Japanilaisrodut – brändäystä ja mielikuvamarkkinointia

Japanilaiskoiran käsite on hurjan mielenkiintoinen. Koirat on paljon muutakin kuin pelkkiä koiria, ja näin on selvästi ollut aina. Niiden ympärille on rakennettu eri aikoina erilaisia ”brändejä” (onkohan tämä oikea sana?), joita on käytetty niiden mainostamisessa. Mielestäni suomalaisissa koiraroduissa ei näy samaa. Hyvä ajuri on ollut hyvä ajuri, ja se on riittänyt. Ehkä se just selittää eron? Japanilaiskoirat menettivät asemansa metsästyskoirina jo ennen kuin niiden suojelutoimet sata vuotta sitten aloitettiin. Jotain muuta piti keksiä, että niistä saataisiin tärkeitä.

Minkälaisessa valossa japanilaiskoiria on aikojen saatossa esitetty? Tutustuminen kawakaminkoiran historiaan inspiroi aiheen.

Japanilaiskoira = ylivertainen työkoira

Shibakirjaston varhaisin materiaali on nyt peräisin 1930-luvulta eli hyvin läheltä koko japanilaiskoirailmiön alkua. Asia, mikä toistuu ja toistuu ja toistuu on valokuvat sporttisista koirista kiipeilemässä tikkailla ja seinien yli. Samaa tekivät sekä kaupallinen Shiba Inun Tutkimuskeskus mainostaessaan pentutuotantoaan että NIPPO, mainostaessaan japanilaiskoiria englanniksi länsimaille. Japanilaiskoirat olivat eräänlaisia koiramaailman jeeppejä, sopivia metsästyskoiriksi mutta myös vissiin lähes mihin tahansa, missä tarvittiin käyttökoiraa.

Totta vai mielikuvabrändäystä? Herää ajatus, että miten kauan esimerkiksi saksanpaimenkoiria oli tavoitteellisesti jalostettu, että niistä saatiin toimivia työkoiria. Japanilaiskoirat oli hetkeä aiemmin olleet sukupuuton partaalla.

Omistajat ja kasvattajat oli tietenkin miehiä. Jos ajankohta ei riitä todisteeksi, niin pienen japaninterrierin esittelyn yhteydessä mainitaan erikseen, että ”jopa naiset ja lapset pitävät niistä”.

Käyttökoiravaihetta jatkui yllättävän pitkään. Esimerkiksi ruotsalaisen Manlöten-kennelin Inga Carlson kirjoitti, että häneen teki 70-luvun alussa vaikutuksen nimenomaan japanilaisten kuvaus shibasta käyttökoirana. Hän ei odottanut saavansa shibasta metsästyskoiraa. Johtopäätös, shibaa ei enää markkinoitu metsästyskoirana.

Japanilaiskoira = miehinen ylpeydenaihe

Hachiko tapahtui sopivasti samoihin aikoihin japanilaiskoirabuumin kanssa. Kansallismielisyyden buumi auttoi myös lisäämään kotoisten koirarotujen arvostusta. Nämä kolme asiaa kuulema kietoituivat enemmän tai vähemmän yhteen. Hachikon uskollisuus isännälleen on mielestäni jäänyt elämään enemmän länsimaiseen japanilaiskoiramyyttiin kuin mitä se siellä ikinä oli. Ainakin arvokkaita koiria ostettiin, myytiin ja saatiin ja annettiin lahjaksi isännältä toiselle aivan huoletta.

Hachiko muuten viihtyi asemalla kaikki ne vuodet todennäköisesti siksi, että sitä ja muita katukoiria ruokittiin myyntikojujen tähteillä. : D

Enivei, jossakin vaiheessa japanilaiskoirille keksittiin tämä yhä voimassaoleva kan’i, ryusei, soboku kuvastamaan niiden olemusta. Koirat lakkasivat kiipeilemästä kuvissa seinien yli. Kenties riitti, että ne ilmensivät noita ominaisuuksia, kun seisoivat näyttelykehässä ja irvistelivät lajitovereille.
Mutta olipa japanilaiskoiran ydin niiden kyvyt tai pelkkä arvokas olemus, niin kuvien perusteella niillä on edelleen haluttu tehdä vaikutus. Yksi mun suosikkikuvia on tämä 50-luvun alun kuva, joka esittää modernin shiban kolmea kantakoiraa ja ylpeitä japanilaismiehiä niiden kanssa.

Itse asiassa mä palaan aina tähän kuvaan kun mietin, että mistä kohdasta historiaa löytyy se alkuperäinen shiba, joka olisi pitänyt säilyttää. Noiden miesten pitää kehdata olla samassa kuvassa japanilaiskoiriensa kanssa. Nykyiset koirat voi kuvitella tuohon kuvaan. Jos muun maailman miehet kuolevat nauruun ja nuo tyypit häpeästä, niin japanilaiskoiran jalostus lienee menny mehtään.

Japanilaiskoiran brändäystä länsimaissa

Kirjotin aiheesta jo jotain Tarua vai totta -sarjaan. ”Alkukantainen, jalostamaton ja terve rotu” oli itelleni pitkään näkemys shiboista, 10-20 vuotta sitten. Jostain sen mielikuvan on täytynyt syntyä, mutta en enää muista, että mistä lähteistä. Mutta sen muistan, että vielä kymmenen vuotta sitten vaikutti olevan ihme, jos shiban kanssa pystyi jotain harrastamaan. Nehän oli niin itsepäisiä ja vaikeita motivoitavia. Tämä on kiinnostavaa, koska 1) se alkuaikojen työkoiran brändi oli tehnyt täyskäännöksen ja 2) nyt mun alle 10 v shibaomistajuuden aikana suuntaus on taas kääntynyt siihen, että voi niiden kanssa sittenkin harrastaa.

Ja sitten on pohjoismaiden oma ilmiö Hopeanuoli. Kysyin vuoden lopussa suomalaisessa FB-akitaryhmässä, että mitä kautta ihmiset on tutustuneet akita-rotuun tai kiinnostuneet siitä. Ylivoimainen voittaja oli Hopeanuoli. No, lähes kaikkihan sitä lapsena katsovat, joten kyselyn tulos olisi varmaan ollut sama missä tahansa ryhmässä. Tietääköhän japanilaiset, minkälaisessa yhteydessä heidän kansalliskoiransa tulee suomalaisille tutuksi.

Japanilaiskoira = söpön pyöreä somesomiste ja sen jälkeen

Japanissa on tunnetusti kawaii-kulttuuri, jossa söpöys on arvostettua. Ja nähdäkseni se on tällä hetkellä nielaissut akitat ja shibat. Ne entiset työkoirat ja miehiset ylpeydenaiheet puetaan nyt vaatteisiin ja ladataan kuvina Instaan : D Asialla taatusti naiset. Ääri-ilmentymä on pienikokoinen mameshiba. Länsimaisissa shiboissa on vielä pimeemmän näköstä se pyöreyden ihannointi. Oon mäkättänyt samasta ennenkin koska en vaan tajua. Mikä ihmisten ympyröfilia sen oikein aiheuttaa? Ei tarvitse edes olla varsinainen brakyrotu. Jalat katoavat pörröturkkiin, korvat kutistuvat ja seuraavana lähtee lyhenemään kuono, koska moiset ulokkeet häiritsevät ikävästi pyöreää olemusta. En usko että tämäkään on erityisen miehinen kehityssuunta. Ulkomuoto onneksi muuttuu äkkiä, myös takaisin päin. Mielenkiintoista nähdä, kyllästytäänkö söpöysbrändiin missä vaiheessa ja mikä on seuraavana vuorossa.

Ne kawakaminkoirat…

Tästä piti tulla lyhyt postaus vuoden alkuun, ja kawakaminkoirien piti olla keskiössä esimerkkinä kiinnostavasta brändäyksestä xD Kirjotan siitä erillisen jutun. Vaiheet tiivistettynä olisi olleet toimiva metsästyskoira –> sudensukuinen ja -värinen villi koira –> NIPPO:n perustajan koiraan liittyvä koira.