Siirry sisältöön

Ne kolme muuta shibavarianttia – minoshiba

Minoshiban erottaa jo kaukaa sen tunnusomaisesta vahvasta mahonginpunaisesta väristä. Kuva lisenssillä iStockPhoto/Jonnyjto.

Minoshiba - tai Keski-Japanin entisen Minon alueen alkuperäinen pieni japanilainen koira - on shibavarianteista huomiotaherättävin. "Ilta-auringossa minoshiban turkki syttyy palamaan." Minon provinssi vastaa nykyisen Gifun prefektuurin eteläosaa. Saninshiban tavoin minoshiba näyttää olevan paikallinen ylpeys, jonka säilyttämisen eteen tehdään töitä Gifun yliopistoa ja lukiolaisia myöten. Alkujaan minoshiboja on käytetty metsästyksessä ja vahtikoirina. Blogin juttu perustuu jälleen pitkälti konekäännöksiin - muistathan tässäkin lähdekritiikin.

Vuoristokylien alkuperäiset minoshibat

Japanilainen koirakirja Shiba Inu vuodelta 1970 näyttää kuvailevan minoshibaa jyrkän vuoristoalueen vuoristokylän koiraksi, jota on arvostettu jo kauan sekä metsästyksessä että kotikoirana. Legendojen mukaan minoshiba on pelastanut isäntänsä milloin karhulta, milloin jättiläiskäärmeeltä. Olemukseltaan minoshiban kerrotaan olevan erittäin ketterä, sitkeä, väsymätön, sillä on japanilaisen koiran suoraviivainen luonne ja se omistaa elämänsä yhdelle isännälle. Minoshiba on sopinut erinomaisesti vuoriston pienpetojen sekä vuoristolintujen metsästykseen terävän hajuaistinsa ja jäljityskykynsä ansiosta. Ulkoisesti se on ollut jäntevä, varsin tanakka ja sillä on ollut vahva selkälinja. Korvat ovat olleet pienet, paksut ja kolmionmuotoiset. Minoshiballa on ollut erittäin vahva pigmentti sekä silmissä että turkissa. "Syvä, tulinen, helakanpunainen väri on hyvä ilmaus sille ominaisesta hengestä. Tässä suhteessa minoshiban ainutlaatuinen turkin väri on ihanteellinen shiban väri, joka ilmaisee yksinkertaisuutta, voimaa ja kauneutta."

Aka Go, punainen minoshibauros. On sääli, ettei turkinväri ole taltioitunut vanhoihin mustavalkokuviin. Kuva(t) kirjasta Shiba Inu (Lemmikkikoiran ystävä, 1970).

Ennen toista maailmansotaa useita minoshiboja osallistui alueen paikallisiin NIPPO-näyttelyihin. Sota ja sitä seurannut ruokapula olivat tuhoisaa aikaa myös minoshiboille. Kirjassa mainitaan useaan kertaan "sukupuuton uhka." Toisena vakavana uhkana on selvästi pidetty risteytymistä mikawankoiran kanssa (Mikawan alue on sijainnut Minon alueen vieressä) - sillä mikawankoiralla on ilmeisesti ollut samantapainen väri, ja minoshiban kasvatus on tässä vaiheessa keskittynyt ehkä liiaksi pelkkään väriin?

Chibi Go - minoshibanarttu vuoristosta.

Sodanjälkeisistä minoshiboista mainitaan erikseen vuoriston kuuluisa metsästyskoira, narttu Chibi Go. Ulkoisesti se on ilmentänyt ihailtavasti minoshiban ominaisuuksia, ja "Sillä oli teräksen arvokkuutta ja arvokkuutta, johon vain omistaja saattoi koskea." Kirjan mukaan Chibi Go menehtyi traagisesti auto-onnettomuudessa ennen kuin sen verenperintöä ehdittiin käyttää minoshibojen elvytykseen. Vuorilta löytyi kuitenkin muutamia saman koirasuvun edustajia. Sodasta selviytyneet minoshibat näyttivät väistäneen "rappeutumisen merkit" eli haalistumisen ja hammaspuutokset.

Hachisuke Go, punainen minoshibauros.

Yllättävää kyllä, pieni Gifun alueen vuoristokylä Shirakawa Go nimetään kirjassa "minoshiban kotikyläksi". Nykyisellään Shirakawa Go on Unescon maailmanperintökohde ja suosittu turistikohde.

Nykyinen Shirakawa Go. Kuva: Ray Swi-hymn/Wikimedia Commons.
Ja vanha Shirakawa Go, joka on kerran ollut minoshiban kotikylä. Yhdennäköisyydestä ei voi erehtyä, vaikka kuvien välissä on kulunut yli puoli vuosisataa.

Liekehtivä minoshiba

Syvänpunainen väri on saatu säilymään nykyisissä minoshiboissa, mutta mistä väri tulee? Koska minoshiboilla voi olla mustia karvoja, se ei ole resessiivinen e/e-punainen. Valkoisia (tai muunkaan värisiä) minoshiboja ei tiettävästi synny edes satunnaisesti, joten voi olettaa, että kaikki minoshibat olisivat nykyisessä geenitestissä muotoa E/E Ay/Ay. Mutta mikä selittää urajiron puuttumisen ja sen, ettei väri haalistu, vaikka sukupolvien ajan yhdistetään pelkkää punaista? Ehkä minoshiboilla on E-lokuksessa muista shiboista poikkeava alleeli, joiden eroa värigenetiikka ei vielä tunne. Rinnassa näkyvä pieni valkoinen merkki ei ole urajiroa vaan pigmentin puutteesta johtuvaa valkokirjavuutta, mikä on yleinen ilmiö kaikilla koiraroduilla. Myös punasävyssä ja värin syvyydessä näyttää esiintyvän hiukan luonnollista vaihtelua.

Kaksi suojeluyhdistystä - ja nykyinen minoshibojen kylä

Minoshibojen suojelemiseksi on olemassa kaksi rinnakkaista yhdistystä: vuonna 1976 perustettu Gifun prefektuurin Mino Shiba Inu Preservation Society sekä vuonna 2012 perustettu Mino Shiba Inu Preservation Society. Onko näillä myös erilliset rekisterinsä? Eräässä minoshibablogissa mainitaan, että keväällä 2019 minoshibojen yhteenlaskettu määrä Japanissa olisi ollut noin 380 koiraa. Yhdistykset järjestävät vuosittaiset näyttelynsä, joissa valitaan ROP ja VSP - sekä seurataan minoshiban tilannetta yleisesti. Uudemman suojeluyhdistyksen toimintaan liittyy todellinen minoshibojen kylä Gifun Yamagatassa. Kylässä on mahdollista tutustua minoshibaan tapaamalla vakioasukkaita, tai käydä vierailulla oman minoshibansa kanssa. (Kyseessä ei ole sama kylä kuin vanhassa shibakirjassa mainittu Shirakawa Go). Kylän asukkaiden ja heidän ystäviensä kuvagalleriassa voi katsella nykyisiä minoshiboja myös Suomesta käsin.

Tieteellinen minoshiba

Minoshiban säilyttämispyrkimysten yhteydessä mainitaan usein tiede, genetiikka ja Gifun yliopisto. Vaikuttaa siltä, että minoshiboilta kerätään säännöllisesti talteen sekä DNA-näytteitä että uroskoirien siemennestettä. Näin pienen populaation säilyttäminen ei ole enää helppo tehtävä, mutta geenitutkimus voi todella auttaa vähentämään yhdistelmien todellista sisäsiitosastetta. Yliopistotason lisäksi lukiolaiset panostavat minoshiboihin, sillä Yōrōn lukiossa toimii minoshibojen tutkimusryhmä. Tällä videolla voi seurata, miten koulun oppilaat huolehtivat kahdesta heille uskotusta minoshibasta.  

Shibavarianttien monimuotoisuustutkimus. Minoshiboista on löytynyt vähemmän geneettistä muuntelua kuin normishibasta (Shinshu-Shiba/Nippo), mutta toisaalta muuntelu on jakautunut minoshiboihin suhteessa tasaisemmin kuin normishiboihin. Taulukko (c) Kuva (c) "Genetic Diversity and Relationship among Three Varieties of the Shiba Inu Revealed by Microsatellite Markers" (Maki ym., 2008).

Pohdintaa minoshiboista

Tässäpä shibavariantti, jonka soisi säilyvän. Ainakin kuvien minoshiboissa on yhä jäljellä jotain hyvin intensiivistä ja alkukantaisen yksinkertaista. Kuten saninshibojen tapauksessa, ei import-minoshiba Suomessa ole kovin realistinen ajatus. Ne ovat varmasti Gifun ihmisten oma aarre, joiden suojelemiseksi on otettu käyttöön jopa geenitutkimus, mikä vaikuttaa ehkä hiukan yllättävältä. Japanilainen shibankasvatus on tuntunut luottavan enemmän perinteisiin menetelmiin, mutta ehkä ajat ovat muuttumassa. Toivotan pentuonnea ja kannan kasvua minoshiboille!

Lähteitä ja luettavaa

Shiba Inu (Lemmikkikoiran ystävät, 1970)

Mino Shiba Inu Preservation Society (uudempi yhdistys) http://www.ccn.aitai.ne.jp/~minosibainunosato/newpage3.html

Gifu Prefecture Mino Shiba Preservation Society (vanhemman yhdistyksen vanhat kotisivut) https://web.archive.org/web/20160120032109/http://gifuminosibainu.ec-net.jp/wordpress/?page_id=97

Genetic Diversity and Relationship among Three Varieties of the Shiba Inu Revealed by Microsatellite Markers (Maki ym., 2008).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.