Japanilaiskoiria tieteessä, taiteessa, historiassa ja vähän arkielämässäkin. Blogin tekstejä, etenkään Google Lens -tyyppisiä käännöksiä ja nopeasti vanhentuvia genetiikkajuttuja, ei tule käyttää ainoana lähteenä uusille popularisoinneille ilman alkuperäislähteitä ja ajantasaisimpia tutkimusjulkaisuja.
Japanin alkuperäisrotujen historiaa on tallennettu vuosikirjoihin jo kauan ennen netin sukupuusivustoja - jotka perustuvat varhaisten koirien osalta luultavasti samaisiin vuosikirjoihin. Kirjasarjassa "Japanilaisten koirien suuri valokuvakokoelma" esitellään suurimmissa näyttelyissä menestyneitä akitoja, shiboja, kishuja, shikokuja, hokkaidoja ja kainkoiria kuvan, perustietojen ja sukutaulun kera. Tässä kirjassa kuvia on otettu ainakin vuosina 1971-1975. Kirjan lopusta löytyy myös muita koiria, joiden valintaperuste jää epäselväksi.
Tämä narttu on voittanut palkinnon. Japanilaisen kalenterin "Showa 46" vastaa vuotta 1971. Mukana on toisinaan myös tuomarin ja omistajan kommentteja.
Kirjassa on lähes 300 sivua mustavalkoisia valokuvia, joita on mukava katsella, vaikka ei osaisi sanaakaan japania. Näissä kuvissa...
Akitojen ja jossain määrin myös kishujen kintut ulottuvat taivaaseen asti.
Shibat eivät vielä näytä pyöreiltä tai chowimaisilta.
Kainkoirat eroavat muodoltaan eniten kaikista muista ollen selkeästi suorakulmion mallisia.
Turkit näyttävät ulkokoiran turkeilta.
Toinen palkittu, kaunis, simppeli narttu. Nimen kanjien eräs lukutapa on Suzuyakko Go.
On täällä palkittu myös meitä uroksia!
Tämä prikulleen sama ilme näkyy joissakin bläkkärilinjoissa edelleen (Tiikerin japanisuku esim.) Koiran tuplaisoisä Koronaka Go löytyy shibojen sukupuusivulta: http://www.shibapedigree.com/details.php?id=63622
Keskikokoisia nihonkenejä.
Vanhempiakin shibakirjoja voi nykyään helposti ostaa esim. Yahoo! Japanin huutokaupoista välityspalvelun kautta. Laita hakusanaksi shiban kanjit. Maksaminen onnistuu PayPalilla, ja tullauksen voi hoitaa kokonaan netissä (kirjojen alvi on kohtuullinen, joten tälle yksilölle tuli tullimaksua noin 7 euroa).
Shibat polveutuvat ikivanhoista japanilaisista metsästyspystykorvista. Varsinaisesti rotu määriteltiin vasta alle sata vuotta sitten. Teoksessa Empire of Dogs - Canines, Japan, and the Making of the Modern Imperial World perehdytään yksityiskohtaisesti koiran merkitykseen japanilaisille ja japanilaisuudelle eri aikakausina. Jos kirjasta yhden ydinsanoman voi poimia, niin sen, että japanilaisen koiran arvostus on vaihdellut historian aikana ääripäästä toiseen.
Empire of Dogsin tekijä on historioitsija Aaron Skabelund, joten luvassa on varsin painavaa akateemisen kuuloista tekstiä. Mutta kuinka uskottavasti länsimaalainen tutkija voi käsitellä Japaniin liittyvää asiaa? No, niin uskottavasti, että teos on julkaistu Japanissa japaniksi käännettynä. Mainittakoon tässä kuriositeettina, että Suomen kansalliskoiraa ja sen merkitystä suomalaisille pohtiva Suomenpystykorva, joka Kennelliiton ehdotuksesta julkaistiin juhlistamaan satavuotiasta Suomea ja kotimaisia koirarotuja, on sekin käännösteos brittikirjailijalta.
Tässä joitakin poimintoja Empire of Dogsin sisältämistä mielenkiintoisista ja ehkä vähemmän tunnetuista yksityiskohdista liittyen japanilaisiin alkuperäiskoiriin. HUOM! Kaikki mahdolliset virhetulkinnat ja väärinkäsitykset ovat omiani, eivät kirjailijan.
Ensimmäisiä vaikutelmia japanilaisista koirista on raportoinut 1800-luvun lopulla englantilainen kirjailija Isabella Bird. Kermanväriset, susimaiset, collienkokoiset elukat, jotka olivat samaan aikaan sekä aggressiivisia että pelkurimaisia, möykkäsivät ja ulvoivat läpi yön. Neiti Bird jatkoi sittemmin matkaansa Korean niemimaalle, jossa sama marmatus alkuperäiskoirista jatkui.
Kuvaus on totta puhuen realistinen vaikutelma, sillä nykyisen kaltainen koiranpito oli Japanin kaupungeissa vielä tuntematon käsite. Katuja asuttivat puolivillit kyläkoirien laumat, joita ihmiset saattoivat halutessaan ruokkia. Kukaan ei kuitenkaan "omistanut" näitä koiria. Myös koirien silittely, sisällä pito ja ulkoilutus hihnassa tulivat ilmeisesti länsimaalaisten mukana.
Koiran omistamiseen poikkeuksena oli japanispanieli, arvokas statussymboli. On epäselvää, pidettiinkö ko. rodun edustajia koirina lainkaan, sillä niistä ei käytetty inu-nimitystä (ja japaninspanielit saavat itse päättää, oliko kyseessä kunnianosoitus vai pöyristyttävä loukkaus.) Japaniin kauppasuhteet avannut amiraali Perry sai vuonna 1854 lahjaksi neljä japaninspanielia.
Ensimmäiset piirroskuvat japanilaisista koirista länsimainen yleisö näki hyvin mahdollisesti Sieboldin Fauna Japonicassa, joka käsittelee Japanin eläimiä. Kuvassa (alla) esiintyy pystykorvainen ja kippurahäntäinen metsästyskoira sekä rotevampi, lurppakorvainen kyläkoira. Fauna Japonican nisäkäsosa on luettavissa nettiarkistossa.
Oletko sinä varhainen shiba?
Koirat olivat symboli tai suoranainen väline kolonialismin aikakaudella. Ihan sama mihin maailman kolkkaan eurooppalaiset koirineen työntyivät, olivat heidän koiransa sivistyneitä, tottelevaisia, puhdasverisiä ja kaikin tavoin ylivertaisia verrattuna paikallisiin koiriin, joita maasta riippumatta kuvailtiin pitkälti neiti Birdinkin käyttämillä sanoilla. Alkuperäiskoirien kohtaloksi tämä uhkasi koitua siinä vaiheessa, kun paikalliset ihmiset itse omaksuivat saman näkemyksen. Näin uskotaan tapahtuneen monien ihmisten osalta myös Japanissa.
Länsimaisista koirista tuli 1800-luvun lopun japanilaisille luksustuote, johon vain rikkaimmalla eliitillä oli varaa. Tavallinen kansa alkoi yhdistää länsimaiset rodut ja koiranpitotavan ulkomaalaisten lisäksi japanilaiseen yläluokkaan.
Samaan aikaan aloitettiin myös Japanin alkuperäiskoirien, villikoirien ja susien järjestelmällinen tuhoaminen. Virallisia perusteita olivat rabieksen uhka sekä lihakarjan joutuminen irtokoirien suihin. Vähemmän virallisia syitä olivat oletettavasti näiden eläinten "sivistyksenvastaisuus" sekä eurooppalaisiin syvään juurtunut susiviha. Kirjassa käytetään paikoin ilmaisua 'slaughter', teurastus. Uuden asetuksen mukaisesti koiraa ei kuitenkaan saanut tappaa, mikäli sillä oli panta ja siinä eräänlainen veromerkki.
Kuvataitelija Georges Bigot ikuisti japanilaista elämänmenoa satiirin keinoin. Hädissään pakeneva koira voisi ulkomuotonsa puolesta olla vaikka Tiikeri.
Kaikki eivät sentään hyväksyneet luontokappaleiden tolkutonta teurastusta. Eräs alkuperäiskoirien puolestapuhuja oli kirjailija Uchida Roan, joka julkaisi vuonna 1901 novellin nimeltä Inu monogatari(Koiran tarina). Novellin kertojana toimii Japanin alkuperäiskoira nimeltä "Taron koira", joka huutaa hätäänsä alkuperäiskoirien kohtelusta. Samainen koira esittää mielenkiintoisen ajatuksen, että se ja kumppaninsa polveutuisivat intialaisesta dhole-vuoristosudesta.
Vuosisata vaihtui ja ajat tulevat muuttumaan, sillä kohtaamme seuraavaksi erään Hachikon sekä miehen nimeltä Hirokichi Saito.
Dhole. Oliko Taron koira oikeassa? Onko japanilaisissa alkuperäiskoirissa vuoristosuden verta? Kuva: Julielangford, https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0, via Wikimedia Commons
Hachikon merkitys Japanissa oli perustavanlaatuisesti enemmän kuin itkettävät elokuvat. Kyse ei ollut pelkästä koirasta, koska koko kansallisaatteen herääminen ja leviäminen vaikutti kiteytyvän Hachikoon.
Tunnemme Hachikon tarinan siksi, että alkuperäisroduista kiinnostunut Dr. Hirokichi Saito keksi vihjata Asahi-sanomalehden toimittajalle hyvästä tarinasta. Dr. Saito oli itse aikaisemmin tavannut Hachikon aseman lähellä. Hachikon suosio räjähti uskomattomiin mittoihin artikkelin julkaisun jälkeen. Alkuperäisrotujen (ja siinä samalla kansallistunteen) promoaminen onnistui täydellisesti.
Alkujaan Dr. Saito lähti etsimään alkuperäiskoiria, jotka vastaisivat muinaisissa kirjakääröissä esitettyä kuvausta. Kaupungista hän ei löytänyt etsimäänsä. Tilanteesta huolestuneena Dr. Saito perusti japanilaiskoirien suojeluyhdistys NIPPO:n vuonna 1928.
