Siirry sisältöön

Tiikerin siitepölyallergia pamahti tänä kesänä päälle sellaisella voimalla, että tarvittiin shampoopesuja ja antihistamiinia järeämpiä keinoja. Oireina kutina ja rapsuttelu. Koska se alkoi jälleen odotetusti siitepölykauden pahentuessa, ja koska eläinlääkärikäynnit on Tiikerille äärimmäisen stressaavia, niin sille aloitettiin suoraan kortisonitabletit.

Kutina ja rapsuttelu loppui kuin seinään heti ensimmäisen annoksen jälkeen.

Eikä siinä vielä kaikki.

Tiikeriä vuoden ikäisestä asti riivannut hysteerisyys ötököiden takia loppui myös kortisonin myötä.

Se on niistä edelleenkin huolissaan ja pyrkii eliminoimaan havaitsemansa uhat, mutta reaktio on aiempaan verrattuna laimea eikä jää päälle. Kippurakin palaa kippuralle. Kaikista selkein ero oli eläinlääkärissä: kortisonia hakiessa Tiikeri oli aivan hermona ja etsi taukoamatta seiniltä ja katosta hyönteisiä. Toissapäiväisellä käynnillä se jännitti myös vähän, mutta asettui lopulta rennosti makuulle odottamaan.

Eipä tarvinnut Tiikerin tapauksessa puntaroida kortisonin käytön sivuvaikutuksia ja lääkkeen vaikutusta koiran elämänlaatuun yhtään hetkeä.

En keksi muuta selitystä kuin että Tiikerillä on ehkä ollut kesäisin jo pitempään lievää tulehdusoireilua, joka ei ole näkynyt ulospäin asti mutta jonka se on tuntenut ja herkistynyt siksi pelon kohteille. Shibojen ongelmakohdat eli epiteelit iho ja suoli tulevat ekana mieleen. Tämä on taas näitä koiranomistajan tähtihetkiä, mutta ehdottomasti kirjotan tänne, jos joku muu koira voi tiedosta hyötyä.

Kortisonin aloitusvaihe pissittää

Lääkkeiden annostus ja antotapa on se, minkä oma eläinlääkärisi reseptiin kirjoittaa. Tiikeri sai aluksi isot annokset. Jos kortisoni on tehotakseen, niin se alkaa tehota nopeasti. Tiikeri ei tarvinnut edes muutamaa päivää vaan heti eka annos teki tehtävänsä. En meinannu uskoa silmiäni.

Parin ensimmäisen päivän jälkeen ilmenivät kyllä kortisonin aloituksen klassiset sivuoireet: juominen ja kusetus. Käytin Tiikeriä 4-6 tunnin välein ulkona ja silti se saattoi pissiä lähes minuutin ajan. Muita sivuoireita alussa oli läähätys ja innottomuus lenkeillä. Kaikki nämä sivuoireet katosivat, kun isoa alkuannostusta lähdettiin ajamaan asteittain alas kohti ylläpitoannosta. Tiikeri on perusluonteeltaan sähäkkä mutta luonteeseen en havainnut lääkityksen vaikuttavan, siis en millään huonolla tavalla. Tällä hetkellä Tiikeri saa yhen tabletin joka toinen päivä, ja allergiaoireet on pysyneet poissa.

No niin, pakkohan se on selvittää tarkemmin, että mikä on tämä ihmelääke.

Puhekielen kortisoni on eri asia kuin oikea kortisoni

Hiukan hormonioppia. Medrol Vet -paketissa vaikuttava aine ei olekaan cortisone vaan methylprednisolone. Vähän hämmentävää, mutta sanon itekin mielummin että koirani syö kortisonia kuin metyyliprednisolonia tai synteettistä glukokortikoidia 😀

On kyllä olemassa todellinen molekyyli nimeltä kortisoni. Se ei kai tee elimistössä mitään.

Kunnes kortisonin rakennetta hiukan muunnetaan, jolloin tuloksena on molekyyli nimeltä kortisoli. Se taas tekee elimistössä vaikka mitä.

Eli todellinen kortisoni on oikeastaan kortisolin epäaktiivinen "varastomuoto". Ja kaikki ne puhekielen kortisonit, joita atoopikoille syötetään, on tuunattuja kortisoli-molekyylejä, jotka on vähän erilaisia ja tehokkaampia kuin elimistön oma kortisoli.

Ja ettei asia olisi liian epäselvä, niin kortisolia kutsutaan hydrokortisoniksi silloin kun tavallista tuunaamatonta kortisolia annetaan lääkkeenä. Ilmeisesti siksi, että hydroksyyliryhmän muuntaminen on juuri se, mikä muuttaa kortisonin kortisoliksi. Orgaanisesta kemiasta voi muistella ketoniryhmiä (kortisoni) ja alkoholiryhmiä (kortisoli), jos näihin haluaa kunnolla perehtyä.

Kort-alku tulee molempiin cortex-sanasta, joka tarkottaa kuorta ja viittaa lisämununaisen kuorikerrokseen. Siellä niitä tuotetaan.

Tl;dr - "kortisoni", jota atopiakoira syö, on oikeasti lääkesuunnittelun avulla luotua synteettistä turbokortisolia. Esimerkiksi tuossa Tiikerin Medrolissa vaikuttava aine on metyyliprednisoloni. Kutsun sitä silti jatkossa kortisoniksi.

Kortisoni on hormoni, joka säätelee tulehdusgeenien toimintaa

Kortisolin ja sen johdannaisten lähtöaine on kolesteroli. Siis rasvamolekyyli. Elimistössä se pystyy rasvaisuutensa ansiosta pujahtamaan suoraan solukalvon läpi (koska samanlainen suosii samanlaista) eikä tarvii kuljetusproteiinien apua. Rasvaliukoisuuden takia myös kortisonitabletti kannattaa ottaa rasvan, siis ruuan, kanssa. Koska tabletti annetaan aamulla mutta Tiikeri syö muonansa illalla, annan sille tabletin juustoviipaleessa ja tarjoilen pienen kourallisen nappuloita.

Mitä tapahtuu, kun kortisonimolekyyli pujahtaa soluun? Se löytää sieltä reseptorin, johon takertuu. Reseptori aktivoituu ja matkustaa solun tumaan, jossa sijaitsevat tietenkin geenit. Aktivoitu reseptori kiinnittyy geenin alkuosaan ja alkaa säädellä sitä, miten geenistä tuotetaan proteiinia. Tuotetaanko enemmän vai vähemmän? Koska Tiikerin allergiaoireet helpottivat, niin kortisoni on varmaankin vaimentanut tulehdusreaktiota kiihdyttäviä geenejä ja aktivoinut tulehdusreaktiota estäviä geenejä. Liian laaja aihe, katkaisen tähän. Kortisoni tekee paljon muutakin, kuten sen pitkän käytön sivuvaikutukset osoittavat. Kaikkia immuunijärjestelmän osia kortisoni ei sentään pysty lamaamaan. Sellainen lääke olisikin äkkiä aika hyödytön.

Shibojen ihot, suolet ja kärpäspelot - kaikki samaa ongelmavyyhtiä?

Koska mulla on koiran kortisonista vasta kuukauden kokemus ja olen positiivisessa ensihuumassa sen kanssa, en kirjoita tähän postaukseen enempää kortisonijuttua.

Sen sijaan omia ajatuksia tuosta shibojen epäpyhästä kolminaisuudesta - allergiaoireet iholla, allergiaoireet suolistossa ja omituiset pelkotilat etenkin hyönteisiä kohtaan. Nämähän ne rodun pahimmat terveysongelmat oikeasti on, sekä yleisyytensä että vaikutuksensa (elämänlaatuun) takia, eikä ne helv... kirjaimet ja numerot KoiraNetissä.

Mitä jos Tiikerin hyönteispelko, tai paremminkin liian voimakas pelkoreaktio, on ollut seurausta sen sisuksien allergiaoireilusta, joka on aiheuttanut sille epämukavuutta tai jopa kipua? Tiiän että ihmisillä on olemassa ristiallergiaa, jolloin koivun kukkiessa jotkin ruoka-aineet aiheuttaa myös oireita jne. En tiiä, voisiko niin olla ilman että suolisto reagoi millään näkyvällä tavalla. Mutta vielä vaikeampaa on keksiä, minkälainen iho-oireilu olisi voinut aiheuttaa epämukavuutta tai kipua ilman että se yrittäisi tehdä iholleen jotain. Tiikeri on pelännyt ötököitä "aina", mutta siitepölykutina alkoi viime vuonna. Omituinen ja epätodennäköinen vaihtoehto tietty on, että kortisonin haittavaikutuksissa (!!!) mainittu euforia on nyt kumonnut pelkotilat : D

Osaisipa Tiikeri puhua.

Tiikeri on ollu tänä kesänä varmasti onnellisempi kuin koskaan sitten pentukesänsä. Se nukkui lomalla mun vieressä kuono mun kaulalla. ;_; Voihan olla, että täältä tullaan alas kovaa ja korkealta, jos kortisonin vaikutus loppuu tai ilmestyy jokin kauhea sivuoire, mutta just nyt osaan vaan olla niin kiitollinen.

"Ai mikä rauhoite? Ei tunnu enää missään! Katsokaas, meidän häntien kuuluu suoristettuna ulottua kintereeseen..."
"Missä veli viipyy? Olen odottanut yksin jo yli kaksi tuntia."

Tiikerin hammaslääkärin ja terveystarkin päivä oli tänään! Somematskua, mutta koska pidän välivuotta somesta, niin kanavoidaan kaikkialle muualle.

Tiikerin edellinen tutkimuskäynti eläinlääkärillä, yhellä ketjuklinikalla, tapahtui viisi vuotta sitten. Kyseessä oli kastraatio/piilokivesleikkaukseen liittyvä kipukäynti, jota en halua sen enempää muistella, mutta rauhoittaminen epäonnistui ja eskaloitui ja on olemassa eri Tiikerit ennen ja jälkeen sen nimenomaisen ell-keikan. Joten olin tänään kauhuissani. En tiiä kumpaa pelkäsin enemmän, rauhotusta vai tutkimustuloksia.

Tiikeri tauolla matkalla eläinlääkäriin. Pentuaikojen iloinen ja rento Tiikeri on palannut, kiitos kortisonin. Kirjoitan ihmelääke kortisonista kohta oman juttunsa.
Kanttuvei naps. Kokenut eläinlääkäri pisti rauhoitteen ovenvälimetodilla _sekunneissa_. Sitten tilanne olikin jo ohi. Tätäkö mä olin pelännyt monta vuotta??

Jätin Tiikerin hammaslääkäriin, röntgenkuviin ynnä muuhun ja lähin kahville. Parin tunnin kuluttua soitettiin, että valmista on. Hampaat oli putsattu ja kuvattu röntgenillä ja havaittu vaan tavanomaista iän mukana tulevaa kulumaa. Selkä, lonkat ja polvet oli kuvattu röntgenillä ja sama juttu! Ei spondyloosia, luupiikkejä eikä rikkoa. Eli jäi vielä mysteeriksi, miksi Tiikeri oli nikertänyt polvien kohtaa jaloistaan. Yksi selitys voi olla se, että nikersikin siitepölyallergian takia ihoa.

Mistä puheen ollen, verikokeessa oli arvot kohdillaan niin että the ihmelääke kortisonia voitiin jatkaa ylläpitoannostuksella.

Tiikeri toipui rauhoitteesta äkkiä. Palattiin kotia, havaittiin jo kaukaa että Entsyymi oli vahtimassa ikkunassa, pohdittiin oliko se ehkä ollut siinä koko ajan, ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä oli. Mä voin vapaasti häipyä, mutta ettäkö Tsyymi jätetään yksin ilman veljeä! Sehän on pöyristyttävää.

Tiikerillä ei tälläkään kerralla ollut sitä hoipertelevaa tokkuravaihetta rauhotuksen jäliltä. Otin sen mukaan Tsyymin lenkille.
...ja totesin vahingossa, ettei edes ell-käynti ja rauhoituksen jälkeinen olotila saa aikaan sitä, että Tiikeri ärähtäisi siskolle. Yritin suojella Tiikeriä hormonihiireltä.
Totesin myös, ettei ehkä sittenkään olisi pitänyt ottaa toipilasta heti mukaan lenkille xD Hyvin se käveli, mutta nyt sillä oli erinomainen perustelu jäädä köllöttämään nurmikolle.

Mä annan sekä Tiikerille että Jyväskylän AlmaVet-eläinlääkäriasemalle täyden kympin tästä päivästä. <3

Kuvituskuvina 60/70-luvun taitteen japanilaisia shiboja kirjasta 日本犬.

Sainpas tähänkin otsikkoon alkusoinnun. Viikonlopun blogijuttu inspiroitui vahingossa, kun kävin katsomassa, mitä "shiballa on japaninsuden geenejä" -tutkimukselle oikein kuuluu. Sitä ei ole vieläkään julkaistu virallisesti. Mutta samalla löytyi uusi japanilainen paperi eri koirarotujen immuunigeeneistä. Mukana on ollut myös 37 shibaa, 10 akitaa ja 1 shikoku.

Shiboilla tuntuu olevan ihan liikaa allergioita ja atopiaa. Jutunaiheet lenkeillä on yhtä mieltäylentäviä. "Ai teille annettiin Apoquel, meillä menee tuo perinteinen kortisoni!" Mulla Tiikeri syö nyt ainakin kesäajan kortisonia siitepölyallergiaan. Tehoaa hienosti kutinaan mutta ei liene pitemmän päälle kovin terveellinen lääke.

Allergia, atopia ja autoimmuunisairaudet syntyvät siitä, kun immuunijärjestelmä alkaa toimia epätarkoituksenmukaisella tavalla. Koska nämä esiintyvät usein roduittain eli vaikuttavat geneettisiltä, niin immuunijärjestelmän geenien yhteyttä häiriöihin on selvitetty hartaasti. Tutkituin immuunigeenialue on nimeltään DLA (dog leukocyte antigen). Sillä on monia kiinnostavia piirteitä.    

Koiran DLA-immuunigeenialue, simppeli versio

  • Peräkkäisten geenien rypäs kromosomissa 12.
  • Immuunigeeneistä valmistuu erilaisia pikkuproteiineja, joiden tehtävänä on napata ja esitellä pöpöjen osia puolustussoluille. Esimerkiksi viruksen valtaaman solun pinnalla on tällanen pikkuproteiini heiluttamassa hädissään viruksen osaa, jolloin puolustussolu huomaa tilanteen ja tuhoaa infektoituneen solun ennen kuin virus ehtii levitä.
  • Immuunigeeneistä on olemassa enemmän erilaisia versioita kuin mistään muista tunnetuista geeneistä. Ajatus on, että erilaiset pikkuproteiinit pystyvät nappaamaan ja esittelemään erilaisten pöpöjen osia. Tai ehkä jotkin pikkuproteiinit tekevät sen tehokkaammin kuin toiset. 
  • Silti yhdellä koiralla on joka geeniä vain ne kaksi kappaletta, yksi emolta ja toinen isältä peritty.* Kuten vaikka. Hachilla on immuunigeenistä 1 versiot 1A ja 1B, mutta Pochilla versiot 1C ja 1D. Tällaiseen heterotsygotiaan luonto myös näyttää pyrkivän mutta rotukoirien sisäsiitos tekee jotain ihan muuta. Oikeasti Hachilla ja Pochilla olisi varmaan molemmilla immuunigeenistä 1 pelkkää versiota 1A.    

Koiran DLA-immuunigeenialue, vähän tarkempi versio

Immuunigeenit, luokka I

Geeni 1 (139 tunnettua versiota, 1A, 1B, 1C...)

Geeni 2 (17 tunnettua versiota, 2A, 2B, 2C...)

Geeni 3 (9 tunnettua versiota, 3A, 3B, 3C...)

(Geeni 4, sijaitsee toisessa kromosomissa.)

Immuunigeenit, luokka II

Geeni 5 (1 tunnettu versio, 5A)

Geeni 6 (181 tunnettua versiota, 6A, 6B, 6C...)

Geeni 7 (30 tunnettua versiota, 7A, 7B, 7C...)

Geeni 8 (86 tunnettua versiota, 8A, 8B, 8C...)

DLA:n I ja II -luokkien geeneistä valmistuvien pikkuproteiinien erot:

I-luokkalaiset: työskentelevät kaikissa elimistön solutyypeissä ja antavat itsemurhahakuisen hälytyksen siitä, että solu on infektoitunut viruksella. Aktivoivat puolustussoluja, jotka tuhoavat infektoituneet solut.

II-luokkalaiset: työskentelevät pöpön osien esittelyyn erikoistuneissa valkosoluissa, jotka ovat itse terveitä mutta "syöneet" ympäristöstään bakteereja ynnä muuta epäilyttävää. Mitä ne sitten esittelevät. Aktivoivat puolustussoluja, jotka osallistuvat puolustautumiseen epäsuorasti esimerkiksi tuottamalla vasta-aineita. Aiheuttavat siten tulehduksen ja allergian oireet.   

Lisäksi molemmat luokat esittelevät osia koiran omista proteiineista. Normaalisti puolustussolun ei kuulu reagoida niihin. Mitä seuraa, jos puolustussolu kuitenkin reagoi? Jep, autoimmuunisairaus. DLA-pikkuproteiinit voivat olla osa häiriötä mutta tuskin koko selitys. 

Geenit sijaitsevat peräkkäisenä ryppäänä (paitsi tuo erakko 4), mutta alueella on muitakin geenejä. 

Koiran immuunigeenialue, edelliset geenit korrektisti nimettynä xD

DLA I

DLA-88 (139 tunnettua versiota, DLA-88*001:01, DLA-88*005:01...)

DLA-12 (17 tunnettua versiota, DLA-12*001:01:01, DLA-12*001:01:02...)

DLA-64 (9 tunnettua versiota, DLA-64*001:02, DLA-64*001:01:01...)

(DLA-79, sijaitsee toisessa kromosomissa)

DLA II

DLA-DRA (1 tunnettu versio)

DLA-DRB1 (181 tunnettua versiota, DLA-DRB1*001:03, DLA-DRB1*002:03...)

DLA-DQA1 (30 tunnettua versiota, DLA-DQA1*012:01:2, DLA-DQA1*014:01:2...)

DLA-DQB1 (86 tunnettua versiota, DLA-DQB1*008:03, DLA-DQB1*013:04...)

Voin sanoa, että mikään muu koiran geeneihin liittyvä juttu ei ole tuntunut yhtä hankalasti lähestyttävältä kuin DLA. Kiitos noiden järjettömien geeninimien ja niiden versionumeroinnin. Ootas kun aletaan puhua haplotyypeistä, joissa nuo esiintyvät peräkkäin...

Suosittelen omien muistisääntöjen keksimistä.

DLA-geeniversioiden yhtenäisen nimeämisen ja tietokannan ylläpitoon on perustettu eräänlainen komitea. Tietokanta löytyy osoitteesta https://www.ebi.ac.uk/ipd/mhc/group/DLA/ :

Lähes kaikilla shiboilla yhdet ja samat immuunigeeniversiot

Immuunigeenien tutkimuksissa näkee todella usein, että yksittäisen immuunigeenin sijaan on tutkittu esim. kolmen peräkkäisen immuunigeenin jonoa tietyssä rodussa. Peräkkäisten geeniversioiden jono = haplotyyppi. Esimerkiksi immuunigeenien 1, 2 ja 3 eräs haplotyyppi vois olla 1B-2A-3B. Tai vaikka 1B-2C-3B. Jos yhelläkin geenillä on eri versio, niin se lasketaan erilliseksi haplotyypiksi. Ja ihan kuten tavallisessa genetiikassa, niin koira on perinyt yhen haplotyypin emältä ja toisen isältä. Ne voi olla keskenään samanlaiset tai erilaiset.

Tässä tutkimuksessa oli kohteena kolmen DLA-geenin jono: DLA-88, DLA-12 ja DLA-DRB1. Huolimatta siitä, että näiden geenien pitäisi olla eliöpopulaation monimuotoisimmat, niin suurelta osalta shiboja löytyi tietty haplotyyppi. Se näytti the virallisilla nimityksillä tältä:

DLA-88-geenistä versio 006:01

DLA-12-geenistä versio 001:01:01

DLA-DRB1-geenistä versio 056:01

Näistä kaksi ekaa kuuluu I-luokkaan eli esittelee puolustussoluille viruksia, kolmas taas II-luokkaan ja esittelee syötyjä bakteereja. Tai muuta sisäänotettua, kuten siitepölyhiukkasen osia.

Tutkimuksen 37 shibasta 10 oli perinyt tämän versiosetin sekä emolta että isältä (homotsygootit) ja 19 toiselta vanhemmaltaan (heterotsygootit).

Tämä yleisin haplotyyppi ja kaksi muuta haplotyyppiä vastasivat noin 90% kaikesta muuntelusta, mikä tutkimuksen shiboista löytyi. Eli lähes kaikilla shiboilla oli jokin kolmesta vaihtoehdosta. Muita harvinaisempia haplotyyppejä (tyyliin yhdestä tai kahdesta koirasta?) löytyi yhteensä kahdeksan.  

Mitä jos tuo shibojen yleinen versio DLA-DRB1-geenistä toimii jotenkin huonosti esitellessään puolustussoluille potentiaalisia uhkia. Yliteholla tai aliteholla. En tarkota, että tästä on näyttöä, mutta jos olisi, niin sama ongelma ois sitten isossa osassa rotua. 

Shibojen uniikit DLA-geenit suden sukua?

Mielenkiintoinen havainto shibojen DLA-DRB1-geenistä oli se, että sen kolme yleisintä versiota (mukaanluettuna tuo yleisimpään haplotyyppiin kuuluva 056:01) olivat "yksinoikeudella shiboille", siis ettei niitä löytynyt ollenkaan muista tutkimuksen roduista. Sen sijaan kahta niistä on havaittu susissa. Esimerkiksi tuota 056:01:stä suomalaisissa susissa yleisyydellä 4.0%. Vanha National Geographic -legenda shibasta ja susigeeneistä saa yhtäkkiä tukea! : D    

Entäs se DLA-immuunigeenien ja allergioiden ja autoimmuunisairauksien yhteys?

On epäilys mutta ei vankkoja todisteita. Tyypillinen tutkimustulos näyttäisi tältä: shiballa immuunigeenin 5 versio 5C yhdistyy kohonneeseen riskiin saada atooppinen ihotulehdus. Eli vertaillaan atoopikkojen ja ei-atoopikkojen immuunigeenejä ja havaitaan, että sattumaa useammin atoopikoilta löytyy joku tietty versio. Mutta miksi, siihen on harvoin vielä vastausta. Samasta syystä ei sanota, että versio 5C aiheuttaisi atopian, koska mekanismia ei ole tutkittu saati osoitettu.

Entä mikä erottaa siitepölyallergisen koiran ja sen allergiattoman toverin?

Hyvä kysymys! Vastaus olisi myös arvokas. Kummallakin koiralla siitepölyhiukkanen on varmaankin päätynyt antigeenejä esittelevään valkosoluun, jossa II-luokan DLA-pikkuproteiini on kuljettanut siitepölyn osan näytille solun pinnalle. Valkosolu on käynyt näyttämässä Potentiaalista Uhkaa puolustussolulle, mutta vain toisella koiralla puolustussolu on aktivoitunut ja saanut siten aikaan allergian oireet. Toisen koiran puolustussolu on todennut, että väärä hälytys, kohde on vaaraton. Miksi näin, sitä ei vielä tiedetä. Varmana tapahtumasarja on monimutkainen ja siihen liittyy paljon muutakin kuin pelkkä DLA-pikkuproteiini.

Tuntuu kyllä uskomattomalta, että tollanen systeemi voi toimia niin hyvin. Miten ne solut osaa yleensä erottaa, että jonkin bakteerin proteiinipala on todellinen uhka ja siitepölyhiukkasen proteiinipala ei ole?     

Shibojen DLA-alueen geenitestaus

UC Davis -labran kaupallisesta geenitestistä on ollut aiemminkin puhetta. Testi tutkii jotakin koiran I ja II-luokan immuunigeeneistä, mutta mä en ole vieläkään onnistunut koodaamaan auki, että mitä geeniversioita tai haplotyyppejä ne yksinkertaiset numerosarjat tarkalleen kuvaa. Huomionarvoista on silti, että tuollakin on lähes kaikilla shiboilla jokin kolmesta vaihtoehdosta.

Ihmislajilla vastaavia immuunigeenien versioita on muuten löydetty noin 30 000 erilaista.    

"Opettelimme kolme versiota ja olemme jo ihan poikki! Onko se nyt varmasti DLA eikä DNA??"

Lähteitä ja luettavaa

Large-Scale Polymorphism Analysis of Dog Leukocyte Antigen Class I and Class II Genes ( DLA-88DLA-12/88L and DLA-DRB1) and Comparison of the Haplotype Diversity between Breeds in Japan (Miyamae ym., 2023)

Principles of Virology, Volume 2: Pathogenesis and Control, 5th Edition (Flint ym., 2020)

Dog leucocyte antigen (DLA) class II haplotypes and risk of canine diabetes mellitus in specific dog breeds (Denyer ym., 2020)

The canine MHC class Ia allele DLA-88*508:01 presents diverse self-and canine distemper virus-origin peptides of varying length that have a conserved binding motif (Ross ym., 2018)

Evaluation of a DLA-79 allele associated with multiple immune-mediated diseases in dogs (Friedenberg ym., 2015)

Molecular organization of the canine major histocompatibility complex (Wagner, 2003)

4

Pitkästä aikaa genetiikkaa. Inspiksenä kesäkuun alussa julkaistu paperi, jossa on tutkittu eri koiraroduille ominaista DNA:ta. Vähän kuin olisi etsitty roduista rotumerkkejä, jotka erottaa ne muista roduista, mutta genomitasolla. Ja yritetty selvittää, että selittääkö ne havaitut DNA-jutut todella rotujen ulkoisia ominaispiirteitä. Japanilaisroduista akita on ollu edustettuna, ja niistähän löytyi vaikka mitä mielenkiintoista.

Kyseessä on mielestäni japaninakita. Jälleen kerran herää kysymys, että mitä japanilaiset oikein tekivät akitalleen sodan jälkeen. Niistä molossi-seefferi-mistälie-mixeistä näyttää geenitasollakin tulleen taas uniikkeja alkukantaisia koiria.

Välikevennyksinä lisää 60/70-taitteen kiehtovia välivaiheakitoja värikuvina kirjasta (c) 日本犬 / Naotaka Hirota.

Tutkimuksen koirarotujen evoluutiopuuta. Kuvittele briardin ja chowin väliin paksu viiva niin että evoluutio alkaa chowista myötäpäivään. Kuten aiemmissa vastaavissa puissa, niin nytkin itämaiset rodut päätyvät sinne alkukantaisimpiin. Kuva (c) Li ym., 2023 10.1186/s12864-023-09390-6
PMCID: PMC10240460

Pari huomionarvoista juttua tutkimuksesta

  • Itselleni uusi termi BSGS eli breed-specific genetic signatures. Suomeksi vaikka DNA-rotumerkit?
  • Rummutan blogissa geenitestien yhteydessä yleensä sitä, että kaupallisissa testeissä etsitään pelkkiä mutaatioita eikä lueta koko geeniä. Tämä tulee muuttumaan tekniikan ekonomistuessa. Tässäkin tutkimuksessa on luettu kokonaiset genomit.
  • Tutkimuksen julkaisualusta on BMC Genomics (IF 4.558). En osaa kommentoida, vaikuttaa ok:lta.
  • Mä en ole genomiikan tai populaatiogenetiikan ammattilainen. Jos jokin asia vaikuttaa omituiselta, niin olen voinut tulkita sen väärin. Siinä tapauksessa kommenttiboksiin mars.

Lista akita-rodun ominaisista yhen kirjaimen geenimutaatioista (snipeistä), jotka saattavat vaikuttaa koko koiraan

Kaikilta tutkimuksen akitoilta (5 akitaa), mutta ei muun rotuisilta koirilta, löytyi tällainen setti yhden DNA-kirjaimen mutaatioita. Tai löytyi niitä enemmänkin, mutta nämä voi olla merkityksellisiä, koska ne 1) sijaitsevat jossain tunnetussa geenissä proteiinin valmistusohjeen kohdalla ja 2) saavat aikaan sen, että proteiinin valmistusohje muuttuu. Jolloin koko proteiinin toiminta saattaa muuttua, mikä taas voi näkyä jotenkin koirassa. Laitan proteiinien enkkunimet, helpottaa lisätietojen etsimistä.

LOC119870150: Karakterisoimaton geeni ja proteiini. Tasha-bokserin referenssigenomista havaittu proteiinioletettu. Kukaan ei vielä tiedä, mitä tämä tekee. Proteiinitietokannasta ei muuten löydy miltään muulta elukalta samankaltaista proteiinia, mikä on vähän erikoista.

ARHGEF12: Rho Guanine Nucleotide Exchange Factor 12. Tunnetaan ihmisellä. Liittyy siihen, miten solu reagoi ulkopuoleltaan tuleviin viesteihin. Liittyy myös tietynlaiseen leukemiaan.

NFX1: Nuclear Transcription Factor, X-Box Binding 1. Tunnetaan ihmisellä. Geeninsäätelyproteiini. Sitoutuu ihmisellä immuunijärjestelmän HLA-alueelle (sama kuin koirien DLA) ja estää geeniekspressiota. Saattaa siis hillitä tulehdusreaktiota. Tulee mieleen akitojen autoimmuunisairaudet... mutta silloin kaikki viisi tutkittua akitaa olisi tämän osalta mutantteja.

AQP3: Aquaporin 3. Tunnetaan ihmisellä. Kanavaproteiini, joka sijaitsee solukalvolla ja jonka läpi virtaa vettä. Ihmisellä akvaporiinin kolmosversiota löytyy munuaisten soluista.

NOL6: Nucleolar Protein 6. Tunnetaan ihmisellä. Sijaitsee solun tumassa tumajyväsessä ja liittyy ribosomien valmistukseen. Proteiini on todella samanlainen joka lajilla, joten sen toiminta on jotain elämälle keskeistä.

LOC106559783: Karakterisoimaton geeni ja proteiini. Toinen Tasha-bokserin genomin proteiinioletettu. Tutkimuksessa nimetty noin, mutta koodilla löytyy tietokannasta tarkennus Translation initiation factor IF-2-like isoform X1, eli olisi proteiinisynteesin aloituksessa toimiva proteiini.

KLKB1: Kallikrein B1. Tunnetaan ihmisellä. Veriplasman proteiini, joka kulkee epäaktiivisessa muodossaan verenkierrossa. Aktivoituu, kun tarvitaan veren hyytymistä tai tulehdusreaktiota.

EIPR1: EARP Complex And GARP Complex Interacting Protein 1. Tunnetaan ihmisellä. Proteiinin toiminta yhdistetty tuumorisuppressioon eli olisi antisyöpägeeni. Mutatoituneena yhdistyy erilaisiin kasvainsairauksiin.

SLMAP: Sarcolemma Associated Protein. Tunnetaan ihmisellä. Sarcolemma = luustolihassolujen ja sydänlihassolujen solukalvo. Proteiini on interaktiossa striatiini-proteiinien kanssa, jotka osallistuvat solussa "vähän kaikkeen". Eräs tunnettu mutaatio ihmisellä johtaa rytmihäiriösairauteen.

NIBAN3: Niban Apoptosis Regulator 3. Tunnetaan ihmisellä mutta huonosti. Saattaa liittyä ohjatun solukuoleman (apoptoosi) säätelyyn. Käyttäytyy poikkeavasti syöpäsoluissa. Akitoilla havaittu kolme aminohappomuutosta tässä samassa proteiinissa verrattuna muihin rotuihin.

JSRP1: Junctional Sarcoplasmic Reticulum Protein 1. Tunnetaan ihmisellä. Vaikuttaa lihassolujen supistumiseen, mahdollisesti säätelemällä lihassoluun tulevaa kalsiumsignaalia.

LOC119863881: Karakterisoimaton geeni ja proteiini. Tietokannassa tarkennuksena on Odorant-binding protein-like, eli liittyisi hajuhermon toimintaan ja hajuaistiin. Akitoilla havaittu kaksi aminohappomuutosta samassa proteiinissa. Sijainti X-kromosomissa.

Muut lyhyet DNA-alueet, joihin rikastunut erityisen paljon akitalle uniikkeja snippimutaatioita ja jotka on rikastuneet rodussa

Akitat ja muut itäaasialaisrodut erottuivat näidenkin suuressa määrässä muista roduista. Erona edelliseen geenilistaan on käsittääkseni se, että nämä mutaatiot sijaitsevat geenien väleissä tai proteiiniohjeiden väleissä introneissa eli eivät suoraan muuta valmistuvaa proteiinia. Sen sijaan ne voivat vaikuttaa siihen, missä ja milloin ja miten paljon proteiinia tuotetaan. Näillä suht lyhyillä DNA-alueilla on akitoilla siis 10-17 kpl mutatoituneita DNA-kirjaimia. Laitan listan isommista alueista jatkokäyttöä varten, mutta katsotaan tarkemmin noita yksittäisiä lokuksia.

Tulkintana on se, että nämä geenialueet on olleet epäsuorasti jalostusvalinnan kohteena, koska ne saavat aikaan koirassa jotain ulkoisesti havaittavaa, mistä kasvattajat ovat pitäneet. Tutkimuksessa ei oteta kantaa siihen, onko näin voinut käydä akitoilla myös sattumalta pullonkaulailmiön takia.

Alue LOC119871302-LOC102154570 (17 mutaatiota!)

Alue LOC100685738-LOC111096528

Alue LOC102152863-LOC119874118

Alue ABRA-LOC102153821

Lokus MARCHF1. Akitoilla 11 mutaatiota MARCHF1-geenin introneissa, jotka saksitaan pois lopullisesta lähetti-RNA:sta ja proteiinista. Saattavat silti vaikuttaa geenin toimintaan. Tunnetaan myös ihmisellä. MARCHF1 liimailee proteiineihin osoitelappuja, jotka ohjaavat ne kalvorakkuloihin tuhottavaksi. Mikä kiinnostavaa, niin se tekee (ihmisellä) tätä immuunijärjestelmän HLA-kompleksin tuottamille molekyyleille, eli hillitsee immuunijärjestelmän toimintaa. Ihmisten HLA on koirilla nimeltään DLA.

Lokus LOC119863881 (10 mutaatiota geenin edessä sekä 17 mutaatiota intronissa sekä yksi proteiinia muuttava mutaatio (?)) Tämä on sama hajuhermon toimintaan liittyvä geeni/proteiini kuin aiemmassa taulukossa, mutta proteiiniosan lisäksi geenin säätelyalueella näyttää kertyneen hirmuiset määrät mutaatioita. Mitä sellaista akitat haistavat mitä muut koirat ei? : D

Mutanttirotujen neljän kärki

Ne rodut, joilta kaikkiaan löytyi eniten omalle rodulleen uniikkeja snippimutaatioita, joita muilla roduilla ei ollut, olivat chow chow, akita, alaskanmalamuutti ja sussexinspanieli (!!!). Ilmiön katsotaan kuvastavan näiden rotujen geneettistä erilläänoloa muista koiraroduista.

En tiedä mitä ajatella tuosta spanielista.

Akitalla ei havaittu dramaattisia deleetioita proteiinien rakennusohjeissa

Eikä ylimääräisten osien insertioita. Muualla kuin proteiinien rakennusohjeissa lyhyitä puuttuvia tai lisääntyneitä DNA-pätkiä löytyi reippaasti. Samat neljä mutanttirotua johtivat niidenkin määrässä. Neljältä rodulta (norwichinterrieri, airedalenterrieri, chowi, berni) havaittiin jossain geenissä proteiinin rakentumiseen vaikuttava deleetio. Joko aminohappo putosi pois tai lukuraami muuttui (jolloin koko loppuosa proteiinista on sekaisin). Chowi on lähimpänä akitaa, joten laitetaan sen deleetio, jossa yksi aminohappo putoaa melko loppuosasta proteiinia pois. Kyseinen proteiini on SIPA1L1 eli signal induced proliferation associated 1 like 1. Ihmisellä sen uskotaan vaikuttavan solun tukirangan ylläpitoon sekä tekevän jotain hermosolujen synapseissa. Ehkä joku keksii vielä chowispesifin tutkimuksen, jossa selviää, mitä tuollainen deleetio proteiinin toiminnalle tekee, jos mitään. Hiirikokeissa geenin puuttuminen vaikuttaa hiirien luonteeseen, mikä on kiinnostavaa chowin kaltaisen rodun historian valossa.

Akitoilla selkeitä poikkeamia toistojaksojen määrissä

DNA:ssa esiintyvät toistojaksot on perinteinen rotukohtainen markkeri, koska niitä ilmestyy niin helposti verrattuna muihin mutaatioihin. Yleensä niitä pidetään neutraaleina, eli eivät vaikuttaisi geenien toimintaan, mutta kuka näistä säätelyalueista oikeasti tietää. Toistojakson idea: samassa kohdassa genomia on yhellä rodulla AGAGAG, toisella rodulla pelkkä AG ja kolmannella rodulla AGAGAGAGAGAGAG. Akitojen rotukohtaiset toistojaksot, jotka poikkesivat muista roduista:

PDE10A-geenin (phosphodiesterase 10A) intronissa. Tämä proteiini on todella keskeinen solun perusmetaboliassa ja signaalinvälityksessä.

NDST1-geenin ( N-deacetylase and N-sulfotransferase 1) intronissa. Jälleen perusmetabolian proteiini, joka kiinnittää heparaanisulfaattiin sen sulfaatin.

