Japanilaiskoiria tieteessä, taiteessa, historiassa ja vähän arkielämässäkin. Blogin tekstejä, etenkään Google Lens -tyyppisiä käännöksiä ja nopeasti vanhentuvia genetiikkajuttuja, ei tule käyttää ainoana lähteenä uusille popularisoinneille ilman alkuperäislähteitä ja ajantasaisimpia tutkimusjulkaisuja.
T ja E kuikuilevat toiveikkaana faneja ja rotutovereita.
Korona-aika katkaisi Jyväskylän mukavan shibalenkkiperinteen, joten…
Tiikerin ja Entsyymin epävirallisille shibalenkeille voi liittyä mukaan Jyväskylässä. Kävelemme sunnuntaisin klo 12 Kuokkalan koirapuiston parkkikselta alkaen parin kilometrin lenkin takaisin koirapuistolle.
Huom! Hit or miss -varoitus. Nämä on tosiaan täysin epävirallisia shibalenkkejä, jotka perustuvat siihen, että yleensä käymme sunnuntaisin joka tapauksessa tuollasella päivälenkillä. Eli lenkki voi meidän osalta peruuntua ilman erillistä ilmoitusta, jos sataa kaatamalla, tulee joku este tai emme edes ole kaupungissa tms. Siinä tapauksessa viikon päästä uusi yritys.
Tänään oli Tsyymin vuoro käydä vuosihuollossa. Hammasputsauksen lisäksi siltä kuvattiin uudestaan huonomman puolen kyynärä ja lonkat. Tiikerillä ja Tsyymillä on molemmilla sama liikuttava tapa kipittää urhean määrätietoisesti kohti eläinlääkäriasemaa. Ne varmaan vaistoavat sen mun kävelytavasta ja ennen kaikkea siitä, että aniharvoin ne on menossa mihinkään yksin ilman toisiaan.
Entsyymi tauolla matkalla eläinlääkäriin. Kannatti mennä jalan! Kävi niin hauskasti että kohtasimme matkalla Tiikerin bestiksen Hiron emännän Tuulan. Tsyymi keskittyi tonkimaan myyränkoloja, ja niinhän siinä lopulta kävi, että pulska matkaeväs löytyi. Paastovaatimus esti saaliin nauttimisen.
Totesin, että Tsyymi, paino 8.4 kg, on edelleen maailman kiltein eläinlääkärin asiakas. Jännitin vähän, oliko viime kevään peräkkäiset anturavaurio - rokotus - dyskinesiakäynnit jättäneet sille jotain ell-traumoja mutta ei. Ehkä samaa eroa Tiikerin ja Entsyymin välillä heijastaa myös se, että T toipuu rauhoitteista lähes salamana, kun taas E on siinäkin asiassa vähemmän kiihkeä.
Jätin Tsyymin hammaslääkärin tuoliin ja suuntasin väliajalla kahville kuten aina. Tämä klinikka sijaitsee Jyväskylän uuden sairaalan vieressä, joten sain samalla hyvän tilaisuuden katella kyseistä ilmestystä vähän lähempää. On se läheltä koettuna vielä uhkaavampi kuin mallikuvissa.
Tunnin kuluttua Entsyymi olikin valmis. Ei kun herätepiikki kankkuun. Tsyymin raotellessa silmiään katseltiin eläinlääkärin kanssa röntgenkuvat läpi. Kärjestä murtunut poskihammas vaatii erillisen poisto-operaation. Tätä ei näe hampaista päällepäin mutta röntgenkuva paljastaa, miten murtumaviiva yhdistyy hampaan ydinosan viivaan. Lonkissa tai kyynärässä ei näkynyt nivelrikkoa.
Tsyymin sisuksia. Kuvien välissä on kulunut aika tarkalleen neljä vuotta."Velvollisuus kutsuu!" Pehmoilin vähän ja ostin Tsyymille mukaan oman minitiikerin, jos isoveli ei ole turvana.
Entsyymille ja Jyväskylän Eläinklinikka Tähdelle tästä päivästä täysi kymppi.
Digitaalinen ruuduilla eläminen alkaa olla menneen aikakauden juttu, joten hankin oikean filmikameran. Sellasen, joka sylkäisee kuvan heti ulos, minkä jälkeen kuva kehittyy silmien edessä. Digikuvia on ollut tarkoitus kehityttää kuviksi "sitten joskus". Vähitellen niiden tiedostot on hukkuneet. Havahduin huomaamaan, että mulla on kuvia lapsuuden japsipojista mutta ei yhtä ainoaa fyysistä valokuvaa Tiikeristä, vaikka se täytti jo 7.
Nytpä on 😀
Tätä kirjoittaessa huimat kuusi valokuvaa. Jokainen niistä tuntuu kuin keräilykortilta. Jokainen niistä on valokuvana eri tavoin epätäydellinen. En olisi ikinä valinnut jatkoon tuollasia otoksia saman tilanteen digikuvasetistä. Nehän on epäedustavia! Mutta pikakameralla joka kuva on yhtä arvokas kuin se tasan yksi kuvanoton hetki, joka ei koskaan enää palaa.
Tiikerillä on ollu aikuiselämänsä paras kesä. Sen iloinen naama taltioitui kuvaan hienosti. Salamoitu Tsyymi näyttää benimarulinjan edustajalta.
Yksi Instax-kuva maksaa käytännössä yhden euron, joten kuvat on silläkin tavalla kohtalaisen arvokkaita. "Filmiä" on kamerassa täydessä latingissa kymmenen kuvan verran. Keräilykortti havainnollistaa hyvin Mini-sarjan valokuvien kokoa.
Meijän normilenkki. Tiikeri haluaa, että jätän ne odottamaan tuohon aitaan ja meen lähikauppaan ostamaan jotain. Aurinko paistoi liikaa edestä, joten kuvasta tuli liian vaalea, mutta Tikrun iloinen ilme tallentui silti. Toisessa kuvassa testasin miten hyvin liike pysähtyy kuvaan (mietin joskus miltä nuo meijän normilenkit näyttää ohikulkijoiden silmään)
Kamerani on japanilaisen Fujifilmin Instax Mini 40. Fokusoitu äärettömyyteen, ja salama välähtää aina. Mitään ei tarvitse eikä voi säätää, paitsi rajata kuva etsimeen ja painaa laukaisinta. Ulkona pitää huomioida auringon asema taivaalla tai kuva ylivalottuu. Varmasti näidenkin ottamisessa voi kehittyä paremmaksi. Olen nyt siinä jännittävässä alkuvaiheessa, jossa kuvaan voi ilmestyä mitä vaan.
Entsyymi pomppasi tasapainoilemaan kapean muurin päälle. Sain hyvän rakennekuvan sijaan loistavan photobombauksen. Sisäkuvassa testasin etäisyyttä, jolla se ei vielä hämmenny kameralla osoittelusta.
Mini viittaa tosiaan kuvan kokoon. Ei kameran. Kannettava cd-soitin on suunnilleen saman kokoluokan laite. Hupparin etutasku on ainoa tapa saada siitä taskukamera. Lisäksi on selvää, että jos koira menee hämilleen puhelimen sohimisesta sen naamaan niin tätä se oudoksuu vielä enemmän ja kääntää pään äkkiä pois.
Minkähän värinen shiba toimii parhaiten pikakuvissa? T ja E on tummia punaisia mutta näyttävät kaikissa kuvissa vaaleammilta. Valkoinen shiba katoaa varmaan kokonaan näkyvistä! Kolmivärinen bläkkäri voisi näyttää hyvältä kontrastierojen takia. Koiraperheen elämää -valokuvakirjassa tosin mainittiin, että kolmiväriset bordercolliet on kauniita mutta vaikeita valokuvattavia, joten kotiin jätettiin vaan keltaisia pentuja. Mulla ei ole ikinä ollut tummaa koiraa. Testaan eri värisiä shiboja heti kun tilaisuus tarjoutuu.
Tiikerin siitepölyallergia pamahti tänä kesänä päälle sellaisella voimalla, että tarvittiin shampoopesuja ja antihistamiinia järeämpiä keinoja. Oireina kutina ja rapsuttelu. Koska se alkoi jälleen odotetusti siitepölykauden pahentuessa, ja koska eläinlääkärikäynnit on Tiikerille äärimmäisen stressaavia, niin sille aloitettiin suoraan kortisonitabletit.
