Verilinja vs. verilinja

Entsyymillä on tapana asettua sohvannurkkaan, ristiä etujalat ja katsella mun tekemisiä. Mä havahdun silloin huomaamaan, että herrajee mikä matami siitä on viime vuoden aikana kehittynyt. Missä mun siro ja painoton hippiäistyttö, jolle sopi niin hyvin nanokoon nimi? Mikrometrien µ [myy] kuvaa sitä nykyään paremmin. Tuossa siitä saa myös hirmu söpöjä ja jotenkin itämaisia kuvia. Korvat ei sentään oo oikeesti tuommoset nysät vaan taittuvat eteenpäin ja kutistuvat kuvakulman takia.

Arvelen, että näen siinä Yhdysvalloissa 2000-luvun molemmin puolin vaikuttaneita showshiboja. Etenkin niitä Etchuu Wakasugisou -japanilaistuonteja, joita Myyllä sukupuussa isän puolelta on. Tenshimmaru Go Etchuu Wakasugisou on Myyn isoisoisä. Siinä ja sen jälkeläisissä näkyy paljon tuota nykyshibassa ihannoitua söpöä pyöreyttä ja pallopäätä.

Mä olen ollu vähän sitä mieltä, että joutavaa höpinää kaikki verilinjat, geenithän puolittuu joka sukupolvessa niin ettei edes lapsenlapsi ääritapauksessa peri enää mitään siltä isovanhemmalta, jonka linjaa se muka edustaa. Asia muuttuu, jos niitä geenejä valitaan joka sukupolvessa jatkoon fenotyypin perusteella.

Mutta miten selittyy Tiikeri? Tiikerissä ei näy jälkeäkään pallopäästä, vaikka sillä on sama isä ja samat Etchuu Wakasugisout sukupuussa kuin Entsyymillä. Selittyy siten, että sillä on japanilaisen emonsa puolella isoisänä toinen vahva periyttäjä, jonka jälkeläiset on myös helppo tunnistaa. Niillä on vanhojen mustavalkokuvien shibojen uhmakas ilme ja olemus, joista puuttuu se söpöysfaktori. Ihan kuin kaksi verilinjaa olisi taistellut Tiikerissä keskenään ja tuo alkukantaisempi olisi voittanut.

Perinnöllisyyttä olisi hauskaa havainnoida enemmänkin ulkomuotoasioista. Nykyään ei voi olla enää ännää kuten ennen, ja vaikka olisi, niin Japanissa saa kasvattaa kuulema 20 vuotta, että syntyy yks NIPPO-tason näyttelytähti. Ei kuulosta ihan yksinkertaiselta geneettinen resepti, mutta mitäs ovat määritelleet koiriensa ihanneominaisuudet astelukujen tarkkuudella.

Blogissa ei muuten ole aikasemmin edes sivuttu amerikkalaisia shiboja tai niiden historiaa, vaikka T ja E on puoliksi amerikkalaisia. The Total Shiba -teokseen on jo vuosikymmeniä sitten tallennettu erittäin ansiokkaasti sikäläinen shibahistoria alusta asti, joten sieltä suunnasta ei löydy enää mysteerejä motivaattoriksi. Suosittelen tuota kirjaa.

0

0