen: Shiba-Inun käyttötarkoituksessa mainitaan pikkujyrsijöiden ja tuhoeläinten metsästys. Vihdoinkin! Mulla on yksi perusinnokas ja yksi erittäin kiihkeä jyrsijänmetsästäjä, jolla saalistusmoodi jotenkin naksahtaa päälle. Jos ne ulkoilisivat vapaana pihapiirissä, niin jyrsijäkannan verotus olisi varmaa. En tienny, että koira edes voi olla niin kissamaisen nopea ja ketterä kuin Entsyymi havaitessaan että jokin vipeltää koirapuistossa. Nykyisin shiboista mainitaan metsästyskoiratausta, mutta terrierirotujen barn hunt -tyyppinen jyrsijänmetsästys voisi olla näille yhtä rodunomainen ja helpommin toteutettava harrastus.
Sitten 70-luvun alussa on voinut ihailla piirroskuvina akitaa, hokkaidonkoiraa ja shibaa Maailman koiraoppaassa.
Näyttäisi olevan sama akita kuin edellisessä valokuvassa. Jostain syystä ainu (joka joko on tai ei ole sama kuin nykyinen hokkaidonkoira) nostettiin aikoinaan esiin keskikokoisena japanilaiskoirana. Jotain suomalaisiin vetoavaa siinä ainakin oli.
Shiba Inu, oletko sinä inspiroitunut nykyshiban kantaisän Naka Gon kuvasta? Koska olisi aika siistiä, jos se olisi jossain muodossa käynyt Suomessa jo kauan sitten. Shibojen käyttötarkoitus on jälleen vahinkoeläinten pyytäjä.
Akitakuvan ansiosta japanilaiskoiran ensimmäinen mediaesiintyminen Suomessa siirtyi nyt vuoteen 1967. Koiramme-lehdessä ihmeteltiin eksoottisia hollanninpystykorvia, paitsi Hans Lehtinen mainitsi nähneensä ensimmäisen eurooppalaisen akitakasvattajan akitoja näyttelymatkalla Saksassa. Ja miten niitä oli markkinoitu? No työkoirina tietenkin.
Bonus: Lisäsin Facebookin puolelle ryhmän Shibojen historia vähän kätevämmäksi raakakuvapankiksi. Tunnistamattomia koiria ja muita mysteerijuttuja ajalta ennen 2000-lukua voi myös laittaa sinne.
Tällä kertaa muutama akitastara aivan ysärin lopulta. Blogin historiapostaukset rajautuvat vuoteen 1999, koska sen jälkeen viimeistään on alkanut moderni nettiaika. Kuvat (c) Koiramme.
Seihoh of Juntai-Doh. Vuonna 1990 syntynyt Japanin-tuonti, jonka nimellä on monta translitterointia. Voi esiintyä tyttärensä kautta nykyistenkin suomalaisten akitapentujen sukupuussa.
Sille oli kuulema tarkoitus kerätä 50 eri titteliä.
Toisenlaista mallia Cruftsin koiranäyttelyssä. Akitat on juuri jakaantumassa kahtia. Oktumi Love Action oli narttu, joten ehkä siksi sitä ei löydy kummankaan akitan sukupuukoirista.
Meen sekaisin kaikista eri Voittaja-näyttelyistä, mutta arvostetuin niistä on varmaankin tämä, jonka yhteydessä kaikkien rotujen ropeista otettiin kuvat rotukatalogiin. Voittaja-näyttelyn ROP-akita oli suomalainen tuontikoira. Lo Tak Lei Ezo löytyy KoiraNetistä. Kuolinsyyksi on merkitty SA-tauti, minkä en varsinaisesti toivonut tulevan kuin tilauksesta viimeistä ja vähän vanhempaa lehtileikettä varten:
Japanissa pidettiin 1986 koiratieteellinen kongressi, jossa käsiteltiin eri rotujen sairauksia. Akitan uuden autoimmuunisairauden ja silmäsairauden on täytynyt olla SA ja UDS. Tollasta "oman rodun maineen suojelua" muuten näkee vielä 90-luvun yleisönosaston kirjoituksissa yllättävän paljon. Tuskin enää? Shibalogisen blogin perusteella nykyshibat on sisäsiittoisia allergisia kärpästenpelkääjiä, ja tuntuisi tosi oudolta jos joku rotuaktivisti alkaisi selitellä että eivätkä oo : D
Shibabonus
90-luvun lopulla shiba on jo alkanut juurtua Suomeen niin että Voittajat on voineet olla syntyjään suomalaisia shiboja. Nämä kaksi on olleet vielä hyvin lähellä Suomen ensimmäisiä tuontishiboja. Kumpikin voi löytyä nykyisten shibapentujen sukupuusta, ja jos näin on, niin ole ylpeä, koska käsissäsi on silloin jotain historiallisen arvokasta.
Uusi akitapainotteinen setti japanilaisrotujen Suomen-valloituksen varhaisvaiheita 70- ja 80-luvuilta. Materiaalina Koiramme-lehti.
Kolumnin kirjoittajan japanilainen kirjeystävä on esitellyt akita-aiheisen postimerkin ja kertonut muutenkin japanilaisesta koiranpidosta. Hän on käyttänyt rotunimessä inun sijaan keniä. Mulle on aina vaan epäselvää, milloin se on inu ja milloin ken. Tiikeri kohtasi kerran japanilaisia turisteja ja oli heille "Shibaken-chan!" Enivei, Suomessa mielikuva akitasta on alkujaan voinut olla kylmiin oloihin sopeutunut työkoira.
Lahden KV-ryhmävoittaja 1985, ruotsalainen akitauros Bjeskas's Chiisai-Okami. Kuuluuko akitan hännän olla noin pitkä?
