Japanin alkuperäisrotujen historiaa on tallennettu vuosikirjoihin jo kauan ennen netin sukupuusivustoja – jotka perustuvat varhaisten koirien osalta luultavasti samaisiin vuosikirjoihin. Kirjasarjassa ”Japanilaisten koirien suuri valokuvakokoelma” esitellään suurimmissa näyttelyissä menestyneitä akitoja, shiboja, kishuja, shikokuja, hokkaidoja ja kainkoiria kuvan, perustietojen ja sukutaulun kera. Tässä kirjassa kuvia on otettu ainakin vuosina 1971-1975. Kirjan lopusta löytyy myös muita koiria, joiden valintaperuste jää epäselväksi.

Tämä narttu on voittanut palkinnon. Japanilaisen kalenterin ”Showa 46” vastaa vuotta 1971. Mukana on toisinaan myös tuomarin ja omistajan kommentteja.

Kirjassa on lähes 300 sivua mustavalkoisia valokuvia, joita on mukava katsella, vaikka ei osaisi sanaakaan japania. Näissä kuvissa…

  • Akitojen ja jossain määrin myös kishujen kintut ulottuvat taivaaseen asti.
  • Shibat eivät vielä näytä pyöreiltä tai chowimaisilta.
  • Kainkoirat eroavat muodoltaan eniten kaikista muista ollen selkeästi suorakulmion mallisia.
  • Turkit näyttävät ulkokoiran turkeilta.
Toinen palkittu, kaunis, simppeli narttu. Nimen kanjien eräs lukutapa on Suzuyakko Go.
On täällä palkittu myös meitä uroksia!
Tämä prikulleen sama ilme näkyy joissakin bläkkärilinjoissa edelleen (Tiikerin japanisuku esim.) Koiran tuplaisoisä Koronaka Go löytyy shibojen sukupuusivulta: http://www.shibapedigree.com/details.php?id=63622
Keskikokoisia nihonkenejä.

Vanhempiakin shibakirjoja voi nykyään helposti ostaa esim. Yahoo! Japanin huutokaupoista välityspalvelun kautta. Laita hakusanaksi shiban kanjit. Maksaminen onnistuu PayPalilla, ja tullauksen voi hoitaa kokonaan netissä (kirjojen alvi on kohtuullinen, joten tälle yksilölle tuli tullimaksua noin 7 euroa).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *