Siirry sisältöön

6

Koska pääsiäislomalla on hyvin aikaa mutta ei uutta historiamateriaalia, tulee tässä vähän helppolukuisempi suomiversio japanilaiskoirien alkuperäisimmistä rotumerkeistä. Kyseessä oli NIPPO:n itse englanniksi laatima/kääntämä/käännätyttämä rotumääritelmä, joka lähetettiin muun maailman kennelyhdistyksille 1930-luvulla.

Pohdintatehtäviä. Jos et olisi koskaan nähnyt japanilaista koiraa, niin minkälainen mielikuva siitä syntyisi? Entä mikä on pysynyt ennallaan ja mikä selkästi muuttunut pian sadassa vuodessa? Laitan omia ajatuksiani loppuun. Jako koon mukaan vastaa lähinnä nykyistä luokittelua keskikokoiset (shikokunkoira, kainkoira, hokkaidonkoira, kishunkoira), suurikokoiset (akita) ja pienikokoiset (shiba).

Japanilaisen koiran rotumerkit
(Japanilaiskoirien suojeluyhdistyksen mukaisesti) [1930-luku]

1. Keskikokoiset

Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti. Koko olemus henkii eloisuutta. Liikkuu reippaasti ja tyylikkäästi.


Yleisvaikutelma - Tasapainoinen vartalo. Sukupuolileima selkeä. Frame well-knit? Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 50-59 cm, nartuilla 47-53 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.

Korvat - Pienet ja kolmiomaiset. Korvat ovat pystyssä, suippenevat ja kallistuvat hiukan eteenpäin.


Silmät - Varsin kolmiomaiset. Silmän ulkonurkka on korkeammalla. Iiris tummanruskea.


Kuono - Kuononselkä suora, kärki terävä. Kuono on vankka ja kiinteä. Huulet tiiviit ja ohuet.


Pää ja kaula - High-browed merkityksessä hienostunut? Posket hyvin kehittyneet. Kaula voimakas.


Etujalat - Lapa hyvin kehittynyt. Kinner suora ja varpaat tiiviit.


Takajalat - Suorat ja lihaksikkaat. Voimakas kinnenivel.

Rinta - Syvä. Ribs moderately sprung? Rinta hyvin kehittynyt.

Selkä - Suora.

Häntä - Massiivinen ja voimakas. Suora tai kippura. Ulottuu kintereeseen asti.

Loins (?) - Voimakkaat.

Turkki - Päälliskarva jäykkää ja suoraa. Pohjavilla pehmeää ja tiheää. Hännässä karva pörheää.

Väri - Väri voi olla keltainen, valkoinen, vehnänvärinen, musta, brindle, ruskeanharmaa, nokisen harmaa, raudanharmaa, hopeanharmaa tai musta merkkivärinen.

Hylkäävät virheet:

  1. Kaikkien edellämainittujen ominaisuuksien tulisi erottua selkeästi.
  2. Ylä- tai alapurenta.
  3. Perinnöllinen töpöhäntäisyys.
  4. Muut kuin pystyt korvat, paitsi pennuilla.

Pistevähennyksiä:

  1. Kaikenlaiset onnettomuuksista aiheutuneet vammat.
  2. Aliravitsemus.
  3. Vaaleanpunainen tai butterfly (?) kirsu.
  4. Mustavalkoinen tai ruskeanvalkoinen väri.

Huom! Ns. sotakoirilla värin ei tulisi olla valkoinen. Kannukset mieluiten poistettu.

2. Suurikokoiset


(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)


Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Käytöksen tulisi mieluiten olla vakava/arvokas.


Yleisvaikutelma - Sukupuolierot selkeät. Tasapainoinen, kiinteä ja tanakka vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 62-73 cm, nartuilla 57,5-65 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.


Häntä - Massiivinen ja voimakas, suora tai kippura, ylettyy kintereeseen asti. Pistevähennyksiä muusta kuin kippurahännästä.

3. Pienikokoiset


(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)


Yleisvaikutelma - Selkeät sukupuolierot. Tasapainoinen ja jäntevä (?) vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 38-42,5 cm, nartuilla 35-39,5 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.


Häntä - Tiheä ja vahva. Kintereeseen ulottuva häntä voi olla suora tai kippura. Lyhyt häntä muistuttaa töpöhäntää, mutta ei ole aivan samanlainen.

Huom! Vain pienellä japanilaiskoiralla perinnöllinen lyhyt häntä ei ole hylkäävä virhe.

Munkeilla paluu nykyisyyteen ja vähän väriä blogipostaukseen.

Ihan ekana: ylläoleva rotumerkkien kuvaus oli yksi suomenkielinen käännös englanninkielisestä käännöksestä. Anatomisia osia lukuunottamatta olikin yllättävän vaikea valita sanoja. Esimerkiksi avauslause japanilaiskoiran olemuksesta "Sharp and fierce, with good-natured simplicity and excellent scenting power." --> "Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti." Joku muu olisi voinut saada tästä jotain ihan muuta, etenkin kun kirjaimellisesti käännettynä kuulosti siltä, ettei koira pelaa täysillä valoilla.

Itse rotumääritelmästä loistaa minimaalisuus ja ennen kaikkea se, että yksi ja sama jäntevä, pystykorvainen, hiukan korkeuttaan pitempi japanilaiskoira on NIPPO:ssa alkujaan kattanut kaikki nykyiset japanilaisrodut. Vain säkäkorkeus vaihtelee. Ja se, että shiboilla on joskus ollut niitä töpöhäntiä. Selkeimmät erot rotumerkeissä muun maailman pystykorviin verrattuna löytyvät varmaankin korvien kallistumisesta eteenpäin sekä silmän kolmiomaisuudesta ja viistoudesta. Mielenkiintoista, että vain isoilla koirilla mainitaan luonteenpiirteenä "grave", jonka käänsin vakavaksi/arvokkaaksi. Nykyisin shiboiltakin edellytetään "rohkeaa arvokkuutta". Mutta voiko sama koira ilmentää sekä kiihkeyttä, valppautta että arvokkuutta? Mitenkä nämä on tarkoitus tulkita?

Koska rotumerkkien luettelo on niukkasanainen, on sen tueksi laadittu paljon kattavampi rotumääritelmän tulkinta. Tässä oli mielestäni aiemmin omituinen ristiriita: alkukantaiset japanilaiskoirat olivat sukupuuton partaalla, niiden tuntemus perustui vanhoihin piirroskuviin ja luihin, ja silti jollain perusteella on päätetty, että shiban silmän kaltevuuskulma ja suhde korvan ulkoreunaan on oltava tasan x jne. ynnä muuta todella yksityiskohtaista. Mutta rotumerkeistä tällaisia yksityiskohtia ei alkujaan sentään löytynyt. Oma aiheensa on se, että miten tarkkaan ihmisen päättämään muottiin mikään eliölaji tai sen alapopulaatio on järkevää edes yrittää saada. Kasvattelen soluja laboratoriossa ja niiden perusteella oon auttamatta biased ja vähän epäileväinen kaikenlaisen elämällä taiteilun suhteen. Shibojen ylipienet pentueet ja 28% allergisten osuus terveyskyselyssä ei kuulosta lupaavalta.

Enivei. Ensimmäinen rotumääritelmä ratkaisi kaksi mysteeriä: maininnan töpöhäntäisistä shiboista vanhassa koirakirjassa sekä ristiriidan liittyen tarkkoihin yksityiskohtiin. Ratkottavaksi jää vielä ainakin seuraavat mysteerit:

  • Milloin ja miksi ja miten kokoluokittelu muuttui nykyiseksi rotuluokitteluksi?
  • Milloin päätettiin, ettei shiballa voikaan olla töpöhäntää? Tarvitsemme myös välttämättä kuvan töpöhäntäisestä shibasta!
  • Milloin nykyiset värit "lukittuivat"?
  • Milloin shibalta alettiin vaatia urajiroa?
  • Ja mihin ne rotumääritelmän tulkinnan yksityiskohdat perustuvat? Mikä tulkinta on oikea tulkinta?
  • Jne.

Koska muut nihonkenit ovat Shibalogisessa blogissa uusia tulokkaita, ajattelin kirjoittaa muistiin ajatuksia, kysymyksiä ja mielikuvia, joita nämä rodut herättävät nyt, ennen niihin tutustumista. Näitä voi olla viihdyttävää lukea jälkeenpäin. Kaikki kuvat Vanhasta japanilaisen koiran valokuva-albumista.

