Siirry sisältöön

Kuukausi: marraskuu 2023

Julkaistu Kommentoi Japanilaiskoiran ruokakupilla

Glykoalkaloiditapauksen jälkeen olen pohtinut jonkin verran muona-asioita. Aiemmin hyvin vähän, koska mulla on tunne, että aiheesta voi helposti kehittää itelleen ortoreksia via proxy -pakkomielteen. Oma lähtökohtani tavallisten kotikoirien ruokintaan on aina ollu kuivamuona. Luotan siihen, että täysravintona markkinoitu nappula myös on täysravintoa eli siinä on kaikki tarpeellinen. Mun japsipojat söivät koko ikänsä marketin Sertiä, olisiko ollut riisi-kana, ja elivät 14- ja 15-vuotiaiksi. Ne oli ainakin oman tulkintani mukaan terveitä ja onnellisia koiria, enkä keksi millä tavalla parempi ravinto olisi niiden elämässä voinut näkyä. Tai no keksin, ateriat olisivat niiden mielestä varmaan voineet olla vähän maukkaampia kuin pelkkä iänikuinen nappula. Ne sai kyllä ruokapöydästä monipuolisesti aina jotain.


Muonapohdintaa, näkökulmana japanilaisten koirien ravintohistoria:


Mitä jomonkoirat söivät?


Jomonkoirista, shibojen kivikautisista kantamuodoista, voi lukea enemmän täältä. Ne oli metsästäjä-keräilijöiden apureita. Niiden ruokavaliota on selvitetty luujäänteistä.

Japanin luonnonhistoriallisen museon mainoskortti.
  • Hampaat on kuluneet tavalla, joka viittaa isojen saaliseläinten luiden kaluamiseen.
  • Ruokavalio on ollut erilainen kuin muilla saman ajan ja alueen sekasyöjillä, eli ovat todennäköisesti saaneet ihmisten ansiosta jotain erikoisempaa. Viljasta ei vielä tässä historian vaiheessa ole kyse.
  • Ruokavaliossa ei ole ollut erityisen paljoa kalaa. Ainakaan näillä kahdella tutkitulla yksilöllä. Ehkä tuo kuvakortin koira asusti rannikkoseudulla, heh.

Kuka optimoi alkukoirien ruokavalion?


Jomonkoiria on todennäköisesti pidetty arvokkaina metsästys- ja vahtikoirina, mutta miten paljon kivikauden ihmiset on kiinnittäneet huomiota niiden ruokinnan laatuun. Ja miten ne on alkujaan kesyyntyneet? Paleofiktiossa on tavallista, että sudenpentu kiikutetaan pesästään luolaan kesykoiraksi numero 1. Nykyinen näkemys taitaa kallistua siihen, että koiraantuminen alkoi kun rohkeimmat yksilöt norkoilivat riittävän lähellä ihmisten majoja ja saivat syödäkseen ihmisravinnon jätteitä. Parhaat jätteidensyöjät saivat valintaetua ja kesygeenit yleistyivät. Jos tapahtui mutaatio, joka tehosti uuden ravinnonlähteen hyödyntämistä (tähän tullaan kohta tarkemmin), niin se boostasi valintaetua entisestään. Muistan evoluutiobilsan simulaatioista, että hyvin pienet erot fitnessissä johti ihan eri lopputulokseen.


Eli koiran kesyyntyessä lienee käynyt paremminkin niin, että koira (laji) itse optimoi elimistöään käyttämään niitä jätteitä, mitä ne sitten onkin olleet. "Monipuolisuus" tulee mieleen. Aikaa ja sukupolvia on tähän prosessiin ollut riittämiin. Omat koirani kunnioittavat lajihistoriaansa siten, että imuroivat tarkasti ulkona kaiken vähänkin syömäkelpoisen.

Japanilaiskoirat oppivat riisinsyönnin


Tämä näkyy oikeasti niiden geeneissä. Amylaasia tuottavat geenit on monistuneet. Amylaasi pilkkoo koiran suolistossa viljojen tärkkelystä. Jos geeni tuplaantuu (vahingossa sukusolujen muodostuessa), niin amylaasia voidaan tuottaa enemmän. Jolloin viljan tärkkelystä voidaan hyödyntää tehokkaammin. Fitness +1 ja mutaatio lähtee leviämään! Sudella tämmösiä amylaasigeenin monistumisia ei ole. Eikö tässä nyt ole ristiriita sen kanssa, kun sanotaan että koiralla on yhä samat sudelta perityt pöytätavat.

Amylaasigeenien lukumääriä. Katso vaikka boksin keskellä olevaa viivaa. Shibat olisivat tämän perusteella jopa vähän parempia riisinsyöjiä kuin muut rodut keskimäärin. Kuva (c) Copy number variations in the amylase gene (AMY2B) in Japanese native dog breeds (Tonoike ym., 2015)


Japanilaisroduilla on erityisen kiinnostava amylaasipiirre, koska amylaasigeenien kopiomäärä näyttää korreloivan rotujen alkuperäisalueiden riisinviljelyn mukaisesti. Akitojen lähtöalueella (matagikoirat) ei historiallisesti ole viljelty riisiä, ja niillä kopioluku on alhaisempi kuin shiboilla. Samoin alkukantaisen näkösillä SHIBAHO-shiboilla on tavan shiboja alhaisempi kopioluku, joko siksi että kantakoiria on samalta akita-alueelta (...samat matagikoirat?) tai koska jokin alkukantainen ulkomuoto-ominaisuus liittyy alhaiseen kopiolukuun.

Miten japanilaiskoiria on ruokittu Japanissa 50 vuotta sitten?


Nyt Google Lens -jännitystä vanhoista koirakirjoista. Perinteisiä menuvaihtoehtoja ennen teollisen nappulan yleistymistä:

  • Pelkkiä ihmisruoan tähteitä ja lisäksi kuivattuja sardiineja.
  • Lihaa ja sisäelimiä + valaanlihaa + kalaa + kasviksia + riisiä.
  • Kevyt misokeitto leivänmuruista, vihannesten tähteistä, kuivatuista sardiineista ja jänteikkäästä lihasta.
  • Eli ihan sama pottua, särkiä ja leivänkannikoita -ruokavalio japanilaistettuna versiona kuin maaseudun koirilla on ollut Suomessa.

Kuivamuonaa japanilaiskoirille


Todellinen pikauusinta, mutta liittyy niin hyvin aiheeseen. Japanilaisrotuja käsittelevän koirakirjan mainoksessa Dog Bit on sisältänyt lihaa, maitotuotteita ja hernekasvia nimeltä alfalfa/sinimailanen. Yllätyin vähän mainoskomboa. Onko riisi ollut liian arvokasta eläinrehuksi? Eikö muonassa oikeasti ole ollut mitään viljaa? Keksivätkö japanilaiset pavun ja herneen täytekäytön viljattomissa koiranruoissa jo 1960-luvulla? Dog Bit oli nimenomaan japanilainen tuote, ja voisin kuvitella, että raaka-aineet on tulleet omalta saarelta eikä merten yli. Maitotuotteet koiranruoassa kuulostaa tyyriiltä. Mitä lie ollut ja miten paljon.

Kannattiko viljat korvata pavuilla…?


Dog Bitin käyttäjiltä olisi voinut kysyä. Kun shibat tuli mulle alle kymmenen vuotta sitten, niin selkein ero japsipoikien aikakauteen oli tuo viljattomuus. "Viljat ei kuulu koiran ruokavalioon, koska viljat ei kuulu suden ruokavalioon…" Mutta viljattomissa nappuloissa se viljan osuus on vaan korvattu jollain muulla lihaa halvemmalla. Herneet ja pavut on yks. Nyt kun kirjotan sen tuohon niin kuulostaa ihan hullulta. Mistä asti herneet ja pavut sitten on kuuluneet suden ruokavalioon? : D Ja kun on yleisesti tiedossa mitä hernekeitto tekee ihmiselle. Koiran suolisto on vielä lyhyempi. Toivottavasti grain free -papunappuloita ei pidetä tulevaisuudessa harha-askeleena.


Mäkin olen tähän asti välttänyt viljoja T:n ja E:n muonassa. Tällä hetkellä vältän edelleen, kun kotimaisen kauramuonanappulan kokeilu ajoittui surkuhupaisasti yhteen perunamyrkkytapauksen ja dyskinesiakohtauksen kanssa. Gluteenittomuustakuuta noilla ei tietenkään ole, niin en ehkä tohdi enää Entsyymille tarjoilla mutta Tiikeri syö varmasti senkin edestä. Harmi, koska ne molemmat todella pitivät tuosta nappulasta.


