Japanilaiskoiria tieteessä, taiteessa, historiassa ja vähän arkielämässäkin. Blogin tekstejä, etenkään Google Lens -tyyppisiä käännöksiä ja nopeasti vanhentuvia genetiikkajuttuja, ei tule käyttää ainoana lähteenä uusille popularisoinneille ilman alkuperäislähteitä ja ajantasaisimpia tutkimusjulkaisuja.
Japanin alkuperäisrotujen historiaa on tallennettu vuosikirjoihin jo kauan ennen netin sukupuusivustoja - jotka perustuvat varhaisten koirien osalta luultavasti samaisiin vuosikirjoihin. Kirjasarjassa "Japanilaisten koirien suuri valokuvakokoelma" esitellään suurimmissa näyttelyissä menestyneitä akitoja, shiboja, kishuja, shikokuja, hokkaidoja ja kainkoiria kuvan, perustietojen ja sukutaulun kera. Tässä kirjassa kuvia on otettu ainakin vuosina 1971-1975. Kirjan lopusta löytyy myös muita koiria, joiden valintaperuste jää epäselväksi.
Tämä narttu on voittanut palkinnon. Japanilaisen kalenterin "Showa 46" vastaa vuotta 1971. Mukana on toisinaan myös tuomarin ja omistajan kommentteja.
Kirjassa on lähes 300 sivua mustavalkoisia valokuvia, joita on mukava katsella, vaikka ei osaisi sanaakaan japania. Näissä kuvissa...
Akitojen ja jossain määrin myös kishujen kintut ulottuvat taivaaseen asti.
Shibat eivät vielä näytä pyöreiltä tai chowimaisilta.
Kainkoirat eroavat muodoltaan eniten kaikista muista ollen selkeästi suorakulmion mallisia.
Turkit näyttävät ulkokoiran turkeilta.
Toinen palkittu, kaunis, simppeli narttu. Nimen kanjien eräs lukutapa on Suzuyakko Go.
On täällä palkittu myös meitä uroksia!
Tämä prikulleen sama ilme näkyy joissakin bläkkärilinjoissa edelleen (Tiikerin japanisuku esim.) Koiran tuplaisoisä Koronaka Go löytyy shibojen sukupuusivulta: http://www.shibapedigree.com/details.php?id=63622
Keskikokoisia nihonkenejä.
Vanhempiakin shibakirjoja voi nykyään helposti ostaa esim. Yahoo! Japanin huutokaupoista välityspalvelun kautta. Laita hakusanaksi shiban kanjit. Maksaminen onnistuu PayPalilla, ja tullauksen voi hoitaa kokonaan netissä (kirjojen alvi on kohtuullinen, joten tälle yksilölle tuli tullimaksua noin 7 euroa).
Shibat polveutuvat ikivanhoista japanilaisista metsästyspystykorvista. Varsinaisesti rotu määriteltiin vasta alle sata vuotta sitten. Teoksessa Empire of Dogs - Canines, Japan, and the Making of the Modern Imperial World perehdytään yksityiskohtaisesti koiran merkitykseen japanilaisille ja japanilaisuudelle eri aikakausina. Jos kirjasta yhden ydinsanoman voi poimia, niin sen, että japanilaisen koiran arvostus on vaihdellut historian aikana ääripäästä toiseen.
Empire of Dogsin tekijä on historioitsija Aaron Skabelund, joten luvassa on varsin painavaa akateemisen kuuloista tekstiä. Mutta kuinka uskottavasti länsimaalainen tutkija voi käsitellä Japaniin liittyvää asiaa? No, niin uskottavasti, että teos on julkaistu Japanissa japaniksi käännettynä. Mainittakoon tässä kuriositeettina, että Suomen kansalliskoiraa ja sen merkitystä suomalaisille pohtiva Suomenpystykorva, joka Kennelliiton ehdotuksesta julkaistiin juhlistamaan satavuotiasta Suomea ja kotimaisia koirarotuja, on sekin käännösteos brittikirjailijalta.
Tässä joitakin poimintoja Empire of Dogsin sisältämistä mielenkiintoisista ja ehkä vähemmän tunnetuista yksityiskohdista liittyen japanilaisiin alkuperäiskoiriin. HUOM! Kaikki mahdolliset virhetulkinnat ja väärinkäsitykset ovat omiani, eivät kirjailijan.
Ensimmäisiä vaikutelmia japanilaisista koirista on raportoinut 1800-luvun lopulla englantilainen kirjailija Isabella Bird. Kermanväriset, susimaiset, collienkokoiset elukat, jotka olivat samaan aikaan sekä aggressiivisia että pelkurimaisia, möykkäsivät ja ulvoivat läpi yön. Neiti Bird jatkoi sittemmin matkaansa Korean niemimaalle, jossa sama marmatus alkuperäiskoirista jatkui.
Kuvaus on totta puhuen realistinen vaikutelma, sillä nykyisen kaltainen koiranpito oli Japanin kaupungeissa vielä tuntematon käsite. Katuja asuttivat puolivillit kyläkoirien laumat, joita ihmiset saattoivat halutessaan ruokkia. Kukaan ei kuitenkaan "omistanut" näitä koiria. Myös koirien silittely, sisällä pito ja ulkoilutus hihnassa tulivat ilmeisesti länsimaalaisten mukana.
Koiran omistamiseen poikkeuksena oli japanispanieli, arvokas statussymboli. On epäselvää, pidettiinkö ko. rodun edustajia koirina lainkaan, sillä niistä ei käytetty inu-nimitystä (ja japaninspanielit saavat itse päättää, oliko kyseessä kunnianosoitus vai pöyristyttävä loukkaus.) Japaniin kauppasuhteet avannut amiraali Perry sai vuonna 1854 lahjaksi neljä japaninspanielia.
Ensimmäiset piirroskuvat japanilaisista koirista länsimainen yleisö näki hyvin mahdollisesti Sieboldin Fauna Japonicassa, joka käsittelee Japanin eläimiä. Kuvassa (alla) esiintyy pystykorvainen ja kippurahäntäinen metsästyskoira sekä rotevampi, lurppakorvainen kyläkoira. Fauna Japonican nisäkäsosa on luettavissa nettiarkistossa.
Oletko sinä varhainen shiba?
Koirat olivat symboli tai suoranainen väline kolonialismin aikakaudella. Ihan sama mihin maailman kolkkaan eurooppalaiset koirineen työntyivät, olivat heidän koiransa sivistyneitä, tottelevaisia, puhdasverisiä ja kaikin tavoin ylivertaisia verrattuna paikallisiin koiriin, joita maasta riippumatta kuvailtiin pitkälti neiti Birdinkin käyttämillä sanoilla. Alkuperäiskoirien kohtaloksi tämä uhkasi koitua siinä vaiheessa, kun paikalliset ihmiset itse omaksuivat saman näkemyksen. Näin uskotaan tapahtuneen monien ihmisten osalta myös Japanissa.
Länsimaisista koirista tuli 1800-luvun lopun japanilaisille luksustuote, johon vain rikkaimmalla eliitillä oli varaa. Tavallinen kansa alkoi yhdistää länsimaiset rodut ja koiranpitotavan ulkomaalaisten lisäksi japanilaiseen yläluokkaan.
Samaan aikaan aloitettiin myös Japanin alkuperäiskoirien, villikoirien ja susien järjestelmällinen tuhoaminen. Virallisia perusteita olivat rabieksen uhka sekä lihakarjan joutuminen irtokoirien suihin. Vähemmän virallisia syitä olivat oletettavasti näiden eläinten "sivistyksenvastaisuus" sekä eurooppalaisiin syvään juurtunut susiviha. Kirjassa käytetään paikoin ilmaisua 'slaughter', teurastus. Uuden asetuksen mukaisesti koiraa ei kuitenkaan saanut tappaa, mikäli sillä oli panta ja siinä eräänlainen veromerkki.
Kuvataitelija Georges Bigot ikuisti japanilaista elämänmenoa satiirin keinoin. Hädissään pakeneva koira voisi ulkomuotonsa puolesta olla vaikka Tiikeri.
Kaikki eivät sentään hyväksyneet luontokappaleiden tolkutonta teurastusta. Eräs alkuperäiskoirien puolestapuhuja oli kirjailija Uchida Roan, joka julkaisi vuonna 1901 novellin nimeltä Inu monogatari(Koiran tarina). Novellin kertojana toimii Japanin alkuperäiskoira nimeltä "Taron koira", joka huutaa hätäänsä alkuperäiskoirien kohtelusta. Samainen koira esittää mielenkiintoisen ajatuksen, että se ja kumppaninsa polveutuisivat intialaisesta dhole-vuoristosudesta.
Vuosisata vaihtui ja ajat tulevat muuttumaan, sillä kohtaamme seuraavaksi erään Hachikon sekä miehen nimeltä Hirokichi Saito.
Dhole. Oliko Taron koira oikeassa? Onko japanilaisissa alkuperäiskoirissa vuoristosuden verta? Kuva: Julielangford, https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0, via Wikimedia Commons
Hachikon merkitys Japanissa oli perustavanlaatuisesti enemmän kuin itkettävät elokuvat. Kyse ei ollut pelkästä koirasta, koska koko kansallisaatteen herääminen ja leviäminen vaikutti kiteytyvän Hachikoon.
Tunnemme Hachikon tarinan siksi, että alkuperäisroduista kiinnostunut Dr. Hirokichi Saito keksi vihjata Asahi-sanomalehden toimittajalle hyvästä tarinasta. Dr. Saito oli itse aikaisemmin tavannut Hachikon aseman lähellä. Hachikon suosio räjähti uskomattomiin mittoihin artikkelin julkaisun jälkeen. Alkuperäisrotujen (ja siinä samalla kansallistunteen) promoaminen onnistui täydellisesti.
Alkujaan Dr. Saito lähti etsimään alkuperäiskoiria, jotka vastaisivat muinaisissa kirjakääröissä esitettyä kuvausta. Kaupungista hän ei löytänyt etsimäänsä. Tilanteesta huolestuneena Dr. Saito perusti japanilaiskoirien suojeluyhdistys NIPPO:n vuonna 1928.
Promoamistyö ulottui jopa ulkomaille, koska American Kennel Gazetten toukokuun numerossa 1930 esiteltiin "puhdasveriset japanilaiset rodut". Kyseinen juttu on melko varmasti ollut ensimmäinen lehtiartikkeli japaniroduista länsimaissa.
Helen Keller (kyllä, juuri hän) tutustui Japanin-matkallaan Hachikon tarinaan ja halusi oman akitan. Kyseessä oli ilmeisesti USA:n ensimmäinen akita, Kamikaze Go. Se tosin kuoli pian penikkatautiin, mutta Helenille lähetettiin Japanista Kamikazen pentuesisarus.
Kirja kannattaa lukea itse jo melkeinpä monipuolisten Hachiko-juttujen takia. Hengailiko se asemalla ehkä vain ruoan toivossa... ja oliko se todella niin perso kanakebabtikuille kuin huhutaan?
Hachikon luppakorva oli suuri huolenaihe. Kuuluihan japanilaisella koiralla olla terhakkaat pystykorvat osoittamassa puhdasverisyyttä! Korvan lupottamisen syyksi ehdotettiin mm. ihotulehdusta. Kuolemansa jälkeen Hachiko täytettiin - ja korva nostettiin pystyasentoon.
1930-luvun lopulle tultaessa japanilaisen koiran imago oli kokenut täyskäännöksen. Kaikki halusivat hurjan ja alkukantaisen eläimen, joka oli kuitenkin kesy ja tottelevainen. Parjatuista ja vainotuista koirista oli tullut (rotu)puhtauden, uskollisuuden ja urheuden ilmentymiä. Japanilaisen koiran erotti muista alkukantaisista koirista se, että ne ovat eläneet vuosituhansia japanilaisten kansan henkisen vaikutuksen piirissä. Koirien kauppa alkoi olla hyvää bisnestä, eikä japanilaisrotuja enää pidetty uhanalaisina (paitsi joidenkin mielestä ne menisivät pilalle eläessään kaupungeissa).
Dr. Saito promosi japanilaisrotuja lehdistön lisäksi radiossa. Kansalaiset oppivat radiopuheesta vuonna 1937, että japanilaisella koiralla tuli ehdottomasti olla "pienet, kolmionmuotoiset pystykorvat" ja "suuri ja vahva kippurahäntä".
Shibakin on tässä vaiheessa nimetty. Shiba saa myös erillismaininnan, sillä kaikista japanilaiskoirista nimenomaan shiban "vigorin" (puhti/tarmokkuus) katsottiin selvästi ylittävän länsimaisten koirien vastaavan.
Kansallisaarteiksi julistettiin alkujaan seitsemän rotua. Näistä "koshino" todettiin pian hävinneeksi liiallisen risteytymisen takia.
Ensimmäinen kaupallinen alkuperäisrotuja kasvattanut kenneli oli nimeltään Mikado Kennel. Voiko kyseessä olla sama Mikado House, joka esiintyy Suomen ensimmäisten tuontishibojen sukutauluissa...?
Toisen maailmansodan ollessa päällä länsimaisia koiria kasvatettiin ja lahjoitettiin armeijan leipiin. Sittemmin koiranpidon luksusta sota-aikana paheksuttiin. Paheksunta ei kuitenkaan koskenut japanilaisia alkuperäisrotuja. Ilmeisesti kannan romahdus sodan aikana johtui enemmän pommituksista ja ruokapulasta kuin siitä, että shibat olisivat päätyneet turkiksiksi. Kirjassa ei osunut ensilukemalla silmiin mainintaa sodanjälkeisestä penikkatautiepidemiasta.
Sodan jälkeen koko Japanin suosituimmaksi koiraroduksi nousi yht'äkkiä japaninpystykorva. Kirja ei enää käsittele sen enempää japanilaisrotujen sodanjälkeistä elvyttämistä.
Ennen kuolemaansa Dr. Saito on kirjan mukaan itse muistellut, että hänellä oli kansallismielisiä tai ultrakansallismielisiä taipumuksia 1930-luvulla.
Fiilikset historian oppitunnin jälkeen
...on kieltämättä vähän ristiriitaiset. Jostakin syystä alkuperäisrotujen vaarantumisen syyksi mainitaan harvemmin koirien massatuhoaminen. Myös shiban luonnetta kuvaavat ylevät termit, kan'i, ryosei ja soboku merkityksineen, vaikuttavat nyt hyvinkin tuoreelta keksinnöltä ja kenties kansallistunteen nostattamiseksi tekemällä tehdyiltä. Toisaalta kirjasta näyttää harmillisesti puuttuvan se shibojen kannalta mielenkiintoisin osa, eli metsästyskäytössä olleiden alkuperäiskoirien historia kaupunkien ulkopuolella (toki ymmärrettävää, että historiaa on tallentunut paljon enemmän kaupungeissa). Millainen suhde niillä oli ihmisiin? Missä määrin niillä oli isäntiä tai kasvattajia? Ilmensivätkö ne kan'ia, ryoseita ja sobokua, vaikka kukaan ei ollut asiaa erikseen hoksannut ajatella? Vai onko sittenkin parempi niin, että shibojen historia jää osittain salaperäisyyden peittoon?
"Nukahdin jo sen naurettavan japaninspanielin kohdalla."
Ensimmäiset shibat - tai shibat inut, kuten niitä tuolloin kutsuttiin - muuttivat Suomeen vuonna 1988. Ruotsalaisten shibojen näyttelyaktiivisuuden ansiosta rotu ei ollut aivan tuntematon sitä ennenkään, ja 1970-1980-lukujen Koiramme-lehdistä voi harvakseltaan bongata mainintoja ja jopa kuvia shiboista. Tekstit ja kuvat ovat (c) tekijöidensä. Lehtileikkeiden palat julkaistaan tässä historiallisen arvonsa takia.
1980-luku
Manlötens Tomodati (varmana yhteiskunnan silmäätekevä :D), Turun koiranäyttelyn BIS vuonna 1982.Tomodatin esiintyminen on tehnyt vaikutuksen. World Dog Show pidettiin vuonna 1982 Tokiossa. Jutussa esiteltiin hiukan japanilaisia alkuperäisrotuja.Pieni shibaisa tietoisku vuonna 1983. Onko tässä kuvassa sama Tomodati kuin edellä..?Vuoden 1984 Voittaja-näyttelyssä pystykorvaryhmän ykkönen oli shibanarttu Manlötens Umareru-Misoka (jää arvoitukseksi, miksi Koiramme-lehdessä Manlötenin shibat esiteltiin japanilaiseen tapaan ilman kennelnimiosaa).Manlötens Ichiban Shogun, Voittaja-näyttelyn RYP todennäköisesti joskus 80-luvun loppupuoliskolla. Shiba on siis voittanut Voittajassa pystykorvien ison ryhmän ainakin kahdesti. Ichiban Shogun oli myös Suomen ensimmäisen tuontishiban isä. (Kuvan löytämisestä kiitokset Erjalle.) Koiramme-lehteen on aikoinaan voinut ilmoittaa uudet tuonnit ja viennit. Tässä saapuivat Suomen ensimmäiset shibat. Kenties ensimmäisten tuontien inspiroimana löytyy vuoden 1988 lehdestä myös shiban kuvaus. Jutussa käydään läpi rotumääritelmää ja mainitaan haasteiksi liian suuret koot sekä heikot alaleuat. Kennel Madason on/oli brittiläinen kenneli.
1990-luku
Voittaja-näyttelyn ROP vuonna 1993. Taketorami (Fuki) oli myös Suomen ekan shibapentueen emo. Voittaja-näyttelyn ROP 1995 oli Suomessa syntynyt shiba.Fuki jälleen Voittaja-ROP 1996.Shiba kadotti inun jossain vuosien 1995 ja 1996 välillä. Shibapentuja kansikuvassa vuonna 1998. Koirien nimiä ei mainita, mutta kuvaaja on ollut Åsa Lindholm.Myöhemmin vuonna 1998 jutun kuvituskuvana on myös shiba. Kuvaaja sama kuin edellä, voisiko olla tummempi pentukin sama isoksi kasvaneena?Shiboja? 😀Onko Netta shibapentu vai valkokirjava suomenpystykorva? Sattumaa tai ei, samalla nuortenpalstalla (1998) eräs Netta saa hyvänjouluntoivotukset, murheen läpi sinne vihreämmille niityille.
Postaus päivittyy harvakseltaan, jos uusia vanhoja vuosikertoja löytyy.
Vuoristokoira Hama Go, yksi shibojen kantaäideistä. Kuva (c) Shibapedigree.com (?) / Nihon Ken Hozonkain arkistot (?) /tekijä tuntematon.
Tämä blogimerkintä on omistettu shibahistorian nartulle nimeltä Hama Go. Nimen kanjimerkeistä 浜 (hama) tarkoittaa rantaa ja 号 (go) on japanilaisten koirannimien perään yleisesti liitetty markkeri. Hama Gon kerrotaan olleen vuoristokoira Yamanashin alueelta, joka tunnetaan paremmin kainkoirien syntypaikkana. Näin sivuhuomiona sen häntä muistuttaa kuvassa enemmän kainkoirilla yleistä sirppiä kuin shiban tyypillistä kippuraa. Juuri muuta tietoa tästä nartusta ei englanniksi löydy, mutta se on ollut aikuisen shiban kokoinen vuonna 1951.
Tässä vanhassa dokumentissa modernit kantashibat esittelivät shibanassun mittasuhteita ja korvan kaltevuuskulmia. Hama Gon nimi mainitaan muualla dokumentissa, mutta onko se tässä kuvassa keskimmäisenä? Jos ko. koira on jokin muu, niin Entsyymillä on menneisyydessä sitten toinenkin look-a-like. Kuva on saatu blogiin FB-tililtä 柴犬 安曇之華號香港研究及保存會 shiba inu .
Hama Go on ollut yksi moderneja alkushiboja toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka shibojen sukupuusivustolla sille listataan vain kaksi tunnettua jälkeläistä, narttu ja uros - molempien isänä on shibojen kantaisä Naka Go Akaishisou -, ulottuvat niiden polveutumisketjut kaikkiin neljään suureen verilinjaan (Korotaman tapauksessa Ichisuke Go Inoguchin kautta). Gen-linjan kantauroksen takaa Hama Go löytyy sekä emon että isän puolelta yhteensä seitsemän kertaa.
Entsyymin iloinen ja superfeminiininen hymy tuo joskus mieleen Hama Gon aikojen takaa.
Lähteitä, luettavaa ja katsottavaa
Shibapedigree.com - shibojen sukupuusivusto, erittäin suositeltavaa tutkittavaa shibahistoriasta kiinnostuneille
Shiban verilinjalla (engl. bloodline) tarkoitetaan peräkkäisten sukupolvien ketjua, jossa tietyt ominaisuudet periytyvät vahvasti ja ilmentyvät monella seuraavankin sukupolven pennulla. Samaan verilinjaan kuuluvilla koirilla voi olla esimerkiksi tietynlainen ulkomuoto tai luonne. Shibakasvattaja Nobuo Atsumi (kennel Yokohama Atsumi) on kirjoittanut nettisivuilleen Nippo-tuomari Mitsuharu Kanahashin laatimasta tutkielmasta, joka käsittelee shibojen neljää tärkeintä japanilaista verilinjaa. Vaikka tutkielma on jo vuosikymmeniä vanha, pidetään näitä verilinjoja pohjana myös nykyisille linjoille.
Matsumaru Go Shinshuu Nakajima - yksi vanhoista kantauroksista. Matsumaru-linjan vahvuuksiin sanottiin lukeutuvan hyvä rakenne, väri ja rohkea luonteenlaatu.
Shibojen neljä suurta
Jokaisen verilinjan juurella on ollut jokin erityislaatuinen shibauros, jonka hyviä puolia on haluttu vakiinnuttaa jälkeläisiin sukusiitoksen eli lähisukuisten koirien risteyttämisen avulla. Linjojen nimet - Gen-linja, Korotama-linja, Matsumaru-linja ja Tenkou-linja - ovat peräisin näiltä uroksilta. Hyvien ominaisuuksien ohella linjoilla on omat periytyvät rasitteensa. Rotutyypilliseen ulkomuotoon pyrittäessä eri linjoja edustavien shibojen yhteensopivuus on vaihdellut. Kun sukupuussa kuljetaan taaksepäin, polveutuvat kaikki neljä verilinjaa silti myös samoista kantakoirista, joiden avulla rotu luotiin uudestaan toisen maailmansodan jälkeen.
Ichisuke Go Inoguchi. Korotama-linja kulki Ichisuken kautta, sillä Ichisuken on sanottu perineen hyvät ominaisuutensa isoisältään Korotamalta.
Historia elää nykyshiboissa
Linjat ovat luonnollisesti kehittyneet ja ristenneet vuosikymmenten aikana, eikä moni nykyinen shiba enää kuulu selkeästi yhteen tiettyyn linjaan edes Japanissa. Suomessa Kennelliiton jalostusstrategia pyrkii nykyisin turvaamaan koirien geneettistä monimuotoisuutta, joten voimakkaan sukusiitoksen käyttöä ei enää suositella. Shibojen klassiset verilinjat ovat kuitenkin olleet tärkeä osa rodun historiaa ja kehitystä. Näiden linjojen geenit ovat monistuneet ja säilyneet rodussa samalla kun monet muut geenit ovat voineet pudota pois. Löytyykö oman shibasi jalasta esimerkiksi valkoinen sukka? Sukka, tai paremminkin sen aiheuttava geenimuoto, on hyvinkin voinut kulkeutua shiballesi kymmenien koirasukupolvien kautta aina legendaariselta Korotamalta asti.
Lähteitä ja luettavaa
A Journey Beyond Shiba II (Nobuo Atsumi) http://yokohamaatsumi.the-ninja.jp/page002.html
The Total Shiba -kirja (Gretchen Hasket ja Susan Houser, 1997)
Kennelliiton yleinen jalostusstrategia 2018-2022 https://www.kennelliitto.fi/en/media/1029
Shibani Tiikerin (Inaridou Kotarou) emo Harumi (Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou) on syntyjään japanilainen. Se saapui Suomeen lähes vuosikymmen sitten, ja kielimuurin vuoksi sen sukulaisista tiedettiin hyvin vähän. Ne olivat vain nimiä sukutaulussa, eikä niiden googlaaminen länsimaisella kirjoitusasulla tuottanut hakutuloksia.
Olisiko silti mahdollista jäljittää Tiikerin japanilaiset isovanhemmat? Olisiko jossain netissä niistä kuva? Olisiko niissä jopa samaa näköä kuin suomalaisessa tyttärenpojassa? Tehtävä tuntui sekä kiehtovalta että pähkähullulta, sillä japaninkielen taitoni rajoittui no-tavun tunnistamiseen. Käytössäni oli kuitenkin netin nykyaikaiset käännöskoneet - ja mukana enemmän kuin hiukan hyvää tuuria.
Pari ratkaisevaa kanjimerkkiä
Kävi ilmi, että Tiikerin isovanhempien erikoinen kennelnimi kääntyi kanjeiksi tasan yhdellä tavalla - asia, joka ei liene japanilaissanojen kohdalla mikään itsestäänselvyys. Jännittynyt googlaus näillä copypastetuilla kanjeilla heitti uuteen maailmaan, josta en ollut tiennyt mitään: valtavalle japanilaiselle shibasivustolle, jolle oli listautunut Japanin eri prefektuurien shibakasvattajia ja heillä parhaillaan myynnissä olevia pentuja.
Tiikerin emonpuolen japanilainen sukuhaara Kennelliiton rekisterikirjassa.
Katselin Touyou No Yakata -kennelin edustussivulla valokuvia pihasta ja rakennuksista. Tuolla Tiikerin isovanhemmat siis olivat syntyneet ja kirmanneet pikkupentuina. Katselin myös kennelin komeita edustuskoiria, etenkin bläkkäriurosta, jonka kaarihännässä oli jotakin tuttua. Olin tietämättäni törmännyt Tiikerin isoisoisään.
Palasin hakutuloksiin, jossa onnenpotkut jatkuivat. Touyou No Yakata -nimi tarkoittaa itämaista paviljonkia. Kennel on yksi varsin harvoista japanilaiskenneleistä, jolla on netissä omat kotisivut. Kaiken huipuksi tarjolla oli kuvasivu, jossa esiteltiin tärkeimmät jalostuskoirat kennelin historian ajalta.
Nimien konekäännökset olivat koomisia, mutta niiden perään oli lisätty kaikkein paras johtolanka: koirien universaalit NIPPO-rekisterinumerot. Jo alkoi polttaa! Mutta mätsäisivätkö numerot yhteenkään esivanhempaan Tiikerin sukutaulussa? Ja milloin viimeksi olin löytänyt netistä mitään näin jännää? Vertaileva analyysi tuotti nopeasti huikean tuloksen. Kumpikin aiemmin näkemistäni edustusuroksista oli Tiikerin japanilainen isoisoisä. Oudot nimet sukutaulussa muuttuivat Matsuyoshiksi ja Daigoksi, jotka olin nyt nähnyt kuvassa omin silmin.
Ei mikä tahansa isoisä - The Boss
Entäpä seuraava sukupolvi eli Tiikerin omat isovanhemmat? Niiden nimiosien kanjit eivät olleet tiedossa. Koska Tiikerin emon kennelnimi ei ole sama kuin vanhemmillaan, on ne luultavasti myyty pentuina toiselle kasvattajalle. Yritykset kääntää isovanhempien nimiä kanjeiksi eivät tuottaneet tulosta. Vaihtoehdoksi jäi hakuammunta japanilaisten Touyou No Yakata -koirien joukosta. Ehkäpä jokin niistä osoittautuisi kaivatuksi isovanhemmaksi.
Tehtävä oli lopulta naurettavan helppo. Päädyin Instagram-tilille, jonne eräs japanilainen shibanomistaja oli postannut kuvan ja nimitiedot shibansa sukutaulusta. Taro-shiban isä oli sama koira kuin Tiikerin isoisä! Lisäksi Taro-eno muistutti jo itsekin Tiikeriä. Sain tietää, että isoisän kutsumanimi oli Oyabun, siis englantilaisittain The Boss. Hiukan myöhemmin Taron omistaja ilokseni latasi Instagramiin Oyabunin kuvan. The Boss oli vaikuttava näky. Se katseli suoraan kameraan itsevarma virne naamallaan, enkä myöhemmin hämmästynyt, että sillä oli ollut kysyntää sikäläisten shibaneitojen keskuudessa. Kuvatekstissä puhuttiin punaisesta sukulaisesta kaukana Suomessa. Olin saanut Tiikerin yhdistettyä emonsa ja kaikkien shibojen kotimaahan Japaniin.
Mutta missä japanilaiskasvattajien nartut?
Tiikerin japanilainen isoäiti on edelleen arvoitus. Jossakin vaiheessa sukututkimusta aloin aavistella, että koirankasvatus japanilaisittain poikkeaa osin siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Siinä missä nykyisten suomalaisten kasvattajien nartut ovat yleensä pääosassa, ja pentuja toivotaan nimenomaan tietyltä nartulta, vaikuttaa narttujen tehtävä Japanissa olevan pentujen synnyttäminen voitokkaille uroksille. Kasvattajien sivut ovat järjestää urospainotteisia, enkä kovasta yrityksestä huolimatta löytänyt tietoa saati kuvaa yhdestäkään Tiikerin japanilaisen sukupuun esiäidistä. Onneksi koiranomistajien blogeja sentään on perustettu yhtä lailla kotikoirina eleleville nartuille kuin uroksillekin.
Sukututkimus oli kaikkiaan hauska ja koukuttavakin kokemus. Japaniin syntyy vuosittain monta kymmentä tuhatta uutta shibapentua. Näin jälkeenpäin kolmenkin sukupuukoiran löytyminen siitä koiramäärästä tuntuu saavutukselta. Ehkä vielä joskus pääsen japanilaisten shibanomistajien avulla puuttuvan isoäidin jäljille.
Shibaa pidetään yhtenä maailman vanhimmista ja alkukantaisimmista koirista. Kuinka sudesta kehittyi peloton metsästyskoira, joka sittemmin päätyi suosituksi nettimeemiksi? Entä miltä modernin shiban sukupuu näyttäisi, jos eräs 1940-luvulla syntynyt urospentu ei olisikaan selviytynyt penikkataudista? Rodun historia on täynnä kiehtovia juonenkäänteitä.
Historian hämärissä
Kesykoiran synty on eräs ihmiskunnan historian suurista mysteereistä. Toistaiseksi ei ole yksimielisyyttä siitä, missä, milloin ja kuinka moneen kertaan koira on kesytetty. Jopa suden asema koiran esi-isänä on alkanut horjua - on arveltu, että sekä kesykoirat että moderni susi polveutuisivat samasta susimaisesta kantamuodosta, joka on sittemmin kadonnut.
Varhaisimmat tunnetut ihmiset asuttivat Japanin noin 10 000 vuotta sitten. Heidän mukanaan Japaniin saapuivat myös ensimmäiset kesykoirat. Haudoista löytyneiden luurankojen perusteella koirat muistuttivat suuresti shibaa kokonsa ja perusrakenteensa puolesta, joskin niillä oli enemmän raajakorkeutta ja lähes olematon otsapenger. Ne olivat metsästäjä-keräilijöiden kansalle todennäköisesti arvokkaita vahteja ja metsästyskumppaneita. Japanin esihistorian jōmon-kulttuurin mukaisesti koiria kutsutaan jōmonkoiriksi, ja niitä pidetään kaikkien japanilaisten alkuperäisrotujen varhaisimpina esi-isinä.
Japanin luonnonhistoriallisen museon julkaisema postikortti jōmonkauden elämää kuvaavasta näyttelystä. "Jōmon" viittaa saviastioihin, joiden pintaan on painettu nuoralla kuvioita.
Saarivaltion koirakanta muodostuu
Seuraava aalto uudisasukkaita - ja heidän uudenlaisia koiriaan - saapui luultavasti meren ylitse Korean niemimaalta hiukan ennen ajanlaskun alkua. Nämä yayoi-kulttuurin koirat olivat jomonkoiria suurempia, ja niillä oli selvästi erottuva otsapenger. Toisin kuin hartaudella haudatut jōmonkoirat, olivat yayoikoirat ilmeisesti käytössä myös ravintona. Japanilaisten alkuperäisrotujen kantamuodot syntyivät vähitellen jōmonkoirien ja yayoikoirien risteytyessä keskenään. Osansa on antanut myös sukupuuttoon jo kuollut japaninsusi. Uusimpien tutkimustulosteen mukaan japaninsuden geeniperimää on säilynyt hiukan kaikissa koiraroduissa, mutta aivan erityisesti japanilaisissa alkuperäisroduissa. Tämän jälkeen alkuperäisrotujen ja ulkomaailman koirien välinen geenivirta pysyi varsin vähäisenä vuosisatojen ajan, joskin rikkaan eliitin ulkomaiset metsästyskoiratuonnit sekoittuivat toisinaan japanilaisiin koiriin suuremmissa kaupungeissa.
Pieni pensaskoira
Shibaa lukuunottamatta japanilaiset alkuperäisrodut on nimetty esiintymisalueidensa mukaisesti. Shibat (sanan merkityksinä on pidetty pientä kokoa tai punertavaa pensaikkoa) olivat alkujaan pienikokoisten pystykorvien populaatioita eri puolilla Japania. Niitä kutsuttiin "sen ja sen alueen" koiriksi, ja eri alueiden koirilla oli omia erityispiirteitään. Shiban käyttötarkoitus eli pienriistan metsästys vuoristoisessa maastossa edellytti kestävyyttä ja ketteryyttä. Toisaalta villisian tai karhun kohtaaminen vaati koiralta pelottomuutta, toimintakykyä ja nopeita itsenäisiä päätöksiä. Shibat elivät ulkokoirina ja kehittyivät näitä metsästyskoiran ominaisuuksia vaalien. Tiettyyn muottiin jalostaminen alkoi vasta paljon myöhemmin. Metsästyksestä koirien avulla tuli suosittu harrastus myös samurai-soturiluokan keskuudessa aiempaa rauhanomaisemman Edo-kauden aikana.
Japanilaiskoira vanhassa dokumentissa. Mittasuhteet, sapelihäntä, kolmiomaiset silmät ja eteenpäin kallistuneet pystykorvat ovat yhä tallella nykyisissä japanilaisroduissa niille ominaisina rotumerkkeinä.
Japani avautui muulle maailmalle 1800-luvun puolivälissä. Muun kaupankäynnin ohessa maahan saapui suurin joukoin myös länsimaisia koiria, joita alettiin arvostaa vaurauden ja kehityksen symboleina. Länsimaiset koirat syrjäyttivät suosiossa Japanin alkuperäiskoirat ja risteytyivät näiden kanssa. Alkuperäiskoirat, villikoirat ja sudet ilmensivät takapajuisuutta. Niistä haluttiin jopa päästä eroon. Kun huoli japanilaisen koiran säilyttämisestä heräsi 1900-luvun alussa, oli puhdasverisiä alkuperäiskoiria jäljellä enää vain syrjäseutujen metsästäjillä.
Satiirikuva alkuperäiskoirien kohtelusta 1800-luvun lopun Japanissa.
Japanilaisen koiran suojeluyhdistys
Vuosituhansia vanha japanilainen koira siirtyi nykyaikaan pitkälti tohtori Hirokichi Saiton ansiosta. Kerrotaan, että maisema-arkkitehti Saito halusi itselleen koiran, joka muistuttaisi vanhoihin kirjakääröihin piirrettyjä japanilaiskoiria. Kaupungeista metsästyspystykorvia ei enää löytynyt, sillä ne olivat risteytyneet liiaksi ulkomaalaisten koirien kanssa.
Kyläkoiria 1930-luvulla Naganon prefektuurissa. Kuvat kirjasta "Japanilaisen koiran vanha valokuva-albumi".
Tohtori Saito matkusti ympäri Japania etsien ja tutkien alkuperäiskoiria. Hän nimesi eri alueilla tavatut suuret ja keskisuuret koiratyypit paikan mukaisesti – näin syntyivät esimerkiksi akitana ja shikokuna tunnetut rodut. Pienikokoisimmat koirat, jotka esiintyivät lukumääriltään pieninä ryhminä useilla eri alueilla, niputettiin samaan ja nimettiin shibaksi. Pieniä paikalliskoiria olivat esimerkiksi sekishuukoirat, inabankoirat, saninshibat, minoshibat ja awashibat. Jos metsästyspystykorva muistutti riittävästi Japanin historiallista alkuperäiskoiraa, se haluttiin ottaa mukaan koirarekisteriin. Vuoristossa asuvien metsästäjien koiria ostettiin ja lähetettiin kaupunkeihin. Näistä pienistä metsästyspystykorvista muodostui pohja nykyiselle shiballe. Koska shiba ei ole syntynyt erkaantumalla mistään muusta koirarodusta tai roturisteytyksen tuloksena, määritellään se alkukantaiseksi koiraroduksi.
Pienikokoisia metsästyspystykorvia 1920-1930-luvuilta. Oikean yläkulman "Tako" oli ensimmäinen NIPPO:n rekisteröimä pieni japanilaiskoira. Siis ensimmäinen virallinen shiba.
Japanilaisten alkuperäisrotujen säilyttämistä edistävä yhdistys Nihonken Hozonkai eli NIPPO perustettiin vuonna 1928. Kansallisaatteen heräämisen myötä alkuperäisiä japanilaiskoiria alettiin jälleen arvostaa koko maan voimin. NIPPO:n varhaisiin saavutuksiin kuuluivat shiban asema kansallisaarteensa, Japanin alkuperäisrotujen virallinen rotumääritelmä, koirarekisteri sekä ensimmäinen kansallinen koiranäyttely vuonna 1932. Merkittävä ero Suomen Kennelliittoon verrattuna on NIPPO:n vahva kytkös Japanin hallintoon. Esimerkiksi päänäyttelyn korkeimmat palkinnot ovat edelleen eri ministerien myöntämiä.
Nykyshiban alkujuurilla
Shibojen kasvatus alkoi toden teolla japanilaiskoiran standardin kirjoittamisen jälkeen. Jalostustyöllä oli nyt selkeä päämäärä: luoda uuden rotumääritelmän mukainen shiba. Tuloksia arvioitiin etenkin NIPPO:n kaksi kertaa vuodessa pidettävissä päänäyttelyissä, joissa koiramäärät olivat valtavia. Koska shiboja oli jäljellä kovin vähän ja vielä harvempien katsottiin edustavan rotumääritelmän mukaista ihanteellista japanilaista koiraa, olivat ensimmäiset NIPPO-näyttelyissä menestyneet shibaurokset erittäin suosittuja siitoskoiria. Näistä keskeisimpiä olivat Aka Go Fukogu (isänä punainen Ishi, emona black & tan Koro) ja aivan erityisesti Aka Gohon voimakkaasti linjattu Naka Go Akaishisou.
Toinen maailmansota teki koiranpidosta lähes mahdotonta. Shibojen lukumäärä romahti sodan aikana, ja viimeisetkin säilyneet koirat uhkasi tuhota penikkatautiepidemia. Tautiin sairastui – ja siitä selviytyi - myös neljän kuukauden ikäinen Naka Go. Vuoden ikäisenä Naka Go sai pahasti selkäänsä naapurin isommalta koiralta, mutta toipui lopulta vammoistaan. Ehkä näin sisukas shiba on ansainnutkin paikkansa rodun kulmakivenä. Naka Go oli ensimmäinen shiba, joka voitti muut alkuperäisrodut NIPPO:n kansallisessa päänäyttelyssä. Koska shibojen tyyppiä vakiinnutettiin sodan jälkeen kertaamalla Naka Gon ylistettyjä ominaisuuksia, esiintyy tämä lähes 16-vuotiaaksi elänyt uros käytännössä jokaisen nykyshiban sukupuun juurella moneen kertaan. Tässä mielessä modernit shibat ovat samalla tavalla jalostettuja kuin kaikki muutkin koirarodut.
Modernin shiban ideaali ja kantaisä Naka Go eri ikäisenä.
Modernin shiban kasvatus keskittyi Shinshun alueelle (nykyinen Nagano), joten shiban valtavirtatyyppiä on kutsuttu myös shinshushibaksi. Shibojen tunnetun sukupuun varhaisimmat kantakoirat olivat peräisin mm. Saninin alueelta (Ishi ja Aka), Shikokusta (Koro) ja Yamanashin vuoristosta (monet muut), joten modernin shiban geenicocktail sisälsi montaa hiukan erilaista paikalliskoiraa. Modernin perusshiban lisäksi on yhä olemassa pieni määrä saninshiboja ja minoshiboja. Nämä shibatyypit ovat kokeneet omat kannanromahduksensa ja elpymisensä shinshushibojen rinnalla.
Shibat lähtevät maailmalle
Sodan jälkeen 1900-luvun puolivälissä yksittäisiä shiboja saapui sotilaiden ja merimiesten mukana perheiden lemmikkikoiriksi ainakin Yhdysvaltoihin, Norjaan ja Tanskaan. Shibojen hyvin tunnettu historia Euroopassa alkaa vuodesta 1972, jolloin kaksi pientä narttupentua – rekisterinimiltään Akiwaka Hime ja Sachijishi Hime – saapui lentokoneella Japanista Ruotsiin Inga ja Bror Carlssonin omistamaan kennel Manlöteniin.
Kennelin ensimmäinen shibapentue syntyi vuonna 1973. Pentueeseen kuului kaksi punaista ja kaksi valkoista pentua. Japanilaisen koiran rotumääritelmän käännökset sisälsivät myös valkoisen, joten kyseinen väri pidettiin alkuaikoina mukana shibojenkin kasvatuksessa sekä näyttelyissä. Manlöten-shiboja syntyi kolmen vuosikymmenen ajan, joten kennelillä oli erittäin merkittävä asema pohjoismaisen shibankasvatuksen edelläkävijänä.
Toinen varhainen eurooppalainen shibakenneli on nykyään edelleen aktiivinen Del Wasabi Italiassa. Ensimmäiset shibat (sekä akitat) saapuivat Del Wasabiin vuonna 1977. Alempana kuvissa kennelin ensimmäisiä tuontishiboja, narttu Benta Of Ama Higuchisow sekä uros Namihana No Tamahibiki ("Ryuo").
Benta Of Ama Higuchisow. Kuvasta kaunis kiitos (c) Diane Rorich. <3
Namihana No Tamahibiki. Kuva (c) Diane Rorich.
Shiba saapuu Suomeen
Suomen maaperällä shiba on astellut ensi kerran hyvin todennäköisesti suuren koiranäyttelyn osallistujana. Ajalla ennen internetiä koiranäyttelyt toimivatkin yhdessä koirakirjojen ohella tilaisuutena tutustua uusiin rotuihin. Ensimmäiset varsinaiset tuontishibat, Manlötens Beni Hime ja Manlötens Yusho, saapuivat Ruotsista vuonna 1988. Myöhemmin samana vuonna saapuivat myös ensimmäiset Japanin-tuonnit Sekiryu of Dairy Farm ja Taketorami of Dairy Farm Riitta Viitalan Silences-kenneliin. Näiden kahden shiban vuonna 1990 syntynyt pentue oli samalla Suomen ensimmäinen shibapentue. Vuoteen 2020 mennessä 64 kennelnimellistä kasvattajaa on rekisteröinyt yhden tai useamman pentueen, ja kokonaisrekisteröintien määrä ylittänee tänä vuonna 1400 koiran rajan. Shiba on tällä hetkellä Suomessa valtavan haluttu rotu, eikä omaa pentua löydy hetkessä kaikille kiinnostuneille.
"Kiva". Suomen ensimmäinen shiba. Kuva (c) Marjatta P.
Shibojen historian seuraavaa lukua kirjoitetaan parhaillaan. Kun rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta halutaan kunnioittaa, on shiban säilytettävä alkukantaisen metsästyskoiran ominaisuutensa mutta toimittava samalla seurakoirana yhä hektisemmässä kaupunkielämässä. Liioittelematon pystykorvan ulkomuoto, omistajien kertomukset itsepäisistä mutta hurmaavista shiboistaan sekä rodun suuri suosio viittaavat siihen, että shiba on toistaiseksi selvinnyt tästäkin murroksesta varsin hyvin.
Naka Go (keskellä) emonsa Benikon ja poikansa Nakaichin kanssa. Vuosi 1951. Metsästyskoiran alkukantainen ja terävä olemus on nykyshiboissa ja -akitoissa saanut vaihtua chibihahmon pyöreään ja pörröiseen. Se on hinta, jonka nämä rodut ovat joutuneet maksamaan sopeutuessaan uuteen käyttötarkoitukseensa seurakoirina.
Euroopan ensimmäiset tunnetut shibat saapuivat Ruotsiin Inga ja Bror Carlssonin Manlöten-kenneliin 1970-luvun alussa. Ruotsalainen vuosikirja Hundkalendern 1976 sisältää Inga Carlssonin kirjoittaman kiehtovan tekstin, jossa hän kertoo ensimmäisistä shiboistaan sekä rodusta yleisesti. Alla historiallisen tekstin suomenkielinen käännös. Alkuperäisteksti ja kaikki kuvat (c) Inga Carlsson.
Shiba, japanilainen hurmurini
"Shiba, mikä se sellainen on?" kysyin japanilaiselta työtoveriltani, kun hän tiedusteli, oliko meillä Ruotsissa shibakoiria. Hän kertoi, että kyseessä oli pieni vanttera koira, jonka säkäkorkeus oli noin 35-41 cm ja joka oli pystykorvatyyppiä. Shibat olivat ehdottomasti hänen suosikkejaan.
En jaksanut uskoa, että innostuisin itse. Minulla oli aina ollut suuria koiria, ja monien muiden tavoin ajattelin, että kippurahäntäisillä koirilla on tapana haukkua ja purra. Sain nähdä shibakoiria vilaukselta ja kieltäydyin uskomasta, etteivät ne olleet sen suurempia. Ne näyttivät noin 60-senttisiltä ja niin "oikeilta".
Kiinnostuin asiasta ja hankin rotumääritelmän sekä FCI:ltä että Japanista. Kaikki japanilaisen työtoverini ylistyssanat sopivat hyvin yhteen rotumääritelmän kanssa. Shiban tulee olla eloisa, iloinen ja kestävä koira, joka on uskollinen isännälleen. Se oppii nopeasti ja työskentelee mielellään. Se on hiljainen ja haukkuu vain silloin, kun haluaa kiinnittää isäntänsä huomion johonkin. Japanissa shiboja käytetään metsästys-, veto- ja vahtikoirina. (Vai 35-senttinen vahtikoira, nauroin tuolloin. Nyt säälin niitä, jotka yrittäisivät tulla kotiimme silloin, jos käsken Lilla Myn vahtia emäntäänsä.)
Japanilaiset pitävät shibaa "ulkokoirana". Se on tiettävästi useita tuhansia vuosia vanha. Shibakoirien luurankoja on löydetty mm. Jomon-aikakauden raunioista, ja ne näyttävät samanlaisilta kuin nykyäänkin. Japanilaiset ovat jalostaneet ensisijaisesti hyviä käyttökoiria ja pitäneet huolta siitä, että shiba on säilynyt henkisesti ja fyysisesti terveenä. Japanilaisessa rotumääritelmässä mainitaan mm., että "shiba on luonnostaan hienostunut, ei niinkään pröystäilevällä vaan syvällisellä tavalla."
Kuvissa minua kiehtoi eniten shiban pää. Se on erilainen kuin muilla koirilla. Pään muoto itsessään vaikuttaa kahdeksankulmaiselta, ja silmät ovat itämaiseen tapaan vinot. Pää muistuttaa enemmän suden kuin koiran päätä.
Ei kestänyt kauaa, kun olin "myyty". Minulle tulisi shiba! Silloin vaikeudet alkoivat. Japanilaisiin kasvattajiin ei ole helppoa saada yhteyttä. Sitä paitsi japanilaisia on vaikeaa saada myymään. Mutta minulla oli onnea, ja reilun vuoden kirjeenvaihdon jälkeen tärppäsi. Ruotsiin lähetettäisiin kaksi pientä narttupentua.
Toukokuun 28. päivänä vuonna 1972 seisoivat puolihysteerinen emäntä ja täysin rauhallinen isäntä Arlandassa odottamassa Tokion-konetta. On vaikea sanoa, kuka oli iloisempi koirahäkin vihdoinkin saapuessa, pennut päästessään häkistä ulos vai minä saadessani ne vihdoinkin luokseni. Tervetuloseremoniasta muodostui mitä sydämellisin. Me pussailimme, nuolimme ja halailimme.
Kun pennut olivat olleet kotona noin viikon, olivat ne tehneet päätöksensä. Lempeämmästä ja kiltimmästä Sabizhista tuli isännän tyttö, ja pieni tomera My valitsi emännän. Koko perheemme hullaantui pennuista, ja ihmiset olivat niistä kiinnostuneita menimmepä minne tahansa aina Ruotsin Kennelliittoa myöten.
Jotta rotu ei hiipuisi täällä narttuihimme, kirjoitin Japaniin ja tilasin kaksi urospentua. Ne saapuivat Ruotsiin joulukuussa 1972. Koska isännällä ja emännällä oli jo shiba, saivat perheen kaksi poikaa kumpikin oman urospennun. Nuorempi poika Johan, tuolloin 11-vuotias, sai pienemmän pennun ja antoi sille nimeksi Mikko. Mikko oli iloinen, hassu ja riehakas pentu ja sopi hyvin Johanin temperamentille. Hieman rauhallisempi ja varovaisempi Mitzoki sopi paremmin isoveljelle.
Oli jo nähtävissä, että Mitzokista kasvaisi pieni näyttelytähti, mutta oli vaikea arvailla, mitä Mikosta tulisi. Se oli lähinnä ratkiriemukas. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen Johan ja Mikko jakoivat kaiken, sängyn, karkit, ilot ja surut. Johan alkoi opettaa Mikkoa tanssimaan takajaloillaan, istumaan, menemään maahan ja vetämään kärryjä. Nykyään he osallistuvat esityksiin ja kilpailevat tottelevaisuudessa!
My-emon ja Mitzoki-isän ensimmäinen shibapentue syntyi 11. lokakuuta 1973. Pentuja syntyi neljä. Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Tarkoituksena oli myydä molemmat pojat, mutta emäntä katseli liian syvälle esikoispojan viistoihin silmiin, ja niin Bokai jäi meille kotiin. Emmekä ole katuneet! Se on mahtava koira, sekä kaunis, kiltti että nopea oppimaan.
Emäntä ja Bokai kisaavat myös hieman tottelevaisuudessa, mutta Johan ja Mikko peittoavat meidät vielä. Bokai on osoittautunut ahkeraksi jälkikoiraksi. Se selvitti jälkiradan heti kolmannella treenauskerralla, mikä vaikuttaa olevan huima suoritus. Bokain veli Banzai työskentelee Norrtäljen käyttökoirakerhossa pikkuisäntänsä kanssa. Ei haittaa vaikka käyttökoiraihmiset kaikessa ystävällisyydessään alkuun härnäsivät meitä ja kutsuivat shiboja marsuiksi - he vaikenivat huomatessaan, mihin "piskit" pystyivät. Loppukilpailussa Bokai sijoittui neljänneksi 17 koiran joukosta.
Tammikuussa 1975 Mikosta tuli isä, ja Johan sai pitää Mikon tyttären Emikon. Hän kutsuu koiraa Emmaksi ja on jo aloittanut Emman opetuksen. Emma on osoittautunut yhtä hyväpäiseksi kuin isänsä, joten on kiinnostavaa nähdä, kuinka pitkälle he pääsevät tottelevaisuuskilpailuissa.
Johan on koiriensa kanssa mukana Apollo-ryhmässä ja kampanjoi sen puolesta, että pienetkin koirat pystyvät oppimaan ja että niiden tulisikin osallistua tottelevaisuuskoulutukseen. Koulutus tapahtuu aina leikin varjolla ja namipalkkioilla.
Shiban toimimisesta metsästyskoirana meillä ei ole aavistustakaan. Koiramme ovat kasvaneet yhdessä vanhan Daphne-kissan, kääpiökanin ja pienen lammaslauman kanssa. Emme ole huomanneet niissä metsästysviettiä. Mutta yksi narttupennuista, Dijini, asuu nykyään Smoolannissa, ja sen isännällä on tapana käydä hirvimetsällä, joten ehkäpä se pääsee syksyllä mukaan jahtiin.
Juuri nyt koirat kilpailevat siitä, kuka saa adoptoida pienen pulloruokitun karitsan, joka asuu keittiössä. Ne ovat varovaisia karitsan suhteen, mutta voivat olla keskenään melkoisia koviksia. Shibat muodostavat mielellään keskinäisen arvojärjestyksensä itse ja noudattavat sitä. Ne suojelevat pentujaan ulkoisilta vaaroilta, mutta nenäkäs pentu pistetään kyllä ruotuun. Juuri tätä luonnollisuutta arvostan shiboissa kaikkein eniten.
Rotuintoilijalta ei tulisi kysyä rodun huonoista puolista. On aina yhtä vaikeaa keksiä mitään, vaikka tokihan jokaisessa rodussa on jotain, mitä voisi muuttaa. Shiban turkki on työläs kaksi, kolme viikkoa joka kevät, koska silloin paksu pohjavilla irtoaa. Loppuajan vuotta niitä tarvitsee tuskin harjata. Osalle koiranomistajista voi shiban "Olen suurin, paras ja kaunein!" olla työläs. Bokai on saanut lempinimekseen "Cassius Clay". Minua tämä asenne kiehtoo ja pidän siitä, sillä shiba on toisaalta myös niin kiltti, iloinen ja antoisa omalle perheelleen.
Shibakoira on todellakin suuri koira taskukoossa - ja samanaikaisesti oikea halattava nallekarhu.
Inga Carlsson, 1976
Ainutlaatuisia koiria
Koko Euroopassa on 12 kappaletta shibakoiria - ja ne ovat kaikki Inga Karlssonin tuomia tai kasvattamia! Ranskalaiset, englantilaiset, hollantilaiset, saksalaiset ja muut eurooppalaiset ovat yrittäneet ostaa shiboja Japanista, mutta aikaisemmin kukaan ei ole onnistunut siinä. Inga Karlssonilla on täytynyt olla tavattoman hyviä yhteyksiä!
Vaikka shibat häviävät koossa käyttökoiraroduille, vaikuttaa siltä että niissä on käyttöön hyvin soveltuvaa kovuutta ja luonnetta. On todella mielenkiintoista nähdä, miten ne lunastavat odotukset jatkossa. Ehkä käyttökoiraihmisten on pakko vielä muuttaa käsitystään siitä, että vain suuret koirat voivat olla hyviä käyttökoiria…
Uusien rotujen tuomisesta maahamme on tullut hyvin suosittua. Toisinaan voi ajatella, että niitä tuodaan tarpeettoman moniakin. Mutta Japanin-uutuudet, sekä japaninpystykorva (joka esiteltiin aiemmassa koirakalenterissa) että shiba ovat tulokkaita, jollaisia on mukava nähdä! Ne ovat tulleet jäädäkseen - siitä voimme olla varmoja!
Hundkalendern 1976
Huom! Todellisuudessa Euroopan ensimmäinen rekisteröity shiba on saattanut tulla Tanskaan jo vuonna 1969. Italialaiseen Del Wasabi -kenneliin saapui tiettävästi myös shiboja aivan 1970-luvun alussa. Nämä koirat eivät ole aikoinaan olleet Hundkalendernin tekijöiden tiedossa, ja niistä on yhä edelleen vaikeaa löytää lisätietoja. Lähde: https://shibainfo.com/?page_id=62
Vuonna 2018 Suomessa rekisteröitiin ennätysmäärä shiboja. Nämä 116 uutta shibaa yhden ainoan vuoden aikana nostivat suomalaisten shibojen kokonaisrekisteröinnit jo reippaasti yli tuhannen: tätä kirjoitettaessa rekisteröityjä shiboja on yhteensä 1 219. Mutta kuka oli suomalainen shiba numero yksi? Milloin ja mistä se maahamme saapui?