Promoamistyö ulottui jopa ulkomaille, koska American Kennel Gazetten toukokuun numerossa 1930 esiteltiin "puhdasveriset japanilaiset rodut". Kyseinen juttu on melko varmasti ollut ensimmäinen lehtiartikkeli japaniroduista länsimaissa.
Helen Keller (kyllä, juuri hän) tutustui Japanin-matkallaan Hachikon tarinaan ja halusi oman akitan. Kyseessä oli ilmeisesti USA:n ensimmäinen akita, Kamikaze Go. Se tosin kuoli pian penikkatautiin, mutta Helenille lähetettiin Japanista Kamikazen pentuesisarus.
Kirja kannattaa lukea itse jo melkeinpä monipuolisten Hachiko-juttujen takia. Hengailiko se asemalla ehkä vain ruoan toivossa... ja oliko se todella niin perso kanakebabtikuille kuin huhutaan?
Hachikon luppakorva oli suuri huolenaihe. Kuuluihan japanilaisella koiralla olla terhakkaat pystykorvat osoittamassa puhdasverisyyttä! Korvan lupottamisen syyksi ehdotettiin mm. ihotulehdusta. Kuolemansa jälkeen Hachiko täytettiin - ja korva nostettiin pystyasentoon.
1930-luvun lopulle tultaessa japanilaisen koiran imago oli kokenut täyskäännöksen. Kaikki halusivat hurjan ja alkukantaisen eläimen, joka oli kuitenkin kesy ja tottelevainen. Parjatuista ja vainotuista koirista oli tullut (rotu)puhtauden, uskollisuuden ja urheuden ilmentymiä. Japanilaisen koiran erotti muista alkukantaisista koirista se, että ne ovat eläneet vuosituhansia japanilaisten kansan henkisen vaikutuksen piirissä. Koirien kauppa alkoi olla hyvää bisnestä, eikä japanilaisrotuja enää pidetty uhanalaisina (paitsi joidenkin mielestä ne menisivät pilalle eläessään kaupungeissa).
Dr. Saito promosi japanilaisrotuja lehdistön lisäksi radiossa. Kansalaiset oppivat radiopuheesta vuonna 1937, että japanilaisella koiralla tuli ehdottomasti olla "pienet, kolmionmuotoiset pystykorvat" ja "suuri ja vahva kippurahäntä".
Shibakin on tässä vaiheessa nimetty. Shiba saa myös erillismaininnan, sillä kaikista japanilaiskoirista nimenomaan shiban "vigorin" (puhti/tarmokkuus) katsottiin selvästi ylittävän länsimaisten koirien vastaavan.
Kansallisaarteiksi julistettiin alkujaan seitsemän rotua. Näistä "koshino" todettiin pian hävinneeksi liiallisen risteytymisen takia.
Ensimmäinen kaupallinen alkuperäisrotuja kasvattanut kenneli oli nimeltään Mikado Kennel. Voiko kyseessä olla sama Mikado House, joka esiintyy Suomen ensimmäisten tuontishibojen sukutauluissa...?
Toisen maailmansodan ollessa päällä länsimaisia koiria kasvatettiin ja lahjoitettiin armeijan leipiin. Sittemmin koiranpidon luksusta sota-aikana paheksuttiin. Paheksunta ei kuitenkaan koskenut japanilaisia alkuperäisrotuja. Ilmeisesti kannan romahdus sodan aikana johtui enemmän pommituksista ja ruokapulasta kuin siitä, että shibat olisivat päätyneet turkiksiksi. Kirjassa ei osunut ensilukemalla silmiin mainintaa sodanjälkeisestä penikkatautiepidemiasta.
Sodan jälkeen koko Japanin suosituimmaksi koiraroduksi nousi yht'äkkiä japaninpystykorva. Kirja ei enää käsittele sen enempää japanilaisrotujen sodanjälkeistä elvyttämistä.
Ennen kuolemaansa Dr. Saito on kirjan mukaan itse muistellut, että hänellä oli kansallismielisiä tai ultrakansallismielisiä taipumuksia 1930-luvulla.
Fiilikset historian oppitunnin jälkeen
...on kieltämättä vähän ristiriitaiset. Jostakin syystä alkuperäisrotujen vaarantumisen syyksi mainitaan harvemmin koirien massatuhoaminen. Myös shiban luonnetta kuvaavat ylevät termit, kan'i, ryosei ja soboku merkityksineen, vaikuttavat nyt hyvinkin tuoreelta keksinnöltä ja kenties kansallistunteen nostattamiseksi tekemällä tehdyiltä. Toisaalta kirjasta näyttää harmillisesti puuttuvan se shibojen kannalta mielenkiintoisin osa, eli metsästyskäytössä olleiden alkuperäiskoirien historia kaupunkien ulkopuolella (toki ymmärrettävää, että historiaa on tallentunut paljon enemmän kaupungeissa). Millainen suhde niillä oli ihmisiin? Missä määrin niillä oli isäntiä tai kasvattajia? Ilmensivätkö ne kan'ia, ryoseita ja sobokua, vaikka kukaan ei ollut asiaa erikseen hoksannut ajatella? Vai onko sittenkin parempi niin, että shibojen historia jää osittain salaperäisyyden peittoon?
