Siirry sisältöön

Glykoalkaloiditapauksen jälkeen olen pohtinut jonkin verran muona-asioita. Aiemmin hyvin vähän, koska mulla on tunne, että aiheesta voi helposti kehittää itelleen ortoreksia via proxy -pakkomielteen. Oma lähtökohtani tavallisten kotikoirien ruokintaan on aina ollu kuivamuona. Luotan siihen, että täysravintona markkinoitu nappula myös on täysravintoa eli siinä on kaikki tarpeellinen. Mun japsipojat söivät koko ikänsä marketin Sertiä, olisiko ollut riisi-kana, ja elivät 14- ja 15-vuotiaiksi. Ne oli ainakin oman tulkintani mukaan terveitä ja onnellisia koiria, enkä keksi millä tavalla parempi ravinto olisi niiden elämässä voinut näkyä. Tai no keksin, ateriat olisivat niiden mielestä varmaan voineet olla vähän maukkaampia kuin pelkkä iänikuinen nappula. Ne sai kyllä ruokapöydästä monipuolisesti aina jotain.


Muonapohdintaa, näkökulmana japanilaisten koirien ravintohistoria:


Mitä jomonkoirat söivät?


Jomonkoirista, shibojen kivikautisista kantamuodoista, voi lukea enemmän täältä. Ne oli metsästäjä-keräilijöiden apureita. Niiden ruokavaliota on selvitetty luujäänteistä.

Japanin luonnonhistoriallisen museon mainoskortti.
  • Hampaat on kuluneet tavalla, joka viittaa isojen saaliseläinten luiden kaluamiseen.
  • Ruokavalio on ollut erilainen kuin muilla saman ajan ja alueen sekasyöjillä, eli ovat todennäköisesti saaneet ihmisten ansiosta jotain erikoisempaa. Viljasta ei vielä tässä historian vaiheessa ole kyse.
  • Ruokavaliossa ei ole ollut erityisen paljoa kalaa. Ainakaan näillä kahdella tutkitulla yksilöllä. Ehkä tuo kuvakortin koira asusti rannikkoseudulla, heh.

Kuka optimoi alkukoirien ruokavalion?


Jomonkoiria on todennäköisesti pidetty arvokkaina metsästys- ja vahtikoirina, mutta miten paljon kivikauden ihmiset on kiinnittäneet huomiota niiden ruokinnan laatuun. Ja miten ne on alkujaan kesyyntyneet? Paleofiktiossa on tavallista, että sudenpentu kiikutetaan pesästään luolaan kesykoiraksi numero 1. Nykyinen näkemys taitaa kallistua siihen, että koiraantuminen alkoi kun rohkeimmat yksilöt norkoilivat riittävän lähellä ihmisten majoja ja saivat syödäkseen ihmisravinnon jätteitä. Parhaat jätteidensyöjät saivat valintaetua ja kesygeenit yleistyivät. Jos tapahtui mutaatio, joka tehosti uuden ravinnonlähteen hyödyntämistä (tähän tullaan kohta tarkemmin), niin se boostasi valintaetua entisestään. Muistan evoluutiobilsan simulaatioista, että hyvin pienet erot fitnessissä johti ihan eri lopputulokseen.


Eli koiran kesyyntyessä lienee käynyt paremminkin niin, että koira (laji) itse optimoi elimistöään käyttämään niitä jätteitä, mitä ne sitten onkin olleet. "Monipuolisuus" tulee mieleen. Aikaa ja sukupolvia on tähän prosessiin ollut riittämiin. Omat koirani kunnioittavat lajihistoriaansa siten, että imuroivat tarkasti ulkona kaiken vähänkin syömäkelpoisen.

Japanilaiskoirat oppivat riisinsyönnin


Tämä näkyy oikeasti niiden geeneissä. Amylaasia tuottavat geenit on monistuneet. Amylaasi pilkkoo koiran suolistossa viljojen tärkkelystä. Jos geeni tuplaantuu (vahingossa sukusolujen muodostuessa), niin amylaasia voidaan tuottaa enemmän. Jolloin viljan tärkkelystä voidaan hyödyntää tehokkaammin. Fitness +1 ja mutaatio lähtee leviämään! Sudella tämmösiä amylaasigeenin monistumisia ei ole. Eikö tässä nyt ole ristiriita sen kanssa, kun sanotaan että koiralla on yhä samat sudelta perityt pöytätavat.

Amylaasigeenien lukumääriä. Katso vaikka boksin keskellä olevaa viivaa. Shibat olisivat tämän perusteella jopa vähän parempia riisinsyöjiä kuin muut rodut keskimäärin. Kuva (c) Copy number variations in the amylase gene (AMY2B) in Japanese native dog breeds (Tonoike ym., 2015)


Japanilaisroduilla on erityisen kiinnostava amylaasipiirre, koska amylaasigeenien kopiomäärä näyttää korreloivan rotujen alkuperäisalueiden riisinviljelyn mukaisesti. Akitojen lähtöalueella (matagikoirat) ei historiallisesti ole viljelty riisiä, ja niillä kopioluku on alhaisempi kuin shiboilla. Samoin alkukantaisen näkösillä SHIBAHO-shiboilla on tavan shiboja alhaisempi kopioluku, joko siksi että kantakoiria on samalta akita-alueelta (...samat matagikoirat?) tai koska jokin alkukantainen ulkomuoto-ominaisuus liittyy alhaiseen kopiolukuun.

Miten japanilaiskoiria on ruokittu Japanissa 50 vuotta sitten?


Nyt Google Lens -jännitystä vanhoista koirakirjoista. Perinteisiä menuvaihtoehtoja ennen teollisen nappulan yleistymistä:

  • Pelkkiä ihmisruoan tähteitä ja lisäksi kuivattuja sardiineja.
  • Lihaa ja sisäelimiä + valaanlihaa + kalaa + kasviksia + riisiä.
  • Kevyt misokeitto leivänmuruista, vihannesten tähteistä, kuivatuista sardiineista ja jänteikkäästä lihasta.
  • Eli ihan sama pottua, särkiä ja leivänkannikoita -ruokavalio japanilaistettuna versiona kuin maaseudun koirilla on ollut Suomessa.

Kuivamuonaa japanilaiskoirille


Todellinen pikauusinta, mutta liittyy niin hyvin aiheeseen. Japanilaisrotuja käsittelevän koirakirjan mainoksessa Dog Bit on sisältänyt lihaa, maitotuotteita ja hernekasvia nimeltä alfalfa/sinimailanen. Yllätyin vähän mainoskomboa. Onko riisi ollut liian arvokasta eläinrehuksi? Eikö muonassa oikeasti ole ollut mitään viljaa? Keksivätkö japanilaiset pavun ja herneen täytekäytön viljattomissa koiranruoissa jo 1960-luvulla? Dog Bit oli nimenomaan japanilainen tuote, ja voisin kuvitella, että raaka-aineet on tulleet omalta saarelta eikä merten yli. Maitotuotteet koiranruoassa kuulostaa tyyriiltä. Mitä lie ollut ja miten paljon.

Kannattiko viljat korvata pavuilla…?


Dog Bitin käyttäjiltä olisi voinut kysyä. Kun shibat tuli mulle alle kymmenen vuotta sitten, niin selkein ero japsipoikien aikakauteen oli tuo viljattomuus. "Viljat ei kuulu koiran ruokavalioon, koska viljat ei kuulu suden ruokavalioon…" Mutta viljattomissa nappuloissa se viljan osuus on vaan korvattu jollain muulla lihaa halvemmalla. Herneet ja pavut on yks. Nyt kun kirjotan sen tuohon niin kuulostaa ihan hullulta. Mistä asti herneet ja pavut sitten on kuuluneet suden ruokavalioon? : D Ja kun on yleisesti tiedossa mitä hernekeitto tekee ihmiselle. Koiran suolisto on vielä lyhyempi. Toivottavasti grain free -papunappuloita ei pidetä tulevaisuudessa harha-askeleena.


Mäkin olen tähän asti välttänyt viljoja T:n ja E:n muonassa. Tällä hetkellä vältän edelleen, kun kotimaisen kauramuonanappulan kokeilu ajoittui surkuhupaisasti yhteen perunamyrkkytapauksen ja dyskinesiakohtauksen kanssa. Gluteenittomuustakuuta noilla ei tietenkään ole, niin en ehkä tohdi enää Entsyymille tarjoilla mutta Tiikeri syö varmasti senkin edestä. Harmi, koska ne molemmat todella pitivät tuosta nappulasta.


Muonapohdinta päättyy tähän, mutta…

Mitä kummaa koirien pötseille on tapahtunut?


Mitä oikeasti on tapahtunut, kun nykyisin niin monet koirat tuntuvat olevan allergisia ja yliherkkiä, niin että ainoa ruokavaihtoehto saattaa olla eksoottinen kengurunliha? Shiboilla oon arvellut sen johtuvan sisäsiittoisuuden tuomasta immuunijärjestelmän sekoilusta eri epiteeleissä (olen nyt jälkikäteen ajatellut, että Tiikerillä oli suolistokipuilua jo ennen atopian puhkeamista), mutta kun näyttää siltä että kaikki muutkin rodut on ihan samassa jamassa. Ainakin allergisuusilmiö on täydellisesti ristiriidassa sen kanssa, millaiseksi ajattelen varhaisten kesykoirien ruokavalion. Ja ylipäänsä niiden koko yhteiselon ihmisten kanssa. Samaa voi kyllä sanoa tosta koiran ruokintaan liittyvästä ortoreksiailmiöstä. Kohta varmaan aletaan ihmiskäsin säätää koirien pH-arvoja, että entsyymit voivat toimia optimaalisesti! Koko ruokinta-asiasta on jotenkin tullut tavattoman monimutkaista.

Kolmas surkuhupaisa yhteensattuma


Mä todella, todella toivon että tämä on väärä hälytys. Mutta jo lokakuussa ennen perunamyrkkytapausta jouduin ite tiedustelemaan, että onko muilta koiranomistajilta tullut palautetta erään muonasäkin parasta ennen -erästä X. Kyse oli T:n ja E:n monen vuoden vakiomuonasta, eräs ulkomaalainen eläinkauppamerkki. Olin tilannut sitä uuden säkin. Avannut ja ruokkinut koirat. Tsyymi nirsoili, ja seuraavana päivänä molemmat ripulilla. Pidin koirapuiston pöpönä, ja mahat rauhottui reissun aikana eri matkanappulalla. Sitten viikon kuluttua annoin sitä toisen kerran ja sama paskamyrskyepisodi molemmilla toistui. Tässä vaiheessa kysyin asiasta. Ei kuulema ollut tullut muilta palautetta mutta olisivat olleet kiinnostuneita tutkimaan tarkemmin. En sillon heti jaksanut raahata sitä jättisäkkiä postitoimipisteeseen, joten annoin olla jos ei kukaan muu ollut huomannut samaa ja etenkin kun käsitin, että palautuksesta on mulle mitään hyötyä vain, jos muona todetaan vialliseksi. Sitten tapahtu SMAAK, enkä enää kolmatta kertaa uskaltanut kokeilla tai lahjottaa sitä eteenpäin. Säkki on nyt tutkittavana.

Vitososan triviat on peräisin Nihon Ken Guide Bookista (1967). Tämänkaltaisten koirakirjojen konseptia ei ole Suomessa koskaan ollut. Tällä kertaa painopisteenä kaikki muut kuin viralliset pönötyskuvat.

Tunnista pikkuiset

"Ylhäällä on jotain kivaa!" Odotuksen ilo on taltioitunut kuvaan ja välittyy vielä puolen vuosisadan päähän. Mutta minkä rodun pentuja nämä on?

Kuivamuonaa japanilaiskoiralle

Japanilainen tuotantoeläinrehun valmistaja Nihon Nosan Kogyo on osallistunut koiranruokamarkkinoille Dog Bit -kuivamuonalla. Mainoksen mukaan nappula on sisältänyt pääasiassa liha- ja maitotuotteita, sinimailasen jyviä, hiivaa, sinimailasen lehtijauhoa, vitamiineja ja kivennäisaineita. Sinimailanen eli alfalfa on hernekasvi. Mä naiivisti ajattelin, että japanilainen kuivamuona pohjautuisi riisiin. Jonkinlainen sukséé Dog Bit on ollut, koska sama firma valmistaa edelleen eläinrehuja tuotantoon ja lemmikeille.

Ulkomaisia hoitotuotteita

Voisin vannoa, että näitä ihan samoja mainostettiin saman aikakauden Koiramme-lehdessä suomalaisille. Tarjolla on ollut erikoisruokaa iho-ongelmiin, maidonvastiketta vastasyntyneille sekä erilaisia turkinhoitotuotteita.

Nainen ja akita

Harvinainen kuva! Nihonkenitkin oli alkujaan miehinen juttu. Tulee mieleen hevosmiehet mutta koiraversiona. Jos koiran kanssa esiintyy vanhassa kuvassa ihminen, niin se on lähes varmasti mies. Joskus harvoin lapsi. Naista ja japanilaiskoiraa esittäviä kuvia en muista aikaisemmin nähneeni.

Koiranäyttelyssä 60-luvulla

Kehässä akitoja. Huomaa esitystapa. Koiraa ei todellakaan namiteta.

Seesamishiba Yuwa

Perun puheeni siitä, ettei tällä kertaa tulisi pönötyskuvia. Tässä on nyt kolmatta kertaa periaatteessa sama kuva Yuwasta, mutta valotus ja kontrasti on ollut joka kerta erilainen. Ja joka kerta jään ihmettelemään, että kumpaako seesamityyppiä Yuwa nyt sitten edusti. Tekstissä se on taas punaseesami, mutta en ole enää aikoihin luottanut siihen, miten vanhassa materiaalissa jaotellaan eri seesamit ja sashiget.

Japanilaismallinen koirankoppi

Shibatkin oli ulkokoiria. Jokin ilmastollinen eroavaisuus Suomeen on pakko olla selityksenä sille, että häkit ja kopit on Japanissa irti maanpinnasta.

"Treenin jälkeen."

Paras tilannekuva koko kirjassa!

Tokoilevat japanilaisrodut

Palveluskoira, akita, palveluskoira, shiba. Kukaan ei ollut vielä päättänyt, ettei japanilaisrotuja voi kouluttaa. Ehkä Inga Carlssonin japanilainen työtoveri näytti hänelle juuri tämän kuvan?

2

Nyt hypätään taas aikajanalla taaksepäin kohti japanilaiskoiran ensimmäistä mediaesiintymistä Suomessa. 60-luvun lopulla on voinut ihailla akitan kuvaa Maailman koiraroduissa. Japaninpystykorva (Akita-Inu) on rotuoppaan ainoa koira, joka on saanut kokonaan oman sivun ja suuren kuvan.


Esittelyteksti on tosi mielenkiintoinen. H. Santo voisi olla Hirokichi Saito. Jotain englanninkielistä nihonkeninfoa on tuolloin 1957 täytynyt rantautua länsimaihin. "Rotu"jako isoon, keskikokoiseen ja pieneen japanilaiskoiraan on toteutettu siten, että keskikokoisia on kuvauksen perusteella edustanut hokkaidonkoira rotunimellä Nippon-Inu.


Ja mikawankoira mainittu. 😀 Hassua, että se on otettu mukaan japanilaisiin koiriin. NIPPO inhosi mikawankoiraa ja nimenomaan ei laskenut sitä nihonkeniksi. Olisiko tämä jokin lost in translation -juttu, ja mikawankoira on esitelty negaationa mutta päätynyt lännessä japanilaisroduksi.


Otsikkoon liittyen: Shiba-Inun käyttötarkoituksessa mainitaan pikkujyrsijöiden ja tuhoeläinten metsästys. Vihdoinkin! Mulla on yksi perusinnokas ja yksi erittäin kiihkeä jyrsijänmetsästäjä, jolla saalistusmoodi jotenkin naksahtaa päälle. Jos ne ulkoilisivat vapaana pihapiirissä, niin jyrsijäkannan verotus olisi varmaa. En tienny, että koira edes voi olla niin kissamaisen nopea ja ketterä kuin Entsyymi havaitessaan että jokin vipeltää koirapuistossa. Nykyisin shiboista mainitaan metsästyskoiratausta, mutta terrierirotujen barn hunt -tyyppinen jyrsijänmetsästys voisi olla näille yhtä rodunomainen ja helpommin toteutettava harrastus.

Sitten 70-luvun alussa on voinut ihailla piirroskuvina akitaa, hokkaidonkoiraa ja shibaa Maailman koiraoppaassa.

Näyttäisi olevan sama akita kuin edellisessä valokuvassa. Jostain syystä ainu (joka joko on tai ei ole sama kuin nykyinen hokkaidonkoira) nostettiin aikoinaan esiin keskikokoisena japanilaiskoirana. Jotain suomalaisiin vetoavaa siinä ainakin oli.

Shiba Inu, oletko sinä inspiroitunut nykyshiban kantaisän Naka Gon kuvasta? Koska olisi aika siistiä, jos se olisi jossain muodossa käynyt Suomessa jo kauan sitten. Shibojen käyttötarkoitus on jälleen vahinkoeläinten pyytäjä.


Akitakuvan ansiosta japanilaiskoiran ensimmäinen mediaesiintyminen Suomessa siirtyi nyt vuoteen 1967. Koiramme-lehdessä ihmeteltiin eksoottisia hollanninpystykorvia, paitsi Hans Lehtinen mainitsi nähneensä ensimmäisen eurooppalaisen akitakasvattajan akitoja näyttelymatkalla Saksassa. Ja miten niitä oli markkinoitu? No työkoirina tietenkin.

Bonus: Lisäsin Facebookin puolelle ryhmän Shibojen historia vähän kätevämmäksi raakakuvapankiksi. Tunnistamattomia koiria ja muita mysteerijuttuja ajalta ennen 2000-lukua voi myös laittaa sinne.

"Me olemme shiiboja!" "Shiboja, senkin tomppeli. S-H-I-B-O-J-A."

Miten shiba lausutaan? Lyhyt vastaus: yhdellä i-kirjaimella. Näin siksi, että japanin kielessä lyhyet ja pitkät vokaalit muuttavat sanan merkitystä kuten suomessakin, ja shiba on japanilainen sana. Muistan, että puhuin itse pitkään shiiboista. "Shiba" kuulosti töksähtävältä ja jotenkin, noh, possumaiselta.

Shiibaa kuulee silti käytettävän. Mitä tapahtuu, jos sanot shiiba?

Silloin onkin koko ajan oltu aivan vaihtoehtoisen historian porteilla.

Japanissa on oikeasti kylä nimeltä Shiiba (椎葉). Sata vuotta sitten Shiibassa eleli oma paikalliskoirakantansa Shiiba Inu (椎葉犬). NIPPO:n perustajat olivat tietoisia näistä shiiboista, mutta tulivat syystä x siihen tulokseen, ettei niitä oteta mukaan japanilaisen koiran suojeluohjelmaan. Samalla tavalla kävi monille, monille muillekin paikallisille metsästyspystykorville.  

Takayasu Inu ja Gunma Inu. Meillä voisi olla nykyisin nihonkeneissä takayasunkoiria ja gunmankoiria. Tai niitä shiibankoiria. En ole löytänyt niistä vielä kuvaa.

Shiiban kanjit kääntyvät ainakin muotoon pyökki + lehti. Shii-alku on itse asiassa sama kuin shiitake-sienissä. Eli mitään kovin kaksimielistä ei varmaan japanilaisenkaan korvaan kuulu, jos shibasta on joskus tullut shiiba. Ehkä suomalaisesta kuulostaisi samalta, jos ulkomaalainen ääntäisi lapinkoiran laapinkoirana.

Lisäksi mä olen 100% varma, että olen joskus, jossain nähnyt maininnan, että Koiramme-lehti on opettanut ääntämään shiban pitkällä iillä. Oon kohta 50-luvulla, eikä ole vielä tullut ko. opinkappaletta vastaan. Alan epäillä, että etin väärästä suunnasta ja se on tapahtunut 2000-luvun puolella.

"Lopputulema on että shiiboja."

Japanilaiskoirien valikoituminen nykyisin tunnettuihin rotuihin on sitten kokonaan oma ilmiönsä. Mullakin alkoi jossain vaiheessa historiaseikkailuja orastaa ajatus, että hetkinen, millä perusteella japanilaiskoiran määritelmä lyötiin lukkoon, jos japanilaiskoirat kerran olivat sukupuuton partaalla ja Japanin oikeasti alkuperäisistä koirista oli jäljellä pelkkiä luita ja piirroskuvia. Tuossa uudessa koirakirjassa käsitellään aika kriittisestikin samaa kysymystä, ja:

Ei myöskään ole takeita siitä, että japanilaisessa koirastandardissa näkyvä ulkonäkö on aidon japanilaisen koiran ulkonäkö. Se luultavasti sisälsi ihanteellisen kuvan ja heijasti tuon ajan vaikutusvaltaisten jäsenten mieltymyksiä. Ei voida kiistää sitä, että alkuperäinen japanilainen koira ei ehkä alun perin sopinut "kuuluiselle koiralle". Hyvännäköinen koira ei välttämättä tee hyvää metsästyskoiraa, kuten ammattimetsästäjät väittävät.

日本犬の誕生 (Japanilaisen koiran synty, 2017) Google Lens -käännös.

Sitten tuli vastaan tämmönen:

Kun esine on määritelty luonnonmuistomerkiksi, ei sitä voi korjata tai muokata uudestaan.

Kaikki nykyiset alkuperäisrodut on Japanissa määritelty luonnonmuistomerkeiksi. Se oli aikoinaan taktinen veto NIPPO:lta, koska sen ansiosta ihmiset saatiin kiinnostumaan alkuperäiskoirista. Kohtalon ivaa, että sama asia, joka sata vuotta sitten pelasti japanilaiskoirat, tulee koitumaan niiden tuhoksi nyt, jos ja kun roturisteytykset on mahdoton ajatus.

"Ihminen... olen silti ylpeästi shiba, ja tässä ja nyt. Eikö se riitä?"

Uusin lisäys shibakirjastoon on 日本犬の誕生 (Japanilaisen koiran synty). Jos en tietäisi painovuotta 2017, niin pitäisin tätä 60-luvun teoksena, niin retrohenkinen kirjan tyyli on. Jopa kansikuvan shikokunkoira on rasteroitu. Vastaavasti kuvitus on mustavalkoista ja varsin minimaalista, mutta löysin useita itelleni uusia vanhoja kuvia. Joskus vähän onkin enemmän, ja ne tuntuvat arvokkailta.

Tuttu kuva? Se on NIPPO:n vuosikirjojen sivu, ensimmäisen näyttelyn voittajat.


Kirjassa käsitellään japanilaiskoirien historiaa ja kehitystä alkaen ajalta ennen rotuja tai edes kesykoiria. Kirjan koko on A5 eli täydellinen puhelimen Google Lensille. Tekoälykäännös japanista suomeen toimii nykyisin niin hyvin, että kirjaa voi Google Lensillä oikeasti lukea. Tuntuu aina vähän säväyttävältä, kun ruudulle ilmestyy shiboista kertovaa järkevää suomea suoraan alkuperäislähteistä.

Äskeinen sivu Google Lensin läpi. Japanilaisia kirjoja todella luetaan ylhäältä alas ja meidän mielestä takaperin.


Painovuosi 2017 tarkottaa kuitenkin sitä, että kirjan voi ostaa uutena helposti ja halvalla verrattuna niihin oikeasti vanhoihin harvinaisuuksiin. Postareineen ja tullimaksuineen sain tän alle 50 eurolla. Postitustavaksi kannattaa valita halvin mahdollinen tavallinen lentoposti. Ne näyttävät tulevan Japanista Suomeen yhtä nopeasti kuin kalliimmat kuriirilähetykset, ja omatoiminen (=ilmainen) tullaus netissä on sillon yksinkertaisempaa. Käytän ite japanilaisten koirakirjojen ostamiseen Buyee-palvelua PayPalin avulla. Hakuun pitää laittaa kirjan nimi kanjeilla.


Inspiraatio syntyi kirjalahjakommentista.

Tällä kertaa muutama akitastara aivan ysärin lopulta. Blogin historiapostaukset rajautuvat vuoteen 1999, koska sen jälkeen viimeistään on alkanut moderni nettiaika. Kuvat (c) Koiramme.

Seihoh of Juntai-Doh. Vuonna 1990 syntynyt Japanin-tuonti, jonka nimellä on monta translitterointia. Voi esiintyä tyttärensä kautta nykyistenkin suomalaisten akitapentujen sukupuussa.

Sille oli kuulema tarkoitus kerätä 50 eri titteliä.

Toisenlaista mallia Cruftsin koiranäyttelyssä. Akitat on juuri jakaantumassa kahtia. Oktumi Love Action oli narttu, joten ehkä siksi sitä ei löydy kummankaan akitan sukupuukoirista.

Meen sekaisin kaikista eri Voittaja-näyttelyistä, mutta arvostetuin niistä on varmaankin tämä, jonka yhteydessä kaikkien rotujen ropeista otettiin kuvat rotukatalogiin. Voittaja-näyttelyn ROP-akita oli suomalainen tuontikoira. Lo Tak Lei Ezo löytyy KoiraNetistä. Kuolinsyyksi on merkitty SA-tauti, minkä en varsinaisesti toivonut tulevan kuin tilauksesta viimeistä ja vähän vanhempaa lehtileikettä varten:

Japanissa pidettiin 1986 koiratieteellinen kongressi, jossa käsiteltiin eri rotujen sairauksia. Akitan uuden autoimmuunisairauden ja silmäsairauden on täytynyt olla SA ja UDS. Tollasta "oman rodun maineen suojelua" muuten näkee vielä 90-luvun yleisönosaston kirjoituksissa yllättävän paljon. Tuskin enää? Shibalogisen blogin perusteella nykyshibat on sisäsiittoisia allergisia kärpästenpelkääjiä, ja tuntuisi tosi oudolta jos joku rotuaktivisti alkaisi selitellä että eivätkä oo : D

Shibabonus

90-luvun lopulla shiba on jo alkanut juurtua Suomeen niin että Voittajat on voineet olla syntyjään suomalaisia shiboja. Nämä kaksi on olleet vielä hyvin lähellä Suomen ensimmäisiä tuontishiboja. Kumpikin voi löytyä nykyisten shibapentujen sukupuusta, ja jos näin on, niin ole ylpeä, koska käsissäsi on silloin jotain historiallisen arvokasta.


Uusi akitapainotteinen setti japanilaisrotujen Suomen-valloituksen varhaisvaiheita 70- ja 80-luvuilta. Materiaalina Koiramme-lehti.


Kolumnin kirjoittajan japanilainen kirjeystävä on esitellyt akita-aiheisen postimerkin ja kertonut muutenkin japanilaisesta koiranpidosta. Hän on käyttänyt rotunimessä inun sijaan keniä. Mulle on aina vaan epäselvää, milloin se on inu ja milloin ken. Tiikeri kohtasi kerran japanilaisia turisteja ja oli heille "Shibaken-chan!" Enivei, Suomessa mielikuva akitasta on alkujaan voinut olla kylmiin oloihin sopeutunut työkoira.

Lahden KV-ryhmävoittaja 1985, ruotsalainen akitauros Bjeskas's Chiisai-Okami. Kuuluuko akitan hännän olla noin pitkä?

Myös vuoden 1985 lehdestä, ja eikö tää ole täysin moderni japanilaismallinen akita…? 😮 Siro, ja silmät on aika pyöreät, mutta korvat kaartuvat eteenpäin kupeiksi ja sitä harvemmin muissa kuin japaniroduissa näkee. Mistä kuva on tullut? Jollakulla lännessä on täytynyt olla 80-luvulla japaninakitoja, ja tässä oli ehkä ensimmäinen yleinen kuva semmosesta Suomessa, mainostamassa koirien ripulilääkettä : D Näinköhän kukaan tunnisti rotua.

Shibabonus

Manlötenin Ichiban Shogun kävi myös Suomessa voittamassa ison näyttelyn ryhmän 1985. Suomen ensimmäinen tuontishiba muutama vuosi myöhemmin oli Shogunin pentu.

Aivan erityinen paluu nykyhetkeen

Entsyymin pienet pennut täyttävät ylihuomenna kaksi vuotta. Hyvää syntymäpäivää, Ärri, Kaito ja Elvi. <3

Iskevämpi otsikko voisi olla vaikka "Salamyhkäiset ninjakoirat nyt keskuudessamme." tai "Akita saapui Suomeen - eikä Koiramme noteerannut mitenkään." Kamala pettymys! Ei tuonti-ilmoitusta, ei rotuesittelyä, ei mitään kommenttia uudesta eksoottisesta rodusta, jota aiemmin on kuvattu majesteetilliseksi ja jonka Hans Lehtinen erikseen mainitsi jonkin saksalaisen koiranäyttelyn yhteydessä. Shibat saivat niin paljon palstatilaa, että jossain vanhemmassa vuosikerrassa on pakko olla juttua japanilaisten kansallisrodusta. Se ei vaan ole tullut vielä vastaan.

Jotain sentään löytyi. Suomen ensimmäinen akitapentue myytävien pentujen palstalla. Syntymäaika täsmää Koiranetin rekisteritietoihin. Oispa hauska nähdä pentueesta kuva. Kasvatus ei jatkunut, eikä nämä koirat vaikuta kummankaan nykyakitan sukupuussa, mutta ne oli silti ensimmäiset.


Tuosta näkee, miten akitaa on aikoinaan kutsuttu japanilaiseksi pystykorvaksi. Ja jopa japaninpystykorvaksi. Luin lapsena ihmeissäni juttua, miten japaninpystykorva oli tullut piha-aidasta läpi ja rouhinut kirjoittajan saksanpaimenkoiran. Oli harvinaisen äksy kaheksan kilon japsi.

Suomessa syntynyt akitanarttu Gingahime oli ROP Messarissa 1978. Suomessa supersuosittu akita-anime Hopeanuoli, joka keksittäisiin vasta muutaman vuoden päästä, on myös japaniksi Ginga. Tarkottaa kanjimerkeistä riippuen mm. hopeahammasta. Enteellistä siis. Sääli, jos nämä katoavat historiaan. Kummankaan akitan JTO ei mainitse 70-luvun akitoista mitään. Ehkä kukaan ei enää muista? Long shot, mutta -

Oliko vanhemmillasi tai isovanhemmillasi 70/80-luvulla massiivista japanilaista pystykorvaa, akita inua? Webereiltä Espoosta. Väriltään se on voinut olla puna(ruskea)-valkoinen, mustan ja harmaan raidallinen tai kokonaan valkoinen. Akitapedigreestä löytyy kuva Suomen ensimmäisen tuontinartun sisaruksesta. Tällaiselta sekin on voinut näyttää. Kuvaaja tuntematon, creditsit hänelle:

Hime Gishenka-Hime (s. 1975) Kuva (c) Akitapedigree.com

Ruotsalainen Hime-kennel kasvatti akitoja 70-luvulla. Koirien nimeämisessä näyttää olleen tietty logiikka: Hime Nimi-Hime (jos narttu) ja Hime Nimi-Hima (jos uros). Hime on japaniksi prinsessa, Himan merkitystä en tiedä. Tosin logiikka kaatuu, jos menee tutkimaan Hunddata-tietokantaa, mutta olisiko kasvattaja oikeasti tehnyt urospennuista prinsessoita..?  

Joka tapauksessa, kenneli on mielenkiintoinen, koska kantakoirat on tulleet suoraan Japanista. Osa niistä on näyttänyt samoilta välivaiheen akitoilta kuin 70-luvun japanilaisissa koirakirjoissa, eli amerikanakitan maskia, pintoa tai hurjaa järeyttä ei välttämättä enää näy. 


Shibabonus


Ruotsalainen Japanin-tuonti Benitama of Yoshikensow oli käynyt Turussa voittamassa ryhmän 1979. Sillä oli vielä jalat ja tuima ilme. Vaakasuora selkälinja sen sijaan johtuu taitoksesta paperissa. Koira oli Suomen ensimmäisten tuontishibojen isoisoisä.

Shibalogisessa blogissa vierailee säännöllisen epäsäännöllisesti japaninpystykorvia ja lunnikoiria. Japsit ja lunnit kuuluivat mulla Siihen Tiettyyn Ikäkauteen, jolloin koirat voi olla maailman tärkein asia, eri tavalla kuin enää milloinkaan vanhempana ja kyynisempänä. On hauska yhteensattuma, että molempien rotujen alku Suomessa näyttää liittyvän yhteen. Kaiken huipuksi ensimmäinen livenä tapaamani shiba liittyy vahvasti tuohon Suomen ensimmäiseen lunnikoiraan.

Eletään 1970-luvun puoliväliä, kun...

Messarissa nähdään Koiramme-lehden tietojen perusteella ensimmäistä kertaa kehässä japsi. Miten kaunis koira. En ole kovin kriittisesti katellut nykyisiä japaninpystykorvia, mutta toivottavasti ne on säilyttäneen tuon ihanan elegantin eloisuuden, niiden tavaramerkin. Tämä kaveri oli vaan näyttelyssä käymässä. Myöhemmin siitä tuli Suomen ensimmäisen shibapentueen isä.

Hän sen sijaan oli suomalainen japsituonti nr. 1.

Tässä on kuva Suomen ensimmäisestä lunnikoirasta. Alla vielä koko juttu. Eri rotuja oli 1970-luvulla Suomessa niin vähän, että Koiramme-lehdistä saa monta kertaa vuodessa lukea, miten sen ja sen rodun ensimmäiset edustajat ovat saapuneet maahamme. 

Suomen ensimmäinen japsi ja lunnikoira olivat myös aikaansa edellä ja saivat keskenään japsilunnikoirapentueen. Jo vuosikymmeniä ennen kuin ihmiset päättivät aloittaa lunnikoiran roturisteytysprojektin.

Jatkuu seuraavassa osassa...

Tehdäänpäs oma juttusarja tälle projektille, jossa on tavoitteena löytää ensimmäiset japanilaiskoirat Suomen maaperällä. Tai koiralehden sivulla. Tai koirakirjassa. Mikä tahansa tapahtuma tai media käy, jos japanilaisrotuja on sitä kautta tuotu suomalaisten tietoisuuteen.


Tämänkertainen saalis on peräisin aivan 70-luvun alun Koiramme-lehdistä. Kuvat (c) Koiramme/Kennelliitto.

Sabishi.


Euroopan ensimmäinen tunnettu shiba oli käynyt Suomessa.


Lasketaan Ahvenanmaa nyt Suomen maaperäksi. Sabishi ja Lilla My oli ne kaksi narttupentua, jotka lensivät Japanista Inga Carlssonin luo Ruotsiin toukokuussa 1972. Maarianhaminan näyttely, johon ainakin Sabishi osallistui, pidettiin kesällä 1973. Sillonhan Sabishi on tuossa kuvassa 1-vuotias. Koko Euroopassa on ollut neljä shibaa, ja Lilla Myn legendaariset pennut syntyisivät muutaman kuukauden kuluttua.


Shiba on näköjään ollut alkujaan suomeksi shiba ilman inua.


Ja nyt kun katon tuota Sabishin kuvaa. Ei kai se vaan ole tämä vanhan suomalaisen koirakirjan mysteerishiba? 😮

Toistaiseksi varhaisin kuva menee silti akitoille. Tai siis Akita Inuille. Vuosi 1971, ja minkälainen asiayhteys! Ehdin jo kääntää sivua, kun otsikkona oli Kansainväliset rekivaljakkokilpailut Sveitsissä, mutta piti palata takaisin katsomaan uudestaan näitä rekikoiria.


Saksalainen Ursula Keuser osallistui kahden akitansa vetämänä naisten luokan kaksivaljakkokilpailuun. Sijoitus toinen, ja akitat hävisivät kuuden kilsan matkalla alle minuutilla voittajalle, jolla sentään oli kaksi siperianhuskya. Siis mitä. Sen lisäksi kolmanneksi sijoittuneella kilpailijalla oli valjakossaan myös akita malamuutin parina.


Minkähän nimisiä nuo Ursulan akitat oli? En osaa sanoa, oliko hän muutenkin rodun pioneereja Euroopassa.


Muita mielenkiintoisia huomioita 70-luvun alun koiramaailmasta:

  • Koko koiraharrastus on ollut kuin kaikkien koiranomistajien yhteinen juttu, jossa iso yhdistävä tekijä on ollut yhteinen "vastustaja" eli ympäröivä yhteiskunta, joka ei ole hyväksynyt koiria tai koiranpitoa kuten nykyisin.
  • Rekisteröintien vuosittaista kasvua hehkutetaan ja ennustetaan, että kasvu taittuu vuoteen 2020 mennessä, kun koiramäärä on kerta kaikkiaan niin suuri että koirattomat nousevat vastarintaan.
  • Rotuja oli sillon uskomattoman vähän verrattuna nykyiseen! Eksoottisia pystykorvia on edustaneet basenjit ja chowit. Näyttelyssä pystykorvaryhmän voittaja oli yleensä suomenpystykorva.
  • Tietokoneet on juuri otettu käyttöön Kennelliitossa, ja niitä on kutsuttu ATK:ksi. Pentueiden rekisteröinnit on alettu hoitaa tietokoneella ja rekisterikirjat on tulleet printattuina.
  • Ainakin silloinen suomalainen näkemys koiranpidosta Japanissa on ollut aivan järkyttävän hirveä.
  • Lonkkavika ja sen vastustaminen ja röntgenkuvaukset on ollut ykkösjuttu terveysasioissa.