Kutina ja rapsuttelu loppui kuin seinään heti ensimmäisen annoksen jälkeen.
Eikä siinä vielä kaikki.
Tiikeriä vuoden ikäisestä asti riivannut hysteerisyys ötököiden takia loppui myös kortisonin myötä.
Se on niistä edelleenkin huolissaan ja pyrkii eliminoimaan havaitsemansa uhat, mutta reaktio on aiempaan verrattuna laimea eikä jää päälle. Kippurakin palaa kippuralle. Kaikista selkein ero oli eläinlääkärissä: kortisonia hakiessa Tiikeri oli aivan hermona ja etsi taukoamatta seiniltä ja katosta hyönteisiä. Toissapäiväisellä käynnillä se jännitti myös vähän, mutta asettui lopulta rennosti makuulle odottamaan.
Eipä tarvinnut Tiikerin tapauksessa puntaroida kortisonin käytön sivuvaikutuksia ja lääkkeen vaikutusta koiran elämänlaatuun yhtään hetkeä.
En keksi muuta selitystä kuin että Tiikerillä on ehkä ollut kesäisin jo pitempään lievää tulehdusoireilua, joka ei ole näkynyt ulospäin asti mutta jonka se on tuntenut ja herkistynyt siksi pelon kohteille. Shibojen ongelmakohdat eli epiteelit iho ja suoli tulevat ekana mieleen. Tämä on taas näitä koiranomistajan tähtihetkiä, mutta ehdottomasti kirjotan tänne, jos joku muu koira voi tiedosta hyötyä.
Kortisonin aloitusvaihe pissittää
Lääkkeiden annostus ja antotapa on se, minkä oma eläinlääkärisi reseptiin kirjoittaa. Tiikeri sai aluksi isot annokset. Jos kortisoni on tehotakseen, niin se alkaa tehota nopeasti. Tiikeri ei tarvinnut edes muutamaa päivää vaan heti eka annos teki tehtävänsä. En meinannu uskoa silmiäni.
Parin ensimmäisen päivän jälkeen ilmenivät kyllä kortisonin aloituksen klassiset sivuoireet: juominen ja kusetus. Käytin Tiikeriä 4-6 tunnin välein ulkona ja silti se saattoi pissiä lähes minuutin ajan. Muita sivuoireita alussa oli läähätys ja innottomuus lenkeillä. Kaikki nämä sivuoireet katosivat, kun isoa alkuannostusta lähdettiin ajamaan asteittain alas kohti ylläpitoannosta. Tiikeri on perusluonteeltaan sähäkkä mutta luonteeseen en havainnut lääkityksen vaikuttavan, siis en millään huonolla tavalla. Tällä hetkellä Tiikeri saa yhen tabletin joka toinen päivä, ja allergiaoireet on pysyneet poissa.
No niin, pakkohan se on selvittää tarkemmin, että mikä on tämä ihmelääke.
Puhekielen kortisoni on eri asia kuin oikea kortisoni
Hiukan hormonioppia. Medrol Vet -paketissa vaikuttava aine ei olekaan cortisone vaan methylprednisolone. Vähän hämmentävää, mutta sanon itekin mielummin että koirani syö kortisonia kuin metyyliprednisolonia tai synteettistä glukokortikoidia 😀
On kyllä olemassa todellinen molekyyli nimeltä kortisoni. Se ei kai tee elimistössä mitään.
Kunnes kortisonin rakennetta hiukan muunnetaan, jolloin tuloksena on molekyyli nimeltä kortisoli. Se taas tekee elimistössä vaikka mitä.
Eli todellinen kortisoni on oikeastaan kortisolin epäaktiivinen "varastomuoto". Ja kaikki ne puhekielen kortisonit, joita atoopikoille syötetään, on tuunattuja kortisoli-molekyylejä, jotka on vähän erilaisia ja tehokkaampia kuin elimistön oma kortisoli.
Ja ettei asia olisi liian epäselvä, niin kortisolia kutsutaan hydrokortisoniksi silloin kun tavallista tuunaamatonta kortisolia annetaan lääkkeenä. Ilmeisesti siksi, että hydroksyyliryhmän muuntaminen on juuri se, mikä muuttaa kortisonin kortisoliksi. Orgaanisesta kemiasta voi muistella ketoniryhmiä (kortisoni) ja alkoholiryhmiä (kortisoli), jos näihin haluaa kunnolla perehtyä.
Kort-alku tulee molempiin cortex-sanasta, joka tarkottaa kuorta ja viittaa lisämununaisen kuorikerrokseen. Siellä niitä tuotetaan.
Tl;dr - "kortisoni", jota atopiakoira syö, on oikeasti lääkesuunnittelun avulla luotua synteettistä turbokortisolia. Esimerkiksi tuossa Tiikerin Medrolissa vaikuttava aine on metyyliprednisoloni. Kutsun sitä silti jatkossa kortisoniksi.
Kortisoni on hormoni, joka säätelee tulehdusgeenien toimintaa
Kortisolin ja sen johdannaisten lähtöaine on kolesteroli. Siis rasvamolekyyli. Elimistössä se pystyy rasvaisuutensa ansiosta pujahtamaan suoraan solukalvon läpi (koska samanlainen suosii samanlaista) eikä tarvii kuljetusproteiinien apua. Rasvaliukoisuuden takia myös kortisonitabletti kannattaa ottaa rasvan, siis ruuan, kanssa. Koska tabletti annetaan aamulla mutta Tiikeri syö muonansa illalla, annan sille tabletin juustoviipaleessa ja tarjoilen pienen kourallisen nappuloita.
Mitä tapahtuu, kun kortisonimolekyyli pujahtaa soluun? Se löytää sieltä reseptorin, johon takertuu. Reseptori aktivoituu ja matkustaa solun tumaan, jossa sijaitsevat tietenkin geenit. Aktivoitu reseptori kiinnittyy geenin alkuosaan ja alkaa säädellä sitä, miten geenistä tuotetaan proteiinia. Tuotetaanko enemmän vai vähemmän? Koska Tiikerin allergiaoireet helpottivat, niin kortisoni on varmaankin vaimentanut tulehdusreaktiota kiihdyttäviä geenejä ja aktivoinut tulehdusreaktiota estäviä geenejä. Liian laaja aihe, katkaisen tähän. Kortisoni tekee paljon muutakin, kuten sen pitkän käytön sivuvaikutukset osoittavat. Kaikkia immuunijärjestelmän osia kortisoni ei sentään pysty lamaamaan. Sellainen lääke olisikin äkkiä aika hyödytön.
Shibojen ihot, suolet ja kärpäspelot - kaikki samaa ongelmavyyhtiä?
Koska mulla on koiran kortisonista vasta kuukauden kokemus ja olen positiivisessa ensihuumassa sen kanssa, en kirjoita tähän postaukseen enempää kortisonijuttua.
Sen sijaan omia ajatuksia tuosta shibojen epäpyhästä kolminaisuudesta - allergiaoireet iholla, allergiaoireet suolistossa ja omituiset pelkotilat etenkin hyönteisiä kohtaan. Nämähän ne rodun pahimmat terveysongelmat oikeasti on, sekä yleisyytensä että vaikutuksensa (elämänlaatuun) takia, eikä ne helv... kirjaimet ja numerot KoiraNetissä.
Mitä jos Tiikerin hyönteispelko, tai paremminkin liian voimakas pelkoreaktio, on ollut seurausta sen sisuksien allergiaoireilusta, joka on aiheuttanut sille epämukavuutta tai jopa kipua? Tiiän että ihmisillä on olemassa ristiallergiaa, jolloin koivun kukkiessa jotkin ruoka-aineet aiheuttaa myös oireita jne. En tiiä, voisiko niin olla ilman että suolisto reagoi millään näkyvällä tavalla. Mutta vielä vaikeampaa on keksiä, minkälainen iho-oireilu olisi voinut aiheuttaa epämukavuutta tai kipua ilman että se yrittäisi tehdä iholleen jotain. Tiikeri on pelännyt ötököitä "aina", mutta siitepölykutina alkoi viime vuonna. Omituinen ja epätodennäköinen vaihtoehto tietty on, että kortisonin haittavaikutuksissa (!!!) mainittu euforia on nyt kumonnut pelkotilat : D
Osaisipa Tiikeri puhua.
Tiikeri on ollu tänä kesänä varmasti onnellisempi kuin koskaan sitten pentukesänsä. Se nukkui lomalla mun vieressä kuono mun kaulalla. ;_; Voihan olla, että täältä tullaan alas kovaa ja korkealta, jos kortisonin vaikutus loppuu tai ilmestyy jokin kauhea sivuoire, mutta just nyt osaan vaan olla niin kiitollinen.
"Ai mikä rauhoite? Ei tunnu enää missään! Katsokaas, meidän häntien kuuluu suoristettuna ulottua kintereeseen..." "Missä veli viipyy? Olen odottanut yksin jo yli kaksi tuntia."
Tiikerin hammaslääkärin ja terveystarkin päivä oli tänään! Somematskua, mutta koska pidän välivuotta somesta, niin kanavoidaan kaikkialle muualle.
Tiikerin edellinen tutkimuskäynti eläinlääkärillä, yhellä ketjuklinikalla, tapahtui viisi vuotta sitten. Kyseessä oli kastraatio/piilokivesleikkaukseen liittyvä kipukäynti, jota en halua sen enempää muistella, mutta rauhoittaminen epäonnistui ja eskaloitui ja on olemassa eri Tiikerit ennen ja jälkeen sen nimenomaisen ell-keikan. Joten olin tänään kauhuissani. En tiiä kumpaa pelkäsin enemmän, rauhotusta vai tutkimustuloksia.
Tiikeri tauolla matkalla eläinlääkäriin. Pentuaikojen iloinen ja rento Tiikeri on palannut, kiitos kortisonin. Kirjoitan ihmelääke kortisonista kohta oman juttunsa. Kanttuvei naps. Kokenut eläinlääkäri pisti rauhoitteen ovenvälimetodilla _sekunneissa_. Sitten tilanne olikin jo ohi. Tätäkö mä olin pelännyt monta vuotta??
Jätin Tiikerin hammaslääkäriin, röntgenkuviin ynnä muuhun ja lähin kahville. Parin tunnin kuluttua soitettiin, että valmista on. Hampaat oli putsattu ja kuvattu röntgenillä ja havaittu vaan tavanomaista iän mukana tulevaa kulumaa. Selkä, lonkat ja polvet oli kuvattu röntgenillä ja sama juttu! Ei spondyloosia, luupiikkejä eikä rikkoa. Eli jäi vielä mysteeriksi, miksi Tiikeri oli nikertänyt polvien kohtaa jaloistaan. Yksi selitys voi olla se, että nikersikin siitepölyallergian takia ihoa.
Mistä puheen ollen, verikokeessa oli arvot kohdillaan niin että the ihmelääke kortisonia voitiin jatkaa ylläpitoannostuksella.
Tiikeri toipui rauhoitteesta äkkiä. Palattiin kotia, havaittiin jo kaukaa että Entsyymi oli vahtimassa ikkunassa, pohdittiin oliko se ehkä ollut siinä koko ajan, ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä oli. Mä voin vapaasti häipyä, mutta ettäkö Tsyymi jätetään yksin ilman veljeä! Sehän on pöyristyttävää.
Tiikerillä ei tälläkään kerralla ollut sitä hoipertelevaa tokkuravaihetta rauhotuksen jäliltä. Otin sen mukaan Tsyymin lenkille. ...ja totesin vahingossa, ettei edes ell-käynti ja rauhoituksen jälkeinen olotila saa aikaan sitä, että Tiikeri ärähtäisi siskolle. Yritin suojella Tiikeriä hormonihiireltä. Totesin myös, ettei ehkä sittenkään olisi pitänyt ottaa toipilasta heti mukaan lenkille xD Hyvin se käveli, mutta nyt sillä oli erinomainen perustelu jäädä köllöttämään nurmikolle.
