Siirry sisältöön

Kuukausi: toukokuu 2022

Julkaistu Kommentoi Oletko oikeasti niin suosittu, mameshiba?
Aikuinen mameshiba ja normishiba. Kuva (c) Pervin, S.; Islam, M.S.; Yorisada, Y.; Sakai, A.; Masamune, S.; Yabuki, A.; Rakib, T.M.; Maki, S.; Tacharina, M.R.; Yamato, O. Carrier Rate and Mutant Allele Frequency of GM1 Gangliosidosis in Miniature Shiba Inus (Mame Shiba): Population Screening of Breeding Dogs in Japan. Animals 2022, 12, 1242. https://doi.org/10.3390/ani12101242

Toukokuun PubMed-julkaisuista löytyi uusi mameshiboja käsittelevä tutkimus. Mameshiba on shiban kääpiömuunnos, jota perinteikäs Japanilaisen koiran suojeluyhdistys NIPPO ei tunnusta. Tutkimuksessa on kartoitettu shibojen GM1-gangliosidoosin geenivirheen esiintymistä mameshiboissa. Tulos: mameshibat ovat perineet geenivirheen geenipooliinsa, sillä 1832 tutkitusta koirasta löytyi yhdeksän kantajaa.

Tutkimustulos ei yllätä eikä edes ollut se syy, mikä kiinnitti huomion (paperista käy lisäksi ilmi, että Kiinassa ja Koreassa on tavattu GM1-sairaita normishiboja, mikä viittaa siihen, että geenivirhe on päässyt vähitellen leviämään) - vaan se, että tällainen mameshibatutkimus on ylipäänsä olemassa.

Nuo 1832 tutkittua koiraa olivat kaikki jalostuskoiria yhteensä 143 eri mameshibakennelistä Japanissa.

Eikä tämäkään ollut vielä se, mikä kiinnitti huomion, vaan tutkimusjulkaisun alustuksessa esiintynyt toteamus, että tällä hetkellä mameshiboista on tulossa [Japanissa] suositumpia kuin normishiboista. Virallisia rekisteröintilukuja ei ole saatavilla, joten lähde jää avoimeksi, mutta 143 mameshibakenneliä yhessä ainoassa tutkimuksessa on kieltämättä enemmän kuin ite odotin. Miten monta niitä kaikkiaan jo on?

Jossain vaiheessa mameshiboille on perustettu oma yhdistyksensä Nihon Mame Shibaken Association eli NMSA, jonka kotisivut avattiin vuodenvaiheessa. NMSA on samalla toinen mameshibojen rekisteri. Aikaisemmin vain Kennel Club of Japan (KCJ, joka on eri asia kuin JKC) on rekannut mameshiboja.

Mameshibojen olemassaolon virallinen syy on ilmeisesti niiden käyttötarkoitus: Japanin ikääntyvä ja yksinäinen väestö kaupungeissa tarvitsee pienen ja kiltin seurakoiran. Kannattaa oikeasti katsella mameshiban rotu(?)määritelmä läpi kääntäjän kautta, koska siinä näyttää olevan muutamia ulkomuotojuttuja, jotka heijastavat tuota käyttötarkoitusta. Ilme ei saa olla shibamaisen tuima ja arvokas?

Ei ole missään nimessä uusi asia, että rodusta splittaa erilleen toinen rotu, mutta tuntuuko jokin mameshiban luomisessa epäkunnioittavalta alkuperäistä NIPPO:a kohtaan? Alkuaikoina ei tunnettu molekyyligenetiikkaa, joten koiria mittailtiin senkin edestä. Hautalöytöjen luita mittailtiin. Ensimmäisiä näyttelyosallistujia mittailtiin. Jopa itse Hachikoa mittailtiin, ja mittausten perusteella jaettiin japanilaiskoirat pieniin, suuriin ja keskikokoisiin. Ja laadittiin rotumääritelmä, jossa pienen japanilaiskoiran eli shiban säkäkorkeudeksi määriteltiin 35-42.5 cm. Mameshiban hyväksytty säkäkorkeus voi olla kaksikymmentäviisi senttiä. 😀 Whatever shibat pelastaneen NIPPO:n tekemä mittailutyö. Ja rohkeaa arvokkuutta ei käsittääkseni tule liikaa ilmentää, koska se olisi ristiriidassa ystävällisen seurakoiran kanssa, vaikka shiban arvokas yleisolemus on se, mitä NIPPO-näyttelyissä on aina haettu.

Uskon, että mameshiboista löytyy myös sinänsä puhdasrotuisia koiria, joita ei ole pienennetty roturisteyksillä. Normishiboissa näyttää olevan geneettistä potentiaalia koon muunteluun (kts. juttu kokomarkkereista), eikä ole tavatonta, että pienikokoisille normishiboille myös syntyy pienikokoisia pentuja. Oletan, että tällaisia pieni x pieni -pentueita jatkamalla päästäisiin lopulta mameshiban kokorangeen ja ominaisuus muuttuisi varsin periytymisvarmaksi.

Kysymys tietty kuuluu, että milloin mameshibat lähtevät normishibojen perässä maailmalle. Tarvitaanko siihen välttämättä rotustatusta? Suomessa niitä ei voisi tällä hetkellä rekata mihinkään, joten ken tietää, ehkä ekat "eksoottiset" mameshibat ovatkin jo täällä.

Päivitys: tilastotietoa NIPPO-rekisteröityjen normishibojen lukumäärästä vuosittain. Rekkaukset on 2000-luvulla liikkuneet 30 000 koiran molemmin puolin. Tällä hetkellä suuntaus on hiukan alaviistoon. Ehkä osa kaupallisista lemmikkikasvattajista on todella vaihtanut mameshibaan, mutta syitä voi olla monia muitakin. Seuraavien parin kolmen vuoden rekisteröintiluvut ovat joka tapauksessa kiinnostavia.

Julkaistu Kommentoi Historiatriviaa, osa 1

Shibojen ja muiden japanilaisrotujen historiajuttuja voi seurata nyt myös pienemmissä viikonloppuannoksissa Instatarinoiden puolella. Tässä blogiin muutamia kevään mielenkiintoisista havainnoista.

Alku oli keskikokoisten ylivaltaa.


Asia, jota on nykyään vaikea hahmottaa. NIPPO:n alkuaikoina keskikokoiset japanilaisrodut eli nykyiset shikokut, kishut, hokkaidot kahmivat näyttelypalkintoja. Ekan päänäyttelyn voittaja oli keskikokoinen narttu Hokkaidosta. Koko japanilaiskoiran rotumääritelmä laadittiin keskikokoisten pohjalta niin että akitat ja shibat olivat eräänlaisia poikkeustapauksia. Keskikokoisten rekkausmäärät ylittivät shibojen rekisteröinnit. Vuonna 2022 kaikki on toisin.

Supertärkeä ENPEEKAA!


Varhaisista kenneleistä ja kasvattajista Japanissa on hankalaa löytää juttua (Japanissa tunnutaan menevän koirat eikä ihmiset edellä) mutta tässä on yksi sotaa edeltäneeltä ajalta: Mr. Nakamuran kennel ENPEEKAA. Katakanoilla kirjoitettu nimi tavoittelee toistaiseksi tuntematonta ulkomaalaista sanaa. Kennelin stara on epäilemättä ollut kuvan mustaseesamishibauros Yuwa.

  • Yuwa oli juuri se shiba, jonka muu maailma sai nähdä NIPPO:n laatimassa opetusmateriaalissa 1930-luvulla.
  • Kuvahaussa vastaan tulee kennelin mainos. Huomio kiinnittyy taas kerran 6-7 pennun pentuekokoihin.
  • Mr. Nakamura oli se henkilö, joka löysi vuoristosta Ishin ja lähetti sen kaupunkiin.

Ishin Y-kromosomi on keskuudessamme.


"Ishi on kaikkien sodanjälkeisten shinshushibojen isoisä." Ajattelin alkuun, että tämän on pakko olla liioittelua, mutta apua. Se saattaa olla pitkälti totta. Narttuja kyllä on otettu rotuun pentumaan Ishi-Aka-Naka-linjan uroksille mutta on hankalaa löytää sodanjälkeisiä uroslinjoja, jotka eivät johtaisi Ishiin. Y-kromosomi tekee uroksen ja vaihtaa X-kromosomin kanssa geenimateriaalia ilmeisesti vain kärjistä, kun sukusolut muodostuvat. Tästä seuraa se, että Tiikerilläkin luultavasti on Ishiltä asti kulkeutunut Y-kromosomin keskiosa. Pitää selvittää, onko siellä mitä mielenkiintoisia geenejä.

Japanilainen haamukoira.


Se seitsemäs kansallisaarteeksi nimetty japanilaiskoira, joka ei koskaan selviytynyt yhtenäisenä rotuna sodasta, oli koshi no inu eli koshinkoira. Kyseessä oli kirjava joukko paikalliskoiria Koshin laajalta alueelta. Näitä keskikokoisia pystykorvia kasvatettiin suurriistan metsästykseen. Rotumerkit mätsäsivät muuten japanilaiskoiran standardiin, mutta koshinkoirilla sanotaan esiintyneen pyöreitä silmiä ja mustaa maskia. Google Lens kääntää koshinkoiran kuvauksen valokuvakirjassa toistuvasti haamukoiraksi.

Akitan muodonmuutokset.


Lieneekö maailmassa toista koirarotua, joka olisi käynyt läpi yhtä erikoisen kehityskulun kuin akita. Kun selaa läpi 50 vuoden ajanjakson NIPPO-näyttelyissä menestyneitä akitoja, niin koirat muuttuvat silmien edessä. 60/70-luvuilla jalat alkavat yhtäkkiä venyä. Ehkä raajakorkeus oli tapa säilyttää suuri japanilaiskoira suurena samalla kun massiivisten länsirotujen vaikutuksesta pyrittiin eroon?

Sirpit ja sapelit.


NIPPO:n vuosikirjoihin (1928-1978) tallentuneista kuvista käy ilmi, ettei kippuran käyttö shibojen tai jopa kaikkien japanirotujen synonyyminä ole aina ollut perusteltua. Monella keskikokoisella häntä on joskus ollut toisenlaista mallia. Shiboillakin näkyy sirppejä.

Töpö, vihdoinkin.


Koshinkoirien yhteydessä tapahtui ihme, ja vanhasta valokuvamateriaalista löytyi töpöhäntä. Kuvateksti puhuu vahingoittuneesta hännästä, mutta onko kyseessä oletus vai tieto? Tältä töpöhäntäinen japanilaiskoira joka tapauksessa voisi näyttää. Jopa Suomessa on muistikuvia shibasta synnynnäisesti poikkeuksellisen lyhyellä hännällä. Ehkä harvinaiset rakennuspalikat ominaisuuteen ovat sittenkin säilyneet rodussa.

Shibojen kantaisän junnukuva.


Olitko aikaisemmin nähnyt tätä kuvaa Naka Go Akaishisousta? En minäkään. Tällainen 1-vuotias teinipoika se kuitenkin oli tehdessään shibahistoriaa NIPPO-päänäyttelyssä ja voittaessaan jonkin korkeimmista (korkeimman?) palkinnoista.

Kuka oli ensimmäinen japanilaiskoira Suomen maaperällä?

Loogisin vaihtoehto on näyttelyosallistuja Pohjoismaasta, joko akita tai shiba. Vanha Koiramme-lehti aikaistaa ajankohtaa 80-luvun Manlöten-shiboista nyt vuoteen 1976, jolloin ruotsalainen akitauros HIME CHIBATA-HIMA kävi Messarissa voittamassa pystykorvaryhmän.

Historialliset kuvalähteet: NIPPO 50 v. -juhlavuosikirjat, Japanilaisen koiran vanha valokuva-albumi, Koiramme.

Julkaistu Kommentoi Arkielämää aikuisten shibojen kanssa

Tiikeri ja Entsyymi on molemmat syntyneet toukokuussa, joten on taas aika opetella kertomaan kysyjille niiden uudet iät. Tiikeri ja Entsyymi täyttävät 6 ja 4. Kun Tiikeri oli pentu, kuulostivat 6-vuotiaat urokset ikälopuilta papparaisilta. Tai ainakin oli mahdoton ajatus, että vilkas pieni Tiikeri voisi ikinä olla arvokas 6-vuotias aikuinen. Jotenkin niin silti on käynyt.

Elämä aikuisten shibojen kanssa on asettunut uomiinsa. Muistelen joskus kaiholla pentuaikoja, jolloin kaikki tuntui isolta ja uudelta ja jännittävältä, ja fiilistelen pentuvuotta elävien shibanomistajien tarinoita. Toisaalta arkielämä ja rutiini rauhoittuneiden aikuisten shibojen kanssa on ihan hitokseen helpompaa kuin pentuarki. Muistan yhä termin "naskalihampaat". Eikä tarvitse enää stressata siitä, saako pentu nyt varmasti riittävästi uusia kokemuksia ja sosiaalistumista sen ja sen herkkyyskauden aikana.

Uskallan nyt myös sanoa jo jotain Tiikerin ja Entsyymin pysyvistä luonteenpiirteistä. Niiden ihmisrakkaus on säilynyt ja ehkä jopa syventynyt iän myötä. Olin kolmen varautuneen ja epäluuloisen koiran jälkeen valtavan iloinen siitä, että nämä shibat saivatkin positiivisia kicksejä ihmisistä. Ja samalla murehdin, että kyse on ehkä vain pentumaisuudesta, ja että ominaisuus katoaa aikuistuessa. No ei. Samat hermoradat siellä yhä kulkevat mielihyväkeskukseen. Etenkin Tiikeri hakemalla hakee hallittua ärsykettä tuntoaistille. Mitä tiukempi puristus kainalossa, sen tyytyväisempänä se maiskuttaa.

Arkirutiini nimeltä kerät. Jos meillä istuu lattialle tai sohvalle, 1-2 shibaa havaitsee sylipaikan ja ottaa sen haltuunsa. Ihmisiltä ei oikeastaan kysytä, että sopiiko tulla. Oon pakon edessä kehittynyt aika taitavaksi kuuman kahvimukin kanssa.

Toisaalta on nyt selvää, että Tiikerin katastrofaalinen piilokivesleikkaus ja ell-kipukäyntien sarja jättivät sen luonteeseen 2-vuotiaana pysyvän jäljen. Luottamus ihmisiin ei koskaan täysin palautunut ennalleen. Tämä vaikuttaa arkielämässä siten, että Tiikeriä on mahdotonta enää pakottaa epämiellyttäviin hoitotoimenpiteisiin. Harjauksesta se onneksi pitää muutenkin ja kynsienleikkaus on sen mielestä supernamituksen sessio jokaisen *naks* kynnen jälkeen, mutta katon erittäin tarkkaan etten leikkaa kynttä yhtään liikaa. Näillä on silti pärjätty ihmeen hyvin. Tiikerin hyönteiskammo on pysynyt ennallaan, unohtuu talvisin ja muistuu mieleen taas kesäisin. Senkin kanssa on opittu vaan elämään, mutta en enää pidä realistisena toiveena, että niin syvältä kumpuavaa omituista fobiaa voisi nykykeinoilla parantaa.

Arkirutiini nimeltä lapasen pelastus. Tai tässä tapauksessa on löytynyt pipo, jonka jätimme vielä odottelemaan omistajaansa. Ilman shibaa en tietäisi, miten uskomaton määrä kaduille pudotellaan käsineitä.

Entsyymi taas on pysynyt omana iloisena itsenään pennusta nelivuotiaaksi asti. Se on mielestäni jotakuinkin täydellinen sekoitus draivia, innokkuutta, rauhoittumista ja nöyryyttä. Se pelastaa intohimoisesti kadulle hylättyjä lapasia. Olen ajatellut aloittaa Entsyymin kanssa jonkin ohjatun harrastuksen, jossa voisi hyödyntää tuota löytämisen ja haltuunsaamisen mielihyvää. Nosework? Elämää rytmittävät (no karvanlähtöjen lisäksi) oikeastaan Entsyymin juoksut. Juoksujen lähestyessä sen toimeliaisuus ja aktiivisuustaso kasvaa. Juoksujen aikana taas pelkkä Tiikerin olemassaolo näyttää pännivän sitä. Tiikeri on tottunut asiaan ja kestää kaiken ihailtavan tyynesti.

Muuten Tiikerin ja Entsyymin suhdetta kuvaa edelleen parhaiten sana leikki. Puistossa ne juoksevat yhessä ja hihnalenkeillä painivat joka ikinen päivä. En muista, että aikaisemmat koirani olisivat olleet näin paljon fyysisessä interaktiossa keskenään vielä pentuiän jälkeen. Ajattelen Tiikerin ja Entsyymin oikeastaan yhtenä yksikkönä, ja jokin suuri iloa tuottava osa kummankin elämästä puuttuisi, jos niillä ei olisi toisiaan.

Arkirutiini nimeltä asfalttipainit hihnalenkillä. Kaksi shibaa örisee vierekkäin selällään keskellä katua. Katupöly on keväisin ongelma mutta ainakin ohikulkijat saavat vähän viihdettä päiväänsä.

Kiitos, Tiikeri ja Entsyymi, että olette olemassa. Vuosikatsaukset arkielämästä eri ikäkausina on hyvä idea juttusarjalle, joten lisään sille oman kategoriansa.