Siirry sisältöön

Kutiseeko shiba epätavallisen usein tai etenkin siitepölyaikana? Syynä voi olla koiran atooppinen ihotulehdus. Tällöin immuunijärjestelmä luulee, että jokin ympäristön sinänsä vaaraton aine onkin vakava uhka elimistölle ja alkaa taistella sitä vastaan. Koiralla seurauksena on tyypillisesti kutiseva tulehdusreaktio iholla. Atopian puhkeamisen uskotaan olevan monimutkainen yhdistelmä perinnöllistä alttiutta ja ympäristötekijöitä.

Allergisuus ja kutinat näyttää olevan ongelma nykyshiboissa. Shibojen rotuyhdistyksen terveyskyselyn tavoittamista shiboista 28 % oli ilmentänyt allergisia oireita, jotka painottuivat kutinaan ja muuhun iho-oireiluun. Varsinaisen atopiadiagnoosin osuus oli 6 %. Toinen selvä viite atopian huomionarvoisuuteen shiboissa on tämän postauksen varsinainen aihe eli uusi preprint-tiedejulkaisu, jossa atooppisesta ihotulehduksesta kärsivät shibat on otettu tutkimuskohteeksi. Tutkimuksessa on vertailtu ihon ja suoliston mikrobeja terveillä ja atopiasairailla shiboilla Japanissa. Alla listana mielenkiintoisimmat havainnot. Atooppinen ihotulehdus lyhentyy tässä atopiaksi, vaikka termeillä on oikeasti merkitysero.

  • Tutkimuksessa oli mukana 20 tervettä verrokkishibaa, 10 "vanhaa" atopiadiagnoosin jo aikaisemmin saanutta shibaa ja 10 "uutta" vasta atopiadiagnoosin saanutta shibaa.
  • Samalla testattiin oklasitinibin eli Apoquel-atopialääkkeen vaikuttavan aineen tehoa (jatkossa Apoquel).
  • Ihon bakteerikanta poikkesi terveillä ja atoopikoilla. Atoopikoilla korostui stafylokokkibakteerien runsaus. Atoopikoilla kahden viikon Apoquel-kuuri vähensi merkitsevästi stafylokokkien määrää iholla.
  • Suolistobakteerilajien suhteellinen runsaus poikkesi myös terveillä ja atoopikoilla. Fusobakteereja ja megamonasbakteereja oli atoopikkojen suolistossa vähemmän kuin terveillä, kun taas klostrideja (A/N: viittaa Clostridium-bakteereihin, jotka on terveysjuttujen yhteydessä yleensä huonoja uutisia) ja escherichiaa/shigellaa oli atoopikoilla enemmän. Apoquel-kuuri näytti muuttavan myös suoliston bakteeritasapainoa kohti terveiden verrokkishibojen tuloksia.
  • Kun koirat jaettiin mitokondrion DNA:n perusteella geneettisiin ryhmiin, ei ainakaan tällä otoskoolla havaittu, että tietty geneettinen mtDNA-ryhmä yhdistyisi atopiaan tai terveenä pysymiseen. Sen sijaan tietyt mtDNA-ryhmät yhdistyivät merkitsevällä tavalla tiettyjen suolistobakteerilajien runsauteen.

Tässä atooppisia shiboja koskevassa tutkimuksessa selvisi siis se, että sekä ihon että suoliston bakteeritasapaino oli atoopikkoshiboilla poikkeava (häiriintynyt?) verrattuna terveisiin, että Apoquel-kuuri muutti bakteeritasapainoa kohti terveitä verrokkishiboja sekä iholla että suolistossa, ja että shibojen geneettiset erot ilmenivät eroina suolistobakteerilajeissa. (A/N: Tutkimuksessa ei oteta kantaa siihen, millä suoralla tai epäsuoralla mekanismilla Apoquelin vaikuttava aine, joka vähentää solujen erittämää hälytyssignaalia, voisi muuttaa bakteeritasapainoa.)

Ympäristötekijät, kuten ravinto, pH, lämpötila ja hygieniataso, vaikuttavat isäntäeliön ja tämän mikrobien "suhteeseen". Mikrobien epätasapaino taas tunnetusti vaikuttaa useiden monimutkaisten sairauksien taustalla. Eri bakteerilajien merkitys voi piillä niiden tuottamissa pienissä biomolekyyleissä, jotka vaikuttavat koiran immuunijärjestelmän toimintaan. Uutta tietoa voidaan mahdollisesti käyttää pohjana shibojen/koirien atopian hoidossa ja ennaltaehkäisyssä, jolloin lähestymistapana ei olekaan jo syntyneen tulehdusreaktion blokkaaminen vaan ihon ja suoliston mikrobien optimointi.

Tiikerillä on shiboille huonoja uutisia. Sen koivun kukintaan ajoittuva kutinaoireilu, joka lasketaan siitepölyallergiana atopian muodoksi, puhkesi vielä niin myöhään kuin 6-vuotiaana. Näin siitä huolimatta, että Tiikerillä pitäisi olla puolellaan lähes kaikki allergialta (muka) suojaavat tekijät. Shibaksi mahdollisimman ulkosiittoinen sekä paperilla että geenitestissä. Kevätpentu, joka vietti pentuvuotensa alun maaperän ja koirapuiston bakteerien kanssa. Viljaton nappularuokavalio. Jossiteltavaksi jää se, olisiko pitänyt antaa sille nappulan ohessa enemmän raakaruokaa pentuvuoden aikana ja myöhemminkin. Mitä muuten kertoo se, että rotukoirien kanssa pitää nykyään erikseen varautua allergioihin ja pyrkiä estämään niiden puhkeaminen.

On kiinnostavaa, että iholla ilmenevän yliherkkyyden lisäksi suoliston tulehdusoireilu on yhdistetty tietynlaiseen mikrobivalikoimaan. Aiemmin raportoitiin shibasta, jonka perinteisiin hoitomuotoihin vastaamaton enteropatia saatiin kuriin ulosteensiirrolla, joka muutti suoliston mikrobikannan. Mikrobien osuus immuunijärjestelmän sekoilussa näyttää olevan kuuma tutkimusaihe, joten tästä kuullaan varmasti vielä lisää.

Shibojen uusi atopiatutkimus, preprinttinä ennen vertaisarvioinnin läpäisyä:

A comprehensive analysis of the gut and skin microbiota in canine atopic dermatitis in Shiba Inu dogs (Thomsen ym., 2022) doi: https://doi.org/10.1101/2022.07.11.497949

Aikuinen mameshiba ja normishiba. Kuva (c) Pervin, S.; Islam, M.S.; Yorisada, Y.; Sakai, A.; Masamune, S.; Yabuki, A.; Rakib, T.M.; Maki, S.; Tacharina, M.R.; Yamato, O. Carrier Rate and Mutant Allele Frequency of GM1 Gangliosidosis in Miniature Shiba Inus (Mame Shiba): Population Screening of Breeding Dogs in Japan. Animals 2022, 12, 1242. https://doi.org/10.3390/ani12101242

Toukokuun PubMed-julkaisuista löytyi uusi mameshiboja käsittelevä tutkimus. Mameshiba on shiban kääpiömuunnos, jota perinteikäs Japanilaisen koiran suojeluyhdistys NIPPO ei tunnusta. Tutkimuksessa on kartoitettu shibojen GM1-gangliosidoosin geenivirheen esiintymistä mameshiboissa. Tulos: mameshibat ovat perineet geenivirheen geenipooliinsa, sillä 1832 tutkitusta koirasta löytyi yhdeksän kantajaa.

Tutkimustulos ei yllätä eikä edes ollut se syy, mikä kiinnitti huomion (paperista käy lisäksi ilmi, että Kiinassa ja Koreassa on tavattu GM1-sairaita normishiboja, mikä viittaa siihen, että geenivirhe on päässyt vähitellen leviämään) - vaan se, että tällainen mameshibatutkimus on ylipäänsä olemassa.

Nuo 1832 tutkittua koiraa olivat kaikki jalostuskoiria yhteensä 143 eri mameshibakennelistä Japanissa.

Eikä tämäkään ollut vielä se, mikä kiinnitti huomion, vaan tutkimusjulkaisun alustuksessa esiintynyt toteamus, että tällä hetkellä mameshiboista on tulossa [Japanissa] suositumpia kuin normishiboista. Virallisia rekisteröintilukuja ei ole saatavilla, joten lähde jää avoimeksi, mutta 143 mameshibakenneliä yhessä ainoassa tutkimuksessa on kieltämättä enemmän kuin ite odotin. Miten monta niitä kaikkiaan jo on?

Jossain vaiheessa mameshiboille on perustettu oma yhdistyksensä Nihon Mame Shibaken Association eli NMSA, jonka kotisivut avattiin vuodenvaiheessa. NMSA on samalla toinen mameshibojen rekisteri. Aikaisemmin vain Kennel Club of Japan (KCJ, joka on eri asia kuin JKC) on rekannut mameshiboja.

Mameshibojen olemassaolon virallinen syy on ilmeisesti niiden käyttötarkoitus: Japanin ikääntyvä ja yksinäinen väestö kaupungeissa tarvitsee pienen ja kiltin seurakoiran. Kannattaa oikeasti katsella mameshiban rotu(?)määritelmä läpi kääntäjän kautta, koska siinä näyttää olevan muutamia ulkomuotojuttuja, jotka heijastavat tuota käyttötarkoitusta. Ilme ei saa olla shibamaisen tuima ja arvokas?

Ei ole missään nimessä uusi asia, että rodusta splittaa erilleen toinen rotu, mutta tuntuuko jokin mameshiban luomisessa epäkunnioittavalta alkuperäistä NIPPO:a kohtaan? Alkuaikoina ei tunnettu molekyyligenetiikkaa, joten koiria mittailtiin senkin edestä. Hautalöytöjen luita mittailtiin. Ensimmäisiä näyttelyosallistujia mittailtiin. Jopa itse Hachikoa mittailtiin, ja mittausten perusteella jaettiin japanilaiskoirat pieniin, suuriin ja keskikokoisiin. Ja laadittiin rotumääritelmä, jossa pienen japanilaiskoiran eli shiban säkäkorkeudeksi määriteltiin 35-42.5 cm. Mameshiban hyväksytty säkäkorkeus voi olla kaksikymmentäviisi senttiä. 😀 Whatever shibat pelastaneen NIPPO:n tekemä mittailutyö. Ja rohkeaa arvokkuutta ei käsittääkseni tule liikaa ilmentää, koska se olisi ristiriidassa ystävällisen seurakoiran kanssa, vaikka shiban arvokas yleisolemus on se, mitä NIPPO-näyttelyissä on aina haettu.

Uskon, että mameshiboista löytyy myös sinänsä puhdasrotuisia koiria, joita ei ole pienennetty roturisteyksillä. Normishiboissa näyttää olevan geneettistä potentiaalia koon muunteluun (kts. juttu kokomarkkereista), eikä ole tavatonta, että pienikokoisille normishiboille myös syntyy pienikokoisia pentuja. Oletan, että tällaisia pieni x pieni -pentueita jatkamalla päästäisiin lopulta mameshiban kokorangeen ja ominaisuus muuttuisi varsin periytymisvarmaksi.

Kysymys tietty kuuluu, että milloin mameshibat lähtevät normishibojen perässä maailmalle. Tarvitaanko siihen välttämättä rotustatusta? Suomessa niitä ei voisi tällä hetkellä rekata mihinkään, joten ken tietää, ehkä ekat "eksoottiset" mameshibat ovatkin jo täällä.

