Siirry sisältöön

Arkielämää aikuisten shibojen kanssa

Tiikeri ja Entsyymi on molemmat syntyneet toukokuussa, joten on taas aika opetella kertomaan kysyjille niiden uudet iät. Tiikeri ja Entsyymi täyttävät 6 ja 4. Kun Tiikeri oli pentu, kuulostivat 6-vuotiaat urokset ikälopuilta papparaisilta. Tai ainakin oli mahdoton ajatus, että vilkas pieni Tiikeri voisi ikinä olla arvokas 6-vuotias aikuinen. Jotenkin niin silti on käynyt.

Elämä aikuisten shibojen kanssa on asettunut uomiinsa. Muistelen joskus kaiholla pentuaikoja, jolloin kaikki tuntui isolta ja uudelta ja jännittävältä, ja fiilistelen pentuvuotta elävien shibanomistajien tarinoita. Toisaalta arkielämä ja rutiini rauhoittuneiden aikuisten shibojen kanssa on ihan hitokseen helpompaa kuin pentuarki. Muistan yhä termin "naskalihampaat". Eikä tarvitse enää stressata siitä, saako pentu nyt varmasti riittävästi uusia kokemuksia ja sosiaalistumista sen ja sen herkkyyskauden aikana.

Uskallan nyt myös sanoa jo jotain Tiikerin ja Entsyymin pysyvistä luonteenpiirteistä. Niiden ihmisrakkaus on säilynyt ja ehkä jopa syventynyt iän myötä. Olin kolmen varautuneen ja epäluuloisen koiran jälkeen valtavan iloinen siitä, että nämä shibat saivatkin positiivisia kicksejä ihmisistä. Ja samalla murehdin, että kyse on ehkä vain pentumaisuudesta, ja että ominaisuus katoaa aikuistuessa. No ei. Samat hermoradat siellä yhä kulkevat mielihyväkeskukseen. Etenkin Tiikeri hakemalla hakee hallittua ärsykettä tuntoaistille. Mitä tiukempi puristus kainalossa, sen tyytyväisempänä se maiskuttaa.

Arkirutiini nimeltä kerät. Jos meillä istuu lattialle tai sohvalle, 1-2 shibaa havaitsee sylipaikan ja ottaa sen haltuunsa. Ihmisiltä ei oikeastaan kysytä, että sopiiko tulla. Oon pakon edessä kehittynyt aika taitavaksi kuuman kahvimukin kanssa.

Toisaalta on nyt selvää, että Tiikerin katastrofaalinen piilokivesleikkaus ja ell-kipukäyntien sarja jättivät sen luonteeseen 2-vuotiaana pysyvän jäljen. Luottamus ihmisiin ei koskaan täysin palautunut ennalleen. Tämä vaikuttaa arkielämässä siten, että Tiikeriä on mahdotonta enää pakottaa epämiellyttäviin hoitotoimenpiteisiin. Harjauksesta se onneksi pitää muutenkin ja kynsienleikkaus on sen mielestä supernamituksen sessio jokaisen *naks* kynnen jälkeen, mutta katon erittäin tarkkaan etten leikkaa kynttä yhtään liikaa. Näillä on silti pärjätty ihmeen hyvin. Tiikerin hyönteiskammo on pysynyt ennallaan, unohtuu talvisin ja muistuu mieleen taas kesäisin. Senkin kanssa on opittu vaan elämään, mutta en enää pidä realistisena toiveena, että niin syvältä kumpuavaa omituista fobiaa voisi nykykeinoilla parantaa.

Arkirutiini nimeltä lapasen pelastus. Tai tässä tapauksessa on löytynyt pipo, jonka jätimme vielä odottelemaan omistajaansa. Ilman shibaa en tietäisi, miten uskomaton määrä kaduille pudotellaan käsineitä.

Entsyymi taas on pysynyt omana iloisena itsenään pennusta nelivuotiaaksi asti. Se on mielestäni jotakuinkin täydellinen sekoitus draivia, innokkuutta, rauhoittumista ja nöyryyttä. Se pelastaa intohimoisesti kadulle hylättyjä lapasia. Olen ajatellut aloittaa Entsyymin kanssa jonkin ohjatun harrastuksen, jossa voisi hyödyntää tuota löytämisen ja haltuunsaamisen mielihyvää. Nosework? Elämää rytmittävät (no karvanlähtöjen lisäksi) oikeastaan Entsyymin juoksut. Juoksujen lähestyessä sen toimeliaisuus ja aktiivisuustaso kasvaa. Juoksujen aikana taas pelkkä Tiikerin olemassaolo näyttää pännivän sitä. Tiikeri on tottunut asiaan ja kestää kaiken ihailtavan tyynesti.

Muuten Tiikerin ja Entsyymin suhdetta kuvaa edelleen parhaiten sana leikki. Puistossa ne juoksevat yhessä ja hihnalenkeillä painivat joka ikinen päivä. En muista, että aikaisemmat koirani olisivat olleet näin paljon fyysisessä interaktiossa keskenään vielä pentuiän jälkeen. Ajattelen Tiikerin ja Entsyymin oikeastaan yhtenä yksikkönä, ja jokin suuri iloa tuottava osa kummankin elämästä puuttuisi, jos niillä ei olisi toisiaan.

Arkirutiini nimeltä asfalttipainit hihnalenkillä. Kaksi shibaa örisee vierekkäin selällään keskellä katua. Katupöly on keväisin ongelma mutta ainakin ohikulkijat saavat vähän viihdettä päiväänsä.

Kiitos, Tiikeri ja Entsyymi, että olette olemassa. Vuosikatsaukset arkielämästä eri ikäkausina on hyvä idea juttusarjalle, joten lisään sille oman kategoriansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.