"Nukahdin jo sen naurettavan japaninspanielin kohdalla."
Ensimmäiset shibat - tai shibat inut, kuten niitä tuolloin kutsuttiin - muuttivat Suomeen vuonna 1988. Ruotsalaisten shibojen näyttelyaktiivisuuden ansiosta rotu ei ollut aivan tuntematon sitä ennenkään, ja 1970-1980-lukujen Koiramme-lehdistä voi harvakseltaan bongata mainintoja ja jopa kuvia shiboista. Tekstit ja kuvat ovat (c) tekijöidensä. Lehtileikkeiden palat julkaistaan tässä historiallisen arvonsa takia.
1980-luku
Manlötens Tomodati (varmana yhteiskunnan silmäätekevä :D), Turun koiranäyttelyn BIS vuonna 1982.Tomodatin esiintyminen on tehnyt vaikutuksen. World Dog Show pidettiin vuonna 1982 Tokiossa. Jutussa esiteltiin hiukan japanilaisia alkuperäisrotuja.Pieni shibaisa tietoisku vuonna 1983. Onko tässä kuvassa sama Tomodati kuin edellä..?Vuoden 1984 Voittaja-näyttelyssä pystykorvaryhmän ykkönen oli shibanarttu Manlötens Umareru-Misoka (jää arvoitukseksi, miksi Koiramme-lehdessä Manlötenin shibat esiteltiin japanilaiseen tapaan ilman kennelnimiosaa).Manlötens Ichiban Shogun, Voittaja-näyttelyn RYP todennäköisesti joskus 80-luvun loppupuoliskolla. Shiba on siis voittanut Voittajassa pystykorvien ison ryhmän ainakin kahdesti. Ichiban Shogun oli myös Suomen ensimmäisen tuontishiban isä. (Kuvan löytämisestä kiitokset Erjalle.) Koiramme-lehteen on aikoinaan voinut ilmoittaa uudet tuonnit ja viennit. Tässä saapuivat Suomen ensimmäiset shibat. Kenties ensimmäisten tuontien inspiroimana löytyy vuoden 1988 lehdestä myös shiban kuvaus. Jutussa käydään läpi rotumääritelmää ja mainitaan haasteiksi liian suuret koot sekä heikot alaleuat. Kennel Madason on/oli brittiläinen kenneli.
1990-luku
Voittaja-näyttelyn ROP vuonna 1993. Taketorami (Fuki) oli myös Suomen ekan shibapentueen emo. Voittaja-näyttelyn ROP 1995 oli Suomessa syntynyt shiba.Fuki jälleen Voittaja-ROP 1996.Shiba kadotti inun jossain vuosien 1995 ja 1996 välillä. Shibapentuja kansikuvassa vuonna 1998. Koirien nimiä ei mainita, mutta kuvaaja on ollut Åsa Lindholm.Myöhemmin vuonna 1998 jutun kuvituskuvana on myös shiba. Kuvaaja sama kuin edellä, voisiko olla tummempi pentukin sama isoksi kasvaneena?Shiboja? 😀Onko Netta shibapentu vai valkokirjava suomenpystykorva? Sattumaa tai ei, samalla nuortenpalstalla (1998) eräs Netta saa hyvänjouluntoivotukset, murheen läpi sinne vihreämmille niityille.
Postaus päivittyy harvakseltaan, jos uusia vanhoja vuosikertoja löytyy.
Japanese Dogs on yksi harvoista japanilaisista koirakirjoista, jotka on julkaistu englanniksi käännettynä myös länsimaisille lukijoille. Kirja on kiinnostava, sillä se tarjoaa eräänlaisen sisäpiirin näkemyksen shibasta sen alkuperäisessä kotimaassa.
Nimensä mukaisesti kirja esittelee kaikki Japanin alkuperäisrodut sekä modernimmalla ajalla Japanissa syntyneet rodut, kuten japaninpystykorvan. Etenkin kuuden alkuperäisrodun - shiban, akitan, kishun, hokkaidon, shikokun ja kainkoiran - muodostama kokonaisuus voi olla hyödyllinen lukukokemus länsimaiselle shibaharrastajalle. Onhan japanilaisten rotujen suojeluyhdistyksen eli NIPPO:n alkujaan laatima rotumääritelmä yksi ja sama kaikille kuudelle rodulle koko- ja värityseroja lukuun ottamatta. Eräs kiinnostava ero länsimaalaisiin teksteihin löytyy keskikokoisten rotujen luonnekuvauksista, joissa metsästyskoiran mahdollinen aggressiivisuus ja vaikea käsiteltävyys ilmaistaan suorin sanoin asiaankuuluvana osana rotua.
Rotuesittelyjen lisäksi kirjassa on teemaosiot japanilaisten koirien historialle, metsästyskäytölle sekä muutamalle julkkiskoiralle. Hachikon tarinan tuntevat länsimaissakin kaikki, mutta mitä sankarillista teki Tama-shiba?
Koska mukana on lähemmäs kymmenen rotua, ei pelkille shiboille jää melko ohuessa kirjassa montaakaan sivua. Tietotekstiltä vievät tilaa myös kuvaliitteet, jotka eivät liene harvinaistenkaan rotujen osalta enää yhtä ainutlaatuista materiaalia kuin vielä kirjan julkaisuvuonna 2003. Lisäksi kuvissa esiintyy paljon samoja koiria eri asennoissa. Tästä huolimatta Japanese Dogs on näpsäkkä ja suositeltava lukupaketti kaikille niille, joita kiinnostaa shiban asema yhtenä japanilaisista alkuperäisroduista.
The Total Shiba - shibaharrastajan perusteos
The Total Shiba on kenties laajin länsimainen tietokirja shiboista. Tämä pitkän linjan shibaharrastajien ja -kasvattajien kirjoittama amerikkalainen teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1997, ja siitä on sittemmin otettu päivitettyjä uusintapainoksia. Luottamusta kirjoittajien asiantuntemukseen herättääkin heti kuvasivu, jossa nuori urosshiba on halunnut osallistua kodin remontointiin viemällä työkalun.
Tietosisältö on sekä kattavaa että hämmästyttävän yksityiskohtaista: ihanteellista shibaa käsittelevässä osiossa havainnollistetaan jopa shiban viiston silmän toivotuin kaltevuuskulma astelukuna. Monet netin shibasivuilla nykyisin liikkuvista anatomisista piirroskuvista ja kaavioista ovatkin alkujaan peräisin tästä teoksesta. Rotumääritelmän perinpohjaisen tulkinnan ja kasvattajien ammattisalaisuuksien rinnalla kirjan parasta antia ovat shibojen japanilaista ja amerikkalaista historiaa käsittelevät osiot. Näissä shibojen merkittävimmät esivanhemmat on esitelty nimien, kuvien ja kuvausten tarkkuudella, ja ne perustuvat varhaisiin japaninkielisiin lähteisiin. Kuvaluettelo 70-luvulla Yhdysvaltoihin saapuneista ensimmäisistä Japanin-tuonneista herättää myös monenlaisia ajatuksia.
Kirjan puutteet johtuvat lähinnä sen iästä: valokuvat ovat kauttaaltaan mustavalkoisia, eivätkä varhaisimmat painokset luonnollisesti ole enää täysin ajan tasalla näyttely- ja tuontikäytäntöjen tai genetiikan suhteen. Jos shibanomistaja hankkii rodustaan vain yhden tietokirjan, on The Total Shiba silti paras valinta.
Euroopan ensimmäiset tunnetut shibat saapuivat Ruotsiin Inga ja Bror Carlssonin Manlöten-kenneliin 1970-luvun alussa. Ruotsalainen vuosikirja Hundkalendern 1976 sisältää Inga Carlssonin kirjoittaman kiehtovan tekstin, jossa hän kertoo ensimmäisistä shiboistaan sekä rodusta yleisesti. Alla historiallisen tekstin suomenkielinen käännös. Alkuperäisteksti ja kaikki kuvat (c) Inga Carlsson.
Shiba, japanilainen hurmurini
"Shiba, mikä se sellainen on?" kysyin japanilaiselta työtoveriltani, kun hän tiedusteli, oliko meillä Ruotsissa shibakoiria. Hän kertoi, että kyseessä oli pieni vanttera koira, jonka säkäkorkeus oli noin 35-41 cm ja joka oli pystykorvatyyppiä. Shibat olivat ehdottomasti hänen suosikkejaan.
En jaksanut uskoa, että innostuisin itse. Minulla oli aina ollut suuria koiria, ja monien muiden tavoin ajattelin, että kippurahäntäisillä koirilla on tapana haukkua ja purra. Sain nähdä shibakoiria vilaukselta ja kieltäydyin uskomasta, etteivät ne olleet sen suurempia. Ne näyttivät noin 60-senttisiltä ja niin "oikeilta".
Kiinnostuin asiasta ja hankin rotumääritelmän sekä FCI:ltä että Japanista. Kaikki japanilaisen työtoverini ylistyssanat sopivat hyvin yhteen rotumääritelmän kanssa. Shiban tulee olla eloisa, iloinen ja kestävä koira, joka on uskollinen isännälleen. Se oppii nopeasti ja työskentelee mielellään. Se on hiljainen ja haukkuu vain silloin, kun haluaa kiinnittää isäntänsä huomion johonkin. Japanissa shiboja käytetään metsästys-, veto- ja vahtikoirina. (Vai 35-senttinen vahtikoira, nauroin tuolloin. Nyt säälin niitä, jotka yrittäisivät tulla kotiimme silloin, jos käsken Lilla Myn vahtia emäntäänsä.)
Japanilaiset pitävät shibaa "ulkokoirana". Se on tiettävästi useita tuhansia vuosia vanha. Shibakoirien luurankoja on löydetty mm. Jomon-aikakauden raunioista, ja ne näyttävät samanlaisilta kuin nykyäänkin. Japanilaiset ovat jalostaneet ensisijaisesti hyviä käyttökoiria ja pitäneet huolta siitä, että shiba on säilynyt henkisesti ja fyysisesti terveenä. Japanilaisessa rotumääritelmässä mainitaan mm., että "shiba on luonnostaan hienostunut, ei niinkään pröystäilevällä vaan syvällisellä tavalla."
Kuvissa minua kiehtoi eniten shiban pää. Se on erilainen kuin muilla koirilla. Pään muoto itsessään vaikuttaa kahdeksankulmaiselta, ja silmät ovat itämaiseen tapaan vinot. Pää muistuttaa enemmän suden kuin koiran päätä.
Ei kestänyt kauaa, kun olin "myyty". Minulle tulisi shiba! Silloin vaikeudet alkoivat. Japanilaisiin kasvattajiin ei ole helppoa saada yhteyttä. Sitä paitsi japanilaisia on vaikeaa saada myymään. Mutta minulla oli onnea, ja reilun vuoden kirjeenvaihdon jälkeen tärppäsi. Ruotsiin lähetettäisiin kaksi pientä narttupentua.
Toukokuun 28. päivänä vuonna 1972 seisoivat puolihysteerinen emäntä ja täysin rauhallinen isäntä Arlandassa odottamassa Tokion-konetta. On vaikea sanoa, kuka oli iloisempi koirahäkin vihdoinkin saapuessa, pennut päästessään häkistä ulos vai minä saadessani ne vihdoinkin luokseni. Tervetuloseremoniasta muodostui mitä sydämellisin. Me pussailimme, nuolimme ja halailimme.
Kun pennut olivat olleet kotona noin viikon, olivat ne tehneet päätöksensä. Lempeämmästä ja kiltimmästä Sabizhista tuli isännän tyttö, ja pieni tomera My valitsi emännän. Koko perheemme hullaantui pennuista, ja ihmiset olivat niistä kiinnostuneita menimmepä minne tahansa aina Ruotsin Kennelliittoa myöten.
Jotta rotu ei hiipuisi täällä narttuihimme, kirjoitin Japaniin ja tilasin kaksi urospentua. Ne saapuivat Ruotsiin joulukuussa 1972. Koska isännällä ja emännällä oli jo shiba, saivat perheen kaksi poikaa kumpikin oman urospennun. Nuorempi poika Johan, tuolloin 11-vuotias, sai pienemmän pennun ja antoi sille nimeksi Mikko. Mikko oli iloinen, hassu ja riehakas pentu ja sopi hyvin Johanin temperamentille. Hieman rauhallisempi ja varovaisempi Mitzoki sopi paremmin isoveljelle.
Oli jo nähtävissä, että Mitzokista kasvaisi pieni näyttelytähti, mutta oli vaikea arvailla, mitä Mikosta tulisi. Se oli lähinnä ratkiriemukas. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen Johan ja Mikko jakoivat kaiken, sängyn, karkit, ilot ja surut. Johan alkoi opettaa Mikkoa tanssimaan takajaloillaan, istumaan, menemään maahan ja vetämään kärryjä. Nykyään he osallistuvat esityksiin ja kilpailevat tottelevaisuudessa!
My-emon ja Mitzoki-isän ensimmäinen shibapentue syntyi 11. lokakuuta 1973. Pentuja syntyi neljä. Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Tarkoituksena oli myydä molemmat pojat, mutta emäntä katseli liian syvälle esikoispojan viistoihin silmiin, ja niin Bokai jäi meille kotiin. Emmekä ole katuneet! Se on mahtava koira, sekä kaunis, kiltti että nopea oppimaan.
Emäntä ja Bokai kisaavat myös hieman tottelevaisuudessa, mutta Johan ja Mikko peittoavat meidät vielä. Bokai on osoittautunut ahkeraksi jälkikoiraksi. Se selvitti jälkiradan heti kolmannella treenauskerralla, mikä vaikuttaa olevan huima suoritus. Bokain veli Banzai työskentelee Norrtäljen käyttökoirakerhossa pikkuisäntänsä kanssa. Ei haittaa vaikka käyttökoiraihmiset kaikessa ystävällisyydessään alkuun härnäsivät meitä ja kutsuivat shiboja marsuiksi - he vaikenivat huomatessaan, mihin "piskit" pystyivät. Loppukilpailussa Bokai sijoittui neljänneksi 17 koiran joukosta.
Tammikuussa 1975 Mikosta tuli isä, ja Johan sai pitää Mikon tyttären Emikon. Hän kutsuu koiraa Emmaksi ja on jo aloittanut Emman opetuksen. Emma on osoittautunut yhtä hyväpäiseksi kuin isänsä, joten on kiinnostavaa nähdä, kuinka pitkälle he pääsevät tottelevaisuuskilpailuissa.
Johan on koiriensa kanssa mukana Apollo-ryhmässä ja kampanjoi sen puolesta, että pienetkin koirat pystyvät oppimaan ja että niiden tulisikin osallistua tottelevaisuuskoulutukseen. Koulutus tapahtuu aina leikin varjolla ja namipalkkioilla.
Shiban toimimisesta metsästyskoirana meillä ei ole aavistustakaan. Koiramme ovat kasvaneet yhdessä vanhan Daphne-kissan, kääpiökanin ja pienen lammaslauman kanssa. Emme ole huomanneet niissä metsästysviettiä. Mutta yksi narttupennuista, Dijini, asuu nykyään Smoolannissa, ja sen isännällä on tapana käydä hirvimetsällä, joten ehkäpä se pääsee syksyllä mukaan jahtiin.
Juuri nyt koirat kilpailevat siitä, kuka saa adoptoida pienen pulloruokitun karitsan, joka asuu keittiössä. Ne ovat varovaisia karitsan suhteen, mutta voivat olla keskenään melkoisia koviksia. Shibat muodostavat mielellään keskinäisen arvojärjestyksensä itse ja noudattavat sitä. Ne suojelevat pentujaan ulkoisilta vaaroilta, mutta nenäkäs pentu pistetään kyllä ruotuun. Juuri tätä luonnollisuutta arvostan shiboissa kaikkein eniten.
Rotuintoilijalta ei tulisi kysyä rodun huonoista puolista. On aina yhtä vaikeaa keksiä mitään, vaikka tokihan jokaisessa rodussa on jotain, mitä voisi muuttaa. Shiban turkki on työläs kaksi, kolme viikkoa joka kevät, koska silloin paksu pohjavilla irtoaa. Loppuajan vuotta niitä tarvitsee tuskin harjata. Osalle koiranomistajista voi shiban "Olen suurin, paras ja kaunein!" olla työläs. Bokai on saanut lempinimekseen "Cassius Clay". Minua tämä asenne kiehtoo ja pidän siitä, sillä shiba on toisaalta myös niin kiltti, iloinen ja antoisa omalle perheelleen.
Shibakoira on todellakin suuri koira taskukoossa - ja samanaikaisesti oikea halattava nallekarhu.
Inga Carlsson, 1976
Ainutlaatuisia koiria
Koko Euroopassa on 12 kappaletta shibakoiria - ja ne ovat kaikki Inga Karlssonin tuomia tai kasvattamia! Ranskalaiset, englantilaiset, hollantilaiset, saksalaiset ja muut eurooppalaiset ovat yrittäneet ostaa shiboja Japanista, mutta aikaisemmin kukaan ei ole onnistunut siinä. Inga Karlssonilla on täytynyt olla tavattoman hyviä yhteyksiä!
Vaikka shibat häviävät koossa käyttökoiraroduille, vaikuttaa siltä että niissä on käyttöön hyvin soveltuvaa kovuutta ja luonnetta. On todella mielenkiintoista nähdä, miten ne lunastavat odotukset jatkossa. Ehkä käyttökoiraihmisten on pakko vielä muuttaa käsitystään siitä, että vain suuret koirat voivat olla hyviä käyttökoiria…
Uusien rotujen tuomisesta maahamme on tullut hyvin suosittua. Toisinaan voi ajatella, että niitä tuodaan tarpeettoman moniakin. Mutta Japanin-uutuudet, sekä japaninpystykorva (joka esiteltiin aiemmassa koirakalenterissa) että shiba ovat tulokkaita, jollaisia on mukava nähdä! Ne ovat tulleet jäädäkseen - siitä voimme olla varmoja!
Hundkalendern 1976
Huom! Todellisuudessa Euroopan ensimmäinen rekisteröity shiba on saattanut tulla Tanskaan jo vuonna 1969. Italialaiseen Del Wasabi -kenneliin saapui tiettävästi myös shiboja aivan 1970-luvun alussa. Nämä koirat eivät ole aikoinaan olleet Hundkalendernin tekijöiden tiedossa, ja niistä on yhä edelleen vaikeaa löytää lisätietoja. Lähde: https://shibainfo.com/?page_id=62
Tervetuloa upouuden shibablogin pariin! Ensimmäinen postaus on aina "historiallinen", joten palatkaamme sen kunniaksi suomalaisen shibahistorian alkujuurille. Ensimmäiset tuontishibat saapuivat Suomeen vuonna 1988, mutta rotu oli esitelty suurelle yleisölle koirakirjoissa jo 1970-luvulla. Aluksi shiba (tai šiba-inu tai shiba inu) saatettiin mainita akitan eli silloisen japaninpystykorvan yhteydessä. Opimme shibasta lähinnä sen, että se on japanilaisista alkuperäisroduista pienikokoisin. Sittemmin koirakirjojen rotukuvauksista on voinut lukea yllättävän tarkkanäköisiä kommentteja shiban luonteesta ja tietyistä erikoisominaisuuksista, joskin töpöhäntäistä shibaa etsivät joutuivat luultavimmin pettymään.
Yrjö Ylänteen Koirakirja vuodelta 1960 ei mainitse shibaa nimeltä, mutta kertoo 1600-luvulla eläneestä ranskalaisesta tutkimusmatkailijasta, joka kirjoitti tavanneensa pohjoisessa kummallisia pieniä koiria. Nämä koirat olivat väriltään tummanpunaisia. Ne myös muistuttivat suuresti kissaa. Olivatko ne todella suomenpystykorvan esi-isiä... vai oliko Monsieur Martiniere törmännyt matkallaan eräänlaiseen... pioneerishibojen populaatioon? Emme koskaan saa tietää.
Shibahavainto 1600-luvun Murmanskissa? Voi vain arvailla, mitä muut mainitsematta jätetyt "omituisuudet" siinä tapauksessa olivat.
Koirat - suuri tietokirja (1. suomennettu painos 1968) on sisällyttänyt pystykorvien ryhmään japaninpystykorvan. Esittely keskittyy akitaan, mutta shiba kuvataan ohimennen kettuterrierin kokoiseksi. Oliko tässä ensimmäinen shibamaininta suomenkielisessä koirakirjassa? Siihen voisi viitata nimen erikoinen kirjoitusasu.
Japaninpystykorva, tuo jokaisen mitä pätevimmäksi ja hurjimmaksi toteama vahtikoira, saattoi tarkoittaa ennen rotunimien vakiintumista sekä akitaa että kaikkia japanilaisia alkuperäisrotuja yhdessä. Nykyisestä japaninpystykorvasta eli japsista (joka toki on myös halutessaan mitä pätevin koira!) puhuttiin japaninkääpiöpystykorvana.
Maailman koirat (1. suomennettu painos 1975) esittelee shiban omana rotunaan. Kirjan mukaan shiballa on töpöhäntä. Ei ole selvillä, lisättiinkö shiba mukaan vasta uudempiin painoksiin. Inu-loppuosan puuttuminen kertoo ehkä siitä, että esittelyä on ainakin tuunattu sitten ensipainoksen. Allaoleva kuva 7. painoksesta vuodelta 1990.
Shiban trademark-kippuraan kajoaminen on herättänyt sekä ihmetystä että hilpeyttä. Kuvan (kenties hivenen shikokumainen?) shiba saattoi olla monelle koiraharrastajalle se ensimmäinen nähty shiba.
Suomalainen koirakirja (1978) on omistanut shiban mustavalkoiselle lähikuvalle lähes kokonaisen sivun. "Eloisa, mutta rauhallinen" kuulostaa shibanomistajan korvaan ristiriitaisen sijaan varsin osuvalta.
Shiban silmänmuotoa kuvataan mantelimaiseksi. Ainulla silmät ovat "mongolimaisen vinot."
Koirarodut (1. suomennettu painos 1983) oli suosittu rotuopas 80-luvulla. Värikohta listaa kaikki kuviteltavissa olevat ilmaisut shiban neljästä väristä värivirheineen, ja hieman erikoisen kuvavalinnan on kenties katsottu parhaiten mätsäävän shiban luonteesta ja käytöstä mainittuihin asioihin.
Maailman koira-atlas (1. suomennettu painos 1991) on viisi kiloa painava järkäle, jota ei kannata kuljettaa kirjastosta kotiin. Kuitenkin se sisältää yhden koirakirjojen parhaista shibaesittelyistä. Shibaa kuvaillaan käytännönläheisellä tavalla, joka tuo mieleen omistajien kirjoitukset shibayhdistyksen keskusteluryhmässä.
Kenties ainoa koirakirja, jossa yhdeksi shiban esimerkkikuvaksi on valittu harvinainen Ay/at-seesami.
Suuri koirakirja vuodelta 1991 on oikeastaan kuuden vihreäselkäisen kirjan sarja. Shiban esittely sisältää vielä nykypäivänäkin ainutlaatuista tietoa, sillä infoboksiin on listattu ensimmäiset suomalaiset valioshibat omistajineen.
Suuri koirarotukirja (1. suomennettu painos 1997) huomauttaa shibojen alkaneen jo yleistyä Japanin ulkopuolella. Lyhyessä esittelytekstissä on katsottu tarpeelliseksi kertoa shiboja vaivanneista hammaspuutoksista.
Gummeruksen suuri koirakirja (1999) edustaa myös nykyaikaisempaa designiä mutta antaa viittä vaille vaikutelman, että shiba on jonkinlainen akitan halpisversio. Huomionarvoista on kuvaksi valkattu bläkkärishiba.
Ensyklopedia Koirat (1. suomennettu painos 2000) on saa kunnian olla viimeinen "vanhaksi koirakirjaksi" luokiteltava teos. Deja vu -tunne selittyy sillä, että kuvituksen punainen shiba esiintyi juuri kahden edellisenkin koirakirjan shibasivuilla.
Omistatko vanhan, vuosina 1970-2000 julkaistun suomenkielisen koirakirjan, jonka shibamaininta tai rotuesittely listauksesta puuttuu? Ilmoita kirjasta kommentteihin!