Muonapohdinta päättyy tähän, mutta…

Mitä kummaa koirien pötseille on tapahtunut?


Mitä oikeasti on tapahtunut, kun nykyisin niin monet koirat tuntuvat olevan allergisia ja yliherkkiä, niin että ainoa ruokavaihtoehto saattaa olla eksoottinen kengurunliha? Shiboilla oon arvellut sen johtuvan sisäsiittoisuuden tuomasta immuunijärjestelmän sekoilusta eri epiteeleissä (olen nyt jälkikäteen ajatellut, että Tiikerillä oli suolistokipuilua jo ennen atopian puhkeamista), mutta kun näyttää siltä että kaikki muutkin rodut on ihan samassa jamassa. Ainakin allergisuusilmiö on täydellisesti ristiriidassa sen kanssa, millaiseksi ajattelen varhaisten kesykoirien ruokavalion. Ja ylipäänsä niiden koko yhteiselon ihmisten kanssa. Samaa voi kyllä sanoa tosta koiran ruokintaan liittyvästä ortoreksiailmiöstä. Kohta varmaan aletaan ihmiskäsin säätää koirien pH-arvoja, että entsyymit voivat toimia optimaalisesti! Koko ruokinta-asiasta on jotenkin tullut tavattoman monimutkaista.

Kolmas surkuhupaisa yhteensattuma


Mä todella, todella toivon että tämä on väärä hälytys. Mutta jo lokakuussa ennen perunamyrkkytapausta jouduin ite tiedustelemaan, että onko muilta koiranomistajilta tullut palautetta erään muonasäkin parasta ennen -erästä X. Kyse oli T:n ja E:n monen vuoden vakiomuonasta, eräs ulkomaalainen eläinkauppamerkki. Olin tilannut sitä uuden säkin. Avannut ja ruokkinut koirat. Tsyymi nirsoili, ja seuraavana päivänä molemmat ripulilla. Pidin koirapuiston pöpönä, ja mahat rauhottui reissun aikana eri matkanappulalla. Sitten viikon kuluttua annoin sitä toisen kerran ja sama paskamyrskyepisodi molemmilla toistui. Tässä vaiheessa kysyin asiasta. Ei kuulema ollut tullut muilta palautetta mutta olisivat olleet kiinnostuneita tutkimaan tarkemmin. En sillon heti jaksanut raahata sitä jättisäkkiä postitoimipisteeseen, joten annoin olla jos ei kukaan muu ollut huomannut samaa ja etenkin kun käsitin, että palautuksesta on mulle mitään hyötyä vain, jos muona todetaan vialliseksi. Sitten tapahtu SMAAK, enkä enää kolmatta kertaa uskaltanut kokeilla tai lahjottaa sitä eteenpäin. Säkki on nyt tutkittavana.

0

Julkaistu Kommentoi Historiatriviaa, osa 5

Vitososan triviat on peräisin Nihon Ken Guide Bookista (1967). Tämänkaltaisten koirakirjojen konseptia ei ole Suomessa koskaan ollut. Tällä kertaa painopisteenä kaikki muut kuin viralliset pönötyskuvat.

Tunnista pikkuiset

"Ylhäällä on jotain kivaa!" Odotuksen ilo on taltioitunut kuvaan ja välittyy vielä puolen vuosisadan päähän. Mutta minkä rodun pentuja nämä on?

Kuivamuonaa japanilaiskoiralle

Japanilainen tuotantoeläinrehun valmistaja Nihon Nosan Kogyo on osallistunut koiranruokamarkkinoille Dog Bit -kuivamuonalla. Mainoksen mukaan nappula on sisältänyt pääasiassa liha- ja maitotuotteita, sinimailasen jyviä, hiivaa, sinimailasen lehtijauhoa, vitamiineja ja kivennäisaineita. Sinimailanen eli alfalfa on hernekasvi. Mä naiivisti ajattelin, että japanilainen kuivamuona pohjautuisi riisiin. Jonkinlainen sukséé Dog Bit on ollut, koska sama firma valmistaa edelleen eläinrehuja tuotantoon ja lemmikeille.

Ulkomaisia hoitotuotteita

Voisin vannoa, että näitä ihan samoja mainostettiin saman aikakauden Koiramme-lehdessä suomalaisille. Tarjolla on ollut erikoisruokaa iho-ongelmiin, maidonvastiketta vastasyntyneille sekä erilaisia turkinhoitotuotteita.