Päivitys: tilastotietoa NIPPO-rekisteröityjen normishibojen lukumäärästä vuosittain. Rekkaukset on 2000-luvulla liikkuneet 30 000 koiran molemmin puolin. Tällä hetkellä suuntaus on hiukan alaviistoon. Ehkä osa kaupallisista lemmikkikasvattajista on todella vaihtanut mameshibaan, mutta syitä voi olla monia muitakin. Seuraavien parin kolmen vuoden rekisteröintiluvut ovat joka tapauksessa kiinnostavia.

Silmät sisälsivät upeaa villiä valoa ja olivat täynnä charmia, niin että katsojan henki lähes salpautui. (Shiba Inu, vaikutelma historiallisesta vuoristoshibasta)

Jos jokin yksittäinen asia erottaa shiban heti länsimaisista koirista, on se luultavasti itämainen ilme. Ilme syntyy silmistä, jotka ovat rotumääritelmän mukaan kolmionmuotoiset ja hieman vinoasentoiset. Kolmion ideaa havainnollistaa hyvin kirjassa 60 vuotta Shiba Inun tutkimusta oleva piirroskuva, jota voi kokeilla sovittaa omankin shiban silmiin:

Ei pelkästään estetiikkaa

Form fits function -periaate selittää shiban ideaalisen silmän, sillä viistoa ja kolmiomaista silmää on pidetty metsästystilanteissa vähiten alttiina vaurioitumaan. Toisaalta vanhassa japanilaisessa shibakirjassa varoitetaan äärimmäisyyksistä silmän kapeudessa ja viistoudessa, eli sitäkin on ehkä siellä päin aikoinaan kokeiltu (esimerkkikuvia seurauksista ei armeliaasti ole laitettu mukaan.)

Piirroskuva Edo-kauden japanilaiskoirasta, ajalla ennen kuin niitä luokiteltiin nykyisiin rotuihin. Koiraa on käytetty lintujen metsästykseen. Kuvaan on tallentunut silmän muoto ja muita rotumerkkejä.

Lisää anatomisia erikoisuuksia

Suuressa japanilaisessa glaukoomatutkimuksessa havaittiin, että muihin rotuihin verrattuna shiboilla todella oli kapeampi luomirako (eli se silmän näkyvä osa, minkä havainnon maallikkokin voinee tehdä) sekä pienemmät silmämunat. Tämä aiheutti omat ongelmansa gonioskopiassa, jossa linssi painetaan kiinni silmän pintaan. Glaukoomatutkimuksen muista huolestuttavista tuloksista lisää kohta.

Eräs epäsuora mutta mielenkiintoinen juttu liittyen shiban silmän viistouteen löytyy uudesta japaninsusigeenien tutkimuksesta, jossa japanilaisroduilta paikallistettiin muutamia japaninsudelta perittyjä geenialueita, jotka länsimaisilta koirilta puuttuvat. Yksi tällainen perimäalue sijaitsee FAM183A-geenin "edessä", joten se voi ehkä liittyä kyseisen geenin toiminnan säätelyyn. Geeni tunnetaan huonosti, mutta ihmisillä se on ns. ehdokasgeeni eräälle perinnölliselle oppimishäiriölle. Niillä lapsilla, joilla havaittiin mutaatio FAM183A-geenissä, on huomionarvoisina piirteinä mainittu myös ylöspäin viistot luomiraot. Tällaisesta ei kuitenkaan tule tehdä liian nopeita johtopäätöksiä.

Shiban silmissä selkeä alttius glaukoomalle (?)

Silmän osat ja lähikuva kammiokulmasta. Alkuperäinen kuva: Cancer Research UK / Wikimedia Commons. Kuvaan vaihdettu suomennokset ja lisätty ympyröity kohta.

Sitten ne huolestuttavat havainnot. Japanilaisissa tutkimuksissa shibojen silmistä on löytynyt glaukoomaa sekä epänormaaleja rakenteita, jotka yhdistetään glaukooma-alttiuteen. Yksinkertaistettu mutta ytimekäs kuvaus glaukoomasta eli silmänpainetaudista: glaukooma syntyy, kun silmässä kiertävän nesteen "viemäri" kammiokulmassa (kuvassa valkoinen reikä) ei vedä kunnolla. Nestettä tuotetaan silti koko ajan lisää, joten silmä alkaa pullistua kuin täyttyvä vesi-ilmapallo. Liian korkea paine tappaa hermosoluja verkkokalvolla ja näköhermossa, jolloin silmä sokeutuu. Tila on kivulias ja vaikeahoitoinen.

Ympyröity kohta on siis nimeltään kammiokulma. Jos glaukooma-alttiutta halutaan tutkia, suoritetaan kammiokulman tähystys eli gonioskopia. Tähystimellä katsotaan,

  • onko kammiokulmassa miten paljon tilaa vai onko sininen osa (iris eli värikalvo) painunut liian lähelle silmän etureunaa, jolloin kammiokulma ahtautuu eikä neste pääse kunnolla viemäriin
  • onko lähikuvassa näkyvät "lonkerot" riittävän ohuita ja harvassa vai onko ne epänormaalin paksuja, mikä myös voi tukkia nestekierron (tämän ilmiön virallisesta nimityksestä saadaan taas yks nimihirviö blogiin, eli kyseessä on pektinaattiligamenttidysplasia)

Koiran glaukooma on vielä varsin huonosti tunnettu aihe, eikä ihmissilmien tutkimusta voi välttämättä soveltaa sellaisenaan koiriin. Esimerkiksi "lonkeroita" eli pektinaattiligamenttia löytyy vain koirien silmistä, ei ihmisiltä.

Gonioskopia ei ole osa shibojen tavanomaista silmätarkastusta. Isoin ero silmäpeilaukseen on siinä, että gonioskopiassa linssi viedään kiinni koiran silmän pintaan. Tutkimus voidaan tehdä hereillä tai rauhoituksessa.

Shibojen statseja glaukoomatutkimuksista: ryhmien vertailu

Shiboja tutkittu114 shibaa
Glaukoomaryhmässä46 shibaa
Verrokkiryhmässä68 shibaa
Epänormaaliutta kammiokulmassa101 shiballa
Kammiokulma aivan lytyssä28 shiballa (joista glaukooma 24 shiballa)
Kammiokulma kapea40 shiballa (joista glaukooma 18 shiballa)
Kammiokulma hiukan kaventunut33 shiballa (joista glaukooma 4 shiballa)
Kammiokulma normaalin avoin13 shiballa (joilla ei yhdelläkään glaukoomaa)
"Lonkerot" kapeissa ja kaventuneissaPaksuuntuneita, jopa levymäisiä
"Lonkerot" normaaleissa avoimissaNormaalin näköisiä

Summa summarum, kammiokulmat oli epänormaalin kapeita ja pektinaattiligamenttidysplasiaa löytyi myös todella monelta verrokkiryhmän shibalta, joilla ei (vielä) ollut diagnosoitu sairaalloista silmänpaineen nousua. Tulokset tulkittiin siten, että nämä löydökset on yleinen epänormaalius shiboilla, ja saattavat altistaa shibat glaukoomalle. Shiboja tutkittiin vuosien 1998 ja 2003 välillä Japanin Tokiossa. Tutkimus: Possible association of glaucoma with pectinate ligament dysplasia and narrowing of the iridocorneal angle in Shiba Inu dogs in Japan (Kato ym., 2006)

Shibojen statseja glaukoomatutkimuksista: yleisyys

Koiria ohjattu silmälääkärin vastaanotolle yhteensä1244 koiraa
Näistä koirista shiboja145 shibaa
Glaukooma todettu 1244 koirasta127 koiralla
Glaukooma todettu 145 shibasta 42 shiballa
Koirapotilaita eläinsairaalassa muista syistä yhteensä8103 koiraa
Shibapotilaita eläinsairaalassa muista syistä yhteensä238 shibaa

Toteutus vuosien 1999 ja 2004 välillä Tokiossa. Tutkimuksessa mainitut johtopäätökset: japanilaiset shibat on hyvin alttiita saamaan glaukooman, ja sairauden periytymistä ja genetiikkaa olisi syytä tutkia lisää. Tutkimus: Incidence of canine glaucoma with goniodysplasia in Japan : a retrospective study (Kato ym., 2006).

Koiran glaukooman tutkiminen, oireet, hoito ja riskigeenien jäljitys

On oma liian iso aiheensa tähän blogipostaukseen. Oireista, hoitomuodoista ja koiran glaukoomatutkimuksesta yleensä löytyy englanniksi hyvä vuoden 2019 paperi täällä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6744300/ .

Tutkimukset ovat lähes 20 vuotta vanhoja. Miten yleinen glaukooma on japanilaisilla shiboilla nykyisin? Jos altistavat rakenteet silmässä todella kuuluvat rotuun, niin miksi glaukoomasta ei puhuta juuri mitään esimerkiksi Suomessa? Onko shibojen muutenkin erikoisissa silmissä jotain, mikä kompensoi kapeaa kammiokulmaa?

"Oivoi. Ihmisemme masentui shibojen tilastoista niin ettei jaksanut kirjoittaa enempää edes geeneistä."

Syksyllä 2021 eläinlääketieteen lehdessä julkaistiin tapauskertomus japanilaisesta shikoku-uroksesta, jonka sairaus diagnosoitiin oirekuvan ja solulöydösten perusteella NCL-taudiksi eli neuronaaliseksi seroidilipofuskinoosiksi. NCL-taudit ovat geenivirheen ja viallisen proteiinin aiheuttamia kertymäsairauksia, jotka johtavat aivojen surkastumiseen. Periytymismalli on resessiivinen, eli sairaan koiran molemmat vanhemmat ovat oireettomia taudinkantajia*.

NCL-taudit tunnetaan myös ihmisillä. Kirjainyhdistelmän edessä on usein jokin neljäs kirjain, joka kuvaa taudin puhkeamisikää. ANCL (adult), JNCL (juvenile)... sekä suomalaisittain pelätty INCL (infantile). NCL-tautien puhkeamisikään ja etenemisnopeuteen vaikuttaa se, missä geenissä geenivirhe sijaitsee ja miten pahasti se häiritsee proteiinin toimintaa. Omistaja oli huomannut tapauskertomuksen shikokunkoiran ensimmäisen oireen, kävelytyylin muuttumisen, vasta koiran ollessa yli 2,5-vuotias, joten sen tauti luokiteltiin aikuisiällä puhkeavaksi.

Sairaus nimihirviön takana, taas kerran

Aivonsurkastumataudeilla on jostain syystä mitä erikoisimpia nimiä, kuten shibojen GM1-gangliosidoosi. Neuronaalinen seroidilipofuskinoosi kuvaa sitä, että etenkin hermosoluihin ilmestyy "sairaalloista" kertymäainesta (seroidi), joka näyttää samalta kuin ikääntymiseen liittyvä normaali kertymäaines (lipofuskiini). Kertymäaineen tarkempi sisältö vaihtelee eri NCL-taudeissa.

Aivojen hermosolut ovat vialliselle proteiinille erityisen herkkiä ja alkavat kuolla. Koska hermosolut eivät juuri jakaannu, ne eivät voi jakaantumalla vähentää yhden solun sisältämää kertymäainesta. Tai sitten puuttuvaa proteiinia tarvitaan hermosolun ylläpitoon jollakin muulla tavalla. NCL-tautimekanismi ei ole vielä selvillä, mutta taudin merkittävimmät oireet johtuvat joka tapauksessa hermosolujen etenevästä tuhoutumisesta.

Vielä lisää nimeämisen outoudesta: tiedejulkaisuissa NCL-taudit on yleensä numeroitu ja käännetty kirjaimet nurin, CLN1, CLN2, CLN3 jne. Tämä vastaa myös geenien nimeämistä. Joskus näistä käytetään myös termiä lysosomaaliset kertymäsairaudet, sillä useat NCL-taudit johtuvat vioista proteiineissa, jotka toimivat solun kierrätyskeskuksissa eli lysosomeissa.

Etenevät neurologiset oireet

Tapauskertomuksen shikokunkoiralla alkoi ilmetä oudon kävelytavan lisäksi mm. raajojen tärinää ja pään kääntelyä puolelta toiselle. Koira sokeutui vähitellen, sen liikkuminen vaikeutui entisestään ja tauti alkoi näkyä myös käytöksessä sekä ääntelyssä. Eutanasia tehtiin 5 v 8 kk iässä omistajan pyynnöstä.

Koiran aivot tutkittiin magneettikuvauksella kolmesti: 2 v 11 kk, 4 v 7 kk ja 5 v 8 kk iässä. Kuvista, ja eutanasian jälkeen ruumiinavauksessa, havaittiin aivojen etenevä surkastuminen. Hermosoluissa näkyi NCL-taudeille ominaista kertymäainesta. Hermosolujen tuhoutuminen ja kertymäaineksen määrä oli kuitenkin vähäisempää kuin muiden koirarotujen vastaavissa tapauksissa.

Pään kallistelu oireena koirien lysosomaalisissa kertymäsairauksissa. Kuvassa C on tapauskertomuksen shikokunkoira 3 v 10 kk iässä. Kuvassa E on puolen vuoden ikäinen GM1-gangliosidoosia sairastava shiba. Kuva (c) Tamura S, Tamura Y, Nakamoto Y, Hasegawa D, Tsuboi M, Uchida K, Yabuki A and Yamato O (2021) Positioning Head Tilt in Canine Lysosomal Storage Disease: A Retrospective Observational Descriptive Study. Front. Vet. Sci. 8:802668. doi: 10.3389/fvets.2021.802668.

Geenivirhe vielä etsinnän alla

Koira testattiin muiden rotujen aikuisiän NCL-taudin geenivirheen varalta. Kyse ei ollut samasta geenivirheestä. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät nykyiset geenitestit tunnista tätä shikokunkoirien NCL-tautia tai sen kantajia. Tapauskertomuksen lopussa mainitaan, että tutkimusryhmän seuraavana tavoitteena on shikokunkoiran NCL-taudin aiheuttavan geenivirheen selvittäminen. Tämä olisi hyvä, sillä shikokunkoirien vuosittaiset rekisteröintimäärät on nykyään niin pieniä, etteivät ne olisi tarvinneet jäljellä olevaan kantaansa tällaista perinnöllistä sairautta. Hyvänä puolena yksittäisen geenivirheen aiheuttamassa taudissa on se, että geenitestin avulla kantajat osataan yhdistää geenivirheestä vapaaseen koiraan, jolloin kaikki pennut saavat toimivan geenin (ja yksikin sellainen riittää) ainakin toiselta vanhemmaltaan*.

Yksi vai useampi geenivirhe?

Shikokun omistajat netissä ovat selvästi olleet tietoisia rodussa esiintyvästä neurologisesta sairaudesta jo vuosia sitten. Oirekuvaukset muistuttavat NCL:ää, mutta erikoista on oireiden alkamisikä, puoli vuotta, joka poikkeaa tässä tapauskertomuksessa kuvatun shikokun oireiden alkamisiästä (2,5 + vuotta). Toki NCL-taudeissa on jonkin verran yksilökohtaista vaihtelua, mutta kahden vuoden ero kuulostaa aika suurelta. Tyypillisesti NCL-taudin myöhäisempi puhkeaminen ja hitaampi eteneminen johtuu siitä, että geenivirhe on eri geenissä, tai geenivirhe on sen verran "lievä", että proteiini pystyy vielä toimimaan edes puoliteholla. Ei ole tavatonta, että NCL-tautia sairastava henkilö on perimältään yhdistelmäheterotsygootti, eli kumpikin vastingeeni on viallinen, mutta niissä on eri mutaatio. Eri geenivirheet on voineet periytyä vanhemmilta, tai toinen geenivirhe on voinut syntyä ns. de novo -mutaationa vain siinä siittiössä tai munasolussa, josta sairas yksilö on saanut alkunsa. (*-tähtimerkityt kohdat aiemmit eivät huomioi tätä harvinaista tilannetta, jossa kantajan yhdistäminen geenitestin perusteella puhtaaseen johtaa silti sairauteen.) Jos kyse on oikeasti ollut useammasta mutaatiosta, niin näistä vaihtoehdoista shikokujen kannalta on parempi de novo -malli, jolloin kannassa olisi liikkeellä vain tuo yksi valtamutaatio.

Lähteitä ja luettavaa

Adult-Onset Neuronal Ceroid Lipofuscinosis in a Shikoku Inu (Tamura ym., 2021)

Positioning Head Tilt in Canine Lysosomal Storage Disease: A Retrospective Observational Descriptive Study (Tamura ym., 2021)

http://www.nihonken.co/2018/09/lysosomal-storage-disease-in-shikoku.html

https://incltutkimus.info/

Vuosi 2021 jää historiaan koronapandemian takia, joten vuoden viimeisen blogipostauksen aiheeksi valikoitui eräs koirien virus. Kyseinen virus on läheistä sukua tuhkarokolle ja kuuluu siten morbillivirusten perheeseen. Tämä virusperhe tunnetaan äärimmäisen tehokkaasta kyvystään tarttua ja levitä aerosolina, joka jää ilmaan leijumaan niin että tartunta näyttää tulevan tyhjästä. Blogipostauksen virus hyökkää koiran elimistössä immuunijärjestelmän soluihin, kudosten pintasoluihin ja pystyy tunkeutumaan jopa aivoihin. Oirekuva on pahimmillaan ihottuman, kuumeisen flunssan ja rajun vatsataudin yhdistelmä, joka huipentuu epilepsian kaltaisiin hermosto-oireisiin. Koska immuunijärjestelmä on ajettu alas, käyttävät muut pöpöt herkästi tilaisuutta hyväkseen ja aiheuttavat päälle keuhkokuumeen. Toisen maailmansodan jälkeen tämä virus tappoi sukupuuton partaalle lunnikoirat Norjassa ja verotti rajusti myös sodasta selvinneitä shiboja Japanissa.

Niin että ota koirallesi se penikkatautirokote.

Kahden ja puolen kuukauden ikäinen shibapentu vuonna 1948. Penikkatauti tulee iskemään tähän kaveriin sen ollessa nelikuinen.

Loikkasiko ihmisen tuhkarokko koiraan?

Ensimmäiset penikkatautiin sopivat kuvaukset ovat peräisin 1730-luvulta Etelä-Amerikasta. Eurooppaan virus ilmestyi vasta 20 vuotta myöhemmin. Oirekuvan perusteella penikkatautivirus yhdistettiin jo tuolloin ihmisten tuhkarokkoon, ja taudin arveltiin hypänneen ihmisestä koiriin. Tuhkarokko ja penikkatauti ovat nopeasti mutatoituvia RNA-viruksia, joten niiden historiaa on vaikeaa selvittää kovin pitkän ajan takaa. Osa nykyaikaisista molekyyligenetiikan tutkimuksista tukee silti hypoteesia, että penikkatautiviruksen esi-isänä olisi ollut ihmisen soluihin sopeutunut virus. Muutama kriittinen mutaatio tuhkarokkoepidemian aikana on oletettavasti muuttanut virusta siten, että uudet virukset ovat tunnistaneet kohteekseen ihmisen sijasta koiran. Loikkaus voi siis tapahtua yhtä hyvin ihmisestä eläimeen päin.

Penikkatautiviruksen elinkierto isäntäsolussa. Huomaa kuvassa SLAM ja Nectin-4. Nämä on kuin ACE2 koronavirukselle, eli solun pinnalla olevia reseptoriproteiineja, joiden kautta virus pääsee solun sisälle. Kuva (c) Rendon-Marin, S., da Fontoura Budaszewski, R., Canal, C.W. et al. Tropism and molecular pathogenesis of canine distemper virus. Virol J 16, 30 (2019). https://doi.org/10.1186/s12985-019-1136-6

Penikkatauti hengitetään sisään

Yleisin tartuntatapa on se, että tartunnan saanut koira yskäisee tai aivastaa virusta ulos hengitysteistään. Lähellä oleva tai samassa kohdassa seuraavaksi nuuskiva koira imaisee ilmassa hengailevan viruksen omiin hengitysteihinsä. Tartunnan voi saada myös minkä tahansa muun eritteen (sylki, rähmä, virtsa, ulosteet...) mukana kosketustartuntana tai esimerkiksi vesikupin välityksellä. Tartunnan saanut koira levittää virusta jo ennen oireiden alkamista, ja kaikille tartunnan saaneille oireita ei edes tule. Taudin itämisaika on 1- 4 viikkoa ja riippuu virusvariantista, koiran iästä ja luontaisesta vastustuskyvystä. Elimistön ulkopuolella viruspartikkeli kuivuu ja inaktivoituu huoneenlämmössä melko nopeasti. Koska penikkatautiviruksella on ympärillään lipidikalvo, jota se tarvitsee soluun tunkeutumiseen, voi penikkatautiviruksen desinfioida pinnoilta ja esineistä etanolin avulla.

Virukset suhtautuvat eri tavoin erilaisiin menetelmiin päästä niistä eroon. Koiran parvovirukset esimerkiksi nauravat kuorossa käsidesillesi. Käsien mekaaninen puhdistus tehoaa paremmin.

Oirekuva ja vakavuus vaihtelee

Kaikki sairastuneet koirat eivät sentään saa ekan kappaleen mässäilevää versiota penikkataudista. Kuten koronassa, tartunta voi olla myös oireeton. Varsinaiseen penikkatautiin liittyy noin 50 % kuolleisuus aikuisilla koirilla. Pennuilla lukema on tätä korkeampi. Ensioireina on yleinen apaattisuus, ruokahaluttomuus ja kuumeilu. Flunssaoireet, suolisto-oireet, silmätulehdus, ihomuutokset ja aivotulehduksen oireet seuraavat viruksen levitessä elimistöön. Harvinaisempi ja erikoinen oire on polkuanturoiden ja kirsun liikakasvu ja kovettuminen ylimääräisen keratiinintuotannon takia. Aivoihin edennyt virus voi jäädä lymyämään hermosoluihin krooniseksi penikkataudiksi, vaikka koira selviytyisi taudin akuutista vaiheesta. Pikkupentuikäisillä toipujilla penikkatauti voi jättää jälkensä pysyvien hampaiden hammaskiilteeseen, joka on ollut kehittymässä taudin aikana. Lääkettä tai parannuskeinoa ei vielä ole, joten suonensisäisellä nesteytyksellä ja muulla hoidolla pyritään tukemaan elimistön toimintaa ja estämään bakteeri-infektiot, kunnes elimistö saa viruksen kuriin.

Penikkatautirokote on Suomessa osa penturokotuksia

Suomalaiseen rokotusohjelmaan penikkatautirokote kuuluu osana kolmoisrokotetta (tai nelosrokotetta), joka annetaan pennuille kolmen ja neljän kuukauden iässä. Rokotetun emon maidosta imettyjen vasta-aineiden uskotaan suojaavan pikkupentua tartunnalta. Emolta saadut vasta-aineet katoavat jossakin vaiheessa luovutusiän jälkeen, mutta ajankohtaa ei voi tietää tarkasti. Kolmen kuukauden ikäinen pentu voi olla jo suojaton, jolloin rokotus aktivoi sen oman immuunijärjestelmän. Joillakin pennuilla emon vasta-aineita voi olla yhä jäljellä, jolloin ne hoitelevat rokotteen eikä rokotuksesta ole pennulle hyötyä. Neljän kuukauden iässä emon vasta-aineet ovat hävinneet, joten kaikki pennut immunisoituvat viimeistään "tehosterokotuksella".

Koirien vauvakirjaan on tallentunut maininta 90-luvun penikkatautiepidemiasta. Epidemiasta on olemassa tutkimusjulkaisu "Outbreak of canine distemper in vaccinated dogs in Finland", ja syyksi on todella pystytty jäljittämään tehoton Dohyvac-rokote. Tauti alkoi levitä, kun laumaimmuniteetti heikkeni. Samaan aikaan penikkatauti todettiin luonnonvaraisessa supikoirassa.

Uudet loikkarit

Rokotteen keksimisestä huolimatta penikkatautivirus ei ole hävinnyt maailmasta, sillä rokotuskattavuus vaihtelee maittain. Lisäksi koiran penikkatautiviruksen on havaittu tartuttavan muita koiraeläimiä, näätäeläimiä, pandoja, kädellisiä ja nyt ilmeisesti myös isoja kissaeläimiä. Nämä villieläimet voivat toimia penikkatautiviruksen varantoina luonnossa ja palauttaa viruksen kesykoirille, kenties jälleen hieman muuntuneena. Korona on opettanut paljon virusten uskomattomasta kyvystä mutatoitua sekä sen seurauksista. Penikkatauti on laajan isäntälajikirjonsa ja etenkin voimakkaan tartuttamiskykynsä takia tarkan silmälläpidon alaisena. Ihmisten onneksi tuhkarokolta suojaava immuniteetti antaa ainakin osittaisen suojan myös muita morbilliviruksia vastaan.

Mutta mitä tapahtui penikkataudin saaneelle shibapennulle?

No, kerrotaan, että postauksen alussa tavattu pentu sairastui ja poti penikkatautinsa niin vaikeana, että selviytyminen vaati ympärivuorokautista hoitoa. Se kuitenkin toipui, eli lopulta lähes 16-vuotiaaksi, voitti ensimmäisenä shibana NIPPO:n kansallisen koiranäyttelyn ja nimettiin koko rodun ideaaliksi, jollainen syntyy vain kerran vuosisadassa. Jos penikkatauti olisi vienyt Naka Go Akaishisoun, näyttäisi modernin shiban sukupuu hyvin, hyvin erilaiselta kuin nyt.

Lähteitä ja luettavaa

Cross-species transmission of canine distemper virus—an update (Beineke ym., 2015)

Morbillivirus Infections: An Introduction (de Vries ym., 2015)

New world origin of canine distemper: Interdisciplinary insights (Uhl ym., 2019)

Outbreak of canine distemper in vaccinated dogs in Finland (Ek-Kommonen ym., 1997)

Pathogenesis and immunopathology of systemic and nervous canine distemper (Beineke ym., 2009)

The Total Shiba (Haskett ja Hauser, 1997)

Wildlife Reservoirs of Canine Distemper Virus Resulted in a Major Outbreak in Danish Farmed Mink (Neovison vison) (Trebbien ym., 2014)

Kun koiran vatsavaivat pitkittyvät eikä oireilulle löydetä eläinlääkärissä muuta yksittäistä syytä, puhutaan kroonisesta enteropatiasta. Krooninen viittaa yli kolme viikkoa jatkuneeseen oireiluun, enteropatia taas suoliston sairauteen. Koska ripulointi on enteropatian huomattavin oire, käytetään suomeksi myös ilmaisua krooninen ripuli. Japanilaisissa tutkimusjulkaisuissa on raportoitu shibojen kohonneesta enteropatian riskistä ja muita rotuja heikommasta ennusteesta, kun kyse on vaikeasta enteropatiasta.

Krooninen enteropatia on sairautena hiukan epämääräinen. Diagnoosi on mahdollinen, jos koiran pitkäkestoisia vatsavaivoja ei tutkitusti aiheuta suolistoloisten, kasvaimen tai jonkin sisäelinsairauden kaltainen muu syy. Vatsavaivojen oirekuva ja oireiden voimakkuus voi vaihdella lievästä vakavaan. Sairauden arviointiin on kehitetty CIBDAI-taulukko (canine inflammatory bowel disease activity index), jossa pisteytetään koiran apaattisuus, ruokahaluttomuus, oksentelutiheys, ulosteiden kiinteys, ulostuskerrat sekä laihtuminen.   

Hoidoksi ruokavalio, antibiootit tai immunosuppressantit

Krooninen enteropatia luokitellaan tarkemmin sen mukaan, minkälainen hoito siihen tehoaa. Ruokavalioon vastaavassa enteropatiassa koiran tila kohenee, kun ravinnosta poistetaan suolistolle sopimattomat ruoka-aineet. Käytännössä tämä tapahtuu eliminaatiodieetin avulla. Vaihtoehtona on myös allergisille koirille tarkoitettu nappula, jossa proteiini on valmiiksi pilkottua. Antibiootteihin vastaavassa enteropatiassa antibioottikuuri rauhoittaa suoliston, joskin oireet voivat palata pian kuurin loputtua. Immuunijärjestelmää lamaavaan lääkitykseen vastaavassa enteropatiassa hoitokeinona on tyypillisesti tulehdusreaktiota hillitsevä kortisoni. Jos ruokavalio, antibiootti tai kortisoni ei tuo apua, luokitellaan sairaus hoitoihin vastaamattomaksi enteropatiaksi.

Aiheuttajana ehkä immuunijärjestelmä

Kroonisten enteropatioiden perimmäinen tautimekanismi ei ole vielä selvillä. Eräs epäily on koiran oma immuunijärjestelmä, joka reagoi liian voimakkaasti suolen sisältöön - esimerkiksi ravinnossa olevaan proteiiniin tai johonkin suolistobakteerilajiin. Tällöin immuunijärjestelmän puolustussoluja kertyy suolen pinnan limakalvolle "taistelemaan" oletettua vihollista vastaan, ja seurauksena on tulehdusreaktio. Pitkittynyt tulehdus taas häiritsee suolen toimintaa ja ravinteiden imeytymistä. Lopulta suolinukka voi madaltua ja suoleen kehittyä haavaumia. Muita tulehdusta kiihdyttäviä tekijöitä saattavat olla esimerkiksi suolen limakalvon heikkous tai suoliston mikrobien epätasapaino. 

Useilla koiraroduilla on havaittu rotukohtaista alttiutta tietyntyyppisiin enteropatioihin, joten vaivan uskotaan olevan osittain perinnöllinen. Shibanomistajat mainitsevat toisinaan koiransa herkkävatsaisuudesta. On epäselvää, onko herkkävatsaisuus pohjimmiltaan sama asia kuin lievä muoto ruokavalioon vastaavasta kroonisesta enteropatiasta. 

Koepala paljastaa tulehduksen 

Etenkin vaikeaoireisen kroonisen enteropatian yhteydessä koiran suolistosta otetaan usein koepala. Jos koepalasta havaitaan puolustussolujen kertyminen suolen limakalvolle, voidaan antaa myös varsinainen tulehdusdiagnoosi, joka on tyypillisesti lymfo-plasmasytäärinen enteriitti. Lymfosyytit ja plasmasyytit ovat immuunijärjestelmän soluja, ja enteriitti on hienompi nimi ruoansulatuskanavan tulehdukselle. Tulehdus (inflammaatio) tarkoittaa siis elimistön puolustusreaktiota ja se voi aktivoitua myös muun syyn kuin bakteeritartunnan (infektio) takia. 

Suolisto-oireiden kohdalla on lisäksi huomioitava suoliston imukudossyövän eli lymfooman mahdollisuus, sillä vakava-asteisen suolistotulehduksen ja lymfooman erottamista pidetään joskus vaikeana. Suoliston pitkäaikainen tulehdus itsessään saattaa altistaa lymfooman synnylle.

Yhteenveto koirien kroonisista enteropatioista. "Tulehduksellisen suolistosairauden" (IBD, inflammatory bowel disease) käyttöä ei enää suositella, sillä koiralla se poikkeaa ihmisten vastaavasta.

Vaikeassa tautimuodossa shibojen ennuste muita rotuja huonompi

Japanilaisissa tutkimuksissa on havaittu, että shiboilla esiintyy hoitoon vastaamatonta kroonista enteropatiaa enemmän kuin muilla roduilla keskimäärin. Tutkimuksissa oli tarkasteltu vain niitä eläinsairaalan koirapotilaita, jotka eivät olleet saaneet apua ruokavaliosta tai antibiooteista. Näillä shiboilla pohjukaissuolen (duodenum) vakavat haavaumat olivat yleisempiä kuin muilla roduilla. Oireista ruokahaluttomuus oli shiboilla muita rotuja yleisempää. Kortisonihoidosta huolimatta shibapotilaista oli puolen vuoden jälkeen elossa vain 46 % (muunrotuisista 83 %) ja vuoden kuluttua 31 % (muunrotuisista 74 %). Varsinaisena kuolinsyynä vaikeassa kroonisessa enteropatiassa on yleensä ravinteiden imeytymättömyys ja aliravitsemus sekä suoliston verenvuoto.

Ikä ja oireiden voimakkuus vaikuttavat ennusteeseen

Toisessa japanilaistutkimuksessa on tarkasteltu pelkkiä shiboja ja etsitty asioita, jotka ennustivat lopputulosta. Vaikeaa kroonista enteropatiaa sairastavan shiban elinajan ennuste oli kortisonihoidon alkaessa valoisampi, mikäli se oli alle 7-vuotias ja oireilun voimakkuus oli CIBDAI-taulukolla laskettuna alle yhdeksän pistettä. Shiban sukupuolella tai koolla ei ollut merkitystä. Useimmat shibat saivat aluksi apua kortisonihoidosta, mutta oireilulla oli taipumus palata jatkuvasta lääkityksestä huolimatta. 

Tutkimuksessa oli yhteensä 25 shibaa; näistä 16 menehtyi puolen vuoden sisällä diagnoosista. Yhdeksän shibaa selvisi yli puoli vuotta, ja kaksi shibaa sinnitteli vielä viiden vuoden kohdalla. Kuolinsyy liittyi kaikilla enteropatiaan. Vielä kertauksena, että nämä synkät luvut koskivat vain niitä shiboja, joiden krooninen enteropatia ei ollut vastannut ruokavalioon tai antibioottihoitoon - oman shiban mahdollisiin vatsavaivoihin löytyy apu hyvin todennäköisesti jo ruokavalion tuunaamisella.

Koiran suolisto-oireilun arviointiin käytetty CIBDAI-taulukko.

Pelastiko ulosteensiirto shiban?

Miten hoitaa suolistosairasta potilasta, jota mikään nykyinen hoitomuoto ei auta? Viime aikoina suoliston pieniin vakioasukkaisiin eli bakteereihin ja muihin mikrobeihin on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota eri sairauksien yhteydessä. Jos kroonisen enteropatian syynä onkin haitallisten bakteerilajien valikoima, voi ongelma ratketa bakteerikantaa vaihtamalla. 

Uusi tapauskertomus Japanista kuvailee hoitoihin vastaamatonta enteropatiaa sairastaneen shiban, jolle tehtiin ulosteensiirto lupaavalla lopputuloksella. Shiban paksusuoli ja umpisuoli huuhdeltiin tähystyksellä puhtaaksi, minkä jälkeen tilalle ruiskutettiin lajitoverin ulostetta vesiliuoksena. Lahjoittajana toimi terve 5-vuotias beagleuros.

Shiba alkoi toipua enteropatian oireista ja ripulointi loppui kokonaan kolmen kuukauden kuluttua hoidosta. Yhdeksän kuukauden kohdalla shibaa on voitu pitää edelleen suolistosairaudesta parantuneena, eikä haittavaikutuksia havaittu. Ulosteensiirron pitkäaikaisesta tehosta ei koirilla ole vielä olemassa riittävästi seurantatutkimuksia, mutta melko yksinkertaisena menetelmänä se saattaa hyvin olla yksi tulevaisuuden hoitokeinoista vaikeimmissa enteropatioissa.     

Lähteitä ja luettavaa:

The characteristics of short- and long-term surviving Shiba dogs with chronic enteropathies and risk factors for poor outcome (Okanishi ym., 2013)

Chronic enteropathy in canines: prevalence, impact and management strategies (Dandrieux ja Mansfield, 2019)

Pathological features of intestinal T-cell lymphoma in Shiba dogs in Japan (Matsumoto ym., 2017)

Prognostic factors associated with survival in dogs with lymphocytic-plasmacytic enteritis (Ohno ym., 2006)

A Retrospective study in 21 Shiba dogs with chronic enteropathy (Ohmi ym., 2010)

Successful outcome after a single endoscopic fecal microbiota transplantation in a Shiba dog... (Sugita ym., 2021)            

Mameshiba (oikealla) on aikuisena noin kymmenen senttiä tavallista shibaa matalampi. Kuva © 2021 Lyu, Feng, Zhu, Ren, Dang, Irwin, Wang and Zhang (Whole Genome Sequencing Reveals Signatures for Artificial Selection for Different Sizes in Japanese Primitive Dog Breeds)

Mameshibaksi kutsutaan shiban pienikokoista muunnosta (mame = papu, viittaus pienuuteen), jota tavataan lähinnä Japanissa. Mameshiboja pidetään kiistanalaisina monella tavalla: kasvatus viis veisaa shiban rotumääritelmän säkäkorkeudesta, ja pienikokoisuuteen pyrkiminen voi johtaa siihen, että jalostusvalinnoissa sivuutetaan muita tärkeitä asioita. Mameshiban suosio perustunee siihen, että pieni on söpöä. Shibojen alkuperäinen ja tärkein rotujärjestö Japanissa (NIPPO) on erikseen linjannut, ettei tunnusta mameshibaa shibaksi. Ainoa mameshiboja Japanissa rekisteröivä järjestö on The Kennel Club of Japan (KCJ), jota ei tule sekoittaa FCI:n alaiseen Japan Kennel Clubiin (JKC).

Mameshiboja koskeva konekäännös NIPPO:n nettisivulta.

Miten mameshiba eroaa geneettisesti tavallisesta shibasta?

Tämän blogipostauksen varsinainen aihe on uusi tutkimusjulkaisu, jossa on vertailtu mameshibojen ja normikokoisten shibojen genomeja. Lähtökohtana on ollut oletus, että mameshiba on sinänsä rotupuhdas shiba, jolloin eroavaisuudet geeneissä voisivat selittää nimenomaan kokoeroa. Huomioita tutkimuksesta:

  • Tutkimus on kiinalais-kanadalainen yhteistyö, ja julkaistu Frontiers in Genetics -tiedelehdessä, joka on ok-tasoinen lehti (vaikuttavuuskerroin neljän pintaan).
  • Tutkimuksessa mameshibaa kutsutaan omaksi alkuperäisrodukseen, mikä käy ilmi jo otsikosta "Whole Genome Sequencing Reveals Signatures for Artificial Selection for Different Sizes in Japanese Primitive Dog Breeds". Lukiessa tulee muutenkin vaikutelma, etteivät tutkijat ehkä ole olleet järin kiinnostuneita koirista tai roduista - kiinnostavaa on ollut shiban ja mameshiban kokoero, josta todella saa hyvän tutkimusidean kokogeenien etsintään.
  • Tutkimuksessa on otettu verinäytteet 59 normishibasta ja 35 mameshibasta. Näistä on sekvensoitu perimät (=selvitetty DNA:n emäsjärjestyksen kirjaimet) ja etsitty selkeitä eroja normishibojen ja mameshibojen välillä. Selkeä ero = jokin versio tietystä perimän kohdasta on rikastunut ja yleistynyt mameshiboissa jalostusvalinnan takia. Tuloksia on analysoitu useilla populaatiogenetiikan työkaluilla, jotka menevät tässä yli aiheen ja bloginpitäjän arviointikyvyn. Tutkimus on läpäissyt asiantuntijoiden vertaisarvioinnin hyvään lehteen, joten pitäkäämme geenituloksia luotettavina. Vakuuttavuutta lisää useiden eri analyysimenetelmien rinnakkainen käyttö.
  • Selkeitä eroja on todella löytynyt 12 perimäalueelta. Toisin sanoen tämä tutkimus on havainnut (jalostus)valintaan viittaavia alueita DNA:ssa, joissa tietynlainen versio on alkanut yleistyä mameshiboissa verrattuna normishiboihin. Kuvittele, että kasvattaisit pelkkiä bläkkärishiboja valtavalla koiramäärällä - tällöin mustien jalostuskoirien suosiminen aiheuttaisi tietenkin sen, että koirissasi alkaisi yleistyä mustan värin aikaansaava geeniversio. Sama on tapahtunut pienten mameshibojen kasvatuksessa, paitsi että kokoon vaikuttaa useampi kuin yksi geeni.
  • Tutkimustapa ei ole "geenintarkka", mutta koiran perimän tietokannasta voidaan katsoa näitä alueita tarkemmin.
  • Havaituille perimäalueille osuu yhteensä yhdeksän tunnettua geeniä, joista vain yksi (PRDM16) on aikaisemmin yhdistetty kokovaihteluun nisäkkäillä mutta ei vielä koirilla.
  • Jo aiemmin tunnetuista "koirien kokogeeneistä" tutkimus havaitsi kolme mätsäävää perimäaluetta (joilta löytyvät geenit IGF1SMAD2 ja LCORL, tuttuja MyDogDNA-profiileista), mutta ero ei ollut näiden osalta yhtä selkeä (ts. vain kaksi kolmesta analyysimenetelmästä havaitsi ne). Tulkinta: nämäkin geenit voivat selittää mameshiban pienuutta, mutta niiden vaikutus ei ole ollut ratkaiseva.
"Onpas monimutkaista!"

Lyhyt versio: tutkimuksessa löydettiin merkkejä geneettisistä jalostusvalintaeroista normishiban ja mameshiban välillä. Erot saattavat liittyä yhdeksään tunnettuun geeniin, joita voidaan pitää nyt uusina ehdokkaina koirien kokogeeneiksi. Tarkempia lisätutkimuksia näistä geeneistä on todennäköisesti tulossa lähivuosina. Populaatiogenetiikkaan perehtyneiden kannattaa tarkastella enemmän raakadataa. Tutkimuksessa ei ainakaan suoraan mainita, että mikään mameshiboissa selkeästi yleisempi perimän versio (eli oletettu kokogeenimuoto) löytyisi vain mameshiboilta mutta ei lainkaan normishiboilta. Koska mameshiban pienikokoisuus voi hyvinkin piillä useissa eri geeneissä, tavallisen kokoisille shiboille tuskin syntyy pennuksi varsinaista mameshibaa, ja poikkeava koko selittyy ennemmin kasvuhäiriöllä tai sairaudella.

Lähteitä ja luettavaa

Whole Genome Sequencing Reveals Signatures for Artificial Selection for Different Sizes in Japanese Primitive Dog Breeds (Lyu ym., 2021) https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34335687/

Punasolu eli erytrosyytti on pikkuruinen verisolu, jonka tärkein tehtävä on kuljettaa happea muille elimistön soluille. Kypsyessään punasolu menettää lähes kaikki soluelimensä ja alkaa täyttyä happea sitovalla hemoglobiinilla. Verrattaen yksinkertaisesta rakenteesta huolimatta shiban ja muiden itäaasialaisten rotujen punasoluista on löydetty hämmästyttävän monia ominaisuuksia, jotka erottavat ne länsimaisten koirien punasoluista. Jokaisen shibanomistajan on hyvä olla tietoinen tärkeimmistä eroista, sillä ne saattavat joissakin tilanteissa vaikuttaa oman shiban hyvinvointiin. 

Jono punasoluja hiusverisuonessa. Hemoglobiinin sisältämä rauta saa punasolut näyttämään tummilta elektronimikroskoopissa. Ylempänä näkyvät pyöreät "jutut" on muiden solujen tumia. Näyte on peräisin hiirestä, mutta tällaisella solutasolla koira lienee samanlainen.

Nurinkuriset ionit voivat johtaa virhediagnoosiin

Aasialaisilla roduilla - shibat mukaan lukien - tavataan punasoluja, jotka sisältävät paljon kaliumia ja vähän natriumia. Useimmilla koirilla näiden elimistön toiminnan säätelyyn käytettävien ionien suhde punasoluissa on juuri päinvastainen. Eron aiheuttaa punasolun pinnalle jäävä kuljetusproteiini, joka pumppaa kaliumia sisään ja natriumia ulos.

Vuoden 1997 tutkimuksessa yli kolmasosa japanilaisista shiboista minoshibaa lukuunottamatta edusti korkean kaliumin punasoluja. Ominaisuus periytyy resessiivisesti. Runsaskaliumisia punasoluja ei pidetä sinänsä terveysriskinä, mutta ne hajoavat herkemmin osmoottisen paineen vaikutuksesta eli silloin, kun punasolujen sisälle kertyy vettä. 

Korkean kaliumin punasolut voivat vuotaa kaliumia verinäytteen seerumiosaan ja aiheuttaa verikokeen mittaustulokseen jopa vaarallisen korkealta näyttävän kaliumarvon. Shibasanomien numerossa 1/2021 tutustuttiin Julia Suuriniemen artikkelissa tarkemmin ilmiöön nimeltä Pacific Rimism eli pseudohyperkalemia. Pseudohyperkalemian mahdollisuus on shiban tapauksessa huomioitava, ettei koiraa aleta turhaan lääkitä virheellisen verikoetuloksen perusteella.

Perusterveen shiban verikokeen tuloksia. Kaliumarvo on viiterajojen sisällä, joten verinäyte ei viitannut (pseudo)hyperkalemiaan. Punasoluihin liittymätön mutta huomionarvoinen tulos shiboilla on maksavauriota ilmentävä ALAT. Rodussa esiintyy geenimuotoa, joka laskee terveen koiran ALAT-arvoa normaalia alemmas. Jos tällaisen koiran ALAT-arvo kohoaa sairauden takia, voi se näyttää testituloksissa yhä "normaalin rajoissa olevalta".

Vahvuuksia ja heikkouksia

Korkean kaliumin punasolujen aineenvaihdunnassa on havaittu tiettyjä poikkeavuuksia. Ne pystyvät esimerkiksi vastustamaan L-sorboosia, joka vaurioittaa koiran tavallisia punasoluja. L-sorboosi on sokeri, jota esiintyy pieninä määrinä mm. pihlajanmarjoissa. 

Erikoista kyllä, koirilla punatautia aiheuttava alkueläin Babesia gibsoni lisääntyy erityisen tehokkaasti korkean kaliumin punasoluissa, jolloin taudin oireet ovat oletettavasti voimakkaammat. Kyseinen loinen leviää eräiden punkkilajien välityksellä ja on toistaiseksi melko harvinainen Pohjois-Euroopassa. 

Ei sipulia etenkään shiballe

Korkean kaliumin punasoluihin kertyy yleensä moninkertainen määrä glutationi-nimistä biomolekyyliä verrattuna tavallisiin punasoluihin. Punasoluissa glutationi toimii hapettumisenestoaineena, joka suojelee hapettumiselle herkkää hemoglobiinia. Hapettuminen liittyy kemian hapetus-pelkistysreaktioihin ja on nimestä huolimatta tässä eri asia kuin kuljetettavan hapen normaali sitoutuminen hemoglobiiniin. 

Sipuli ja valkosipuli ovat koirilta kiellettyjä ruoka-aineita juuri punasolujen vuoksi. Sipulien sisältämät rikkiyhdisteet aiheuttavat punasoluissa hapettumista, jolloin punasolut vahingoittuvat ja hajoavat. Seurauksena on pahimmillaan vaikea hemolyyttinen anemia. 

Vaikka ylimääräinen glutationi näyttää suojelevan punasoluja muilta hapettavilta yhdisteiltä, on sipuli omituinen poikkeus. Shibojen runsaasti kaliumia ja glutationia sisältävät punasolut ovat vielä herkempiä vaurioitumaan sipulin rikkiyhdisteiden takia kuin tavalliset punasolut. Tämä koskee sekä raakaa että kypsennettyä sipulia.

Kohtalokkaasta määrästä sipulia per painokilo on vaikea löytää tarkkaa tietoa, mutta vanha tapauskertomus vuodelta 1977 mainitsee korkean glutationin koiran, joka sairastui vakavasti syötyään vain puolikkaan keitetyn sipulin.   

Shiban punasolu virusinfektion hillitsijänä?

Punasolun pinnalta sojottaa ulospäin monenlaisia rasva- ja hiilihydraattiketjuja. Eräs näistä glykolipideistä sisältää siaalihappo-nimisen osan, josta koirilla on kahta eri muotoa: A-tyyppi ja G-tyyppi. Länsimaisten koirien punasolut edustavat A-tyyppiä, kun taas shiboilta ja muilta itämaisilta koiraroduilta hokkaidonkoiraa lukuunottamatta löytyy myös G-tyyppiä. G-tyyppi periytyy dominoivasti. 

Asian merkitys on epäselvä, mutta solun pinnan siaalihappojen tiedetään olevan taudinaiheuttajien suosimia tarttumiskohteita. Esimerkiksi koiran parvovirus sitoutuu paljon herkemmin punasolun G-tyyppiseen siaalihappoon kuin A-tyyppiseen. Parvovirus ei kuitenkaan pysty käyttämään punasolua isäntänään, sillä se tarvitsee lisääntymiseen tumallisen solun. 

On esitetty arveluja, että punasolujen siaalihapot toimisivat kärpäspaperin tavoin  "virusloukkuina" sitoessaan taudinaiheuttajia. Tällöin G-tyypin punasolut voisivat antaa shiballe edun parvoa vastaan, mikäli viruksen leviäminen verenkierron välityksellä hidastuu. Pelkän parvon takia G-tyypin punasolut eivät silti olisi ehtineet kehittyä, sillä koiran parvovirus on mutatoitunut kissan viruksesta tiettävästi vasta 1970-luvun lopulla.

"Mikään punasolu ei korvaa rokotusta! Onko omasi muuten ajan tasalla?"

Vitaminoitu punasolu torjuu happiradikaaleja

C-vitamiini eli askorbiinihappo on tärkeä biomolekyyli sekä kasvuiässä että hapetusvaurioiden torjunnassa. Koira pystyy valmistamaan C-vitamiininsa itse, joten se ei tarvitse sitä ravinnosta. Koiranpennuilla C-vitamiinin kulutus on aikuista suurempi, joten pennun punasolut sisältävät tietyn kuljetusproteiinin, jonka kautta soluun virtaa  C-vitamiinin "käytettyä" muotoa. Punasolun sisällä käytetty vitamiininjämä muutetaan takaisin toimivaksi C-vitamiiniksi. 

Normaalisti tämä kyky häviää pennun kasvaessa. Monilla shiboilla kyseinen kuljetusproteiini kuitenkin säilyy aikuisiällä, jolloin punasolut jatkavat toimintaansa C-vitamiinin kierrätyskeskuksina. Ominaisuus periytyy resessiivisesti ja on havaittu myös akitoilla. 

C-vitamiinia punasoluissaan kierrättävät shibat ovat todennäköisesti muita paremmin suojassa hapettavilta yhdisteiltä. Yhdessä punasolujen glutationi ja C-vitamiini muodostavat jo tuplavarmistuksen hapetusvaurioiden varalta. Ovatko tällaiset erikoisuudet yleistyneet itäaasialaisissa koirissa vain sattumalta vai jotakin tarkoitusta varten rotujen vuosituhansia kestäneen historian aikana? 

Perusterveen shiban verikokeen tuloksia, jatkuu. Punasolujen eli erytrosyyttien kokonaismäärä on suuri, mutta yksittäinen punasolu on kooltaan pienehkö (MCV-arvo, yksikkö femtolitroja). Pieneen punasoluun mahtuu vähemmän hemoglobiinia (MCH-arvo, yksikkö pikogrammoja).

Punasolujen kokovaihtelut luultavasti rotuominaisuus

Vaikuttaa siltä, että shiban punasolut voivat luonnostaan olla tavallista pienikokoisempia eli mikrosytoottisia. Tällöin verikokeen tuloksissa sekä punasolujen keskitilavuus että hemoglobiiniarvo voivat olla hiukan viitearvoja alhaisempia. Myös verihiutaleiden määrä voi alittaa viitearvon alarajan. 

18 shibaa kattavassa tutkimuksessa pienikokoisia punasoluja löytyi peräti 12 shibalta. Aasialaisissa roduissa esiintyy myös anisosytoosia, jolloin saman koiran punasoluissa havaitaan epätavallista koon vaihtelua. Toisaalta korkean kaliumin punasolut voivat olla kooltaan tavallista suurempia. 

Tutkitut shibat ovat olleet kliinisesti terveitä, joten oireettomalla koiralla pienet poikkeamat viitearvoista punasolujen mittaustuloksissa saattavat olla myös tyypillinen rotukohtainen löydös ilman, että asiasta tarvitsee huolestua.    

Lähteitä ja luettavaa

Canine and feline parvoviruses preferentially recognize the non-human cell surface sialic acid N-glycolylneuraminic acid (Löfling ym., 2013)

Evaluation of frequency and intensity of asymptomatic anisocytosis in the Japanese dog breeds Shiba, Akita, and Hokkaido (Aniolek ym., 2017)

Evaluation of microcytosis in 18 Shibas (Gookin ym., 1998)

Further Studies on the Red Cell Glycolipids of Various Breeds of Dogs. A Possible Assumption about the Origin of Japanese Dogs (Hashimoto ym., 1984)

Hereditary high-potassium erythrocytes with high Na, K-ATPaSe activity in Japanese shiba dogs (Maede ym., 1990)

Heredity of red blood cells with high K and low glutathione (HK/LG) and high K and high glutathione (HK/HG) in a family of Japanese Shiba Dogs (Fujise ym., 1997)

High concentration of blood glutathione in dogs with acute hemolytic anemia (Maede, 1977)

Incidence of dogs possessing red blood cells with high K in Japan and East Asia (Fujise ym., 1997)

Inhibition of Na,K-ATPase activity reduces Babesia gibsoni infection of canine erythrocytes with inherited high K, low Na concentrations (Yamasaki ym., 2005)

Japanese Shiba dogs possessing erythrocytes with high Glut-1 activity and high ascorbic acid recycling capacity (Ogawa ja Hishiyama, 2011)

L-Sorbose does not cause hemolysis in dog erythrocytes with inherited high Na, K-atpase activity (Goto ym., 1992)

Pseudohyperkalemia eli "Pacific Rimism" (Julia Suuriniemi, Shibasanomat 1/2021)

Reduced glutathione accelerates the oxidative damage produced by sodium n-propylthiosulfate, one of the causative agents of onion-induced hemolytic anemia in dogs (Yamato ym., 1999)

Geenitestisarjan kolmas ja viimeinen osa käsittelee shibojen geneettistä monimuotoisuutta. Tällä tarkoitetaan rodussa esiintyvien geenimuotojen runsautta. Vastakohtana on tilanne, jossa lähes kaikilla koirilla olisi samanlaiset, mahdollisesti vialliset geenimuodot elintärkeistäkin geeneistä. Tällöin peittyvästi periytyvät ongelmat alkaisivat yleistyä rodussa. Monimuotoisuuden vaaliminen auttaa näin vastustamaan sukusiitostaantumaa, joka uhkaa suljettuja rotukoirakantoja. Se hyödyttää myös jokaista syntyvää shibaa. Uusien tutkimusten perusteella shibojen monimuotoisuus on koirarotujen keskitasoa, mutta se on jakautunut rotuun epätasaisesti.   

Nykyiset shibat polveutuvat niistä koirista, joita alettiin NIPPO-rekisteröidä Japanissa 1920-luvulla. Jossakin vaiheessa rotuun ei enää otettu uusia koiria, ja uusien pentujen vanhemmat olivat itse NIPPO-rekisteröityjä kantakoirien jälkeläisiä. Shibojen geenipooli oli muodostunut ja sulkeutunut, minkä jälkeen samat geenimuodot ovat periytyneet uusille sukupolville sekoittuen uudenlaisiksi geeniyhdistelmiksi. 

Modernin shiban tärkeimmät kantakoirat on listattu Shibapedigree.comin erinomaiselle sukupuusivustolle. Nykyshiboilla nämä japanilaiset koirat odottavat noin 20 sukupolven päässä erittäin monen polveutumisketjun juurella.

Kennelliiton sukutaulussa näkyvä sisäsiitosprosentti voi kuitenkin näyttää nollaa siksi, että laskeminen ulottuu vain muutamien sukupolvien päähän ja olettaa, että vanhimmat esivanhemmat ovat keskenään täysin eri sukuisia. Shiboissa ja muissakin rotukoirissa kiertävät rodun kantakoirien geenimuodot - tähän perustuu rotujen olemassaolo ja säilyminen.  

Eriperintäisyys ylläpitää terveyttä 

Useimpien muiden eläinten tavoin shibapentu perii yhden setin geenejä emältään ja toisen isältään. Molemmissa seteissä on samat geenit, joilla on tietty nimi, sijainti ja tehtävä, mutta tarkemmin katsottuna geenit voivat esiintyä hiukan erilaisina geenimuotoina. Tällainen lisääntymistapa on kehittynyt eläimille jonkin syyn takia. On ollut edullista, että geenisettejä tulee kahdelta yksilöltä uudenlaisiksi yhdistelmiksi. 

