Kai-akatemia 9 – syntytarinan sivuuttamat täpläturkit

Kai-akatemian loppuluennolla yritetään tuoda esiin kainkoirien unohdettua historiaa. Akatemiassa on aiemmin käsitelty kainkoirien ”keksimistä” sekä kansallismielisen japanilaiskoirahehkutuksen (NIPPO) kautta että niiden oman suojeluyhdistyksen (KKA) kautta. Ihanan puhtaat kainkoirat elelivät eristyksissä muusta maailmasta syrjäisissä vuoristokylissä kuin salattu timantti, ja siitä se sitten lähti. En ollut immuuni tarinan romantiikalle ja herätin lopulta itse omat epäilykseni:

Ja minkä koiran se KKA:n asianajaja sitten kaupungissa näki? 😮

Materiaalina toimii japanilaisen kainkoirakasvattajan Mr. Amemiyan kirja, jonka nimen AI kääntää englanniksi seuraavasti: The essence of Kai dogs is here. More than 70 years of walking with Kai dogs. A record of the fifth generation of Kai dog breeders that brings together the best of their practice. Google Lensin läpi kuten aina, mutta yritän olla supervarovainen tulkinnoissa. Näen maininnan mentorista ja Meiji-aikakaudesta, mistä päättelen, että ajallinen skooppi ulottuu japanilaiskoirailmiötä kauemmaksi.

Kirjassa esitellään nykyistä kainkoiraa muistuttaneet metsästyskoirat, joita oli iät ja ajat tavattu Kofun kaupungin alueella tai lähellä. Erikseen mainitaan Kōshū Kaidō -valtaväylä ja sen ympäristö. Koiria kutsuttiin nimellä ”buchige” eli täpläturkki, mutta brindleen sillä viitattiin. Selvästi ne olivat olleet ihmisille tärkeitä, minkä takia minusta on väärin, jos ne on vaipuneet täysin unohduksiin tuon jännittävämmän vuoristokylätarinan alle D:

Japanilaiskoirien historiantutkimuksen mielekkyydestä

Kainkoiran vuosi on ollut aivan mahtava! Kaiken kaikkiaan japanilaisrotujen kiehtovimmat jutut on löytyneet kaiden parista, ja kiellän jälleen käyttäneeni lauseen alussa tietoisesti punia. Kai-akatemian loppusanoiksi ajattelin jaaritella omia ajatuksiani aiheesta nihonkenien historia ja siihen perehtyminen. Lisäksi olen alkanut epäillä, että japanilaisrodut vetävät puoleensa ihmisiä, joilla on samat vaikeana pidetyt ja omapäiset luonteenpiirteet. Koirat ja asiat voisivat olla helppoja, mutta sitten ne olisivat myös hirvittävän tylsiä. Olisin varmasti menettänyt mielenkiinnon japanilaisrotujen historiaan kuukaudessa, jos materiaalia olisi saatavilla runsaasti ja ymmärtämälläni kielellä. Ja se surullisempi ”vaikeus”… en näe tulevaisuutta näilläkään suljetuilla sisäsiittoisilla populaatioilla, joten ainoa kiinnostava suunta on takaisinpäin. Olisin halunnut elää siinä inspiroivassa ajassa, jolloin rodut luotiin ja jalostus-sana oikeasti oli vielä ajankohtainen.

Mistä päästäänkin asian ytimeen. Japanilaiskoirien historia, jos sen lasketaan alkavan japanilaisrotujen määrittelystä kansallisaarrestatusta varten, on sata vuotta sitten eläneiden kansallismielisten japanilaismiesten historiaa. Tuntuu välillä pähkähullulta penkoa aihetta länsimaalaisena naisihmisenä vuonna 2024. Vaikka mun lähtökohtana on toteamus ”nämä koirat on kiinnostavia, koska ne on merkinneet niin paljon ihmisille”, niin sekin voi sisältää monia eri näkökulmia.

Sitten on tämä materiaaliasia. Kuten täpläturkkitarina osoittaa, niin hienosti on vuosikymmenien aikana ehtinyt informaatio ensin valikoitua ja sen jälkeen suodattua. Tai rikastua. Monet länsimaiden shibamyytit on romahtaneet, kun niitä on yhtään kriittisemmin katellut. Mihin uskaltaa luottaa, ja mainitsinko jo, että välissä on lähes aina Google Lens? xD Lisäksi pitäisi huomioida, ettei vanha japanilainen lähdeteos automaattisesti tarkota, että jutut on totta, ja tässä kohdassa ymmärrettävästi loppuu omat rahkeet lähdekriittisyyteen.

Mutta ehkä haastavuus todella on se, mikä pitää homman niin kiinnostavana.

Tulossa vielä…

0

0