Positiivinen pentupostaus

Koska olen ehtinyt povata shibakoirille synkän tulevaisuuden jo tapahtuneen geenikadon takia ja koska roturisteytys on niiden kohdalla epärealistinen ajatus, niin kirjotan välillä jotain positiivista, jotain, mitä rodun hyväksi olisi mun mielestä mahdollista Suomessakin ehkä vielä tehdä. Tarkotan ihan käytännössä. Ja josta pitäisi puhua paljon paljon enemmän niiden iänikuisten kirjainten paperijalostusten sijaan.

Jos omistat 2-4 v perusterveen, pelottoman, hyväluonteisen ja terveystutkitun shibanartun, jonka shibaksi tunnistaa, niin harkitse sen liisaamista. Siis jos et itse voi tai halua hoitaa pentuetta.

Liisaus, leasing eli jalostuslainaus, tarkottaa sitä, että omistamasi narttukoira käy pyöräyttämässä pentueen jonkun sellaisen ihmisen luona, jolla on halua ja rahkeita ottaa se varsinainen kasvattajan rooli. Koko juttu on uskomattoman yksinkertanen verrattuna perinteiseen sijoituskoirasäätämiseen. Mun Entsyymillä on juuri tällainen leasing-pentue omalle kasvattajalleen, ja näen käytännössä hurjasti enemmän plussia kuin miinuksia.

Kennelliittojen kattojärjestö FCI:n uudessa ohjeistuksessa yhen nartun pentueluku on enää neljä, eli vielä vähemmän kuin Suomen Kennelliiton nykyinen viisi. Odotan, että Kennelliitto reagoi tähän. Urosten tasainen jalostuskäyttö on kaunis ajatus, mutta omituisesti siinä sivuutetaan aina se asia, että tarvitaan varmaan myös narttukoiria synnyttämään ne pennut…?  Se tarkottaa niitä harvoja narttuja, joita Suomessa kotikenneleissä ja sijoituksessa on. 

Plussia koiralle:

• Koirasi voi saada once-in-a-lifetime-kokemuksen emona olemisesta. En olisi aiemmin ajatellut, että asialla on merkitystä eläimelle, mutta muutin Entsyymin emouden myötä mieleni. Ne on suuria ja kiihkeitä tunteita, alkaen siitä poikaystävästä* täydelliseen pennuille omistautumiseen. Mikä muu elämässä loppujen lopuksi on tärkeää kuin hyvät tunteet. Oon aivan varma, että jonkinlaista vaistomaista oikein tekemisen hyvää tunnetta koiraemokin sillon kokee. Uskaltaisinko käyttää jopa sanaa ’onnellisuus’.

Plussia muille koiraemoille:

• Jos pentumista hajautetaan, niin yhen ja saman nartun ei tarvii viettää parasta nuoruus- ja aikuiselämäänsä vähän väliä tiineenä ja pennuissa kiinni. Näkisin, että koiralla on nykyään tähänkin oikeus. 

• Leasing-nartut saa elää perheissä kotikoiran elämää. Vrt. häkkikennelinartut, jotka on pentumisten välit säilössä häkissä tai pahimmillaan jopa boksissa oottelemassa, että se maakohtainen 5-10 pentueen urakka tulee täyteen. 

Plussia rodulle:

• No se paljon puhuttu geenipohja ja sen kapeneminen. Eli saataisiin siirrettyä seuraavaan sukupolveen mahdollisimman monia rodussa yhä jäljellä olevia ehjiä geenejä eri koirilta. Kaikki diploidiset eliöt siirtävät seuraavaan sukupolveen myös piileviä rikkinäisiä geenejä. Niistä ei ole haittaa niin kauan kuin geenit paikkailee toisiaan ristiin, eli koiran A ehjät geenit paikkaa seuraavassa sukupolvessa koiran B rikkinäiset geenit ja toisinpäin. Samalla huomioidaan myös se genetiikassa harvinainen tilanne, jossa yksi paljon pentuva koira periyttäisi ”suoraan” jotain uutta dominoivasti ilmenevää geenivirhettä. Ja sinne immuunijärjestelmään ois hyvä saada erilaiset geenit emolta ja isältä. Seksi, siis koko emo-isä-systeemi, on saattanut kehittyä just immuunijärjestelmän takia. Monimuotoisuusshibat saapuvat jälleen moikkaamaan:

Kruunukoira pois jalostuksesta ja naapuri tilalle? Mutta sillon käy vaan tälleen:

• Voisi edistää sitä, että rotu saa olla olemassa, eikä kasvatusta kielletä, jos 50-100% rodun uusista koirista alkaa olla sisäsiittoisuuden takia esim. allergisia. 

• On nostalginen paluu vanhaan, koska moderni shibarotu on luotu juurikin monien narttujen avulla. Uros oli aina sama Naka Go.

Plussia omistajalle:

• Saa iloita pennuista ja oman koiran kokemuksesta niin että joku muu ottaa täyden vastuun ja hoitaa kaiken ns. likaisen työn. Voin luvata, että se ensimmäinen kerta on ikimuistoinen.

• Saa rahaa pentujen myyntihinnasta (virallisessa leasing-sopparissa muistaakseni 20 %) tekemättä käytännössä mitään.

• Ajatus siitä, että oman koirasi pentu voi tuottaa iloa jonkun muun ihmisen elämään, lämmittää mieltä.

Miinuksia koiralle:

• Itsestäänselvyys: tiineys ja synnytys on koirallekin aina terveysriski. Pahimmillaan pennut, narttu tai sekä pennut että narttu kuolevat johonkin komplikaatioon. Esimerkiksi Entsyymin ensimmäisessä pentueessa oli toisella pienellä aminohapolla ollut kehityshäiriö, mikä vei mukanaan myös sisaruksen. Avuksi tarvittiin sektio.

• Kantoaika kuormittaa rakennetta, jos mahaan tulee raskasta painoa. Tätä piti miettiä myös Entsyymin kohdalla, etenkin koska sillä oli lonkka- ja kyynärkuvissa toisella puolella pieniä muutoksia. Laskin sen varaan, että shiballa on pienet pentueet ja pienellä koiralla vielä pienemmät, ja juuri niin kävi. Tiineyttä hyvä että huomasi ulospäin eikä kontrollikuvissa parin vuoden kuluttua näkynyt mitään ihmeellistä. Mutta mä en osaa sanoa, ehtiikö ison pentueen kanniskelu lopputiineyden viikkoina jo vaikuttaa kuten pysyvä ylipaino tekee, vaikka olisi vain yksittäisestä tiineydestä kyse.

• Tiineyspahoinvointi. Jotain hormonaalista raskauspahoinvointia vastaavaa koirallakin voi olla. Luulen, että Entsyymillä oli osan ajasta tiineyspahoinvointia, koska sen ruokahalu paremminkin väheni kuin kasvoi. Aloin sääliä sen takia entistä enemmän niitä jatkuvasti tiineenä olevia kennelinarttuja.

• Pentuhormonit voi kuulema saada aikaan sen, että maailma alkaa tuntua emosta entistä uhkaavammalta paikalta (lapset on vaarassa!), jos sillä on päässä jo valmiiksi pelkotiloja. Tässäkään ei tietoa, onko vaikutus pysyvä.

Miinuksia rodulle?

• …öö. Rotutyyppi epäyhtenäistyy, jos muutkin kuin varmimmat ulkomuodon periyttäjät saavat jälkeläisiä? Mutta tämähän on nyt nähty, ettei suljetun kantakirjan perinteinen ulkomuotojalostus ollukaan kestävää kehitystä. En pysty ite enää ottamaan eliöiden hallintaa ja koko koiranjalostus-sanaa kovin vakavasti.

***

Go leasing! Toki sekään ei pitemmän päälle pysty pelastamaan suljetun geenipoolin rotuja, mutta ajattelen tuota sivuilmiönä tulevaa pentumisurakoinnin hajauttamista tässä ja nyt. Eikös tämä oo Suomessa vähän ongelma, kun shiba on niin kysytty rotu. Olen myös valtavan ylpeä pienestä Entsyymistä emona, ja iloinen siitä, että se sai kokea iloa pennuistaan. Samalla se on valtavan hyvä esimerkki hajauttamisen tärkeydestä: jos Entsyymi olisi ollut nuoresta asti uurastamassa jossain kennelissä, niin sillä olisi ehtinyt olla useita pentueita, joista kaikista saisi nyt jännittää dyskinesian periytymistapaa (kts. blogin erillinen dyskinesiajuttu). Muilla nartuilla sen ei tietenkään tarvitse olla dyskinesia vaan tilalle voi kuvitella jonkin muun sairauden tai vaikka shibojen myöhäisellä iällä puhkeavan atopian.

Ja jos jotakin pitäisi normalisoida niin leasing. Olin aidosti järkyttynyt, kun shibalenkillä yks shibakasvattaja oikein kiihtyi ja alkoi jankuttamalla jankuttaa, miten ”Ei oo oikein! Se ei oo oikein! Niin mutta ei se oo oikein!” kun kerroin että oon liisannut Entsyymiä. Hänellä oli ilmeisesti mielessään vain raha? Hittolainen kun ei ollut kamerapuhelinta mukana ja päällä, että oisin saanut topakan julistuksen videolle : D Kai sitten on niin, että asenneilmastossa armoton pentujen tiristys yksistä ja samoista nartuista on yhä edelleen 2020-luvulla OK toimintatapa ja leasing ”ei oo oikein”. Seuraavien sukupolvien yhä sisäsiittoisemmat shibapennut varmasti kiittävät.    

_{*Entsyymin mielestä roturisteytykset olisivat myös hirmu hyvä konsepti, koska poikaystävien valikoima ulottuu pk.chihuahuasta seniorikäppänään, malamuuttiin ja pk.collieen. Maailman kuuluisimman japanilaiskoiran eli Hachikon ainoa morsian oli muuten naapurin kettuterrierinarttu nimeltä Debbie.} 

0

0