Siirry sisältöön

Tämä blogimerkintä on omistettu 1950-luvun shiballe nimeltä Benimaru (Benimaru Go Izumisou, 紅丸号 伊豆美荘 ). Vaikka Benimaru ei ole modernin shiban kantaisä eikä sille ole nimetty omaa verilinjaa, on lähes mahdotonta olla törmäämättä Benimaruun shibojen historiassa. Tai ainakin itelleni on käynyt niin tälleen 70 vuotta myöhemmin Suomesta käsin. Tämä johtuu jo siitä, että Benimarusta on säilynyt luultavasti enemmän erilaisia valokuvia kuin kenestäkään muusta saman ajan koirasta.

Tässä on hyvä hetki opetella tunnistamaan nämä kanjit, koska niitä näkyy tosi usein sukupuukoirien nimissä. Eka on "Beni", viittaa syvänpunaiseen väriin (ja jos näyttää tutulta niin toinen lukutapa on Kurenai eli on myös sen X:n hittibiisin kanjinimi). Toinen on "Maru", joka on yleinen pääte koirien lisäksi laivojen nimissä. Merkitys yksinään on mm. ympyrää, kokonaista ja täydellistä.

Benimarun pentuajat

Benimaru syntyi heinäkuussa 1954. Jaksan hämmästellä sitä, että tälläinen valokuvasetti 1-4 kk ikäisestä pikku-Benimarusta on tallentunut shibahistoriaan eri koirakirjoissa. (Vasemman alakulman naperokuva on myös Benimaruna esitelty, vaikka näyttää aika erilaiselta kuin muut kuvat. Mutta lopuista ei voi erehtyä.)

Teinikuva 7 kk ikäisenä löytyy myös.

Benimarun vanhemmat

Benimaru on hyvin lähellä sodanjälkeisten Naka Go -shibojen alkua, sillä sen isä Nakaichi on Nakan poika. Emo Ichimari taas on Nakan pojantytär. Itse asiassa Benimarun vanhemmat ovat ajan hengen mukaisesti isä ja tytär. Emonsa puolelta Benimaru on kuitenkin tuonut shiboihin jotain uniikkia, sillä emonemo Pochi on yksi kantashiboista, narttu, joka ei tiettävästi polveutunut Naka-linjasta.
Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Benimaru sodanjälkeisten Naka-shibojen sukupuussa. Puu kasvaa ylhäältä alas, ja koiran toisen vanhemman nimi on suluissa. Kennelnimiä ei käytetä. Vaikka ei osaa varsinaisesti lukea japania, niin tästä voi huomata nimeämiskäytännön, eli Nakan jälkeläiset on usein nimen alkuosaltaan Naka-jotain, Koroichin Koro-jotain ja Benimarun Beni-jotain. Puussa on mukana vain merkittävimmät koirat, eli ei näy esim. Benimarun kolmea pentuesisarusta.

Benimaru NIPPO:n päänäyttelyissä

NIPPO:n vuosikirjoihin Benimaru on taltioitunut kahdesti. Vuonna 1955 se voittaa päänäyttelyssä nuorten shibojen sarjan (ylempi kuva) ja 1956 yhden koko näyttelyn korkeimmista ministeriöpalkinnoista.

eBm. ja jBm.

Aikuisiällä Benimaru on jatkanut kameralle poseeramista ja ollut 70-luvun shibakirjan mukaan Yamanashin alueen julkkis ja verenperiyttäjä (kirjassa on oikeasti kuvia paikallisista shiboista "ennen ja jälkeen Benimarun ajan"). Mutta emme ehkä koskaan saa tietää mitä se teki 8-vuotiaana ansaitakseen kaulaansa mitalin.

Benimaru johtaa Matsumaruun

Matsumaru polveutuu isoisoisästään Benimarusta isälinjaa pitkin (välissä kaksi muuta Beni-alkuista urosta). Mitä geenejä se olikin Benimarulta perinyt niin niillä on ollut mahdollisuus rikastua ja säilyä rodussa, koska Matsumaru ja sen jälkeläiset olivat aikanaan kovassa jalostuskäytössä. Matsumarua on näkynyt mm. joidenkin Euroopan varhaisten tuontishibojen takana.

Benimarun harvinainen seesamitytär

Mustaseesamit eli aw-seesamit ovat harvinainen näky sodanjälkeisissä shiboissa, joten väritys kiinnitti huomion näihin NIPPO-näyttelyissä menestyneisiin koiriin. Jotka tarkemmin katsottuna ovat yksi ja sama shibanarttu 真理号 (Mari Go?). Seesamin tummuusaste vaihtelee kuvissa valtavasti. Vielä tarkemmin katsottuna käy ilmi, että kyseessä on Benimarun tytär. Benimarulla on myös mustia jälkeläisiä, joten se on kantanut mustaa, jolloin seesamivärin on täytynyt tulla tälle koiralle emon puolelta.

Benimaru ja... jomonshibat?

NIPPO-näyttelyshiboja selatessa huomio kiinnittyi tähän koiraan, koska jokin siinä toi itelleni mieleen nykyiset SHIBAHO/jomonshibat. Tarkemmin katsottuna 紅助号 (Benisuke Go?) on Benimarun poika, emon puolelta todennäköisesti myös sukua. SHIBAHO perustettiin 1959, ja Beni-kanjia näkyy varhaisten SHIBAHO-shibojen lähisukupuissa. Lisäksi Benimaru on vahvasti esillä SHIBAHO:n perustajan Mr. Nakajon shibakirjassa. Voisiko olla, että Benimarua ja sen periyttämää lookkia käytettiin aikoinaan jomonshibojen kehityksessä?

Vielä yksi Benimaru

Oletko nähnyt tätä koiraa aikaisemmin? Benimaru se on vielä vanhoilla päivillään asettunut kuvattavaksi. Olen iloinen, että joku on arvostanut vanhaa koiraa ja ottanut siitä valokuvan.

***

Kuvalähteinä NIPPO:n 50-v juhlavuosikirjat, Shiba Inu -koirakirja (Lemmikkikoiran ystävät) ja Mr. Nakajon kirja 60 vuotta Shiba Inun tutkimusta. Vanhojen kuvien alkuperäiset tekijät eivät ole selvillä.

Shibojen ja muiden japanilaisrotujen historiajuttuja voi seurata nyt myös pienemmissä viikonloppuannoksissa Instatarinoiden puolella. Tässä blogiin muutamia kevään mielenkiintoisista havainnoista.

Alku oli keskikokoisten ylivaltaa.


Asia, jota on nykyään vaikea hahmottaa. NIPPO:n alkuaikoina keskikokoiset japanilaisrodut eli nykyiset shikokut, kishut, hokkaidot kahmivat näyttelypalkintoja. Ekan päänäyttelyn voittaja oli keskikokoinen narttu Hokkaidosta. Koko japanilaiskoiran rotumääritelmä laadittiin keskikokoisten pohjalta niin että akitat ja shibat olivat eräänlaisia poikkeustapauksia. Keskikokoisten rekkausmäärät ylittivät shibojen rekisteröinnit. Vuonna 2022 kaikki on toisin.

