Hyvää uutta vuotta 2024 – katse kauemmas tulevaan
Shibaloginen blogi täyttää tammikuussa viisi vuotta. Blogiprojektin tarkoituksena on ollut kerätä ja tallentaa suomenkielistä shibatietoutta painopisteinä ääripäät, eli vanhin mahdollinen historia ja uusin mahdollinen koiratutkimus. Mikä parasta, niin blogin sivut on alkaneet tallentua myös omaa domainia pysyvämpään nettiarkistoon. Viisi vuotta on aivokemiassa usein intensiivisen mielenkiinnon ja hyperfokuksen kesto.
Vuoden hauskin toteutunut sivuprojekti oli Kun Shiba saapui Suomeen -juttusarja eli käytännössä Koiramme-lehden vanhat vuosikerrat sen alkuun 50-luvulle saakka. Antaa muuten hyvin näkökulmaa koira-asioiden nykyaikaan ja tulevaisuuteen, suosittelen kaikille! Jos ei halua koostaa paperista leikekirjaa, niin varastokirjastosta voi tilata niitä kaukolainalla omaan kirjastoon. Jos planeetalla yhä on älyllistä elämää ja lukutaito ja antiikkinen nettiarkisto 60 vuoden päästä, niin ehkä joku kiinnostuu koirista, joita kerran on kutsuttu shiboiksi ja löytää Shibalogisen blogin historialliseksi lähteeksi. Pakataan terveiset aikakapseliin. o/
Samalla oon alkanut ajatella, että mitä älypuhelinriippuvuuden aikakaudesta jää oikeastaan jäljelle. Tallentuuko tämän ajan shibojen somesisältöä mihinkään, kuten nettiarkisto on tallentanut perinteisiä nettisivuja 1990-luvulta asti? Kuten koirakirjat ja -lehdet aiemmin paperille. Ja mitä jos ilmestyy jokin scifinen AI-palvelinrutto, joka tuhoaa säännöllisesti kaiken digitaalidatan 😮 Hankin filmillisen pikakameran kun tajusin, että mulla oli Tiikeristä pelkkiä digikuvia somessa. Ne katosivat sometilien myötä. 50-luvun shibojen olemassaolosta oli koirakirjoissa sillä hetkellä enemmän pysyviä todisteita kuin mun Tiikerin olemassaolosta.
Mistä vielä aiheeseen liittyen. Mä oon pitänyt 2000-luvun nettiaikaa ”liian modernina” että se olisi kiinnostava historiajuttujen kannalta. Mutta jestas… 2000-lukua on kulutettu kohta neljännesvuosisata. Sieltä voisi koostaa jo vaikka mitä. Harmi että rotuyhdistyksen toiminnassa tais ollakin intressit muualla kuin shibakoirissa. Keskikokoisten japanilaisrotujen rantautuminen Suomeen ajoittuu myös tälle aikakaudelle. Se voisi olla kiinnostava aihe, etenkin nyt kun kainkoira vaikuttaa kävijästatsien perusteella olevan se uusi ja jännittävä japanilaisrotu.
Vuoden 2023 kammottavin valaistuminen liittyi shiba-rodun todelliseen sisäsiittoisuuteen. Shibat saattaa olla jo yhtä perhettä, joka lisääntyy perheensisäisesti. Ei tarvii enää ihmetellä, jos on immuunijärjestelmät sekasin iholla ja suolissa. Enkä usko, että shiboista ois enää mahdollista jalostaa kovin tervettä rotua sekottelemalla niitä samoja vähiä shibageenejä keskenään. Mutta ei se mitään, opin tänä vuonna myös sen, että koska shiba on Japanin valtion suojeltu kansallisaarre, niin sitähän ei saa mennä muuttelemaan! : D Shibojen aikasemmat sisäsiitoskatastrofit on ollu esillä moneen kertaan vanhemmissa shibakirjoissa. En tiiä, mitä sillon on oikeasti tehty jos mitään. Mino-, sanin-, SHIBAHO-shibojen erilliset rekisterit on mainittu vaihtoehtona, joten Japanin-päähän jää.
2023 oli blogissa myös hokkaidonkoiran teemavuosi. Tässä hokkaidospessut postaukset:
Hokkaidonkoiran värigenetiikkaa
Hokkaidonkoiran silmäsairaus CEA
Sininen hokkaidonkoira?
Hokkaidonkoiran kantakoiria Japanissa
Olisin halunnut selvittää, onko nykyiset hokkaidonkoirat oikeasti ainujen koirien perillisiä, mutta se oli liian iso pala. Ehkä onkin parempi niin. Nyt hokkaidonkoirat ja ainukoirat saivat säilyttää salaperäisyytensä.
2024 on kainkoiran teemavuosi. Ne on aina olleet jotenkin erillään muista japanilaisroduista, ja oon alkanut epäillä, että itekin ohitan kainkoirat historiamateriaalissa siksi, että tummat brindlekoirat näyttää mustavalkokuvissa kaikki samalta mustalta möykyltä. Siispä 2024 ja kait ja niiden kauniit sirppihännät. Ehkä brindlevärityksen geeniarvoitus ratkeaa sen kunniaksi juuri tänä vuonna.
Päivitys: Tiikerin loistavaa ehdotusta arvostaen on 2024 luvassa uusi kategoria Kippurat kunniaan, jonka postaukset on shiboihin liittyviä mutta kerrankin positiivisia ja toiveikkaita. Geenijutut, nykyiset rotukoirajutut jne. menee niin helposti masentaviksi, koska tutkimusjulkaisut käsittelee lähtökohtaisesti jotain poikkeamaa. Shibassa on parasta sen ihana uniikki luonne, joka kuitenkin täyttää suurimman osan meijän arkielämästä sillä ”hyvällä” ja jonka jälkeen muut vaihtoehdot tuntuu auttamatta tylsältä.
Related Posts
Pintovärinen shiba (S-lokus)
Akitan pentugeneraattori
Kippurat kunniaan-teemasta tuli mieleen, että toivottavasti jatkat tällä asiapitoisella linjalla. Olen yksi vakilukijoistasi ja pidän erittäin paljon analyyttisesti otteestasi koskien japanilaisrotujen sisäsiittoisia ongelmia. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että rotukoirien kuolinkellot ovat jo soimassa ja ainoa oikea tapa jalostaa koirista olisi unohtaa rodut ja keskittyä enemmän laajoihin koiratyyppeihin. Keskikokoisten japanilaisrotujenkin kohdalla on aivan tyhjänpäiväistä ja geenien hukkaamista pitää nämä rodut erillään vain värin ja pienien tempperamentti- ja ulkomuodollisten ominaisuuksien eroavaisuuksien vuoksi. Käyttötarkoitus on ollut jokaisella kuitenkin sama. Hyvää uutta vuotta sinulle, jatka samaan malliin!
Moi! Ehdottomasti jatkuu asialinjalla, ja yhdistävänä teemana kaikelle rodun luomisesta geenitutkimuksiin pysyy mainittu sisäsiittoisuus, halusin tai en. Oon myös tullut kovin skeptiseksi rotukoirien suhteen, ja mitä noita vanhoja japanilaisia koirakirjoja oon yrittänyt tulkita, niin etenkään shibojen rakennuspalikat ei ehkä ole kovin suosiollisia. Ne upeat championien kuvat onkin olleet ”pyramidin huippu”, ja meille ei näytetä kaikkia niitä [jalostusongelmien takia?] ”menetettyjä koiria niiden alla”. Minkälainen se tilanne on tarkalleen ollut, miten rotua on elvytetty ja miten se heijastuu nykyisyyteen ja etenkin tulevaisuuteen, se jää synkän arvailun varaan.
Tähän liittyen, yksi lisäteema tulevalle vuodelle on allergiat ja atopiat. Kiinnostaa tietää, että mikä se geneettinen osuus niissä nyt on, ja onko niitä realistista yrittää vähentää purkamalla sisäsiitosta vai ei. ICADA 2023 päivittyi juuri, joten tää on helppo homma. Shibojen allergista oireilua ei ole mainittu aiempien sisäsiitoskatastrofien kuvauksissa, mikä on jo itsessään mielenkiintoista. Joko sitä ei ole silloin tunnistettu sairaudeksi tai välitetty asiasta (kts. Kutinaa kenneleissä -juttu, jossa atooppiset kutisijat on eläneet samoissa ulkokenneltiloissa ei-kutisijoiden kanssa) tai sitten jokin modernin maailman tekijä puhkaisee sen, jos se taipumus siellä rakennuspalikoissa piileksii. Voin tosin jo spoilata, että ICADA 2023 ei alustavan vilkuilun perusteella vielä anna niitä kaivattuja toimintaohjeita.
Oon itekin ajatellut, että se NIPPO:n alkuperäinen jako pieneen, keskikokoiseen ja isoon japanilaiskoiraan samalla löyhällä rotumääritelmällä olisi saattanut olla hyvinkin kestävä periaate. Tai sitten ei, koska koiranäyttelyt ja tarkasti sanellun eliön luomistyö on täytynyt olla iso osa sitä, että niiden kasvattamiseen on ollut motivaatiota, kun koirilla ei oo enää ollut muuta käyttötarkotusta. Mutta joka tapauksessa olen iloinen, että tollanen jako sieltä historiasta löytyy ja voi tarvittaessa viitata sinne. Opin muuten eilen, että Italiassa on 70-luvulla elänyt normishiba x minoshiba -yhistelmästä syntynyt tuontishiba! Huikeaa.
Kippurat kunniaan -kategorian ajatuksena on oikeastaan vaan tallentaa nettiarkistoon jotain Tiikerin ja Entsyymin elämästä. : D Siis vielä toukokuista arkielämäpostausta enemmän. Ja samalla perustella sitä, miksi kuitenkin haluan shibakoirien jossain muodossa säilyvän ja nimenomaan niiden luonteen ja tekemisten takia. Sanotaan, että sisäsiittoisuus tyhmentää mutta tämä ei ainakaan vielä päde mun omiin shiboihin. Lupaan kyllä, että en ala maalailla rodusta liian ruusuista kuvaa söpöillä kuvilla.
Ai niin, ja kiitos kommentista! Vaikka kirjotankin ensisijaisesti itelleni, siinä mielessä että mun on pakko kirjottaa että saan ajatukset ja ideat mielestäni ja pystyn keskittymään sen jälkeen muuhun, niin oon joskus miettinyt, että lukeeko kukaan enää tekstimuotoisia blogeja ja kotisivuja. Hyvä kuulla, että lukee.
Satu