FIN MVA Manlötens Beni Hime, "Kiva"- Suomen ensimmäinen shiba.
Vastauksia on oikeastaan kaksi. Ensimmäinen Suomeen saapunut shiba oli punainen narttupentu Manlötens Beni Hime, kutsumanimeltään Kiva, joka muutti Paimioon. Ajankohdan on täytynyt olla joko loppuvuosi 1987 tai aivan alkuvuosi 1988. Kiva syntyi Ruotsissa Manlöten-kennelissä, jolla oli erittäin merkittävä asema pohjoismaisen shibakasvatuksen alkuaikoina 1970- ja 1980-luvuilla. Tammikuussa 1988 muutti Helsinkiin punainen urospentu Manlötens Yusho eli Jusu. Koirarekisterissä Jusu on myös Suomen shiba numero yksi, joskin sen tietoihin on virheellisesti merkitty rekisteröintivuodeksi jo vuosi 1987. Todellisuudessa Jusu rekisteröitiin Suomen Kennelliitossa Marja Talvitien tarkistamana 18.1.1988.
Puolivuotias Manlötens Yusho, "Jusu", laivassa matkalla uuteen kotiinsa Suomeen. Kuva (c) Marjatta P.
Ruotsalainen Manlöten oli Inga ja Bror Carlssonin omistama kenneli ja karanteeniasema, jonne ensimmäiset shibat saapuivat Japanista vuonna 1972. Vuonna 1973 kenneliin syntyi koko Euroopan ensimmäinen shibapentue (kts. kuva Shibainfo.comissa). Manlöten oli ruotsalaisessa shibankasvatuksessa pitkään johtava nimi, sillä uuden shibakannan suojelemiseksi narttupennut myytiin yleensä ilman jalostusoikeutta. Viimeinen Manlötens-shibapentue rekisteröitiin vuonna 2001.
Listaus Suomen 15 ensimmäisestä tuontishibasta (KoiraNet-tietokannan mukaan)
1. FIN MVA Manlötens Beni Hime ("Kiva"), punainen narttu, rekisteröity 1988, tuontimaa Ruotsi (ei jälkeläisiä)
2. Manlötens Yusho ("Jusu"), punainen uros, rekisteröity 1988 (tiedoissa virheellisesti 1987), tuontimaa Ruotsi (ei jälkeläisiä)
Jonna: "Odotin nuorena tyttönä Messukeskuksen joulunäyttelyssä -86 silloisen basenjin ryhmäkehään pääsyä. Kehään oli tulossa myös kaunein ikinä näkemäni koira Benikatsura (om. Inga ja Bror Karlsson). Silloin tiesin, että seuraava rotu olisi shiba inu ja jollain maailman ihmeellä sain vanhemmat vakuuttuneeksi asiasta. Pitkän projektin jälkeen Jusu tuli meille 16.1.1988."
Manlötens Yusho, "Jusu" - Suomen toinen shiba. Kuvat (c) Marjatta P.
3. FIN MVA Sekiryu Of Dairy Farm ("Saku"), punainen uros, rekisteröity 1988, tuontimaa Japani
4.C.I.B FIN MVA Taketorami Of Dairy Farm ("Fuki"), punainen narttu, rekisteröity 1988, tuontimaa Japani
C.I.B FIN MVA Taketorami of Dairy Farm, "Fuki" - Suomen ensimmäisen shibapentueen emo. Kuva (c) Riitta Viitala
Fukin toukokuussa 1990 syntynyt punainen narttupentu Silences Kaguyahime oli ensimmäinen Suomessa päivänvalon nähnyt shibapentu. Silences-shibojen sukulinja jatkui vielä 2000-luvun alussa kennel Rusthollin pentueissa, mutta näillä shiboilla ei ole enää nykyään jälkeläisiä.
5. FIN MVA Manlötens Imoto ("Yoko"), punainen narttu, rekisteröity 1989, tuontimaa Ruotsi (ei jälkeläisiä)
FIN MVA Manlötens Imoto, "Yoko".
6. Wellshim Yukari ("Yukari"), punainen narttu, rekisteröity 1989, tuontimaa Englanti
7. FIN MVA Wellshim King Of Spades ("Sami"), black & tan -uros, rekisteröity 1990, tuontimaa Englanti
8. FIN MVA Kolima Chuck Chee No-Akako ("Nipa"), punainen uros, rekisteröity 1990, tuontimaa Belgia, toisen Silences-pentueen isä
Sari: "Nipa tuli minulle sijoituskoiraksi keväällä 1992 ja kuoli joulukuussa 2002. Nipa oli minun ensimmäinen koira. Sitä ennen perheessä oli ollut kissoja. Tuossa vaiheessa oli elämäntilanne sellainen, että voin ottaa koiran. Mietin rotua pitkään. Silloin ei ollut nettiä joten olin koirakirjojen ja harvojen näyttelyiden varassa. Shibaa en ollut nähnyt kuin kirjan kuvassa, mutta se vastasi parhaiten melko tiukkoihin kriteereihini. Sain Kennelliitosta Riitta Viitalan numeron. Pentuja oli hänellä tiedossa vain Hollannissa. Se oli minulle täysin poissuljettu ajatus. Puhelun kestäessä hän kertoi, että hänellä on pari urosta, joista toisen voisi sijoittaa minulle."
FIN MVA Kolima Chuck Chee No-Akako, "Nipa". Kuvat (c) Sari Tuominen
9. Holker Takaku, punainen narttu, rekisteröity 1991, tuontimaa Englanti
10. FIN MVA Mono Taifu ("Taifu"), black & tan -narttu, rekisteröity 1991, tuontimaa Tanska
11. FIN MVA Mono Uchu Daikaiju Guilala ("Ufo"), valkoinen uros, rekisteröity 1991, tuontimaa Tanska
Wellshimin puolisisarukset, Monon puolisisarukset ja Holker Takaku saivat 90-luvun alussa erilaisina yhdistelminä pentueita kenneleille Gravelbays, Marisven, Sea-Rock ja Vaahteranlehden. Ne ovat varhaisimmat suomalaiset shibat, jotka voivat edelleen löytyä uusien pentujen sukutauluista.
12. Mono Tozoku ("Zoku"/"Manu"), punainen uros, rekisteröity 1991, tuontimaa Tanska (ei jälkeläisiä)
13. FIN MVA Hweeko Akai ("Aki"), punainen uros, rekisteröity 1993, tuontimaa Hollanti
14.FIN MVA Hweeko Bijutsu Go ("Misu"), punainen narttu, rekisteröity 1993, tuontimaa Hollanti (ei jälkeläisiä)
15. Hweeko Birodo-San, black & tan -uros, rekisteröity 1993, tuontimaa Hollanti (ei jälkeläisiä)
Kennel Hweekon omistaja on ulkomuototuomari Elina Tan-Hietalahti. Osa Hweeko-shiboista on syntynyt Hollannissa, osa Suomessa. Näistä kolmesta Hweeko-täyssisaruksesta Hweeko Akai esiintyy nykyshibojen sukutauluissa Natural-kennelin kantanartun Kinkain Onohimen isänä.
Mutta olivatko 1980-luvun lopulla saapuneet shibat myös ensimmäiset suomalaiset shibat? Norjan shibayhdistyksen sivuilla voi lukea hauskan tarinan, jossa Japanissa vierailleet vanhemmat toivat pikkutytölleen mukanaan söpön lemmikkikoiran. Vuosi oli 1960, tätä epävirallista tuontia ei koskaan rekisteröity, ja koira oli black & tan -shibanarttu.
Tämä blogimerkintä on jatkuvasti päivittyvää mallia. Kerro kommenteissa, jos sinulla on muistoja, kuvia tai muuta lisätietoa Suomen ensimmäisistä shiboista! 🙂
Suuret kiitokset: Riitta, Karin, Vesku, Sari ja Jusun omistajat.