Akita

Kysymys nr. 1: minkä takia Japanin kansallisroduksi valittiin juuri akita? Koska se on kooltaan isoin ja näyttävin? Koska Hachiko oli akita? Akitan historiaan on varmasti kuulunut samat kannanromahdukset kuin shiboilla, ja niiden ulkomuoto on jossain välivaiheessa ottanut enemmän vaikutteita ulkomaisilta roduilta kuin shiballa. Kiinnostaisi tietää, minkälaisia oli ne isot japanilaiskoirat, jotka alkujaan löydettiin Akitan alueelta. NIPPO on ehkä joskus liittynyt jotenkin akitoihin, mutta AKIHO on niiden oman rotujärjestö. Onko modernilla akitalla samanlaista sodan jälkeen vaikuttanutta kantakoiraa kuin shibojen Naka Go? Nykyisistä akitoista tulee ennemmin mieleen ylväs pihavahti ja nallemaisuus kuin alkukantaisuus tai metsästyskoira. Niillä on livenä vielä pitemmät jalat kuin kuvissa. Geenilotossa akitoilla on ollut huonompi tuuri kuin shiboilla, ja niihin on rikastunut jotain ihon autoimmuunisairauksille altistavaa.

Shikokunkoira

Se pitkäselkäinen seesamishiban ja jomonshiban hybridi! Shikokuja on olemassa muissakin väreissä, mutta ilman muuta sudennäköinen yksilö tulee ekana mieleen. Shikoku näyttää vähän karskimmalta ja uskottavasti alkukantaiselta, eikä siitä ole alettu tehdä söpöä. Rotu on rekkausmäärien perusteella kriisissä kotimaassaan. Historiasta ja pullonkauloista ei mitään käryä, mutta oletettavasti kantakoirat on peräisin Shikokun saarelta. Olen nähnyt livenä punaisen shikokupennun. Näytti shibapennulta, mutta oli ikäisekseen isompi ja rauhallisempi.

Kishunkoira

"Ne sirot valkoiset." Kishu viittaa Kyushun saareen. Ulkomuodon perusteella voisin edelleen kuvitella hyvin metsästyskoiriksi. Historiasta tai muustakaan en tiedä oikeastaan mitään muuta kuin sen, että kishuja on alkujaan ollut laajempi värikirjo, kunnes valkoisista tuli liian suosittuja ja E-lokuksen värillinen geeni katosi kokonaan. Matagi-elokuvassa (1982) elävää ketjukarhua vastaan usutettu valkoinen nihonken on mielestäni kishu, eli hurjan metsästyskoiran ominaisuudet on säilyneet ainakin siihen asti. En muista, että olisin nähnyt kishua livenä.

Hokkaidonkoira

Vanhojen koirakirjojen salaperäinen ainu! Jos hokkaido on ainujen koira, niin sillä on pakko olla todella kiehtova historia. Ulkomuoto antaa tosi oudon vaikutelman shibaan tottuneille silmille. Koira on kuin shiba, mutta ei kuitenkaan ole. Korvat on pienet nysät. Valokuvakirjassa lähes joka hokkaidouroksella on hyväntuulinen ja itseensä tyytyväinen ilme. En osaa sanoa, mikä niiden naamassa aiheuttaa tämän ajatuksen verrattuna shiboihin. Ainakin vanhoissa kuvissa sukupuoliero on kaikista nihonkeneistä selkein, urokset on niin karskeja. Kaikki muu on yhtä kysymysmerkkiä, mutta ilmeisesti rekisteröintimäärät Japanissa on samaa tasoa kuin shikokuilla eli pieniä. Olen melko varma, että olen nähnyt hokkaidon livenä, mutta luullut sitä silloin kummallisen näköiseksi shibaksi.

Kainkoira

Kainkoiriin ehdin jo vähän tutustua brindlejuttujen yhteydessä. Opin mm. sen, ettei Hopeanuolen "Harmaa tiikeri" olekaan sen värityksen merkitys. Kainkoirien oma rotujärjestö on ilmeisesti jopa NIPPO:a vanhempi (?), joten onko kait koskaan olleet "japanilaisen koiran standardin" ja sen käsittämättömän yksityiskohtaisen tulkinnan ja kielipilkkusäännön alaisina...? Kainkoirat on silmiini mahdottoman kauniita! Niistä ei ole tekemällä tehty söpöjä kuten shiboista ja akitoista. Historiasta ja kantakoirista en tiedä mitään, mutta olen nähnyt kain livenä koiranäyttelyssä. Se kiersi rotukehänsä ryhdikkäästi ja asenteella ja jatkoi samalla itsevarmuudella sijoittumaan ryhmässä.

Tässäpä alkuun. Korjasin jälkeenpäin otsikoihin -koiran. Jossakin vaiheessa rotunimet suomeksi on mielestäni olleet pelkkää kaita, shikokua, hokkaidoa ja kishua. Samalla logiikalla akitan olisi voinut muuttaa akitankoiraksi, höh.

Kainkoira Yamanashista. Kuva (c) Vanha japanilaisen koiran valokuva-albumi

Blogissa on aiemmin käyty läpi shiban värigenetiikan kannalta olennaiset lokukset E (värillinen vai valkoinen), A (perusväri) ja S (pinto ja sukat). Muut tunnetut värilokukset eivät tiettävästi vaikuta shibojen keskinäiseen värivaihteluun, koska kaikilla shiboilla on näistä sama versio. Esimerkiksi tämän postauksen aiheena olevassa K-lokuksessa nykyshiboilla on vain tylsää tavisversiota ky, joka sallii A-lokuksen määrätä värin. Joillakin japanilaisroduilla, kuten akitalla ja kainkoiralla, K-lokuksessa esiintyy myös raidallisen brindlekuvioinnin aiheuttavaa versiota. Tai ehkä on viisainta sanoa, että ainakin nykytiedon valossa brindleväritys yhdistetään K-lokukseen. Jännittävän näköiset tiikeriraidat syntyvät niin erikoisella tavalla, ettei niiden salaisuutta ole vielä saatu selville.

K niin kuin blacK

Brindlevärityksen opiskelu on aloitettava K-lokuksen ominaisuuksista. K-lokus on värigenetiikassa uusi tekijä, sillä sen löytyminen raportoitiin vasta vuonna 2007. Tämä ei koske japanilaisrotuja, mutta K-lokuksessa esiintyy dominoivaa versiota KB, joka saa aikaan täysmustan värityksen. Siksi K-lokus on nimetty sanan black viimeisen kirjaimen mukaan (B-lokus oli jo käytössä brownille.)

Miksi muuten puhutaan välillä lokuksesta ja välillä geenistä? Entä geenimuoto, versio, alleeli? K-lokus havainnollistaa uutuutensa ansiosta hyvin termien käyttöä. Kun K-lokus ensimmäistä kertaa raportoitiin, oli siitä saatu selville vasta sen summittainen sijainti kromosomin numero 16 kärjessä. Lokus tarkoittaa lokaatiota, siis vakiopaikkaa kromosomissa. Lisäksi risteytysanalyyseistä ja sukupuista oli päätelty, että K-lokuksessa esiintyi kolmea alleelia, jotka saivat aikaan täysmustan, brindlen ja "tavallisen" värisiä koiria tuossa dominanssijärjestyksessä. Vasta tämän jälkeen K-lokuksen kohtaa kromosomissa tutkittiin tarkemmin ja löydettiin sieltä geeni, joka olikin aivan muusta yhteydestä jo valmiiksi tunnettu. Geenin määritelmään kuuluu, että siitä valmistuu jotakin geenituotetta, joko proteiinia tai toiminnallista RNA-molekyyliä. Jos tätä ei ole tutkimuksilla osoitettu, ei oikeastaan voida vielä puhua geenistä. Siispä lokus.

Alleeli ja sen arkikielinen vastine "versio" on saman lokuksen vaihtoehtoisia muotoja. Osoite on sama (kromosomi 1, käsivarsi p, raita 3, alaraita 2 jne. edelleen tarkentuen) mutta siellä sijaitsevan DNA-pätkän kirjaimissa on jonkin verran eroa. Suomeksi alleeli käännetään usein geenimuodoksi... mutta kuten edellä todettua, geenimuodosta voidaan puhua vain jos kyse oikeasti on geenistä. Esimerkiksi monimuotoisuusjuttujen yhteydessä on pakko käyttää alleelia, koska niissä aniharvoin tutkitaan geenejä (pohdintatehtävä: miksi ei järjenvastaisesti tutkita monimuotoisuutta geeneistä?).

Molly. Musta brindleraidoitus ilmestyy akitalla punaisen värin päälle. Kuva: Peter Theakston https://creativecommons.org/licenses/by/2.0

Takaisin K-lokukseen ja sen kolmeen havaittuun versioon/alleeliin, jotka ovat:

  • KB (K-lokuksen dominoivin "Black"-alleeli, josta alkukirjain iso B)
  • kbr (K-lokuksen oletettu "brindle"-alleeli, joka tunnetaan vielä erittäin huonosti)
  • ky (K-lokuksen resessiivisin "yellow/muut värit"-alleeli, siksi pienet kirjaimet)

Yhteen koiraan mahtuu näitä vain kaksi kappaletta, yksi emolta peritty ja yksi isältä peritty alleeli. Ne voivat olla keskenään samanlaiset tai erilaiset. Koko rodussa eri koirilla yhteensä voi sen sijaan esiintyä vaikka kaikki mahdolliset tietyn lokuksen alleelit. Alleelien dominoivuuden ja resessiivisyyden merkityksen voi nyt päätellä, jos se ei ole jo tuttu ilmiö.

Värigeenistä valmistuu antibioottia

Luit oikein. K-lokuksessa sijaitseva geeni on nimeltään koiran betadefensiini 103 (CBD103, canine beta defensin 103). Sen ohjeella valmistetaan erästä defensiiniä, joka nimensä mukaisesti liittyy puolustautumiseen eli immuunijärjestelmän toimintaan. CBD103 on pieni peptidi eli proteiinia lyhyempi aminohappojen ketju. Laboratorio-oloissa on osoitettu, että se pystyy tuhoamaan sellaisia pöpöjä kuin E. coli ja S. aureus.

K-lokuksen geenituote. Jokainen kirjain vastaa tiettyä aminohappoa ketjussa.

Armoton kilpailu kytkimestä

Miten antibioottina toimiva molekyyli voi värjätä koko koiran mustaksi? Ja minkä ihmeen takia? Vain ensimmäiseen kysymykseen on olemassa vastaus. Dominanttimustilla koirilla K-lokuksen defensiinissä on havaittu mutaatio, jonka uskotaan muuttavan defensiinin käyttäytymistä. Mutanttidefensiini, josta on pudonnut pois yksi ainoa glysiini-aminohappo, sitoutuu nyt hanakasti pigmenttisolujen pigmenttikytkimeen ja kääntää pigmenttituotannon mustalle. Kasvavaan karvaan pakataan mustaa pigmenttiä. Normaalitilanteessa samaa pigmenttikytkintä operoi A-lokuksesta valmistuva pikkupeptidi niin että kytkin on vuoroin mustan pigmentin (eumelaniini) ja vuoroin punakeltapigmentin (feomelaniini) asennossa. K-lokuksen mutanttidefensiini syrjäyttää A-lokuksen pikkupeptidin sitoutumispaikasta samalla ajatuksella kuin häkä syrjäyttää hapen hemoglobiinista. Mutanttidefensiiniä tuotetaan K-lokuksen alleelista KB. Tavallinen defensiini, jota tuotetaan alleelista ky, antaa A-lokuksen säädellä pigmenttikytkintä, jolloin A-lokuksen värit tulevat näkyviin.

...mutta onko mustan aiheuttaja oikeasti glysiinimutaatio?

A-lokuksen tutkimus muistutti äskettäin, ettei ominaisuuden kanssa yhdessä esiintyvä mutaatio välttämättä olekaan se tekijä, joka ominaisuuden aiheuttaa. Koiran K-lokuksen kopioluvussa on havaittu vaihtelua, eli joillakin koirilla on tästä geenistä useampia kappaleita. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että useammasta geenistä valmistuu enemmän defensiiniä naksauttamaan pigmenttikytkimiä mustalle. Nykyisten geenitestien havaitsema glysiinimutaatio on kuitenkin luotettava markkeri K-lokuksen dominanttimustalle KB-geenimuodolle.... paitsi jos koira on brindle.

Käsi ylös, jos ensikosketuksesi kainkoiraan olivat nämä veljekset.

Entä brindleväritys?

Dominanttimustan toimintaidea liittyy brindleen siten, että mustien raitojen kohdalla solut oletettavasti käyttäytyvät KB-geenimuodon mukaisesti. Raidat ilmestyvät (ainakin japanilaisroduilla) A-lokuksen perusvärin päälle siten, että feomelaniinin pigmentoimat punakeltaiset alueet raidoittuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa punaisilla koirilla koko koiraa mukaanluettuna urajiro, joka on hyvin vaaleaa punapigmenttiä. Black-and-tan-värisillä koirilla raidat ilmestyvät urajiroon ja punaruskeisiin tan-merkkeihin. Mutta raidoittuuko akitojen urajiro oikeasti? Brindleakitojen kuvissa rinta on usein valkoinen, mutta onko siinä kyse urajirosta vai valkokirjavuudesta eli pigmentin puuttumisesta? Entä erottuuko bläkkärin selän musta brindleraidoitus milloinkaan vielä mustempana kuin selkä muuten on?

Valkoinen tiikeri

...lienee koiran geeneillä mahdottomuus. Sekä akitalla että kainkoiralla on E-lokuksen alleelivalikoimassaan resessiivinen pikku-e. Kuten shiboilla, on genotyypin e/e akita ja kainkoira väriltään valkoinen. Väri on oikeasti punapigmenttiä, mutta sävyltään niin vaaleaa, että näyttää käytännössä valkoiselta. Mustia tiikeriraitoja ei voi ilmestyä valkoisen päälle, koska pigmenttikytkin on rikki ja pysyvästi vaalean punapigmentin tuotannon asennossa. K-lokuksesta valmistuva defensiini ja A-lokuksesta valmistuva pikkupeptidi ovat kyllä valkoisellakin koiralla olemassa, mutta ne eivät pysty sitoutumaan rikkinäiseen pigmenttikytkimeen. Toisin sanoen E-lokuksen ohjeilla valmistetaan toimivia (geenimuoto E) ja rikkinäisiä (geenimuoto e) pigmenttikytkimiä. Joillakin akitoilla brindleväritys näyttää mustavalkoiselta, mutta pohjavärinä on silloinkin hailakka punainen.

Sinäkin olet salaa tiikeriraitainen

Seuraa koko brindleväritykseen perehtymisen hilpein löytö: ilmiö nimeltä Blaschkon linjat. Blaschkon linjoilla tarkoitetaan ihosolujen piilevää kuviointia, joka muodostaa selän puolelle V:n muotoisia raitoja ja muualle loivempia S-kirjaimen muotoisia kiemuroita. Kuvioinnin uskotaan kuvastavan alkionkehityksen aikana tapahtunutta ihosolujen vaellusta, kun ihosolut lähtevät jakaantuen etenemään alkion ympäri. Yksinkertaistettuna kuvioinnin "pohja" on lähtöisin yhdestä kantasolusta ja "raidat" toisesta kantasolusta. Nyt, kuvittele tilanne, jossa toisessa ihosolujen kantasolussa olisi jokin pigmenttiin vaikuttava mutaatio. Raidat tulisivat näkyviin, koska kaikissa tämän kantasolun jälkeläisissä olisi sama mutaatio. Ihmisillä Blaschkon linjat tulevat käytännössä näkyviin erilaisten sairauksien yhteydessä.

Blaschkon linjaa seuraava ihomuutos. Kuva: Littlekidsdoc/Creative Commons Attribution-Share Alike 4.0

Brindleväritykselle Blaschkon linjat tarjoavat yhden mahdollisen selityksen sille, miksi raidat ilmestyvät sinne minne ilmestyvät. Ainakin niiden on katsottu muodoltaan seuraavan Blaschkon linjoja. Asiaa ei kuitenkaan ole sen kummemmin tutkittu tai vahvistettu. Tässä hypoteesissa osa soluista lukittuisi alkiovaiheessa käyttäytymään dominantin mustan KB-alleelin mukaisesti. Miten, sitä ei tarkalleen tiedetä. Ilmiö voi liittyä epigenetiikkaan, jossa solu hiljentää aktiivisia geenejä siten, ettei niistä valmistu proteiinia. Epigeneettiset muutokset eivät näy geenitesteissä, jotka etsivät vain DNA:n kirjaimia. Varsinaista brindlen alleelia (kbr) ei myöskään ole löydetty, vaikka se näyttää periytyvän ennustettavasti. Useimmat geenitestilaboratoriot tunnistavat K-lokuksesta vain KB-alleelin tai sen puuttumisen, mikä tulkitaan ky-geenimuodoksi. Tällaisissa geenitesteissä brindlet koirat näyttävät yleensä olevan genotyyppiä KB/ky. Asiassa riittää tutkittavaa, ja geenitestien kaupallisen suosion tuntien brindlen salaisuus saattaa ratketa nopeasti.

Kainkoirien genotyyppejä

Embark-geenitestin sivustolla on avoin tietokanta testatuista koirista. Kahdentoista kainkoiran perusteella mikään värigeenitesti ei pysty vielä selittämään raidoittumisen astetta. 10/12 kainkoiraa edustaa genotyyppiä E/E ay/ay, ja näihin näyttää kuvien perusteella mahtuvan koko kirjo mustatiikeristä punatiikeriin. Yksi erittäin tumma kainkoira kantaa valkoista (E/e ay/ay) ja yksi tumman punatiikerin näköinen bläkkäriä (E/E ay/at). K-lokuksen osalta testi antaa kaikille kainkoirille tulokseksi KB/ky.

Faktaa vai fiktiota: tiikeriraitainen akita on paras karhukoira

Hopeanuolen katsoneet tietävät, että tiikeriraitaisuus eli brindlekuvio tekee akitasta ylivertaisen karhukoiran. "Tiikeriraitainen on arvokas, parempaa karhunmetsästyskoiraa ei ole olemassakaan!" Väitettä voisi pitää puhtaasti draamallisena tropena. Erikoista kyllä, vuonna 2011 julkaistu tutkimus akitojen androgeenireseptorin muuntelusta ja sen yhteydestä koiran aggressiotasoon yhdistää epäsuorasti brindleväriset akitat ja korkeamman aggressiotason. Ilmiö koskee vain uroskoiria, mikä on loogista, sillä androgeenireseptori havaitsee testosteronin. Tutkimuksessa luonnekysely tehtiin vain punaisille akitoille, ja näillä korkeimmat aggressiopisteet saivat ne koirat, joilla androgeenireseptorista esiintyi ns. lyhyttä muotoa. Brindleillä tätä lyhyttä muotoa esiintyi huomattavasti enemmän kuin pitkiä muotoja. Androgeenireseptori näyttää sijaitsevan X-kromosomissa, joten sen ei pitäisi periytyä yhdessä K-lokuksen kanssa. Eli brindlen aiheuttava alleeli ja androgeenireseptorin lyhyt muoto eivät periydy yhtenä pakettina, mikäli brindle todella sijaitsee K-lokuksessa. Koirien sukulaisuuksista ei ollut tutkimuksissa puhetta. Mene ja tiedä, ehkä Daisuke on oikeassa ja kyseessä on jokin genetiikan vielä tuntemattomien ihmeiden todellinen ilmiö. Kahden punaisen akitan ei muutenkaan pitäisi voida saada keskenään brindleä pentua.

Päivittyy edelleen...

Lähteitä ja luettavaa

Linkage and Segregation Analysis of Black and Brindle Coat Color in Domestic Dogs (Kerns ym., 2007)

A β-Defensin Mutation Causes Black Coat Color in Domestic Dogs (Candille ym., 2007)

Mapping DNA structural variation in dogs (Chen ym., 2009)

Mutations in the Melanocortin 1 Receptor, Beta-Defensin103 and Agouti Signaling Protein Genes, and Their Association with Coat Color Phenotypes in Akita-Inu Dogs (Oguro-Okano ym., 2011)

Androgen receptor gene polymorphisms are associated with aggression in Japanese Akita Inu (Konno ym., 2011)

Exploring Pleiotropic Functions of Canine β-Defensin 103: Nasal Cavity Expression, Antimicrobial Activity, and Melanocortin Receptor Activity (Aono ym., 2019)

Embark-tietokannan kainkoiria: https://embarkvet.com/resources/dog-breeds/kai-ken/

Suomenkielistä tietoa ja värivalokuvia kainkoirien erilaisista raidoituksista: https://gekkoono.weebly.com/kainkoiranvarit.html