Nainen ja akita

Harvinainen kuva! Nihonkenitkin oli alkujaan miehinen juttu. Tulee mieleen hevosmiehet mutta koiraversiona. Jos koiran kanssa esiintyy vanhassa kuvassa ihminen, niin se on lähes varmasti mies. Joskus harvoin lapsi. Naista ja japanilaiskoiraa esittäviä kuvia en muista aikaisemmin nähneeni.

Koiranäyttelyssä 60-luvulla

Kehässä akitoja. Huomaa esitystapa. Koiraa ei todellakaan namiteta.

Seesamishiba Yuwa

Perun puheeni siitä, ettei tällä kertaa tulisi pönötyskuvia. Tässä on nyt kolmatta kertaa periaatteessa sama kuva Yuwasta, mutta valotus ja kontrasti on ollut joka kerta erilainen. Ja joka kerta jään ihmettelemään, että kumpaako seesamityyppiä Yuwa nyt sitten edusti. Tekstissä se on taas punaseesami, mutta en ole enää aikoihin luottanut siihen, miten vanhassa materiaalissa jaotellaan eri seesamit ja sashiget.

Japanilaismallinen koirankoppi

Shibatkin oli ulkokoiria. Jokin ilmastollinen eroavaisuus Suomeen on pakko olla selityksenä sille, että häkit ja kopit on Japanissa irti maanpinnasta.

"Treenin jälkeen."

Paras tilannekuva koko kirjassa!

Tokoilevat japanilaisrodut

Palveluskoira, akita, palveluskoira, shiba. Kukaan ei ollut vielä päättänyt, ettei japanilaisrotuja voi kouluttaa. Ehkä Inga Carlssonin japanilainen työtoveri näytti hänelle juuri tämän kuvan?

0

Julkaistu Kommentoi Perunan glykoalkaloidit
"Ranusi on määrätty pistokokeenomaiseen analyysiin."

Viikonlopun erikoisaiheena pahiskaksikko solaniini ja kakoniini.


Solaniinin ja kakoniinin kaltaisten glykoalkaloidien epäillään tällä hetkellä (11.11.2023) olleen se, mikä aiheutti viallista koiranmuonaa syöneiden koirien oireet. Toksiineja on voinut tuottaa peruna (Solanum tubersosum). Mielikuvani perunasta on jotakuinkin "puhtain ja turvallisin ruoka-aine, mitä löytyy", jolloin unohtuu, että sekin on eliö, joka pyrkii suojelemaan itseään ja pikku mukuloitaan.

Otetaan selvää, minkälaisia aineita nämä niinit on.

Disclaimer: en ole lääkäri enkä eläinlääkäri. Muista aina lähdekritiikki.

"Analyysi vahvistaa, että ranu on yhtä maukas kuin edellisetkin ranut!"

Biologia on yksi osa kiinnostusta. Toinen on se, että liippasi surkuhupaisan läheltä. Olen alkanut miettiä koirien viljattomia ruokavalioita ilmiönä (en eksy nyt vielä aiheeseen) ja päätin ostaa Tiikerille ja Entsyymille kokeiluun tavallista kuivamuonaa gluteenittomalla viljalla. Ajattelin ensin, että japanilaisille koirille olisi oikein passeli kala-riisi, mutta päädyin kala-kaura-perunaan. Kotimaisuus painoi. Raaka-aineluettelo oli mukavan lyhyt, ja mainitsinko jo, että kotimainen merkki. Puhtaita ja turvallisia raaka-aineita. Lisäksi 2 kg säkki tuntui viljattomien merkkien jälkeen uskomattoman halvalta.


T ja E popsivat testierät ja seuraavan päivän annokset. Sitten samana iltana näin ensimmäiset tiedonannot siitä, että kotimaisen kuivamuonan epäiltiin halvaannuttaneen koiria. Ei onneksi ollut sama merkki, mutta joo. Kotimainen kuivamuona ei yhtäkkiä tuntunutkaan niin turvalliselta. Luin vielä jostain, että samassa tehtaassa valmistettaisiin. Mitä jos raaka-aineissakin ois yhteys? Pistin säkin oottelemaan ja tarkkailin koiriani. Ei tietenkään tullut oireita mutta sen verran hätkäytti, että nyt pitää selvittää, mitä sellanen toksiini voisi tehdä. Tuosta koiranruokatapauksesta en sen kummemmin kirjoita, kun asia ei ole vielä edes vahvistunut.

Mainittakoon, että Entsyymi todella rakastaa perunaa. Ranskis, perunalastu, nappulan osa - peruna on ihan parasta!

Muistikuva perunamyrkyistä

Okei, jollain tasolla olen ollut tietoinen perunan toksiineista. Vihreitä perunoita pitää välttää. Ja niitä pienimpiä varhaisperunoita. Muistan lapsuudesta, miten eräs sukulainen hehkutti oman pellon varhaisperunaa, söi tolkuttomasti juuri niitä pikkunapuja... ja oksensi koko seuraavan päivän ilman että kukaan muu sairastui. Määrä taisi tehdä myrkyn. Varmasti sama havainto on tehty jo ajat sitten ennen kuin myrkkyä on osattu kemiallisesti analysoida.

Perunatutkimuksen erikoislehti

Aloin etsiä perunamyrkkyjä käsitteleviä tutkimuksia ja ilmeni, että perunalle ja perunatieteelle on olemassa kokonaan oma satavuotias yhdistyksensä The Potato Association of America. Ensireaktioni oli että onpa söpö lehti! Oikeasti perunassa on kyse sekä ihmishengistä että valtavista rahoista, joten totta kai tollanen on olemassa. Lehti eli journal tiedeyhteyksissä tarkottaa alustaa, jossa uudet tutkimusartikkelit julkaistaan.

Solaniini ja kakoniini rakennetaan kolesterolista

Löytyi erittäin selkeä kuva, jossa näkyy kakoniinin ja solaniinin kemialliset rakenteet. Kakoniini ja solaniini on siis meidän tavallisen perunan relevanteimmat glykoalkaloidit. Glykoalkaloidi taas on historiallinen ja epämääräisesti rajattu yläkäsite tietynlaisille yhdisteille. Mutta mistä aiheutuu tämä deja vu? Siinä on taas kolesteroli lähtöaineena. Kortisonilla oli sama. Nyt voidaan päätellä, että kakoniini ja solaniini on kortisonin tavoin rasvaliukoisia.

Yksityiskohta kuvasta (c) Bhambhani S, Kondhare KR, Giri AP. Diversity in Chemical Structures and Biological Properties of Plant Alkaloids. Molecules. 2021 Jun 3;26(11):3374. doi: 10.3390/molecules26113374. PMID: 34204857; PMCID: PMC8199754.

Kun syöt kakoniinia ja solaniinia...

Hyppään nyt kylmästi perunan biologiasta ja tuotantoketjusta suoraan siihen poikkeukselliseen tilanteeseen, jossa noita kahta ainetta on päätynyt elimistöön niin suuria määriä, että ne alkavat aiheuttaa oireita. Käytän tärkeimpänä lähteenä Euroopan elintarvikeviraston riskianalyysia Risk assessment of glycoalkaloids in feed and food, in particular in potatoes and potato‐derived products vuodelta 2020, koska siitä löytyy kootusti ajantasaisinta tutkimustietoa. Yleisesti kakoniinin ja solaniinin imeytyminen ruoansulatuskanavasta on melko heikkoa, mutta vaihtelee huomattavasti eri eliölajien välillä. Imeytymistä koirilla ei ole tiettävästi tutkittu. Myrkytysoireiden syyksi esitetään muutamaa eri mekanismia:

Perunamyrkyt puhkovat ruoansulatuskanavan pintasolujen solukalvot?

Laboratoriokokeissa maljalla kasvavat solut alkavat vuotaa, kun maljalle lisätään kakoniinia ja solaniinia. Soluthan on pieniä rasvakalvon ympäröimiä säkkejä, ja nuo myrkyt hakeutuvat solukalvolle. Solukalvossa on luonnostaan kolesterolia, joka oli myös se kakoniinin ja solaniinin lähtöaine. Ne hakeutuvat yksiin solukalvon kolesterolin kanssa ja tekevät akrobaattisen muodostelman, mikä rikkoo solukalvon. Normaalisti solukalvo säätelee tosi tarkkaan sitä, mitä soluun tulee sisälle ja mitä sieltä lähtee, mutta ylimääräisten reikien kautta aineet voivat virrata kontrolloimatta sisään ja ulos. Ihmisillä perunan glykoalkaloidien aiheuttamien vatsaoireiden syynä pidetään tällä hetkellä tätä suoliston limakalvon solujen vaurioitumista. Mulle jää tässä epäselväksi, että kuoleeko ne puhkotut solut vai jatkavatko toimintaansa poikkeavalla tavalla.

Muuttuuko suoliston limakalvon läpäisevyys?

Nyt tullaan tutkimusten kannalta ongelmalliseen kohtaan. Jos perunan myrkyt vaurioittavat suoliston limakalvoa, niin missä määrin muut oireet on enää pelkän kakoniinin ja solaniinin aiheuttamia. Eli ne saattavat olla myös "mahdollistajia", jos suoliston sisällöstä alkaakin imeytyä verenkiertoon jotain muuta myrkkyä sen vaurioituneen suolipinnan läpi. Asiaa on vaikea ellei mahdotonta tutkia. Sen verran palaan tuohon koiranruokatapaukseen, että muonasäkkiä markkinoitiin termillä "herkkä". Herkkä mikä, maha?

Shiboilla on roturasitteena enteropatiat, joiden yhteydessä on epäilty syyksi tietynlaista mikrobikantaa. On olemassa tapauskertomus shibasta, jonka vaikea enteropatiaoireilu saatiin (ainakin toistaiseksi) loppumaan, kun sille tehtiin ulosteensiirto terveeltä lajitoverilta. Suoliston mikrobisto muuttui. Jos tällainen enteropatiashiba altistuisi perunamyrkyille ja sen suolen limakalvo muuttuisi läpäisevämmäksi, niin päätyisikö sen verenkiertoon pahempien bakteerien myrkkyjä kuin sillä terveellä lajitoverilla? Nämä on spekulaatiota.

Perunamyrkyt voivat laukaista piilevän suolistosairauden?

Tulehduksellisen suolen oireyhtymän tutkimus on yhdistänyt kakoniinin ja solaniinin suolistosairauksiin. Tutkimukset on kiehtovia, koska niissä edetään solumaljalla kasvatetuista suolistosoluista hiiren suolistokudokseen ja lopulta kokonaisiin hiiriin. Tulokset: solumaljan suolistosolujen kerros muuttui läpäisevämmäksi kakoniinin ja solaniinin vaikutuksesta. Sama tapahtui maljalla hiiren suolistokudoksille. Pienempi määrä riitti aiheuttamaan läpäisevyyden kasvun, mikäli suolistokudokset olivat peräisin hiiristä, joilla oli geneettinen alttius suolistosairaudelle. Lisäksi kakoniini ja solaniini johtivat suolistovaurioihin niillä hiirillä, joilla oli se geneettinen alttius.

Mahdollinen tapahtumaketju on se, että kakoniini ja solaniini lisäävät suolen läpäisevyyttä etenkin jos suolistosairauteen on muutenkin geeneissä alttius. Sen jälkeen suoliston sisältöä pääsee kosketuksiin suolen seinämän immuunipuolustuksen kanssa. Geneettisesti alttiilla hiirillä immuunipuolustus villiintyy ja käynnistää tuhoisan tulehdusreaktion, joka vaurioittaa suolta. Mutta näistäkään asioista ei käsittääkseni ole vielä varmaa näyttöä, ei ainakaan koirilla.

Perunamyrkyt ja hermostolliset oireet

Muistan hyvin viikon takaisen epäuskoni: miten kuivamuona voisi aiheuttaa ontumista ja halvaantumisoireita? Palataan nyt takaisin siihen lähtöoletukseen, että hermosto-oireiden aiheuttaja on suoraan perunan glykoalkaloidit, ei jokin muu suolistosta imeytynyt. Niillä nimittäin on potentiaalia siihen.

Hermostossa sähköimpulssit hyppäävät hermosolusta toiseen välittäjäaineiden kautta. Yksi tärkeimpiä välittäjäaineita on asetyylikoliini. Että välittäjäaineen toiminta voitaisiin myös kumota, on sille olemassa oma hajottajaentsyymi asetyylikoliiniesteraasi. Tämä on nyt SE, mihin perunamyrkkyjen vaikutus voi perustua. Glykoalkaloidit takertuvat esteraasiin ja haittaavat sen toimintaa. Tällöin asetyylikoliini ei hajoa vaan kertyy ja jatkaa hermosolun aktivoimista. Seurauksena voi olla koko joukko oireita sekä keskushermostossa että ääreishermostossa. Tila tunnetaan kolinergisenä oireyhtymänä. Ääriesimerkki ultratehokkaasta esteraasinestäjästä on hermokaasu sariini. Se takertuu esteraasiin vahvasti ja pysyvästi, kun taas perunan glykoalkaloidien sitoutuminen esteraasiin on heikkoa ja tilapäistä.

