Värikarttasarjan päättää shiban värigenetiikan kummallisin ilmiö. Voiko kahdelle bläkkärille shiballe, tai ainakin bläkkäriltä näyttävälle shiballe, syntyä punainen jälkeläinen? Bläkkärihän ei voi nykyisen värigenetiikkaopin mukaan kantaa punaista, joten lähtökohtaisesti kyseessä on ns. käräytysväri. Jokin toinen uros on ollut salaa asialla. Tai emo on adoptoinut paperilla toisen emon pennun, joskin ensinnä mainittu lienee se yksinkertaisin selitys.

Kaunis punainen sashige-shiba 80-luvun Japanista. Kuvituskuva, ei liity asiaan (c) Japanilaiskoiran valokuvakirja 3.


Näistä mahdottomista punaisista kuulee toisinaan. Ja siitä, että polveutumismääritykset olisivat silti täsmänneet. Olisin taipuvainen ajattelemaan, ettei niin ilmiselvää ja epäilyksiä herättävää asiaa pentutuotannossa möhlitä, jos koirat kuitenkin rekisteröidään. Jossakin kohdassa shibojen sukupuusivustolla on joskus ollut sukulinja, jonka useammassa sukupolvessa on ilmestynyt mahdoton punainen. Muistan tähän liittyen seesamishibojen ryhmästä kommentin, että jonkin japanilaiskasvattajan mukaan (= nähnyt varmana valtavan määrän pentueita) joskus, hyvin harvoin, syntyy bläkkärivanhemmille punainen pentu.

Punainen shiba 80-luvun Japanista. Kuvituskuva, ei liity asiaan (c) Japanilaiskoiran valokuvakirja 3.


Edelleen se luonnollinen selitys on myös todennäköisin selitys, mutta mitä jos kaksi bläkkäriä voi oikeasti saada punaisen jälkeläisen, koska geeneissä on meneillään jotain omituista? Pohditaan tätä optiota. Lähtökohdat on seuraavat:

  1. Punaisessa pennussa pitää olla vähintään yksi A-lokuksen geeni, jota luetaan niin aktiivisesti, että geenituotetta syntyy niin paljon, että pigmenttikytkin on yleensä punapigmentin asennossa.
  2. Ikinä ei saa aliarvioida A-lokusta tai luulla, että nykyinen geenitietämys olisi tässä. Koko A-lokuksen luokittelusysteemi muuttui äsken, ja sekin on vaan tämän hetken luokittelusysteemi.
  3. Puhun punaisesta, mutta molemmat seesamit on samalla idealla mahdottomia värejä kahdelle bläkkärille.
  4. Ilmiön pitää olla yleistettävissä muidenkin koirarotujen värigenetiikkaan.
  5. ”Geeni” tarkottaa tässä yleensä geenimuotoa/alleelia.

No niin, pentulaatikkoon ilmestyy punanen pentu, vaikka emo ja isä on bläkkäreitä. Polveutuminen täsmää tuhannen markkerin tarkkuudella, joten emo ja isä todella on bläkkäreitä. Mitä tapahtui?

Pennussa tai toisen vanhemman sukusoluissa on tapahtunut mutaatio, joka muuttaa A-lokuksen bläkkäristä punaiseen


Tämä tietty tulee ekana mieleen. Selitys mallia teoriassa mahdollinen. Ongelmana on se, että bläkkäri on ”rikki” ja punanen ”ehjä”. Bläkkäri on mennyt rikki, kun geenistä on pudonnut pois pätkä DNA:ta. Korjaavan mutaation pitäisi kai sattumalta lisätä juuri se DNA takaisin juuri siihen kohtaan. On aina helpompi rikkoa millä tahansa tavalla kuin korjata tietyllä tavalla.


Erittäin epätodennäköinen selitys.

Bläkkärivanhemman genotyyppi on punainenbläkkäri/bläkkäri


…ja toisen vastinkromosomin punainenbläkkäri erkaantuu sukusolujen muodostuessa siten, että tuloksena on punaista ja bläkkäribläkkäriä eri sukusoluihin. Ilmiö ei ole IHAN hatusta vedetty, koska vanhalla A-lokuksen markkerisysteemillä oikeasti löydettiin samoista koirista punaisen ja bläkkärin markkerit yhdessä (peräkkäin?) siten, että genotyypin merkintä oli esim. outo Ayt/at. Yhellä kainkoiralla näin moisen testituloksen, eli esiintyi myös japanilaisroduissa. Mulle jäi epäselväksi, mikä tämän käytännön merkitys lopulta oli, ja miltä vanhat markkerifuusiot näyttäisi, jos niistä katottaisiin uusia käynnistysalueita.


Sukusolujen muodostuessa vastinkromosomit myös vaihtavat osia, joten. Periaatteessa. On olemassa biologinen mekanismi, jolla se fuusiopunabläkkärin punainen voisi joskus (hyvin, hyvin harvoin) irrota sukusoluun itsenäiseksi. Sitten sen pitäisi vielä olla ehjä toimiva geeni, ja vapautua siitä lukituksesta, mikä sitä onkin estänyt toimimasta ja näkymästä siinä bläkkärivanhemmassa. Niin ja juuri siitä uniikista sukusolusta pitäisi vielä kehittyä se pentu! : D


Olin aiemmin sitä mieltä, että jos jokin selitys mahdottomille punaisille pennuille oli, niin se liittyi jollakin tavalla näihin fuusiojuttuihin. Harmi jos promoottoritutkimus nyt torppasi koko lähestymistavan ja projekti on pistetty jäihin.


Periaatteessa ehkä oikeilla jäljillä.

Punainen shiba 80-luvun Japanista. Jo toinen kerta, kun lyhytvarvasanomalialta näyttävä varvas esiintyy näyttelyshibojen valokuvakirjassa. Kuvituskuva, ei liity asiaan (c) Japanilaiskoiran valokuvakirja 3.

Bläkkärivanhempi onkin geneettisesti punainen – jokin blokkaa punaisen käynnistysalueen


Tällaiseen skenaarioon viittasi alun tai ainakin näyttävät bläkkäreiltä. Jos punaiselle ominainen käynnistysalue on pinnallisesti lukittu (solussa on oikeasti tällekin mekanismi), A-lokus voisi ehkä toimia puoliteholla kuin bläkkärillä. Mutta lukituksen pitäisi purkautua sukusolujen muodostuessa, että punainen voisi ilmetä pennussa. Miksi niin ei tapahtunut jo silloin, kun bläkkärivanhempi itse oli vasta muodostumassa?


Erittäin epätodennäköinen selitys.

Punainen pentu on oikeasti valkoinen


Shibat ja muut japanilaiset on omituinen poikkeus siinä, että resessiivinen punainen näyttää niillä valkoiselta. On olemassa rotuja, joissa ei pysty punaisen sävystä erottamaan, onko ne E-lokuksen resessiivisiä punaisia (e/e) vai A-lokuksen dominanttikeltaisia (DY/mikätahansa). Opin taannoin että Koiraperheen elämää -kirjassa ne Honeyn ”keltaiset” pennut on molempia. Jos bläkkärivanhemmat shibat on ollu valkosen kantajia ja niillä on jokin resessiivisen punasen sävyn punaseen muuttava geeni, niin valkonen pentu syntyy punaisena. En tiiä, voiko urajiroa muodostua resessiiviseen punaiseen etenkään jos A-lokus on pelkkää bläkkäriä, ja tämmösellä punaisella ei sitten voi olla turkissa yhtään mustaa pigmenttiä. Geenitestissä se olisi e/e BB/BB.


Eli tässä tapauksessa lähtökohta nr. 1 olisi väärä eikä A-lokus liity asiaan.


Plausible?

Bordercolliepentuja, jotka olisivat shiboina punaisia ja valkoisia. Kuvaesimerkki kirjasta Koiraperheen elämää (c) Jane Burton ja Michael Allaby.

Jokin muu, mikä?


Samalla linjalla kuin edellinen. A-lokus ei koskaan korjaudu bläkkäristä punaiseksi, mutta jokin toinen tekijä muuttuu ja alkaa säädellä pigmenttikytkintä samalla tavalla. Dominantin mustan aiheuttaja on yks tällanen kytkinmaanikko, joten miksi niitä ei voisi olla enemmänkin. Ongelmaksi nousee se, että mutaation pitäisi tapahtua joka kerta uudestaan, kun bläkkäri x bläkkäri johtaa punaiseen jälkeläiseen. Toisaalta geeneissä voi olla epätavallisen mutaatioherkkiä alueita.

Tunnetuista värilokuksista B-lokus voisi saada aikaan mustan pigmentin muuttumisen ruskeaksi, jolloin bläkkäripentu voisi näyttää punaiselta. Tällöin molempien vanhempien pitäisi olla resessiivisen ruskean geenin kantajia (genotyyppi B/b), jolloin pikku-b olisi kulkeutunut jostain muusta rodusta shiboihin, tai vaihtoehtoisesti olisi tapahtunut uusi mutaatio, joka muuttaa B-geenin toiminnan. Ruskean pennun molemmissa vastingeeneissä pitäisi olla mutaatio, mikä komplisoi tilannetta epäuskottavaksi. Lisäksi (maksan)ruskeat koirat muissa roduissa vaatii mielikuvitusta, että niitä oikeasti voisi sekoittaa punaiseen.


En keksi just nyt muita selityksiä. Vähiten järjetön on mielestäni tuo punainen valkonen, koska ne sentään tunnetaan muissakin roduissa. Saako muiden rotujen bläkkärit ikinä punaselta näyttäviä pentuja, joita E-lokus ei selitä? Kannattaa kiinnittää huomiota myös brindleen. Se on oikeasti vielä hämärämpi kuin merle. Siinä vaiheessa kun brindleen saadaan vihdoinkin selvyys, saattaa ratketa muutama muukin erikoinen genetiikan ilmiö.

Päivitys: Mitä jos rodussa on aiemmin ollut melko yleisenäkin punainen e/e-väri, joka selittäisi ne vaaleanpunaiset (usuaga) shibat? Jos sävy näyttää vaalealta punaiselta shibalta, niin se selittäisi samalla ehkä myytin, jossa valkoiset jalostuskoirat haalistavat punaisia shiboja. Ne ei ole ollukaan oikeasti haaleita punaisia vaan geneettisiä valkoisia, mutta niitä on syntynyt useammin.

2 Comments

  1. Shibat ja muut japanilaisrodut eivät oikeastaan ole resessiivisen punaisen valkoisuuden puolesta poikkeavia. Sama vaalea väritys esiintyy melkein kautta linjan muissa pystykorvissa, laumanvartijoissa ja luppakorvaisissa vinttikoirissa sekä osassa paimenkoiria, mutta jostain syystä se on lintukoirissa ja collieissa usein hyvin punertava. Ehkä kyseessä on joku lännessä syntynyt erillinen E-lokuksen mutaatio jota geenitesti ei tunnista? Tuntuu hassulta että vain Länsi-Eurooppalaista syntyperää olevat rodut näyttävät yleisesti punaista muotoa.

    1. Oho, voisiko ollakin niin että valkoinen on originaali e/e ja punaisuus jotain modernimpaa? Oon ajatellut että asia ois huomioitu kun e/e:tä on alettu kutsua resessiiviseksi punaiseksi mutta ties miltä ajalta termi on peräisin ja länsirotujen bias on hyvin voinut vaikuttaa. Kuulostaa myös joltain, mitä väritutkimusryhmät voisivat parhaillaan työstää. Varmana löytyy E:stä vielä uusia yllätyksiä.
      Satu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *