Shiban loppu vai uuden alku?

Elämmekö rotukoirien kanssa sittenkään niin tylsää vaihetta kuin ensinäkemältä vaikuttaa? Tykkään zoomailla ajassa ja paikassa, koska oon huomannut, että se antaa eväitä nykytilanteen ja jopa tulevaisuuden hahmottamiseen. Pidän kovasti shiban luonteesta, siitä miten paljon niillä on pienessä 10 kg varressaan rohkeutta ja mielipide, ja miten optimistisesti ne sen kerta toisensa jälkeen ilmaisevat. Ja tietty myös siitä hopeanuolimaisesta ulkomuodosta. Haluaisin, että tällaiset shibakoirat säilyvät.

Mutta eläinsuojelun lainsäädäntö on herännyt nykyisen rotukoirakäsitteen järjettömyyteen. Kyllä se minusta ulottuu muihinkin kuin niihin näkyvimpiin lyttykuonoihin. Tai ainakin tulee ulottumaan. Jos lähtökohtana on se, että syntyvillä koiranpennuilla on oikeus olla terveitä, ja huonon sisäsiittoisuuden tiedetään aiheuttavan sairautta, niin eikö shiba x shiba -pentueet mene silloin automaattisesti kieltoon. Kaikissa shiboissa joka ikisessä maailmankolkassa kiertävät samat muutaman kantakoiran ja matadorin geenit ja geenivirheet. Sitä paljon puhuttua ”geenipoolin laajuutta” voi hämmästellä täällä. Ihmisillä noita on monta kymmentä tuhatta. Shiba-rodussa kokonaiset kolme yleisintä. Monimuotoisuusmarkkerit ei itsessään tee mitään. Mutta jos nuo on kaikilla samat, niin sitten on kaikilla samat myös ne piilevät (ja niin monilla epäonnekkailla näkyvät) huonot geenit.

Perinteisen rotupuhtaiden shibojen geenivalikoima on lukittu noihin, koska shibat saavat lisääntyä vain toisten shibojen kanssa. Oon monesti ajatellut, että vitsit miten hienoa ja inspiroivaa olisi ollut elää japanilaisena miehenä silloin sata vuotta sitten, kun nihonkenien määrittely ja suojelu vasta alkoi. Mikä tahansa mielikuvaan sopiva koira oli japanilaiskoira, ja kädet sitä myöten vapaat. No, ainakin siihen asti, kunnes rotuja alettiin nimetä kansallisaarteiksi, ja kaukonäköisimmät tajusivat heti, mihin se johtaa.

Löysin hauskan analogian Koiramme-lehden vanhoista vuosikerroista 90-luvun alusta. Silloin oli kuumana puheenaiheena kysymys siitä, saako eläimestä silpoa irti osia, että se näyttäisi ihmissilmään ns. hyvältä. Asiasta äänestettiin eduskunnassa. Koiraharrastajat napisivat kiukkuisina: ”Mutta rotumääritelmä, näyttely ja rusetti!”

Nykyään tuskin enää löytyy seurakoirien häntien ja korvien typistämisen kannattajaa.

Mutta jos aletaan puhua roturisteytyksistä, eli paluusta vapaiden käsien aikaan ennen geenivalikoimien lukitsemista, niin sama vastarinta herää automaattisesti. ”Mutta rotumääritelmä, näyttely ja rusetti!” 😀 Mä puhun nyt itsestäni, joten ekstrapoloin, että sama reaktio se on muillakin tämän ajan ihmisillä.

Jos ja kun historia toistaa itseään, niin 30 v kuluttua seurakoirien sisko x veli-tason sisäsiitoskasvatus näyttäytyy ehkä yhtä höperönä kuin nuo silpomiset nyt. Geneettisesti siskot ja veljet, jos ei ole jo selvää. Niillä KoiraNetin muutaman sukupolven nollaprosenteilla ei ole merkitystä.

Ootan mielenkiinnolla, mihin rotukoirat ja etenkin nämä japanilaiset päätyvät. Selvää on se, että roturisteytyksistä on alettu puhua aivan eri tavalla kuin ennen. Ja alettu muistuttaa koiraihmisiä siitä, ettei rodut ole olleet ”aina” vaan ne on sata vuotta sitten luotu – yhdistelemällä eri rotuja tai koiratyyppejä tai paperittomia koiria. Esimerkiksi shibojen tapauksessa riittävän pieniä metsästyspystykorvia Japanissa. Sen jälkeen on ollut pakko pyörittää niitä rotujen perustajien lukitsemia geenejä. Onko se ainoa saati paras tapa säilyttää rotu pitemmän päälle. Nyt voi vain arvailla, että mitä ne rotupioneerit haluaisivat.

Japanissa ei muuten ikinä puhuttu roduista. Ne on aina vaan koiria. Japanilaisia koiria.

Kasvata pentue tai liisaa perusterve ja peloton narttusi

No. Ei ole mieltä vain valittaa tarjoamatta jotain ratkaisua. Kunnes lukitut geenipoolit avataan, niin ei auta kuin yrittää siirtää seuraavaan sukupolveen mahdollisimman monia ehjiä geenejä eri sukuisilta koirilta. Noita vihreitä. Silloin rikkinäiset punaset pysyvät paremmin piilossa vihreiden alla eikä koirilla hehku niin usein koko geenipari punasena. Ja shibojen immuunijärjestelmät ehkä sekoilevat vähän vähemmän. Mä en enää usko, että ne ylevät ”huolella ja harkitusti” tehtävät jalostukset toimivat. Ei kai roturisteytyksistä tarvitsisi puhua, jos ne olisivat toimineet? Jos pentuja saa syntyä vain vähän, niin silloinhan niitten harvojen on _pakko_ olla perusterveitä ja muuten lisääntymiskykyisiä, että seuraava sukupolvi voi syntyä? Mutta kun ei ne käytännössä ole. Elämää ei voi sillä tavalla hallita. Uudessa pentugeneraattorissa voi myös testailla miten tuurielementti vaikuttaa.

Pääsiäispostaus inspiroitui Dog Health Workshopin viime vuoden raportista. Kannattaa tutustua! Lainaus: ”Open-mindedness must be encouraged by educating breeders and breed societies about the true history of dog breeding. Breed registries used to be more open. It was considered valuable to include easy-to-understand articles in breed club magazines explaining why, how, and when to crossbreed.” Muuten blogipostaus on omiani ja vähän tarkotuksellakin tämmönen. : D