Myös vuoden 1985 lehdestä, ja eikö tää ole täysin moderni japanilaismallinen akita…? 😮 Siro, ja silmät on aika pyöreät, mutta korvat kaartuvat eteenpäin kupeiksi ja sitä harvemmin muissa kuin japaniroduissa näkee. Mistä kuva on tullut? Jollakulla lännessä on täytynyt olla 80-luvulla japaninakitoja, ja tässä oli ehkä ensimmäinen yleinen kuva semmosesta Suomessa, mainostamassa koirien ripulilääkettä : D Näinköhän kukaan tunnisti rotua.
Shibabonus
Manlötenin Ichiban Shogun kävi myös Suomessa voittamassa ison näyttelyn ryhmän 1985. Suomen ensimmäinen tuontishiba muutama vuosi myöhemmin oli Shogunin pentu.
Aivan erityinen paluu nykyhetkeen
Entsyymin pienet pennut täyttävät ylihuomenna kaksi vuotta. Hyvää syntymäpäivää, Ärri, Kaito ja Elvi. <3
Iskevämpi otsikko voisi olla vaikka "Salamyhkäiset ninjakoirat nyt keskuudessamme." tai "Akita saapui Suomeen - eikä Koiramme noteerannut mitenkään." Kamala pettymys! Ei tuonti-ilmoitusta, ei rotuesittelyä, ei mitään kommenttia uudesta eksoottisesta rodusta, jota aiemmin on kuvattu majesteetilliseksi ja jonka Hans Lehtinen erikseen mainitsi jonkin saksalaisen koiranäyttelyn yhteydessä. Shibat saivat niin paljon palstatilaa, että jossain vanhemmassa vuosikerrassa on pakko olla juttua japanilaisten kansallisrodusta. Se ei vaan ole tullut vielä vastaan.
Jotain sentään löytyi. Suomen ensimmäinen akitapentue myytävien pentujen palstalla. Syntymäaika täsmää Koiranetin rekisteritietoihin. Oispa hauska nähdä pentueesta kuva. Kasvatus ei jatkunut, eikä nämä koirat vaikuta kummankaan nykyakitan sukupuussa, mutta ne oli silti ensimmäiset.
Tuosta näkee, miten akitaa on aikoinaan kutsuttu japanilaiseksi pystykorvaksi. Ja jopa japaninpystykorvaksi. Luin lapsena ihmeissäni juttua, miten japaninpystykorva oli tullut piha-aidasta läpi ja rouhinut kirjoittajan saksanpaimenkoiran. Oli harvinaisen äksy kaheksan kilon japsi.
Suomessa syntynyt akitanarttu Gingahime oli ROP Messarissa 1978. Suomessa supersuosittu akita-anime Hopeanuoli, joka keksittäisiin vasta muutaman vuoden päästä, on myös japaniksi Ginga. Tarkottaa kanjimerkeistä riippuen mm. hopeahammasta. Enteellistä siis. Sääli, jos nämä katoavat historiaan. Kummankaan akitan JTO ei mainitse 70-luvun akitoista mitään. Ehkä kukaan ei enää muista? Long shot, mutta -
Oliko vanhemmillasi tai isovanhemmillasi 70/80-luvulla massiivista japanilaista pystykorvaa, akita inua? Webereiltä Espoosta. Väriltään se on voinut olla puna(ruskea)-valkoinen, mustan ja harmaan raidallinen tai kokonaan valkoinen. Akitapedigreestä löytyy kuva Suomen ensimmäisen tuontinartun sisaruksesta. Tällaiselta sekin on voinut näyttää. Kuvaaja tuntematon, creditsit hänelle:
Hime Gishenka-Hime (s. 1975) Kuva (c) Akitapedigree.com
Ruotsalainen Hime-kennel kasvatti akitoja 70-luvulla. Koirien nimeämisessä näyttää olleen tietty logiikka: Hime Nimi-Hime (jos narttu) ja Hime Nimi-Hima (jos uros). Hime on japaniksi prinsessa, Himan merkitystä en tiedä. Tosin logiikka kaatuu, jos menee tutkimaan Hunddata-tietokantaa, mutta olisiko kasvattaja oikeasti tehnyt urospennuista prinsessoita..?
Joka tapauksessa, kenneli on mielenkiintoinen, koska kantakoirat on tulleet suoraan Japanista. Osa niistä on näyttänyt samoilta välivaiheen akitoilta kuin 70-luvun japanilaisissa koirakirjoissa, eli amerikanakitan maskia, pintoa tai hurjaa järeyttä ei välttämättä enää näy.
Shibabonus
Ruotsalainen Japanin-tuonti Benitama of Yoshikensow oli käynyt Turussa voittamassa ryhmän 1979. Sillä oli vielä jalat ja tuima ilme. Vaakasuora selkälinja sen sijaan johtuu taitoksesta paperissa. Koira oli Suomen ensimmäisten tuontishibojen isoisoisä.
Pitkästä aikaa genetiikkaa. Inspiksenä kesäkuun alussa julkaistu paperi, jossa on tutkittu eri koiraroduille ominaista DNA:ta. Vähän kuin olisi etsitty roduista rotumerkkejä, jotka erottaa ne muista roduista, mutta genomitasolla. Ja yritetty selvittää, että selittääkö ne havaitut DNA-jutut todella rotujen ulkoisia ominaispiirteitä. Japanilaisroduista akita on ollu edustettuna, ja niistähän löytyi vaikka mitä mielenkiintoista.
Kyseessä on mielestäni japaninakita. Jälleen kerran herää kysymys, että mitä japanilaiset oikein tekivät akitalleen sodan jälkeen. Niistä molossi-seefferi-mistälie-mixeistä näyttää geenitasollakin tulleen taas uniikkeja alkukantaisia koiria.
Välikevennyksinä lisää 60/70-taitteen kiehtovia välivaiheakitoja värikuvina kirjasta (c) 日本犬 / Naotaka Hirota.
Tutkimuksen koirarotujen evoluutiopuuta. Kuvittele briardin ja chowin väliin paksu viiva niin että evoluutio alkaa chowista myötäpäivään. Kuten aiemmissa vastaavissa puissa, niin nytkin itämaiset rodut päätyvät sinne alkukantaisimpiin. Kuva (c) Li ym., 2023 10.1186/s12864-023-09390-6 PMCID: PMC10240460
Pari huomionarvoista juttua tutkimuksesta
Itselleni uusi termi BSGS eli breed-specific genetic signatures. Suomeksi vaikka DNA-rotumerkit?
Rummutan blogissa geenitestien yhteydessä yleensä sitä, että kaupallisissa testeissä etsitään pelkkiä mutaatioita eikä lueta koko geeniä. Tämä tulee muuttumaan tekniikan ekonomistuessa. Tässäkin tutkimuksessa on luettu kokonaiset genomit.
Tutkimuksen julkaisualusta on BMC Genomics (IF 4.558). En osaa kommentoida, vaikuttaa ok:lta.
Mä en ole genomiikan tai populaatiogenetiikan ammattilainen. Jos jokin asia vaikuttaa omituiselta, niin olen voinut tulkita sen väärin. Siinä tapauksessa kommenttiboksiin mars.
Lista akita-rodun ominaisista yhen kirjaimen geenimutaatioista (snipeistä), jotka saattavat vaikuttaa koko koiraan
Kaikilta tutkimuksen akitoilta (5 akitaa), mutta ei muun rotuisilta koirilta, löytyi tällainen setti yhden DNA-kirjaimen mutaatioita. Tai löytyi niitä enemmänkin, mutta nämä voi olla merkityksellisiä, koska ne 1) sijaitsevat jossain tunnetussa geenissä proteiinin valmistusohjeen kohdalla ja 2) saavat aikaan sen, että proteiinin valmistusohje muuttuu. Jolloin koko proteiinin toiminta saattaa muuttua, mikä taas voi näkyä jotenkin koirassa. Laitan proteiinien enkkunimet, helpottaa lisätietojen etsimistä.
LOC119870150: Karakterisoimaton geeni ja proteiini. Tasha-bokserin referenssigenomista havaittu proteiinioletettu. Kukaan ei vielä tiedä, mitä tämä tekee. Proteiinitietokannasta ei muuten löydy miltään muulta elukalta samankaltaista proteiinia, mikä on vähän erikoista.
ARHGEF12: Rho Guanine Nucleotide Exchange Factor 12. Tunnetaan ihmisellä. Liittyy siihen, miten solu reagoi ulkopuoleltaan tuleviin viesteihin. Liittyy myös tietynlaiseen leukemiaan.
NFX1: Nuclear Transcription Factor, X-Box Binding 1. Tunnetaan ihmisellä. Geeninsäätelyproteiini. Sitoutuu ihmisellä immuunijärjestelmän HLA-alueelle (sama kuin koirien DLA) ja estää geeniekspressiota. Saattaa siis hillitä tulehdusreaktiota. Tulee mieleen akitojen autoimmuunisairaudet... mutta silloin kaikki viisi tutkittua akitaa olisi tämän osalta mutantteja.
AQP3: Aquaporin 3. Tunnetaan ihmisellä. Kanavaproteiini, joka sijaitsee solukalvolla ja jonka läpi virtaa vettä. Ihmisellä akvaporiinin kolmosversiota löytyy munuaisten soluista.
NOL6: Nucleolar Protein 6. Tunnetaan ihmisellä. Sijaitsee solun tumassa tumajyväsessä ja liittyy ribosomien valmistukseen. Proteiini on todella samanlainen joka lajilla, joten sen toiminta on jotain elämälle keskeistä.
LOC106559783: Karakterisoimaton geeni ja proteiini. Toinen Tasha-bokserin genomin proteiinioletettu. Tutkimuksessa nimetty noin, mutta koodilla löytyy tietokannasta tarkennus Translation initiation factor IF-2-like isoform X1, eli olisi proteiinisynteesin aloituksessa toimiva proteiini.
KLKB1: Kallikrein B1. Tunnetaan ihmisellä. Veriplasman proteiini, joka kulkee epäaktiivisessa muodossaan verenkierrossa. Aktivoituu, kun tarvitaan veren hyytymistä tai tulehdusreaktiota.
EIPR1: EARP Complex And GARP Complex Interacting Protein 1. Tunnetaan ihmisellä. Proteiinin toiminta yhdistetty tuumorisuppressioon eli olisi antisyöpägeeni. Mutatoituneena yhdistyy erilaisiin kasvainsairauksiin.
SLMAP: Sarcolemma Associated Protein. Tunnetaan ihmisellä. Sarcolemma = luustolihassolujen ja sydänlihassolujen solukalvo. Proteiini on interaktiossa striatiini-proteiinien kanssa, jotka osallistuvat solussa "vähän kaikkeen". Eräs tunnettu mutaatio ihmisellä johtaa rytmihäiriösairauteen.
NIBAN3: Niban Apoptosis Regulator 3. Tunnetaan ihmisellä mutta huonosti. Saattaa liittyä ohjatun solukuoleman (apoptoosi) säätelyyn. Käyttäytyy poikkeavasti syöpäsoluissa. Akitoilla havaittu kolme aminohappomuutosta tässä samassa proteiinissa verrattuna muihin rotuihin.
JSRP1: Junctional Sarcoplasmic Reticulum Protein 1. Tunnetaan ihmisellä. Vaikuttaa lihassolujen supistumiseen, mahdollisesti säätelemällä lihassoluun tulevaa kalsiumsignaalia.
LOC119863881: Karakterisoimaton geeni ja proteiini. Tietokannassa tarkennuksena on Odorant-binding protein-like, eli liittyisi hajuhermon toimintaan ja hajuaistiin. Akitoilla havaittu kaksi aminohappomuutosta samassa proteiinissa. Sijainti X-kromosomissa.
Muut lyhyet DNA-alueet, joihin rikastunut erityisen paljon akitalle uniikkeja snippimutaatioita ja jotka on rikastuneet rodussa
Akitat ja muut itäaasialaisrodut erottuivat näidenkin suuressa määrässä muista roduista. Erona edelliseen geenilistaan on käsittääkseni se, että nämä mutaatiot sijaitsevat geenien väleissä tai proteiiniohjeiden väleissä introneissa eli eivät suoraan muuta valmistuvaa proteiinia. Sen sijaan ne voivat vaikuttaa siihen, missä ja milloin ja miten paljon proteiinia tuotetaan. Näillä suht lyhyillä DNA-alueilla on akitoilla siis 10-17 kpl mutatoituneita DNA-kirjaimia. Laitan listan isommista alueista jatkokäyttöä varten, mutta katsotaan tarkemmin noita yksittäisiä lokuksia.
Tulkintana on se, että nämä geenialueet on olleet epäsuorasti jalostusvalinnan kohteena, koska ne saavat aikaan koirassa jotain ulkoisesti havaittavaa, mistä kasvattajat ovat pitäneet. Tutkimuksessa ei oteta kantaa siihen, onko näin voinut käydä akitoilla myös sattumalta pullonkaulailmiön takia.
Alue LOC119871302-LOC102154570 (17 mutaatiota!)
Alue LOC100685738-LOC111096528
Alue LOC102152863-LOC119874118
Alue ABRA-LOC102153821
LokusMARCHF1. Akitoilla 11 mutaatiota MARCHF1-geenin introneissa, jotka saksitaan pois lopullisesta lähetti-RNA:sta ja proteiinista. Saattavat silti vaikuttaa geenin toimintaan. Tunnetaan myös ihmisellä. MARCHF1 liimailee proteiineihin osoitelappuja, jotka ohjaavat ne kalvorakkuloihin tuhottavaksi. Mikä kiinnostavaa, niin se tekee (ihmisellä) tätä immuunijärjestelmän HLA-kompleksin tuottamille molekyyleille, eli hillitsee immuunijärjestelmän toimintaa. Ihmisten HLA on koirilla nimeltään DLA.
Lokus LOC119863881 (10 mutaatiota geenin edessä sekä 17 mutaatiota intronissa sekä yksi proteiinia muuttava mutaatio (?)) Tämä on sama hajuhermon toimintaan liittyvä geeni/proteiini kuin aiemmassa taulukossa, mutta proteiiniosan lisäksi geenin säätelyalueella näyttää kertyneen hirmuiset määrät mutaatioita. Mitä sellaista akitat haistavat mitä muut koirat ei? : D
Mutanttirotujen neljän kärki
Ne rodut, joilta kaikkiaan löytyi eniten omalle rodulleen uniikkeja snippimutaatioita, joita muilla roduilla ei ollut, olivat chow chow, akita, alaskanmalamuutti ja sussexinspanieli (!!!). Ilmiön katsotaan kuvastavan näiden rotujen geneettistä erilläänoloa muista koiraroduista.
En tiedä mitä ajatella tuosta spanielista.
Akitalla ei havaittu dramaattisia deleetioita proteiinien rakennusohjeissa
Eikä ylimääräisten osien insertioita. Muualla kuin proteiinien rakennusohjeissa lyhyitä puuttuvia tai lisääntyneitä DNA-pätkiä löytyi reippaasti. Samat neljä mutanttirotua johtivat niidenkin määrässä. Neljältä rodulta (norwichinterrieri, airedalenterrieri, chowi, berni) havaittiin jossain geenissä proteiinin rakentumiseen vaikuttava deleetio. Joko aminohappo putosi pois tai lukuraami muuttui (jolloin koko loppuosa proteiinista on sekaisin). Chowi on lähimpänä akitaa, joten laitetaan sen deleetio, jossa yksi aminohappo putoaa melko loppuosasta proteiinia pois. Kyseinen proteiini on SIPA1L1 eli signal induced proliferation associated 1 like 1. Ihmisellä sen uskotaan vaikuttavan solun tukirangan ylläpitoon sekä tekevän jotain hermosolujen synapseissa. Ehkä joku keksii vielä chowispesifin tutkimuksen, jossa selviää, mitä tuollainen deleetio proteiinin toiminnalle tekee, jos mitään. Hiirikokeissa geenin puuttuminen vaikuttaa hiirien luonteeseen, mikä on kiinnostavaa chowin kaltaisen rodun historian valossa.
DNA:ssa esiintyvät toistojaksot on perinteinen rotukohtainen markkeri, koska niitä ilmestyy niin helposti verrattuna muihin mutaatioihin. Yleensä niitä pidetään neutraaleina, eli eivät vaikuttaisi geenien toimintaan, mutta kuka näistä säätelyalueista oikeasti tietää. Toistojakson idea: samassa kohdassa genomia on yhellä rodulla AGAGAG, toisella rodulla pelkkä AG ja kolmannella rodulla AGAGAGAGAGAGAG. Akitojen rotukohtaiset toistojaksot, jotka poikkesivat muista roduista:
PDE10A-geenin (phosphodiesterase 10A) intronissa. Tämä proteiini on todella keskeinen solun perusmetaboliassa ja signaalinvälityksessä.
NDST1-geenin ( N-deacetylase and N-sulfotransferase 1) intronissa. Jälleen perusmetabolian proteiini, joka kiinnittää heparaanisulfaattiin sen sulfaatin.
RTN1-geenin (reticulon 1) intronissa. Retikuloni 1 vaikuttaa hormoneja tuottavien solujen solukalvostossa ja liittyy siihen, miten solut erittävät hormonirakkuloita.
ZCCHC10-geenin (zinc finger CCHC-type containing 10) edessä, intronissa ja vielä takana. Lisäksi tämän geenin alueelta löytyi proteiinin rakennusohjetta muuttamattomia snippejä niin paljon, että alue mainitaan akitan uniikeimmaksi geenialueeksi. Proteiini näyttäisi liittyvän RNA:n käsittelyyn ja sitä myöten proteiinisynteesiin.
ABRA-geenin (actin binding Rho activating protein) edessä. ABRA on solukalvon monitoimiproteiini, joka liittyy mm. solusignalointiin ja geeninsäätelyyn.
LOC102155842-lokuksen intronissa. Proteiini vielä tuntematon.
Akita jakaa eniten DNA-rotumerkkejä chowin kanssa
Niistä mutaatioista, jotka ei olleet uniikkeja akitoille, löytyi eniten vastaavuutta choweilta. Itse asiassa korkeimmat samankaltaisuuslukemat rotujen parittaisissa vertailuissa on sheltillä/colliella ja akitalla/chowilla.
Vaiko ehkä vanha tuttu chowiin perustuva mikawankoira. NIPPO inhosi sitä aikoinaan niin tolkuttomasti, että on koominen ajatus, jos se yhä piileksiikin japaninakitan geeneissä.
Seuraavaksi eniten samankaltaisuutta akitalla oli shar pein ja alaskanmalamuutin kanssa, sekä jonkin verran tiibetinspanielin ja sussexinspanielin kanssa. Muiden rotujen suhteen akita näyttää aika uniikilta. Ei löytynyt enää geenitason samankaltaisuutta niiden jättirotujen tai saksanpaimenkoiran kanssa, joihin akita sekoittui sodan aikana.
Johtopäätökset
Tutkimuksen idis oli lukea eri rotujen edustajien (esim. 5 akitaa) koko genomit ja etsiä DNA:sta kohtia, jotka löytyvät saman rodun kaikilta edustajilta mutta eivät muiden rotujen edustajilta. Eli tavallaan DNA-rotumerkit. Sitten katsottiin tarkemmin ne DNA-rotumerkit, jotka osuivat tunnettujen geenien kohdalle ja muuttivat siitä valmistuvaa proteiinia. Ajatuksena oli, että rodun erilainen proteiini voisi vaikuttaa rodun fenotyyppiin eli ulkoisiin rotumerkkeihin.
Akitalla löytyi selkeitä genomista DNA-rotumerkkejä, joita ei muilla roduilla ollu. Eli kaikilla viidellä akitalla on molemmissa vastingeeneissä ollut kyseinen rotukohtainen mutaatio. Nyt voi miettiä, että onko kaikilla akitoilla sama tilanne (jolloin mutaatio on fiksoitunut rotuun) vai sattumalta näillä viidellä tutkitulla.
Mutta tekeekö nuo löytyneet DNA-rotumerkit akitasta akitan, niin että ne on olleet jalostusvalinnan kohteena? Akitathan on käyneet läpi hitonmoisen pullonkaulan, jossa käsittääkseni katosivat mm. kaikki muut A-lokuksen värit kuin punainen. Silloin jonkun säästyneen kantakoiran mutaatio on voinut levitä koko rotuun automaattisesti.
Useimmat noista "kandidaattigeeneistä" on mun mielestä liikaa solun ja monisoluisen eliön perusmetaboliaan liittyviä. Suurin osa koirankin geeneistä liittyy siihen, että yksittäinen solu voi toimia. Tai siihen, että kyseessä on elinkelpoinen koira. Rotugeenejä on tosi vähän. Vaikea uskoa, että akitoilla olisi jokin rotukohtainen proteiinisynteesi, joka näkyisi ulkomuodossa.
Sitten se kiinnostava osuus. Kuitenkin aika lyhyt lista hittejä, ja silti tuli vastaan kahdesti jotain immuunijärjestelmän toimintaan linkittyvää. Sattumaa vai merkityksellistä rodussa, jossa ongelmana on immunologiset sairaudet? Voiko nuo akitojen versiot NFX1- ja MARCHF1-lokuksista altistaa autoimmuunisairauksille? Ja onko ne todella tollaset koko rodussa. Jos mulla olisi geenilabra, niin tutkisin näitä : D Jotain muutakin sairastumiseen silti tarvitaan, koska muuten kaikki nuo viisi olisivat olleet AI-sairaita. Tutkimuksessa ei mainita koirien taustatiedoista kovin selkeästi. Osa näytteistä on tullut eläinlääkärikäyntien yhteydessä otetuista verikokeista. Luulisi kyllä, että ovat kontrolloineet asian ja ottaneet mukaan sillä hetkellä perusterveitä koiria. Tutkimuksen akitat oli 1 x uros ja 4 x narttua.
Kaikista tutkimuksen roduista löytyi lopulta kolme painavampaa DNA-rotumerkkiä, joista uskaltaa spekuloida jotain. Näissä proteiini oli pahemmin "pilalla" kuin yhen aminohappomuutoksen verran. Berninpaimenkoiralla se on jokin kylmään ilmanalaan sopeutumiseen linkittyvä proteiini. Chowilla jo mainittu proteiini, joka voi liittyä hermostoon ja luonteeseen. Ja samojedilla jokin niveltulehdusta hillitsevä proteiini, mikä sopii sen rekikoirataustaan. Kuulostaa ehkä vaatimattomalta tässä vaiheessa, mutta tutkimus on mielestäni oikein hyvä pioneeritutkimus --> "This study will stimulate new thinking."
Lähteitä ja luettavaa
Systematically identifying genetic signatures including novel SNP-clusters, nonsense variants, frame-shift INDELs, and long STR expansions that potentially link to unknown phenotypes existing in dog breeds (Li ym., 2023)
Geenin ja proteiinien ominaisuudet: NIH/National Library of Medicinen tietokannat
Nyt osittain väreissä, vaikka 日本犬 (Nihonken) on peräisin vuodelta 1972. Metsästin tätä teosta pitkään juuri varhaisten värivalokuvien takia. Ei löytynyt vielä sudenharmaata hokkaidonkoiraa tai hopeaseesamia shibaa, mutta jotain muuta kyllä. Tekijöiden nimien käännöksistä ei ole varmuutta, mutta mahdollisesti Nihonken-kirja (c) Written and edited by Yoshio Nagakura / Photographed by Naotaka Hirota. Julkaisen blogissa muutamia kirjan kuvia niiden historiallisen ja tutkimusarvon takia.
Töpöhäntäinen shiba
Siinä se nyt on. Shiban myyttinen töpöhäntä, japaniksi "chasen" eli teevispilä. Suomalaisissa koirakirjoissa on joskus mainittu shiban rotuesittelyssä luonnontöpö häntävaihtoehtona. Ei se ollutkaan virhe vaan perustui kaikkein vanhimpaan japanilaiskoiran rotumääritelmään. Töpöjen katoamiselle on kirjassa myös selitys: töpöparkojen ilmaisuvoima ei ollut sitä, mitä ihmiset shibalta nykyään hakevat.
Paras uudelleenluotu kuva
Miten saada hokkaidouroksesta komeimmat kuvat? No tekemällä siitä Aku. Ei voi olla sattumaa, että monet hokkaidojen kuvat on alaviistosta otettu.
Ainu ja hokkaidonkoira - yksi ja sama?
Oon monesti miettinyt hokkaidonkoiran alkuperää ja yhteyttä ainujen koiriin. Polveutuuko nykyhokkaidot oikeasti niistä koirista, joita kutsuttiin ainu inuiksi? Kirjassa on kuva perinneasuisesta miehestä ja hokkaidonkoirista. Tykkään ainakin ajatella, että kuvaa ei ole lavastettu ja että tässä olisi truu ainukoiria näyttelykasvatuksen ulkopuolella.
Jos punainen onkin valkoinen
Kishunkoiria, joissa kiinnitin huomiota väreihin. Jotain tällaista värijatkumoa punertavan valkoisen ja vaalean punaisen välillä voisi ajatella ratkaisuna väriarvoitukseen, jos kaksi bläkkäriä shibaa saa punaiselta näyttävän pennun.
Japanilaiskoiran silmät
Benimaru mainittu, mutta se ei ollut syy ottaa kuva mukaan. Sivulla on myös kaaviokuva japanilaiskoiralle ominaisesta silmästä. Alan kallistua sille kannalle, että ne "itämaisen ilmeen viirusilmät" onkin enemmän länsimainen juttu. Vähän kuin vanhoissa sarjakuvissa aasialaishahmoilla varmasti on vinot viivat silmien paikalla. En ole vielä ikinä nähnyt japanilaisissa koirakirjoissa mainintaa, että shiban ilmeen pitäisi olla itämainen? : D Miten he itse asian sitten näkevät sisältäpäin. Kolmion muotoa korostetaan, ja ulkonurkka kohoaa hiukan asettuakseen linjaan korvan ulkoreunan kanssa.
Naka Go Akaishisou, villi versio
Woohoo, yksi harvinaisimmista Naka Go -kuvista! En heti edes tunnistaisi, mutta suun seudussa on jotain Akaishisou-shiboille ominaista. Omallakin shiballasi on tämän koiran geenit. Luulen, ettei takakulmaukset johdu vain epäedustavasta asennosta.
Tummanpunainen akita
Kaikki välivaiheen akitat väreissä on jännittävä näky. Mitä ihmettä tän kaverin värissä on meneillään? Ihan kuin brindle olisi yrittänyt puskea tummentamaan sitä mutta jäänyt kesken.
Värivalokuva varhaisesta SHIBAHO-shibasta
Ihan törkeän hieno koira. Näen siinä jo nykyistä "jomonshibaa", mutta ero NIPPO-shibaan ei ole vielä yhtä huomiotaherättävä. Mistä puheen ollen...
Normishibojen tilasta ja roturisteytyksestä (Google Lens huom.)
Tässäpä ajattelemisen aihetta! Vuosi on siis 1972, kyseessä yksittäisen japanilaisen henkilön näkemys ja käännös on konekäännös. Rappeutumisella viitataan liian suureen sisäsiittoisuuteen, mistä on puhetta aiemmin tekstissä. Vieraat rodut ei voi tuoda sitä uutta verta koska case mikawankoira (enkös mä sanonut : D) mutta keskikokoiset ehkä. Paras vaihtoehto olisi eri shibatyyppien rekisterit eli minoshibat ja saninshibat, koska niillä on joka tapauksessa yhteinen alkuperä. Olisipa juttu edes puoliksi totta. Joka tapauksessa kiinnostava aihe, joka tulee olemaan ajankohtainen vielä uudestaan.
Japanilainen Gotochi-postikortti. Joka prefektuurilla on omat korttinsa.
Muistan aina sen hetken, kun näin elämäni ensimmäisen akitan livenä. Hopeanuolensa lapsena kahtoneelle kohtaaminen oli shokki. Järkytys. Tuollanenko muka hyppäämässä kevyesti talon katolle?
Joo, se oli järkälemäinen amerikanakitauros.
Eipä sillä, ei japanilainenkaan malli epärealistisen ketterältä vaikuta. Paremminkin mietin, miten ihmeessä ne saavat pitkät kinttunsa pysymään hallinnassa. Myöhemmin selvisi, että Hopeanuolen akitat muistuttaa sporttisia shiboja, koska anime on ottanut vaikutteita Matagi-elokuvasta, jossa karhukoiria näyttelee shibat. Aiheena ei nyt kuitenkaan ole Hopeanuolen akitat vaan pintaraapaisu kahteen eri akitarotuun. Pintaraapaisu sen takia, koska kummankin akitan historiasta ja kehityksestä on varmasti jo kirjoitettu erittäin kattavasti englannin kielellä ja ehkä suomeksikin, eikä ne tunnu riittävän salaperäisiltä. Rodun jakautuminen kahtia sen sijaan on kiinnostava ilmiö.
