Shiba autismikirjolla?

Tänään 2.4. vietetään maailman autismipäivää. Autismi, taikka autismikirjo, liittyy sellaiseen keskushermostoon, jonka toiminta johtaa liian voimakkaasti törmäyskurssille ulkomaailman kanssa. Syynä on se, että tämä todellinen maailma on optimoitu vain tietylle ihmislajin evoluutiossa kehittyneelle keskushermostojen rangelle (vai oisko syy ja seuraus toisinpäin…) Asioiden kokeminen ja tuntemukset ja ajatteluketjut pään sisällä on jollain tavalla yleisestä poikkeavia. Se taas voi näkyä ulospäin siinä mitä autismikirjon henkilö tekee. Ja jättää tekemättä.

Kirjo tarkottaa, että autismipiirteillä on vaihtelevan voimakas pysyvä haittavaikutus tavanomaiseen elämään ja tavanomaisen elämänkaaren tapahtumiin. Autismin takia esimerkiksi kommunikaatiotapa voi olla jokin muu kuin puhe. Autismipiirteet on silti eri asia kuin kehitysvamma, vaikka samalla ihmisellä voi olla molemmat. Autismikirjosta puhutaan nykyisin myös myönteisessä valossa ja painotetaan vahvuuksia, mutta kyllähän se haittavaikutus pysyy tukevasti voimassa silloinkin, jos haluaisi unohtaa koko jutun, jolloin elämä olisi paljon helpompaa. Normaalia. Tämän hetken somenepsyttelijöiden kanssa palaisin ehkä asiaan 5-10 vuoden kuluttua.

Mutta postauksen varsinaiseen aiheeseen. Oon jo aiemmin muutamaan kertaan maininnut, että näen Tiikerin käyttäytymisessä tiettyjä asioita, jotka tuo mieleeni autistiset piirteet : D Omituiselle käytökselle voikin olla järkevä selitys.

Kirjoitettu osittain kieli poskessa, mutta edes jonkinlaisen autismitietoisuuden lisäämisen nimissä. Omituiselle käytökselle voikin olla järkevä selitys.

Viputus

Räpistely, huiskutus, hand flapping. Tikrun ja kuulema monien muidenkin shibojen pentuaikojen bravuuri. Shiba nojaa hihnaan ja etujalat viputtavat vimmatusti, koska… jotain jännittävää on tapahtumaisillaan ja tunne täyttää kaiken ja kanavoituu etukäpäliin! Useimmat koirat kai heiluttavat samassa tilanteessa häntää, mutta Tiikerillä se hermorata kulkee suoraan etujalkoihin. Viputus väheni, kun Tiikeri kasvoi pennusta aikuiseksi.

Mä en itse asiassa tiedä, mikä on nykyinen näkemys autismikirjoon liittyvän huiskutuksen syistä. Jokin voimakas tunnetila, innostus, mielihyvä tai ahdistus, on yks ilmeinen. Muistan myös jännittävän hypoteesin, että toinen järkevä syy olisikin näköaistin aktivoiminen, samaan tapaan kuin pienten vauvojen uskotaan tekevän, kun ne ihmettelevät omia liikkuvia käsiään. Samalla aivoihin kehittyy syvyysnäkö. Tällöin huiskutuksen tulisi tietty osua näkökenttään, mitä läheskään kaikki huiskutusvariaatiot ei tee.

Rutiini

Tiikerin mielestä asioiden kuuluu mennä aina samalla tavalla. Kun jotakin on kerran tapahtunut paikassa x tavalla y, niin jatkossa näin tapahtukoon aina. Lenkeillä tämän huomaa helpoiten. Kivi, kanto, hiekkakuoppa, laituri, penkki, tuo hiton lähikaupan aita, johon T kiskoo päästäkseen odottamaan mua kaupasta – nämä on rutiineja, jollaisia muut koirani ei ainakaan näin orjallisesti ole noudattaneet. Uskon, että Tiikerin motiivi rutiinille on jonkinlainen mielihyvä. Se ei henkisesti romahda millään mun havaitsemalla tavalla, jos rutiini ei toteudukaan.

Autismikirjolla maailma, tila ja aika, voi tuntua järjettömältä ja pelottavalta kaaokselta. Mitä tapahtuu nyt? Mitä pitää tehdä? Sitten se hirveä tunne kasautuu sisälle. Ennustettava rutiini ja toimintaohje auttaa. Sillon voi ottaa kiintopisteeksi seuraavan tulossa olevan asian.

Tuntoaisti

Tiikeri rakastaa rapsutusta, syliä, tiukkaa puristusta kainalossa, kaikkea tuollasta epäshibamaista kosketukseen liittyvää. Tietyt tuntoaistimukset näyttää tulittavan mielihyväkeskusta aivan täysillä. Sitten sama koira järkyttyy ajatusta kaulapannasta, huutaa punkin irrotuksessa ja yrittää kauhuissaan paeta leikkaushaavojen kiristävää tunnetta. Shiboille nauretaan ja sanotaan niiden olevan draamakuningattaria, mutta mä uskon, että ne tuntemukset on Tiikerille ainakin osittain totta.

Autismikirjolla aistien volumesäätimet on usein liian kovalla tai hiljasella (siis muutkin aistit kuin kuulo), kun ne välittää kokemusta aivoihin. Jokin mitättömän oloinen asia aiheuttaa kivun tunteen, tai toisinpäin. En ole varma, pidetäänkö omien aistien kuntoutusta yhä ajankohtaisena, mutta jossain vaiheessa se on ollu selityksenä erikoiseen käyttäytymiseen (näköaisti toimii aliteholla –> silmien raju painelu saa näkemään kuvioita jne.) Aistiärsykkeitä pitää tulla hallitusti. Ei odottamatta eikä liikaa kerralla.

Asiasta toiseen…

No eikä siirrytä! Vaan jäädään tähän jumiin. Jonkin tekemisen alottaminen voi olla pelottavan vaikeaa. Muutosvastarinta herää. Erityiset kiinnostuksen kohteet on poikkeus, ja niissä taas lopettaminen on vielä vaikeampaa. Tiikeri ei halua lähteä ulos, mutta toisaalta ei se haluaisi tulla takaisin sisällekään. Onneks sille ei tarvitse pukea ulkovaatteita.

Mainitsinko jo rutiinin? Tikrun lenkinjälkeinen nurmikkorutiini on seuraava. T köllähtää selälleen nurmikolle. Minä: ”ET JÄÄ KIERIMÄÄN SIIHEN!!!” T jää kierimään nurmikolle. Mä teen sen vatsapuolelle punkkitarkastuksen, rapsutan rinnasta ja taputan lopuksi aika ronskilla kädellä tasan kolme kertaa. Rutiini suoritettu, T nousee omatoimisesti jaloilleen. Jos taputukset unohtuvat, niin ei nouse.

Kässäri

Tiikeri ei saa diagnoosia, koska sillä oli junnuna koirapuistossa valtavan hyvät sosiaaliset taidot. Se osasi puhua koiraa. Ihan kuin sillä olisi ollu käytössään elokuvan käsikirjoitus, josta se luki reploja ja toimintaohjeita, ja koska kaikilla muillakin koirilla oli sama käsikirjoitus, niin juttu luisti hienosti. Vuorovaikutukseen osallistujat saa mielihyvän tunteita toisistaan. Autismikirjolaisilta kai puuttuu se kässäri. Se pitää vähitellen opetella, ja sillonkin lopputulos voi olla suorittamista. Väsyneenä suoritus heikkenee. Sosiaalista mielihyvää siitä joko saa tai sitten ei. Koirien laumavietit ja sosiaaliset palkkiutumiset liittyy ehkä samaan. En ikinä unohda Tiikerin koirapuistoaikoja. Miten se iloitsi lajitovereiden seurasta. Musta on julma ajatus, jos autismiaivojen takia menee kokonaan ohi se valtava resurssi kokea onnellisuuden tunteita muista ihmisistä.

Katso silmiini

SALAMA ISKEE SUORAAN KESKUSHERMOSTOON-

No ei. Päinvastoin, Tiikeri on pikkupennusta asti katellut silmiin. Etenkin nuorempana se suorastaan saalisti lenkillä uusia faneja luokseen ottamalla katsekontaktin. Ja kukapa ei Tiikerin kauniisiin viistoihin silmiin haluaisi upota. <3 Tässä olisi hyvä tutkimusaihe. Ottavatko autismikirjon ihmiset merkityksellistä katsekontaktia koiraan herkemmin kuin toiseen ihmiseen, ja jos ottavat, niin mistä ero johtuu?

Onko sisälläsi ketään?

Eikö kaikilla ihmisillä ookkaan käytössään samat tiedot kuin itsellä? Toinen ääripää taas on ylivoimaisesti kauhistuttavin autismista esitetty ajatus: ettei syvimmän autismin takia ääritapauksessa tiedä, että muiden ihmisten sisällä ”asuu” joku toinen henkilö. Silloinhan olisi täydellisen yksin koko universumissa! Laumaeläin järkyttyy. Olen erittäin varma, että mielen teoriaa koirilla on tutkittu ja että jokin kehittyneempi kyky niillä on hahmottaa ihmisten ja toistensa ajatuksia. Olisipa taas hauska päästä hetkeksi Tiikerin pään sisälle. Minkälaisena se kokee minut ja Entsyymin? Ainakin Tiikeri vaikuttaa usein suorastaan lukevan mun ajatukset. Esimerkiksi sen huijaaminen kahta kertaa on mahdotonta.

***

Yritin lukea uusimpia autismikirjon dg-kriteerejä ja tein kotikutoisen käänteisdiagnoosin, ettei Tiikeri sittenkään ole shiba autismikirjolla. Jokin siinä on silti omanlaistaan, on ollut aina, jokin mikä resonoi enemmän mun kanssa, verrattuna mun aiempiin koiriin ja jopa pikkusiskoon. Tiikeri on sillä tavalla aivan erityinen pieni shibapoika. Hyvää autismipäivää.

0

0