Siirry sisältöön

Kategoria: Terveys

Julkaistu Kommentoi Virus, joka melkein tuhosi modernin shiban

Vuosi 2021 jää historiaan koronapandemian takia, joten vuoden viimeisen blogipostauksen aiheeksi valikoitui eräs koirien virus. Kyseinen virus on läheistä sukua tuhkarokolle ja kuuluu siten morbillivirusten perheeseen. Tämä virusperhe tunnetaan äärimmäisen tehokkaasta kyvystään tarttua ja levitä aerosolina, joka jää ilmaan leijumaan niin että tartunta näyttää tulevan tyhjästä. Blogipostauksen virus hyökkää koiran elimistössä immuunijärjestelmän soluihin, kudosten pintasoluihin ja pystyy tunkeutumaan jopa aivoihin. Oirekuva on pahimmillaan ihottuman, kuumeisen flunssan ja rajun vatsataudin yhdistelmä, joka huipentuu epilepsian kaltaisiin hermosto-oireisiin. Koska immuunijärjestelmä on ajettu alas, käyttävät muut pöpöt herkästi tilaisuutta hyväkseen ja aiheuttavat päälle keuhkokuumeen. Toisen maailmansodan jälkeen tämä virus tappoi sukupuuton partaalle lunnikoirat Norjassa ja verotti rajusti myös sodasta selvinneitä shiboja Japanissa.

Niin että ota koirallesi se penikkatautirokote.

Kahden ja puolen kuukauden ikäinen shibapentu vuonna 1948. Penikkatauti tulee iskemään tähän kaveriin sen ollessa nelikuinen.

Loikkasiko ihmisen tuhkarokko koiraan?

Ensimmäiset penikkatautiin sopivat kuvaukset ovat peräisin 1730-luvulta Etelä-Amerikasta. Eurooppaan virus ilmestyi vasta 20 vuotta myöhemmin. Oirekuvan perusteella penikkatautivirus yhdistettiin jo tuolloin ihmisten tuhkarokkoon, ja taudin arveltiin hypänneen ihmisestä koiriin. Tuhkarokko ja penikkatauti ovat nopeasti mutatoituvia RNA-viruksia, joten niiden historiaa on vaikeaa selvittää kovin pitkän ajan takaa. Osa nykyaikaisista molekyyligenetiikan tutkimuksista tukee silti hypoteesia, että penikkatautiviruksen esi-isänä olisi ollut ihmisen soluihin sopeutunut virus. Muutama kriittinen mutaatio tuhkarokkoepidemian aikana on oletettavasti muuttanut virusta siten, että uudet virukset ovat tunnistaneet kohteekseen ihmisen sijasta koiran. Loikkaus voi siis tapahtua yhtä hyvin ihmisestä eläimeen päin.

Penikkatautiviruksen elinkierto isäntäsolussa. Huomaa kuvassa SLAM ja Nectin-4. Nämä on kuin ACE2 koronavirukselle, eli solun pinnalla olevia reseptoriproteiineja, joiden kautta virus pääsee solun sisälle. Kuva (c) Rendon-Marin, S., da Fontoura Budaszewski, R., Canal, C.W. et al. Tropism and molecular pathogenesis of canine distemper virus. Virol J 16, 30 (2019). https://doi.org/10.1186/s12985-019-1136-6

Penikkatauti hengitetään sisään

Yleisin tartuntatapa on se, että tartunnan saanut koira yskäisee tai aivastaa virusta ulos hengitysteistään. Lähellä oleva tai samassa kohdassa seuraavaksi nuuskiva koira imaisee ilmassa hengailevan viruksen omiin hengitysteihinsä. Tartunnan voi saada myös minkä tahansa muun eritteen (sylki, rähmä, virtsa, ulosteet...) mukana kosketustartuntana tai esimerkiksi vesikupin välityksellä. Tartunnan saanut koira levittää virusta jo ennen oireiden alkamista, ja kaikille tartunnan saaneille oireita ei edes tule. Taudin itämisaika on 1- 4 viikkoa ja riippuu virusvariantista, koiran iästä ja luontaisesta vastustuskyvystä. Elimistön ulkopuolella viruspartikkeli kuivuu ja inaktivoituu huoneenlämmössä melko nopeasti. Koska penikkatautiviruksella on ympärillään lipidikalvo, jota se tarvitsee soluun tunkeutumiseen, voi penikkatautiviruksen desinfioida pinnoilta ja esineistä etanolin avulla.

Virukset suhtautuvat eri tavoin erilaisiin menetelmiin päästä niistä eroon. Koiran parvovirukset esimerkiksi nauravat kuorossa käsidesillesi. Käsien mekaaninen puhdistus tehoaa paremmin.

Oirekuva ja vakavuus vaihtelee

Kaikki sairastuneet koirat eivät sentään saa ekan kappaleen mässäilevää versiota penikkataudista. Kuten koronassa, tartunta voi olla myös oireeton. Varsinaiseen penikkatautiin liittyy noin 50 % kuolleisuus aikuisilla koirilla. Pennuilla lukema on tätä korkeampi. Ensioireina on yleinen apaattisuus, ruokahaluttomuus ja kuumeilu. Flunssaoireet, suolisto-oireet, silmätulehdus, ihomuutokset ja aivotulehduksen oireet seuraavat viruksen levitessä elimistöön. Harvinaisempi ja erikoinen oire on polkuanturoiden ja kirsun liikakasvu ja kovettuminen ylimääräisen keratiinintuotannon takia. Aivoihin edennyt virus voi jäädä lymyämään hermosoluihin krooniseksi penikkataudiksi, vaikka koira selviytyisi taudin akuutista vaiheesta. Pikkupentuikäisillä toipujilla penikkatauti voi jättää jälkensä pysyvien hampaiden hammaskiilteeseen, joka on ollut kehittymässä taudin aikana. Lääkettä tai parannuskeinoa ei vielä ole, joten suonensisäisellä nesteytyksellä ja muulla hoidolla pyritään tukemaan elimistön toimintaa ja estämään bakteeri-infektiot, kunnes elimistö saa viruksen kuriin.

Penikkatautirokote on Suomessa osa penturokotuksia

Suomalaiseen rokotusohjelmaan penikkatautirokote kuuluu osana kolmoisrokotetta (tai nelosrokotetta), joka annetaan pennuille kolmen ja neljän kuukauden iässä. Rokotetun emon maidosta imettyjen vasta-aineiden uskotaan suojaavan pikkupentua tartunnalta. Emolta saadut vasta-aineet katoavat jossakin vaiheessa luovutusiän jälkeen, mutta ajankohtaa ei voi tietää tarkasti. Kolmen kuukauden ikäinen pentu voi olla jo suojaton, jolloin rokotus aktivoi sen oman immuunijärjestelmän. Joillakin pennuilla emon vasta-aineita voi olla yhä jäljellä, jolloin ne hoitelevat rokotteen eikä rokotuksesta ole pennulle hyötyä. Neljän kuukauden iässä emon vasta-aineet ovat hävinneet, joten kaikki pennut immunisoituvat viimeistään "tehosterokotuksella".

Koirien vauvakirjaan on tallentunut maininta 90-luvun penikkatautiepidemiasta. Epidemiasta on olemassa tutkimusjulkaisu "Outbreak of canine distemper in vaccinated dogs in Finland", ja syyksi on todella pystytty jäljittämään tehoton Dohyvac-rokote. Tauti alkoi levitä, kun laumaimmuniteetti heikkeni. Samaan aikaan penikkatauti todettiin luonnonvaraisessa supikoirassa.

Uudet loikkarit

Rokotteen keksimisestä huolimatta penikkatautivirus ei ole hävinnyt maailmasta, sillä rokotuskattavuus vaihtelee maittain. Lisäksi koiran penikkatautiviruksen on havaittu tartuttavan muita koiraeläimiä, näätäeläimiä, pandoja, kädellisiä ja nyt ilmeisesti myös isoja kissaeläimiä. Nämä villieläimet voivat toimia penikkatautiviruksen varantoina luonnossa ja palauttaa viruksen kesykoirille, kenties jälleen hieman muuntuneena. Korona on opettanut paljon virusten uskomattomasta kyvystä mutatoitua sekä sen seurauksista. Penikkatauti on laajan isäntälajikirjonsa ja etenkin voimakkaan tartuttamiskykynsä takia tarkan silmälläpidon alaisena. Ihmisten onneksi tuhkarokolta suojaava immuniteetti antaa ainakin osittaisen suojan myös muita morbilliviruksia vastaan.

Mutta mitä tapahtui penikkataudin saaneelle shibapennulle?

No, kerrotaan, että postauksen alussa tavattu pentu sairastui ja poti penikkatautinsa niin vaikeana, että selviytyminen vaati ympärivuorokautista hoitoa. Se kuitenkin toipui, eli lopulta lähes 16-vuotiaaksi, voitti ensimmäisenä shibana NIPPO:n kansallisen koiranäyttelyn ja nimettiin koko rodun ideaaliksi, jollainen syntyy vain kerran vuosisadassa. Jos penikkatauti olisi vienyt Naka Go Akaishisoun, näyttäisi modernin shiban sukupuu hyvin, hyvin erilaiselta kuin nyt.

Lähteitä ja luettavaa

Cross-species transmission of canine distemper virus—an update (Beineke ym., 2015)

Morbillivirus Infections: An Introduction (de Vries ym., 2015)

New world origin of canine distemper: Interdisciplinary insights (Uhl ym., 2019)

Outbreak of canine distemper in vaccinated dogs in Finland (Ek-Kommonen ym., 1997)

Pathogenesis and immunopathology of systemic and nervous canine distemper (Beineke ym., 2009)

The Total Shiba (Haskett ja Hauser, 1997)

Wildlife Reservoirs of Canine Distemper Virus Resulted in a Major Outbreak in Danish Farmed Mink (Neovison vison) (Trebbien ym., 2014)

Julkaistu Kommentoi Shiba ja krooninen enteropatia

Kun koiran vatsavaivat pitkittyvät eikä oireilulle löydetä eläinlääkärissä muuta yksittäistä syytä, puhutaan kroonisesta enteropatiasta. Krooninen viittaa yli kolme viikkoa jatkuneeseen oireiluun, enteropatia taas suoliston sairauteen. Koska ripulointi on enteropatian huomattavin oire, käytetään suomeksi myös ilmaisua krooninen ripuli. Japanilaisissa tutkimusjulkaisuissa on raportoitu shibojen kohonneesta enteropatian riskistä ja muita rotuja heikommasta ennusteesta, kun kyse on vaikeasta enteropatiasta.

Krooninen enteropatia on sairautena hiukan epämääräinen. Diagnoosi on mahdollinen, jos koiran pitkäkestoisia vatsavaivoja ei tutkitusti aiheuta suolistoloisten, kasvaimen tai jonkin sisäelinsairauden kaltainen muu syy. Vatsavaivojen oirekuva ja oireiden voimakkuus voi vaihdella lievästä vakavaan. Sairauden arviointiin on kehitetty CIBDAI-taulukko (canine inflammatory bowel disease activity index), jossa pisteytetään koiran apaattisuus, ruokahaluttomuus, oksentelutiheys, ulosteiden kiinteys, ulostuskerrat sekä laihtuminen.   

Hoidoksi ruokavalio, antibiootit tai immunosuppressantit

Krooninen enteropatia luokitellaan tarkemmin sen mukaan, minkälainen hoito siihen tehoaa. Ruokavalioon vastaavassa enteropatiassa koiran tila kohenee, kun ravinnosta poistetaan suolistolle sopimattomat ruoka-aineet. Käytännössä tämä tapahtuu eliminaatiodieetin avulla. Vaihtoehtona on myös allergisille koirille tarkoitettu nappula, jossa proteiini on valmiiksi pilkottua. Antibiootteihin vastaavassa enteropatiassa antibioottikuuri rauhoittaa suoliston, joskin oireet voivat palata pian kuurin loputtua. Immuunijärjestelmää lamaavaan lääkitykseen vastaavassa enteropatiassa hoitokeinona on tyypillisesti tulehdusreaktiota hillitsevä kortisoni. Jos ruokavalio, antibiootti tai kortisoni ei tuo apua, luokitellaan sairaus hoitoihin vastaamattomaksi enteropatiaksi.

Aiheuttajana ehkä immuunijärjestelmä

Kroonisten enteropatioiden perimmäinen tautimekanismi ei ole vielä selvillä. Eräs epäily on koiran oma immuunijärjestelmä, joka reagoi liian voimakkaasti suolen sisältöön - esimerkiksi ravinnossa olevaan proteiiniin tai johonkin suolistobakteerilajiin. Tällöin immuunijärjestelmän puolustussoluja kertyy suolen pinnan limakalvolle "taistelemaan" oletettua vihollista vastaan, ja seurauksena on tulehdusreaktio. Pitkittynyt tulehdus taas häiritsee suolen toimintaa ja ravinteiden imeytymistä. Lopulta suolinukka voi madaltua ja suoleen kehittyä haavaumia. Muita tulehdusta kiihdyttäviä tekijöitä saattavat olla esimerkiksi suolen limakalvon heikkous tai suoliston mikrobien epätasapaino. 

Useilla koiraroduilla on havaittu rotukohtaista alttiutta tietyntyyppisiin enteropatioihin, joten vaivan uskotaan olevan osittain perinnöllinen. Shibanomistajat mainitsevat toisinaan koiransa herkkävatsaisuudesta. On epäselvää, onko herkkävatsaisuus pohjimmiltaan sama asia kuin lievä muoto ruokavalioon vastaavasta kroonisesta enteropatiasta. 

Koepala paljastaa tulehduksen 

Etenkin vaikeaoireisen kroonisen enteropatian yhteydessä koiran suolistosta otetaan usein koepala. Jos koepalasta havaitaan puolustussolujen kertyminen suolen limakalvolle, voidaan antaa myös varsinainen tulehdusdiagnoosi, joka on tyypillisesti lymfo-plasmasytäärinen enteriitti. Lymfosyytit ja plasmasyytit ovat immuunijärjestelmän soluja, ja enteriitti on hienompi nimi ruoansulatuskanavan tulehdukselle. Tulehdus (inflammaatio) tarkoittaa siis elimistön puolustusreaktiota ja se voi aktivoitua myös muun syyn kuin bakteeritartunnan (infektio) takia. 

Suolisto-oireiden kohdalla on lisäksi huomioitava suoliston imukudossyövän eli lymfooman mahdollisuus, sillä vakava-asteisen suolistotulehduksen ja lymfooman erottamista pidetään joskus vaikeana. Suoliston pitkäaikainen tulehdus itsessään saattaa altistaa lymfooman synnylle.

Yhteenveto koirien kroonisista enteropatioista. "Tulehduksellisen suolistosairauden" (IBD, inflammatory bowel disease) käyttöä ei enää suositella, sillä koiralla se poikkeaa ihmisten vastaavasta.

Vaikeassa tautimuodossa shibojen ennuste muita rotuja huonompi

Japanilaisissa tutkimuksissa on havaittu, että shiboilla esiintyy hoitoon vastaamatonta kroonista enteropatiaa enemmän kuin muilla roduilla keskimäärin. Tutkimuksissa oli tarkasteltu vain niitä eläinsairaalan koirapotilaita, jotka eivät olleet saaneet apua ruokavaliosta tai antibiooteista. Näillä shiboilla pohjukaissuolen (duodenum) vakavat haavaumat olivat yleisempiä kuin muilla roduilla. Oireista ruokahaluttomuus oli shiboilla muita rotuja yleisempää. Kortisonihoidosta huolimatta shibapotilaista oli puolen vuoden jälkeen elossa vain 46 % (muunrotuisista 83 %) ja vuoden kuluttua 31 % (muunrotuisista 74 %). Varsinaisena kuolinsyynä vaikeassa kroonisessa enteropatiassa on yleensä ravinteiden imeytymättömyys ja aliravitsemus sekä suoliston verenvuoto.

Ikä ja oireiden voimakkuus vaikuttavat ennusteeseen

Toisessa japanilaistutkimuksessa on tarkasteltu pelkkiä shiboja ja etsitty asioita, jotka ennustivat lopputulosta. Vaikeaa kroonista enteropatiaa sairastavan shiban elinajan ennuste oli kortisonihoidon alkaessa valoisampi, mikäli se oli alle 7-vuotias ja oireilun voimakkuus oli CIBDAI-taulukolla laskettuna alle yhdeksän pistettä. Shiban sukupuolella tai koolla ei ollut merkitystä. Useimmat shibat saivat aluksi apua kortisonihoidosta, mutta oireilulla oli taipumus palata jatkuvasta lääkityksestä huolimatta. 

Tutkimuksessa oli yhteensä 25 shibaa; näistä 16 menehtyi puolen vuoden sisällä diagnoosista. Yhdeksän shibaa selvisi yli puoli vuotta, ja kaksi shibaa sinnitteli vielä viiden vuoden kohdalla. Kuolinsyy liittyi kaikilla enteropatiaan. Vielä kertauksena, että nämä synkät luvut koskivat vain niitä shiboja, joiden krooninen enteropatia ei ollut vastannut ruokavalioon tai antibioottihoitoon - oman shiban mahdollisiin vatsavaivoihin löytyy apu hyvin todennäköisesti jo ruokavalion tuunaamisella.

Koiran suolisto-oireilun arviointiin käytetty CIBDAI-taulukko.

Pelastiko ulosteensiirto shiban?

Miten hoitaa suolistosairasta potilasta, jota mikään nykyinen hoitomuoto ei auta? Viime aikoina suoliston pieniin vakioasukkaisiin eli bakteereihin ja muihin mikrobeihin on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota eri sairauksien yhteydessä. Jos kroonisen enteropatian syynä onkin haitallisten bakteerilajien valikoima, voi ongelma ratketa bakteerikantaa vaihtamalla. 

Uusi tapauskertomus Japanista kuvailee hoitoihin vastaamatonta enteropatiaa sairastaneen shiban, jolle tehtiin ulosteensiirto lupaavalla lopputuloksella. Shiban paksusuoli ja umpisuoli huuhdeltiin tähystyksellä puhtaaksi, minkä jälkeen tilalle ruiskutettiin lajitoverin ulostetta vesiliuoksena. Lahjoittajana toimi terve 5-vuotias beagleuros.

Shiba alkoi toipua enteropatian oireista ja ripulointi loppui kokonaan kolmen kuukauden kuluttua hoidosta. Yhdeksän kuukauden kohdalla shibaa on voitu pitää edelleen suolistosairaudesta parantuneena, eikä haittavaikutuksia havaittu. Ulosteensiirron pitkäaikaisesta tehosta ei koirilla ole vielä olemassa riittävästi seurantatutkimuksia, mutta melko yksinkertaisena menetelmänä se saattaa hyvin olla yksi tulevaisuuden hoitokeinoista vaikeimmissa enteropatioissa.     

Lähteitä ja luettavaa:

The characteristics of short- and long-term surviving Shiba dogs with chronic enteropathies and risk factors for poor outcome (Okanishi ym., 2013)

Chronic enteropathy in canines: prevalence, impact and management strategies (Dandrieux ja Mansfield, 2019)

Pathological features of intestinal T-cell lymphoma in Shiba dogs in Japan (Matsumoto ym., 2017)

Prognostic factors associated with survival in dogs with lymphocytic-plasmacytic enteritis (Ohno ym., 2006)

A Retrospective study in 21 Shiba dogs with chronic enteropathy (Ohmi ym., 2010)

Successful outcome after a single endoscopic fecal microbiota transplantation in a Shiba dog... (Sugita ym., 2021)            

Julkaistu Kommentoi Miksi olet niin pieni, mameshiba?
Mameshiba (oikealla) on aikuisena noin kymmenen senttiä tavallista shibaa matalampi. Kuva © 2021 Lyu, Feng, Zhu, Ren, Dang, Irwin, Wang and Zhang (Whole Genome Sequencing Reveals Signatures for Artificial Selection for Different Sizes in Japanese Primitive Dog Breeds)

Mameshibaksi kutsutaan shiban pienikokoista muunnosta (mame = papu, viittaus pienuuteen), jota tavataan lähinnä Japanissa. Mameshiboja pidetään kiistanalaisina monella tavalla: kasvatus viis veisaa shiban rotumääritelmän säkäkorkeudesta, ja pienikokoisuuteen pyrkiminen voi johtaa siihen, että jalostusvalinnoissa sivuutetaan muita tärkeitä asioita. Mameshiban suosio perustunee siihen, että pieni on söpöä. Shibojen alkuperäinen ja tärkein rotujärjestö Japanissa (NIPPO) on erikseen linjannut, ettei tunnusta mameshibaa shibaksi. Ainoa mameshiboja Japanissa rekisteröivä järjestö on The Kennel Club of Japan (KCJ), jota ei tule sekoittaa FCI:n alaiseen Japan Kennel Clubiin (JKC).

Mameshiboja koskeva konekäännös NIPPO:n nettisivulta.

Miten mameshiba eroaa geneettisesti tavallisesta shibasta?

Tämän blogipostauksen varsinainen aihe on uusi tutkimusjulkaisu, jossa on vertailtu mameshibojen ja normikokoisten shibojen genomeja. Lähtökohtana on ollut oletus, että mameshiba on sinänsä rotupuhdas shiba, jolloin eroavaisuudet geeneissä voisivat selittää nimenomaan kokoeroa. Huomioita tutkimuksesta:

  • Tutkimus on kiinalais-kanadalainen yhteistyö, ja julkaistu Frontiers in Genetics -tiedelehdessä, joka on ok-tasoinen lehti (vaikuttavuuskerroin neljän pintaan).
  • Tutkimuksessa mameshibaa kutsutaan omaksi alkuperäisrodukseen, mikä käy ilmi jo otsikosta "Whole Genome Sequencing Reveals Signatures for Artificial Selection for Different Sizes in Japanese Primitive Dog Breeds". Lukiessa tulee muutenkin vaikutelma, etteivät tutkijat ehkä ole olleet järin kiinnostuneita koirista tai roduista - kiinnostavaa on ollut shiban ja mameshiban kokoero, josta todella saa hyvän tutkimusidean kokogeenien etsintään.
  • Tutkimuksessa on otettu verinäytteet 59 normishibasta ja 35 mameshibasta. Näistä on sekvensoitu perimät (=selvitetty DNA:n emäsjärjestyksen kirjaimet) ja etsitty selkeitä eroja normishibojen ja mameshibojen välillä. Selkeä ero = jokin versio tietystä perimän kohdasta on rikastunut ja yleistynyt mameshiboissa jalostusvalinnan takia. Tuloksia on analysoitu useilla populaatiogenetiikan työkaluilla, jotka menevät tässä yli aiheen ja bloginpitäjän arviointikyvyn. Tutkimus on läpäissyt asiantuntijoiden vertaisarvioinnin hyvään lehteen, joten pitäkäämme geenituloksia luotettavina. Vakuuttavuutta lisää useiden eri analyysimenetelmien rinnakkainen käyttö.
  • Selkeitä eroja on todella löytynyt 12 perimäalueelta. Toisin sanoen tämä tutkimus on havainnut (jalostus)valintaan viittaavia alueita DNA:ssa, joissa tietynlainen versio on alkanut yleistyä mameshiboissa verrattuna normishiboihin. Kuvittele, että kasvattaisit pelkkiä bläkkärishiboja valtavalla koiramäärällä - tällöin mustien jalostuskoirien suosiminen aiheuttaisi tietenkin sen, että koirissasi alkaisi yleistyä mustan värin aikaansaava geeniversio. Sama on tapahtunut pienten mameshibojen kasvatuksessa, paitsi että kokoon vaikuttaa useampi kuin yksi geeni.
  • Tutkimustapa ei ole "geenintarkka", mutta koiran perimän tietokannasta voidaan katsoa näitä alueita tarkemmin.
  • Havaituille perimäalueille osuu yhteensä yhdeksän tunnettua geeniä, joista vain yksi (PRDM16) on aikaisemmin yhdistetty kokovaihteluun nisäkkäillä mutta ei vielä koirilla.
  • Jo aiemmin tunnetuista "koirien kokogeeneistä" tutkimus havaitsi kolme mätsäävää perimäaluetta (joilta löytyvät geenit IGF1, SMAD2 ja LCORL, tuttuja MyDogDNA-profiileista), mutta ero ei ollut näiden osalta yhtä selkeä (ts. vain kaksi kolmesta analyysimenetelmästä havaitsi ne). Tulkinta: nämäkin geenit voivat selittää mameshiban pienuutta, mutta niiden vaikutus ei ole ollut ratkaiseva.
"Onpas monimutkaista!"

Lyhyt versio: tutkimuksessa löydettiin merkkejä geneettisistä jalostusvalintaeroista normishiban ja mameshiban välillä. Erot saattavat liittyä yhdeksään tunnettuun geeniin, joita voidaan pitää nyt uusina ehdokkaina koirien kokogeeneiksi. Tarkempia lisätutkimuksia näistä geeneistä on todennäköisesti tulossa lähivuosina. Populaatiogenetiikkaan perehtyneiden kannattaa tarkastella enemmän raakadataa. Tutkimuksessa ei ainakaan suoraan mainita, että mikään mameshiboissa selkeästi yleisempi perimän versio (eli oletettu kokogeenimuoto) löytyisi vain mameshiboilta mutta ei lainkaan normishiboilta. Koska mameshiban pienikokoisuus voi hyvinkin piillä useissa eri geeneissä, tavallisen kokoisille shiboille tuskin syntyy pennuksi varsinaista mameshibaa, ja poikkeava koko selittyy ennemmin kasvuhäiriöllä tai sairaudella.

Lähteitä ja luettavaa

Whole Genome Sequencing Reveals Signatures for Artificial Selection for Different Sizes in Japanese Primitive Dog Breeds (Lyu ym., 2021) https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34335687/

Julkaistu Kommentoi Shiban erikoinen punasolu

Punasolu eli erytrosyytti on pikkuruinen verisolu, jonka tärkein tehtävä on kuljettaa happea muille elimistön soluille. Kypsyessään punasolu menettää lähes kaikki soluelimensä ja alkaa täyttyä happea sitovalla hemoglobiinilla. Verrattaen yksinkertaisesta rakenteesta huolimatta shiban ja muiden itäaasialaisten rotujen punasoluista on löydetty hämmästyttävän monia ominaisuuksia, jotka erottavat ne länsimaisten koirien punasoluista. Jokaisen shibanomistajan on hyvä olla tietoinen tärkeimmistä eroista, sillä ne saattavat joissakin tilanteissa vaikuttaa oman shiban hyvinvointiin. 

Jono punasoluja hiusverisuonessa. Hemoglobiinin sisältämä rauta saa punasolut näyttämään tummilta elektronimikroskoopissa. Ylempänä näkyvät pyöreät "jutut" on muiden solujen tumia. Näyte on peräisin hiirestä, mutta tällaisella solutasolla koira lienee samanlainen.

Nurinkuriset ionit voivat johtaa virhediagnoosiin

Aasialaisilla roduilla - shibat mukaan lukien - tavataan punasoluja, jotka sisältävät paljon kaliumia ja vähän natriumia. Useimmilla koirilla näiden elimistön toiminnan säätelyyn käytettävien ionien suhde punasoluissa on juuri päinvastainen. Eron aiheuttaa punasolun pinnalle jäävä kuljetusproteiini, joka pumppaa kaliumia sisään ja natriumia ulos.

Vuoden 1997 tutkimuksessa yli kolmasosa japanilaisista shiboista minoshibaa lukuunottamatta edusti korkean kaliumin punasoluja. Ominaisuus periytyy resessiivisesti. Runsaskaliumisia punasoluja ei pidetä sinänsä terveysriskinä, mutta ne hajoavat herkemmin osmoottisen paineen vaikutuksesta eli silloin, kun punasolujen sisälle kertyy vettä. 

Korkean kaliumin punasolut voivat vuotaa kaliumia verinäytteen seerumiosaan ja aiheuttaa verikokeen mittaustulokseen jopa vaarallisen korkealta näyttävän kaliumarvon. Shibasanomien numerossa 1/2021 tutustuttiin Julia Suuriniemen artikkelissa tarkemmin ilmiöön nimeltä Pacific Rimism eli pseudohyperkalemia. Pseudohyperkalemian mahdollisuus on shiban tapauksessa huomioitava, ettei koiraa aleta turhaan lääkitä virheellisen verikoetuloksen perusteella.

Perusterveen shiban verikokeen tuloksia. Kaliumarvo on viiterajojen sisällä, joten verinäyte ei viitannut (pseudo)hyperkalemiaan. Punasoluihin liittymätön mutta huomionarvoinen tulos shiboilla on maksavauriota ilmentävä ALAT. Rodussa esiintyy geenimuotoa, joka laskee terveen koiran ALAT-arvoa normaalia alemmas. Jos tällaisen koiran ALAT-arvo kohoaa sairauden takia, voi se näyttää testituloksissa yhä "normaalin rajoissa olevalta".

Vahvuuksia ja heikkouksia

Korkean kaliumin punasolujen aineenvaihdunnassa on havaittu tiettyjä poikkeavuuksia. Ne pystyvät esimerkiksi vastustamaan L-sorboosia, joka vaurioittaa koiran tavallisia punasoluja. L-sorboosi on sokeri, jota esiintyy pieninä määrinä mm. pihlajanmarjoissa. 

Erikoista kyllä, koirilla punatautia aiheuttava alkueläin Babesia gibsoni lisääntyy erityisen tehokkaasti korkean kaliumin punasoluissa, jolloin taudin oireet ovat oletettavasti voimakkaammat. Kyseinen loinen leviää eräiden punkkilajien välityksellä ja on toistaiseksi melko harvinainen Pohjois-Euroopassa. 

Ei sipulia etenkään shiballe

Korkean kaliumin punasoluihin kertyy yleensä moninkertainen määrä glutationi-nimistä biomolekyyliä verrattuna tavallisiin punasoluihin. Punasoluissa glutationi toimii hapettumisenestoaineena, joka suojelee hapettumiselle herkkää hemoglobiinia. Hapettuminen liittyy kemian hapetus-pelkistysreaktioihin ja on nimestä huolimatta tässä eri asia kuin kuljetettavan hapen normaali sitoutuminen hemoglobiiniin. 

Sipuli ja valkosipuli ovat koirilta kiellettyjä ruoka-aineita juuri punasolujen vuoksi. Sipulien sisältämät rikkiyhdisteet aiheuttavat punasoluissa hapettumista, jolloin punasolut vahingoittuvat ja hajoavat. Seurauksena on pahimmillaan vaikea hemolyyttinen anemia. 

Vaikka ylimääräinen glutationi näyttää suojelevan punasoluja muilta hapettavilta yhdisteiltä, on sipuli omituinen poikkeus. Shibojen runsaasti kaliumia ja glutationia sisältävät punasolut ovat vielä herkempiä vaurioitumaan sipulin rikkiyhdisteiden takia kuin tavalliset punasolut. Tämä koskee sekä raakaa että kypsennettyä sipulia.

Kohtalokkaasta määrästä sipulia per painokilo on vaikea löytää tarkkaa tietoa, mutta vanha tapauskertomus vuodelta 1977 mainitsee korkean glutationin koiran, joka sairastui vakavasti syötyään vain puolikkaan keitetyn sipulin.   

Shiban punasolu virusinfektion hillitsijänä?

Punasolun pinnalta sojottaa ulospäin monenlaisia rasva- ja hiilihydraattiketjuja. Eräs näistä glykolipideistä sisältää siaalihappo-nimisen osan, josta koirilla on kahta eri muotoa: A-tyyppi ja G-tyyppi. Länsimaisten koirien punasolut edustavat A-tyyppiä, kun taas shiboilta ja muilta itämaisilta koiraroduilta hokkaidonkoiraa lukuunottamatta löytyy myös G-tyyppiä. G-tyyppi periytyy dominoivasti. 

Asian merkitys on epäselvä, mutta solun pinnan siaalihappojen tiedetään olevan taudinaiheuttajien suosimia tarttumiskohteita. Esimerkiksi koiran parvovirus sitoutuu paljon herkemmin punasolun G-tyyppiseen siaalihappoon kuin A-tyyppiseen. Parvovirus ei kuitenkaan pysty käyttämään punasolua isäntänään, sillä se tarvitsee lisääntymiseen tumallisen solun. 

On esitetty arveluja, että punasolujen siaalihapot toimisivat kärpäspaperin tavoin  "virusloukkuina" sitoessaan taudinaiheuttajia. Tällöin G-tyypin punasolut voisivat antaa shiballe edun parvoa vastaan, mikäli viruksen leviäminen verenkierron välityksellä hidastuu. Pelkän parvon takia G-tyypin punasolut eivät silti olisi ehtineet kehittyä, sillä koiran parvovirus on mutatoitunut kissan viruksesta tiettävästi vasta 1970-luvun lopulla.

"Mikään punasolu ei korvaa rokotusta! Onko omasi muuten ajan tasalla?"

Vitaminoitu punasolu torjuu happiradikaaleja

C-vitamiini eli askorbiinihappo on tärkeä biomolekyyli sekä kasvuiässä että hapetusvaurioiden torjunnassa. Koira pystyy valmistamaan C-vitamiininsa itse, joten se ei tarvitse sitä ravinnosta. Koiranpennuilla C-vitamiinin kulutus on aikuista suurempi, joten pennun punasolut sisältävät tietyn kuljetusproteiinin, jonka kautta soluun virtaa  C-vitamiinin "käytettyä" muotoa. Punasolun sisällä käytetty vitamiininjämä muutetaan takaisin toimivaksi C-vitamiiniksi. 

Normaalisti tämä kyky häviää pennun kasvaessa. Monilla shiboilla kyseinen kuljetusproteiini kuitenkin säilyy aikuisiällä, jolloin punasolut jatkavat toimintaansa C-vitamiinin kierrätyskeskuksina. Ominaisuus periytyy resessiivisesti ja on havaittu myös akitoilla. 

C-vitamiinia punasoluissaan kierrättävät shibat ovat todennäköisesti muita paremmin suojassa hapettavilta yhdisteiltä. Yhdessä punasolujen glutationi ja C-vitamiini muodostavat jo tuplavarmistuksen hapetusvaurioiden varalta. Ovatko tällaiset erikoisuudet yleistyneet itäaasialaisissa koirissa vain sattumalta vai jotakin tarkoitusta varten rotujen vuosituhansia kestäneen historian aikana? 

Perusterveen shiban verikokeen tuloksia, jatkuu. Punasolujen eli erytrosyyttien kokonaismäärä on suuri, mutta yksittäinen punasolu on kooltaan pienehkö (MCV-arvo, yksikkö femtolitroja). Pieneen punasoluun mahtuu vähemmän hemoglobiinia (MCH-arvo, yksikkö pikogrammoja).

Punasolujen kokovaihtelut luultavasti rotuominaisuus

Vaikuttaa siltä, että shiban punasolut voivat luonnostaan olla tavallista pienikokoisempia eli mikrosytoottisia. Tällöin verikokeen tuloksissa sekä punasolujen keskitilavuus että hemoglobiiniarvo voivat olla hiukan viitearvoja alhaisempia. Myös verihiutaleiden (trombosyyttien) määrä voi alittaa viitearvon alarajan:

Verisivelyssä verihiutaleita oli hyvin, niissä jonkin verran koon vaihtelua ja joitakin kasaumia, mitkä ovat voineet vaikuttaa koneellisen laskennan tulokseen, joka oli viiterajan alle. Shiboilla voi myös esiintyä viiterajaa alhaisempia verihiutalearvoja ilman sairauden oiretta. Verihiutalearvot on syytä tarkistaa mikäli ilmenisi mitään verenvuotoon viittaavia oireita, esim. mustelmia, pistemäisiä verenvuotoja (petekkioita) linakalvoilla, veristä oksentelua/ripulia tms. (t. ELL)

18 shibaa kattavassa tutkimuksessa pienikokoisia punasoluja löytyi peräti 12 shibalta. Aasialaisissa roduissa esiintyy myös anisosytoosia, jolloin saman koiran punasoluissa havaitaan epätavallista koon vaihtelua. Toisaalta korkean kaliumin punasolut voivat olla kooltaan tavallista suurempia. 

Tutkitut shibat ovat olleet kliinisesti terveitä, joten oireettomalla koiralla pienet poikkeamat viitearvoista punasolujen mittaustuloksissa saattavat olla myös tyypillinen rotukohtainen löydös ilman, että asiasta tarvitsee huolestua.    

Lähteitä ja luettavaa

Canine and feline parvoviruses preferentially recognize the non-human cell surface sialic acid N-glycolylneuraminic acid (Löfling ym., 2013)

Evaluation of frequency and intensity of asymptomatic anisocytosis in the Japanese dog breeds Shiba, Akita, and Hokkaido (Aniolek ym., 2017)

Evaluation of microcytosis in 18 Shibas (Gookin ym., 1998)

Further Studies on the Red Cell Glycolipids of Various Breeds of Dogs. A Possible Assumption about the Origin of Japanese Dogs (Hashimoto ym., 1984)

Hereditary high-potassium erythrocytes with high Na, K-ATPaSe activity in Japanese shiba dogs (Maede ym., 1990)

Heredity of red blood cells with high K and low glutathione (HK/LG) and high K and high glutathione (HK/HG) in a family of Japanese Shiba Dogs (Fujise ym., 1997)

High concentration of blood glutathione in dogs with acute hemolytic anemia (Maede, 1977)

Incidence of dogs possessing red blood cells with high K in Japan and East Asia (Fujise ym., 1997)

Inhibition of Na,K-ATPase activity reduces Babesia gibsoni infection of canine erythrocytes with inherited high K, low Na concentrations (Yamasaki ym., 2005)

Japanese Shiba dogs possessing erythrocytes with high Glut-1 activity and high ascorbic acid recycling capacity (Ogawa ja Hishiyama, 2011)

L-Sorbose does not cause hemolysis in dog erythrocytes with inherited high Na, K-atpase activity (Goto ym., 1992)

Pseudohyperkalemia eli "Pacific Rimism" (Julia Suuriniemi, Shibasanomat 1/2021)

Reduced glutathione accelerates the oxidative damage produced by sodium n-propylthiosulfate, one of the causative agents of onion-induced hemolytic anemia in dogs (Yamato ym., 1999)

Julkaistu Kommentoi Shiba geenitestissä: shibojen geneettinen monimuotoisuus

Geenitestisarjan kolmas ja viimeinen osa käsittelee shibojen geneettistä monimuotoisuutta. Tällä tarkoitetaan rodussa esiintyvien geenimuotojen runsautta. Vastakohtana on tilanne, jossa lähes kaikilla koirilla olisi samanlaiset, mahdollisesti vialliset geenimuodot elintärkeistäkin geeneistä. Tällöin peittyvästi periytyvät ongelmat alkaisivat yleistyä rodussa. Monimuotoisuuden vaaliminen auttaa näin vastustamaan sukusiitostaantumaa, joka uhkaa suljettuja rotukoirakantoja. Se hyödyttää myös jokaista syntyvää shibaa. Uusien tutkimusten perusteella shibojen monimuotoisuus on koirarotujen keskitasoa, mutta se on jakautunut rotuun epätasaisesti.   

Nykyiset shibat polveutuvat niistä koirista, joita alettiin NIPPO-rekisteröidä Japanissa 1920-luvulla. Jossakin vaiheessa rotuun ei enää otettu uusia koiria, ja uusien pentujen vanhemmat olivat itse NIPPO-rekisteröityjä kantakoirien jälkeläisiä. Shibojen geenipooli oli muodostunut ja sulkeutunut, minkä jälkeen samat geenimuodot ovat periytyneet uusille sukupolville sekoittuen uudenlaisiksi geeniyhdistelmiksi. 

Modernin shiban tärkeimmät kantakoirat on listattu Shibapedigree.comin erinomaiselle sukupuusivustolle. Nykyshiboilla nämä japanilaiset koirat odottavat noin 20 sukupolven päässä erittäin monen polveutumisketjun juurella.

Kennelliiton sukutaulussa näkyvä sisäsiitosprosentti voi kuitenkin näyttää nollaa siksi, että laskeminen ulottuu vain muutamien sukupolvien päähän ja olettaa, että vanhimmat esivanhemmat ovat keskenään täysin eri sukuisia. Shiboissa ja muissakin rotukoirissa kiertävät rodun kantakoirien geenimuodot - tähän perustuu rotujen olemassaolo ja säilyminen.  

Eriperintäisyys ylläpitää terveyttä 

Useimpien muiden eläinten tavoin shibapentu perii yhden setin geenejä emältään ja toisen isältään. Molemmissa seteissä on samat geenit, joilla on tietty nimi, sijainti ja tehtävä, mutta tarkemmin katsottuna geenit voivat esiintyä hiukan erilaisina geenimuotoina. Tällainen lisääntymistapa on kehittynyt eläimille jonkin syyn takia. On ollut edullista, että geenisettejä tulee kahdelta yksilöltä uudenlaisiksi yhdistelmiksi. 

Jos toisen vanhemman geenisetissä on rikkinäiseksi mutatoinut geenimuoto, pystyy toisen vanhemman toimiva geenimuoto yleensä pelastamaan tilanteen. Toisaalta jokin mutaatio voi joskus harvoin olla myös hyödyllinen tai muuttua tulevaisuudessa hyödylliseksi, mikäli elinolosuhteet muuttuvat. Lisäksi terveyden ja elinvoiman kannalta ajatellaan olevan hyvä, että jälkeläinen saa tietyistä geeneistä toimivat mutta hiukan erilaiset geenimuodot. Jos parittelevat yksilöt ovat sukulaisuuden takia keskenään liian samanlaisia, kahden eri geenisetin tarjoama turva ja hyöty menetetään.

Jälkeläisrajoitukset turvaavat monimuotoisuutta

Rotukoirien ongelmana pidetään sitä, että kantakoiria on ollut pieni määrä eivätkä kaikki niiden geenipooliin lahjoittamat geenimuodot ole pysyneet mukana. Toinen maailmansota ja tautiepidemiat romahduttivat monet rotukoirakannat. Näin kävi myös shiballe. Sittemmin rotujen geenimuotovalikoima on voinut yksipuolistua entisestään, kun pieni osa koirista on lisääntynyt "muidenkin edestä". Sekä ihmisten että eläinten arvioidaan kantavan perimässään aina muutamia haitallisia, resessiivisiä geenivirheitä - siis rikkinäisiä geenejä. Koirien tapauksessa ne voivat olla peräisin rodun kantayksilöiltä tai uusista mutaatioista, eikä resessiivistä geenivirhettä tyypillisesti pysty havaitsemaan päälle päin sen kantajasta. 

