Kai-akatemia 4 – Ginzan katolta omille teilleen

Arvokas lähde johdattaa takaisin kainkoiran alkujuurille. Pienen ja keskikokoisen japanilaiskoiran lukukirjassa kaiosuuden on kirjoittanut rodun alkuperäisin löytäjä Dr. Kobayashi. Tykkään kovasti tästä kirjasta, koska sen sisältö ei luultavasti ole suodattunut yhdenkään rotujärjestön tai vielä liian pitkän ajan läpi (painovuosi 1964). ”Ongelma” tietty on, että kaikki on japaniksi, joten Google Lens -varoitus kuten aina.

Kainkoiran ensiesittely koiralehdessä

Kainkoirien olemassaoloa ei keksinytkään se KKA:n perustanut lakimies. Eläinlääkäri Kobayashi oli huomannut tiikeriraitaiset koirat ollessaan kotikäynnillä vuoristossa ja kirjoitti niistä keväällä 1930 artikkelin Japanin silloin ainoaan koiralehteen 狩猟と畜犬 (”Metsästys- ja karjakoirat”) otsikolla 甲斐の日本犬村を語る (”Puhumme kainjapanilaiskoiran kylästä”.) Eli creditsit nimeämisestä hänelle. Dr. Kobayashi oli myös KKA:n perustajajäsen.

Suojeluyhdistyksen alkuajan ansiot, recap

Kolmessakymmenessä vuodessa oli tapahtunut seuraavaa: kainkoiralle oli saatu kansallisaarteen asema, kainkoirat oli esitelty keisarilliselle perheelle palatsissa, kymmenen kainkoiraa oli lähetetty Yhdysvaltoihin, rodulle oli luotu rekisterikirja, kainkoirien omia näyttelyjä oli pidetty säännöllisesti ja julkaistu omaa rotulehteä. Lisäksi oli suoritettu kainkoiran ja suden risteytyskoe. Mihin näistä edes ensimmäisenä tarttuisi?

Kainkoirat osallistuvat ensimmäiseen NIPPO-näyttelyyn

Kaiedustus ensimmäisessä japanilaiskoirien NIPPO-näyttelyssä 1932 oli vahvaa. Tokion Ginzassa tavaratalon katolla oli näytillä peräti 17 kainkoiraa, kun totaaliosallistujia oli 81. Plus Hachiko ja keisariperheen akita kunniavieraina. Kukaan ei vielä ollut saanut päähänsä, että kait on väärän kokoisia. Jos joskus keksitään aikakone, jolla voi mennä kahtomaan menneisyyden tapahtumia livenä, niin suuntaan sinne Ginzan katolle. Kait saivat tuolla hurjasti huomiota! Myös arvovaltaisilta henkilöiltä. Tehoboostaus niiden pikaiseen kansallisaarteistamiseen annettiin tässä näyttelyssä.

”Tarkoituksena ei ole uuden japanilaiskoiran luominen.”

Erittäin järkevä kommentti liittyen NIPPO:n sittemmin kehittämään kokoluokitteluun, jossa kainkoirat jäivät väliinputoajiksi. Niiden esittäminen NIPPO-näyttelyissä ei ollut mielekästä, koska koosta sakotettiin, vaikka koira ois muuten ollut täydellinen japanilaiskoira. Tervemenoa NIPPO, kainkoiran koko on pidetty ennallaan ja keskitytty seuraaviin ominaisuuksiin sekä villisika- että peuratyypissä:

• Raajat on erityisen voimakkaat ja hyvin kehittyneet.
• Kintereet on voimakkaat, niin että koira pystyy hyppäämään ja juoksemaan tehokkaasti.
• Koira liikkuu kevyesti ja ketterästi.
• Koira ilmentää japanilaiskoiran teeskentelemätöntä ja tyyntä luonnetta.
• Koiralla on oltava kainkoiran tärkein tunnusmerkki eli raidat. Kaikki kolme raitatyyppiä on samanarvoisia, mutta mustatiikerillä karva on karkein (?).
• Säkä: 1 shaku 3 sun – 1 shaku 5 sun. Shaku = 30.3 cm ja sun = 3.03 cm. Eli 40-46 cm.
• Paino: 2 kan 5 hyaku – 5 kan. Kan = 3.8 kg ja hyaku = 0.38 kg. Eli 9.5 kg-19 kg.
• Korvat: kolmiomaiset ja pään päällä.
• Häntä: paksu ja voimakas sashi-o (sapeli) tai maki-o (kippura).

Silmistä ei mainita mitään! Muussa yhteydessä mainitaan, että pyöreät yöeläimen silmät on funktionaaliset, koska ne keräävät parhaiten valoa. Nyt kun ajattelen, niin eihän kainkoirilla edelleenkään ole niitä överiksi vedettyjä viirusilmiä. Suomalaisessa rotumääritelmässä mainitaan kuitenkin lähes kolmiomaiset ja hieman vinoasentoiset silmät. Hmm.

Miksi kainkoirat säilyivät puhtaina?

Vaikea hahmottaa nykyään, mutta tuohon aikaan kokonaisen puhdasverisen japanilaiskoirien populaation löytyminen on ollut pieni ihme. Kiittäkää vuoristoa. Kulkuyhteydet on olleet niin onnettomia, ettei sinne päätynyt länsimaalaisia ihmisiä eikä länsimaalaisia koiria. Kainkoiria taas on arvostettu ja kasvatettu, koska niitä oikeasti tarvittiin, kun elinkeinona on ollut metsästys. Lisäksi kaikki kyläläiset on olleet yhtä koirahulluja, koska kainkoirat on olleet äärimmäisen uskollisia ja kiintyneitä omaan perheeseensä, mistä on varmaankin syntynyt positiivinen feedback loop.

Kainkoira x susi!

Nyt piti jo tarkistaa muista lähteistä. Artikkelin kirjoittanut Dr. Kobayashi oli juurikin sama Kofun eläintarhan johtaja, joka toteutti tutkimusmielessä kainkoiran ja suden risteytysprojektin. Aihe on niin mehukas, että ansaitsee oman postauksensa.

Kainkoirien alkuperäiset kotikylät

…ja maininta siitä, että kainkoirat olivat lähes kadonneet samoista kylistä jo 1960-luvulla. Hyvä saada niistä silti ensikäden listaus. Aluerajat on sittemmin muuttuneet, ja Kofun kaupunki on imaissut ympäriltään useita pikkukyliä.

• Ashiyasu. 中巨摩郡芦安村 Täällä peuratyyppisiä kainkoiria.
• Hirabayashi. 南巨摩郡増穂町平林 Peuratyyppisiä kainkoiria.
• Kurobera. 甲府市宮本町黒平 Villisikatyyppisiä kainkoiria.
• (Kami?)kuishiki. 西八代郡九一色村 Villisikatyyppisiä kainkoiria.
• Nishiyama. 南巨 摩郡西山村 Peuratyyppisiä kainkoiria.

Kainjapaninkoirasta tulee kainkoira ja verovapaa kansallisaarre

Heti perustamisestaan saakka KKA keräsi vuoristosta parhaimpia kainkoiria, jakoi niitä jäsenilleen ja työskenteli niiden säilyttämiseksi. Kansallisaarteen asemaa lähdettiin tavoittelemaan saman tien, koska silloin suojelutoiminta olisi tehokkaampaa. Akita nimettiin kansallisaarteeksi ensin, mutta kainkoira heti seuraavana 1934. Samalla rotunimi lyheni kätevyyden vuoksi kainkoiraksi. Niistä ei tarvinnut maksaa koiraveroa, ja jopa sodan aikana viranomaiset pitivät kainkoiraa paikallisena ylpeytenä, jota piti suojella. Tämä auttoi ne sotavuosien yli. Penikkataudista sen sijaan ei puhuta mitään.

0

0