Alussa oli Hachiko
Hachikon syntymästä on kulunut tänä vuotta 100 vuotta, joten haluan mainita sen. Olihan se aikoinaan japanilaisten koirien keulakuva. Muuten otsikko johtaa harhaan, eikä Hachiko ollut sillä tavalla japanilainen alkuperäiskoira kuin joskus luulin. Sillä oli pystykorvat ja hännänkippura, mutta korkeus ja massiivisuus on ollut länsimaisten koirien geenien vaikutusta. Japanista ei ole löytynyt akitan kokoisen koiran esihistoriallista luurankoa. Eikä Hachikon ns. rotu edes ollut akita vaan odate inu, Odaten kaupungin mukaan. Lähimmäksi niitä alkuperäisiä Akitan prefektuurin metsästyskoiria on luultavasti päässeet matagiakitat:
Aika erilainen kuin kumpikaan akita-niminen rotu nykyisin.
Suuria japanilaiskoiria 1930-luvulta. En osaa sanoa, milloin ja missä yhteydessä niitä alettiin kutsua akitoiksi. NIPPO-dokumenteissa ne on vaan 日本犬大.
Sitten tuli mikawankoirasekoitus
Mikawankoirasekoitus, tuo puhdasveristen japanilaisrotujen kauhu. Akitoihin mikawankoira liittyy siten, etten mä luultavasti pystyisi erottamaan mikawankoirien kuvia saman aikakauden akitoista (ellei näyttely-ympäristö spoilaa akitaa). Jotain eroa niissä on silti täytynyt olla, ainakin livenä. Olen melko varma, että negatiivinen suhtautuminen mikawankoiraan osaltaan "puhdisti" Japanin akitat maskeista. Amerikkaan lähteneille akitoille ja niiden jenkkijälkeläisille jäi maskit naamalle.
Kinttu pitenee, rakenne kevenee
Oon kirjottanut tästä jo aikasemmin johonkin, mutta nykyisen japanilaisakitan luomista voi todistaa supernopeutetulla vauhdilla kun seuraa, miten suuri japanilainen koira (tähän termiin muuten liittyy yks aika ironinen juttu) muuttuu silmien edessä vuosinäyttelyjen kuvissa. Koska rotumääritelmän säkäkorkeus oli pakko säilyttää vaikka niistä massiivisista länkkärikoirista haluttiin muuten eroon, niin nähtävästi lopputuloksena oli väkisin raajakorkeuden kasvu. Kuvan akita on Japanista 70-luvulta. Jos värejä ei huomioida, niin ihan kuin siinä orastaisi japaninakita amerikanakitan päällä.
Suomen ensimmäiset akitat
Varhaisin mun näkemä kuvatodiste akitasta Suomessa on 1976 koiranäyttelyn osallistuja. Euroopan ensimmäiset shibat saapuivat Ruotsiin kennel Manlöteniin 1972, joten periaatteessa shibakin olisi voinut käydä Suomessa jo 70-luvun alussa. Mutta jos KoiraNettiä plärää riittävän etäs, niin löytyy vuonna 1977 rekattu akitapentue. Emo on tuotu Suomeen 1975 ja villi arvaus, että kuvan Chibata-Hima ja Getsumei-Hime liittyivät jotenkin toisiinsa. Oon aika varma, että akita oli täällä jo ennen ensimmäistäkään ruotsalaista näyttelyshibaa.
Huomionarvoinen juttu: nämäkin on KoiraNetissä akitoja, ei amerikanakitoja. Amerikanakita-rotua ei ollut olemassa vielä pitkään aikaan.
"Akitan kuuluu olla vahva."
Asiat sarjassamme vaikea kuvitella jälkikäteen, mutta se amerikanakitan näkönen on täytynyt olla useimmille länsimaalaisille ainoa oikea akita. Japanilaistyyppinen akita oli jo 90-luvulla kehitetty valmiiksi, mutta missäpä niitä olisi sillon Suomesta käsin nähnyt…? Jos amerikanakitan näkeminen oli järkytys mun akita-mielikuvalle, niin minkälaisia ajatuksia ne ruipelommat japanilaiset versiot on alkuun herättäneet toiseen suuntaan. Koiramme-lehden yleisönosastolta löytyy vuonna 1996 mielipidekirjoituksia liittyen rotujaon käynnistymiseen, ja näissä käsitellään paljon muitakin näkökulmia kuin ulkomuotoa. Olisipa todella kiinnostavaa kuulla, miten rotujako on lopulta vaikuttanut.
Akita jakaantuu
Vuosituhannen vaihteessa se sitten tapahtui. Korkeampi taho eli FCI jakoi akitat virallisesti kahtia. Japaninmalliset pysyivät akitoina ja jenkkimallisia varten keksittiin uusi rotu suurijapaninkoira. Oliko ne oikeasti siihen asti olleet näyttelyissäkin samassa kehässä kisaamassa siitä, kumpi edustaa paremmin samaa rotumääritelmää, kuulostaa nyt jotenkin hullulta? Käytännössä suurijapaninkoirat potkaistiin ulos akitojen näyttelykehistä lisäämällä akitan rotumääritelmään, ettei saa olla maskia eikä pintoväristystä. Omistajat puhuivat silti lämpimään sävyyn "greiteistään" ja olivat niistä ylpeitä.
Akitojen rotuyhdistyksen jäsenlehdessä oli käsitelty historiallista tapahtumaa. Kaikki olemassaolevat akitat tyypistä riippumatta pysyivät rekisterissä akitoina, paitsi jos osallistuit koirasi kanssa rotuunottotilaisuuksiin ja legendaarinen tuomarikolmikko Hans Lehtinen, Rainer Vuorinen ja Marja Talvitie arvioi koiran suurijapaninkoiraksi. En tiiä, onnistuiko rodun vaihto myöhemmin jollain muulla tavalla, jos tilaisuudet meni ohi. Käytännössä tarkottaa sitä, että nykyisiä japanilaisakitoja on ollut Suomessa vähemmän kuin nuo KoiraNetin 1783 rekisteröityä.
Suurijapaninkoira rotunimenä muuttui sittemmin amerikanakitaksi ja unohtui. Syy? Varmaan se, että Hachiko ja nykyiset akitat Japanissa on yhä edelleen kanjimerkeillä suuria japanilaiskoiria. Onnittelut 100-vuotiaalle Hachikolle. Tämä akitajuttu on samalla Shibalogisen blogin 100. artikkeli, mikä oli yksi blogin suurimmista pitkän tähtäimen tavoitteista. Blogin päivitykset jatkuvat harvakseltaan.
Tänä viikonloppuna NIPPO:n keräämiä tilastoja kaikista japanilaisroduista. Vuosi on ollut 1976, joten näitä on kiinnostavaa vertailla nykytilanteeseen vaikka Suomessa.
Valokuvakirjasta löytyi harvinaisen selkeä punaseesamishikoku. Mulla on usein hankaluuksia erottaa shikokujen värit toisistaan mutta tällä on selvä piikki otsalla. Kuva (c) Japanilaiskoirien valokuvakirja 3.
Ovatko japanilaiskoirat suurentuneet?
Säkäkorkeuksia japanilaisittain mitattuna. Taulukkoa luetaan siten, että jokainen pylväs kertoo montako koiraa on tässä otannassa ollut alarivillä näkyvän senttimetrilukeman korkuinen. Shiboilla "tavalliset" shinshushibat on pilkullisia pylväitä, ja niitä on jostain syystä mukana paljon vähemmän kuin saninshiboja (miksi mä joudun toistuvasti tilanteisiin, joissa alan epäillä vanhan materiaalin kuvatekstejä...) Suurin osa urosshiboista on ollut 40 cm tai alle, ja nartut vielä pienempiä. Ei ole tietoa, onko mittaustulokset ns. virallisia vai omistajien itse ottamia. Suomessa shiboja mittailtiin jalostustarkastuksessa pari vuotta sitten. Pieni otos, mutta jos oikein katoin, niin kaksi urosta (alhaalla siniset) oli silloin sen 40 cm tai alle ja loput isompia. Nartuissa keskikoko näyttää myös vähän kasvaneen, hajonta on ollut pienempää ja noita 30-35 cm minishiboja ei osunut mukaan yhtään.
Shibojen hampaat on palanneet suuhun!
Samassa taulukossa neljää eri ominaisuutta. Valkonen tarkottaa että ei ole kielipilkkuja, ei ole kannuksia, ei ole puuttuvia hampaita, ja häntä on kippura. Pilkullinen meinaa, että kyllä on kyseinen ominaisuus, ja häntä on sirppi tai sapeli. Kannusten käännöksestä en ole varma, mutta en keksi mitä muuta "suden tassu" voi tarkottaa. Shibojen hampaisto kiinnitti heti huomion. Puolella shiboista ei varmaankaan ole nykyään hammaspuutoksia? NIPPO:han syynää hyvin tarkkaan hampaat näyttelyissään. Ehkä asiat kytkeytyvät yhteen. Onko nykyisillä kishuilla kannuksia kuten tuolloin on ollut? Haluan jonkun vahvistuksen, että 2. sarakkeessa on todella kyse kannuksista. Ellei niistäkin ole haluttu eroon. Edit: Taulukon kannukset hyvin todennäköisesti viittaavat takajalkojen kannuksiin, joita ei kaikilla koirilla ole.
Kishunkoira havainnollistaa takajalan 狼爪 :ia eli kannusta. Kuva (c) Japanilaiskoiran valokuvakirja 3
Shibojen 70-luvun pentueluvut samat kuin nykyisin
Pentuelukutaulukoita luetaan siten, että palkin korkeus kertoo, monessako pentueessa on ollut alhaalla näkyvä määrä pentuja. Sitä en tiiä, onko tuohon aikaan karsittu miten rankalla kädellä kosmeettisesti huonoja pentuja ja puuttuuko ne lukemista. Shibojen tavallisin pentueluku on ollut 50 vuotta sitten 3 (kuten nykyään Suomessa, tai ainakin keskiarvoksi tulee 3,1) ja isoin raportoitu pentue on ollut 6 (kuten nykyään Suomessa rekatuissa pennuissa). "Joskus ennen" 1940/1950-luvulla japanilaiset shibapentueet on kuulema olleet usein 7-8 pentua, mutta ainakaan ne ei ole tästä 70-luvun tilanteesta enää pienentyneet eikä yhden pennun pentueiden yleisyys hirveästi noussut. Akitat on tässä taulukossa kahtena ryhmänä, joista valkoinen on mielestäni the japanilainen akita ja pilkullinen jokin muu. Olisiko liittynyt orastavaan rotujakoon.
Harvinainen väri shikokussa
Laitan väritaulukon uudestaan, koska shikokujen mustalle värille saattoi löytyä lukijavihjeestä selitys. Täysmustista metsästysshikokuista on olemassa kuvia japanilaisissa blogeissa, siis että niitä on edelleen olemassa. Todennäköisin värigenetiikka niille on A-lokuksen pahnanpohjimmainen resessiivinen musta, jonka jopa bläkkäri peittää alleen. Vanhimmissa valokuvissa näkee usein mustavalkoisia japanilaiskoiria, jotka on voineet olla samoja resessiivisiä mustia pintovärityksillä. Sanoisin nyt, että sekä valkeat että vaaleanpunaiset on samoja e/e-valkoisia erilaisella punertavalla värisävyllä. Katkoviiva valkoisessa merkkaa nenän värin vaihtumista pinkistä mustaan. Nenäasia on askarruttanut aikoinaan kovasti, koska taulukoiden yhteydestä löytyi tällainen:
Ihan kuin blogin mysteerilistat! : D Mä niin palaan näihin myöhemmin! Ehkä värigenetiikka on 50 vuodessa tarjonnut ratkaisun muutamiin kohtiin. Onko olemassa koiraa, jonka pohjaväri on seesami ja sillä on brindleraidat on tarkalleen sama mitä kysyin hokkaidonkoiran värigenetiikkajutun yhteydessä kolme kuukautta sitten, mutta seesamia tan-merkeillä en edes osannut visioida.
Edit: Taulukot on peräisin NIPPO:n vuosikirjoista, ja aprillipäivä ei vaikuta blogijuttuun.
