Siirry sisältöön

2

Nyt osittain väreissä, vaikka 日本犬 (Nihonken) on peräisin vuodelta 1972. Metsästin tätä teosta pitkään juuri varhaisten värivalokuvien takia. Ei löytynyt vielä sudenharmaata hokkaidonkoiraa tai hopeaseesamia shibaa, mutta jotain muuta kyllä. Tekijöiden nimien käännöksistä ei ole varmuutta, mutta mahdollisesti Nihonken-kirja (c) Written and edited by Yoshio Nagakura / Photographed by Naotaka Hirota. Julkaisen blogissa muutamia kirjan kuvia niiden historiallisen ja tutkimusarvon takia.

Töpöhäntäinen shiba

Siinä se nyt on. Shiban myyttinen töpöhäntä, japaniksi "chasen" eli teevispilä. Suomalaisissa koirakirjoissa on joskus mainittu shiban rotuesittelyssä luonnontöpö häntävaihtoehtona. Ei se ollutkaan virhe vaan perustui kaikkein vanhimpaan japanilaiskoiran rotumääritelmään. Töpöjen katoamiselle on kirjassa myös selitys: töpöparkojen ilmaisuvoima ei ollut sitä, mitä ihmiset shibalta nykyään hakevat.

Paras uudelleenluotu kuva

Miten saada hokkaidouroksesta komeimmat kuvat? No tekemällä siitä Aku. Ei voi olla sattumaa, että monet hokkaidojen kuvat on alaviistosta otettu.

Ainu ja hokkaidonkoira - yksi ja sama?

Oon monesti miettinyt hokkaidonkoiran alkuperää ja yhteyttä ainujen koiriin. Polveutuuko nykyhokkaidot oikeasti niistä koirista, joita kutsuttiin ainu inuiksi? Kirjassa on kuva perinneasuisesta miehestä ja hokkaidonkoirista. Tykkään ainakin ajatella, että kuvaa ei ole lavastettu ja että tässä olisi truu ainukoiria näyttelykasvatuksen ulkopuolella.

Jos punainen onkin valkoinen

Kishunkoiria, joissa kiinnitin huomiota väreihin. Jotain tällaista värijatkumoa punertavan valkoisen ja vaalean punaisen välillä voisi ajatella ratkaisuna väriarvoitukseen, jos kaksi bläkkäriä shibaa saa punaiselta näyttävän pennun.

Japanilaiskoiran silmät

Benimaru mainittu, mutta se ei ollut syy ottaa kuva mukaan. Sivulla on myös kaaviokuva japanilaiskoiralle ominaisesta silmästä. Alan kallistua sille kannalle, että ne "itämaisen ilmeen viirusilmät" onkin enemmän länsimainen juttu. Vähän kuin vanhoissa sarjakuvissa aasialaishahmoilla varmasti on vinot viivat silmien paikalla. En ole vielä ikinä nähnyt japanilaisissa koirakirjoissa mainintaa, että shiban ilmeen pitäisi olla itämainen? : D Miten he itse asian sitten näkevät sisältäpäin. Kolmion muotoa korostetaan, ja ulkonurkka kohoaa hiukan asettuakseen linjaan korvan ulkoreunan kanssa.

Naka Go Akaishisou, villi versio

Woohoo, yksi harvinaisimmista Naka Go -kuvista! En heti edes tunnistaisi, mutta suun seudussa on jotain Akaishisou-shiboille ominaista. Omallakin shiballasi on tämän koiran geenit. Luulen, ettei takakulmaukset johdu vain epäedustavasta asennosta.

Tummanpunainen akita

Kaikki välivaiheen akitat väreissä on jännittävä näky. Mitä ihmettä tän kaverin värissä on meneillään? Ihan kuin brindle olisi yrittänyt puskea tummentamaan sitä mutta jäänyt kesken.

Värivalokuva varhaisesta SHIBAHO-shibasta

Ihan törkeän hieno koira. Näen siinä jo nykyistä "jomonshibaa", mutta ero NIPPO-shibaan ei ole vielä yhtä huomiotaherättävä. Mistä puheen ollen...

Normishibojen tilasta ja roturisteytyksestä (Google Lens huom.)