RTN1-geenin (reticulon 1) intronissa. Retikuloni 1 vaikuttaa hormoneja tuottavien solujen solukalvostossa ja liittyy siihen, miten solut erittävät hormonirakkuloita.

ZCCHC10-geenin (zinc finger CCHC-type containing 10) edessä, intronissa ja vielä takana. Lisäksi tämän geenin alueelta löytyi proteiinin rakennusohjetta muuttamattomia snippejä niin paljon, että alue mainitaan akitan uniikeimmaksi geenialueeksi. Proteiini näyttäisi liittyvän RNA:n käsittelyyn ja sitä myöten proteiinisynteesiin.

ABRA-geenin (actin binding Rho activating protein) edessä. ABRA on solukalvon monitoimiproteiini, joka liittyy mm. solusignalointiin ja geeninsäätelyyn.

LOC102155842-lokuksen intronissa. Proteiini vielä tuntematon.

Akita jakaa eniten DNA-rotumerkkejä chowin kanssa

Niistä mutaatioista, jotka ei olleet uniikkeja akitoille, löytyi eniten vastaavuutta choweilta. Itse asiassa korkeimmat samankaltaisuuslukemat rotujen parittaisissa vertailuissa on sheltillä/colliella ja akitalla/chowilla.

Mikähän selittää? Itäaasialaisuus? Alkukantaisuus?

Vaiko ehkä vanha tuttu chowiin perustuva mikawankoira. NIPPO inhosi sitä aikoinaan niin tolkuttomasti, että on koominen ajatus, jos se yhä piileksiikin japaninakitan geeneissä.

Seuraavaksi eniten samankaltaisuutta akitalla oli shar pein ja alaskanmalamuutin kanssa, sekä jonkin verran tiibetinspanielin ja sussexinspanielin kanssa. Muiden rotujen suhteen akita näyttää aika uniikilta. Ei löytynyt enää geenitason samankaltaisuutta niiden jättirotujen tai saksanpaimenkoiran kanssa, joihin akita sekoittui sodan aikana.

Johtopäätökset

Tutkimuksen idis oli lukea eri rotujen edustajien (esim. 5 akitaa) koko genomit ja etsiä DNA:sta kohtia, jotka löytyvät saman rodun kaikilta edustajilta mutta eivät muiden rotujen edustajilta. Eli tavallaan DNA-rotumerkit. Sitten katsottiin tarkemmin ne DNA-rotumerkit, jotka osuivat tunnettujen geenien kohdalle ja muuttivat siitä valmistuvaa proteiinia. Ajatuksena oli, että rodun erilainen proteiini voisi vaikuttaa rodun fenotyyppiin eli ulkoisiin rotumerkkeihin.

Akitalla löytyi selkeitä genomista DNA-rotumerkkejä, joita ei muilla roduilla ollu. Eli kaikilla viidellä akitalla on molemmissa vastingeeneissä ollut kyseinen rotukohtainen mutaatio. Nyt voi miettiä, että onko kaikilla akitoilla sama tilanne (jolloin mutaatio on fiksoitunut rotuun) vai sattumalta näillä viidellä tutkitulla.

Mutta tekeekö nuo löytyneet DNA-rotumerkit akitasta akitan, niin että ne on olleet jalostusvalinnan kohteena? Akitathan on käyneet läpi hitonmoisen pullonkaulan, jossa käsittääkseni katosivat mm. kaikki muut A-lokuksen värit kuin punainen. Silloin jonkun säästyneen kantakoiran mutaatio on voinut levitä koko rotuun automaattisesti.

Useimmat noista "kandidaattigeeneistä" on mun mielestä liikaa solun ja monisoluisen eliön perusmetaboliaan liittyviä. Suurin osa koirankin geeneistä liittyy siihen, että yksittäinen solu voi toimia. Tai siihen, että kyseessä on elinkelpoinen koira. Rotugeenejä on tosi vähän. Vaikea uskoa, että akitoilla olisi jokin rotukohtainen proteiinisynteesi, joka näkyisi ulkomuodossa.

Sitten se kiinnostava osuus. Kuitenkin aika lyhyt lista hittejä, ja silti tuli vastaan kahdesti jotain immuunijärjestelmän toimintaan linkittyvää. Sattumaa vai merkityksellistä rodussa, jossa ongelmana on immunologiset sairaudet? Voiko nuo akitojen versiot NFX1- ja MARCHF1-lokuksista altistaa autoimmuunisairauksille? Ja onko ne todella tollaset koko rodussa. Jos mulla olisi geenilabra, niin tutkisin näitä : D Jotain muutakin sairastumiseen silti tarvitaan, koska muuten kaikki nuo viisi olisivat olleet AI-sairaita. Tutkimuksessa ei mainita koirien taustatiedoista kovin selkeästi. Osa näytteistä on tullut eläinlääkärikäyntien yhteydessä otetuista verikokeista. Luulisi kyllä, että ovat kontrolloineet asian ja ottaneet mukaan sillä hetkellä perusterveitä koiria. Tutkimuksen akitat oli 1 x uros ja 4 x narttua.

Kaikista tutkimuksen roduista löytyi lopulta kolme painavampaa DNA-rotumerkkiä, joista uskaltaa spekuloida jotain. Näissä proteiini oli pahemmin "pilalla" kuin yhen aminohappomuutoksen verran. Berninpaimenkoiralla se on jokin kylmään ilmanalaan sopeutumiseen linkittyvä proteiini. Chowilla jo mainittu proteiini, joka voi liittyä hermostoon ja luonteeseen. Ja samojedilla jokin niveltulehdusta hillitsevä proteiini, mikä sopii sen rekikoirataustaan. Kuulostaa ehkä vaatimattomalta tässä vaiheessa, mutta tutkimus on mielestäni oikein hyvä pioneeritutkimus --> "This study will stimulate new thinking."

Lähteitä ja luettavaa

Systematically identifying genetic signatures including novel SNP-clusters, nonsense variants, frame-shift INDELs, and long STR expansions that potentially link to unknown phenotypes existing in dog breeds (Li ym., 2023)

Geenin ja proteiinien ominaisuudet: NIH/National Library of Medicinen tietokannat

2

Nyt osittain väreissä, vaikka 日本犬 (Nihonken) on peräisin vuodelta 1972. Metsästin tätä teosta pitkään juuri varhaisten värivalokuvien takia. Ei löytynyt vielä sudenharmaata hokkaidonkoiraa tai hopeaseesamia shibaa, mutta jotain muuta kyllä. Tekijöiden nimien käännöksistä ei ole varmuutta, mutta mahdollisesti Nihonken-kirja (c) Written and edited by Yoshio Nagakura / Photographed by Naotaka Hirota. Julkaisen blogissa muutamia kirjan kuvia niiden historiallisen ja tutkimusarvon takia.

Töpöhäntäinen shiba

Siinä se nyt on. Shiban myyttinen töpöhäntä, japaniksi "chasen" eli teevispilä. Suomalaisissa koirakirjoissa on joskus mainittu shiban rotuesittelyssä luonnontöpö häntävaihtoehtona. Ei se ollutkaan virhe vaan perustui kaikkein vanhimpaan japanilaiskoiran rotumääritelmään. Töpöjen katoamiselle on kirjassa myös selitys: töpöparkojen ilmaisuvoima ei ollut sitä, mitä ihmiset shibalta nykyään hakevat.

Paras uudelleenluotu kuva

Miten saada hokkaidouroksesta komeimmat kuvat? No tekemällä siitä Aku. Ei voi olla sattumaa, että monet hokkaidojen kuvat on alaviistosta otettu.

Ainu ja hokkaidonkoira - yksi ja sama?

Oon monesti miettinyt hokkaidonkoiran alkuperää ja yhteyttä ainujen koiriin. Polveutuuko nykyhokkaidot oikeasti niistä koirista, joita kutsuttiin ainu inuiksi? Kirjassa on kuva perinneasuisesta miehestä ja hokkaidonkoirista. Tykkään ainakin ajatella, että kuvaa ei ole lavastettu ja että tässä olisi truu ainukoiria näyttelykasvatuksen ulkopuolella.

Jos punainen onkin valkoinen

Kishunkoiria, joissa kiinnitin huomiota väreihin. Jotain tällaista värijatkumoa punertavan valkoisen ja vaalean punaisen välillä voisi ajatella ratkaisuna väriarvoitukseen, jos kaksi bläkkäriä shibaa saa punaiselta näyttävän pennun.

Japanilaiskoiran silmät

Benimaru mainittu, mutta se ei ollut syy ottaa kuva mukaan. Sivulla on myös kaaviokuva japanilaiskoiralle ominaisesta silmästä. Alan kallistua sille kannalle, että ne "itämaisen ilmeen viirusilmät" onkin enemmän länsimainen juttu. Vähän kuin vanhoissa sarjakuvissa aasialaishahmoilla varmasti on vinot viivat silmien paikalla. En ole vielä ikinä nähnyt japanilaisissa koirakirjoissa mainintaa, että shiban ilmeen pitäisi olla itämainen? : D Miten he itse asian sitten näkevät sisältäpäin. Kolmion muotoa korostetaan, ja ulkonurkka kohoaa hiukan asettuakseen linjaan korvan ulkoreunan kanssa.

Naka Go Akaishisou, villi versio

Woohoo, yksi harvinaisimmista Naka Go -kuvista! En heti edes tunnistaisi, mutta suun seudussa on jotain Akaishisou-shiboille ominaista. Omallakin shiballasi on tämän koiran geenit. Luulen, ettei takakulmaukset johdu vain epäedustavasta asennosta.

