Arkielämää aikuisten shibojen kanssa 4

Toukokuu! Tiikeri ja Entsyymi täyttävät yhdeksän ja seitsemän. Ajan ja avaruuden läpi on selvästi muodostunut madonreikä, koska on alkanut tuntua, että olen koko ajan kirjoittamassa uutta vuosipostausta. Muutan hiukan formaattia ja kerron, mitä kaikkea viime vuoden aikana tapahtui.

Tiikeri toipuu ihmelääkkeestään

Viime vuoden aikana se tapahtui. Mä aloin ensimmäistä kertaa ajatella Tiikeriä vanhana koirana. Edellinen vuosipostaus jäi jännittävään kohtaan sen osalta, riittääkö ylläpitokortisoni estämään allergiakutinan, kun heinien kukinta alkaa. No ei riittänyt. Uusi iso pulssi tarvittiin. Toimi, onneksi, mutta kesän kuluessa alkoi kuihtua koko koira. Kauhistuttaa katsoa sen ajan kuvia. Kortisonin tauotus onnistui, eikä T vielä kutissut huonepölyä.

Muona alkoi taas imeytyä, enkä pienentänyt aterioita ajoissa. Nyt se on sitten TOISESSA ääripäässä ja ylipainoinen. Kasvatti myös upean paksun turkin, josta jaksan iloita! Ja ootan pessimistinä, että tämän kesän kortisoni huolehtii taas laihdutuksesta. Kirjotin kortisonisarjan postauksiin aiheesta tarkemmin, mutta kyllähän se oli viime vuoden ykkösjuttu.

Muuten Tiikerillä on pyyhkinyt hyvin, kiitos myös uuden kipulääkkeen. Takaosa alkoi kadota, ja nakersi polvien kohtia kaljuiksi. Olin ennakoinut tätä, koska Tiikeriltä puuttuu takajaloista kulmaukset. Kortisonin aiheuttama lihaskato vie sillon luultavasti viimeisenkin tuen. Gabapentiini aamuin illoin on auttanut.

Entsyymi oppii karkailemaan ja käyttää ”ukkoja”

Mun kiltti pieni tyttö. Siitä on tullut ihastuttavan määrätietoinen. Myy haluaa puistoon! Myy haluaa jälkkärin! Myy haluaa rapsutusta! Myy haluaa… ottaa ritolat. Se on nyt onnistunut karkaamaan kahdesti. Ei puhettakaan, että mulla olisi ollut tarjota sille mitään kiinnostavampaa kuin huumaavan kesäyön kutsu. Eikä puhettakaan, että se tarvitsisi turvaksi seikkailulle minua tai veljeään. Onneksi molemmilla kerroilla on ollut yö, ja oon saanut sen takaisin. Mun verkkokalvoille on palanut kuva, jossa cityrusakko lähtee liikkeelle ja Myy säntää sen perään. Silloin ajattelin, että nyt en enää näe sitä elossa. Shibanarttu, jota joskus aiemmin vertasin ajokoiraan, ei onneksi ollut ajokoiraa nähnytkään ja palasi näköpiiriin kymmenen minuutin sisällä.

Akuutteja eläinlääkärikäyntejä osui Myylle vuoden aikana useampi. Syksyllä se viittä vaille tukehtui nahkaluun palaan. Selvisi siitä ite, mutta rouhea pala sahasi sen nielussa niin että seuraavana päivänä ei onnistunut yskimättä edes juominen. Joutui myös nukkumaan pää pystyssä torkkuen kuin meditoiva munkki. Oli käytettävä Myy nesteytymässä ja saamassa kipulääkepistos. Olin ensimmäistä kertaa ite mukana röntgenissä. Nielussa ei näkynyt tukosta, ja Myy on edelleen suunnattoman helppo eläinlääkärin asiakas.

Sitten se kehitti niin infernaalisen valeraskausoireilun, että ellille vei tie mun mielenrauhan takia. Haittaa hiukan elämää, jos mä mietin koko työpäivän ajan, että onko se enää elossa kun menen kotiin, olisiko sittenkin pitänyt aamulla viedä se lääkäriin. Eikä auta tieto valeraskaudesta, koska tiiän myös sen, ettei valeraskaus tee sitä immuuniksi Jollekin Muulle. Ja eikös vaan sama toistunut talvijuoksun jälkeen. Sterkkaan siis.

***

…siitä toivummekin parhaillaan. ”Koira on viidessä päivässä ennallaan” -tähystyssterkka ja hernepatin poisto muuttui lennosta laajan nisäkasvaimen ja kokonaisten nisien poistoleikkaukseksi. Haava oli iso. Ja totta kai tulehtui, enkä tajunnut asiaa ajoissa. Lopulta Myy oli viidessä päivässä eläinsairaalassa, kun omat rahkeet loppu. En tiiä miten pitkään kestää, että pystyn kirjottamaan aiheesta.

Mutta sen luonne kesti kaiken sen kivun ja hoitotoimenpiteet ja pakkosyötöt. Eikä tullut toista Tiikeriä. Kyllähän mä olen viime aikoina alkanut ajatella taas kriittisemmin Tiikerin luonneasioita ihan sen pentulaatikkoajan tappeluista ja pentutarkin ”haisevasta vastalauseesta” asti. Tiikeri on mulle rakas ja tärkeä ja olen suunnattoman kiitollinen että sillon sain sen, mutta rehellisyyden nimissä en ottaisi enää toista yhtä kiihkeää shiban urospentua.

(Osio lisätty valmiiseen blogitekstiin, jota en ehtinyt julkasta ennen Myyn leikkausta. Just nyt sen status on taas kivuton ja parantumassa, mutta oon jo oppinut että niin nopeasti voi tulla uusi käänne. Haluan julkaista vuosipostauksen monikkomuodossa kun vielä voin.)

***

Minä alan syöttää koirilleni viljaa ja markettimuonaa

PARADIGMAN SIIRTYMÄ. Kyseenalaistin viime vuonna nykytrendin eli viljattomuusopin, ja etenkin sen johdannaisen ”korvataan viljat pavuilla ja herneillä!” Jos japanilaiskoiria on perinteisesti ruokittu riisillä, kalalla, vihanneksilla ja misokeitolla, ja shibojen geenit näyttävät siltä, että ne on kehittyneet sulattamaan hyvin tärkkelystä, niin miksi syöttää hernettä ja maksaa siitä vielä törkyhinta. Korvasin riisin kotimaisella kauralla ja vihannekset on perunaa. Tiikeri ja Myy popsii nykyisin Dagsmarkin nappuloita. Uppoaa hienosti enkä toistaiseksi tajua, mitä haittaa siitä kaurasta on tarkoitus olla. Mikä tärkeintä, niin kilohinta on niin alhainen että 2 kg pusseja voi hyvin ostaa, jolloin se kuluu nopsaan avaamisen jälkeen. Lisäksi niitä saa marketista, jos käy niin köpelösti, että muona loppuu ja Myy mankuu iltapalalla santsia.

Keksin myös ne erilaiset kastikkeet, sekä koiran- että kissanruokaversioina, siihen nappuloiden päälle. Tän hetken hitti on Ilves, mutta Tiikeri _{(ja Puuma)} kuulostaa joltain, mitä on varmaan vielä pakko kokeilla : D

Muuta huomionarvoista:

• Ostin molemmille omat pesäpedit.

• Kerroin Koiramme-lehteä varten Tiikerin hyönteisfobiasta. Hupsista, sinne meni shibojen maine. Eipä tuo haittaa yhtään kun tuota pentutuotannon nykymäärää kahtoo.

• Jäimme jumiin hissiin. Myy kiljui haltioissaan, kun kolme salskeaa palomiestä saapui pelastamaan just hänet. Ja arvatkaa onnistuinko selittämään niille, että ovi on jumissa. Ne vilkuilivat minua ja marmattivat kuorossa.

Arkipäivä on paras päivä

Nuo edelliset lääke- ja elliasiat oli pieni mutta ainoa jännittävämpi raportoitava viime vuodesta. Muuten meijän rutiinit on pysyneet ennallaan. Pyrin onnellistamaan Tiikeriä ja Entsyymiä arkisilla asioilla mutta usein. Myy on laajentanut Lapas-Rescuensa toimintaa orpojen pesäpallojen pelastukseen ja omistaa nyt pienen yksityiskokoelman palloja. Yhteen liigapeliin se jopa osallistui toimimalla takasiepparina. Tiikerin Toiminimi Kerä ilahduttaa asiakasta upouudella paksulla turkilla. Olemme testailleet yhessä eri lähikauppoja. Missä on parasta odottaa, paras näkymä ovelle, suurin todennäköisyys saada tuliaisena juustoa? Tiikeri ja Myy pitävät tarkkaa kirjaa. Yhessä kaupassa on jopa koirakärryt, wut? Otin Myyn kerran mukaani testaamaan ne, mutta Tiikeri viputti huolestuneena kun palasimme takaisin pihalle.

Mun oma onnellisuus… kuten aiemmin todettua, on ollut kohta yheksän vuotta sidoksissa Tiikerin onnellisuuteen. Onnellistun ite maksimiin siitä, että Tiikerillä ja Myyllä on hyvä olla, ollaan käyty lenkillä ja oon muonittanut ne, ja ne saapuvat mun seuraksi kun istun kaffemukin kanssa lattialle lukemaan kirjaa tai pelaamaan videopeliä. Tiikeri kiipeää usein syliin ja Myy siihen viereen, komennuskäpälän päähän. Oon yhdeksän vuoden ajan myös toivonut omistavani vähintään yhen ylimääräsen käden!

Ehkä mulla onkin sen takia niin vähän kuvia Tiikeristä ja Entsyymistä. Ne on aina niin lähellä.

Kiitos Tiikeri ja Entsyymi että olette yhä mun lähellä.