Sukellus shibahistoriaan (osa 1/3)

Tällä kertaa käsittelyssä on vanha japanilainen shibakirja Shiba Inu. Tekijäksi on merkitty ”Lemmikkikoiran ystävien” toimitus. Käytännössä kirja sisältää eri shiba-asiantuntijoiden kirjoittamia tekstejä. Kyseessä on kahdeksas painos vuodelta 1974, kun ensipainos on julkaistu vuonna 1968. Kirjaa on siis päivitetty ahkerasti. Kirjan koko ”konsepti” poikkeaa todella paljon nykyisistä koirakirjoista. Se on ollut samaan aikaan sekä tietokirja, yhteiseen tavoitteeseen kannustava opas että tietokanta. Kansipaperia lukuunottamatta kahdeksas painos on mustavalkoinen. Google Lensin avulla japaninkielistä tekstiä voi nykyään suuntaa-antavasti ”lukea” (muista silti lähdekritiikki). Minkälaisia shiba-asioita on viisikymmentä vuotta sitten painotettu?

Alussa esitellään NIPPO-näyttelyissä palkittuja shiboja viiden viimeisimmän vuoden ajalta. Mukana on sekä NIPPO- että SHIBAHO-shiboja (=jomonshiboja). Japanilaiseen tapaan koirien kennelnimiä ei mainita. 70-luvun alussa SHIBAHO-shibat eivät poikenneet normishiboista niin paljon kuin nykyään. Tällä sivulla näkyy harvinaisempi black&tan -jomonshiba.

Seuraava mielenkiintoinen sivu alussa on oikeastaan mainos, joka lupaa shibafaneille historiatietoutta. Mainos saa pohtimaan kansallisrotujen merkitystä eri kulttuureissa. Onko suomenpystykorvan kantakoirien valokuvakirja koskaan ollut suomalaisen pystykorvaharrastajan perusteos? Showa-kausi tarkoittaa japanilaisessa keisarikalenterissa keisari Hirohiton valtakautta ja kattaa vuodet 1926-1989.

Kirjan esipuheen on kirjoittanut mies, joka hankki kahdenkymmenen vuoden koirattoman tauon jälkeen jälleen shiban. Miksi hän päätyi japanilaiseen koiraan eikä länsimaalaiseen koiraan? Esipuheessa muistellaan ennen sotaa elänyttä Toma-shibaa, jonka mies sai ollessaan yläkouluikäinen. Toma oppi kaikki mahdolliset temput ja esiintyi NIPPO-näyttelyn yhteydessä tottelevaisuusnäytöksessä yleisölle, saaden koulutuspalkinnon. Näyttelyssä se sai ”puolisuositellun koiran” arvosanan. Kirjoituksessa muistellaan ”tempaan” kuolleita koiria ja sitä, miltä ne lopulta näyttivät. Kyseessä on todennäköisesti ollut (dys)temper eli penikkatauti. Kokemuksen on täytynyt olla kauhistuttava.

Sotamuistoista mainitaan shikoku, jolle kehittyi pommitusten jylystä niin voimakas pelkotila, että eutanasia oli välttämätön. Tällaista asiaa ei helposti tule nykyään ajatelleeksi. Kahdenkymmenen vuoden aikana shibojen taso oli parantunut eli näyttelyissä palkittiin useampia koiria kuin ennen. Samoin arviointi oli muuttunut ”suositellun” ja ”puolisuositellun” koiran arvosanasta nykyiseen ”erinomainen, erittäin hyvä, hyvä, jne.” -käytäntöön.

Seuraavana kirjassa on käytännön osio, jossa ohjeistetaan oikeanlaiseen shibanpitoon. Nykyisistä koirakirjoista poiketen yllättävän monet asiat tähtäävät siihen, että pentu voisi kasvaa täyteen potentiaaliinsa ihanteellisena japanilaiskoirana.

• Kenneltilan rakentamisessa on huomioitava Japanin ilmasto. Pohjoistuulella ulkoileva pikkupentu vilustuu.
• Kuivamuonat mainitaan jo vaihtoehtona kotiruualle ja sardiineille (?).
• Liikunta on tärkeää, ja pyörän vierellä juoksutus mainitaan tehokkaana treenitapana.
• Pentu on tärkeää opettaa väkijoukkoihin sekä siihen, että näyttelyssä siltä katsotaan hampaat.

Terveysosiossa ensimmäisenä korostetaan penikkatautirokotteen tärkeyttä. Ota se rokote. Get vaxxinated! Eipä ole ajat paljoa muuttuneet. Toinen huomattava terveysuhka on olleet loiset, joita kehotetaan tarkkailemaan ja tarvittaessa antamaan koiralle loishäätö… kunhan hoito ei ole vaivaa pahempi.