Supertärkeä ENPEEKAA!


Varhaisista kenneleistä ja kasvattajista Japanissa on hankalaa löytää juttua (Japanissa tunnutaan menevän koirat eikä ihmiset edellä) mutta tässä on yksi sotaa edeltäneeltä ajalta: Mr. Nakamuran kennel ENPEEKAA. Katakanoilla kirjoitettu nimi tavoittelee toistaiseksi tuntematonta ulkomaalaista sanaa. Kennelin stara on epäilemättä ollut kuvan mustaseesamishibauros Yuwa.

  • Yuwa oli juuri se shiba, jonka muu maailma sai nähdä NIPPO:n laatimassa opetusmateriaalissa 1930-luvulla.
  • Kuvahaussa vastaan tulee kennelin mainos. Huomio kiinnittyy taas kerran 6-7 pennun pentuekokoihin.
  • Mr. Nakamura oli se henkilö, joka löysi vuoristosta Ishin ja lähetti sen kaupunkiin.

Ishin Y-kromosomi on keskuudessamme.


"Ishi on kaikkien sodanjälkeisten shinshushibojen isoisä." Ajattelin alkuun, että tämän on pakko olla liioittelua, mutta apua. Se saattaa olla pitkälti totta. Narttuja kyllä on otettu rotuun pentumaan Ishi-Aka-Naka-linjan uroksille mutta on hankalaa löytää sodanjälkeisiä uroslinjoja, jotka eivät johtaisi Ishiin. Y-kromosomi tekee uroksen ja vaihtaa X-kromosomin kanssa geenimateriaalia ilmeisesti vain kärjistä, kun sukusolut muodostuvat. Tästä seuraa se, että Tiikerilläkin luultavasti on Ishiltä asti kulkeutunut Y-kromosomin keskiosa. Pitää selvittää, onko siellä mitä mielenkiintoisia geenejä.

Japanilainen haamukoira.


Se seitsemäs kansallisaarteeksi nimetty japanilaiskoira, joka ei koskaan selviytynyt yhtenäisenä rotuna sodasta, oli koshi no inu eli koshinkoira. Kyseessä oli kirjava joukko paikalliskoiria Koshin laajalta alueelta. Näitä keskikokoisia pystykorvia kasvatettiin suurriistan metsästykseen. Rotumerkit mätsäsivät muuten japanilaiskoiran standardiin, mutta koshinkoirilla sanotaan esiintyneen pyöreitä silmiä ja mustaa maskia. Google Lens kääntää koshinkoiran kuvauksen valokuvakirjassa toistuvasti haamukoiraksi.

Akitan muodonmuutokset.


Lieneekö maailmassa toista koirarotua, joka olisi käynyt läpi yhtä erikoisen kehityskulun kuin akita. Kun selaa läpi 50 vuoden ajanjakson NIPPO-näyttelyissä menestyneitä akitoja, niin koirat muuttuvat silmien edessä. 60/70-luvuilla jalat alkavat yhtäkkiä venyä. Ehkä raajakorkeus oli tapa säilyttää suuri japanilaiskoira suurena samalla kun massiivisten länsirotujen vaikutuksesta pyrittiin eroon?

Sirpit ja sapelit.


NIPPO:n vuosikirjoihin (1928-1978) tallentuneista kuvista käy ilmi, ettei kippuran käyttö shibojen tai jopa kaikkien japanirotujen synonyyminä ole aina ollut perusteltua. Monella keskikokoisella häntä on joskus ollut toisenlaista mallia. Shiboillakin näkyy sirppejä.

Töpö, vihdoinkin.


Koshinkoirien yhteydessä tapahtui ihme, ja vanhasta valokuvamateriaalista löytyi töpöhäntä. Kuvateksti puhuu vahingoittuneesta hännästä, mutta onko kyseessä oletus vai tieto? Tältä töpöhäntäinen japanilaiskoira joka tapauksessa voisi näyttää. Jopa Suomessa on muistikuvia shibasta synnynnäisesti poikkeuksellisen lyhyellä hännällä. Ehkä harvinaiset rakennuspalikat ominaisuuteen ovat sittenkin säilyneet rodussa.

Shibojen kantaisän junnukuva.


Olitko aikaisemmin nähnyt tätä kuvaa Naka Go Akaishisousta? En minäkään. Tällainen 1-vuotias teinipoika se kuitenkin oli tehdessään shibahistoriaa NIPPO-päänäyttelyssä ja voittaessaan jonkin korkeimmista (korkeimman?) palkinnoista.

Kuka oli ensimmäinen japanilaiskoira Suomen maaperällä?

Loogisin vaihtoehto on näyttelyosallistuja Pohjoismaasta, joko akita tai shiba. Vanha Koiramme-lehti aikaistaa ajankohtaa 80-luvun Manlöten-shiboista nyt vuoteen 1976, jolloin ruotsalainen akitauros HIME CHIBATA-HIMA kävi Messarissa voittamassa pystykorvaryhmän.

Historialliset kuvalähteet: NIPPO 50 v. -juhlavuosikirjat, Japanilaisen koiran vanha valokuva-albumi, Koiramme.

6

Koska pääsiäislomalla on hyvin aikaa mutta ei uutta historiamateriaalia, tulee tässä vähän helppolukuisempi suomiversio japanilaiskoirien alkuperäisimmistä rotumerkeistä. Kyseessä oli NIPPO:n itse englanniksi laatima/kääntämä/käännätyttämä rotumääritelmä, joka lähetettiin muun maailman kennelyhdistyksille 1930-luvulla.

Pohdintatehtäviä. Jos et olisi koskaan nähnyt japanilaista koiraa, niin minkälainen mielikuva siitä syntyisi? Entä mikä on pysynyt ennallaan ja mikä selkästi muuttunut pian sadassa vuodessa? Laitan omia ajatuksiani loppuun. Jako koon mukaan vastaa lähinnä nykyistä luokittelua keskikokoiset (shikokunkoira, kainkoira, hokkaidonkoira, kishunkoira), suurikokoiset (akita) ja pienikokoiset (shiba).

Japanilaisen koiran rotumerkit
(Japanilaiskoirien suojeluyhdistyksen mukaisesti) [1930-luku]

1. Keskikokoiset

Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti. Koko olemus henkii eloisuutta. Liikkuu reippaasti ja tyylikkäästi.


Yleisvaikutelma - Tasapainoinen vartalo. Sukupuolileima selkeä. Frame well-knit? Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 50-59 cm, nartuilla 47-53 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.

Korvat - Pienet ja kolmiomaiset. Korvat ovat pystyssä, suippenevat ja kallistuvat hiukan eteenpäin.


Silmät - Varsin kolmiomaiset. Silmän ulkonurkka on korkeammalla. Iiris tummanruskea.


Kuono - Kuononselkä suora, kärki terävä. Kuono on vankka ja kiinteä. Huulet tiiviit ja ohuet.


Pää ja kaula - High-browed merkityksessä hienostunut? Posket hyvin kehittyneet. Kaula voimakas.


Etujalat - Lapa hyvin kehittynyt. Kinner suora ja varpaat tiiviit.


Takajalat - Suorat ja lihaksikkaat. Voimakas kinnenivel.

Rinta - Syvä. Ribs moderately sprung? Rinta hyvin kehittynyt.

Selkä - Suora.

Häntä - Massiivinen ja voimakas. Suora tai kippura. Ulottuu kintereeseen asti.

Loins (?) - Voimakkaat.

Turkki - Päälliskarva jäykkää ja suoraa. Pohjavilla pehmeää ja tiheää. Hännässä karva pörheää.

Väri - Väri voi olla keltainen, valkoinen, vehnänvärinen, musta, brindle, ruskeanharmaa, nokisen harmaa, raudanharmaa, hopeanharmaa tai musta merkkivärinen.

Hylkäävät virheet:

  1. Kaikkien edellämainittujen ominaisuuksien tulisi erottua selkeästi.
  2. Ylä- tai alapurenta.
  3. Perinnöllinen töpöhäntäisyys.
  4. Muut kuin pystyt korvat, paitsi pennuilla.

Pistevähennyksiä:

  1. Kaikenlaiset onnettomuuksista aiheutuneet vammat.
  2. Aliravitsemus.
  3. Vaaleanpunainen tai butterfly (?) kirsu.
  4. Mustavalkoinen tai ruskeanvalkoinen väri.

Huom! Ns. sotakoirilla värin ei tulisi olla valkoinen. Kannukset mieluiten poistettu.

2. Suurikokoiset


(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)


Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Käytöksen tulisi mieluiten olla vakava/arvokas.


Yleisvaikutelma - Sukupuolierot selkeät. Tasapainoinen, kiinteä ja tanakka vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 62-73 cm, nartuilla 57,5-65 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.


Häntä - Massiivinen ja voimakas, suora tai kippura, ylettyy kintereeseen asti. Pistevähennyksiä muusta kuin kippurahännästä.

3. Pienikokoiset


(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)


Yleisvaikutelma - Selkeät sukupuolierot. Tasapainoinen ja jäntevä (?) vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 38-42,5 cm, nartuilla 35-39,5 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.


Häntä - Tiheä ja vahva. Kintereeseen ulottuva häntä voi olla suora tai kippura. Lyhyt häntä muistuttaa töpöhäntää, mutta ei ole aivan samanlainen.

Huom! Vain pienellä japanilaiskoiralla perinnöllinen lyhyt häntä ei ole hylkäävä virhe.

Munkeilla paluu nykyisyyteen ja vähän väriä blogipostaukseen.

Ihan ekana: ylläoleva rotumerkkien kuvaus oli yksi suomenkielinen käännös englanninkielisestä käännöksestä. Anatomisia osia lukuunottamatta olikin yllättävän vaikea valita sanoja. Esimerkiksi avauslause japanilaiskoiran olemuksesta "Sharp and fierce, with good-natured simplicity and excellent scenting power." --> "Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti." Joku muu olisi voinut saada tästä jotain ihan muuta, etenkin kun kirjaimellisesti käännettynä kuulosti siltä, ettei koira pelaa täysillä valoilla.

Itse rotumääritelmästä loistaa minimaalisuus ja ennen kaikkea se, että yksi ja sama jäntevä, pystykorvainen, hiukan korkeuttaan pitempi japanilaiskoira on NIPPO:ssa alkujaan kattanut kaikki nykyiset japanilaisrodut. Vain säkäkorkeus vaihtelee. Ja se, että shiboilla on joskus ollut niitä töpöhäntiä. Selkeimmät erot rotumerkeissä muun maailman pystykorviin verrattuna löytyvät varmaankin korvien kallistumisesta eteenpäin sekä silmän kolmiomaisuudesta ja viistoudesta. Mielenkiintoista, että vain isoilla koirilla mainitaan luonteenpiirteenä "grave", jonka käänsin vakavaksi/arvokkaaksi. Nykyisin shiboiltakin edellytetään "rohkeaa arvokkuutta". Mutta voiko sama koira ilmentää sekä kiihkeyttä, valppautta että arvokkuutta? Mitenkä nämä on tarkoitus tulkita?

Koska rotumerkkien luettelo on niukkasanainen, on sen tueksi laadittu paljon kattavampi rotumääritelmän tulkinta. Tässä oli mielestäni aiemmin omituinen ristiriita: alkukantaiset japanilaiskoirat olivat sukupuuton partaalla, niiden tuntemus perustui vanhoihin piirroskuviin ja luihin, ja silti jollain perusteella on päätetty, että shiban silmän kaltevuuskulma ja suhde korvan ulkoreunaan on oltava tasan x jne. ynnä muuta todella yksityiskohtaista. Mutta rotumerkeistä tällaisia yksityiskohtia ei alkujaan sentään löytynyt. Oma aiheensa on se, että miten tarkkaan ihmisen päättämään muottiin mikään eliölaji tai sen alapopulaatio on järkevää edes yrittää saada. Kasvattelen soluja laboratoriossa ja niiden perusteella oon auttamatta biased ja vähän epäileväinen kaikenlaisen elämällä taiteilun suhteen. Shibojen ylipienet pentueet ja 28% allergisten osuus terveyskyselyssä ei kuulosta lupaavalta.

Enivei. Ensimmäinen rotumääritelmä ratkaisi kaksi mysteeriä: maininnan töpöhäntäisistä shiboista vanhassa koirakirjassa sekä ristiriidan liittyen tarkkoihin yksityiskohtiin. Ratkottavaksi jää vielä ainakin seuraavat mysteerit:

  • Milloin ja miksi ja miten kokoluokittelu muuttui nykyiseksi rotuluokitteluksi?
  • Milloin päätettiin, ettei shiballa voikaan olla töpöhäntää? Tarvitsemme myös välttämättä kuvan töpöhäntäisestä shibasta!
  • Milloin nykyiset värit "lukittuivat"?
  • Milloin shibalta alettiin vaatia urajiroa?
  • Ja mihin ne rotumääritelmän tulkinnan yksityiskohdat perustuvat? Mikä tulkinta on oikea tulkinta?
  • Jne.

Japanilaisrotujen maailmanvalloitus alkoi epäilemättä NIPPO:n promoamistyöllä 1930-luvulla. NIPPO lähestyi ulkomaisia koirayhdistyksiä kuvilla ja englanninkielisillä tietoiskuilla. Myös japanilaiskoiran rotumääritelmä käännettiin englanniksi. Näitä mielenkiintoisia dokumentteja löytyy NIPPO:n 50. juhlavuoden vuosikirjoista, ja käy mm. ilmi, että

  • NIPPO-lyhenne on ollut alkujaan avattuna Nippon Inu Hozonkai, ja lyhenne on ainakin englanniksi ollut N.I.H. eikä NIPPO. ("NIH" merkityksessä National Institute of Health on jo ollut olemassa USA:ssa.)
  • Tieteellisin jaottelu japanilaiskoirille on jako isoihin, keskikokoisiin ja pieniin. Tätä suositellaan rotujen syntyaluenimien sijasta. Milloinhan tämä muuttui?
  • On virhe pitää tosaa japanilaisena koirana.
Esimerkkikuvissa pientä japanilaiskoiraa, siis shibaa, edustaa mustaseesami/aw-seesami (kuva VII). Mielikuvien punainen arkkityyppishiba on muotoutunut vasta myöhemmin.
Japanilaisrotujen esittelyssä on painotettu metsästys- ja harrastus/koulutuskäyttöä. Olisiko Inga Carlsson voinut nähdä tämän esittelyn tai jonkin tähän perustuvan jutun? Hän hankki Euroopan ensimmäiset tunnetut shibat, ja niistä tuli ennakkoluulottomasti harrastuskoiria.

Japanilaiskoirien ensimmäinen standardi perustui keskikokoisiin koiriin ja sisälsi muutamia poikkeuksia isoille ja pienille.

Japanilaiskoirien yleisolemus on todella ollut aikoinaan sharp and fierce. <3 Shibojen häntiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Tässä ratkesi samalla yksi mysteeri vanhasta suomalaisesta koirakirjasta.
NIPPO:n juhlavuosikirjoissa on yli viisi kiloa japanilaisrotujen historiaa ja valtava määrä valokuvia. (Niiden kannet myös tunnistavat shiban karvan ja imaisevat sen hetkessä.) Kirjat on liian isoja että ne voisi käydä kokonaan läpi, mutta erilaisia pienempiä teemajuttuja ilmestyy toisinaan blogiin. Omaa kappaletta voi etsiä välityspalvelun kautta esim. Japanin Yahoo! Auctioneista hakusanoilla 日本犬保存会創立五十周年史 .

Nihon no inu to ookami (Japanilaiset koirat ja sudet, 1964) on NIPPO:n perustajan tohtori Hirokichi Saiton viimeinen tutkimusteos. Kirja on selvästi erilainen kuin blogin aiemmat shibakirjat. Se ei keskity nykyisiin japanilaisrotuihin vaan niiden taakse, siihen, mihin nykyiset japanilaisrodut perustuvat. Vastaavasti moderni valokuvamateriaali on hyvin vähäistä. Painopisteet on historiallisissa teksteissä ja piirroksissa sekä muinaiskoirien arkeologisissa luujäänteissä.

Seuraa häkellyttävä oivallus. Muinaiset piirroskuvat ja luujäänteet oli kai lähestulkoon kaikki, mitä japanilaiskoirista oli kaupunkilaisen näkökulmasta 1920-luvulla jäljellä. Olet saattanut nähdä tänäänkin netissä enemmän shiboja kuin Dr. Saito yhteensä perustaessaan NIPPO:n. Kirja on miljoona kertaa mielenkiintoisempi tutkittava, jos oman ajattelun pystyy nollaamaan tuohon pisteeseen.

Esipuheessa varmistuu jokin, mistä heräsi epäilys jo Hachiko-kirjan yhteydessä. Hachin luujäänteet olivat Dr. Saiton hallussa, mutta tuhoutuivat Tokion massiivisessa ilmapommituksessa vuonna 1945. Samalla menetettiin ainutlaatuista materiaalia NIPPO:n varhaisilta ajoilta. Arvokasta tutkimustyötä japanilaiskoirista on haluttu tallentaa tähän kirjaan.  

Kirjaa on katseltu jälleen Google Lensin läpi. Muista lähdekritiikki.


Pystykorvat ja pystyhäntä

Suurin osa muinaisesta koiramateriaalista on peräisin Edo-kaudelta (1600-1868). Kirjassa puhutaan keisarillisista hoveista ja salaisista kirjoituksista, jotka liittyvät "haukkakoiriin" eli linnunmetsästyskoiriin. Näin vanha japani on Google Lensille liikaa, eikä tekstistä saa juuri tolkkua. Parempi turvautua kuviin.

Kaaviokuva koiran tärkeistä ruumiinosista. Kuvasta erottuu hyvin japanilaiskoirille ominainen eteenpäin kallistuva pystykorvan muoto. Häntä on harvinainen Japanissa arvostettu sapeli. Perustuuko sapelihännän arvostus tämänkaltaisiiin kuviin?
Toinen kaaviokuva linnunmetsästykseen käytetystä koirasta. Tällä kertaa häntä on erittäin selkeä kippura. Huomaa myös koiran valjaat. Kirjassa puhutaan paljon erilaisista pannoista, hihnoista ja solmuista, jotka on ilmaisseet koiran arvoa.
Tämä koira on esiintynyt blogissa jo aikaisemmin. Mittasuhteet näyttävät realistisemmilta.
Tästä kuvasta hyppää omaan silmääni koiran ryhdikkyys, vaikka se on istuma-asennossa. Hihnakiinnityksellä lienee jokin symbolinen tarkoitus.

Yläluokan metsästyskoiriin on liittynyt oma sanastonsa, jota rahvas ei ole tuntenut (hanatsu = koira haistelee linnun hajua jne.). Jopa koiran ruumiinosille on ollut erikoiset terminsä, jotka poikkeavat nykyjapanilaisesta ja kansainvälisestä sanastosta. Tällaisen tiedon merkityksellisyys voi piillä siinä, miten paljon japanilaisia metsästyskoiria on aikoinaan arvostettu.

Sopimus koiran kaupasta?

Kirjasta löytyy 12-osainen kuvasarja, jossa kaksi miestä neuvottelee jostakin. Keskustelun aikana pieni valkoinen pystykorva ilmeisesti vaihtaa omistajaa. Herää kysymys, miksi asia on ollut niin merkittävä, että taiteilija on nähnyt vaivaa tilanteen ikuistamiseen. Myydäänkö koira vai onko se lahja?

Loppukumarrukset, kun homma on jo hoidettu. Kippurahäntäinen pystykorva on noin polvenkorkuinen. Onko kyseessä shiba vai pentukoira?

Metsästyskoiran hoidosta ja koulutuksesta

Tästä aiheesta on vanhoissa kirjoissa ollut paljon asiaa, mutta käännökset eivät ole kovin järkeviä. Lintujen lisäksi saaliseläiminä mainitaan (myös kuvina) villisiat ja peurat. Todella erikoinen on "ankkakoiriin" liittyvä kappale. En ole varma, onko kyseessä alkuperäinen Edo-kauden kuvitus vai Dr. Saiton piirtämä havainnollistava kuva, mutta tässähän...

...japanilainen koira toimii kuin novascotiannoutaja eli tolleri ja houkuttelee ankat rannalle. Paras väri tällaiselle koiralle on kuulema ollut syvä punaruskea (viittaus minoshiboihin?). Pikainen perehtyminen novascotiannoutajan historiaan kertoi, että niiden punainen väri on kehitetty, koska koira muistuttaa silloin enemmän kettua, joka huiputtaa ankkoja samalla tavalla. Onko shibojenkin punaturkit ja kettumaisuus seurausta uteliaista ankoista? : D

Perinteisemmän lintukoiran koulutusta siipirikolla linnulla.

Vielä vanhempia koirakirjoja

Dr. Saito esittelee muutamia varsinaisia koirakirjoja historiasta. Allaoleva 犬狗養畜伝 kääntyy jotakuinkin koirankasvatuksen elämäkerraksi. Onko kyseessä varhainen koiranjalostuksen opas? Jollakin tavalla kirjan täytyy olla merkityksellinen, koska kansikuvan kolme pentua on lainattu myös Saiton kirjan kanteen.

Seuraava koirakirja 犬の草紙 (Inu no soushi, kääntynee lähinnä "koirakirjaksi") on ollut kuusiosainen teos, joka sisälsi tarinoita ja legendoja uskollisista koirasta sekä ohjeistusta koiranhoitoon ja lääkintään.

Inu no shoushin kuvituksessa esiintyy jälleen kippurahäntäisiä pystykorvia.

Varhaista värikirjoa

Vanhassa japanilaisessa kuvataiteessa koirilla esiintyy myös piirteitä, joiden ei enää nykyään katsota hyvällä ihanteellisessa japanilaiskoirassa. Voi tietysti kysyä että miksi.

Pystykorvat, kippurahäntä ja laikukas kuviointi. Väritys syntyy erilaisista pintogeeneistä. Tällainen kuvio oli yksi niistä asioista, joka jakoi japanilaistyyppiset ja amerikkalaistyyppiset akitat omiksi roduikseen 2000-luvun alussa.

Kerrotaan, että Dr. Saito halusi itselleen koiran, joka muistuttaisi muinaisten kirjoitusten kuvia. Kaupungista hän ei sellaisia löytänyt. Miten olisit lähtenyt pelastamaan japanilaisia alkuperäiskoiria, jos käsityksesi japanilaiskoirista perustuisi näihin vanhoihin kuviin? Mitkä asiat olisivat tärkeitä? Ei tarvii laatia vastausta, mutta ajatusleikkinä tämmösiäkin voi shibafanina pohtia.

Yksi kirjan harvoista koiravalokuvista, mutta erittäin kiinnostava sellainen. Kuvatekstien perusteella vasemmanpuoleinen koira on matagi inu Akitasta. Eli nykyisen japanilaisen akitan esi-isiä? Oikealla on villikoira.
Entsyymi keräilee ja kuljettaa mielellään kadulta löytyviä lapasia. Sillä on epäilemättä "pehmeä suu", jollainen Edo-kauden lintukoiralle on pitänyt opettaa.

Maailman kuuluisimman akitan, Hachin, syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta. Kaikki japanilaisrotujen harrastajat länsimaissa tuntevat Hachikon tarinan ja ovat ehkä nähneet Hachiko-elokuvista ainakin yhden. Mutta Hachi oli luonnollisesti muutakin kuin "Chuken Hachiko", isäntäänsä odotteleva hiljainen hahmo juna-asemalla.

Hachiko-raamattu "Hachiko - Solving Twenty Mysteries About The Most Famous Dog In Japan" (Mayumi Itoh) kertoo Hachin elämänvaiheista ja Hachiin liittyvistä ihmisistä ja koko Hachiko-ilmiöstä varjopuolineen todennäköisesti kaiken sen, mitä sata vuotta sitten eläneestä koirasta enää voidaan saada selville. Hachin syntymä ja kuolema, luonteenpiirteet, jälkeläiset, terveyshuolet, ihmisten asenteet, korvagate, käsittämätön kebabgate ja mitä seurauksia yhdellä sanomalehtiartikkelilla voikaan olla. Todellinen Hachi Hachiko-kunnianimen takana löytyy hyvin yhdestä kirjasta. Suosittelen lämpimästi.

En halua spoilata kirjan koko sisältöä blogiin, joten otan käsittelyyn vain erään sivujuonteen, joskin erittäin merkityksellisen sellaisen. Hachi ja Japanilaisten koirien suojeluyhdistyksen NIPPO:n perustaja Dr. Hirokichi Saito tunsivat toisensa, ja me tunnemme Hachikon siksi, että Dr. Saito antoi hyvän juttuvihjeen tokiolaiselle sanomalehdelle. Ja siinä samalla saattoivat pelastua sukupuutolta kaikki muutkin japanilaiset alkuperäiskoirat. Vielä Hachin syntyessä japanilaiskoirien arvostus oli ollut aallonpohjassa.

Tapahtui niin, että...

  • Marraskuussa 1923 Odaten kaupungissa Akitassa nartulle nimeltä Goma Go syntyy neljä urospentua. Pennut ovat odate inuja, koska rotunimeä akita ei vielä käytetä. Goman omistaja kuuluu vauraaseen Saiton klaaniin… joka ei nimestä huolimatta ollut sukua tohtori Hidekichi Saitolle. Yksi pennuista matkustaa junalla Tokioon professori Hidesaburo Uenon koiraksi. Se saa nimen Hachi.
  • 1924-1925: Hachi ja professorin kaksi muuta länsimaista koiraa ottavat tavaksi saattaa professorin aamuisin joko läheisen yliopiston porteille tai toisinaan Shibuyan juna-asemalle. Iltaisin ne palaavat samaan paikkaan odottamaan, milloin professori tulee töistä.
  • 1924: Taidealan opiskelija Hirokichi Saito on ratsastamassa tovereidensa kanssa ja näkee yliopiston lähellä suuren, kermanvärisen koiran. Koiralla on japanilaiskoiran tunnusmerkit, eli pystykorvat ja kippurahäntä. Saito pysähtyy ihailemaan koiraa ja ajattelee, että jos ottaisi itselleen koiran, sen tulisi olla samanlainen.
  • 1925: Hirokichi Saito näkee saman koiran uudestaan, tällä kertaa yliopiston portilla, kuin odottamassa jotakuta. Tässä vaiheessa Hachin isäntä on vielä elossa.
  • 1925: Hachin isäntä, professori Ueno, menehtyy kesken työpäivän. Hachi on oppinut, että pitempien poissaolojensa jälkeen professori palaa Shibuyan aseman kautta, joten se kehittää tutuksi tulleen rutiininsa. Hachi lähtee aamuisin asemalle ja palaa iltaisin kotiinsa.
  • Valmistumisensa jälkeen Hirokichi Saito sairastuu ja päättää toipilasaikanaan ottaa itselleen koiran, sellaisen pystykorvaisen ja kippurahäntäisen japanilaiskoiran, joita kuvataan vanhoissa kirjakääröissä. Kaupungin eläinkaupoista ja kasvattajilta löytyy kuitenkin vain luppakorvaisia länsimaiskoiria.
Dr. Hirokichi Saito.
  • Saito vierailee Odatessa, jonka pormestarilla on muutamia pystykorvaisia odate inuja. Pormestari Izumi on perustanut odate inujen suojeluyhdistyksen keväällä 1927, mutta kukaan ei ollut liittynyt mukaan toimintaan. (Yhdistyksestä tuli sittemmin nykyinen AKIHO.)
  • Toukokuussa 1928 Hirokichi Saito perustaa japanilaisen koiran suojeluyhdistyksen eli NIPPO:n. Hän alkaa koota yhteen jäljelläolevia japanilaiskoiria lehti-ilmoitusten perusteella ja kierrellen itse ympäri maata. Koirista muodostetaan rekisteri niin että niiden omistajat saavat yhteyden toisiinsa ja pystyvät kasvattamaan japanilaiskoirien pentueita.
  • Heinäkuussa 1928 Saito näkee jälleen Hachin Shibuyan aseman lähellä. Koira ei antaudu kiinni, mutta johdattaa Saiton nykyisen omistajansa taloon. Saito kuulee Hachin tarinan. Samana kesänä Saito julkaisee tavoittamiensa japanilaiskoirien ensimmäisen rekisterin. Hachi on mukana tässä rekisterissä parin-kolmenkymmenen muun koiran joukossa.
  • Hirokichi Saito alkaa pitää kirjaa Hachin elämästä ja käy toisinaan tapaamassa sitä asemalla. Hän ostaa Hachille kebabvartaita, ja Hachi tekee sellaisia temppuja kuin "istu" ja "anna tassu". Saito panee merkille, että Hachia kohdellaan asemalla kaltoin. Sitä potkitaan, sen päälle kaadetaan vettä ja sen naamaa jopa töhritään musteella. Mutta milloinkaan Hachi ei sano ihmisille vastaan.
  • Syksyllä 1932 Hirokichi Saito julkaisee NIPPO:n jäsenlehdessä tarkan elämäkerran Hachista. Hän antaa myös isolle tokiolaiselle sanomalehdelle vihjeen hyvästä juttuaiheesta siinä toivossa, että ihmiset alkaisivat osoittaa myötätuntoa vanhenevaa koiraparkaa kohtaan ja kohtelisivat sitä ystävällisemmin.
  • Lokakuun alussa 1932 Hachista julkaistaan sanomalehtiartikkeli. Jutun kirjoittanut toimittaja tosin kutsuu Hachia sekarotuiseksi akitaksi, sillä Hachin toinen korva on alkanut roikkua puremavamman ja ihotulehduksen takia.
  • Hachista tulee sanomalehtijutun myötä uskomattoman suosittu. Se opitaan tuntemaan Chuken Hachikona, uskollisena koirana. Faneja virtaa asemalle, ja Hachikon ympärille muodostuu kaupallinen ilmiö. Samalla sukupuuton partaalla olleet akitat ja muut japanilaisrodut saavat kaipaamaansa mainosta ja nostetta.
  • Marraskuussa 1932 Hachi osallistuu kunniavieraana ensimmäiseen NIPPO-näyttelyyn, joka pidetään Ginzassa tavaratalon katolla. Julkisuuskohu Hachikon ympärillä jatkuu. Hachikon kunniaksi tehdään patsaita. Hachiko esiintyy jopa elokuvassa. Koko tämän ajan Hachi kuitenkin saapuu aamuisin Shibuyan asemalle palaten illaksi nykyisen hoitajansa luokse.
Japaninkielinen taulukko Hachin ruumiinosien mitoista. Päivämäärä 3.11.1933 viittaa toiseen NIPPO-näyttelyyn, johon Hachi myös osallistui. Koiria mittailtiin rotumääritelmän laatimista varten.
  • Maaliskuussa 1935 vanhuuden, sydänmatojen ja syöpäkasvainten heikentämä Hachi löydetään kuolleena Shibuyan asemalta. Hachin muistoksi järjestetään rukoustilaisuus, jonka jälkeen Hirokichi Saito toimittaa Hachin ruumiin yliopiston eläinlääketieteelliseen laboratorioon kuolinsyyn selvittämistä varten. Hachin turkki täytetään museoon ja luut jäävät Saitolle tutkimuskäyttöön. Hachin luujäänteet tuhoutuvat toisen maailmansodan aikana Tokion ilmapommituksessa, mutta tarina uskollisesta akitasta jää elämään.

***

Oliko Hachi ratkaisevan tärkeä japanilaisrotujen uudelle suosiolle ja elpymiselle? Olisiko mikä tahansa koira voinut nousta samalla tavalla ikoniksi, vai olisivatko japanilaiskoirat selviytyneet ilmankin? Entä kuka olisi pelastanut shibat, jos ei Dr. Hirokichi Saito ja hänen perustamansa NIPPO? Koska historia meni kuten meni, lienee turvallista sanoa, että Hachin olemassaolo vähintäänkin myötävaikutti shibojen ja muiden japanilaisrotujen säilymiseen. Tuntuu hauskalta ajatella, että kauan sitten Dr. Saito pyysi Hachia antamaan tassua kebabherkkua vastaan Shibuyan asemalla, ja osittain sen ansiosta minulla voi olla Suomessa vuonna 2022 oma shiba sekä shiba-aiheinen blogi.

Nuori Hachi. Kumpikin korva on ollut alkujaan urheasti pystyssä.

"Shiba on geneettisesti kaikkein lähinnä sutta oleva koirarotu."

Tämä toteamus tulee jossakin muodossaan aika nopeasti vastaan, kun alkaa etsiä tietoa rodusta. Kuvatodisteena on luultavasti allaolevan näköinen käppyrä, mahdollisesti pystysuuntaan käännettynä ja vielä shiban kuvalla muokattuna. Alkuperäinen grafiikka on peräisin Science-lehden lähes 20 vuotta vanhasta tiedejulkaisusta Genetic Structure of the Purebred Domestic Dog (Parker ym., 2004).

Alkuperäisessä tutkimuksessa ei väitetä, että tulosten perusteella shiba olisi geneettisesti lähinnä sutta oleva koirarotu, että shiballa olisi lähes suden geenit, tai että vain shiballa olisi susimaiset geenit.

Tutkimusjulkaisu sinänsä on laadukas ja ollut aikanaan uraauurtava. Sen popularisoinnit on vaan vedetty välillä överiksi, mistä legendat ovat arvatenkin syntyneet. Katsotaan, mitä tutkimuksessa on tehty ja mitä ei ja mitä kuvaaja todella esittää. HUOM! Tulkintavirheiden mahdollisuus on ilman muuta olemassa. Älä usko sokeasti tätäkään blogitekstiä.

1. Tutkimuksessa ei ole suoraan vertailtu geenejä.

Sana "geneettinen" hämää ymmärrettävästi ajattelemaan geenejä, vaikka parempi mielleyhtymä olisi tällaisissa genomi eli otuksen koko perimä. Perimässä on muutakin DNA:ta kuin aktiivisia geenejä. Kokonaisten geenien ja niiden vaikutuksen tutkiminen olisi nykytekniikallakin vielä aivan liian työlästä. Siispä on tutkittu snippejä (jotka on yhden ainoan DNA:n kirjaimen muutoksia eri puolilla genomia) ja kaksikirjaimisia toistojaksoja (joissa DNA:n kirjaimet toistuvat eri pituisina versioina, esim. yhdellä koiralla voi olla ATATATATATAT ja toisella ATATAT). Molempia pidetään pitkälti neutraaleina geneettisinä markkereina, jolloin ne ovat vapaita mutatoitumaan ilman, että mitään tapahtuu.

Sattuma on vaikuttanut siihen, minkälainen markkerivalikoima rodun perustajakoirilla on ollut, kun rotu on muodostettu. Nämä rotukohtaiset markkerit on sittemmin voineet pysyä ennallaan tai mutatoitua eteenpäin rodun sisällä. Tutkimuksessa eri rotujen edustajat pystyttiin lähes täydellisen luotettavasti luokittelemaan omaan rotuunsa rodun geenimarkkerien perusteella.

Joskus snipit voivat osua geenin kohdalle siten, että geenituotteen toiminta todella muuttuu. Kaksikirjaimiset toistojaksot eivät yleensä sijaitse geenien koodittavalla alueella. Tietyt snipit ja toistojaksot voivat kuitenkin sijaita geenien vieressä ja periytyä yhdessä tietyn geenimuodon kanssa. Jos valinta alkaa suosia tietynlaista geenimuotoa, yleistyy myös sen vieressä sijaitseva (taikka siipeilevä) markkeri, vaikka tuo edellä mainittu ATATAT.

2. Tutkimuksessa on ollut mukana vain viisi shibaa.

Rotujen edustajien lukumäärä on ollut pakko rajata johonkin, koska jo eri rotuja oli mukana 85. Otoskokoa on aina hyvä pitää silmällä. Tilastollisen merkitsevyyden testit pyrkivät selvittämään, onko tuloksen saanut aikaan pienen otoskoon aiheuttama sattuma vai onko havaittu ilmiö luultavasti todellinen.

3. Evoluutiopuussa shiba ei ollut lähimpänä sutta.

Tutkimuksessa toistojaksojen eri pituusversioiden yleisyyttä eri roduissa (alleelifrekvenssit) käytettiin evoluutiopuun luomiseen. Tietokoneohjelma on analysoinut sille syötettyä tietoa eri rotujen alleelifrekvensseistä ja mallintanut erilaisia tapoja, miten mutaatiot ovat voineet historiassa tapahtua. Evoluutiopuun oksanhaaran voi tulkita siten, että sen kohdalla on ollut ylä- ja alaoksan viimeisin yhteinen esivanhempi, minkä jälkeen oksat eivät ole enää lisääntyneet (versoneet?) keskenään.

Oksien pituudella on merkitystä, joten Shar-Pein oksa näyttää olevan lähimpänä sutta. Myös oksanhaarojen numeroarvoilla on merkitystä. Ne kuvaavat sitä prosenttilukemaa, jolla tietokone sai saman haarautuman syntymään, kun se analysoi samat tiedot 500 kertaa. Shar pein ja shiban, chowin ja akitan erottava haarautuma esimerkiksi ilmestyi 280 kertaa, ja 220 kertaa ilmestyikin jotain muuta. Ehkä kiinnostavampi on tuo ensimmäinen 100% toistuva oksanhaara, jossa neljä itämaista rotua on joka kerta erkaantunut kaikista muista tutkituista roduista? Kaavioon on merkitty numerolla ne oksanhaarat, jotka toteutuivat ainakin puolessa 500 toistosta. Shiban oksalla ei ole numeroarvoa.

4. Tutkimuksen sudet olivat nykyisiä susia.

Nykykäsitys on kallellaan siihen suuntaan, että sekä nykyiset sudet että kesykoirat polveutuisivat samasta kantamuodosta, jota ei ole enää olemassa. Herää kysymys, missä yhteyksissä nykysusien DNA:n neutraaleja geneettisiä markkereita voi silloin verrata nykykoirien markkereihin, kun tutkitaan koirarotujen kehityshistoriaa, jos molemmat ovat mutatoituneet omia teitään jo vuosituhansien ajan. Toisaalta joissakin roduissa saattaa olla hyvinkin tuoretta geenimateriaalia sudelta, jos nykysusi ja koira ovat risteytyneet keskenään.

5. "Shibakäppyrän" idea ja rotujen omituinen järjestys.

No niin. Se tunnettu kuvaaja. Kyseessä on ryhmittelyanalyysikuva, jota varten kaikkien koirien (ja kahdeksan suden) kaikki geneettiset markkerit on annettu tietokoneen rouskutettavaksi. Tietokone on pyrkinyt jakamaan ne jonkinlaisella mutaatiologiikalla eri ryhmiin. Kirjain K kuvaa sitä, montaako eri ryhmää tietokoneen on käsketty etsiä. Esimerkiksi K=2 on jakanut kaikki markkerit kahteen ryhmään. Ryhmään 1 luokiteltuja markkereita on löytynyt eniten niiltä roduilta, jotka äskeisessä evoluutiopuussa näyttivät alkukantaisimmilta. Ryhmään 2 kuuluivat kaikki muut markkerit. Kun K-lukua on nostettu eli tietokone on etsinyt useampia ryhmiä, on 2. ryhmä jakautunut vielä useampiin pienempiin ryhmiin, joita kuvaavat eri värit. Näissäkin analyyseissa on ollut monta toistoa.

Rotujen sarakkeet muodostuvat viiden (?) koiran pystypalkeista, tosin kuvassa pikselit eivät silloin mene tasan. Jokaiselle koiralle on merkitty väreillä ne osuudet, jotka sen snipeistä ja toistojaksoista kuuluvat tietokoneen määrittämään ryhmään 1 (keltaiset) ja ryhmään 2 (punaiset).

Sille, miksi Shiba Inu on sijoitettu harmaasuden viereen ekaksi koiraroduksi, ei tutkimuksesta löydy selitystä. Jos keltaisuuden osuutta katsotaan, niin chowin ja akitan pitäisi olla sen edellä. Entä miksi lähes keltainen basenji on sijoitettu paljon punaisemman malamuutin jälkeen? Uskaltaako sanoa, ettei näiden rotujen järjestyksellä ole oikeasti kovin suurta merkitystä. Erot top-rotujen välillä ovat mitättömän pieniä ja koiria tosi pieni määrä. Pohdintatehtävä: miltä kuvio näyttäisi, jos shiboiksi olisi sattumalta osunut viisi shiban nr. 3 kaltaista yksilöä?

