”Me olemme shiiboja!” ”Shiboja, senkin tomppeli. S-H-I-B-O-J-A.”

Miten shiba lausutaan? Lyhyt vastaus: yhdellä i-kirjaimella. Näin siksi, että japanin kielessä lyhyet ja pitkät vokaalit muuttavat sanan merkitystä kuten suomessakin, ja shiba on japanilainen sana. Muistan, että puhuin itse pitkään shiiboista. ”Shiba” kuulosti töksähtävältä ja jotenkin, noh, possumaiselta.

Shiibaa kuulee silti käytettävän. Mitä tapahtuu, jos sanot shiiba?

Silloin onkin koko ajan oltu aivan vaihtoehtoisen historian porteilla.

Japanissa on oikeasti kylä nimeltä Shiiba (椎葉). Sata vuotta sitten Shiibassa eleli oma paikalliskoirakantansa Shiiba Inu (椎葉犬). NIPPO:n perustajat olivat tietoisia näistä shiiboista, mutta tulivat syystä x siihen tulokseen, ettei niitä oteta mukaan japanilaisen koiran suojeluohjelmaan. Samalla tavalla kävi monille, monille muillekin paikallisille metsästyspystykorville.  

Takayasu Inu ja Gunma Inu. Meillä voisi olla nykyisin nihonkeneissä takayasunkoiria ja gunmankoiria. Tai niitä shiibankoiria. En ole löytänyt niistä vielä kuvaa.

Shiiban kanjit kääntyvät ainakin muotoon pyökki + lehti. Shii-alku on itse asiassa sama kuin shiitake-sienissä. Eli mitään kovin kaksimielistä ei varmaan japanilaisenkaan korvaan kuulu, jos shibasta on joskus tullut shiiba. Ehkä suomalaisesta kuulostaisi samalta, jos ulkomaalainen ääntäisi lapinkoiran laapinkoirana.

Lisäksi mä olen 100% varma, että olen joskus, jossain nähnyt maininnan, että Koiramme-lehti on opettanut ääntämään shiban pitkällä iillä. Oon kohta 50-luvulla, eikä ole vielä tullut ko. opinkappaletta vastaan. Alan epäillä, että etin väärästä suunnasta ja se on tapahtunut 2000-luvun puolella.

”Lopputulema on että shiiboja.”

Japanilaiskoirien valikoituminen nykyisin tunnettuihin rotuihin on sitten kokonaan oma ilmiönsä. Mullakin alkoi jossain vaiheessa historiaseikkailuja orastaa ajatus, että hetkinen, millä perusteella japanilaiskoiran määritelmä lyötiin lukkoon, jos japanilaiskoirat kerran olivat sukupuuton partaalla ja Japanin oikeasti alkuperäisistä koirista oli jäljellä pelkkiä luita ja piirroskuvia. Tuossa uudessa koirakirjassa käsitellään aika kriittisestikin samaa kysymystä, ja:

Ei myöskään ole takeita siitä, että japanilaisessa koirastandardissa näkyvä ulkonäkö on aidon japanilaisen koiran ulkonäkö. Se luultavasti sisälsi ihanteellisen kuvan ja heijasti tuon ajan vaikutusvaltaisten jäsenten mieltymyksiä. Ei voida kiistää sitä, että alkuperäinen japanilainen koira ei ehkä alun perin sopinut ”kuuluiselle koiralle”. Hyvännäköinen koira ei välttämättä tee hyvää metsästyskoiraa, kuten ammattimetsästäjät väittävät.

日本犬の誕生 (Japanilaisen koiran synty, 2017) Google Lens -käännös.

Sitten tuli vastaan tämmönen:

Kun esine on määritelty luonnonmuistomerkiksi, ei sitä voi korjata tai muokata uudestaan.

Kaikki nykyiset alkuperäisrodut on Japanissa määritelty luonnonmuistomerkeiksi. Se oli aikoinaan taktinen veto NIPPO:lta, koska sen ansiosta ihmiset saatiin kiinnostumaan alkuperäiskoirista. Kohtalon ivaa, että sama asia, joka sata vuotta sitten pelasti japanilaiskoirat, tulee koitumaan niiden tuhoksi nyt, jos ja kun roturisteytykset on mahdoton ajatus.

”Ihminen… olen silti ylpeästi shiba, ja tässä ja nyt. Eikö se riitä?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *