Tällä kertaa käsittelyssä on Pienen ja keskikokoisen japanilaiskoiran lukukirja vuodelta 1965. Kirjan ensipainos vuonna 1961 on esipuheen mukaan ollut ensimmäinen suurelle yleisölle suunnattu koiratietokirja, joka käsittelee muita kuin suurinta japanilaisrotua. Pidän myös huomionarvoisena sitä, ettei kirja ole NIPPO-sidonnainen. Nähdäänkö asioita, jotka sittemmin on tarkentuneet, muuttuneet tai unohtuneet?

Shibojen kantaisällä olikin valkoinen sukka

Vastaus edelliseen kysymykseen: heti ensimmäisillä sivuilla. Shibojen kantakoirista on säilynyt hyvin rajallinen määrä valokuvia, jotka oppii nopeasti ulkoa, koska samat kuvat tulevat vastaan lähteestä toiseen. Enkä silti ollut ikinä ennen nähnyt tällaista Aka Go -kuvaa. Voin toki olla ihan hakoteillä, mutta tulee väkisin mieleen, että onko sille jokin syy, nimittäin tuo kuvassa etualalla selkeästi erottuva pintosukka : D Sukkia ja muuta valkokirjavuutta alettiin jossain vaiheessa paheksua, eikä Aka Gon sukka näy sen muissa kuvissa samalla tavalla.

Valkokirjava edustuskoira

Kirjassa olevat kennelmainokset kertovat samaa tarinaa. Edes äärimmäinen valkokirjavuus ei ole aikoinaan haitannut muuten kelpo koirassa. Kuvan koira on rekkarinumeronsa perusteella jonkin keskikokoisen rodun edustaja. Teksti kuvan yläpuolella on Google Lensin mielestä jotain hyvin runollista.

Liity Shiba Inun Suojeluyhdistykseen!

Tulkitsen, että tässä mainostetaan nykyisten ”jomonshibojen” suojeluyhdistystä SHIBAHO:a, joka on tuolloin ollut toiminnassa vasta seitsemän vuotta. Google Lens kompuroi nimissä, mutta yhdistystä edustavat kultamitalikoirat on vasemmalta oikealle Naka Go (kuvassa 14-vuotias), Koroichi Go ja tietenkin rakas Benimaru. Jomonshiboilla ja normishiboilla on ollut yhteinen alku.

Kommentti shibojen sodanjälkeisestä sisäsiittoisuudesta

VIHDOINKIN. Modernin shiban sukupuun alku, jos polveutumiset pitävät edes puoliksi paikkaansa enkä näe syytä miksi eivät pitäisi, on genetiikan kannalta hirvittävän näköinen. Joka hiton shiban isä, isoisä, isoisoisä, veli, eno ja setä on ollut yksi ja sama Naka Go. Näyttelyvoittajien ”parannetun veren” hehkutuksen kääntöpuoli oli tämä:

Ja jos yritetään tulkita Google Lensin versiota, niin shinshushiboissa eli näissä moderneissa nykyshiboissa on ilmennyt sisäsiittoisuuden takia jo 60-luvulla:

  1. takajalkojen ristisideongelmia
  2. alapurentaa
  3. puuttuvia hampaita
  4. kivesvikaa
  5. arkuutta
  6. pigmentin haalistumista

Laitan vielä alkuperäisen tekstin, jos joku japaninlukutaitoinen haluaa tarkistaa tulkinnat. Kirjan edellinen omistaja on tehnyt alleviivaukset. Omituiset ”ross-koirat” tulevat kohdasta ロス犬, jota googlaamalla päätyy ”pet loss syndromen” eli lemmikin menetyksestä johtuvan surun pariin.

Design-rotu 60-luvulta

Roturisteytykset… ei ole uusi keksintö. Näin etäs historiassa piti vaan mennä, että japanilaisesta koirakirjasta löytyi minoshiba x normishiba, ja asia on ollut fine kuten pintoväritys.

Miten valkoisuuden geenimuoto ilmestyi sodanjälkeisiin shiboihin?

Jatkuu samalla linjalla. Hämmästyin aikaisemmin awashibaksi kutsuttujen valkoisten shibojen kuvia. Mulla on ollut aikaisemmin japaninpystykorvia, joten japsin siluetti pomppasi silmään. Pää, korvat, takakulmaukset… ja tietenkin valkoinen väri. Japsit on väriltään geneettisesti samaa haalistunutta punapigmenttiä (e/e) kuin valkoiset alkuperäisrodut. Lisäksi japsit (Nihon Supittsu eli Nihon Spitz japaniksi) olivat sodan jälkeen todella suosittu koirarotu. Ehkä e/e-valkoinen on tosiaan päätynyt joihinkin shibalinjoihin japaninpystykorvalta. Yksi pitkäkarvaisuuden geenimuodoista on voinut siirtyä samalla.

Vanhanajan bläkkärishiba

Koroni Go Soutarousou. Kaunis liioittelematon black & tan ajalta ennen pallopäiden ja chowiturkkien ihannointia. 60-luvun shibakirjassa tarjoillaan koirista massiivinen määrä tietoa. On kennelnimi, rekkarinumero, syntymäaika, vanhempien nimet ja jopa kokotiedot. Tämä muuttui jossakin vaiheessa siihen, että koirista oli näkyvillä kuva ja Etunimi Go.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiinnostavaa materiaalia jäi vielä ainakin yhteen historiatriviaan.

2 Comments

  1. No olipa tietoa! Eli nykypäivän jalostamista on tavallaan ihan vaan näiden samojen ongelmien pyörittämistä!?

    1. Moi. Joo, eiköhän ne samat geenit ja rikastuneet geenivirheet pyöri yhtä lailla nykyisissä shiboissa. Sitten jos yritetään eliminoida vaikka polviviat liian tiukalla karsinnalla niin jokin noista muista vaivoista varmaankin vaan yleistyisi tilalle. Akitoilla on käsittääkseni arvokasta kokemusta siitä miten ihosairauksia on pyritty vastustamaan.

      Tuossa ei muuten mainita mitään allergisuudesta. Eikö sitä ole ulkokoirilla huomattu samalla tavalla vai onko kenneleissä eläminen/erilainen ravinto/jokin muu suojannut puhkeamiselta. Vai onko se todella ilmestynyt rotuun vasta myöhemmin. Yleensä sisäsiittoisuus tuottaa just immuunijärjestelmän ongelmia joka lajille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *