Shiba aikamatkalla I

Heinäkuun postauksena rotulehden aikamatkasarjan ekan osan digitalisaatio. Alkuperäinen julkaisu: Shibasanomat 1/2026. Muuten, shiboilla on onneksi yhä aito paperinen rotuyhdistyslehti. Sellainen, jota joku voi lukea sadan vuoden kuluttua, kuten me voimme lukea varhaisimpia NIPPO-lehtiä nyt. Bitti-infon säilymisen suhteen oon erittäin epäileväinen.

***

Shiba aikamatkalla I

Shiba on alkukantainen koirarotu, sillä sen uskotaan polveutuvan Japanin ikivanhoista metsästyskoirista. Todellisuudessa shiba on käynyt läpi monenlaista vaihetta ja muutosta. Näin rotu on säilynyt meidän päiviimme. On erittäin tärkeää tiedostaa asia nyt, sillä saatamme olla seuraavan ison murroksen kynnyksellä. Uusi artikkelisarja asettaa shibat aikajanalle, joka ulottuu kaukaa menneisyydestä vielä avoimeen tulevaisuuteen. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan shibojen geeniperimää ja ulkomuotoa.

Luut ja piirroskoirat – häivähdys alkushibasta

Varhaisin vihje shiban kaltaisesta kesykoirasta on peräisin 7 000 vuotta vanhasta hautalöydöstä. Koirat saapuivat Japanin saarille ihmisten mukana ja edustivat alkukoirien itäeuraasialaista linjaa, johon on sekoittunut japaninsuden verta. Japanin kivikauden koirat olivat samaa kokoa kuin nykyshibat. Niiden hätkähdyttävin piirre eli lähes olematon otsapenger on kuitenkin aikojen saatossa kadonnut. Kuvassa kivikauden japanilaiskoiran kallo (c) Jomon Shiba Inu Research Center, CC BY-SA 3.0 https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0, via Wikimedia Commons.

Shibaa muistuttavia piirroskuvia on taltioitunut myös Japanin kirjoitetun historian ajalta. Jäntevillä koirilla on kippurat tai sapelimaiset hännät. Kuvissa voi nähdä jopa japanilaisrotujen erityispiirteitä, joita ovat silmän kolmiomuoto ja pystykorvien kallistuminen eteenpäin. Toisaalta piirroskoirilla näkyy myös pintoväritystä ja vaihtelevia mittasuhteita. Monet kuvat liittyvät metsästykseen. Ehkä shiban alkuperäiset ominaisuudet heijastivat tehokkainta metsästyskoiraa, joka Japanin metsästysmaastoon saattoi kehittyä.  

Sukupuuton partaalta kansallisaarteeksi

Sata vuotta sitten japanilaisrodut kohtasivat kriisin. Pointterit, setterit ja saksanpaimenkoirat olivat saapuneet Japaniin ja syrjäyttäneet suosiossa myös shiban. Viime hetkellä Japanissa virisi kansallismielisyyden siivittämä ‘Nihon Ken’ -liike, joka pyrki pelastamaan kotimaiset koirat. Syrjäisistä kolkista löytyi yhä pieniä pystykorvaisia metsästyskoiria. Erään murrealueen sana ‘shiba’ vakiintui tarkoittamaan niitä kaikkia. Japanilaisroduille laadittiin yhteinen rotumääritelmä, joka kuvasi ihanteellisen koiran luonnetta ja ulkonäköä. Vastasiko rotumääritelmän sanelema ihanne alkuperäistä shibaa? Sitä emme enää koskaan saa tietää. Alussa rotumääritelmä salli shiboille töpöhännät, sillä töpöhäntäisiä shiboja näkyi yleisesti. Sittemmin töpöhännät katosivat. Tilalle on tullut uusi vaatimus urajirosta.

Shiba-DNA talteen uusiin pentuihin

Rotumääritelmä aloitti shiban ulkomuotojalostuksen. Koiramateriaalia etsittiin vuoristokylistä. Jos shiba vastasi riittävästi ihannetta, se ostettiin metsästäjältä, tuotiin kaupunkiin jalostuskäyttöön ja kirjattiin koirarekisteriin. Poikkeamat ihanteesta tulkittiin siten, että koirassa oli ulkomaisen rodun verta. Alkuaikoina shiboja pidettiin vaatimattomina, sillä rotumääritelmä oli laadittu keskikokoisten koirien perusteella. Eri alueiden shibat muodostivat vaihtelevan näköisen rodun. Toinen maailmansota muutti asian.

Kaikkien nykyshibojen kantaisä oli superperiyttäjä

Sodan seurauksena koiramäärä romahti. Shibojen uusi alku ja rotutyypin vakiinnuttaminen tapahtui samalla tavalla, jolla useimmat koirarodut on luotu: sisäsiitoksella. Siihen tarvittiin shibauros nimeltä Naka Go. Naka oli ensimmäinen shiba, joka voitti japanilaiskoirien arvostetun päänäyttelyn. Ratkaisevaa oli, että se periytti ominaisuutensa tavattoman vahvasti. Kaikkiin shibapentuihin haluttiin nyt Nakan voittoisat geenit. Nakan pentueet emonsa Benikon, omien jälkeläistensä sekä joidenkin rotuunotettujen narttujen kanssa olivat uusi pohja koko rodulle. Sitten nämä sukulaisshibat jatkoivat lisääntymistä keskenään. Shibojen määrä kasvoi. Uusia näyttelyvoittajia syntyi.   

Mitä vanhat valokuvat eivät kerro…

Uusi kriisi oli kuitenkin valmis. 1960-luvulla arvioitiin, että sisäsiitos oli saavuttanut rajansa. Jokaista näyttelyvoittajaa kohti syntyi yhä enemmän heikkoja koiria. Ajankohdan shibojen ongelmista on erikseen mainittu lyhytikäisyys, polviviat, purentaviat, hammaspuutokset, kivesvika ja arkuus. Tilannetta oli mahdollista purkaa eri sukuisilla paperittomilla nartuilla, joita yhdistettiin Naka-linjan uroksiin. Sisäsiitoksen ansiosta shiboissa oli silti toteutunut 1900-luvun ihanne yhdenmukaisesta koirarodusta. Elämme nyt tämän vaiheen jälkimainingeissa.

Historiallinen sisäsiitos näkyy yhä hyvässä ja pahassa. Moderni shiba polveutuu siis hyvin pienestä määrästä kantakoiria ja matadoruroksia. Vaikka shiboja on nykyisin paljon, on jokaisella maailman shiballa suurimmaksi osaksi samat hyvät ja samat huonot geenit. Ne ovat geenitasolla kaikki sukulaisia. Hyvät geenit tekevät niistä shibamaisia ja vapaita monista vaivoista, jotka piinaavat muita rotuja. Piilevät rikkinäiset geenit ilmenevät kohdatessaan toisensa ja aiheuttavat ikävyyksiä. Hienompi ilmaus asialle on rodun geneettinen monimuotoisuus tai paremminkin sen puute. Ei ole ehkä sattumaa, että shibojen immuunijärjestelmän ongelmista iholla ja suolistossa on tullut toistuva tutkimusaihe tieteessä.

Seuraava kriisi nurkan takana?

Minkälainen on shiban tulevaisuus? Viime vuosisadan rotukoiraoppi näyttää tulevan tiensä päähän. Ajatus eläinten puhtaaksijalostamisesta sisäsiitoksella oli jalo, mutta sen toteutumista on pakko katsoa rotukoirista nyt. 1990-luvulla päätettiin, ettei koirasta enää saa silpoa osia ulkonäkösyistä. Nykyisin on herätty siihen, että koiralla on oikeus kuonoon ja jalkoihin. Seuraava vaihe, Suomi edelläkävijänä, ei vaadi kristallipalloa: koiralla on oikeus ehjiin geeneihin edes teoriassa. Silloin koiranpennun lähtökohta ei voi enää olla se uhkaava geenilotto, joka kumpuaa rodun huonosta sisäsiittoisuudesta. Suomen Kennelliitto on palaamassa siihen, miten rodut on tehty, ja alkanut normalisoida roturisteytyksiä.

Mikä tekee shibasta shiban?

Shiban säilytys on rodun kotimaan vastuulla, mutta Japanissa shibojen rekisteröinnit ovat kääntyneet rajuun laskuun. Shiba on Japanin kansallisaarre, eikä kansallisaarteita saisi muutella. Periaate ei silti ole estänyt jalostamasta shibasta kääpiöversiota eli mameshibaa. Se tehtiin Japanin vanhenevan väestön iloksi. Myös shibojen edellinen sisäsiitoskriisi johti rotuunottoihin. Japanissa on yhä ainakin kolme pienempää rekisteriä eri shibavarianteille, joiden matadorhistoria poikkeaa normishibasta. Toisaalta länsimaiden tuhti showshiba pitkäkarvageeneineen on jo ajautunut erilleen rodun ihanteesta Japanissa. Olisiko esimerkiksi eurasierilla terästetty shiba japanilaisten itse kehittämää mameshibaa kummempi, jos hyötynä saattaisi olla vähemmän allerginen seurakoira? Shiban kaltainen koira on vuosituhansia vanha. Se on voinut näyttää erilaiselta eri aikoina, mutta ehkä shiban ydin onkin sen omalaatuinen, rohkea ja itsetietoinen asenne. Tavalla tai toisella koiramaailman uniikki shibaluonne on saatava säilymään.    

Lähteitä ja luettavaa:

Pienen ja keskikokoisen japanilaiskoiran lukukirja (jap.)

A Manual of Japanese Dogs (jap.)

Japanilaiskoira-rotulehdet (jap.)

Tutkimuksia shiboista: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/?term=shiba+dogs

Shibojen monimuotoisuuskartoitus: https://vgl.ucdavis.edu/canine-genetic-diversity/shiba-inu/stats

Shibojen NIPPO-rekisteröinnit vuosittain: https://www.nihonken-hozonkai.or.jp/registration/