Lihaksiin liittyvistä oireista mainitaan krampit ja nykäykset, mutta myös lihasheikkous ja velttohalvaus. Kaikkia asetyylikoliiniesteraasin toimintoja ei vielä tunneta. Viime vuosina sille on löydetty muitakin tehtäviä kuin välittäjäaineen hajotus, joten osa oireista voi selittyä jollain muulla mekanismilla.

No studies were identified.

"Perunan glykoalkaloidien mahdollisista haittavaikutuksista hevosissa, lemmikkieläimissä (kissat ja koirat) tai turkiseläimissä ei löytynyt tutkimustietoa." Terveisin EFSA:n erittäin kattava katsausartikkeli vuodelta 2020. Lienee siis turha etsiä itse koiraspesifisiä tutkimuksia. Osittain samasta syystä siihen tärkeimpään kysymykseen en pysty kirjoittamaan minkäänlaista arvausta. Toipuvatko ne koirat, jotka saivat perunan glykoalkaloideista vaikeimmat oireet, mikäli kyse oli perunan glykoalkaloideista?

Suurin osa uusista kakoniini- ja solaniinitutkimuksista ei liity perunaan itseensä vaan noiden aineiden kykyyn aiheuttaa ohjelmoitu solukuolema eli apoptoosi. Tutkimuksia ei kannata säikähtää, koska laboratoriossa on keskitytty syöpäsoluihin. Näkisin, että jos tutkimukset saavat rahoitusta, niin kyse ei varmaankaan voi olla potentiaalisesta syöpälääkkeestä, joka tappaisi samalla terveet solut. Päivitän juttua myöhemmin, etenkin jos sairastuneiden koirien oireiden aiheuttajaksi vahvistuu kaksikko kakoniini/solaniini.

Päivitys 20 h myöhemmin: mä todella toivon että kyse oli toisesta surkuhupaisasta yhteensattumasta, mutta heti tän jutun julkaisun jälkeen iltalenkillä näin Entsyymillä dyskinesiakohtauksen. Eka näkemäni sitten viime kevään, ja tähän liittyi nyt suolistoäänet à la CECS. Muona ei toki edes väitä olevansa gluteenitonta (vaikka kaura sinänsä on), joten jää viimeistään nyt varotoimena pois.

Lähteitä ja luettavaa

Risk assessment of glycoalkaloids in feed and food, in particular in potatoes and potato‐derived products (EFSA ym., 2020) PARAS

Anticancer activity of glycoalkaloids from Solanum plants: A review (Winkiel ym., 2022)

Cholinergic Toxicity (Lott ja Jones, 2022)

Myrkytyksiin liittyvät toksiset oireyhtymät (Laine, 2000)

Mitkä ihmeen glykoalkaloidit? Perunako myrkyllistä? (Ahvenniemi, 2000) Vanha suomenkielinen popularisointi, joka ei mainitse esimerkiksi kolinergisen oireyhtymän hermosto-oireissa halvausoireita, mutta perunan turvallisen käytön kannalta varmasti yhä ajankohtainen.

Potato glycoalkaloids adversely affect intestinal permeability and aggravate inflammatory bowel disease (Patel ym., 2002)

Naturally occurring glycoalkaloids in potatoes aggravate intestinal inflammation in two mouse models of inflammatory bowel disease (Iablokov ym., 2010)

0

Julkaistu Kommentoi Tyyppipohdintaa

"Erinomaisen tyyppinen."

"Erittäin hyvä rotutyyppi."

"Blogin ensimmäinen koiranäyttelypostaus."


Seuraa koiranäyttelyjargonia. Mitä tarkottaa tyyppi tai rotutyyppi? Onko näille termeille edes yhtä selkeää määritelmää? Kiinnostuin aiheesta joskus, ja ekana tuli vastaan koirarotujen jako laukkatyyppiin, ravaajatyyppiin ja voimatyyppiin. Niissä arvioitiin koiran sivukuvasta säkäkorkeuden ja rungon pituuden mittasuhdetta, jalkojen kulmautumisen voimakkuutta sekä hintelää vs. järeää yleisolemusta. Shiba ei sopinut mihinkään perustyyppiin.


Kuitenkin shiba-rodulle on olemassa ihanteellinen sivukuva (siluetti), josta käy ilmi nuo mainitut ominaisuudet.


Sitten on olemassa termi nimeltä rotumerkit. Jos siluetti on "isot jutut" niin rotumerkit on varmaankin "pikkujutut". Minkälainen häntä, kuono, silmät, karvanlaatu ja väri tekee koirasta shibaksi tunnistettavan. Sitä en tiiä, lasketaanko myös liikkumistapa ja luonne rotumerkkeihin. Niitä ei voi havainnoida kuvista.


Siluetti ja rotumerkit yhteenlaskettuna muodostaa sitten sen rotumääritelmän tyypin, jota koiranäyttelyssä arvioidaan. Tämä käy järkeen, mutta ei se, että jonkun tuomarin sanotaan pitävän samassa rodussa sen ja sen tyyppisestä koirasta. Tyypin käyttö on mielestäni todella hämärää D:


Ehkä rotutyypin käsite tuntuu hankalalta, koska shibat ja muutkin rodut on omana aikanani jo olleet ns. valmiita? Lähtökohtaisesti shiban kyllä tunnistaa Suomessa shibaksi, eli oon nähnyt vain rotutyypillisiä shiboja. Ensimmäisessä NIPPO-näyttelyssä 1928 yksi ainoa shiba vastasi japanilaiskoiralle keksittyä rotutyyppiä. Mitä vikaa niissä kaikissa muissa oli? Pitkiä selkiä, tappijalkoja, luppakorvia, roikkuvia häntiä, liikaa pehkoa/nahkaa? Voisi olla hauska järkytys nähdä niistä kuvia : D Varmana jalostus on sillon alussa tuntunut innostavalta, kun ne halutut ominaisuudet on saatu vähitellen ilmestymään kaikkiin uusiin pentuihin.

Entsyymi vastaa omaan silmääni hyvin nykyisen ihanneshiban siluettia.
Tiikerin aikuisiän siluetti lähenee mielestäni jo voimarotua. Jotain tapahtui sillon kun Tiikeri täytti kaksi. Sen kesän aikana sille tuli kilo painoa lisää ja rintakehästä kasvoi massiivinen tynnyri. Sillä seurauksella, että jalat näyttää nyt liian lyhyiltä suhteessa säkäkorkeuteen kun vertaa Entsyymiin. Shibojen historiassa näkyy tätä mallia, ja oon miettinyt että…

Ehkä tällasia pieniä japanilaiskoiria on joskus jollain Japanin alueella jopa suosittu? Ennen kuin näyttelyt lukitsivat nykyisen siluetin. Keksin heti käyttötarkoituksen, ja se on ekonominen vahti/suojelukoira. Staffithan on säkäkorkeudeltaan vaan shiban kokoisia. Ainakin Tiikerin kanssa käveleminen pimeällä tuntuu eri tavoin turvalliselta. Se painelee etunenässä kuin vankka jyrä. Tsyymin kepeä ravi pitkillä koivilla ei todellakaan aiheuta samaa efektiä, ei vaikka se olisi isompi uros.

Shiban ja akitan hypertyyppi

Jo kadonneen (?) Shiba Inu et Chiens Japonais -blogin -otsikkokuva. Creditsit tekijöille ja kuvaajille.


Archiveen on tallentunut hurjan mielenkiintoinen artikkeli koirarotujen muuttumisesta. Nykyihmisten mielestä pyöreys on söpöä, ja myös shibat on joutuneet söpöysjalostuksen kohteeksi. Pyöreys saavutetaan sillä, että kaikki ulokkeet kuten jalat, korvat ja kuono kutistetaan minimiin, ja pörheä karvanturrukka viimeistelee muodon. Nuo saksanpystykorvat on kirjaimellisesti muutettu palloiksi? 😮 Akitat on jo menetetty (mä luulin että oudosti yläviistoon osoittavat "nokat" olivat omia näköharhojani mutta ne onkin totta...), ja nykyshibojen tavoitteellinen jalostus näyttää olevan matkalla kohti samaa.

0