Tässäpä ajattelemisen aihetta! Vuosi on siis 1972, kyseessä yksittäisen japanilaisen henkilön näkemys ja käännös on konekäännös. Rappeutumisella viitataan liian suureen sisäsiittoisuuteen, mistä on puhetta aiemmin tekstissä. Vieraat rodut ei voi tuoda sitä uutta verta koska case mikawankoira (enkös mä sanonut : D) mutta keskikokoiset ehkä. Paras vaihtoehto olisi eri shibatyyppien rekisterit eli minoshibat ja saninshibat, koska niillä on joka tapauksessa yhteinen alkuperä. Olisipa juttu edes puoliksi totta. Joka tapauksessa kiinnostava aihe, joka tulee olemaan ajankohtainen vielä uudestaan.

4

Tämänkertaiset triviat ovat peräisin Lives of Japanese Dogs -kirjasta, joka on julkaistu 1984. Perinteinen Google Lens -varoitus käännöksiin. Kaikki kuvat (c) Lives of Japanese Dogs (useita historiallisia kuvaajia).

Miksi metsästyskoira puree karhua kuonoon?

...ainakin Hopeanuolen animeversiossa. En voi olla ainoa, joka asiaa on miettinyt ja lapsena luullut, että hullunrohkea strategia on TOTTA. Metsästävistä kishunkoirista löytyi nyt useampi kuvatodiste sekä kirjoitettu maininta, että "pelottomat koirat purevat villisikaa nenään". Kenties animen tekijät olivat ottaneet mallia kishunkoiran metsästyskäytöksestä ja soveltaneet samaa karhuun. Lopputuloksena oli näyttäviä taistelukohtauksia.

Kishunkoirien värikirjoa

Kuka sanoi, että kaikki modernit kishunkoirat on valkosia? No minä sanoin. Ei tosiaan pidä paikkaansa. Näkyy punaista, bläkkäriä, seesameja (joista toinen se kishunkoiran erikoinen seesami, joka poikkeaa shiban punaseesamista), valkokirjavuutta ja jopa brindle. Näissä kuvissa kiinnittää huomion myös hännän pituus. Onko muut japanilaiskippurat avonaisina yhtä pitkiä?

Selkäharjanteita ja töpöhäntiä

Kuvassa sporttisia kishunkoiria ilman otsikon ominaisuuksia, mutta tekstin puolella mainitaan kishujen yhteydessä selkäharjanne, rhodesiankoirat ja selkäharjanteen esiintyminen historiallisissa japanilaiskoirissa. Lisäksi mainitaan shiboilta tuttu "chasen tail" eli töpöhäntämalli, joka muistuttaa japanilaista teevispilää. Eli jos kishupentueeseen joskus syntyisi harjanteita tai luonnontöpöjä, niin ei olisikaan mitään uutta auringon alla.

Päivitys lukijavihjeestä: harjanteita eli irokeeseja esiintyy myös nykyshikokuissa. Lisäksi kirjasta löytyi kuva, jossa kishu esittelee niskaharjannetta.

Metsästysshikoku ja näyttelyshikoku 80-luvulla

Ylempää koiraa kutsutaan kanjeilla 四国犬実猟犬 (shikokuken jitsu ryõken?), minkä Google Lens tulkitsee "oikeaksi metsästyskoiraksi" tai "shikoku houndiksi". Olen halunnut ajatella, että shikokunkoiran muuttaminen söpöön karvaturrukkaan ei olisi vielä edennyt yhtä pitkälle kuin shiboilla ja akitoilla... ja ajattelen edelleen? Mun silmään nykyiset shikokunkoirat näyttää karskimmilta ja alkukantaisemmilta kuin näiden kuvien näyttelyshikokut. Oikeastaan ne näyttää hyvin samoilta kuin vanhat mustavalkokuvien shikokunkoirat, jotka taas ei muistuta tuota kuvan metsästysshikokua. Erikoinen ilmiö. Katsotaan, saadaanko asiaan joskus selvyyttä.

Akitan matagi-esivanhemmat

Näitä olen odottanut! Akitan alueen matagikoiria, joita pidetään nykyakitan esivanhempina. Kuvassa keskellä ja alhaalla. Kooltaan ne on olleet hiukan keskikokoisia japanilaiskoiria isompia. Ylimmän kuvan näyttelyakitasta sanotaan, että siinä voi yhä nähdä jäänteitä matagikoirasta. Vuosi on ollut 1934, ja itse asiassa luulen muistavani tämän koiran NIPPO:n vuosikirjoista, koska kiinnitin huomiota sen häntään. Alimman kuvan matagikoirasta tulee mieleen jomonshibat ja se, että joissain lähteissä mainitaan akitojen ja jomonshibojen yhteisestä alkuperästä. Jos se on totta, niin yhteyden täytyy olla nyt tässä.

Värivalokuva mikawankoirasta

Ensimmäinen näkemäni värikuva mikawankoirasta. Tämä oli se NIPPO:n arkkivihollinen, koska sitä myytiin puhdasverisenä japanilaiskoirana vaikka taustalla oli chowiristeytyksiä. Ja, jos jokin asia vaikka shibassa oli NIPPO:n mielestä pielessä, niin syynä oli erittäin varmasti mikawankoiran epäpuhdas veri. Rotunimi näille oli jossain vaiheessa sanshu, kunnes rotu mitätöitiin risteytystaustan takia. Hyviä koiria ne silti on omistajilleen olleet. Suomeksi breed ja race on sama "rotu", joten aiheesta saisi aikaiseksi mielenkiintoisen esseen.

Uusia kuvia modernin shiban alkujuurilta

Ylempänä 市六号 eli ilmeisesti Ichiroku Go Akaishisou. Eli Benimarun puoliveli. Akaishisou on paitsi tärkein vanha shibakenneli, myös ainoa shibakenneli, josta voisin kuvitellakaan kirjoittavani teemajutun. Tietoa kenneleistä ja kasvattajista on tarjolla olemattoman vähän. Bläkkärin nimi on クロ助 eli Kurosuke, ja "sama kohtu kuin Benikolla". Tulkitsen niin, että koira on Benikon pentueveli Kurosuke Go Akaishisou. Siis shibojen kantauroksen Naka Go Akaishisoun eno. En ollut ikinä ennen nähnyt näitä kuvia. Ja olenko ainoa, jolle Kurosuken turkki tuntuu käsiin kuvasta asti?

Shimayamankoira - japaninsuden sukua?

Näillä paikalliskoirilla on kirjassa oma sivunsa otsikolla 原ニホンイヌ (シマヤマイヌ). Alkuperäinen japanilaiskoira - shimayamankoira? Tekstissä puhutaan japaninsudesta. En osaa kommentoida tämän enempää, mutta lukiessa tulee tunne, että näissä koirissa olisi säilynyt jotain sukupuuttoon kuolleesta japaninsudesta.

Koiraemo kaukaiselta ajalta

Nostalginen kuva pentujaan imettävästä emosta. Kuva saattaa olla peräisin lähes sadan vuoden takaa varhaiselta Showa-kaudelta. Katsoin kuvaa uusin silmin kun opin, että akaginkoirat eivät koskaan selviytyneet sodasta ja katosivat.

Higo Wolf Dog

Laitoin rotunimen poikkeuksellisesti englanniksi, koska tästä epävirallisesta japanilaiskoirasta löytyi yllättäen tietoa netistä. Higoken, higosusikoira, näiden koirien kerrotaan syntyneen risteytymisestä japaninsuden kanssa. Erikoista on tarina higosusikoiran karvan laadusta. Jokin karvan "suomuominaisuus" olisi tyypillistä sudelle, ei kesykoiralle. Pengoin vähän lisää, ja "cuticle scale pattern" näyttäisi todella olevan asia, jolla eri karvojen omistajalajit on mahdollista erottaa toisistaan. Japanin Wikipedian mukaan higosusikoiria on edelleen olemassa.

Ainu ei sittenkään hokkaidonkoira?

Kuvia hokkaidonkoirien päänäyttelystä vuonna 1983. Osasin jotenkin odottaa tätä kommenttia (Google Lens): "Ulkonäkö oli täysin erilainen kuin 1940-luvun ainukoirilla. Mietin, kuinka moni näistä koirista kestää ruskeakarhuja." Jopa omasta mielestäni nämä on tosi shibamaisia, ihan erilaisia kuin näkemäni 70-luvun mustavalkoiset näyttelyhokkaidot, joiden uroksilla on tietty itsevarma ilme, josta olen oppinut pitämään. Onko hokkaidonkoiratkin sitten jakaantuneet eri suojeluyhdistysten alle niin että koirat pystyy erottamaan heti ulkomuodosta?

Hokkaidonkoiran pentutesti

TÄLLÄ pennulla ei ainakaan ole ollut rohkeusongelmaa karhun kohtaamisessa. Karhukoirista puheen ollen, alan uskoa, että Matagi-leffassa valkoinen karhun kimppuun iskevä koira ei sittenkään ole kishu vaan valkoinen hokkaido. Tällainen tieto lukee jossain päin blogia, pitää korjata. Hokkaidonkoira on selkeästi the karhukoira, ja kishut on keskittyneet villisikoihin.

Kainkoirilla on edelleen parhaat hännät

Ei saa unohtaa kainkoiria, vaikka niistä ei löytynytkään tähän triviaan mitään erityistä tiedonmurua. Mistä lie johtunee, mutta mulla on aina ollut tunne, että kait on jotenkin erillään kaikista muista japanilaisroduista. Mistä tuli mieleen -

Japanilaiskoirien lukuisat suojeluyhdistykset (tilanne 80-luvulla)

Kirjan informatiivisin sivu saattaa olla tässä. Se on vieläpä englanniksi. Säkäkorkeuksista näkee, miten kainkoirat ovat väliinputoajia NIPPO:n pienten ja keskikokoisten mitoissa. Olen käsittänyt, että koko oli yksi tärkeimmistä asioista sille, etteivät kait jääneet NIPPO:n alaisuuteen vaan niillä oli ja on edelleen oma suojeluyhdistyksensä.

***

Kolmas historiatrivia päättyy tähän. Blogi saavutti samalla eräänlaisen merkkipaalun, sillä webhotellista loppui kuvia lisätessä tila. : D Joten blogi asustaa nyt hieman isommassa webhotellissa.

Kuva: JSRC https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/

Shibavarianttien viimeistä ja kiehtovinta kutsutaan yleisesti lempinimellä jomonshiba. Nimi on kirjoitettu suomalaisittain ja pitäisi oikeasti lausua "dzoomon". Jomon viittaa Japanin esihistorian jomonkauteen, joka tunnetaan nuorakuvioidusta keramiikasta. Tältä aikakaudelta on löydetty shiban kokoisten kesykoirien haudattuja luurankoja. Koirien uskotaan aikoinaan olleen arvokkaita metsästyskumppaneita ja vahtikoiria. Nykyinen jomonshiba on inspiroitunut näistä alkuperäisistä japanilaiskoirista, jotka kauan sitten selviytyivät kivikauden ankarassa maailmassa. Jomonshiban olemusta voisi kuvailla vaikka seuraavasti:

  • jäntevä, timmi, korkearaajainen
  • erittäin loiva otsapenger kuten kivikaudella haudattujen koirien kalloissa
  • pitempi kuono, jossa suuret ja vahvat hampaat
  • susimainen tai kettumainen naama, jossa omaleimainen ilme
  • ylipäänsä alkukantaisen oloinen
Kuva: JSRC https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/

Jomonshibat kehittyivät jalostusvalinnalla ja erkanivat NIPPO:sta sodan jälkeen. (Ne eivät siis polveudu sellaisenaan suoraan kivikaudelta! : D ) Jomonshibojen alkuperäinen rotuyhdistys SHIBAHO eli Shiba Inu Hozonkai eli Shiban suojeluyhdistys perustettiin vuonna 1959. Rodun parissa työskennellyt Tatsuo Nakajo oli entinen NIPPO-aktiivi. Suurin osa tästä jutusta perustuu Mr. Nakajon kirjaan 60 vuotta shibatutkimusta - shibakoiran puhdistus ja säilyttäminen, jonka on pakko olla yksityiskohtaisin dokumentointi kaikkien shibojen kantakoirista.

Puhdistettu shiba

SHIBAHO:n tavoitteena ei ollut luoda jomonshibaa vaan puhdistaa alkuperäinen shiba. Tähän viittaa jo yhdistyksen nimi. Oletan, että puhdistus koski ulkomaisten koirien vaikutusta ja aivan erityisesti taas sitä chowitaustaista mikawankoirasekoitusta, joka pomppaa sivuilla esiin vähän väliä kuin sarjakuvan pahis. Referensseinä esitellään hautalöytöjen luurankojen lisäksi vanhat piirroskuvat kuten Sieboldin 1800-luvun "kari inu". Jomonshibojen oma rotumääritelmä pohjautuu NIPPO:n laatimaan pienen japanilaisen koiran rotumääritelmään. Kooltaan ne muuten ovat vain normishiban kokoisia vaikka näyttävät kuvissa suuremmilta.

Benimarun perilliset

Kirjasta löytyy lukuisia sukupuukaavioita, joihin on dokumentoitu jomonshibojen kehitys. Keskeisiä kantakoiria, joista on myös valokuvat, on urosten osalta olleet ainakin

  • Naka (se ihan sama kuin normishiballakin)
  • Benimaru
  • Koronaka
Harvinaisempi sivuprofiilikuva Koronakasta, joka pärjäsi hyvin myös NIPPO:n päänäyttelyissä. Huomaa otsapenger.
Beniwaka (?). Jomonshibojen kehittymistä on kiinnostavaa seurata vanhoista kuvista. Se tapahtuu yllättävän nopeasti.

Vuonna 1962 syntynyt Beniwaka (?) on omaan silmääni näistä alkuaikojen jomonshiboista eka, jonka kuva tuo heti mieleen nykyisen jomonshiban. Siis jos ei lasketa Benimarun poikaa Benisukea, joka ei ilmeisesti koskaan saanut jälkeläisiä. Mutta totta se on, ja Benimaru todella vaikutti jomonshibojen kehitykseen. Narttujen osalta kiinnostava on kolmen sukupolven ketju, joka alkaa Naka-suvun ulkopuolisesta vuoristokoiranartusta. Tämä koira on kenties ollut ennemmin pienikokoinen yksilö keskikokoisia japanilaiskoiria. Sitten se ja sen tytär on paritettu Nakalle.

Kolme sukupolvea eräänlaisia jomonshibojen kantanarttuja. Alimmainen on kiinnostava myös värinsä takia, sillä tekstissä (muualla kirjassa) sen mainitaan olevan "usuaka" eli sama valkoiselta näyttävä vaaleanpunainen kuin saninshiboilla. Sen isäksi on kuitenkin merkitty Naka, ja jos Naka olisi todella ollut e/e-valkoisen kantaja niin -

Jomonshiban viljaton ruokavalio

Yksi erikoisia koiratutkimuksia liittyy jomonshibojen geneettiseen kykyyn tuottaa amylaasia. Amylaasi on se ruoansulatusentsyymi, joka pilkkoo tärkkelystä käyttökelpoiseen muotoon. Koska tämä entsyymi auttaa hyödyntämään viljaa ravintona, on sen geenistä monilla eliöillä useampi kuin yksi kopio. Oletettavasti geenin vahinkotuplautumiset on antaneet valintaetua, kun entsyymiä on voitu tuottaa enemmän. Kun japanilaiskoirilta tutkittiin amylaasigeenin kopiolukuja niin kävi ilmi, että jomonshiboilla geenikopioita oli vähemmän kuin normishiboilla. Eli niiden suolistossa olisi vähemmän viljojen sulattamiseen soveltuvaa entsyymiä. Ilmiö on aika mielenkiintoinen ja voi johtua siitä, että

  • jomonshibojen kantakoirat olivat ehkä kotoisin alueelta, jossa ei viljelty riisiä (koirienkaan) ruoaksi
  • jokin jomonshibojen ulkomuotopiirre, jota jalostusvalinnassa on suosittu, aiheutuu geenistä, joka sijaitsee alhaisen kopioluvun amylaasigeeniryppään vieressä ja nämä periytyvät yhdessä

Jomonshiboja lännessä?

Alkuperäisen SHIBAHO:n lisäksi jomonshiboilla näyttää olevan toinenkin yhdistys (?), jolla on myös kattavat nettisivut. Jomonshiba Research Center poikkeaa muista japanilaisista shibayhdistyksistä siinä, että sivuilla on pieni osio englanniksi. Tätä kautta voisi jopa tavoitella jomonshiban adoptiota ja nimenomaan adoptiota Japanin ulkopuolelle. (Mutta ennen adoptiojonoon ryntäämistä kannattanee ottaa kunnolla selvää nykyisten suomishibojen ja jomonshibojen luonne-eroista.)

SHIBAHO erkani NIPPO:sta vuonna 1959, ehkä kaukaa viisaasti. Nykyshibatkin on söpöjä, mutta alkaa olla vaikea uskoa että söpöys, pyöreys ja pörröisyys oli ihan sitä, mitä sata vuotta sitten eläneet aikuiset japanilaiset miehet halusivat kansalliskoiriensa ilmentävän perustaessaan alkuperäisen NIPPO:n.

Lähteitä ja luettavaa

60 vuotta shibatutkimusta (Nakajo, 1995)

Copy number variations in the amylase gene (AMY2B) in Japanese native dog breeds (Tonoike ym., 2015) https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26358734/

SHIBAHO http://shibaho.net/

Jomon Shiba Research Center http://www.jomon-shiba.com/