Siirry sisältöön

Kaikkein varhaisimmat japanilaiskoirat (osa 1/3)

Shiba luokitellaan yhdeksi Japanin kotoperäisistä roduista. Kun japanilaisen koiran säilyttämisestä viime hetkellä kiinnostuttiin 1900-luvun alussa, luotiin shiballekin imago, joka painotti rodun ikiaikaista historiaa Japanin saarilla. Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa matkataan kauas menneisyyteen ajalle, jossa muinaiset alkushibat kenties työskentelivät ihmisten metsästyskumppaneina.

Seitsemän tuhannen vuoden leposija

Vuonna 1961 Shikokun saarelta Japanissa löytyi todellinen arkeologin aarreaitta. Kamikuroiwan kalliosuojaksi nimetyssä paikassa oli ollut esihistoriallista ihmisasutusta. Kalliosuojasta - termi tarkoittaa kallioseinämän syvennystä, joka ei ulotu yhtä pitkälle vuoren sisään kuin varsinainen luola - löydettyjä ihmisjäänteitä ja keramiikkaesineitä on voitu ajoittaa jomonkauden alkuun, jolloin niillä on ikää lähemmäs kymmenen tuhatta vuotta.

Kalliosuojasta löytynyt koiran luuranko. Kaareutunut kylkiasento viittaa koiran asetteluun ja tarkoitukselliseen hautaamiseen. Alkuperäinen kuva (c) Esaka, ym.: "The Rock-shelter of Kamikuroiwa, Ehime Prefecture" (1967)

Ihmisten jäänteiden lisäksi kalliosuojasta kaivettiin vuonna 1962 esiin kaksi lähes kokonaista koiran luurankoa, isompi ja pienempi. Koiria ei jostakin syystä koskaan dokumentoitu kunnolla, mutta niiden arveltiin jo tuolloin edustavan Japanin varhaisimpia tunnettuja kesykoiria. Sitten koirien luurangot salamyhkäisesti katosivat. Kukaan ei pitkään aikaan tiennyt, mitä niille oli tapahtunut. Vasta vuonna 2011 japanilaisen yliopiston varastohuoneen nurkasta tehtiin löytö, joka pystyttiin varmistamaan Kamikuroiwan koirien jäänteiksi. Tunnistuksessa hyödynnettiin mm. luiden pakkausmateriaalina käytettyjen sanomalehtien päiväyksiä. Kiihkeistä etsinnöistä huolimatta nämä shiban prototyypit onnistuivat jotenkin olemaan karussa useita vuosikymmeniä.

Tutkijoiden on täytynyt olla haltioissaan. Mitä Japanin muinaiset koirat voisivatkaan kertoa menneisyydestä moderneilla tutkimusmenetelmillä? Luurangot koottiin kasaan ja nimettiin virallisesti Koira #1:ksi ja Koira #2:ksi (bloginpitäjän arvio on, että koirilla on melko varmasti ollut tutkimusryhmän sisällä myös persoonallisemmat lempinimet). Kummastakin uhrattiin luunpala radiohiiliajoitusta varten. Ajoituksen perusteella nämä koirat olivat eläneet, ja kuolleet, noin 5 300 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tai yli 7 000 vuotta sitten nykyhetkestä laskettuna. (Tätä vanhempana jäänteenä pidetään vain "Natsushiman koiraa", joka on oikeastaan pelkkä alaleuka ilman viitteitä hautaamisesta.)

Jos oletetaan koirasukupolven iäksi kaksi vuotta, voi Kamikuroiwan luukoirien ja tämän vuoden shibapentujen välissä olla 3 500 sukupolven ketju. Vertailun vuoksi: modernin shiban kantaisä Naka Go odottaa useimpien polveutumisketjujen juurella noin 20-30 sukupolven päässä.

Jokainen palkki vastaa tuhatta vuotta, joten shiban olemassaolo kantakirjattuna rotuna on tällä aikajanalla hyvin uusi asia. Kamikuroiwan esihistorialliset kesykoirat uinuivat hautakummussaan pitkän ajan.

Esihistorian kesykoira muistutti urheilullista nykyshibaa - paitsi...

Kamikuroiwan muinaiskoirat analysoitiin nyt perusteellisesti. Ensinnäkin kyseessä oli kaksi aikuista yksilöä, joilla oli lähes täysi pysyvä hampaisto. Luuston koko ja mittasuhteet vastasivat hyvin nykyistä shibaa, sillä säkäkorkeuksien arvioitiin olleen hiukan yli ja alle 40 senttiä. Kallojen pituudet olivat takaraivosta kuonon luuosan kärkeen 14 cm ja 16 cm. Poikkeavaa kalloissa kuitenkin oli kuono-osan ja pääkopan välinen otsapenger, joka oli toisella koiralla hyvin viisto ja toisella hitusen jyrkempi, mutta silti nykyshiban otsaa loivempi. (Tämä anatominen piirre on oleellinen nykyiselle jomonshiballe - aiheeseen palataan esihistoriasarjan kolmannessa osassa.) Silmäkuoppien rakenteen perusteella koirilla oli ollut ennemmin susimaisen mantelinmuotoiset kuin koiramaisen pyöreät silmät.

Koira #1 ja Koira #2 - Japanin vanhimmat tunnetut kesykoirat, jotka ihminen on haudannut. Oletteko te yhä läsnä Tiikerin ja Entsyymin täydellisessä sukupuussa? Alkuperäinen kuva (c) Komiya ym.: "Morphological characteristics of buried dog remains excavated from the Kamikuroiwa Rock Shelter site, Ehime Prefecture, Japan" (2015)

Luista ja nivelistä päätellen Kamikuroiwan koirien lihakset, etenkin puremiseen käytettävät lihakset, olivat voimakkaammat kuin nykyshiballa. Myös raajojen liikeradat ovat voineet olla kehittyneemmät. Hampaat olivat kuluneet huomattavasti jo koirien eläessä - lisäksi muutamia hampaita oli irronnut. Tällaisen on arveltu viittaavan siihen, että nämä koirat olivat hampaillaan toistuvasti tekemisissä suurriistan kuten villisikojen kanssa. Niiden uskotaan olleen kaiken kaikkiaan pienikokoisia mutta tehokkaita ja ketteriä liikkujia, jotka jollakin tavalla auttoivat ihmisiä metsästyksessä. Vastapalveluksena koirat ovat luultavasti saaneet syödä ihmisravinnon tähteitä, sillä isotooppimäärityksessä ilmeni tietty ruokavaliosta kertova ero Kamikuroiwan koirien ja alueen muiden sekasyöjäeläinten välillä.

Japanin Luonnonhistoriallisen museon julkaisema postikortti. Näyttelyn jomonkautta kuvaavaan asetelmaan oli otettu mukaan myös esihistoriallinen kesykoira.

Sammunut emolinja?

Koska molekyyligenetiikka selvittää polveutumista ja sukulaissuhteita tarkemmin kuin luiden ulkonäön vertailu, jauhettiin pienet palaset Koira #1:n ja Koira #2:n luista DNA-näytteiksi. Kummastakin koirasta onnistuttiin eristämään mitokondrion DNA:ta. Mitokondrion DNA on siitä erikoista, että se periytyy äidiltä tyttärelle munasolun mukana (toki myös äidiltä pojalle, mutta poika ei enää itse periytä sitä omille jälkeläisilleen). Näin on mahdollista tutkia äitilinjoja, sillä mitokondrion DNA:ssa tapahtuu vähitellen mutatoitumista. Kyseessä on oikeastaan haplotyypin määritys, mutta yksinkertaisuuden nimissä puhutaan vaikka Kamikuroiwan koirien "mitokondriogeenistä".