Tummanpunainen akita

Kaikki välivaiheen akitat väreissä on jännittävä näky. Mitä ihmettä tän kaverin värissä on meneillään? Ihan kuin brindle olisi yrittänyt puskea tummentamaan sitä mutta jäänyt kesken.

Värivalokuva varhaisesta SHIBAHO-shibasta

Ihan törkeän hieno koira. Näen siinä jo nykyistä "jomonshibaa", mutta ero NIPPO-shibaan ei ole vielä yhtä huomiotaherättävä. Mistä puheen ollen...

Normishibojen tilasta ja roturisteytyksestä (Google Lens huom.)

Tässäpä ajattelemisen aihetta! Vuosi on siis 1972, kyseessä yksittäisen japanilaisen henkilön näkemys ja käännös on konekäännös. Rappeutumisella viitataan liian suureen sisäsiittoisuuteen, mistä on puhetta aiemmin tekstissä. Vieraat rodut ei voi tuoda sitä uutta verta koska case mikawankoira (enkös mä sanonut : D) mutta keskikokoiset ehkä. Paras vaihtoehto olisi eri shibatyyppien rekisterit eli minoshibat ja saninshibat, koska niillä on joka tapauksessa yhteinen alkuperä. Olisipa juttu edes puoliksi totta. Joka tapauksessa kiinnostava aihe, joka tulee olemaan ajankohtainen vielä uudestaan.

Koiran luustokuvauksiin sisältyy nykyisin myös selkäranka. Yksi selkäkuvista näkyvä asia on nikamien synnynnäinen määrä ja laatu. Tässä vinkkejä ruotojen hahmottamiseen omista kuvista.

  • Sivukuvat kannattaa sulauttaa yhteen ja linjata siten, että koko ranka kaulasta häntään tulee näkyviin samaan kuvaan. Käytän ite Windowsin Painttia tietokoneella.
  • Laskeminen aloitetaan kaulasta ja edetään kohti häntää.
  • 7 kaulanikamaa + 13 kylkiluunikamaa + 7 lannenikamaa + ristiluu + häntänikamat on koiralla normiranka.
  • Kaikissa rajakohdissa, joissa nikaman "laji" muuttuu, on mahdollisuus että edellisen lajin viimeinen tai seuraavan lajin ensimmäinen nikama kärsii identiteettikriisistä ja muistuttaakin viereisen lajin nikamaa. Häiriö syntyy jo sikiöaikana luiden muodostuessa. Kokeile joskus laskea pentujen selkänikamia tiineysröntgenkuvista.

Lasketaan Tiikerin nikamia:

Iso möhkäle on kaulanikama numero 2 ja hyvä maamerkki. Kaulanikamia on oltava 7. Vaikka seiskassa kasvaisi nysät kylkiluut niin se lasketaan silti kaulanikamaksi.

Sitten laskemaan kylkiluita. Kylkiluunikamia on saatava 13, olipa viimeisessä ylimääräisiä tai puuttuvia kylkiluita. Tiikerillä on hyvä esimerkkiruoto, koska siinä on juuri tällainen tilanne.

Eli kaulanikamia ja kylkiluunikamia on "pakko" saada ensin se 7 ja 13, että voidaan sanoa jotain LTV:stä. Niiden jälkeen lannenikamien lukumäärä voi olla 6, 7 tai 8.

Kun huomioidaan tuo yksi nikama kylkiluuttomaksi kylkiluunikamaksi, niin lannenikamia ennen ristiluuta on normimäärä 7. Ristiluussa on normaalisti kolme nikamaa sulautunut yhteen. Joskus kuvassa voi jopa nähdä haamuna niiden kolme harjannetta yläpuolella. Häntänikamia on vaihteleva lukumäärä.

Koska lannenikamia saatiin laskettua 7, voidaan sanoa, ettei ristiluusta ole irronnut nikamaa eikä siihen ole sulautunut lannenikamaa. Pelkkää ristiluuta katsomalla sitä ei välttämättä näe? Tämän takia laskeminen pitää alottaa kaulasta asti.

Systeemi on kyllä itelleni vähän hämärä. Kaikki LTV-jutut liittyy terminsä takia vain ristiluun kohtaan. Jos koiralla on LTV4-lausunto ja 8 lannenikamaa, on se ylimääräinen nikama irronnut ja muuntunut ristiluun etuosasta. Eli vaikka viimeinen kylkiluunikama olisi menettänyt kylkiluunsa ja muuntunut lannenikaman kaltaiseksi ja kasvattanut jopa ne viikinkikypärän sarvet, niin sitä ei kuitenkaan lasketa lannenikamaksi LTV4-lausunnon kannalta. Jos näin on, niin eikö LTV4:n määritelmää voisi tarkentaa muotoon "ristiluusta johtuen 6 tai 8 lannenikamaa". Selkiyttäisi asioita. Mutta mä en ole saanut selville, voiko se viimeinen kylkiluunikama muuttua totaalisesti lannenikamaksi vai näyttääkö se vaan siltä sivukuvassa.       

Tässä oli nyt laskemisen esimerkkinä ristiluun osalta normi ranka eli lausuttuna LTV0. Kylkiluuton kylkiluunikama on poikkeava nikama ja saa merkinnän VA1. Kaikki LTV-numerot liittyy jotenkin alueeseen viimeinen lannenikama - ristiluun nikamat - ensimmäinen häntänikama. LTV-aihe muuttuu tosiaan sekavammaksi eikä selkeämmäksi mitä enemmän siihen perehtyy, mutta ehkä vielä joskus LTV-anomalioita päätyy blogiin asti.

Ristiluumysteeri ja pohdintatehtävä samassa. Nuolet osoittaa ristiluun keskiharjannetta. Miksi nikamien välit näkyy selvästi sivukuvassa mutta lonkkakuvan suunnasta otetussa kuvassa viimeinen lannenikama menee limittäin ristiluun päälle. Entä onko kuvassa narttu vai uros?

Muoks: kylkiluunikamat on oikealta nimeltään rintanikamia ja niitä on 13.

Shiba-rotu rantautui Suomeen 1990-luvun taitteessa. Yksi ensimmäisiä suomalaisia shibakenneleitä oli kennel Gravelbay's. Yhä edelleen on olemassa Suomessa syntyneiden shibojen sukulinjoja, jotka johtavat lopulta Gravelbay's-shiboihin ja siten kymmeneen varhaisimpaan tuontishibaan.

Shibojen ja akitojen yhteisen rotuyhdistyksen vanhasta jäsenlehdestä löytyi kennel Gravelbay'sin kasvattajan Leena Hällforsin kirjoitus, joka valottaa suomalaisten shibojen historiaa. Laitan blogiin nyt poikkeuksellisesti 2000-luvun tällä puolella ilmestyneen lehtijutun kameraskannit, koska jokainen tiedonmuru shibojen varhaishistoriasta on tässä vaiheessa jo kullanarvoinen ja varjeltava unohtumiselta. Jutun teksti (c) Leena Hällfors ja kuvat (c) Matti Räsänen. Alkuperäinen julkaisu: Akita & Shiba Uutisia 4/2002. 

Manlöten-shiboja oli kuin olikin käynyt Suomessa näyttelyssä jo 70-luvun puolella! 1977 haastaa jo melkein varhaisimmat tunnetut akitat. Vaikka ensimmäisiin shibatuonteihin kuluikin aikaa vielä vuosikymmen, niin en usko, että vuosiluvussa olisi painovirhettä.

Toisen aikuisen shiban kuva kiinnittää myös huomion. Voisiko se olla punaseesami? Olen ennenkin ajatellut, olisiko Suomessa aikoinaan ollut punaseesamin väriä ja geeniä, sillä Wellshim Yukari näyttää olleen läheistä sukua Euroopan punaseesamilinjan kantaurokselle Vormund Rising Starille. Ultraharvinaista seesamin väriä ei ehkä ole ollut ihan heti vaihtoehtona kun pentuja on rekisteröity, ja punaseesamit näyttävät pikkupentuina punaisilta.

Wellshim Yukarista puheenollen... mitä jos se onkin tuo toinen aikuinen shiba? Punainen se on ollut väriltään, ja kuvittelen näkeväni siinä jotain samaa kuin Shibapedigreessä sen emon kuvassa. Harmi ettei koirien nimiä ole merkitty lehteen. Yukari puuttuu Suomen kymmenen varhaisimman tuontishiban kuvagalleriasta.  

Kun ympyrä sulkeutuu on muutenkin hillittömän nostalgista luettavaa. Toisinaan ajattelen tulevaisuutta ja aikaa, jolloin joudun luopumaan omista koiristani, mutta tulee ehkä myös aika, jolloin koirani luopuvat minusta. Kiitos Leena kauniista kirjoituksestasi.    

Maailman hitaimmin päivittyvä arkielämäsome on taas ajankohtainen. On toukokuu, joten Tiikeri ja Entsyymi täyttävät 7 ja 5. Tiikeri on alkanut vaalentua silmien ympäriltä. Vuoden päästä se on virallisesti veteraani-ikäinen. Mun pikku Tikru, joka ihan hetki sitten nukkui kopassa kun oottelimme junaa Riihimäen asemalla.

Meijän arkirutiinit on pysyneet ennallaan. Tosin jouduimme muiden tavoin säästämään sähköä ja siirtymään lämpöpuhaltimen edestä peiton alle sohvalle. Tiikerin lämmityspalvelut päivitti bisnesstrategiansa heti. Tiikerillä on tapana keplotella Entsyymi parhaalta paikalta lelun avulla. Tsyymi menee vipuun joka ikinen kerta. Kuka sanoi, että nartut on kieroja ja urokset putkiaivoja? Meillä se on aina ollu toisin päin. No, Tiikeri oli puolivuotias pentu kun mä ite menin toistuvasti vipuun ja syöksyin pelastamaan sitä makuuhuoneen oven takaa, kun se pamautti oven tarkotuksella kiinni ja alkoi huutaa apua. Älä ikinä aliarvioi pienenkään shiban älykkyyttä ja keplottelukykyä.

Toiminimi Kerällä on uus slogan. "Kun peitto ei riitä." Kuva asiakkaan POV.

Entsyymin juoksukierto on kiinnostavaa seurattavaa. Tällä hetkellä nenä vie, rakkauskirjeitä lähtee tiiviiseen tahtiin ja mietimme Tiikerin kanssa päämme puhki, miten viihdyttää hormonien energisoimaa Tsyymiä. Onneksi on Tiikeri ja koirapuisto naapurissa. Entsyymi on mun ensimmäinen narttukoira. Luulin aiemmin, että narttujen luonneominaisuudeksi mainittu ailahtelevaisuus näkyisi saman päivän aikana siten, että koira yhtäkkiä jotenkin diivailee. Se tarkoittaakin juoksukierron vaiheita noin puolen vuoden sykleissä.

Entsyymistä kehittyi nyt 4-5-vuotiaana tuollanen pieni täti. Raajakorkeus onneksi säilyi. Sivuprofiililtaan Tsyymi on välillä aivan kuin japanilainen isoisänsä. Mutta edelleen Tiikeri kierittelee sitä miten haluaa. Tänä vuonna Entsyymi on ollu jostain syystä aiempaakin kiihkeämpi saalistaja. Jyrsijäsaldo pelkillä hihnalenkeillä kaupungissa jotain kymmenen, lumeen peittyneitä nahkahanskoja se saalisti paremman puutteessa, ja jumalauta jos koirapuistossa on illalla jänis! Shibanarttu muuttuu ajokoiraksi. Tiikeri lönkyttelee lopulta periaatteesta jäniksen perässä ja näyttää iloista naamaa, mutta Tsyymi on umpitosissaan. Vielä kotonakaan se ei saa moneen tuntiin jänistä mielestään [puisto on niin iso että pystyn avustamaan etumatkaa kuroneet jänöt portista pakoon] ja huutaa ikkunassa, etenkin jos röyhkeät paistit vielä hengailee syömässä pihanurmikolla. On aika epärealistinen ajatus, että mulla olisi tarjota mitään, mikä saisi sen ulos saalistusmoodista. Mutta ainakin se saa kokea voimakkaita alkukantaisia tunteita.

"En taho vielä sisälle!" Mun pitää vielä kirjottaa erillinen juttu Tiikerin (shibojen?) autistisista piirteistä. Siirtymätilanteiden vaikeus on yks : D
Meillä shiban huhuttu kissamaisuus ilmenee mm. pyöreiden mattojen suosimisena. Mutta vain puhtaat matot kelpaavat. Jos matto on ehtinyt karvoittua, se hylätään, kunnes imuroit sen ja lähes varmasti matolle ilmestyy pian shiba.

Talviaika on ollut yhtä juhlaa, mutta kesän myötä tulevat myös ötökät ja koivun siitepöly Tiikerin riesaksi. Jaksan itekin kesää noin sen ensimmäisen kuuman viikon ajan, joten olen puolitosissani harkinnut muuttoa vaikka Huippuvuorille naalitutkijaksi : D Silloin suurin osa vuotta menisi kätevästi talviajassa. Entsyymillä oli keväällä kummallisia jäykistymiskohtauksia, jotka diagnosoitiin koiran liikehäiriöksi. Jos kesän kuumuus saa niitäkin aikaan, niin syitä alkaa olla riittävästi ja muutamme oikeasti johonkin pohjoisempaan. Kun nimesin Entsyymin niin visioin suuruudenhullusti, että nimi on enne ja siitä vielä saadaan määritettyä jokin shibojen beta-galaktosidaasia vastaava viallinen entsyymi, jolloin shibat saa käyttöönsä uuden geenitestin. Tiikeri on lopputavultaan nimetty mulle tärkeän Lauri, poikani Lauri -kirjan mukaan. Kunpa Tiikerin nimi ei olisi enne.

Esikoululaisten koulukuvat. Tsyymin kuvasta tuli maailman söpöin, mutta mä olen aina ihaillut Tiikerin uhmakasta ilmettä. Have at you! Siinä on yhä jäljellä sitä vanhojen valokuvien jotain, mikä japanilaisroduista on söpöysjalostuksen myötä auttamatta kadonnut.

Suunnitelmana on tämän ikävuoden aikana tarjoilla molemmille päiväkännit ja käydä uudestaan läpi tavanomaiset terveystarkit. Tiikerissä on alkanut arveluttaa iän myötä turhan suorat takakoivet ja omintakeinen raskas kävelytyyli, joka todennäkösesti kuormittaa myös etuosaa. Entsyymi saa samalla varhennetut tarkit, koska haluan tehdä seurantatutkimusta, lähteekö sen aiempien kuvien 1-kyynärä ja C-lonkka missä vaiheessa huononemaan vai pysyvätkö ennallaan. Tsyymi on samalla kätevästi itse oma kontrollinsa toiselta puolelta.

"Ei hätää, orpo rukkanen. Lapas-Rescue on havainnut sinut!"

Fanit, rapsut, lapaset, asfalttipainit ja koirakaverit boostaa edelleen onnellisuutta. Tiikeri on alkanut sanoa lempeästi "vou, vou" jopa mulle, kun pysähdyn lenkillä rapsuttamaan niitä. Aikasemmin vou vou oli varattu suosikkivieraille. Tiikerin onnellisuus tulvii sillon yli.


Kiitos Tiikeri ja Entsyymi että olette olemassa.

Japanilainen Gotochi-postikortti. Joka prefektuurilla on omat korttinsa.

Muistan aina sen hetken, kun näin elämäni ensimmäisen akitan livenä. Hopeanuolensa lapsena kahtoneelle kohtaaminen oli shokki. Järkytys. Tuollanenko muka hyppäämässä kevyesti talon katolle?


Joo, se oli järkälemäinen amerikanakitauros.

Eipä sillä, ei japanilainenkaan malli epärealistisen ketterältä vaikuta. Paremminkin mietin, miten ihmeessä ne saavat pitkät kinttunsa pysymään hallinnassa. Myöhemmin selvisi, että Hopeanuolen akitat muistuttaa sporttisia shiboja, koska anime on ottanut vaikutteita Matagi-elokuvasta, jossa karhukoiria näyttelee shibat. Aiheena ei nyt kuitenkaan ole Hopeanuolen akitat vaan pintaraapaisu kahteen eri akitarotuun. Pintaraapaisu sen takia, koska kummankin akitan historiasta ja kehityksestä on varmasti jo kirjoitettu erittäin kattavasti englannin kielellä ja ehkä suomeksikin, eikä ne tunnu riittävän salaperäisiltä. Rodun jakautuminen kahtia sen sijaan on kiinnostava ilmiö.

Alussa oli Hachiko

Hachikon syntymästä on kulunut tänä vuotta 100 vuotta, joten haluan mainita sen. Olihan se aikoinaan japanilaisten koirien keulakuva. Muuten otsikko johtaa harhaan, eikä Hachiko ollut sillä tavalla japanilainen alkuperäiskoira kuin joskus luulin. Sillä oli pystykorvat ja hännänkippura, mutta korkeus ja massiivisuus on ollut länsimaisten koirien geenien vaikutusta. Japanista ei ole löytynyt akitan kokoisen koiran esihistoriallista luurankoa. Eikä Hachikon ns. rotu edes ollut akita vaan odate inu, Odaten kaupungin mukaan. Lähimmäksi niitä alkuperäisiä Akitan prefektuurin metsästyskoiria on luultavasti päässeet matagiakitat:

Aika erilainen kuin kumpikaan akita-niminen rotu nykyisin.

Suuria japanilaiskoiria 1930-luvulta. En osaa sanoa, milloin ja missä yhteydessä niitä alettiin kutsua akitoiksi. NIPPO-dokumenteissa ne on vaan 日本犬大.

Sitten tuli mikawankoirasekoitus


Mikawankoirasekoitus, tuo puhdasveristen japanilaisrotujen kauhu. Akitoihin mikawankoira liittyy siten, etten mä luultavasti pystyisi erottamaan mikawankoirien kuvia saman aikakauden akitoista (ellei näyttely-ympäristö spoilaa akitaa). Jotain eroa niissä on silti täytynyt olla, ainakin livenä. Olen melko varma, että negatiivinen suhtautuminen mikawankoiraan osaltaan "puhdisti" Japanin akitat maskeista. Amerikkaan lähteneille akitoille ja niiden jenkkijälkeläisille jäi maskit naamalle.

Kinttu pitenee, rakenne kevenee


Oon kirjottanut tästä jo aikasemmin johonkin, mutta nykyisen japanilaisakitan luomista voi todistaa supernopeutetulla vauhdilla kun seuraa, miten suuri japanilainen koira (tähän termiin muuten liittyy yks aika ironinen juttu) muuttuu silmien edessä vuosinäyttelyjen kuvissa. Koska rotumääritelmän säkäkorkeus oli pakko säilyttää vaikka niistä massiivisista länkkärikoirista haluttiin muuten eroon, niin nähtävästi lopputuloksena oli väkisin raajakorkeuden kasvu. Kuvan akita on Japanista 70-luvulta. Jos värejä ei huomioida, niin ihan kuin siinä orastaisi japaninakita amerikanakitan päällä.

Suomen ensimmäiset akitat


Varhaisin mun näkemä kuvatodiste akitasta Suomessa on 1976 koiranäyttelyn osallistuja. Euroopan ensimmäiset shibat saapuivat Ruotsiin kennel Manlöteniin 1972, joten periaatteessa shibakin olisi voinut käydä Suomessa jo 70-luvun alussa. Mutta jos KoiraNettiä plärää riittävän etäs, niin löytyy vuonna 1977 rekattu akitapentue. Emo on tuotu Suomeen 1975 ja villi arvaus, että kuvan Chibata-Hima ja Getsumei-Hime liittyivät jotenkin toisiinsa. Oon aika varma, että akita oli täällä jo ennen ensimmäistäkään ruotsalaista näyttelyshibaa.


Huomionarvoinen juttu: nämäkin on KoiraNetissä akitoja, ei amerikanakitoja. Amerikanakita-rotua ei ollut olemassa vielä pitkään aikaan.

"Akitan kuuluu olla vahva."


Asiat sarjassamme vaikea kuvitella jälkikäteen, mutta se amerikanakitan näkönen on täytynyt olla useimmille länsimaalaisille ainoa oikea akita. Japanilaistyyppinen akita oli jo 90-luvulla kehitetty valmiiksi, mutta missäpä niitä olisi sillon Suomesta käsin nähnyt…? Jos amerikanakitan näkeminen oli järkytys mun akita-mielikuvalle, niin minkälaisia ajatuksia ne ruipelommat japanilaiset versiot on alkuun herättäneet toiseen suuntaan. Koiramme-lehden yleisönosastolta löytyy vuonna 1996 mielipidekirjoituksia liittyen rotujaon käynnistymiseen, ja näissä käsitellään paljon muitakin näkökulmia kuin ulkomuotoa. Olisipa todella kiinnostavaa kuulla, miten rotujako on lopulta vaikuttanut.

Akita jakaantuu


Vuosituhannen vaihteessa se sitten tapahtui. Korkeampi taho eli FCI jakoi akitat virallisesti kahtia. Japaninmalliset pysyivät akitoina ja jenkkimallisia varten keksittiin uusi rotu suurijapaninkoira. Oliko ne oikeasti siihen asti olleet näyttelyissäkin samassa kehässä kisaamassa siitä, kumpi edustaa paremmin samaa rotumääritelmää, kuulostaa nyt jotenkin hullulta? Käytännössä suurijapaninkoirat potkaistiin ulos akitojen näyttelykehistä lisäämällä akitan rotumääritelmään, ettei saa olla maskia eikä pintoväristystä. Omistajat puhuivat silti lämpimään sävyyn "greiteistään" ja olivat niistä ylpeitä.


Akitojen rotuyhdistyksen jäsenlehdessä oli käsitelty historiallista tapahtumaa. Kaikki olemassaolevat akitat tyypistä riippumatta pysyivät rekisterissä akitoina, paitsi jos osallistuit koirasi kanssa rotuunottotilaisuuksiin ja legendaarinen tuomarikolmikko Hans Lehtinen, Rainer Vuorinen ja Marja Talvitie arvioi koiran suurijapaninkoiraksi. En tiiä, onnistuiko rodun vaihto myöhemmin jollain muulla tavalla, jos tilaisuudet meni ohi. Käytännössä tarkottaa sitä, että nykyisiä japanilaisakitoja on ollut Suomessa vähemmän kuin nuo KoiraNetin 1783 rekisteröityä.

Suurijapaninkoira rotunimenä muuttui sittemmin amerikanakitaksi ja unohtui. Syy? Varmaan se, että Hachiko ja nykyiset akitat Japanissa on yhä edelleen kanjimerkeillä suuria japanilaiskoiria. Onnittelut 100-vuotiaalle Hachikolle. Tämä akitajuttu on samalla Shibalogisen blogin 100. artikkeli, mikä oli yksi blogin suurimmista pitkän tähtäimen tavoitteista. Blogin päivitykset jatkuvat harvakseltaan.

4

Japanilaisten shibakirjojen innoittamana katsaus shiban lyhytvarvasanomaliaan. 80-luvun näyttelyshibojen kuvissa tulee vastaan yllättävän monia etukäpäliä, joissa voi kuvitella näkevänsä lyhentyneitä reunavarpaita. Käpälän asento ja kuvakulma toki vaikuttaa siihen, miltä varpaat näyttää.

Riippumatta siitä onko nämä nimenomaiset varpaat todellisuudessa anomaalisia vai ei, niin shiboissa esiintyy lyhytvarpaisuutta. Myös Suomessa, koska aiheesta oli taannoin juttu Shibasanomissa. Jos nyt on niin, ettei poikkeavat varpaat Japanissa ole estäneet koiran palkitsemista näyttelyssä (ainakin oikean yläkulman käpälä näyttää oikeasti vähän omituiselta) niin onko se ihme, jos lyhytvarpaisuus on säilynyt rodussa.

Lyhytvarpaisuus ja lyhytsormisuus eli brakydaktylia tunnetaan myös ihmisillä ja on hyvin karakterisoitu ilmiö. Jokin varpaan/sormen luuosista ei kasva normaalisti tai puuttuu kokonaan, jolloin varvas/sormi jää muita lyhyemmäksi. Ominaisuutta aiheuttavia geenivirheitä on tunnistettu monia, ja niistä useimmat periytyvät joko dominoivasti tai dominoivasti epätäydellisellä penetranssilla (jolloin voi käydä vaikka niin, että mummolla, isällä ja lapsenlapsella on kaikilla sama peritty geenivirhe mutta vain mummolla ja lapsenlapsella se ilmenee lyhyenä sormena).

Sitten koirien varvasanomaliatutkimusten pariin!

...

Joita ei ole olemassa.

Oikeasti. Olisin kuvitellut, että nämäkin koiran luuston osat olisivat olleet kiinnostava tutkimuskohde, etenkin kun niissä selvästi esiintyy sitä houkuttelevaa poikkeavuutta normaalin lisäksi. Harkitsin jo, että laitan aprillipäivänä varvasnivelten röntgenin uudeksi PEVISA-terveystarkiksi. Löytämäni koirien brakydaktyliaa käsittelevät tai edes sivuavat tutkimukset on tässä:

On ollut vuosi 1957, ja lyhytvarpaisten mutanttikoirien stokki on ollut tarjolla tutkimuksiin. Näyttää siltä, ettei näistä koskaan julkaistu tutkimusta. Periytymistavaksi mainitaan resessiivinen, mutta ken tietää. Silti, mielenkiintoinen löytö tieteen historiasta.

Sitten hypätään vuoteen 2021, ja löytyy paperi nimeltä Four Unusual Cases of Congenital Forelimb Malformations in Dogs. Neljä kuvailtua eturaajaa on jo selvästi epämuodostuneita, mutta lyhytvarpaisuus mainitaan yhtänä esimerkkinä asioista, joista on tarjolla surkean vähän tietoa tai tapauskertomuksia. Siis että toissavuonna oli asia vielä näin.

Yksittäinen tapauskertomus Symmetrical brachydactyly in a dog vuodelta 2017 kuvailee Maremmano-abruzzese -rotuisen koiran, jonka käpälistä on lyhentyneet kaikki "kämmentä" ja sormia vastaavat luut.

Ja 2016 oli kuvailtu kolme erilaista käpälän epämuodostumaa Congenital deformity of the distal extremities in three dogs. Yksi epämuodostumista näytti päälle päin vain lyhytvarpaisuudelta mutta röntgenkuvan perusteella olikin kasvanut kaksi varvasta yhteen. Jälleen on korostettu sitä, että käpälän ja varpaiden kasvuhäiriöiltä puuttuu koirilla yhtenäinen ja selkeä nimeäminen ja luokittelu.

Siinä ne taisi olla. Kaikissa on kuvailtu, miltä näyttää yksittäisten koirien epämuodostuneet käpälät röntgenkuvassa. Ei ole olemassa geenitutkimusta, perinnöllisyystutkimusta tai tietyn rodun varvasanomalian yleisyyttä selvittänyttä tutkimusta. Science, you fail. Onko koirien varpaat todella niin mitätön aihe? Tuntuu hölmöltä, että koirien värejä, joilla ei ole yleensä mitään merkitystä niille itselleen, kyllä tutkitaan innokkaasti.

Koska tiede tuotti pettymyksen, niin käännytään varvasanomaliaa nähneiden koiraharrastajien puoleen. Snautsereilla ja pinsereillä lyhyet varpaat näyttää olevan tuttuja. Kääpiöpinserien uusimmassa JTO:ssa mainitaan rodun varvasanomaliasta, että

  • Luovutusikäisessä pennussa anomalia ei vielä näy vaan käy ilmi 3-6 kk iässä, kun varvas jää kasvussa muista jälkeen.
  • Anomalian vakavuusaste [tulkitsen, että varpaan lyhyys] vaihtelee ja voi pahimmillaan vaikuttaa koiran liikkumiseen, altistaen myös nivelrikolle.
  • Pidetään perinnöllisenä mutta periytymistapa ei ole tiedossa.

Ajattelin, että mulla olisi enemmän sanottavaa aiheesta. Mainitut tutkimukset löytyy otsikot googlaamalla, ja lisäluettavaa kannattaa enemmin etsiä eri rotujen kasvattajien ja harrastajien parista. Googlessa short toe anomaly dog toimii paremmin kuin brachydactyly.