Uusi jännittävä löytöretki shibojen alkujuurille.

Kuvan koiran nimeä ei mainita, mutta uskoakseni se on nykyshiban varhaisin tunnettu kantakoira Ishi. Kuvattuna edestä ja hymyilevänä! Yleensä Ishistä nähdään AINA se sama sivukuva, jota valokuvaaja Mr. Hirashima oli vieläpä hieman tuunaillut komeammaksi. En halua periaatteesta edes laittaa sitä tähän.

Ishi oli oman aikansa matadoruros. Se edusti pienten japanilaiskoirien (=nykyisin käytännössä synonyymi shiballe) kasvatusta ajalla, jolloin isot ja keskikokoiset olivat ”in” ja pienet lähinnä surkimuksia.

Ishinä tunnetun koiran kasvattajaksi mainitaan metsästäjä Mr. Shimoyama. Japanilaiskoiria etsinyt Mr. Nakamura löysi koiran vuoristokylästä ja osti sen itselleen. NIPPO:n jäsenlehden lukijapalstalla on Nakamuran teksti, jossa hän kertoo, miksi Ishin nimeksi tuli Ishi (=kivi): Sekishuun alueella on käyty jokin kuuluisa taistelu, josta on ilmeisesti muistona jokin kuuluisa kivi?

Katsotaanpa, löytyykö moisesta mitään mainintaa:

Ei muuten löydy. Sen sijaan selvisi, että Sekishu oli vanha alue Shimanen prefektuurissa, ja se kirjoitettiin samalla kivi-kanjilla eli 石州. Toivottavasti Ishin nimi nyt todella lausuttiin Ishi eikä SEKI???

Samalla olisi selvinnyt päänvaivaa aiheuttanut ”kennel Enpeekaan” arvoitus. Pystyn myös heti sanomaan, minkä virheoletuksen tein: katakanoilla kirjoitettu sana ei ollutkaan englanninkielinen kuten nykyään j-pop-kappaleissa. Vaan SAKSAA. Olisi pitänyt älytä, koska saksanpaimenkoiraa siellä ihannoitiin. Kennel エンペーカー = ENPEEKAA = N.P.K. saksalaisella ääntämyksellä = Nippon Police Dog Kenkyusyo. Mutta mä olin jo spoilaantunut asiasta Ishi-tutkijan sivulla.

Ishi eli pieni koira nr. 170 on tavanomainen näky toteutuneiden astutusten ja syntyneiden pentueiden listoilla 1930-luvun lopulla. Välillä deittinä on ollut keskikokoinen narttu. Sillä on ollut oikeasti valtavan paljon enemmän jälkeläisiä kuin Koron kanssa saadut Aka ja Ishi Jr.

Ishi vaihtoi vielä kertaalleen omistajaa. Se olikin hyvä, sillä Mr. Sato on mainostanut kenneliään Ishin kuvalla.

Vaikka koiran nimeä ei mainita, on sama kuva SHIBAHO:n perustajan Mr. Nakajon kirjassa esitelty Ishinä. Nakajo oli ultimaattinen shibaguru, joten luotan häneen. Koira ei voi olla Ishi junior, koska kennelmainos eli hyvän uudenvuoden toivotus oli NIPPO:n jäsenlehdessä 1/1939. Ishi junior on ollut tuolloin yhden kuukauden ikäinen. Sherlokin päättelyketju on täydellinen!

Mistä tullaan tuohon toiseen Ishi-oletettuun. Mainos on aivan vastaava, kasvattajan nimi sama, kennelin osoite sama, ja koiran kuvateksti on siinäkin ’esimerkki jalostuskoirasta’. Ilman nimeä. Mutta eikö se näytä ihan Ishiltä? Etukäpälät ja tikkusuorat takajalat ainakin näyttävät samalta. Ehkä nuo kolme natiaista oli Ishin pentuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *