Siirry sisältöön

Kuukausi: joulukuu 2020

Julkaistu Kommentoi Tiikerin salaperäisten sukulaisten jalanjäljillä

Shibani Tiikerin (Inaridou Kotarou) emo Harumi (Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou) on syntyjään japanilainen. Se saapui Suomeen lähes vuosikymmen sitten, ja kielimuurin vuoksi sen sukulaisista tiedettiin hyvin vähän. Ne olivat vain nimiä sukutaulussa, eikä niiden googlaaminen länsimaisella kirjoitusasulla tuottanut hakutuloksia.

Olisiko silti mahdollista jäljittää Tiikerin japanilaiset isovanhemmat? Olisiko jossain netissä niistä kuva? Olisiko niissä jopa samaa näköä kuin suomalaisessa tyttärenpojassa? Tehtävä tuntui sekä kiehtovalta että pähkähullulta, sillä japaninkielen taitoni rajoittui no-tavun tunnistamiseen. Käytössäni oli kuitenkin netin nykyaikaiset käännöskoneet - ja mukana enemmän kuin hiukan hyvää tuuria.

Pari ratkaisevaa kanjimerkkiä

Kävi ilmi, että Tiikerin isovanhempien erikoinen kennelnimi kääntyi kanjeiksi tasan yhdellä tavalla - asia, joka ei liene japanilaissanojen kohdalla mikään itsestäänselvyys. Jännittynyt googlaus näillä copypastetuilla kanjeilla heitti uuteen maailmaan, josta en ollut tiennyt mitään: valtavalle japanilaiselle shibasivustolle, jolle oli listautunut Japanin eri prefektuurien shibakasvattajia ja heillä parhaillaan myynnissä olevia pentuja.

Tiikerin emonpuolen japanilainen sukuhaara Kennelliiton rekisterikirjassa.

Katselin Touyou No Yakata -kennelin edustussivulla valokuvia pihasta ja rakennuksista. Tuolla Tiikerin isovanhemmat siis olivat syntyneet ja kirmanneet pikkupentuina. Katselin myös kennelin komeita edustuskoiria, etenkin bläkkäriurosta, jonka kaarihännässä oli jotakin tuttua. Olin tietämättäni törmännyt Tiikerin isoisoisään.

Palasin hakutuloksiin, jossa onnenpotkut jatkuivat. Touyou No Yakata -nimi tarkoittaa itämaista paviljonkia. Kennel on yksi varsin harvoista japanilaiskenneleistä, jolla on netissä omat kotisivut. Kaiken huipuksi tarjolla oli kuvasivu, jossa esiteltiin tärkeimmät jalostuskoirat kennelin historian ajalta.

Nimien konekäännökset olivat koomisia, mutta niiden perään oli lisätty kaikkein paras johtolanka: koirien universaalit NIPPO-rekisterinumerot. Jo alkoi polttaa! Mutta mätsäisivätkö numerot yhteenkään esivanhempaan Tiikerin sukutaulussa? Ja milloin viimeksi olin löytänyt netistä mitään näin jännää? Vertaileva analyysi tuotti nopeasti huikean tuloksen. Kumpikin aiemmin näkemistäni edustusuroksista oli Tiikerin japanilainen isoisoisä. Oudot nimet sukutaulussa muuttuivat Matsuyoshiksi ja Daigoksi, jotka olin nyt nähnyt kuvassa omin silmin.

Ei mikä tahansa isoisä - The Boss

Entäpä seuraava sukupolvi eli Tiikerin omat isovanhemmat? Niiden nimiosien kanjit eivät olleet tiedossa. Koska Tiikerin emon kennelnimi ei ole sama kuin vanhemmillaan, on ne luultavasti myyty pentuina toiselle kasvattajalle. Yritykset kääntää isovanhempien nimiä kanjeiksi eivät tuottaneet tulosta. Vaihtoehdoksi jäi hakuammunta japanilaisten Touyou No Yakata -koirien joukosta. Ehkäpä jokin niistä osoittautuisi kaivatuksi isovanhemmaksi.

Tehtävä oli lopulta naurettavan helppo. Päädyin Instagram-tilille, jonne eräs japanilainen shibanomistaja oli postannut kuvan ja nimitiedot shibansa sukutaulusta. Taro-shiban isä oli sama koira kuin Tiikerin isoisä! Lisäksi Taro-eno muistutti jo itsekin Tiikeriä. Sain tietää, että isoisän kutsumanimi oli Oyabun, siis englantilaisittain The Boss. Hiukan myöhemmin Taron omistaja ilokseni latasi Instagramiin Oyabunin kuvan. The Boss oli vaikuttava näky. Se katseli suoraan kameraan itsevarma virne naamallaan, enkä myöhemmin hämmästynyt, että sillä oli ollut kysyntää sikäläisten shibaneitojen keskuudessa. Kuvatekstissä puhuttiin punaisesta sukulaisesta kaukana Suomessa. Olin saanut Tiikerin yhdistettyä emonsa ja kaikkien shibojen kotimaahan Japaniin.

Mutta missä japanilaiskasvattajien nartut?

Tiikerin japanilainen isoäiti on edelleen arvoitus. Jossakin vaiheessa sukututkimusta aloin aavistella, että koirankasvatus japanilaisittain poikkeaa osin siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Siinä missä nykyisten suomalaisten kasvattajien nartut ovat yleensä pääosassa, ja pentuja toivotaan nimenomaan tietyltä nartulta, vaikuttaa narttujen tehtävä Japanissa olevan pentujen synnyttäminen voitokkaille uroksille. Kasvattajien sivut ovat järjestää urospainotteisia, enkä kovasta yrityksestä huolimatta löytänyt tietoa saati kuvaa yhdestäkään Tiikerin japanilaisen sukupuun esiäidistä. Onneksi koiranomistajien blogeja sentään on perustettu yhtä lailla kotikoirina eleleville nartuille kuin uroksillekin.

Sukututkimus oli kaikkiaan hauska ja koukuttavakin kokemus. Japaniin syntyy vuosittain monta kymmentä tuhatta uutta shibapentua. Näin jälkeenpäin kolmenkin sukupuukoiran löytyminen siitä koiramäärästä tuntuu saavutukselta. Ehkä vielä joskus pääsen japanilaisten shibanomistajien avulla puuttuvan isoäidin jäljille.

Julkaistu Kommentoi Shiboja videopelissä

A Summer with the Shiba Inu on vuonna 2020 julkaistu visual novel -peli, jonka voi ostaa digitaalisena tietokoneelle ja kaikille kolmelle kotikonsolille. Peli päätyi Shibalogiseen blogiin tietenkin siksi, että hahmot ovat ennenkuulumattomasti shiboja.

Pelin päähahmo on punainen shibanarttu Syd. Hän palaa kotiin Shibasaarelle kymmenen vuoden jälkeen. Jotakin outoa on tapahtunut kauan sitten, mutta peli avaa mysteeritarinaansa vähitellen. Visual novelille ominaiseen tapaan pelissä ei liikutella hahmoja vaan seurataan kertojan ja repliikkien kautta etenevää juonta. Toisinaan eteen tulee valintatilanne, jolloin tarina haarautuu eri reitille tai tiettyyn loppuratkaisuun sen mukaisesti, mitä pelaaja laittaa Sydin tekemään tai sanomaan. Shibasaaren asukkaat ovat todella puheliasta sakkia, ja koko tarinan läpäisemiseen kuluu hyvinkin useita tunteja.

Pelin tarina on kieltämättä ihailtavan kunnianhimoinen sekoitus Hopeanuolta, Soturikissoja ja Battle Royalia, mutta juonenkuljetus takkuaa välillä takaumajaksojen ja lukuisten sivuhahmojen takia. Mikä liittyy mihinkin ja kuka olikaan kuka? Salaperäisyys on harkittu ratkaisu, mutta vaarana on, että pelaaja putoaa kärryiltä ja menettää kiinnostuksensa. Peli kannattaakin vetää läpi kerralla, kun asiat ovat vielä suunnilleen mielessä.

Shiba-aiheisen pelin voisi kuvitella sijoittuvan historialliseen Japaniin, mutta Shibasaaren teknologia on reippaasti edellä omaamme. Syd ja Max löytävät kuitenkin perinteisen japanilaisen teepuodin.

Miltä peli sitten tuntuu shibafanin mielestä? Hahmojen shibamaisuus on hauska idea, mutta pelaajille suunnattu mysteeritarina ei tietenkään keskity käsittelemään shibaa rotuna. Myös vitsit ovat yleiskoiramaisia, joskin taustalla saattaa vilahtaa muutama tuttu cameo. Tuttuja ovat myös pelin hahmokuvat, sillä ainakin osaan on selvästi kierrätetty netin valokuvia.

Hiukan häiritsevää shibanaaman hyvin tuntevalle on se, että hahmojen eri reaktiokuvissa näyttää välillä vaihtuvan sekä koira että sen sukupuoli. Kaikkein "pahimmassa" kohdassa Syd itse alkaa epäillä, että tavallista suurikokoisemmiksi skaalatut shibahahmot ovatkin akitoja. Toisaalta tarina käsittelee myöhemmin erästä shiboihin oikeasti liittyvää piirrettä ja antaa sille merkityksen - tämän jälkeen voikin miettiä, onko kyseessä sattuma vai tarkoituksellisuus.

Pelin paikat ovat kauniita taustakuvia, ja musiikit sopivat eri tilanteisiin. Teksti - ja sitähän on paljon - on myös hyvää englantia ja viihdyttävää luettavaa, jos juoneen vain pääsee kiinni. Suosittelen peliä tietyin varauksin shibaihmisille, joille futuristiset visual novelit ovat jo tuttuja ja mieluisia. Kannattaa myös huomioida, että kyseessä on pienen indie-porukan tekemä pikkubudjetin peli. Pelkkien shibojen takia Shiba Inua ei ole tarkoitus ostaa - askel sellaista peliä kohti voisi olla esimerkiksi jatko-osa, jossa shiba ratkoo mysteeriä oikeassa kotimaassaan.

Kuvakaappaukset on otettu YouTuben trailereista ja pelivideoista, joita löytyy laittamalla hakusanoiksi pelin nimen.