Mä annan sekä Tiikerille että Jyväskylän AlmaVet-eläinlääkäriasemalle täyden kympin tästä päivästä. <3
Maailman hitaimmin päivittyvä arkielämäsome on taas ajankohtainen. On toukokuu, joten Tiikeri ja Entsyymi täyttävät 7 ja 5. Tiikeri on alkanut vaalentua silmien ympäriltä. Vuoden päästä se on virallisesti veteraani-ikäinen. Mun pikku Tikru, joka ihan hetki sitten nukkui kopassa kun oottelimme junaa Riihimäen asemalla.
Meijän arkirutiinit on pysyneet ennallaan. Tosin jouduimme muiden tavoin säästämään sähköä ja siirtymään lämpöpuhaltimen edestä peiton alle sohvalle. Tiikerin lämmityspalvelut päivitti bisnesstrategiansa heti. Tiikerillä on tapana keplotella Entsyymi parhaalta paikalta lelun avulla. Tsyymi menee vipuun joka ikinen kerta. Kuka sanoi, että nartut on kieroja ja urokset putkiaivoja? Meillä se on aina ollu toisin päin. No, Tiikeri oli puolivuotias pentu kun mä ite menin toistuvasti vipuun ja syöksyin pelastamaan sitä makuuhuoneen oven takaa, kun se pamautti oven tarkotuksella kiinni ja alkoi huutaa apua. Älä ikinä aliarvioi pienenkään shiban älykkyyttä ja keplottelukykyä.
Toiminimi Kerällä on uus slogan. "Kun peitto ei riitä." Kuva asiakkaan POV.
Entsyymin juoksukierto on kiinnostavaa seurattavaa. Tällä hetkellä nenä vie, rakkauskirjeitä lähtee tiiviiseen tahtiin ja mietimme Tiikerin kanssa päämme puhki, miten viihdyttää hormonien energisoimaa Tsyymiä. Onneksi on Tiikeri ja koirapuisto naapurissa. Entsyymi on mun ensimmäinen narttukoira. Luulin aiemmin, että narttujen luonneominaisuudeksi mainittu ailahtelevaisuus näkyisi saman päivän aikana siten, että koira yhtäkkiä jotenkin diivailee. Se tarkoittaakin juoksukierron vaiheita noin puolen vuoden sykleissä.
Entsyymistä kehittyi nyt 4-5-vuotiaana tuollanen pieni täti. Raajakorkeus onneksi säilyi. Sivuprofiililtaan Tsyymi on välillä aivan kuin japanilainen isoisänsä. Mutta edelleen Tiikeri kierittelee sitä miten haluaa. Tänä vuonna Entsyymi on ollu jostain syystä aiempaakin kiihkeämpi saalistaja. Jyrsijäsaldo pelkillä hihnalenkeillä kaupungissa jotain kymmenen, lumeen peittyneitä nahkahanskoja se saalisti paremman puutteessa, ja jumalauta jos koirapuistossa on illalla jänis! Shibanarttu muuttuu ajokoiraksi. Tiikeri lönkyttelee lopulta periaatteesta jäniksen perässä ja näyttää iloista naamaa, mutta Tsyymi on umpitosissaan. Vielä kotonakaan se ei saa moneen tuntiin jänistä mielestään [puisto on niin iso että pystyn avustamaan etumatkaa kuroneet jänöt portista pakoon] ja huutaa ikkunassa, etenkin jos röyhkeät paistit vielä hengailee syömässä pihanurmikolla. On aika epärealistinen ajatus, että mulla olisi tarjota mitään, mikä saisi sen ulos saalistusmoodista. Mutta ainakin se saa kokea voimakkaita alkukantaisia tunteita.
"En taho vielä sisälle!" Mun pitää vielä kirjottaa erillinen juttu Tiikerin (shibojen?) autistisista piirteistä. Siirtymätilanteiden vaikeus on yks : D Meillä shiban huhuttu kissamaisuus ilmenee mm. pyöreiden mattojen suosimisena. Mutta vain puhtaat matot kelpaavat. Jos matto on ehtinyt karvoittua, se hylätään, kunnes imuroit sen ja lähes varmasti matolle ilmestyy pian shiba.
Talviaika on ollut yhtä juhlaa, mutta kesän myötä tulevat myös ötökät ja koivun siitepöly Tiikerin riesaksi. Jaksan itekin kesää noin sen ensimmäisen kuuman viikon ajan, joten olen puolitosissani harkinnut muuttoa vaikka Huippuvuorille naalitutkijaksi : D Silloin suurin osa vuotta menisi kätevästi talviajassa. Entsyymillä oli keväällä kummallisia jäykistymiskohtauksia, jotka diagnosoitiin koiran liikehäiriöksi. Jos kesän kuumuus saa niitäkin aikaan, niin syitä alkaa olla riittävästi ja muutamme oikeasti johonkin pohjoisempaan. Kun nimesin Entsyymin niin visioin suuruudenhullusti, että nimi on enne ja siitä vielä saadaan määritettyä jokin shibojen beta-galaktosidaasia vastaava viallinen entsyymi, jolloin shibat saa käyttöönsä uuden geenitestin. Tiikeri on lopputavultaan nimetty mulle tärkeän Lauri, poikani Lauri -kirjan mukaan. Kunpa Tiikerin nimi ei olisi enne.
Esikoululaisten koulukuvat. Tsyymin kuvasta tuli maailman söpöin, mutta mä olen aina ihaillut Tiikerin uhmakasta ilmettä. Have at you! Siinä on yhä jäljellä sitä vanhojen valokuvien jotain, mikä japanilaisroduista on söpöysjalostuksen myötä auttamatta kadonnut.
Suunnitelmana on tämän ikävuoden aikana tarjoilla molemmille päiväkännit ja käydä uudestaan läpi tavanomaiset terveystarkit. Tiikerissä on alkanut arveluttaa iän myötä turhan suorat takakoivet ja omintakeinen raskas kävelytyyli, joka todennäkösesti kuormittaa myös etuosaa. Entsyymi saa samalla varhennetut tarkit, koska haluan tehdä seurantatutkimusta, lähteekö sen aiempien kuvien 1-kyynärä ja C-lonkka missä vaiheessa huononemaan vai pysyvätkö ennallaan. Tsyymi on samalla kätevästi itse oma kontrollinsa toiselta puolelta.
"Ei hätää, orpo rukkanen. Lapas-Rescue on havainnut sinut!"
Fanit, rapsut, lapaset, asfalttipainit ja koirakaverit boostaa edelleen onnellisuutta. Tiikeri on alkanut sanoa lempeästi "vou, vou" jopa mulle, kun pysähdyn lenkillä rapsuttamaan niitä. Aikasemmin vou vou oli varattu suosikkivieraille. Tiikerin onnellisuus tulvii sillon yli.
Tiikeri ja Entsyymi on molemmat syntyneet toukokuussa, joten on taas aika opetella kertomaan kysyjille niiden uudet iät. Tiikeri ja Entsyymi täyttävät 6 ja 4. Kun Tiikeri oli pentu, kuulostivat 6-vuotiaat urokset ikälopuilta papparaisilta. Tai ainakin oli mahdoton ajatus, että vilkas pieni Tiikeri voisi ikinä olla arvokas 6-vuotias aikuinen. Jotenkin niin silti on käynyt.
Elämä aikuisten shibojen kanssa on asettunut uomiinsa. Muistelen joskus kaiholla pentuaikoja, jolloin kaikki tuntui isolta ja uudelta ja jännittävältä, ja fiilistelen pentuvuotta elävien shibanomistajien tarinoita. Toisaalta arkielämä ja rutiini rauhoittuneiden aikuisten shibojen kanssa on ihan hitokseen helpompaa kuin pentuarki. Muistan yhä termin "naskalihampaat". Eikä tarvitse enää stressata siitä, saako pentu nyt varmasti riittävästi uusia kokemuksia ja sosiaalistumista sen ja sen herkkyyskauden aikana.