Seuraava osio käsittelee shibapennun valintaa (yläkuvan pennun valkokuonoisuus johtuu pintovärityksen valkokirjavuudesta). Tärkeimmät kriteerit ovat olleet seuraavia:

• Luonne. Pennun ei tule olla ujo.
• Sukupuolileima. Uroksen tulee jo pentuna olla luustoltaan narttua tanakampi, aktiivisempi ja hiukan itsepäisempi. (”Näyttelyissä esitetään joskus koiria, joiden sukupuolesta ei ota selvää.”)
• Silmät ovat erittäin tärkeät. Kirjassa mainitaan moneen kertaan ”silmät ovat ikkuna sydämeen” eli suomalaisittain sielun peili. Silmien on tärkeää olla riittävän tummat ja mielellään kolmiomaiset, joskin pennun silmien pyöreys voi vanhemmiten hiukan parantua muodoltaan.
• Pigmentin on muutenkin oltava mahdollisimman tummaa.
• Paras pää on iso ja leveä. Korvissa pienet on parhaat, mutta tätä voi olla hankala arvioida, mikäli korvat eivät ole vielä pystyssä. Korvien tyven ja etäisyyden toisistaan tulisi olla mahdollisimman leveä.
• Hampaat mainitaan erityisena ongelmana. Pennun maitohampaiden lukumäärä tulisi olla täysi. Tarkasta myös purenta.
• Ylipäänsä kirjan toistuvana teemana on, että japanilaista ihannekoiraa tavoitellaan kaikin voimin eikä niinkään puhuta koirista pelkkinä lemmikkeinä.
• Entä onko shibapennullasi sukutaulu? Jos ei, niin selvitä miksi. Pennussa saattaa virrata sekalaisen mikawankoiran epäpuhdasta verta. Kirja saa mikawankoiran oikeasti kuulostamaan jonkinlaiselta pahikselta, joka uhkaa risteytymällä shibojen olemassaoloa. Neuvo sinänsä on yhä ajankohtainen, mutta eri syystä.

Vuorossa on rotumääritelmäosio. Vaikka japanilainen koira on ikivanha ilmiö, on sen ”standardi” uusi keksintö. Vaikka asia on nykyään itsestäänselvyys, on sitä painotettu kirjassa monet kerrat. ”On sanottava, että tämä oli täysin käänteentekevä asia japanilaisille koirille. Siksi tässä standardissa ei ole esitelty vain japanilaisen koiran olemus ja niiden ilmeet, vaan myös kehon muoto, ja tulevat japanilaiskoirat jatkavat tämän standardin mukaisesti.” Määritelmän mainitaan pohjautuvan japanilaiskoirien muinaisiin esivanhempiin. Ennen mitään mittasuhteita määritellään se tärkein eli japanilaiskoiran yleisolemus ja sen ilmaisu. Esimerkkeinä:

• Rohkeus, arvokkuus, innokkuus, hyvä voima. Silmät, korvat, vakaa katsekontakti, ja koko pään asento ilmaisevat näitä.
• Kuten tekee myös häntä. Hännän laskeminen koipien väliin voidaan katsoa rohkeuden menetykseksi.
• Tottelevaisuus, uskollisuus, hyväluontoisuus.
• Yksinkertaisuus, rehellisyys, rauhallisuus, tyylikkyys. Ei karkeutta.
• Koiran sukupuolen erottaa heti.
• Liikkeet ovat ketterät, keveät ja joustavat. Aistit ovat tarkat.

Mittasuhdeosiosta voi kysyä, että lieneekö mitään muuta koirarotua koskaan mallinnettu niin matemaattisen tarkasti kuin japanilaista shibaa. Kirjasta löytyy kaaviokuva lähes jokaisesta koiran ruumiinosasta ja sen ihanneversiosta. Ylhäällä kuvissa legendaarinen Naka Go sekä ihanteellisen japanilaiskoiran mittasuhteita kuvaava kaaviokuva. Jompi kumpi kuva on taatusti tehty toisen perusteella!

Väriosio on erittäin kiinnostava, sillä siinä listataan varsin eksoottisiakin vaihtoehtoja. Näitä ovat:

• 赤、淡赤、紅赤: (punainen, vaalea punainen, syvänpunainen)
• 胡麻、白胡麻、赤胡麻、黒胡麻: (seesami, valkoinen seesami, punainen seesami, musta seesami)
• 真黒、鉄さび色 (puhdas musta, rautaruosteen väri)
• 虎、赤虎、黒虎 (tiikeri, punainen tiikeri, musta tiikeri)
• 白、汚れ白 (valkoinen, likainen valkoinen)

Konekäännöksessä jää epäselväksi, onko kyseessä japanilaisen koiran värivaihtoehdot yleensä vai nimenomaan shiban värit. Toisaalta käännöksessä…

Kuitenkin Shiba Inun etymologiasta jotkut ihmiset sanovat, että hiusten väri on todella nurmikonvärinen, mutta tämä ei ole selvää. Muinaisista ajoista lähtien punaisten tiikerien, mustien seesaminsiementen ja valkoisten ns. cibakoirien (eli pieniä) uskotaan olleen maassamme. Shiba Inun viimeaikaista trendiä tarkasteltaessa suurin osa näyttelyissä näytteillä olevista koirista on kuitenkin punapäitä. Tämä tarkoittaa, että Shiba Inun ainoa yhdistys, Japan Dog Preservation Society, yrittää yhtenäistää Shiba Inun turkin väriä.

Tiikeri viittaa brindleen, jota näkee nykyäänkin kainkoiralla ja akitalla. Ruohonväri on ties mitä, mutta sisältää shiban kanjin 芝草色 . Päivitys: sisältää _eri_ kanjin, joka tarkoittaa ruohikkoa ja joka luetaan myös ’shiba’. Myöhemmin kirjassa mainitaan, että rodun nimen alkuperä on voinut tulla kuivuneesta ruohikosta, kenties värin mukaan.

Sivuilla vilistää pieniä piirrosshiboja. Nämä kaksi ovat nauttineet liikaa marjamehua ja alkaneet nähdä ruohonvärisiä rotutovereita, joten ensimmäinen osa shibakirjan käsittelyä päättyy tältä erää tähän.

0

0