Siirry sisältöön

Ennen shiboja minulla oli lapsuudenkodissani kolme japaninpystykorvaa eli japsia. Opin ennen Tiikerin saapumista, että shibat on erilaisia kuin japsit, mutta oli hyvin hankalaa saada tarkennusta eroavaisuusasiaan. Tässä postauksessa yritän kirjoittaa huomaamani erot ylös. Kun verrataan shibaan, niin japsia voi luultavasti käyttää esimerkkirotuna muistakin pienikokoisista seurakoirista, joita ei pidetä yhtä alkukantaisina kuin shiboja. Vertailu käy koko ajan kolmen 90-luvulla syntyneen japsiveljeksen ja kahden 2010-luvulla syntyneen shibasisaruksen (= yhteensä viisi koiraa) välillä, joten juttua ei tule ottaa ehdottomana totuutena kummastakaan rodusta.

Asiat on jonkinlaisessa tärkeysjärjestyksessä:

Vapaanapito on erittäin erilaista


Shibaa ei voi ulkoiluttaa vapaana samalla oletuksella kuin japsia. Ero on ollut selvä jo pentuna. Ulkoilutin lapsena japsejani vapaana citymetsissä, missä ne pysyivät kanssani samalla polulla 5-10 metrin säteellä ja olivat heti kytkettävissä, vaikka niiden luoksetulokoulutus oli oikeasti ollut minimaalista. Shibat eivät pysy metsäpolulla vaan lähtevät sinne metsään… ja katoavat näkyvistä. Siis jos et varmista, että olet shiballe kiinnostavampi kuin mikään siellä metsässä, mikä voi olla vaikeaa. Jopa Entsyymi on peloton ja jää yksin pilkkopimeässä tonkimaan mielenkiintoista kohtaa, vaikka kävelemme Tiikerin ja taskulampun kanssa kauas sen edelle. Japsipojat halusivat olla tiiviisti ihmistensä lähellä ja pyrkivät myös pitämään porukan koossa, eli juoksivat ihmisen luota toiselle. Sitten on vielä ne saaliseläimet, joiden näkemisestä etenkin Entsyymi syttyy ihan erilaiseen kiihkoon kuin shibaveljensä tai kukaan japsipojista.

"Mokomat hihnat, aina riesana!"

Varaudu shiban villiin pentuaikaan


Shibapennuilla on kuulema herttaisena lempinimenä "tulipallot helvetistä". Kolmesta japsipojasta kaksi hammasteli pentuna aika paljon ja yksi ei ollenkaan. Se ei ollut mitään verrattuna Tiikerin pentuajan näykkimiseen. Vaatteet oli riekaleina ja jalat yhtä mustelmaa, kun kaikki sen kokemat tuntemukset, niin hyvät kuin ikävätkin (kohtaamisen ilo, jano tai tylsyys lenkillä jne.), purkautui villinä hammasteluna. Tähän ei auttanut kuin aika ja jonkinlainen hermoston kypsyminen, ja näykkiminen loppui itsestään joskus pentuvuoden aikana. Pärjäsin lapsena aivan hyvin japsipentujen kanssa yksin kotona, mutta en olisi pärjännyt 11-vuotiaana yksin riiviöikäisen Tiikerin kanssa vaan olisin pelännyt sitä. Toisaalta kuka tahansa olisi pärjännyt Entsyymin kanssa, joka oli jo pentuna maailman kiltein koira, mutta varmempaa on varautua siihen pieneen tulipalloon.

Tiikerin ensimmäisiä metsuriprojekteja. Erilaiset projektipaikat lenkeillä oli tälle energiselle shibapojalle tärkeitä.

Shiba ilmaisee mielipiteensä


Shiboissa tuli japsipoikien jälkeen yllätyksenä se, miten niillä on jo pentuna vahva oma tahto tehdä mieluisia asioita. Japsit viihtyivät aina ihmisten seurassa, eikä niille ollut mielestäni niin väliä mitä tehtiin tai mihin mentiin, kunhan saivat olla kaikessa mukana. Lenkeillä etenkin Tiikeri ehdottelee risteyksissä suosikkireittejään, jonne haluaisi mennä. Parhaisiin paikkoihin kuten koirapuistoon ja hoitopaikkaan päin se hyppii kahdella jalalla etujalat viuhuen, kun kävellään ohi. Meemikuvat "itsepäisistä shiboista lenkillä" on varmaankin otettu tällaisista tilanteista. Mutta kyllä Tiikeri tulee pettyneenä perässäni kun tajuaa, että ei mennä tällä kertaa sinne. Ajattelen usein, että se on henkiseltä tasoltaan kuin 2-vuotias uhmaikäinen lapsi, ja miten paljon 2-vuotiaan lapsen muka kuuluu olla vastuussa ja määräämässä asioista?

Viputus. Pöydällä on jotain, mitä Tiikeri välttämättä haluaisi.

Shibapennun bonuksena on sisäsiisteys


Vastapainona shibapennun villeydelle on se, että hyvin todennäköisesti sanomalehtiä ei tarvita. Eli moni shibapentu on jo luovutusikäisenä siinä mielessä sisäsiisti, että ei halua tehdä tarpeita sisälle (edes yöllä), kunhan vain pääsee riittävän usein ulos. Japsipennuilla sisäsiisteyskasvatus oli se koirakirjan tavanomainen ja sanomalehdet käytössä. Shiban luontainen sisäsiisteys saattaa näkyä aikuisenakin sillä rasittavalla tavalla, että sopivan kakkapaikan löytäminen voi olla vaikeaa, jos hätä ei ole kovin suuri. Ei onnistu eka yritys, eikä toinenkaan… mutta ehkä jo kolmannella. Tai sitten aamulenkki loppuu ennen kuin paikkaa löytyy. Japsien kanssa en muista, että paikanetsintä olisi ikinä ollut näin tarkkaa. Ja protip: älä missään nimessä lähde mukaan shiban paikanhakuun, jolloin koira pakottaa lenkit jatkumaan vähitellen yhä pidemmälle ja pidemmälle. Tein tämän hermojaraastavan virheen aikoinaan Tiikerin kanssa. Tietyt koiralle tutut vakiolenkit toimivat paljon paremmin, ja se tekee kyllä tarpeensa jos on oikeasti hätä.

Jesper. Kiltti pieni koirapoika.

Alkukantaisia pelkoja


Japsipojistani yksi pelkäsi kovasti uudenvuoden raketteja ja katolta putoavaa lunta. Kuuroutumisen jälkeen pelot katosivat, eli kyseessä oli ääniarkuus. Kaksi muuta japsipoikaa ei pelännyt mitään. Shiboista Tiikeri pelkää todella paljon kärpäsiä silloin kun on sisätiloissa tai ulkona hihnassa, jos pysähdymme pidemmäksi aikaa. Luulen, että kyseessä on jonkinlainen alkukantainen pelko, joka liittyy nimenomaan "ansassa olemiseen". Ulkona vapaana ollessaan se ei pelkää hyönteisiä. Käytännössä tämä tarkottaa sitä, että Tiikerin kanssa ei voi enää matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla, vaikka se oli pentuna innokas bussimatkustaja ennen pelon puhkeamista. Pelkoreaktio on niin voimakas. Hyönteisten pelkoa ja ääniarkuutta esiintyy rotuyhdistyksen terveystietokyselyjen perusteella joillakin shiboilla. Se ei ole yleistä mutta ei älyttömän harvinaistakaan. Entsyymi täyttää pian viisi, eikä ainakaan vielä pelkää mitään. Japsien mahdollisista erityispeloista en osaa sanoa.

Mutta myös alkukantaista rohkeutta ja itsenäisyyttä


Shibat on mielestäni itsevarmoja "koviksia" verrattuna japsipoikiini. Tämäkin näkyi jo pentuna. Tiikeri unohti minut ja sinkosi heti kauas puiston toiselle laidalle, kun laskin sen ensimmäistä kertaa vapaaksi juoksemaan koirapuistossa. Japsien jälkeen tämä yllätti, ja olin iloinen, etten ollut laskenut sitä ikinä irti citymetsässä. Olin onneksi nähnyt Tiikerin ja Entsyymin kasvattajan luona metsälenkillä, miten kauas aikuiset shibat irtoavat. Shibat on myös aina menossa etunenässä eteenpäin uusillakin reiteillä, kun taas japsipojat lenkkeilivät mieluiten tutuilla reiteillä ja ikään kuin varmistelivat vilkuilemalla minua, jos oltiin jossain uudessa paikassa. Jos ulkona pimeässä näkyy jotain epäilyttävää, Tiikeri valpastuu heti ja on korvat pystyssä muristen menossa tutkimaan, mistä on kyse. Vaikka Tiikeri on kooltaan vain shiba, niin minulla on sen kanssa kävellessä ihmeen turvallinen olo (luulen, että staffinomistajat kokevat jotain samanlaista).

Shibat näyttävät kuvissa jostain syystä paljon isommilta kuin oikeasti ovat.

Ja alkukantaista pehmeyttä

Siis luonnetestitermien pehmeyttä, mikä ei tarkoita sitä, että pehmeä koira olisi kiltti, helppo, hiukan arkaileva, vailla omaa tahtoa tms. Esimerkiksi rohkea ja kovapäinen Tiikeri on myös pehmeä. Sen mieli on kuin pehmeä savitaulu, johon sekä hyvät että huonot kokemukset jättävät yhdestä kerrasta jäljen, ja se muistaa sen jälkeen nuo kokemukset aina. Otetaan esimerkiksi vaikka viemärien kannet. Tiikeri käveli pentuna sellaisen yli, ja se keinahti sen jalkojen alla. Tämän jälkeen se onkin varonut visusti kävelemästä kansien yli ja kauhistuu, jos ei pysty kiertämään kantta. Hyvien kokemusten painuminen mieleen ilmenee mm. siten, että jos Tiikeri kohtaa suosikki-ihmisiään tietyn reitin tietyssä kohdassa, se olettaa, että tämä sama kiva ihminen on nyt joka kerta siellä odottamassa sitä. Sen toiveikkuus ja pettynyt itku on riipaisevaa katsottavaa ja kuultavaa 😀

Erään shibaihmisen sanoin, "alkukantaisella eläimellä ei ole varaa tehdä kahdesti samaa virhettä, joka voi maksaa sen hengen." Japsien osalta en takautuvasti enää pysty oikein arvioimaan, olivatko ne miten pehmeitä.

Shiban asenne muita koiria kohtaan luultavasti muuttuu aikuistuessa

Eli suomeksi sanottuna, varaudu siihen, että etenkään shibauros ei enää teini-iän jälkeen ole kaikkien kaveri vaan voi ärhennellä muille koirille. Tämän havainnon olen tehnyt sekä Tiikeristä että Jyväskylän shibalenkeiltä, jossa on monia eri-ikäisiä uroksia. Kun ne kohtaavat hihnassa ja joutuvat nokikkain, on alkuärhentely enemmän sääntö kuin poikkeus. Tunteet rauhoittuvat, kun lähdetään liikkeelle samaan suuntaan kävellen.

Tiikeri oli junioriaikansa valtavan koirasosiaalinen, iloinen leikkijä. Se ehti saada arviolta ainakin viisikymmentä eri koirakaveria sekä lenkeillä että koirapuistossa, eikä sillä ollut yhtäkään negatiivista koirakokemusta. Tästä huolimatta hormonit alkoivat vaikuttaa 9 kk iässä, ja yhden ainoan viikon aikana pentumaiset leikkieleet muuttui ärhentelyksi, kun se kohtasi uusia koiria lenkillä. Silti Tiikeri on yhä pohjimmiltaan ystävällinen ja leikkisä ja pyrkii muiden koirien seuraan - hormonien aiheuttama kiihtymys vaikuttaa aivan kuin sen "päällä". Kun Tiikeri saa aikaa rauhoittua, niin se saa edelleen uusia koirakavereita, joiden kanssa myös leikkii. Uusi kaveri hyväksytään 1-3 tapaamiskerran jälkeen pysyvästi. Tiikeri saattaa kyllä olla epätavallisen leikkisä aikuinen shibauros. Koiran voi myös opettaa jo pennusta asti ignooraamaan muut koirat, jolloin sen on helpompi jatkaa samalla linjalla aikuisenakin. Tiikeri iloitsi pentuna niin paljon lajitovereistaan, ettei tämä taktiikka tullut sen kohdalla kysymykseen.

Narttuja on Jyväskylän lenkeillä tosi vähän, mutta ne käyttäytyvät hyvin asiallisesti ja rauhallisesti. Entsyymi vaikuttaa pitävän kaikista koirista (etenkin pojista 😀 ) Toisaalta ei ole ennenkuulumatonta, että nuorelle aikuiselle shibanartulle joudutaan etsimään uusi koti, kun se ei enää ole tullut toimeen saman perheen muiden narttujen kanssa.

Japsien koirasosiaalisuudesta en osaa sanoa kuin sen, että nykyiset kohtaamani ihmisille avoimet japsit ovat olleet myös ystävällisiä Tiikerille ja Entsyymille, eivätkä ole provosoituneet Tiikerin pullistelusta. Sitten niistä onkin tullut kaverit. Omat japsini suhtautuivat aikoinaan muihin koiriin vahtihaukulla sen jälkeen kun menettivät pentuaikaiset koirakaverinsa.

Molemmat on perusterveitä ja pitkäikäisiä rotuja


Japsit ja shibat on molemmat pienehköjä perusmallisia pystykorvia. Niiden ulkomuodossa ei ole mitään sellaista erikoisuudentavoittelua, mikä aiheuttaisi terveyshaittoja. Yksittäisille koirille voi toki osua kummassakin rodussa mikä tahansa koirilla yleinen vaiva. Shiboista fiilikseni on, että jos jokin tietty terveysongelma mainitaan, niin se liittyy monesti allergioihin tai närästykseen. Japsien nykytilanteesta en osaa taaskaan sanoa. Omat japsipoikani elivät perusterveen elämän 15-vuotiaiksi. Ell-käynneistä muistan yhden rajuoireisen suolistotulehduksen sekä uinnin jälkeisen ihotulehduksen. Nuorimmalla japsipojalla oli viimeisinä aikoinaan käytössä sydänlääke ja nesteenpoistolääke. Shiboilla (kohta 7- ja 5-vuotiaat) on ollut tähän mennessä molemmilla kertaalleen silmän sidekalvon tulehdus, Entsyymillä oireileva nenäpunkki ja Tiikerillä juoksunarttujen hajujen aiheuttama virtsatietulehdus, mutta nämä ei ole rotukohtaisia sairauksia. Shibojen vaivoista Tiikerille puhkesi aikuisiällä siitepölyallergia, joka oireilee kesäisin ihon kutinana.

Alex. Japsin valkoinen väri on geneettisesti samaa haalistunutta punapigmenttiä kuin valkoisilla shiboilla.

Uloslähtö on erilaista


Japsipojat innostuivat, kun niille sanoi "Lähetään pissille!" Vaikka keskellä yötä ne heräsivät ja työntyivät eteiseen valjaiden pukemista varten. Shibat taas pitää paimentaa eteiseen, koska se pannan pukeminen on jotain niin epämiellyttävää. Ilmeisesti tässäkin on nyt kyse siitä shiban alkukantaisuudesta. Kahlituksi tuleminen on aivan kamalaa. Tiikeri pörisee murheellisena, kun pantaa puetaan, ja jopa Entsyymi kiihtyy ajatuksesta ja purkaa sitä säntäilyllä tai lelun riepottamisella. Kun pannat on saatu päälle, niin kaikki on ok, eikä ne enää ulkona näytä haittaavan. Monet shibat käyttää kyllä valjaitakin, mutta Tiikeriä ja Entsyymiä olen niiden aikuisiällä päättänyt piinata "vain" pannalla - Tiikerin kävely muuttuu aivan jäykäksi, jos sillä on valjaat.

Koulutus ja temppujen oppiminen on samanlaista


Sekä japsit että shibat on superälykkäitä ja oppivat nopeasti mitä vaan, kunhan palkkio on riittävän hyvä. Mielestäni kummallakaan ei ole sillä tavalla "miellyttämisen halua", että ilman palkkiota tekisivät ainakaan kovin innostuneesti temppuja, kuten jotkut palveluskoirat ilmeisesti tekevät? Sen sijaan olen huomannut selvän eron toistojen kestävyydessä, eli japsi ei väsynyt saman tempun toistoon ad infinitum (kunhan sai palkan) mutta shiba alkaa ikään kuin tuskastua jo 2-3 kerran jälkeen, vaikka saisikin joka kerta palkan.

Topi. Topin kanssa olisi voinut kisata ja menestyä missä tahansa hoksottimia vaativassa lajissa - se oppi mitä oudoimmat temput.

Molemmista lähtee ääntä


Shiboja sanotaan hiljaisiksi, mutta tämä tarkottaa mielestäni sitä, että ne ei ole vahtikoiria, jotka ilmoittaa haukulla epäilyttävistä asioista. Kaikki kolme 90-luvulla syntynyttä japsiani olivat vahtikoiria, eli haukkuivat ovikellon, ulkoa kuuluvat äänet ja alkuun myös sisälle tulevat vieraat. Sen sijaan viime vuosina tapaamani japsit eivät ole haukkuneet minua, kuten omani olisivat samassa tilanteessa tehneet. Mutta edes yhteenlaskettuna kolmen japsin vahtihaukku ei vedä vertoja kaikelle muulle möykälle, minkä kaksi shibaa saa keskenään aikaan. 😀 Se ei ole ärsyttävää eikä todennäköisesti kuulu kerrostalossa naapuriin asti, mutta Tiikeri ja Entsyymi on todella puheliaita. Entsyymi haukkuu lisäksi ovikellon, Tiikeri ei. Kummatkaan rodut ei ole ns. turhan räkyttäjiä, siis että innostuessaan tai tylsistyneinä haukkuisivat huvikseen.

Shibojen paini on pysynyt pentumaisena ja äänekkäänä. Japsipoikien leikki oli tähän verrattuna sivistynyttä.

Ihmisrakkaus lienee koirakohtaista


Japsipoikani halusivat aina olla omien ihmisten lähellä, mutta eivät sentään työntyneet syliin kerälle, kuten Tiikeri tekee. Molemmat shibat ilahtuvat myös hirmuisesti faneista, uusista ja vanhoista, mutta tämä ei shiboissa ole itsestäänselvyys, koska rotua myös kutsutaan "etäiseksi", "varautuneeksi" jne. Japsipojat olivat juurikin varautuneita ja jopa epäluuloisia vieraita ihmisiä kohtaan, ja niillä kesti oman aikansa (minuutteja) hyväksyä uudet ihmiset. Nykyiset japsit, ne jotka olen kohdannut, on ihan eri tavalla avoimia vieraita kohtaan kuin omani olivat. Luulen, ettei tässä asiassa voi sanoa mitään kovin yleispätevää. Pennun vanhempien käytöksestä voi ennustaa jotain. Tiikerin ja Entsyymin isä esimerkiksi työskentelee Kennelliiton kaverikoirana, joten niiden ihmisrakkaus on todennäköisesti geeneissä.

Tiikerin onnellisimmat kuvat on toistuvasti peräisin shibalenkeiltä. Kaikki shibat ei välitä silityksistä samalla tavalla.

Turkinhoito on molemmilla helppoa… paitsi…


Japsilla on ulkonäöstä huolimatta helppohoitoinen turkki, josta kevätkurat lähti huuhtelemalla tai kuivuttuaan karisemalla. Shiban turkki on tarvinnut varsinaista pesua yhtä harvoin. Kummatkaan ei mene takkuun, vaikka harjailisi vain satunnaisesti, eikä koirankarvoja juuri irtoa karvanlähtöajan ulkopuolella. Shiballa on kuitenkin paksumpi ja massiivisempi pohjavilla, joka irtoaa 2-3 kertaa vuodessa. Sen irrottamiseen ei riittänyt enää japsipojilta peritty metallikarsta vaan piti hankkia furminaattori ja pet teezer. Shiban karvainfernoa on vaikea kuvailla - se pitää kokea itse. Tässä tapauksessa sanon, että meemikuvissa on jotain perää. Mutta siihenkin tottuu.

Tällaisesta kraatterista koivessa se usein alkaa. Kaikki tuo pehmeän näköinen karva irtoaa.

Shiba meikkaa

Saalistajan alkukantaiseen käytösmalliin kuuluu pedon hajun piilottaminen. Rannoilla ja puistoissa kävelyyn liittyy shiboilla nopeasti pieni kieriskelytuokio, mikäli maasta löytyy sopivaa meikkiä. Vaistotoiminto näyttää nautinnolliselta koiralle, ja omistaja yrittää muistella, miten pitkään lintuinfluenssa tai salmonella säilyikään infektiivisenä. Japsien en muista innostuneen meikkaamisesta.

Tiikerin suosikkibrändi on S'Orseal.

Shiba on mukavuudenhaluinen

Yksi ristiriitaiselta tuntuvista jutuista shiboissani on niiden suunnaton mukavuudenhalu. Eikö tän rodun pitänyt olla alkukantainen? Mutta makuualustan on oltava pehmeä! Tyynyt, täkit, vaatekasat, syli, kaikki pehmeä pesämateriaali otetaan nopeasti käyttöön. Japsit taas nukkuivat mieluiten kovalla, viileällä lattialla. On jäänyt hyvin mieleen, koska rakentelin niille lapsena omasta mielestäni ihania koiranpetejä, joita ne eivät vaivautuneet edes kokeilemaan.

Shibat änkäytyvät tarvittaessa vaikka molemmat samalle lampaantaljalle, ja aina parempi, jos vieressä on lämpöpuhallin.

Miksi otin japaninpystykorvien jälkeen shiban?


Miksi halusin itse shiban enkä neljättä japsia? Ensimmäisenä arvelutti japsin mahdollinen vahtihaukku paperinohuessa kerrostalossa, ja kuten legenda kuului "shiba on hiljainen koira". Toisekseen minua alkoi kiehtoa shiban alkuperäinen japanilaisuus - olen aina ollut jonkin sortin Japani-fani - ja rotuun liittyvät eksoottiset mielikuvat. Jopa paljon puhuttu alkukantaisuus kuulosti enemmän jännittävältä kuin huolestuttavalta. Ulkomuodoltaan shiba vetoaa samaan kuin japsi, eli kaunisilmeinen kompakti pystykorva se on oikea koira.

On olemassa vain yksi asia, joka on vielä söpömpi kuin shibapentu. Se on tietenkin japsipentu. Kuvassa 7-viikkoinen Alex.


Tarvitsin myös ketterän koiran, joka jaksaa hyvin kulkea mukanani metsissä geokätköjä etsimässä. Mielikuvamarkkinoinnissa vain shibojen söpöjen pallopääkuvien en hirveästi myönnä vaikuttaneen, koska - Hopeanuolen jäljiltä tietenkin - mitä karskimpi koira, sen parempi. Kahden shiban jälkeen shibamaisuuksiin on jo tottunut niin, että muu tuntuisi omituiselta (jo Entsyymi oli mielestäni luonnottoman helppo pentu) - ja ettäkö alkaisin sählätä enää sanomalehtien kanssa, koska koiranpentu pissii sisälle? Aika kultaa muistot, joten uusi tulipallo helvetistä olisi taas tervetullut taloomme. 😀

Tämä blogipostaus on jatkoa oman shibapennun hankinnan ”teoriaosalle”. Näkökulma on vain yksittäisen pennunodottajan, mutta avaa toivon mukaan lisää sitä, miksi shibapennut ovat yleensä varattuja jo syntyessään. Paljon ehtii tapahtua ennen pentujen luovutusikää.  

"Mitä? Isoveli kertoi, että japanilainen kattohaikara (lat. Huijanbas sisqoa) on tuonut minut!"

Toisinaan shibapennut ovat saaneet alkunsa vuosia ennen syntymistään - nimittäin kasvattajan mielessä. Aihealue on laaja, mutta perusidea on yksinkertaistettuna tämä: tietylle nartulle on suunniteltu sulhaseksi tiettyä urosta, koska yhdistelmästä arvioidaan syntyvän tavalla tai toisella arvokkaita pentuja. Sitten odotetaan nartun juoksuja ja toivotaan, että yhdistelmä olisi yhtä hyvä idea myös koirien mielestä! Yhdistelmän suunnitteluun ja toteutukseen liittyvästä pohjatyöstä ovat parhaita kertomaan eri rotujen ansioituneet kasvattajat, mutta oletuksena moniin shibapentuihin on panostettu sekä aikaa, rahaa että vaivaa jo siinä vaiheessa, kun ne tupsahtavat pentulaatikkoon. On jännittävää päästä odottamaan pentujen syntymää yhdessä kasvattajan kanssa.

Tiineysultra on eräänlainen koirien raskaustesti. Tämä ultrauskuva näyttää plussaa!

Koiran kantoajan pituus on noin 63 vuorokautta. Tiineyden kestettyä nelisen viikkoa ovat mahdolliset sikiöt jo nähtävissä ultraäänikuvassa. Ultraus ei vahingoita kehittyviä pentuja, eikä emoa tarvitse rauhoittaa tutkimusta varten. Ultraus ei ole pakollinen koiran tiineyteen liittyvä tutkimus, mutta sillä voidaan varmistaa tiineyden alkaminen. Eläinlääkärin kokenut silmä pystyy jopa arvioimaan, montako pentua kohdussa tutkimushetkellä vähintään on.  

Tiineysröntgenkuva voidaan ottaa noin viikkoa ennen "laskettua aikaa". Kuva paljasti viisi sopusuhtaisen kokoista pentua, jotka syntyivät ongelmitta.

Lähellä arvioitua synnytysajankohtaa pentujen luusto on jo muodostunut siten, että ne erottuvat röntgenkuvassa. Tiineysröntgenin tarkoituksena ei ole uteliaisuuden tyydyttäminen pentujen lukumäärän osalta – pennuthan syntyvät joka tapauksessa pian – vaan sen avulla voidaan ennakoida synnytyksen onnistumista. Epämuodostuneet tai epätavallisen isot pennut voivat jäädä jumiin ja vaatia keisarinleikkauksen. Lisäksi on hyvä tietää, monenko pennun jälkeen synnytys on ohi.

Kuvaushetkellä pennut ovat jo ohittaneet kriittisimmän alkionkehityksen vaiheen, eikä tiineysröntgenin säteilyannosta pidetä merkittävänä riskinä. Emoa ei tarvitse rauhoittaa tutkimusta varten. (Jos kaikki näyttää hyvältä, on röntgenkuvan paras lisäanti kuitenkin pentujen lukumäärän arvuuttelu yhdessä muiden pentueenodottajien kanssa. Joskus pennuilla vaikuttaa olevan persoonallisia tapoja jo tässä vaiheessa!)

Sitten odotetaan....

Ja odotetaan...

Onnellinen vastasyntynyt koiraperhe - Myoubu-emo, Entsyymi ja neljä veljeä. Kuva: Marjo Puranen.

Ja yht’äkkiä puhelimeen kilahtaa iloinen uutinen ensimmäisen pennun syntymästä! Tiedonvälitys riippuu tietenkin siitä, mitä olette kasvattajan kanssa sopineet ja ovatko olosuhteet sopivat viestittelyyn. Tunnit kuluvat, ja vähitellen selviää, mitä värejä ja sukupuolia hartaasti odotettuun pentueeseen ilmestyy. Jos kaikki sujuu edelleen hyvin, on lopputuloksena levollisena imettävä emo ja tyytyväinen rivi pentuja, jotka joko syövät tai nukkuvat. Shibapennut painavat syntyessään yleensä noin 200-250 grammaa.

Shibapentujen kasvukäyrää ensimmäisinä elinpäivinä. Syntymäpainot voivat lähes tuplaantua ensimmäisen viikon aikana. Kuva: Marjo Puranen.

Seuraavat viikot pennut keskittyvät tankkaamaan maitoa. Väliajoilla ne kasvavat kohisten nukkuessaan. Silmät avautuvat noin kahden viikon iässä. Tämä on samalla se hämmästyttävä siirtymävaihe, jossa kuvien hellyttävät pötkylät alkavatkin yht’äkkiä muistuttaa oikeita minikoiria. Pian seikkailunhaluisin pentu jo pohtii tutun ja turvallisen pentulaatikon laidan ylittämistä. Tässä vaiheessa sellaiset uudet asiat kuin lattia ja lelu ovat pennun mielestä luultavasti extreme-kokemuksia. Emon rohkaisemina ne kuitenkin laajentavat elinpiiriään päivä päivältä. Noin neljän viikon iästä lähtien pennut alkavat myös tutustua ulkomaailmaan ja vieraisiin ihmisiin.

Hyvä koiraemo hoitaa ja leikittää pikkupentujaan antaumuksella sekä toimii niiden roolimallina. Pennut saavat elämäänsä hyvät lähtökohdat. Kuva: Marjo Puranen.

Nehän on livenä vielä pienempiä ja söpömpiä kuin kuvissa! Odotettavissa myös innokkaita pikku kieliä, jotka pyrkivät lipsuttamaan naamaasi. Ja miten pehmeältä pentuturkki tuntuukaan. Saatat myös äkkiä huomata, että sinut on otettu hyötykäyttöön, kun koko porukka on todennut sylisi hyväksi paikaksi nokosille. Pitkä pennunodotus palkitaan, sillä shibapentujen touhuja voisi katsella vaikka maailman tappiin saakka.   

Kahvilla puutarhassa shibapentujen kanssa 😀 Kuvaan taltioitui pieni Entsyymi (sylissä) ja kaksi sen veljistä. Kuva: Marjo Puranen.
("Hmmm... seuraavana sisko alkaa tietysti kysellä kaikkia biologisia yksityiskohtia. Eikö se haikara olisi riittänyt!")