Uskallan nyt myös sanoa jo jotain Tiikerin ja Entsyymin pysyvistä luonteenpiirteistä. Niiden ihmisrakkaus on säilynyt ja ehkä jopa syventynyt iän myötä. Olin kolmen varautuneen ja epäluuloisen koiran jälkeen valtavan iloinen siitä, että nämä shibat saivatkin positiivisia kicksejä ihmisistä. Ja samalla murehdin, että kyse on ehkä vain pentumaisuudesta, ja että ominaisuus katoaa aikuistuessa. No ei. Samat hermoradat siellä yhä kulkevat mielihyväkeskukseen. Etenkin Tiikeri hakemalla hakee hallittua ärsykettä tuntoaistille. Mitä tiukempi puristus kainalossa, sen tyytyväisempänä se maiskuttaa.
Arkirutiini nimeltä kerät. Jos meillä istuu lattialle tai sohvalle, 1-2 shibaa havaitsee sylipaikan ja ottaa sen haltuunsa. Ihmisiltä ei oikeastaan kysytä, että sopiiko tulla. Oon pakon edessä kehittynyt aika taitavaksi kuuman kahvimukin kanssa.
Toisaalta on nyt selvää, että Tiikerin katastrofaalinen piilokivesleikkaus ja ell-kipukäyntien sarja jättivät sen luonteeseen 2-vuotiaana pysyvän jäljen. Luottamus ihmisiin ei koskaan täysin palautunut ennalleen. Tämä vaikuttaa arkielämässä siten, että Tiikeriä on mahdotonta enää pakottaa epämiellyttäviin hoitotoimenpiteisiin. Harjauksesta se onneksi pitää muutenkin ja kynsienleikkaus on sen mielestä supernamituksen sessio jokaisen *naks* kynnen jälkeen, mutta katon erittäin tarkkaan etten leikkaa kynttä yhtään liikaa. Näillä on silti pärjätty ihmeen hyvin. Tiikerin hyönteiskammo on pysynyt ennallaan, unohtuu talvisin ja muistuu mieleen taas kesäisin. Senkin kanssa on opittu vaan elämään, mutta en enää pidä realistisena toiveena, että niin syvältä kumpuavaa omituista fobiaa voisi nykykeinoilla parantaa.
Arkirutiini nimeltä lapasen pelastus. Tai tässä tapauksessa on löytynyt pipo, jonka jätimme vielä odottelemaan omistajaansa. Ilman shibaa en tietäisi, miten uskomaton määrä kaduille pudotellaan käsineitä.
Entsyymi taas on pysynyt omana iloisena itsenään pennusta nelivuotiaaksi asti. Se on mielestäni jotakuinkin täydellinen sekoitus draivia, innokkuutta, rauhoittumista ja nöyryyttä. Se pelastaa intohimoisesti kadulle hylättyjä lapasia. Olen ajatellut aloittaa Entsyymin kanssa jonkin ohjatun harrastuksen, jossa voisi hyödyntää tuota löytämisen ja haltuunsaamisen mielihyvää. Nosework? Elämää rytmittävät (no karvanlähtöjen lisäksi) oikeastaan Entsyymin juoksut. Juoksujen lähestyessä sen toimeliaisuus ja aktiivisuustaso kasvaa. Juoksujen aikana taas pelkkä Tiikerin olemassaolo näyttää pännivän sitä. Tiikeri on tottunut asiaan ja kestää kaiken ihailtavan tyynesti.
Muuten Tiikerin ja Entsyymin suhdetta kuvaa edelleen parhaiten sana leikki. Puistossa ne juoksevat yhessä ja hihnalenkeillä painivat joka ikinen päivä. En muista, että aikaisemmat koirani olisivat olleet näin paljon fyysisessä interaktiossa keskenään vielä pentuiän jälkeen. Ajattelen Tiikerin ja Entsyymin oikeastaan yhtenä yksikkönä, ja jokin suuri iloa tuottava osa kummankin elämästä puuttuisi, jos niillä ei olisi toisiaan.
Arkirutiini nimeltä asfalttipainit hihnalenkillä. Kaksi shibaa örisee vierekkäin selällään keskellä katua. Katupöly on keväisin ongelma mutta ainakin ohikulkijat saavat vähän viihdettä päiväänsä.
Kiitos, Tiikeri ja Entsyymi, että olette olemassa. Vuosikatsaukset arkielämästä eri ikäkausina on hyvä idea juttusarjalle, joten lisään sille oman kategoriansa.