Kamikuroiwan kahdella muinaiskoiralla oli keskenään erilaiset mitokondriogeenit. Pohdintatehtävä, mitä sukulaissuhteita tämä rajaa pois? Toisen koiran mitokondriogeeni oli jo tutkijoille tuttu M1, jota on löytynyt nykyisistä japanilaistaroduista shibalta, akitalta ja kishulta... sekä ulkomaalaisilta koiraroduilta. Onkin arveltu, että M1 saattaa edustaa jonkin nykykoiria yhdistävän kantamuodon mitokondriogeeniä. Toinen Kamikuroiwan koira sen sijaan tarjosi yllätyksen: sen mitokondriogeeniä ei ollut aiemmin löydetty yhdestäkään elävästä tai muinaisesta koirasta. Geenille annettiin nimeksi KRA1. Koska KRA1 ei vaikuta olevan läsnä nykykoirissa, on Koira #2:n emolinja aikojen saatossa luultavasti sammunut.

Miltä varhainen japanilainen koira on voinut näyttää?

Vuonna 1972 syntynyt jomonshiba. Kuva kirjasta Japanilaisten koirien suuri valokuvakokoelma, kuvaaja tuntematon (?).

Luiden ja hampaiden perusteella voi selvästi päätellä yllättävän paljon. Pään ja ruumiin mittasuhteet, liikkumistapa, luustovahvuus, lihaksikkuus, jopa silmien muoto - jomonkauden hautalöytöjen anatomian perusteella Japanissa on jalostettu eräänlainen entisöity japanilaiskoira. Näitä koiria kutsutaan epävirallisesti jomonshiboiksi, ja niissä on haluttu painottaa alkukantaisen metsästyskoiran ominaisuuksia. Ehkä Kamikuroiwan muinaiset koirat todella muistuttivat eläessään ylläolevan valokuvan koiraa - vahvaa, ketterää ja yleisolemukseltaan täysin funktionaalista metsästyskoiraa? Toisaalta luut eivät kerro mitään turkin tai värin kaltaisista rotutyypin yksityiskohdista. Kamikuroiwan koirat saattoivat yhtä hyvin olla susimaisen harmaita eli shibakielessä seesameja.

Luista, hampaista ja etenkin hautapaikasta kalliosuojassa voi epäsuorasti päätellä jotain varhaisten japanilaiskoirien luonteenpiirteistä. Jos säkäkorkeudeltaan 40-senttinen koira on ollut apuna suurriistan metsästyksessä, on sen täytynyt ilmentää suurta rohkeutta. Hautapaikan luolassa ansainnut koira on myös oletettavasti muodostanut erityisen suhteen niihin ihmisiin, joiden kanssa se on elänyt. Tämänkertaisen historian oppitunnin myötä on herännyt jonkinlainen käsitys siitä, miksi japanilaisrotujen henkisiä ominaisuuksia - ja näiden ominaisuuksien ilmenemistä koiran ulkoisessakin olemuksessa - on pidetty niin tärkeänä vaalia.

Esihistoriallisen juttusarjan seuraavassa osassa perehdytään varhaisimpiin tutkimusjulkaisuihin muinaisista japanilaisista koirista. Aihe ei ole ihan niin tylsä kuin miltä vaikuttaa! : D Samalla selviää, mikä oli komealta rekkarinimeltä kuulostava Matris Optimae.

Lähteitä ja luettavaa

Mitochondrial DNA analysis of Jomon dogs from the Kamikuroiwa Rock Shelter site in Shikoku and the Higashimyo site in Kyushu, Japan (Masuda ja Sato, 2015)

Morphological characteristics of buried dog remains excavated from the Kamikuroiwa Rock Shelter site, Ehime Prefecture, Japan (Komiya ym., 2015)

The Oldest Dog Burial Remains In Japan: https://web.flet.keio.ac.jp/~sato/DogBurials_eng/index.html

Radiocarbon dating of one human and two dog burials from the Kamikuroiwa rock shelter site, Ehime Prefecture (Gakuhari ym., 2015)

Rediscovery of the oldest dog burial remains in Japan (Sato ym., 2015)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.