K=4 -graafinen taulukko numeerisena. Rotujen järjestykselle on tässäkin muodossa hankala keksiä logiikkaa.
Jos tämä popularisoitu grafiikka todella pohjautuu tähän samaan tutkimukseen, mihin kyllä viittaa rotujen tuttu järjestys, niin "wolflike"-ominaisuuden määrittelyssä eri roduille ei ole järkeä. Tai jos saat siihen järkeä, niin kommenttiboksi on sitä varten.

Johtopäätökset

"Shiba on geneettisesti lähimpänä sutta." muuttui muotoon "Viiden tutkitun shiban geneettisistä markkereista (jotka ei ole geenejä) suurin osa luokiteltiin samaan geneettisten markkerien 1. ryhmään kuin useimmat nykysuden vastaavat geneettiset markkerit. Tosin chowien ja akitojen pitäisi olla kuvassa shibojen edellä, jos rodut olisivat järjestyksessä."

Mitä tutkimustulos merkitsee? On huomionarvoista, että tietokoneanalyysit listasivat geneettisten markkereiden perusteella alkukantaisimmiksi niitä rotuja, joita on jo valmiiksi pidetty historian valossa alkukantaisina. Tutkimuksessa arveltiin, että 1. ryhmän geenimarkkereihin painottuvat alkukantaiset rodut voivat parhaiten edustaa sitä geenipoolia, mikä vanhoissa kesykoirissa on ollut olemassa. (Akitan lähihistoriaan jo jonkin verran tutustuneena on ehkä vähän yllättävää, että nykyakita näytti tutkimuksessa noin alkukantaiselta?)

Geneettisten markkerien yhteys erilaisiin geenimuotoihin, jotka saavat aikaan erot käytöksessä ja muissa sudet ja koirat erottavissa ominaisuuksissa, on se kiinnostava kysymys. Lienee selvää, ettei yhelläkään kesykoiralla voi olla jäljellä suden geenimuotoja, jotka koodittavat (keksitty esimerkki) "ultraherkkää reseptoria", joka aiheuttaa villieläimelle luonnossa hyödyllisen ihmisarkuuden tai reaktiviisuuden.

Toisaalta solun perusmetaboliaan liittyvillä geeneillä ei varmaankaan ole ollut syytä tai aikaa mutatoitua sitten suden ja kesykoiran yhteisen kantamuodon. Siinä mielessä jokainen koira on pitkälti geneettinen susi, myös noissa roduissa, jotka eivät kuuluneet "keltaisiin".

Koiran (beagle) ja suden geenin koodittava osa linjattuna allekkain. Tällä ohjeella valmistuu konneksiini 40 -proteiinia.

Mutta onko shiboilta löytynyt upouusissa geenitutkimuksissa muutamia geeniehdokkaita, jotka oikeasti saattavat olla perua aivan tietynlaiselta sudelta ja erottaa japanilaisrodut länsimaalaisista roduista? Siitä lisää jatko-osassa nimeltä Shiba ja japaninsusigeenit (2/2). : D

Emmalle kiitokset keskusteluista ja hyvistä huomioista liittyen Parker et al. -paperiin. Kaikki mahdolliset tulkintavirheet tekstissä ovat edelleen vain omiani.

Näkökulman vaihtaminen on usein hyödyllistä ja hauskaakin. Mitä jos shiba näyttäytyisi hetken ajan DNA:han pohjautuvana eliönä? Maapallolla tunnettu elämä perustuu nukleiinihappoihin, joihin säilötään tietoa ja joilla on ainutlaatuinen kyky monistaa itseään. Eliöt voi ajatella DNA:n ympärilleen rakentamina kuorina. Elämän historia on jäljitetty (älä kysy miten) alkamaan noin neljä miljardia vuotta sitten. Koska ihmismieli ei pysty hahmottamaan miljardien suuruusluokan merkitystä, käytetään ajankulun havainnollistamiseen monesti kellovertausta, jossa planeetan koko historia on tiivistetty 12 tuntiin.

Elämä ilmestyy planeetalle noin kello kaksi. Eliöt ovat pitkään hyvin yksinkertaisia, ja ekat monisoluiset ilmaantuvat vasta kello kahdeksan maissa. Nisäkkäitä on ollut olemassa viimeisen tunnin ajan ennen puoltapäivää. Kuvassa juuri ja juuri erottuva "First Hominins"-täppä ennen nykyhetkeä kuvaa ihmisapinoiden olemassaoloa. Ajallisesti se vastaa kahta miljoonaa vuotta. Nykyihmisiä on ollut olemassa silmänräpäyksen ajan, ja ihmisen shibaksi määrittämiä rotukoiria mitättömän hetken olematon murto-osa. Silti elämän periaate niissä on ikivanhaa.

Vuoristoalueiden pieniä japanilaiskoiria 1900-luvun alussa.

Tässä vähän lisää japanilaisrotujen historiaa lännestä päin katsottuna. Lehtileikkeet ovat peräisin 1930-luvun amerikkalaisista sanomalehdistä. Tiedon hankkiminen on ollut tuohon aikaan jotain aivan muuta. Tekstissä mainittu "Kshino" tarkoittaa koshinoa, joka on ollut todellinen paikalliskoira mutta joka katsottiin lopulta liian roturisteytyneeksi. Suolensa poikki purrut sankarishiba on luultavasti voinut olla minkä tahansa japanilaisrodun edustaja.

Tämä etsintäkuulutus on peräisin 1960-luvulta. Ensimmäiset shibat saapuivat Yhdysvaltoihin tiettävästi toisen maailmansodan jälkimainingeissa.

"Kuulostaa siltä, että meillä on taas historiaa..."

Pieni japanilainen alkuperäiskoira määriteltiin Japanissa roduksi 1920-luvulla. Aiemmin länsimaalaiset olivat voineet lukea Japaniin perehtyneen von Sieboldin teoksesta Fauna Japonica - Mammalia (1842) erilaisista koiratyypeistä, joita hän maassa tapasi. Metsästyskoiraa ja katukoiraa esittävässä kuvassa molempia kutsutaan latinankielisellä nimellä Canis Familiaris Japonicus.

Yksi ensimmäisistä ellei aivan ensimmäinen englanninkielinen esittely shibasta shibana julkaistiin vuonna 1930 The American Kennel Gazettessa. Kyseinen perinteikäs lehti on amerikkalainen vastine Suomen Kennelliiton Koiramme-lehdelle.

Kennel Gazetten toukokuun numero vuodelta 1930 on osittain luettavissa Google Booksissa. Jos onnistut saamaan käsiisi jostain koko lehden tai artikkelin, niin jaa rotuhistoriallinen löytösi. Juttu vaikuttaa mielenkiintoiselta ja saattaa sisältää jopa kuvia.