Jos toisen vanhemman geenisetissä on rikkinäiseksi mutatoinut geenimuoto, pystyy toisen vanhemman toimiva geenimuoto yleensä pelastamaan tilanteen. Toisaalta jokin mutaatio voi joskus harvoin olla myös hyödyllinen tai muuttua tulevaisuudessa hyödylliseksi, mikäli elinolosuhteet muuttuvat. Lisäksi terveyden ja elinvoiman kannalta ajatellaan olevan hyvä, että jälkeläinen saa tietyistä geeneistä toimivat mutta hiukan erilaiset geenimuodot. Jos parittelevat yksilöt ovat sukulaisuuden takia keskenään liian samanlaisia, kahden eri geenisetin tarjoama turva ja hyöty menetetään.

Jälkeläisrajoitukset turvaavat monimuotoisuutta

Rotukoirien ongelmana pidetään sitä, että kantakoiria on ollut pieni määrä eivätkä kaikki niiden geenipooliin lahjoittamat geenimuodot ole pysyneet mukana. Toinen maailmansota ja tautiepidemiat romahduttivat monet rotukoirakannat. Näin kävi myös shiballe. Sittemmin rotujen geenimuotovalikoima on voinut yksipuolistua entisestään, kun pieni osa koirista on lisääntynyt "muidenkin edestä". Sekä ihmisten että eläinten arvioidaan kantavan perimässään aina muutamia haitallisia, resessiivisiä geenivirheitä - siis rikkinäisiä geenejä. Koirien tapauksessa ne voivat olla peräisin rodun kantayksilöiltä tai uusista mutaatioista, eikä resessiivistä geenivirhettä tyypillisesti pysty havaitsemaan päälle päin sen kantajasta. 

Kuva 1. Yksinkertaistettu kaavio kolmesta geenistä ABC nykyisessä shibapopulaatiossa, jossa koirat kuvaavat eri kantakoirista polveutuvia sukulinjoja. Koira on resessiivisesti periytyvät taudin suhteen terve, jos se perii edes toiselta vanhemmaltaan ehjän geenimuodon (vihreä). Jos aakkoset jatkuisivat eli geenejä olisi kuvassa useampia, olisi jokaisella koiralla todennäköisesti jokin geeni rikki eli jokin kirjain punaisena. Tämän takia mahdollisimman monen perusterveen ja elinvoimaisen shiban vihreät eri suvuista olisi hyvä pitää tasaisesti mukana. Samasta syystä ei tule olemaan realistista karsia geenitesteillä kaikkien mahdollisten sairauksien kantajia pois lisääntymästä - jäljelle ei jäisi lopulta yhtäkään koiraa. Shibasiluetin piirtänyt Taru M.

Kuvassa 1 kruunulla merkitty jalostuskoira on saanut monia jälkeläisiä. Myös sen jälkeläiset ovat lisääntyneet, jolloin rikkinäinen geenimuoto kuvitteellisesta C-geenistä (punainen) on alkanut yleistyä ehjien C-geenimuotojen (vihreät) kustannuksella. Kruunukoiralle sukua olevien kantajien jälkeläisellä on lopulta 25 % mahdollisuus periä sama viallinen geenimuoto kummaltakin vanhemmaltaan. Suomessa shibojen PEVISA-ohjelma rajaa yhden koiran jälkeläismääräksi 25 pentua. 

Elinvoimaisuuden lasku on hälytysmerkki

Suurin osa geeneistä ei liity koirien ulkomuodon yksityiskohtiin vaan koodittaa valmistusohjeita solun ja elimistön toiminnan kannalta tärkeille proteiineille. Viallinen geenimuoto, jolloin proteiini ei rakennu tai toimii huonosti, voi johtaa johonkin selkeään diagnosoitavaan sairauteen tai epämääräisempään elinvoiman laskuun. 

Viallisten geenimuotojen kertymistä pidetään syynä sukusiitostaantumaan, joka ilmenee esimerkiksi  lisääntymisvaikeuksina, kitukasvuisuutena, infektioherkkyytenä ja jopa kognitiivisten kykyjen heikkenemisenä. Vakavimmat geenivirheet ovat homotsygoottisina (peritty sekä emältä että isältä) letaaleja, jolloin tällaiset pennut kuolevat jo alkioina tai syntyvät elinkelvottomina, ja pentueluvut pienenevät.         

Toistojaksot tutkimuksen työkaluina

Shibojen geneettistä monimuotoisuutta on kartoitettu useammassakin tutkimuksessa (kts. Taulukko 1). Näissä on tarkasteltu monessa kohtaa koiran perimää sijaitsevia toistojaksoja, joiden pituus vaihtelee herkästi eri sukulinjoissa. Myös arkisempi geenitesti eli polveutumismääritys perustuu toistojaksoihin. Koska toistojaksot eivät täytä geenin määritelmää, kutsutaan niiden eri pituisia versioita tässä alleeleiksi eikä geenimuodoiksi.

Toistojaksoissa havaittava alleelien lukumäärä ja eriperintäisyys (eli heterotsygotia) ei suoraan kerro siitä, montako erilaista geenimuotoa rodussa on jostakin elintärkeästä geenistä. Asian merkitys on ehkä helpompi hahmottaa käänteisesti: jos kaikilla koirilla olisi samanlaiset, yhdeltä koiralta periytyneet versiot toistojaksoista, olisivat myös tämän koiran piilevät geenivirheet voineet levitä koko rotuun. Näin on käynyt esimerkiksi lunnikoirasyndroomasta kärsiville lunnikoirille. 

Taulukko 1. Koirarotujen monimuotoisuustutkimuksia shiboilla ja muilla roduilla. Populaatiogenetiikan termeillä on tarkemmat merkityksensä, mutta pikaohjeena: mitä isompi lukema, sitä parempi sekä tutkimuksen että monimuotoisuuden kannalta.

Shibojen monimuotoisuus keskitasoa mutta epätasaista

Shibojen geneettistä monimuotoisuutta on pidetty vuoden 2001 tutkimuksen (Kim ym.) perusteella varsin alhaisena myös muihin japanilaisrotuihin verrattuna. Uudemmat tutkimukset, joissa otoksena on ollut huomattavasti suurempi määrä shiboja sekä Japanista (Arata ym., 2016) että Yhdysvalloista (Veterinary Genetics Laboratories VGL, 2021), ovat löytäneet rodusta enemmän muuntelua. Näiden tutkimustulosten perusteella shibojen monimuotoisuus on toistojaksojen alleelien määrällä mitattuna ja muihin koirarotuihin verrattuna keskitasoa. Toisaalta on havaittu, ettei monimuotoisuus esiinny rodussa tasaisesti, sillä tietyt 3-4 alleelia ovat "yliedustettuina" ja löytyvät suurelta osalta tutkituista shiboista. Tämän joukon ulkopuolelle jää perimältään harvinaisempia shiboja. 

Tiikeri oli yksi kaikkein monimuotoisimpia tutkittuja shiboja entisessä MyDogDNA-tietokannassa. Vanhempiensa perusteella se on myös DLA-geenialueiltaan eriperintäinen. Tiikerillä ei ole vielä 5-vuotiaana ollut mitään allergioihin tai autoimmuunisairauksiin viittaavaa. Sillä tuntuu myös olevan rautainen vastustuskyky koirapuiston pöpöjä kohtaan. Toisaalta eriperintäisyys ei suojannut sitä kivesvialta. Päivitys 2022: Eikä suojannut lopulta allergialtakaan. 5-v kesällä orasti ja 6-v kesällä ilmeni selkeästi koivun kukintaan ajoittuva allergiaoireilu. Huonompi juttu shiboille.

Rotukoirat ja hukattu geeniperimä

VGL:n geenitestauksessa rotukoiria verrataan myös geneettisesti kaikkein monimuotoisimpiin kyläkoiriin maailman eri kolkista. Vertailun perusteella shiboissa arvellaan säilyneen noin 30 % koirille mahdollisesta muuntelusta. Lukema on korkeampi kuin länsigöötanmaanpystykorvilla (7 %), samaa tasoa kuin akitoilla (24 %) ja alhaisempi kuin toyvillakoirilla (60 %). Noin puolet tutkituista shiboista vastasi oman heterotsygotiansa määrässä sellaista pentua, joka syntyisi vapaasti lisääntyvien kyläkoirien joukossa täyssisarusten paritellessa.    

DLA-geenialue voi vaikuttaa pariutumiseen

VGL:n geenitesti tarkastelee erityisesti dog leukocyte antigen (DLA) -geenialuetta. DLA-geenit periytyvät yhdessä geenisetteinä. Tämä alue on erittäin mielenkiintoinen, sillä se liittyy immuunijärjestelmän toimintaan kaikilla selkärankaisilla eliöillä. Geenialueen yleisnimi on major histocompatibility complex (MHC) ja siinä tavataan enemmän muuntelua kuin missään muissa tunnetuissa geeneissä. Juuri näiden geenien osalta eri lajien naaraat suosivat itsestään poikkeavia parittelukumppaneita. Menettelyn ansiosta pennut perisivät vanhemmiltaan erilaiset setit DLA-geenejä, joten luonto näyttää pyrkivän heterotsygotian säilyttämiseen.

Taulukko 2. VGL:n tutkimuksen tuloksia 123 shiban DLA-geenialueista. Kolme valtavirtaversiota erottuu selvästi kummassakin DLA-luokassa. Yleisyys 0.004 tarkoittaa tässä sitä, että kyseinen DLA-versio on löytynyt yhdestä ainoasta shibasta.

Allergiaa ja autoimmuunisairauksia? 

DLA-geenialue liittyy siis immuniteettiin ja omien solujen erottamiseen tunkeilijoista. Joskus nämä toiminnot häiriintyvät. Koiraroduilta on tunnistettu lukuisia DLA-versioita, jotka yhdistyvät autoimmuunisairauksien ja atopian kohonneeseen riskiin. Myös shiboissa on tavattu kilpirauhasongelmia, vaikeita tulehduksellisia suolistosairauksia ja allergioita. 

VGL:n tutkimus on löytänyt shiboista 15 erilaista versiota luokan I DLA-geenisetistä ja 17 versiota luokan II DLA-geenisetistä (kts. Taulukko 2). Versiomäärien vertailua muihin rotuihin: länsigöötanmaanpystykorva 6 ja 4, suursnautseri 14 ja 15, ja kääpiövillakoira 33 ja 23. Monimuotoisuus ei DLA-geenienkään perusteella esiinny rodussa tasaisesti: yli 60 %:lla shiboista on jokin kolmesta yleisimmästä versiosta sekä luokan I että luokan II DLA-geeniseteistä. Ilmiö saattaa kuvastaa nykyshibojen historiaa, sillä Japanissa shiboista on määritetty 3-4 suurta sukulinjaa. Toisaalta kaikki harvinaisemmat geeniversiot eivät automaattisesti ole arvokkaampia kuin “tavisversiot” - ne saattavat olla harvinaisia myös siksi, että periytyvät yhdessä jonkin terveysongelman tai täysin epärodunomaisen piirteen kanssa.

DLA-geenisettien kokonaislukumäärä antaa osviittaa kantakoirista (ainakin 9-17), jotka ovat antaneet panoksensa tutkittujen shibojen geenipooliin. Tutkimuksessa käytetyn nimeämistavan vuoksi shibojen DLA-geeniseteistä ei ilmeisesti voi suoraan tunnistaa muissa tutkimuksissa havaittuja riskiversioita eri autoimmuunisairauksille. 

Onko shibasi monimuotoinen tai jopa harvinaisuus?

Shibojen monimuotoisuuden kartoitus VGL-geenitestillä jatkuu edelleen. Uusia tuloksia rodusta päivitetään tietokantaan aika ajoin. Sukulaisrotu akitan rotuyhdistys Suomessa kannustaa akitanomistajia VGL-geenitestaukseen. Suomalaisten shibojen monimuotoisuus voisi olla kiinnostava yhteinen tutkimusidea. Löytyykö shibojemme geeneistä esimerkiksi lainkaan muita luokan I DLA-versioita kuin yleisimmät 1054, 1091 tai 1191, ja onko jokin näistä muuttunut vallitsevaksi? Näyttääkö eriperintäisyys DLA-alueella suojaavan shiboja allergioilta ja autoimmuunisairauksilta?

Monimuotoisuuden osalta VGL-geenitestatut shibat saavat tuloksistaan tällaisen diplomin. Tämä shiba on DLA-geenialueiltaan eriperintäinen, eli sen geenisettien versiot (haplotyypit 1 ja 2) ovat erilaiset. Yksittäisten vastingeenien tapaan toinen haplotyyppi on peritty isältä, toinen emältä. Nämä DLA-versiot ovat rodussa yleisiä.

Jos oman shiban monimuotoisuus alkoi kiinnostaa, voi VGL-testikitin tilata kotiin nettiosoitteessa https://vgl.ucdavis.edu/canine-genetic-diversity/shiba-inu. Näyte otetaan itse hieromalla tikulla shiban posken sisäpintaa ja postitetaan kirjekuoressa.              

Geneettisen monimuotoisuuden vaalimisen etuja

  • Syntyvät shibapennut saavat jokaisesta tärkeästä geenistä ainakin yhden toimivan version.
  • Syntyvät shibapennut saavat erilaiset versiot myös sellaisista geeneistä, joiden kohdalla saattaa olla hyödyllistä, että vastingeeneinä on kaksi hiukan eri tavalla toimivaa versiota.  
  • Ainakin osa shiboista voi olla perinnöllisesti vastustuskykyisempiä ja säilyä hengissä, mikäli koiramaailmaan ilmestyisi "uusi penikkatauti" eli jokin vaarallinen ja herkästi leviävä tartuntatauti.
  • Jalostustyö on ylipäänsä mahdollista, jos ominaisuuksiin vaikuttavissa geeneissä esiintyy muuntelua. 

Lähteitä ja luettavaa:

An Estimate of the Average Number of Recessive Lethal Mutations Carried by Humans (Gao ym., 2015)

Association of DLA-DRB1 Alleles and Canine Atopic Dermatitis (Bozorgpanah ym., 2020)

DLA class II risk haplotypes for autoimmune diseases in the bearded collie offer insight to autoimmunity signatures across dog breeds (Gershony ym., 2019)

Genetic Variability in East Asian Dogs Using Microsatellite Loci Analysis (Kim ym., 2001)

Genetic Diversity Testing for Shiba Inu (Veterinary Genetics Laboratory, 2019)

https://www.akitayhdistys.fi/monimuotoisuustutkimus2

Koiranjalostus: perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet (Katariina Mäki ja Salme Mujunen, 2018)

Low neutral genetic variability in a specialist puffin hunter: the Norwegian Lundehund (Melis ym., 2013)

Microsatellite loci analysis for individual identification in Shiba Inu (Arata ym., 2016)

Koiran luusto on tärkeä tukiranka kaikelle muulle. Käytännössä "luuston terveys tai sairaus" koiralla tarkoittaa luiden sijaan raajojen suurimpia niveliä eli lonkkia, polvia ja kyynäriä sekä selkärankaa. Nivelen kasvuhäiriö johtaa epänormaaliin niveleen. Usein tällaiseen niveleen alkaa lopulta muodostua kivuliasta nivelrikkoa. Kasvuhäiriöitä pidetään perinnöllisinä sairauksina, joihin vaikuttaa useampi huonosti tunnettu geeni. Koska periytymisen mekanismi ei ole aivan yksinkertainen, voi jopa saman pentueen sisällä olla sekä priimaa että luustosairautta.

Suomessa Kennelliitto tallentaa jalostustietokantaansa koirien luustoterveyteen liittyviä tutkimustuloksia. Lonkka- ja kyynärnivelten sekä selän kuntoa pyritään arvioimaan röntgenkuvien perusteella, polvien kuntoa taas eläinlääkärin tekemällä venytystutkimuksella. Seuraaviin taulukoihin on kerätty shibojen tietoja vuosien 2010-2017 aikana rekisteröidyiltä pentueilta, joissa pennuilla on ollut tutkimustuloksia 9.3.2019 mennessä sekä vuonna 2018 rekisteröidyiltä pentueilta, joilla tuloksia 4.1.2020 mennessä.

"Ovatkohan minunkin tulokseni mukana...?"

Huom! Taulukot ovat tässä vaiheessa vain viitteellisiä pienten otoskokojen vuoksi. Suluissa oleva luku kertoo, monenko koiran tuloksista prosenttiosuudet muodostuvat. Tutkittuja koiria tulisi luultavasti olla useita satoja, että tuloksia voisi pitää luotettavina (tilastollinen merkitsevyys).

Tutustu ensin lonkkaniveliin liittyvään kirjainsysteemiin Kennelliiton sivulla.

Eri lonkkanivellausuntojen osuudet shiboilla, joiden vanhemmilla on tietyt lonkkanivellausunnot. "Lonkkaisuus" määräytyy tässä huonomman puolen tutkimustuloksen mukaan (jos vasen lonkka on A mutta oikea C, on kyseessä C-lonkat). Suluissa tutkittujen shibojen lukumäärä. Esimerkiksi keskimmäisellä rivillä on tutkittu 48 shibaa, joiden toisella vanhemmalla on A-lonkat ja toisella C-lonkat. Näistä shiboista 70 prosentilla on "hyvät" (A- tai B-lonkat) ja 30 prosentilla lievää tai kohtalaista lonkkanivelen kasvuhäiriötä (C- tai D-lonkat).

Havaintoja lonkkataulukosta

  • Yli 60 % kuvatuista shiboista on tervelonkkaisia (A tai B) vanhempien tuloksista riippumatta.
  • Suurin osa kasvuhäiriöistä on tasoa lievä (C) vanhempien tuloksista riippumatta.
  • C-lonkkien tai huonompien osuus alkaa kasvaa, kun vanhempien tulokset huononevat. Tämä trendi sopii yhteen luusto-ongelmien perinnöllisyyden kanssa, eikä varmaankaan johdu vain liian pienestä otoskoosta.
  • Kaikki vanhemmat voivat kuitenkin saada kaikenlaisia jälkeläisiä.

Tutustu ensin kyynärniveliin liittyvään numerointiin Kennelliiton sivulla.

Eri kyynärnivellausuntojen osuudet shiboilla, joiden vanhemmilla on tietyt kyynärnivellausunnot. "Kyynäräisyys" määräytyy tässä huonomman puolen tutkimustuloksen mukaan (jos vasen kyynärä on 0 mutta oikea 1, on kyseessä 1-kyynärät). Suluissa tutkittujen shibojen lukumäärä. Esimerkiksi toisella rivillä on tutkittu 33 shibaa, joiden toisella vanhemmalla on 0-kyynärät ja toisella 1-kyynärät. Yli 90 prosentilla on tuolloin ollut terveet 0-kyynärät, 10 prosentilla lievää tai kohtalaista kasvuhäiriötä kyynärissä.

Havaintoja kyynärtaulukosta

  • Suurimmalla osalla tutkituista shiboista ei ole kyynärnivelen kasvuhäiriötä (0-kyynärät).
  • Terveillekin vanhemmille voi silti joskus syntyä pentu, jolla on kyynärnivelen kasvuhäiriö.
  • Ykköskyynärän yhdistäminen nollaan on tuottanut enimmäkseen terveitä pentuja, mutta kohtalaisen kasvuhäiriön osuus on kasvanut hiukan (mutta huomaa jälleen erilaiset otoskoot)
  • Kohtalaisesta kasvuhäiriöstä (2-kyynärät) kärsiviä jalostuskoiria on ollut käytössä todella vähän (ja tämän minimaalisen datan perusteella valinta on ollut järkevä).

Tutustu ensin polviin liittyvään numerointiin Kennelliiton sivulla.

Eri polvitulosten osuudet shiboilla, joiden vanhemmilla on tietyt polvitulokset. "Polvisuus" määräytyy tässä huonomman puolen tutkimustuloksen mukaan (jos vasen polvi on 0 mutta oikea 1, on kyseessä 1-polvet). Suluissa tutkittujen shibojen lukumäärä.

Havaintoja polvitaulukosta

  • Suurimmalla osalla tutkituista shiboista on terveet polvet.
  • Polvitilanne ei välttämättä ole oikeasti näin hyvä, sillä monet kotikoirat tutkitaan polvien osalta vain kertaalleen nuorella iällä, vaikka luksaatio voi ilmetä vasta vanhempana.
  • Kaikki voivat jälleen saada kaikkia.
  • 3-polvisen jalostuskoiran tutkimustulos on todennäköisesti muuttunut kolmoseksi vasta vanhempana, kun koira on jo saanut pentueensa.
  • Taulukossa näkyy erittäin todennäköisesti sattuman vaikutus pienten otoskokojen takia, eikä 0x1- tai 0x3-yhdistelmä liene oikeasti parempi valinta kuin 0x0-yhdistelmä... 😀

Huomioitavia asioita luustotutkimuksiin ja periytyvyyteen liittyen

  • Lonkkien, kyynärien ja polvien "tason" luokittelu kirjaimilla ja numeroilla on tällä hetkellä paras olemassaoleva systeemi, jolla luustoterveyttä voidaan kartoittaa ja merkitä tietokantaan koko rodun osalta.
  • Käytännössä erittäin hyvät ja erittäin huonot nivelet on helpointa luokitella. Näiden ääripäiden välille sijoittuvien nivelten lausuminen (lonkissa B vai C taikka C vai D) on vähemmän yksiselitteistä. Tästä todisteena on Pohjoismaisen Kennelunionin röntgenpaneeli, jonne Kennelliiton lausunnosta voi valittaa ja jossa lausunto todella voi muuttua.
  • Luokkien sisällekin mahtuu vaihtelua, jolloin paperilla samalta näyttävät B-lonkat voivat olla toisella koiralla "lähes A:t" ja toisella koiralla "lähes C:t" jne.
  • Polvitutkimukset "elävät" - löysät ja luksoituvat polvet voivat tiivistyä iän myötä paremmiksi tai vastaavasti huonontua. Koiran tiedoissa näkyy pentuesivulla sen huonoin tulos. Tunnusteluun perustuvan tutkimuksen tulos riippunee väistämättä jonkin verran myös tutkimuksen tekevästä eläinlääkäristä.
  • Kennelliitto sulkee automaattisesti jalostuksesta pois ne koirat, joilla on jostakin tutkimuksesta asteikon huonoin tulos (eli näiden pentuja ei rekisteröidä tavalliseen FI-rekisteriin).
  • Shibojen PEVISA-ohjelma määrittää, että jalostuskoiran kyynärnivellausunnon on oltava 0 tai 1, ja polvilausunnon 0, 1 tai 2. Jos toisen vanhemman polvilausunto on 2, on toisen vanhemman oltava 0-polvinen.
  • Koiran ja koirapopulaation tulevaisuuden kannalta on huomioitava monia muitakin tärkeitä asioita kuin luustotutkimusten priimatulokset, joten rajoituksista ei ole järkeä tehdä liian tiukkoja.