Kai-akatemia 10 – kai kansallisaarre

Akatemia jatkuu ennätysajassa. NIPPO:n vuosikirjasta löytyi jotain arvokasta, jotain, mitä en ollut edes hoksannut etsiä: se hakemus, jolla kainkoirille anottiin ja saatiin kansallisaarteen asema. Sanon heti, että nyt on lähes sadan vuoden takainen asia edelleen ajankohtainen. Kansallisaarrestatus ja japanilaisrotujen mahdolliset roturisteytykset on käsittääkseni pahassa ristiriidassa, jos aarteita on tarkoitus suojella ja säilyttää ennallaan. Joten mistä siinä oli kyse?

Lyhennetty Google Lens -käännös. Lähdekritiikki huom.

Hakemus kansallisaarteeksi nimeämiseksi

1. Nimi: kaijapaninkoira
2. Paikka: [tähän listattu kuusi vuoristokylää Kofun läheltä]
3. Nykytilanne ja perustelut suojelun tarpeellisuudesta (lue alta)

[Nimiä, paikkoja ja vuosiluku Showa 8 eli 1933]

Perustelut, joilla kansallisaarteen asemaa haetaan

Ensinnäkin, kaijapaninkoiran sukulinja ja polveutuminen. [Tekstiä siitä, miten japanilaiskoiria on aiemmin akateemisesti luokiteltu ja miten uudet arkeologiset löydöt ja säilyneet japanilaiskoirat eivät ehkä ole linjassa perinteisen näkemyksen kanssa. Oikeanlaisen japanilaiskoiran määrittely on siis vaikeaa. Suullisen perinteen mukaan tavallinen kansa on jakanut koirat ulkomuodon ja metsästyskäytön perusteella peurakoiriksi, villisikakoiriksi ja pieniksi shibakoiriksi, ja tällä mennään. Kaijapaninkoirat edustavat peurakoiria ja villisikakoiria.]

Toiseksi, kaijapaninkoiran ominaisuudet.

1. Säkäkorkeus on 1 shaku 3 sun – 1 shaku 7 sun eli noin 39 – 52 cm.
2. Paino on 3 – 6 kania eli noin 11-22 kg.
3. Korvat ja kuono on (?)
4. Suu on (?) ja kielessä on usein tummia pilkkuja.
5. Jalat on vahvat ja kintereet hyvin kehittyneet.
6. Häntä on sapeli tai kippura.
7. Karva on kovaa ja karkeaa.

Ulkomuoto on siis villi. Kaksi huomionarvoisinta piirrettä kaijapaninkoirassa on sen voimakkaat raajat, etenkin takajalat, joiden ansiosta se juoksee ja hyppää tehokkaasti, sekä karkea ja jäykkä turkki, joka on yleensä raidallinen. Nämä ominaisuudet kuvaavat käytännössä kaikkia kaijapaninkoiria.

Tiikeriraitainen turkki tarkoittaa epäsäännöllistä raitakuviointia [kuvailtu tarkemmin kurotora, chuutora ja akatora]. Katso liitteenä olevat kuvat sekä Dr. Saiton matkakertomus, joka on julkaistu NIPPO:n uutiskirjeessä.

Kaijapaninkoiria kasvatetaan vain syrjäisissä vuoristokylissä, jotka ovat vaikeapääsyisiä. [Listattu jälleen kylien nimet] ja näistä Ashiyasun kylä on tärkein. Jäljellä olevien koirien lukumääräksi arvioidaan vain noin 30 yksilöä.

Kaijapaninkoirien alkuperästä ja polveutumisesta ei ole varmuutta. Kanton alueella sanotaan aikoinaan olleen keskikokoisia tiikeriraidallisia koiria, joita pidettiin hyvinä metsästyskoirina. Vaikka geneettistä yhteyttä kaijapaninkoiraan ei voida varmistaa, niin yllämainittujen kylien vanhusväestö ja metsästäjät ovat kutsuneet koiria tiikerinkarvakoiriksi, ja niitä on pidetty arvokkaina metsästyskoirina.

[Tässä kohdassa muinainen Edo-kauden (?) dokumentti saman alueen metsästyskoirista ja niiden rahallisesta arvosta].

Yhteenvetona ylläolevista todettakoon, että vuoristokylien vanhusväestö ja metsästäjät sanovat kaijapaninkoirien, etenkin tiikeriraitaisten sellaisten, säilyneen kylissä historiallisista ajoista saakka ja olevan erinomaisia metsästyskoiria, eikä kyseessä ole vain kylästään ylpeiden ihmisten liioittelu.

Neljänneksi, kaijapaninkoiran suojelemisen tarve. Kuten edellä mainittu, kaijapaninkoira on ainutlaatuinen ja arvokas, mutta niitä on jäljellä enää hyvin vähän ja ne ovat sukupuuton partaalla. Tämän takia kainkoirien suojeluyhdistys otti tehtäväkseen kerätä koiria jäsenilleen niiden suojelemista varten. Suojelutoimet ja kasvatus ovat toistaiseksi olleet riittämättömiä. Tämän lisäksi nykyinen japanilaiskoiratrendi on saanut aikaan sen, että koiria on menetetty/viety pois kaupallista toimintaa varten. Tilanteen jatkuessa tällaisena on ilmeinen vaara, että menetämme kaijapaninkoiran. Tämän vuoksi anomme kaijapaninkoiralle kansallisaarteen asemaa.

***

Kannatti laatia hakemus. Kaijapaninkoira, jonka nimi muuttuisi pian kainkoiraksi, nimettiin Japanin kansallisaarteeksi seuraavana vuonna 1934. Vain akitat oli aarteistettu aikaisemmin. Jos konekäännös on edes pääpiirteiltään totta, niin minusta hakemus on harvinaisen järkevän oloinen. Ei kehitellä mitään superkoiraa tai kovin sankarimaista historiaa, eikä mainita että ne olisivat parempia kuin länsimaiset koirat. Tuo yllätti, että japanilaiskoirapromootiosta on ollut kainkoirille myös haittaa, kun kasvatusta ei ole saatu organisoitua ja arvokkaita pohjastokkikoiria on kadonnut jonnekin. Kainkoiran olemuksen ydin on alkujaan kiteytynyt form-fits-function niiden jalkoihin ja liikkumiseen sekä turkin laatuun ja väriin.

0

0