Ihmelääkkeestä toipuminen

Tiikerillä on eka karvanlähtö puoleentoista vuoteen. Huomasin yhtenä päivänä lenkillä, että reisissä on pikku karvatupot kypsyneet ja irtoavat kevyesti nyhtäisemällä, ja niin päädyimme kynimään Tiikeriä kourakaupalla keskellä katua pelkästä kynimisen ilosta. Olin unohtanut miten pehmeältä se pohjavilla tuntuu käsissä. Ja nyt pystyn sanomaan, että se shiban ”karvattomuus” normaalin karvanlähdön jäljiltä ei ole mitään verrattuna siihen, mitä kortisoni tekee turkille. Nyt iho on näkyvissä ehkä 24 tuntia ennen kuin uusi pohjavilla jo puskee tilalle.

Furminaattorille on taas riittänyt töitä, ja iho kestää sen. Tiikerin harjaaminen on erilaista kuin yhenkään toisen mun koiran. Se käy hakemassa lelukorista pehmon tai orpolapasen imeksittäväkseen. Mitä rankemmalla kädellä mä sitä harjaan, sitä kiihkeämmin se imee ja lussuttaa sitä leluaan. Kyökkipsykologinen teoria: Tiikeri palaa alitajuisesti pentulaatikkoon, ja harjan toistuva liike iholla tuo mieleen emon kielen. Muisto on taatusti mieluinen. Luulen, että myös pikkusiskon suorittama nyhtäminen on mieluista samasta syystä.

Kortisonittomuutta on kestänyt nyt viisi kuukautta. Enhän mä meinaa tunnistaa koko koiraa loppukesän kuvista. Se näyttää niissä 20-vuotiaalta. Kortisoni on edelleen ihmelääke ihotulehdukseen ja kutinaan, ja aivan varmasti Tiikeri haluaisi ottaa sitä itse, jos sille voisi asian selittää. Mutta tauko teki sille tosi hyvää ja oli vielä mahdollinen. Imuroin ahkerasti ja otin käyttöön ilmanpuhdistimen. Ja, niin hullulta kuin tätä tuntuu kirjottaa, yritän estää sen että Tiikeri keksii allergisoitua mulle. Eli emme nuku samoissa lakanoissa, ja Toiminimi Kerä saa tilaukset sohvalle.