Kuva 1. Yksinkertaistettu kaavio kolmesta geenistä ABC nykyisessä shibapopulaatiossa, jossa koirat kuvaavat eri kantakoirista polveutuvia sukulinjoja. Koira on resessiivisesti periytyvät taudin suhteen terve, jos se perii edes toiselta vanhemmaltaan ehjän geenimuodon (vihreä). Jos aakkoset jatkuisivat eli geenejä olisi kuvassa useampia, olisi jokaisella koiralla todennäköisesti jokin geeni rikki eli jokin kirjain punaisena. Tämän takia mahdollisimman monen perusterveen ja elinvoimaisen shiban vihreät eri suvuista olisi hyvä pitää tasaisesti mukana. Samasta syystä ei tule olemaan realistista karsia geenitesteillä kaikkien mahdollisten sairauksien kantajia pois lisääntymästä - jäljelle ei jäisi lopulta yhtäkään koiraa. Shibasiluetin piirtänyt Taru M.

Kuvassa 1 kruunulla merkitty jalostuskoira on saanut monia jälkeläisiä. Myös sen jälkeläiset ovat lisääntyneet, jolloin rikkinäinen geenimuoto kuvitteellisesta C-geenistä (punainen) on alkanut yleistyä ehjien C-geenimuotojen (vihreät) kustannuksella. Kruunukoiralle sukua olevien kantajien jälkeläisellä on lopulta 25 % mahdollisuus periä sama viallinen geenimuoto kummaltakin vanhemmaltaan. Suomessa shibojen PEVISA-ohjelma rajaa yhden koiran jälkeläismääräksi 25 pentua. 

Elinvoimaisuuden lasku on hälytysmerkki

Suurin osa geeneistä ei liity koirien ulkomuodon yksityiskohtiin vaan koodittaa valmistusohjeita solun ja elimistön toiminnan kannalta tärkeille proteiineille. Viallinen geenimuoto, jolloin proteiini ei rakennu tai toimii huonosti, voi johtaa johonkin selkeään diagnosoitavaan sairauteen tai epämääräisempään elinvoiman laskuun. 

Viallisten geenimuotojen kertymistä pidetään syynä sukusiitostaantumaan, joka ilmenee esimerkiksi  lisääntymisvaikeuksina, kitukasvuisuutena, infektioherkkyytenä ja jopa kognitiivisten kykyjen heikkenemisenä. Vakavimmat geenivirheet ovat homotsygoottisina (peritty sekä emältä että isältä) letaaleja, jolloin tällaiset pennut kuolevat jo alkioina tai syntyvät elinkelvottomina, ja pentueluvut pienenevät.         

Toistojaksot tutkimuksen työkaluina

Shibojen geneettistä monimuotoisuutta on kartoitettu useammassakin tutkimuksessa (kts. Taulukko 1). Näissä on tarkasteltu monessa kohtaa koiran perimää sijaitsevia toistojaksoja, joiden pituus vaihtelee herkästi eri sukulinjoissa. Myös arkisempi geenitesti eli polveutumismääritys perustuu toistojaksoihin. Koska toistojaksot eivät täytä geenin määritelmää, kutsutaan niiden eri pituisia versioita tässä alleeleiksi eikä geenimuodoiksi.

Toistojaksoissa havaittava alleelien lukumäärä ja eriperintäisyys (eli heterotsygotia) ei suoraan kerro siitä, montako erilaista geenimuotoa rodussa on jostakin elintärkeästä geenistä. Asian merkitys on ehkä helpompi hahmottaa käänteisesti: jos kaikilla koirilla olisi samanlaiset, yhdeltä koiralta periytyneet versiot toistojaksoista, olisivat myös tämän koiran piilevät geenivirheet voineet levitä koko rotuun. Näin on käynyt esimerkiksi lunnikoirasyndroomasta kärsiville lunnikoirille. 

Taulukko 1. Koirarotujen monimuotoisuustutkimuksia shiboilla ja muilla roduilla. Populaatiogenetiikan termeillä on tarkemmat merkityksensä, mutta pikaohjeena: mitä isompi lukema, sitä parempi sekä tutkimuksen että monimuotoisuuden kannalta.

Shibojen monimuotoisuus keskitasoa mutta epätasaista

Shibojen geneettistä monimuotoisuutta on pidetty vuoden 2001 tutkimuksen (Kim ym.) perusteella varsin alhaisena myös muihin japanilaisrotuihin verrattuna. Uudemmat tutkimukset, joissa otoksena on ollut huomattavasti suurempi määrä shiboja sekä Japanista (Arata ym., 2016) että Yhdysvalloista (Veterinary Genetics Laboratories VGL, 2021), ovat löytäneet rodusta enemmän muuntelua. Näiden tutkimustulosten perusteella shibojen monimuotoisuus on toistojaksojen alleelien määrällä mitattuna ja muihin koirarotuihin verrattuna keskitasoa. Toisaalta on havaittu, ettei monimuotoisuus esiinny rodussa tasaisesti, sillä tietyt 3-4 alleelia ovat "yliedustettuina" ja löytyvät suurelta osalta tutkituista shiboista. Tämän joukon ulkopuolelle jää perimältään harvinaisempia shiboja. 

Tiikeri oli yksi kaikkein monimuotoisimpia tutkittuja shiboja entisessä MyDogDNA-tietokannassa. Vanhempiensa perusteella se on myös DLA-geenialueiltaan eriperintäinen. Tiikerillä ei ole vielä 5-vuotiaana ollut mitään allergioihin tai autoimmuunisairauksiin viittaavaa. Sillä tuntuu myös olevan rautainen vastustuskyky koirapuiston pöpöjä kohtaan. Toisaalta eriperintäisyys ei suojannut sitä kivesvialta. Päivitys 2022: Eikä suojannut lopulta allergialtakaan. 5-v kesällä orasti ja 6-v kesällä ilmeni selkeästi koivun kukintaan ajoittuva allergiaoireilu. Huonompi juttu shiboille.

Rotukoirat ja hukattu geeniperimä

VGL:n geenitestauksessa rotukoiria verrataan myös geneettisesti kaikkein monimuotoisimpiin kyläkoiriin maailman eri kolkista. Vertailun perusteella shiboissa arvellaan säilyneen noin 30 % koirille mahdollisesta muuntelusta. Lukema on korkeampi kuin länsigöötanmaanpystykorvilla (7 %), samaa tasoa kuin akitoilla (24 %) ja alhaisempi kuin toyvillakoirilla (60 %). Noin puolet tutkituista shiboista vastasi oman heterotsygotiansa määrässä sellaista pentua, joka syntyisi vapaasti lisääntyvien kyläkoirien joukossa täyssisarusten paritellessa.    

DLA-geenialue voi vaikuttaa pariutumiseen

VGL:n geenitesti tarkastelee erityisesti dog leukocyte antigen (DLA) -geenialuetta. DLA-geenit periytyvät yhdessä geenisetteinä. Tämä alue on erittäin mielenkiintoinen, sillä se liittyy immuunijärjestelmän toimintaan kaikilla selkärankaisilla eliöillä. Geenialueen yleisnimi on major histocompatibility complex (MHC) ja siinä tavataan enemmän muuntelua kuin missään muissa tunnetuissa geeneissä. Juuri näiden geenien osalta eri lajien naaraat suosivat itsestään poikkeavia parittelukumppaneita. Menettelyn ansiosta pennut perisivät vanhemmiltaan erilaiset setit DLA-geenejä, joten luonto näyttää pyrkivän heterotsygotian säilyttämiseen.

Taulukko 2. VGL:n tutkimuksen tuloksia 123 shiban DLA-geenialueista. Kolme valtavirtaversiota erottuu selvästi kummassakin DLA-luokassa. Yleisyys 0.004 tarkoittaa tässä sitä, että kyseinen DLA-versio on löytynyt yhdestä ainoasta shibasta.

Allergiaa ja autoimmuunisairauksia? 

DLA-geenialue liittyy siis immuniteettiin ja omien solujen erottamiseen tunkeilijoista. Joskus nämä toiminnot häiriintyvät. Koiraroduilta on tunnistettu lukuisia DLA-versioita, jotka yhdistyvät autoimmuunisairauksien ja atopian kohonneeseen riskiin. Myös shiboissa on tavattu kilpirauhasongelmia, vaikeita tulehduksellisia suolistosairauksia ja allergioita. 

VGL:n tutkimus on löytänyt shiboista 15 erilaista versiota luokan I DLA-geenisetistä ja 17 versiota luokan II DLA-geenisetistä (kts. Taulukko 2). Versiomäärien vertailua muihin rotuihin: länsigöötanmaanpystykorva 6 ja 4, suursnautseri 14 ja 15, ja kääpiövillakoira 33 ja 23. Monimuotoisuus ei DLA-geenienkään perusteella esiinny rodussa tasaisesti: yli 60 %:lla shiboista on jokin kolmesta yleisimmästä versiosta sekä luokan I että luokan II DLA-geeniseteistä. Ilmiö saattaa kuvastaa nykyshibojen historiaa, sillä Japanissa shiboista on määritetty 3-4 suurta sukulinjaa. Toisaalta kaikki harvinaisemmat geeniversiot eivät automaattisesti ole arvokkaampia kuin “tavisversiot” - ne saattavat olla harvinaisia myös siksi, että periytyvät yhdessä jonkin terveysongelman tai täysin epärodunomaisen piirteen kanssa.

DLA-geenisettien kokonaislukumäärä antaa osviittaa kantakoirista (ainakin 9-17), jotka ovat antaneet panoksensa tutkittujen shibojen geenipooliin. Tutkimuksessa käytetyn nimeämistavan vuoksi shibojen DLA-geeniseteistä ei ilmeisesti voi suoraan tunnistaa muissa tutkimuksissa havaittuja riskiversioita eri autoimmuunisairauksille. 

Onko shibasi monimuotoinen tai jopa harvinaisuus?

Shibojen monimuotoisuuden kartoitus VGL-geenitestillä jatkuu edelleen. Uusia tuloksia rodusta päivitetään tietokantaan aika ajoin. Sukulaisrotu akitan rotuyhdistys Suomessa kannustaa akitanomistajia VGL-geenitestaukseen. Suomalaisten shibojen monimuotoisuus voisi olla kiinnostava yhteinen tutkimusidea. Löytyykö shibojemme geeneistä esimerkiksi lainkaan muita luokan I DLA-versioita kuin yleisimmät 1054, 1091 tai 1191, ja onko jokin näistä muuttunut vallitsevaksi? Näyttääkö eriperintäisyys DLA-alueella suojaavan shiboja allergioilta ja autoimmuunisairauksilta?

Monimuotoisuuden osalta VGL-geenitestatut shibat saavat tuloksistaan tällaisen diplomin. Tämä shiba on DLA-geenialueiltaan eriperintäinen, eli sen geenisettien versiot (haplotyypit 1 ja 2) ovat erilaiset. Yksittäisten vastingeenien tapaan toinen haplotyyppi on peritty isältä, toinen emältä. Nämä DLA-versiot ovat rodussa yleisiä.

Jos oman shiban monimuotoisuus alkoi kiinnostaa, voi VGL-testikitin tilata kotiin nettiosoitteessa https://vgl.ucdavis.edu/canine-genetic-diversity/shiba-inu. Näyte otetaan itse hieromalla tikulla shiban posken sisäpintaa ja postitetaan kirjekuoressa.              

Geneettisen monimuotoisuuden vaalimisen etuja

  • Syntyvät shibapennut saavat jokaisesta tärkeästä geenistä ainakin yhden toimivan version.
  • Syntyvät shibapennut saavat erilaiset versiot myös sellaisista geeneistä, joiden kohdalla saattaa olla hyödyllistä, että vastingeeneinä on kaksi hiukan eri tavalla toimivaa versiota.  
  • Ainakin osa shiboista voi olla perinnöllisesti vastustuskykyisempiä ja säilyä hengissä, mikäli koiramaailmaan ilmestyisi "uusi penikkatauti" eli jokin vaarallinen ja herkästi leviävä tartuntatauti.
  • Jalostustyö on ylipäänsä mahdollista, jos ominaisuuksiin vaikuttavissa geeneissä esiintyy muuntelua. 

Lähteitä ja luettavaa:

An Estimate of the Average Number of Recessive Lethal Mutations Carried by Humans (Gao ym., 2015)

Association of DLA-DRB1 Alleles and Canine Atopic Dermatitis (Bozorgpanah ym., 2020)

DLA class II risk haplotypes for autoimmune diseases in the bearded collie offer insight to autoimmunity signatures across dog breeds (Gershony ym., 2019)

Genetic Variability in East Asian Dogs Using Microsatellite Loci Analysis (Kim ym., 2001)

Genetic Diversity Testing for Shiba Inu (Veterinary Genetics Laboratory, 2019)

https://www.akitayhdistys.fi/monimuotoisuustutkimus2

Koiranjalostus: perinnöllisyyden ja jalostuksen perusteet (Katariina Mäki ja Salme Mujunen, 2018)

Low neutral genetic variability in a specialist puffin hunter: the Norwegian Lundehund (Melis ym., 2013)

Microsatellite loci analysis for individual identification in Shiba Inu (Arata ym., 2016)

Julkaistu Kommentoi Shibojen tarkkituloksia – vanhemmat ja pennut

Koiran luusto on tärkeä tukiranka kaikelle muulle. Käytännössä "luuston terveys tai sairaus" koiralla tarkoittaa luiden sijaan raajojen suurimpia niveliä eli lonkkia, polvia ja kyynäriä sekä selkärankaa. Nivelen kasvuhäiriö johtaa epänormaaliin niveleen. Usein tällaiseen niveleen alkaa lopulta muodostua kivuliasta nivelrikkoa. Kasvuhäiriöitä pidetään perinnöllisinä sairauksina, joihin vaikuttaa useampi huonosti tunnettu geeni. Koska periytymisen mekanismi ei ole aivan yksinkertainen, voi jopa saman pentueen sisällä olla sekä priimaa että luustosairautta.

Suomessa Kennelliitto tallentaa jalostustietokantaansa koirien luustoterveyteen liittyviä tutkimustuloksia. Lonkka- ja kyynärnivelten sekä selän kuntoa pyritään arvioimaan röntgenkuvien perusteella, polvien kuntoa taas eläinlääkärin tekemällä venytystutkimuksella. Seuraaviin taulukoihin on kerätty shibojen tietoja vuosien 2010-2017 aikana rekisteröidyiltä pentueilta, joissa pennuilla on ollut tutkimustuloksia 9.3.2019 mennessä sekä vuonna 2018 rekisteröidyiltä pentueilta, joilla tuloksia 4.1.2020 mennessä.

"Ovatkohan minunkin tulokseni mukana...?"

Huom! Taulukot ovat tässä vaiheessa vain viitteellisiä pienten otoskokojen vuoksi. Suluissa oleva luku kertoo, monenko koiran tuloksista prosenttiosuudet muodostuvat. Tutkittuja koiria tulisi luultavasti olla useita satoja, että tuloksia voisi pitää luotettavina (tilastollinen merkitsevyys).

Tutustu ensin lonkkaniveliin liittyvään kirjainsysteemiin Kennelliiton sivulla.

Eri lonkkanivellausuntojen osuudet shiboilla, joiden vanhemmilla on tietyt lonkkanivellausunnot. "Lonkkaisuus" määräytyy tässä huonomman puolen tutkimustuloksen mukaan (jos vasen lonkka on A mutta oikea C, on kyseessä C-lonkat). Suluissa tutkittujen shibojen lukumäärä. Esimerkiksi keskimmäisellä rivillä on tutkittu 48 shibaa, joiden toisella vanhemmalla on A-lonkat ja toisella C-lonkat. Näistä shiboista 70 prosentilla on "hyvät" (A- tai B-lonkat) ja 30 prosentilla lievää tai kohtalaista lonkkanivelen kasvuhäiriötä (C- tai D-lonkat).

Havaintoja lonkkataulukosta

  • Yli 60 % kuvatuista shiboista on tervelonkkaisia (A tai B) vanhempien tuloksista riippumatta.
  • Suurin osa kasvuhäiriöistä on tasoa lievä (C) vanhempien tuloksista riippumatta.
  • C-lonkkien tai huonompien osuus alkaa kasvaa, kun vanhempien tulokset huononevat. Tämä trendi sopii yhteen luusto-ongelmien perinnöllisyyden kanssa, eikä varmaankaan johdu vain liian pienestä otoskoosta.
  • Kaikki vanhemmat voivat kuitenkin saada kaikenlaisia jälkeläisiä.

Tutustu ensin kyynärniveliin liittyvään numerointiin Kennelliiton sivulla.

Eri kyynärnivellausuntojen osuudet shiboilla, joiden vanhemmilla on tietyt kyynärnivellausunnot. "Kyynäräisyys" määräytyy tässä huonomman puolen tutkimustuloksen mukaan (jos vasen kyynärä on 0 mutta oikea 1, on kyseessä 1-kyynärät). Suluissa tutkittujen shibojen lukumäärä. Esimerkiksi toisella rivillä on tutkittu 33 shibaa, joiden toisella vanhemmalla on 0-kyynärät ja toisella 1-kyynärät. Yli 90 prosentilla on tuolloin ollut terveet 0-kyynärät, 10 prosentilla lievää tai kohtalaista kasvuhäiriötä kyynärissä.

Havaintoja kyynärtaulukosta

  • Suurimmalla osalla tutkituista shiboista ei ole kyynärnivelen kasvuhäiriötä (0-kyynärät).
  • Terveillekin vanhemmille voi silti joskus syntyä pentu, jolla on kyynärnivelen kasvuhäiriö.
  • Ykköskyynärän yhdistäminen nollaan on tuottanut enimmäkseen terveitä pentuja, mutta kohtalaisen kasvuhäiriön osuus on kasvanut hiukan (mutta huomaa jälleen erilaiset otoskoot)
  • Kohtalaisesta kasvuhäiriöstä (2-kyynärät) kärsiviä jalostuskoiria on ollut käytössä todella vähän (ja tämän minimaalisen datan perusteella valinta on ollut järkevä).

Tutustu ensin polviin liittyvään numerointiin Kennelliiton sivulla.

Eri polvitulosten osuudet shiboilla, joiden vanhemmilla on tietyt polvitulokset. "Polvisuus" määräytyy tässä huonomman puolen tutkimustuloksen mukaan (jos vasen polvi on 0 mutta oikea 1, on kyseessä 1-polvet). Suluissa tutkittujen shibojen lukumäärä.

Havaintoja polvitaulukosta

  • Suurimmalla osalla tutkituista shiboista on terveet polvet.
  • Polvitilanne ei välttämättä ole oikeasti näin hyvä, sillä monet kotikoirat tutkitaan polvien osalta vain kertaalleen nuorella iällä, vaikka luksaatio voi ilmetä vasta vanhempana.
  • Kaikki voivat jälleen saada kaikkia.
  • 3-polvisen jalostuskoiran tutkimustulos on todennäköisesti muuttunut kolmoseksi vasta vanhempana, kun koira on jo saanut pentueensa.
  • Taulukossa näkyy erittäin todennäköisesti sattuman vaikutus pienten otoskokojen takia, eikä 0x1- tai 0x3-yhdistelmä liene oikeasti parempi valinta kuin 0x0-yhdistelmä... 😀

Huomioitavia asioita luustotutkimuksiin ja periytyvyyteen liittyen

  • Lonkkien, kyynärien ja polvien "tason" luokittelu kirjaimilla ja numeroilla on tällä hetkellä paras olemassaoleva systeemi, jolla luustoterveyttä voidaan kartoittaa ja merkitä tietokantaan koko rodun osalta.
  • Käytännössä erittäin hyvät ja erittäin huonot nivelet on helpointa luokitella. Näiden ääripäiden välille sijoittuvien nivelten lausuminen (lonkissa B vai C taikka C vai D) on vähemmän yksiselitteistä. Tästä todisteena on Pohjoismaisen Kennelunionin röntgenpaneeli, jonne Kennelliiton lausunnosta voi valittaa ja jossa lausunto todella voi muuttua.
  • Luokkien sisällekin mahtuu vaihtelua, jolloin paperilla samalta näyttävät B-lonkat voivat olla toisella koiralla "lähes A:t" ja toisella koiralla "lähes C:t" jne.
  • Polvitutkimukset "elävät" - löysät ja luksoituvat polvet voivat tiivistyä iän myötä paremmiksi tai vastaavasti huonontua. Koiran tiedoissa näkyy pentuesivulla sen huonoin tulos. Tunnusteluun perustuvan tutkimuksen tulos riippunee väistämättä jonkin verran myös tutkimuksen tekevästä eläinlääkäristä.
  • Kennelliitto sulkee automaattisesti jalostuksesta pois ne koirat, joilla on jostakin tutkimuksesta asteikon huonoin tulos (eli näiden pentuja ei rekisteröidä tavalliseen FI-rekisteriin).
  • Shibojen PEVISA-ohjelma määrittää, että jalostuskoiran kyynärnivellausunnon on oltava 0 tai 1, ja polvilausunnon 0, 1 tai 2. Jos toisen vanhemman polvilausunto on 2, on toisen vanhemman oltava 0-polvinen.
  • Koiran ja koirapopulaation tulevaisuuden kannalta on huomioitava monia muitakin tärkeitä asioita kuin luustotutkimusten priimatulokset, joten rajoituksista ei ole järkeä tehdä liian tiukkoja.

2

Julkaistu 2 kommenttia artikkeliin Shiba ja pelottava pörriäinen

Shiba on alkukantainen koirarotu, joka kehittyi vuosituhansien aikana ihmisen itsenäiseksi metsästyskumppaniksi. Nämä shibat elivät ulkokoirina ja saattoivat vuoristossa joutua tilanteisiin, joissa selviytyminen on ollut koiran itsensä varassa. Erilaiset vaistomaiset pelot ovat hyödyllisiä villieläimelle, sillä pelko ja pakeneminen vaaran edessä edistää eläimen pysymistä hengissä.

Kaupungissa asuvalle lemmikkikoiralle samat alkukantaiset pelot voivat sen sijaan olla ongelma. Tunnetuin kaikkia koiria koskeva pelko lienee ääniarkuus, mutta pelko voi kohdistua myös hyönteisiin. Hyönteisiä pelkäävistä shiboista kerrotaan aika ajoin. Jos hyönteispelko osuu pahana kohdalle, voi muissa asioissa täydellisen rohkea shiba mennä täydelliseen paniikkiin havaitessaan sisätiloissa kärpäsen.

Hakutulosten ykkösosumassa hyönteispelosta kärsii shibacorgimix. Kärpäspelon esiintyminen lehmiä paimentavassa karjakoirarodussa kuulostaa erikoiselta.

Useimmat koirien pelkoja käsittelevät tutkimukset liittyvät ääniarkuuteen. Hyönteispelosta - tai siitä, miten hyönteisiä pelkäävää koiraa voisi auttaa - on lähes mahdotonta löytää tietoa. Syksyllä 2020 shibanomistajia pyydettiin vastaamaan lyhyeen kyselyyn, mikäli omalla shiballa ilmeni hyönteisten pelkoa. Kysely oli linkitetty shibojen rotukerhon yhteisöryhmään Facebookissa, ja siihen vastattiin viikon aikana 48 hyönteisiä pelkäävän shiban osalta. Rotuyhdistyksen virallisessa terveyskyselyssä vuonna 2019 lentäviä hyönteisiä oli pelännyt 34/225 shibaa eli 15,2 % niistä shiboista, joiden osalta terveyskyselyyn oli vastattu.

  • Pelon kohteet. Yli 90 % hyönteisiä pelkäävistä shiboista pelkäsi kärpäsiä, ja hiukan alle 40 % isompia pistiäisiä tai hyttysiä. Joitakin pelottivat pelkät hyönteisen näköiset mustat pisteet seinillä. Koska vain puolet kärpäsiä pelkäävistä shiboista pelkäsi myös pistäviä hyönteisiä, ei järkiselityksenä näyttäisi olevan ainoastaan piston pelko.

  • Pelkoreaktio. Yli puolet hyönteisiä pelkäävistä shiboista reagoi selkeällä pelolla: täysi paniikki/pakoon pyrkiminen (27 %) ja tärinä/läähätys ilman paniikkia (27 %). Osa pelkäävistä shiboista (15 %) metsästi hyönteisen ja palautui pelosta, kun uhka oli eliminoitu. Sanallisissa vastauksissa mainittiin mm. toimintakyvyn katoaminen, pakonomainen hyönteisen metsästys, peräpään tuijottelu ja hännän laskeutuminen.

  • Paikat ja tilanteet, joissa hyönteispelko ilmenee. Pelko ilmeni useimmiten sisällä kotona (80 %), mutta myös ulkona hihnalenkillä, kun pysähdytään pidemmäksi aikaa (29 %), hihnassa julkisissa sisätiloissa (25 %) ja eri kulkuvälineissä (23 %). Sen sijaan vapaana ulkoillessa pelkäsi vain 8 %.

  • "Kärpänen lentää pyllyyn". 60 % hyönteisiä pelkäävistä shiboista näyttää uskovan, että kohteena on heidän takamuksensa. Ilmiötä on raportoitu muillakin koirilla kuin shiboilla. Selitykseksi on ehdotettu kärpästen suosimia ulostejäämiä ja sitä, että koiran on hankalinta yltää puolustamaan takapäätään.

  • Pelkoa voimistavat tekijät. Joillakin shiboilla hyönteispelko oli puhjennut tai voimistunut kiputilan (8 %) tai muun stressin (13 %) takia. Vain yhden shiban tapauksessa pelkoon oli ehkä vaikuttanut kastraatio tai sterilisaatio. Yht'äkkiä puhjennut hyönteisten pelko ei välttämättä olekaan vain mörköikää, joten koira kannattaa ensimmäiseksi tutkituttaa eläinlääkärillä yleisimpien tulehdusten, virtsakiteiden ja muiden kiputilojen varalta.

  • Pelon alkamisikä. Puolet hyönteisiä pelkäävistä shiboista oli alkanut pelätä jo pentuvuotensa aikana tai 1-vuotiaana. Vain 17 %:lla pelko oli alkanut vasta 4-vuotiaana tai vanhempana. Alkamisiässä vaikutti olevan yllättävä ero ääniarkuuteen, joka puhkeaa yleensä vasta vanhemmalla iällä.

  • Piston vaikutus pelon puhkeamiseen. Shiban hyönteispelon puhkeamiseen ei omistajien arvion mukaan ole yleensä vaikuttanut hyönteisen pisto (73 % "Ei luultavasti.") Neljäsosalla pisto on voinut vaikuttaa mahdollisesti tai todennäköisesti.

  • Pelon muuttuminen iän myötä. Hyönteispelko on yleisimmin pysynyt samanlaisena (42 %), mutta voinut myös pahentua (25 %) tai lievittyä (15 %). Lopuista kyselyn shiboista asiaa ei vielä osattua arvioida.

  • Onko mikään auttanut lievittämään shiban hyönteispelkoa? Joissakin tapauksissa pelkoon oli yritetty vaikuttaa käyttäytymisterapialla ja saatu siitä "ehkä jonkin verran apua" (13 %) tai "ei apua" (8 %). Itsehoitotuotteiden ym. valmisteiden käytön osalta prosentit olivat "ei apua" (10 %) ja "ehkä jonkin verran apua" (4 %). Kyselyssä ei harmillisesti ollut tarkentavaa vastauskenttää, josta olisi selvinnyt, mitä nämä ehkä toimineet apukeinot olivat olleet.

  • Vaikuttaako shiban hyönteispelko myös ihmisiin? 59 % koki, ettei shiban hyönteispelko vaikuta omaan elämään. Toisaalta shiban hyönteispelko saattoi rajoittaa elämää tai aiheuttaa ahdistusta "jonkin verran" (38 %) tai "aika paljon" (4 %).

  • Shiban sukupuoli ja ikä. Kyselyn hyönteisiä pelkäävistä shiboista pieni enemmistö (60 %) oli narttuja. Ikäjakauma oli varsin tasainen 2-vuotiaista yli 8-vuotiaisiin.

  • Sukurasite? 17 % vastauksissa hyönteisiä pelkäävän shiban vanhemmilla tai sisaruksilla esiintyi myös hyönteisten pelkoa, loput "eivät olleet ainakaan kuulleet", että näin olisi. Ei ole tietoa, edustavatko kyllä-vastaukset samoja vai erillisiä pentueita.

  • Yhteys ääniarkuuteen ja perusluonteeseen? 42 % hyönteisiä pelkäävistä shiboista kärsii myös ääniarkuudesta. Muuten pelottomia ja perusluonteeltaan rohkeita shiboja oli 33 %, pelottomia mutta perusluonteeltaan ujoja/varovaisia 31 %. Ääniarkuusmaininnat näyttivät painottuvan iältään vanhempiin shiboihin.

Kyselystä syntyi lopulta enemmän lisäkysymyksiä kuin vastauksia. Koska niin monella hyönteisiä pelkäävällä shiballa esiintyi myös ääniarkuutta, onko kyseessä yhden ja saman asian erilainen ilmentymä: sinänsä järkevä vaistomainen pelko ylimitoitetulla pelkoreaktiolla? Miksi hyönteispelko näyttää puhkeavan hyvin nuorella iällä verrattuna ääniarkuuteen? Ennakoiko nuoren koiran hyönteispelko myöhemmin puhkeavaa ääniarkuutta? Onko pelko missä määrin perinnöllinen? Miksi kärpänen pelottaa silloinkin, kun isompi herhiläinen ei? Ovatko shibat joutuneet muinoin tekemisiin koiraa isäntäeläimenään käyttävän kärpäslajin kanssa, ja kauhu on perua niiltä ajoilta? Selittyykö painotus sisällä pelkäämiseen sillä, että vapaana ulkona koira voi väistää tai paeta hyönteistä, mutta sisällä tai hihnassa ei?

Tiikeri on muuten rohkea, ihmisrakas, hyvin sosiaalistettu ja ulospäinsuuntautunut shiba. Silti kärpäset alkoivat pelottaa sitä 1-vuotiaana. Pelko paheni 2-vuotiaana piilevän virtsatietulehduksen aikana. Kuvassa Tiikeri on hakeutunut turvapaikkaan pensaaseen. Miten kertoa Tiikerille, ettei ötököitä tarvitse pelätä niin paljoa?

Miten kertoa hyönteisiä pelkäävälle shiballe, ettei sen tarvitse pelätä niin paljoa? Kysely ei valitettavasti ratkaissut tätä kaikkein oleellisinta kysymystä. Kukaan vastaajista ei ollut vielä keksinyt hoitokeinoa, josta olisi ollut "paljon apua". Kyselystä - ja tästä blogipostauksesta - on silti toivon mukaan hiukan vertaistuellista apua niille nykyisille ja tuleville shibanomistajille, joita ongelma oikeasti koskettaa. Läheskään kaikki shibat eivät tietenkään pelkää hyönteisiä, mutta 48 vastausta viikossa oli omanlaisensa yllätys. Myös pennunetsijöiden on hyvä olla tietoisia asiasta, mikäli koiran kanssa olisi välttämätöntä matkustella päivittäin julkisilla kulkuvälineillä.

Shibojen hyönteispelkoa käsittelevän kyselyn voi edelleen täyttää täällä. Kyselyyn on tarkoitus vastata vain sellaisten shibojen osalta, jotka ovat pelänneet hyönteisiä nyt tai aiemmin.

Julkaistu Kommentoi Shiba geenitestissä: kokomarkkerit

Koirien geenitestaus on yleistynyt viime vuosien aikana. Siinä missä aiemmin on testattu jalostuskoirilta yksittäisiä geenivirheitä, on kotikoiran omistajille nyt tarjolla kokonaisia geenitestipaneeleita, jotka selvittävät myös koiran ulkomuotoon liittyvää geneettistä koostumusta. Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa käsitellään shibojen kokomarkkereita, värigeenejä ja geneettistä monimuotoisuutta MyDogDNA-testipaneelin pohjalta.    

Shibalenkin suurin uros ja pienin narttu. Painoeroa noin kymmenen kiloa. Kokoero on myös osa shiballe tärkeää sukupuolileimaa. Kuva: Jouko Reponen

Koiran koko on polygeeninen ominaisuus

Rotumääritelmä sanelee shiban säkäkorkeudeksi uroksille 39.5 cm ja nartuille 36.5 cm puolentoista sentin vaihteluvälillä suuntaansa. Koiran aikuiskoko on hyvin pitkälti perinnöllisesti määräytyvä eli geneettinen ominaisuus, johon vaikuttaa useampi geeni yhdessä. Ympäristötekijöistä kokoon voi vaikuttaa lähinnä aliravitsemustila, jolloin koira ei saavuta kasvuiässä täyttä geneettistä potentiaaliaan. Koiran perimää luotaavissa tutkimuksissa on löydetty DNA:sta useita kohtia, jotka ovat erilaisia eri kokoluokkia edustavilla koiraroduilla. Geenitestillä voidaan selvittää, minkälaisen yhdistelmän testattavan koiran kokomarkkereiksi kutsutut DNA-kohdat muodostavat.         

Mikä on kokomarkkeri?

Koiran koon geneettinen tausta on hyvä esimerkki genominlaajuisen assosiaatiotutkimuksen (GWAS-tutkimus, genome-wide association study) hyödyntämisestä. Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa (Rimbault ym.) kerättiin DNA-näytteitä eri koirarotujen edustajilta ja ryhmiteltiin rodut rotumääritelmässä mainitun painon mukaisesti. Lisäksi näytteitä kerättiin susista ja muista villeistä koiraeläimistä. Tämän jälkeen näytteistä alettiin käydä läpi koko genomia etsien DNA:n kohtia, joissa olisi odotettua enemmän eroavaisuutta nimenomaan eri painoisten rotujen välillä. Lopputuloksena havaittiin puolenkymmentä kohtaa DNA:ssa, joissa yksittäinen emäs (DNA:n "kirjain") oli erilainen pienillä kuin isoilla roduilla. 

Tarkemmassa analyysissa emäsmuutokset paikallistettiin jo tunnettujen geenien sisälle tai lähelle, ja niiden uskotaan vaikuttavan näiden geenien toimintaan. Kyseiset geenit koodittavat esimerkiksi kasvutekijöitä, joiden on aiemmin todettu liittyvän koon vaihteluun ihmisillä ja hiirillä. Koirilla asian varmistaminen vaatisi valtavasti lisätutkimuksia kunkin geenin osalta, joten "kokogeenien" sijasta puhutaan toistaiseksi "kokomarkkereista, jotka yhdistetään pieneen tai suureen kokoon". Kokomarkkerit on kuitenkin nimetty näiden geenien mukaisesti. 

Koirien kokomarkkereita. Markkerin alkukantainen muoto on yhdistetty suureen kokoon, johdettu muoto pienikokoisuuteen. Kaikkia kokoon vaikuttavia geneettisiä tekijöitä ei ole vielä löydetty.

Johdetut kokomarkkerit pienentävät koirarotuja

Vuoden 2016 kokomarkkeritutkimuksessa löydettyjen markkerien muoto (siis DNA:n "kirjain") voitiin jakaa alkukantaisiin eli myös sudelta löytyviin sekä johdettuihin eli vain koirilta löytyviin. Koiran kokoon vaikutus oli pääpiirteissään seuraava: suurilla koirilla markkerit olivat samanlaisia kuin susilla, mutta mitä kevyempi koirarotu, sitä enemmän löytyi johdettuja muotoja. Löydettyjen kuuden kokomarkkerin uskotaan selittävän noin puolet pienten ja keskikokoisten koirien geneettisestä kokovaihtelusta, joten kaikkia kokoon vaikuttavia geenejä ei ole vielä tunnistettu. Tulokset on sittemmin vahvistettu ja tarkennettu huomattavasti suuremmalla koiramäärällä Julia Bouirmanen kanditaatintutkielmassa (2016).   

Useimmilla koiraroduilla eri yksilöillä havaittiin erilaisia yhdistelmiä alkukantaisista ja johdetuista kokomarkkerien muodoista. Kuten geenien suhteen yleensäkin, yksilö "sisältää" jokaisesta kokomarkkerista kaksi vastinkappaletta, joista toinen on peritty emolta, toinen isältä.  Jos rodussa esiintyy kokomarkkerista sekä alkukantaista että johdettua muotoa, voi koira olla kokomarkkerin muodon suhteen homotsygootti (molemmat vastinkappaleet joko alkukantaisia tai johdettuja) tai heterotsygootti (toinen vastinkappale alkukantainen, toinen johdettu). Jopa maailman pienimmällä koirarodulla chihuahualla esiintyy joistakin kokomarkkereista myös ns. suurten koirien alkukantaisia muotoja. Toisaalta chihuahua on yksi harvoista roduista, josta on löytynyt myös yksilö, jolla kaikkien kokomarkkerien molemmat vastinkappaleet ovat olleet johdettuja. Monista suurista koiraroduista, esimerkiksi akitoista, on vastaavasti havaittu pelkkiä alkukantaisia kokomarkkerien muotoja.       

Shibojen kokomarkkerit

MyDogDNA-testattujen shibojen perusteella rodullamme esiintyy kokomarkkerien kohdalla geneettistä muuntelua - shibojen välillä siis on eroja. Rodulle ominaisena piirteenä voidaan kuitenkin pitää HMGA2-kokomarkkeria, joka esiintyy lähes kaikilla tutkituilla shiboilla vain johdettuna versiona. Homotsygoottisena johdetun HMGA2-kokomarkkerin vaikutus koiran kokoon on voimakkaasti pienentävä. Kolmesta kokomarkkerista (IGFR1, GHR2 sekä tappijalkaisuuden aiheuttava FGF4) on aineiston shiboissa löytynyt toistaiseksi vain alkukantaista, suureen kokoon ja normaalipituisiin jalkoihin yhdistettyä muotoa. Loput kolme taulukon kokomarkkeria (IGF1, GHR1 ja STC2) esiintyvät shiboissa sekä alkukantaisina että johdettuina versiona. Testipaneelin uusimmista tulokkaista eli isokokoisuuteen ja lihaksikkuuteen liittyvistä markkereista (ACSL4, IGSF1 ja IRS4) on shibojen kohdalla vielä liian vähän tutkimustuloksia.        

Geenitestattujen shibojen kokomarkkerituloksia MyDogDNA-tietokannassa. "Sinisyys" viittaa johdettuihin muotoihin, jotka yhdistetään pienempään kokoon. Mittaustulokset ovat omistajien itse merkitsemiä.

Kokoerot shibojen sisällä 

Shibaa pidetään geenipohjaltaan kapeana, sillä rotu on viime vuosisadalla elvytetty hyvin pienestä määrästä yksilöitä. Tätä taustaa vasten geneettisen muuntelun määrä kokomarkkereissa voi tuntua jopa yllättävältä. Vertailun vuoksi: viiden koiran pullonkaulan kokeneella lunnikoiralla muuntelua ei ole löytynyt, eli kaikki lunnikoirat ovat olleet kokomarkkereiltaan samanlaisia. Ilmiö heijastelee kenties modernin shiban kehittämiseen käytettyjen shinshushiban, minoshiban ja saninshiban eroja, sillä maantieteellisen sijainnin lisäksi näiden kerrotaan poikenneen toisistaan myös kooltaan ja tyypiltään. Suomalaisten shibojen terveyskyselyn perusteella shibat edustavat varsin tasaisesti eri säkäkorkeuksia välillä 36-44 cm ja painoja välillä 8-14 kg. Toisaalta säkäkorkeuden tarkka mittaaminen on kotioloissa hankalaa, painoon taas vaikuttaa myös koiran ravitsemustilanne. 

Kokomarkkerien yhteyttä rotujen sisäiseen kokovaihteluun ei ole juurikaan tutkittu.  MyDogDNA-testipaneelissa voi kuitenkin vertailla omistajien merkitsemiä painoja ja säkäkorkeuksia tietyn genotyypin shiboille. Aineisto on vielä liian pieni johtopäätöksille, sillä useita genotyyppejä edustaa yksi ainoa shiba. Huomionarvoisena voisi ehkä pitää kahta viiden shibanartun ryhmää, joista ensimmäiset ovat IGF1-kokomarkkerin osalta alkukantaisia homotsygootteja, jälkimmäisillä taas on siitä yksi alkukantainen ja yksi johdettu muoto. Jälkimmäisessä ryhmässä painojen keskiarvo on puoli kiloa vähemmän ja säkäkorkeus sentin vähemmän kuin alkukantaisilla homotsygooteilla. Toinen kiinnostava tutkimuskohde voisi olla HMGA2-markkeri etenkin epätavallisen suurikokoisten shibojen tapauksessa. Rodusta on löytynyt hyvin harvakseltaan myös tämän markkerin alkukantaista muotoa, joten on mahdollista, että yksittäisen shiban kokomarkkeririvistö onkin "täysin alkukantainen ja suurikokoisuuteen yhdistetty" - siis samanlainen kuin esimerkiksi akitalla.

Oikealla aikuinen mameshiba. Kuva © 2021 Lyu, Feng, Zhu, Ren, Dang, Irwin, Wang and Zhang (Whole Genome Sequencing Reveals Signatures for Artificial Selection for Different Sizes in Japanese Primitive Dog Breeds)

Kutistettu mameshiba

Koska geenitestatuilta shiboilta on löytynyt useampia pienikokoisuuteen yhdistettyjä kokomarkkereiden muotoja, on mielenkiintoista kuvitella shiba, joka olisi perinyt kummaltakin vanhemmaltaan vain rodusta löytyviä johdettuja kokomarkkerialleeleja. Sen testitulosrivi näyttäisi siis täysin "siniseltä" kokomarkkerien HMGA2, IGF1, GHR1 ja STC2 suhteen. Olisiko tällainen shiba epätavallisen pieni yksilö? Japanissa kehitetty shiban epävirallinen ja kiistelty kääpiömuunnos eli mameshiba on aikuiskoossaankin vain noin kolmi-nelikuisen shibapennun kokoinen. Mameshibaa sanotaan rotupuhtaaksi, jolloin se olisi syntynyt yhdistämällä jatkuvasti pienimpiä shiboja rotumääritelmän kokoihanteesta piittaamatta. Mikäli mameshibat eivät perustu roturisteyksiin tai sikiö- ja pentuajan kasvuhäiriöihin, saattavat ne ilmentää samalla shibojen sisällä piilevää potentiaalia koon muuntelussa.     

Lähteitä ja luettavaa

Rimbault ym.: Derived variants at six genes explain nearly half of size reduction in dog breeds. (2013)

Julia Bouirmane: Genetic variation influencing body size in purebred dogs (2016)

https://www.mydogdna.com/blog/dogs-genetic-size-strong-and-weak-size-markers

Baker ym.: Genome-wide association studies and genetic testing (2019)

https://www.mame-shiba-inu.com/in-english

2

Julkaistu 2 kommenttia artikkeliin Shiban mukana luustokuvauksessa

Entsyymin lonkat, kyynärät ja selkä kuvattiin viime lokakuussa. Tutkimus tehtiin rauhoituksessa, sillä kuvien otto tapahtuu röntgenillä ja vaatii selällään makaavan koiran venyttämistä. Polvi- ja silmätutkimukset eivät edellytä rauhoitusta - näistä lisää myöhemmin. Tämä blogipostaus Entsyymin luustokuvauskäynnistä voi olla hyödyllistä luettavaa, jos shibasi on myös menossa terveystarkkeihin ja olet epätietoinen siitä, mitä tutkimuksen aikana käytännössä tapahtuu.

Tutkia vai ei?

Eriasteiset "lonkkaviat" ja kyynärnivelten kasvuhäiriöt ovat koirien tyypillisiä vaivoja. Ne voivat johtaa kivuliaaseen nivelrikkoon, jonka eteneminen taas voi nopeutua, jos koira on ylipainoinen tai liikkuu paljon niveliä kuormittavalla tavalla. Myös shiboilla esiintyy luuston kasvuhäiriöitä, eivätkä vanhempien terveet nivelet takaa terveitä niveliä jokaiselle pennulle. Mikä tahansa luustokuvauksen tulos on koiran itsensä ja omistajan kannalta arvokasta tietoa, vaikka koiraa ei olisikaan suunniteltu jalostuskäyttöön. (Lue blogimerkinnän viimeinen kappale, josta selviää, miten tämä toteutui myös Entsyymin kohdalla.) Jos kaikki on OK, nivelasioita ei tarvitse enää juuri ajatella ennen tavanomaisia vanhuuden vaivoja. Jos nivelet eivät ole aivan priimaa, voi varsinaisten nivelvaivojen syntyä alkaa ehkäistä jo ennalta. Näkyvää oireilua ei kannata odottaa, sillä tällöin tilanne on yleensä kehittynyt jo pahaksi.

  • Alkukantainen shiba voi piilottaa kipunsa lähes viimeiseen asti. Pahimmillaan shiban kipuoireilua selitetään rodun luonneominaisuuksilla.

Myös muut shibat, jopa vielä syntymättömät shibapennutkin, hyötyvät yksittäisen shiban tutkimustuloksista. Niistä voi arvioida, minkälaista luustoterveyttä jalostukseen käytetyt koirat jälkeläisilleen periyttävät.

Shibojen lonkkaniveltuloksia Jalostustietokannasta. Esim. A x A -palkissa on mukana lonkkanivellausunto 75 shibalta, joiden molemmilla vanhemmilla on A-lonkat. Huomioi, että lonkkakuvattuja shiboja on vielä liian vähän, että nämä palkit olisivat tieteellinen totuus.

Viralliset kuvat vai ei?

Jos röntgenkuvat otetaan ns. virallisina ja lähetetään Kennelliittoon asiantuntijan arvioitaviksi, tulokset ilmestyvät koiran tietoihin KoiraNet-jalostustietojärjestelmään. Tätä varten Kennelliitolle pitää maksaa kuvista lausuntomaksu. Mikäli kuvia ei ole tarkoitus lähettää Kennelliittoon, on käytännössä löydettävä röntgenkuvien tulkinnan hallitseva eläinlääkäri, että kuvien ottamisessa on järkeä.

Mikä on paras ikä luustokuvaukselle?

Shiballa Kennelliiton virallisia lonkka- ja kyynärnivellausuntoja annetaan vuoden täyttäneille ja sitä vanhemmille koirille. Sitä aikaisemmin luuston kehityksen ajatellaan olevan kesken. Selän osalta sama 1-v alaikäraja on välimuotoisen lanne-ristinikaman (LTV) ja nikamien epämuodostumien lausunnoissa. Sen sijaan selän spondyloosilausunnossa alaikäraja on kaksi vuotta - vasta siinä iässä perinnöllinen spondyloosi on ehtinyt muodostua selkärankaan. Perinnöllinen spondyloosi ei selkäkuvattujen shibojen perusteella (23 lausuntoa, 0 spondyloosilöydöstä) vaikuta olevan rodulla erityinen riski.


Toisaalta voi olla hyvä idea hoitaa luustokuvauksen kaltaiset vapaavalintaiset eläinlääkärikäynnit alta pois mahdollisimman pian. Nuorella koiralla ei yleensä vielä ole eläinlääkäristä kipukäynteihin liittyviä kauhumuistoja, joten terveystarkkiin voi mennä hyvillä mielin.

Mitä luustokuvaus maksaa?

Entsyymin luustokuvaus (lonkat, kyynärät ja selkä Kennelliiton lausuntomaksuineen) maksoi lokakuussa 2019 kokonaisuudessaan 364 euroa. Paikkana oli pieni yksityinen eläinlääkäriasema Jyväskylässä. Eläinlääkärimaksuissa voi säästää muutamia kymmeniä euroja, jos kuvauttaa koiran joukkotarkastuksessa. Hieman kärjistetysti: koko klinikka on tällöin täynnä tokkuraisia koiria, joita kuvataan liukuhihnatyönä. Jos esimerkiksi koiran rauhoitus ensimmäistä kertaa jännittää, voi olla parempi varata oma "yksityinen" ja rauhallisempi aika. Luustokuvauksen voi yleensä yhdistää muuhun rauhoitusta tai nukutusta vaativaan toimenpiteeseen (hammaskiven putsaus, kastraatio/piilokivesleikkaus jne.)

Terveystutkimusten lähetteet voi nykyään tilata ja maksaa kätevästi OmaKoira-palvelun kautta. Tässä säästää myös rahaa: OmaKoirassa klikkailtuna hinta on 1 euro / lähete, eläinlääkäriasemalla jopa 10 euroa / lähete. Lonkat, kyynärät ja selkä vaativat kaikki oman lähetteensä.

Käytännön asioita

Kennelliiton OmaKoira-palvelussa voi klikkailla ja maksaa virallisten lonkka-, kyynär- ja selkälausuntojen lähetteet itse jo ennen klinikalle menoa. Vaihtoehtoisesti lähete voidaan tehdä eläinlääkäriaseman kautta. Tällöin saat jossakin vaiheessa Kennelliitolta sähköpostissa PIN-koodin, jonka avulla lausuntomaksut voi maksaa OmaKoirassa.

Sitten menoksi!

Entsyymi chillinä eläinlääkärin odotusaulassa.

Rauhoituksen aikana koiran mahan on oltava tyhjä, ettei mahan sisältöä nousisi ylös hengitysteihin. Yleensä koira on syömättä 12 tuntia ennen rauhoitusta. Veden antamisen ohjeistus vaihtelee, joten asiasta voi kysyä ajan varaamisen yhteydessä. Klinikalle kannattaa mahdollisuuksien mukaan kävellä, jolloin koira voi tehdä matkalla tarpeensa.

Eläinlääkäriasemalla on lattiavaaka, jossa koira punnitaan. Rauhoitusaine annostellaan painon mukaan. Ennen rauhoitusaineen pistämistä eläinlääkäri tarkistaa stetoskoopilla, että sydänäänet ovat normaalit. Pistos annetaan koiran takajalkaan.

Kaksi minuuttia rauhoitteen pistämisen jälkeen. Viltti on eläinlääkäriasemalta - omaa vilttiä ei kannata ottaa mukaan pöpöriskin vuoksi.

Koira ei kellahda aivan seisovilta jaloiltaan pistoksen jälkeen - vaikutus alkaa joidenkin minuuttien kuluessa. Nukahtamisnopeudessa on suurta yksilökohtaista vaihtelua. Rennot ja luottavaiset koirat nukahtavat usein nopeasti, luonteeltaan kiihkeämmät koirat voivat sinnitellä hereillä pitkäänkin. Tässä vaiheessa eläinlääkäri ja hoitaja jättävät teidät todennäköisesti nukahtamaan rauhassa keskenänne.

Omistajien kokemusten mukaan shibat ja muut japanilaiset alkuperäisrodut saattavat olla muita herkempiä rauhoitteille ja tarvita siten pienemmän annoksen. Jos shibaasi ei ole aikaisemmin rauhoitettu, voit mainita asiasta eläinlääkärille.

Rauhoitettu koira saattaa näyttää hieman erilaiselta kuin luonnollista unta nukkuva koira. Nurin muljahtaneet silmät ja ulkona löpöttävä kieli kuuluvat asiaan. Myös hengityksen rytmi voi muuttua. Koiran asentoa voi korjata mukavamman näköiseksi, jos sen koivet ovat jääneet alle linkkuun.

Rauhoitettu koira on rentona luustokuvausta varten. Joillakin klinikoilla omistaja voi halutessaan tulla koiran mukana röntgenhuoneeseen. Tällä klinikalla ei, joten varsinaisen luustokuvauksen menetelmä jää arvoitukseksi. Odotellessa ehtii käydä vaikka kahvilla.

Entsyymin puoliveli Koinu havainnollistaa kuvausasentoa. Kuva: Tiina H.

Tältä eläinlääkäriasemalta soitetaan, kun kuvaukset on suoritettu.

Entsyymi on käynyt röntgenissä ja on valmis heräteltäväksi. Ihmisten tavoin koiratkin palelevat helposti nukutusaineiden takia.

Valmista tuli! Ennen kotiinlähtöä koiraan pistetään heräte. Myös sen vaikutusnopeus vaihtelee. Pue panta ja hihna heti ja pidä koiraa silmällä, sillä se saattaa olla nopeastikin jaloillaan pyrkimässä pois huoneesta. Koira voi vinkua, ulista ja kuolata. Se pystyy luultavasti kävelemään lyhyen matkan autolle.

Ellei kuvissa näy jotain selkeästi huolestuttavaa, saa eläinlääkäriltä todennäköisesti yleisarvion kuten "Ei ehkä ihan superhyvät mutta ei huonotkaan." (Tiikerin lonkkakuvat, Kennelliiton eläinlääkärin lausumana lopulta B/B) tai kuten Entsyymin tapauksessa, "Ei mitään dramaattista nähtävissä." Virallisten kuvien lausuminen ja "arvosanojen" määrittäminen ei sinänsä ole röntgenkuvat ottaneen eläinlääkärin tehtävä. Muista pyytää kuvat itsellesi sähköpostiin tai mukaan muistitikulle.

Kotiin kannettu Entsyymi.

Heräily jatkuu vielä kotona. Koira kärsii luultavasti melkoisesta hedarista. Se voi itkeskellä, kuolata tai pissiä huomaamattaan alleen. Omituisesti käyttäytyvä ja eläinlääkäriltä haiseva koira saattaa provosoida perheen toista koiraa, joten yksityinen heräämöhuone voi olla alkuun hyvä idea. Turkiton shiba saattaa kaivata ylleen lämpimän peiton. Kävelylle voi lähteä, kun se vaikuttaa järkevältä. Joskus tuntuu siltä, että koiran pää selviääkin kunnolla juuri lenkin aikana. Entsyymi kävi ulkona 3-4 tuntia herätteen pistämisestä ja halusi sen jälkeen vielä mukaan Tiikerin iltalenkille. Kahdeksan tuntia herätteen pistämisestä se porhalsi jo täyttä häkää koirapuistossa.

Kumpikaan shiba ei lopulta pitänyt Tsyymin yksityisestä heräämöstä. Ne rauhoittuivat vasta päästyään samaan tilaan.

Virallisia lausuntoja odotellessa kuvia on mielenkiintoista tarkastella itsekin. Facebookin ryhmä Koirien röntgenkuvapulina on paikka, jossa voi kysellä asiaan perehtyneiden harrastajien mielipiteitä.

Entsyymin lonkkakuva. Luissa ei näy yksiselitteisiä kirjaimia. Eräs arvostelukriteeri on lonkkamaljan syvyyttä kuvaava Norbergin kulma. Tämänkin takia lantion olisi tärkeää olla suorassa - tässä kuvassa Tsyymi oli jäänyt hieman vinoon.

Virallisia lausuntoja voi odotella pari viikkoa. Joskus lausunnot ilmestyvät sähköpostiin jo parissa päivässä. Varmista OmaKoirasta, että olet maksanut Kennelliitolle tarvittavat lausuntomaksut. Kahden viikon kohdalla voi jo kysäistä Kennelliiton röntgenlausuntojen sähköpostiosoitteesta, ovatko kuvat ylipäänsä saapuneet perille. (Tiikerin kuvat olivat taannoin jääneet jumiin eläinlääkärin tietokoneelle.)

Entsyymin tulokset:

Kuvan oikea puoli vastaa Tsyymin vasenta jalkaa. Röntgenkuvissa on tämän vuoksi puolimerkinnät L (left), S (sin) tms.

Lonkkanivelet C/B (C:lle ei lausunnossa selitystä - eikä onneksi myöskään mainintaa nivelrikosta. Lisätietoja kysyttäessä C:n syynä oli matala lonkkamalja sekä reisiluun kaulassa erottuva muutos. B:n taas aiheutti maljan yläreunan "irvistäminen".)

Kyynärnivelet 1/0 (Ykkösen syynä oli hiukan epätasainen nivelrako ja luultavasti sen seurauksena yläpuolen "lovessa" näkyvä suttu.)

Tällaiset löydökset voivat lausujan mukaan pysyä ennallaan tai niihin voi alkaa kehittyä vuosien myötä nivelrikkoa.

Selkä puhdas eli ei epämuodostuneita nikamia (VA0) eikä poikkeamia viimeisessä lannenikamassa tai ristiluussa (LTV0).

Tällainen löytö kyynärnivelessä voi liittyä ykkösen lausuntoon. Nivelraon tulisi olla tasaisen leveä koko matkalta, nyt nähtävissä on pieni levenemä.

Entsyymi toimi blogimerkintää varten tahattoman hyvänä esimerkkinä siitä, miksi nivelet kannattaa tutkia. Sen emo, isä ja pentueveli ovat olleet kaikki mallia A/A 0/0. Havaitut ongelmakohdat nivelissä eivät toivon mukaan ala tulevaisuudessa vaivata sitä, mutta asiasta on erittäin hyvä olla tietoinen jo nyt. Tsyymi pidetään hoikkana tyttönä ja pitkien asfalttilenkitysten sijaan se saa juosta päivittäin vapaana koirapuiston pehmeällä alustalla. Etsinnässä on myös koirahieroja sekä nivelten hyvinvointia edistävä lisäravinne. Lisäksi Entsyymistä otetaan aikanaan uudet kuvat, joista nähdään, onko huonomman puolen niveliin alkanut iän myötä kehittyä nivelrikkoa.

"Laita siihen blogiin, että ei pelottanut yhtään! Vaikka veli pelotteli kertomalla kauhujuttuja!"

Entsyymi oli eläinlääkärissä hyvin urhea pieni shiba.

1. kontrollikuvaus 5-vuotiaana

Kuvautin Entsyymin nivelet uudestaan hammaskivenpoiston yhteydessä. Kuvien välissä on kulunut neljä vuotta. Uudet kuvat näyttivät aika lailla samoilta kuin aikaisemmat, joten muutokset eivät ole edenneet nivelrikoksi.

Kirjaimet periytyvät! 😀

Entsyymin kolme iki-ihanaa pentua ovat myös käyneet terveystarkeissaan. Lopputulema: kaksi kuin iskä, yksi kuin Entsyymi.

Julkaistu Kommentoi Shibojen GM1-gangliosidoosi

GM1-gangliosidoosi voi kuulostaa tutulta niille shibanomistajille, jotka ovat harkinneet koiransa geenitestausta. Suositun MyDogDNA-geenitestin nettisivu listaa kyseisen sairauden shibojen ainoaksi rotukohtaiseksi tautimutaatioksi, jonka testi paljastaa. Professori Osamu Yamato kuvaili shiban GM1-gangliosidoosin vuonna 2000 ja on sittemmin kartoittanut taudin esiintymistä Japanin ja Tsekkien shiboissa. Syytäkin on, sillä GM1-gangliosidoosi on julma hermorappeumasairaus, joka johtaa varhaiseen kuolemaan ja periytyy salakavalasti peittyen tietyissä shibalinjoissa.

Sairaus nimihirviön takana

"GM1-gangliosidoosi" viittaa siihen, että soluihin kertyy gangliosidi-nimistä rasvamolekyyliä. Kirjaimet GM muodostuvat sanoista gangliosidi ja mono, mikä kuvaa tarkemmin tämän gangliosidityypin kemiallista rakennetta. Gangliosidit ovat tärkeitä rakennuspalikoita etenkin hermosolujen solukalvoilla. Solut elävät jatkuvassa muutostilassa voidakseen vastata ympäristön signaaleihin - niinpä myös vanhoja gangliosideja hajotetaan ja uusia valmistetaan nopeassa tahdissa. Useimmilla gangliosideilla on omat hajottajaentsyyminsä, jotka ovat siis eri geenien koodittamia proteiineja.

GM1-gangliosidin hajotukseen osallistuu entsyymi nimeltä beeta-galaktosidaasi. Mutaatio tämän entsyymin geenissä johtaa virheelliseen rakennusohjeeseen, eikä muodostuva mutanttientsyymi enää toimi. Seuraukset ovat murheellisia sekä solun että sairaan yksilön tasolla. Hajotettavaksi tarkoitettua GM1-gangliosidia kertyy solun "kierrätyskeskuksiin" eli lysosomeihin. Tämän vuoksi gangliosidoosit luokitellaan myös lysosomaalisiksi kertymäsairauksiksi. Kertyminen on ajan myötä mittavinta hermosoluissa, jotka eivät jakaannu ja siten vähennä yksittäisen solun kertymäainesta. Hermosolujen toiminta häiriintyy, ne turpoavat ja alkavat kuolla. Shibojen GM1-gangliosidoosin huomattavimmat oireet ovatkin neurologisia. GM1-gangliosidoosia esiintyy myös ihmisillä sekä muutamalla muulla koirarodulla. Shiban geenimutaatio ja oirekuva poikkeavat muiden koirarotujen GM1-gangliosidoosista.

Tiikerin MyDogDNA-tulos gangliosidoosin osalta. Genotyyppi -/- tarkoittaa, ettei koira ole tautimutaation kantaja.

GM1-gangliosidoosi vie vuodessa

GM1-gangliosidoosia sairastava pentu vaikuttaa tavanomaiselta pikkushibalta. Omistajan epäilykset heräävät pennun lähestyessä puolen vuoden ikää, kun jokin sen motoriikassa muuttuu. Ensioireita ovat pahenevat tasapainovaikeudet, haparoiva liikkuminen ja pään tärinä. Aivojen surkastumisen edetessä shiba menettää vähitellen näkönsä, liikuntakykynsä, ja lakkaa lopulta reagoimasta ympäristön ärsykkeisiin. Vaikka sairaan koiran älykkyyttä on vaikea arvioida muiden oireiden lomassa, on hermosolujen tuhoutumisen seurauksena luultavasti myös syvenevä kehitysvammaisuus. Sairauden viimeisessä vaiheessa 12-15 kuukauden ikäinen shiba olisi käytännössä lihasten jäykistelystä kärsivä passiivinen vuodepotilas. Näin elämäniloinen shibapentu hiipuu vuoden sisällä oireiden ilmaantumisesta, eikä hoitokeinoa ole. Omistajan tehtäväksi jää seurata taudin vääjäämätöntä etenemistä ja tehdä päätös eutanasian ajankohdasta.

Japanilaisen Sakura-shiban omistaja kirjoittaa aiheesta blogia. Sakura ja sen kaksi pentuesisarusta sairastuivat GM1-gangliosidoosiin. Linkki Sakuran blogiin.

Voiko shibapentuni sairastua?

Shibojen GM1-gangliosidoosi on onneksi harvinainen, eikä rotuyhdistyksen tietoon ole toistaiseksi tullut yhtäkään sairasta suomalaista shibaa. Taudin siemenet saattavat silti olla läsnä Suomenkin shibakannassa. Muiden resessiivisesti periytyvien sairauksien tavoin GM1-gangliosidoosi puhkeaa vain silloin, jos pentu on perinyt tautimutaation molemmilta vanhemmiltaan. Pentueen vanhemmat ovat tuolloin - kasvattajan toivon mukaan tietämättä - taudin kantajia. Tällaisessa yhdistelmässä jokaisella pennulla on matemaattisesti 25 % riski olla sairas. Todennäköisyys vastaa valkoisen pennun syntymistä “värikkäille” vanhemmille, jotka kantavat valkoista. (Kyseessä on havainnollistava esimerkki, eikä valkoinen väri sinänsä liity gangliosidoosiin mitenkään.)


Resessiivisen taudin periytymismalli. Esimerkissä sekä isän että emon suvussa esiintyvä "Reetu" on taudinkantaja, joka on periyttänyt tautialleelin tämän pentueen molemmille vanhemmille. Joka pennulla on nyt 25 % matemaattinen riski periä tautialleeli kummaltakin vanhemmaltaan eli olla sairas. Sattuma vaikuttaa paljon pienissä pentueissa, joten käytännössä sairas voi olla vaikka koko pentue tai ei yksikään.

GM1-gangliosidoosin kantajilla on perimässään geenistä sekä mutanttiversio, genetiikan termein tautialleeli, että normaali alleeli, jonka ohjeilla toimivaa entsyymiä valmistuu riittävästi. Kantajat ovat siis oireettomia. Itse asiassa kantajat saattavat olla jopa näyttelyvoittajia ja suosittuja jalostusuroksia, jotka periyttävät tautialleelia pennuistaan keskimäärin joka toiselle. Näin tautialleeli voi kulkea sukupuussa sukupolvien ajan ja esimerkiksi Suomen pienessä shibakannassa yleistyä sattuman vaikutuksesta. Tällainen sattuma voi olla yksittäisen kantajan suuri pentumäärä. Jos sama kantajashiba esiintyy pentueen sukupuussa sekä emon että isän puolella, muuttuu riski sairaisiin pentuihin teoreettisesta todelliseksi.

Voisiko shibani olla kantaja?

Miten yleinen GM1-gangliosidoosia aiheuttava geenivirhe shiboilla sitten on? Professori Yamaton toteuttamassa tutkimuksessa (julkaisuvuosi 2013) oli testattu yhteensä 590 shibaa Japanin kahdeksalta alueelta. Näistä kuusi paljastui taudin kantajiksi, mikä tarkoitti 1,02 prosenttia testiin sattumanvaraisesti valikoituneista shiboista. Lukema kuulostaa pieneltä, mutta se on syytä suhteuttaa Japanissa vuosittain syntyvän 40 000 shibapennun määrään. Huomionarvoista on se, että puolet löytyneistä kantajista oli kotoisin Kinkin alueelta. Myös monet GM1-gangliosidoosiin sairastuneet shibat vaikuttivat keskittyneen Kinkiin.

Kinkin alueen sairaiden ja kantajien sukutauluja tutkimalla löytyi yhdistäväksi tekijäksi tietyn shibakennelin kaksi kantajaurosta. Vaikka kyseisen kennelin nimi ei ole julkista tietoa, on tässä hyvä käytännön esimerkki resessiivisesti periytyvän sairauden leviämisestä rotukoirissa. Nämä kaksi kantajaurosta todellakin olivat näyttelyvoittajia, joita monet lähialueen kasvattajat käyttivät yhdistelmiinsä.

2019: GM1-gangliosidoosi Japanin ulkopuolella

Tautialleeli on vuoteen 2019 mennessä levinnyt Venäjällä siten, että sairaan pentueen syntyminen tuli mahdolliseksi. Epävirallisen sukupuutietokannan mukaan eräällä kantajauroksella on noin 70 pentua. Matemaattisesti puolet näistä kantaa itsekin tautialleelia ja mahdollisesti periyttää sitä eteenpäin. Kyseessä on ollut onneton sattuma, eikä asia ole ollut tiedossa koiran tai sen omien tuontivanhempien jalostuskäytön aikana. Vastaavia paikallisia populaatioita, joissa tautialleeli on hiljalleen rikastunut, voi olla itämässä muuallakin. Ensimmäinen sairas pentu paljastaa asian, mutta on yleensä vain jäävuoren huippu. Suomessa shibojen uusi PEVISA rajoittaa yksittäisen koiran jälkeläismäärän 25:een.

Professori Yamato on ehdottanut, että ainakin Japanista ulkomaille myytävät shibat testattaisiin tautialleelin suhteen jo Japanissa. Japanin-tuonteja pidetään tyypillisesti arvokkaina jalostuskoirina, ja niiden geneettinen vaikutus muissa maissa voi olla suhteellisen suuri.

2021: GM1-kantajien jalostuskäyttö näyttää ketjuttuneen ainakin neljän sukupolven ajan eri kennelnimien alla. Tautialleelin leviämisen seuranta voi silti olla yhä hallinnassa.

Geenitestit etsivät GM1-gangliosidoosiin liittyviä mutaatioita. Eri roduilla sama sairaus voi johtua eri mutaatiosta.

Geenitestaus tuo arvokasta tietoa

Varsin pienen ja vielä nuoren shibapopulaatiomme kannalta voisi olla hyödyllistä testata mahdollisimman moni shiba, jotta saataisiin selville, onko GM1-gangliosidoosia aiheuttava geenimutaatio päässyt jossakin vaiheessa asettumaan tänne tai jopa rikastumaan suomalaisissa shiboissa. Aikaisemmin tautialleelia on kartoitettu länsimaista Tsekeissä vuosina 2005-2006, jolloin tsekkiläisten shibojen rotuyhdistyksen järjestämään näyttelyyn osallistuneista 95 shibasta ei löytynyt taudinkantajia. Toivon mukaan omat shibamme ovat olleet yhtä onnekkaita.

Testattavan shiban ei tarvitse olla itse jalostuskoira tai sellaiseksi suunniteltu. Mahdollisten kantajien jalostuskäyttöä tulisi rajoittaa tai harkita hyvin tarkkaan – geenitestauksen arkipäiväistyessä voi yksittäisiä resessiivisiä tautialleeleja kenties yrittää hallita siten, että kantajan jälkeläisistä valitaan jalostukseen vain tautialleelista vapaita pentuja. Geenitestin näytteeksi ei tarvita välttämättä verikoetta. Usein riittää poskisolunäyte, joka otetaan pyörittämällä pientä näytepuikkoa koiran suussa. GM1-gangliosidoosin testituloksen lisäksi monet kaupalliset DNA-testit kertovat, kantaako punainen shiba valkoista, black & tania tai peräti seesamia väritystä.    

Uusi löytö: shibojen GM2-gangliosidoosi

Vuonna 2017 yhdysvaltalaisilta shiboilta tunnistettiin uusi geenivirhe, joka johtaa toisenlaiseen gangliosidoosin muotoon, GM2-gangliosidoosiin. Kyseessä on HEXB-geeni, jonka virhe vaikuttaa kahteen eri entsyymiin, beta-heksosaminidaaseihin A ja B. Taudin oireet, ennuste ja periytymistapa muistuttavat GM1-gangliosidoosia. Kun Missourin yliopiston DNA-pankin 40 shibanäytettä tutkittiin tämän tautialleelin varalta, havaittiin kolme kantajaa. Kyseiset vuonna 2002, 2004 ja 2007 syntyneet shibat eivät tiettävästi olleet sukua toisilleen tai tutkimuksen sairaille shiboille. Erilaisten geenivirheiden mahdollisuus on siis huomioitava, mikäli gangliosidoosiin viittava oirekuva ei selity GM1-tyypin taudin tunnistavalla geenitestillä.

Huom. Eri roduilta on löydetty samasta geenistä erilaisia GM2-tautimutaatioita, ja geenitestit ovat mutaatiokohtaisia eli käytännössä rotukohtaisia. Villakoirien GM2-geenitesti ei tunnista shibojen GM2-mutaatiota ja toisinpäin.

Lähteitä ja luettavaa:

GM1 gangliosidosis in shiba dogs. (Yamato ym., 2000)

A novel mutation in the gene for canine acid beta-galactosidase that causes GM1-gangliosidosis in Shiba dogs. (Yamato ym., 2002)

Clinical and clinico-pathologic characteristics of Shiba dogs with a deficiency of lysosomal acid beta-galactosidase: a canine model of human GM1 gangliosidosis. (Yamato ym., 2003)

Molecular screening of canine GM1 gangliosidosis using blood smear specimens after prolonged storage: detection of carriers among shiba dogs in northern Japan. (Yamato ym., 2008)

Mutation screening of canine GM1 gangliosidosis for preventive measures: absence of the mutant allele in breeding Shiba dogs in the Czech Republic. (Yamato ym., 2009)

GM1-Ganglioside Accumulation at the Mitochondria-Associated ER Membranes Links ER Stress to Ca2+-Dependent Mitochondrial Apoptosis (Sano ym., 2009)

Serial MRI features of canine GM1 gangliosidosis: a possible imaging biomarker for diagnosis and progression of the disease. (Hasegawa et al., 2012)

Molecular epidemiology of canine GM1 gangliosidosis in the Shiba Inu breed in Japan: relationship between regional prevalence and carrier frequency. (Uddin et al., 2013)

GM2 Gangliosidosis in Shiba Inu Dogs with an In‐Frame Deletion in HEXB (Kolicheski ym., 2017)

Canine GM2‐Gangliosidosis Sandhoff Disease Associated with a 3‐Base Pair Deletion in the HEXB Gene (Wang ym., 2018)