Maailman kuuluisimman akitan, Hachin, syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta. Kaikki japanilaisrotujen harrastajat länsimaissa tuntevat Hachikon tarinan ja ovat ehkä nähneet Hachiko-elokuvista ainakin yhden. Mutta Hachi oli luonnollisesti muutakin kuin "Chuken Hachiko", isäntäänsä odotteleva hiljainen hahmo juna-asemalla.
Hachiko-raamattu "Hachiko - Solving Twenty Mysteries About The Most Famous Dog In Japan" (Mayumi Itoh) kertoo Hachin elämänvaiheista ja Hachiin liittyvistä ihmisistä ja koko Hachiko-ilmiöstä varjopuolineen todennäköisesti kaiken sen, mitä sata vuotta sitten eläneestä koirasta enää voidaan saada selville. Hachin syntymä ja kuolema, luonteenpiirteet, jälkeläiset, terveyshuolet, ihmisten asenteet, korvagate, käsittämätön kebabgate ja mitä seurauksia yhdellä sanomalehtiartikkelilla voikaan olla. Todellinen Hachi Hachiko-kunnianimen takana löytyy hyvin yhdestä kirjasta. Suosittelen lämpimästi.
En halua spoilata kirjan koko sisältöä blogiin, joten otan käsittelyyn vain erään sivujuonteen, joskin erittäin merkityksellisen sellaisen. Hachi ja Japanilaisten koirien suojeluyhdistyksen NIPPO:n perustaja Dr. Hirokichi Saito tunsivat toisensa, ja me tunnemme Hachikon siksi, että Dr. Saito antoi hyvän juttuvihjeen tokiolaiselle sanomalehdelle. Ja siinä samalla saattoivat pelastua sukupuutolta kaikki muutkin japanilaiset alkuperäiskoirat. Vielä Hachin syntyessä japanilaiskoirien arvostus oli ollut aallonpohjassa.
Tapahtui niin, että...
- Marraskuussa 1923 Odaten kaupungissa Akitassa nartulle nimeltä Goma Go syntyy neljä urospentua. Pennut ovat odate inuja, koska rotunimeä akita ei vielä käytetä. Goman omistaja kuuluu vauraaseen Saiton klaaniin… joka ei nimestä huolimatta ollut sukua tohtori Hidekichi Saitolle. Yksi pennuista matkustaa junalla Tokioon professori Hidesaburo Uenon koiraksi. Se saa nimen Hachi.
- 1924-1925: Hachi ja professorin kaksi muuta länsimaista koiraa ottavat tavaksi saattaa professorin aamuisin joko läheisen yliopiston porteille tai toisinaan Shibuyan juna-asemalle. Iltaisin ne palaavat samaan paikkaan odottamaan, milloin professori tulee töistä.
- 1924: Taidealan opiskelija Hirokichi Saito on ratsastamassa tovereidensa kanssa ja näkee yliopiston lähellä suuren, kermanvärisen koiran. Koiralla on japanilaiskoiran tunnusmerkit, eli pystykorvat ja kippurahäntä. Saito pysähtyy ihailemaan koiraa ja ajattelee, että jos ottaisi itselleen koiran, sen tulisi olla samanlainen.
- 1925: Hirokichi Saito näkee saman koiran uudestaan, tällä kertaa yliopiston portilla, kuin odottamassa jotakuta. Tässä vaiheessa Hachin isäntä on vielä elossa.
- 1925: Hachin isäntä, professori Ueno, menehtyy kesken työpäivän. Hachi on oppinut, että pitempien poissaolojensa jälkeen professori palaa Shibuyan aseman kautta, joten se kehittää tutuksi tulleen rutiininsa. Hachi lähtee aamuisin asemalle ja palaa iltaisin kotiinsa.
- Valmistumisensa jälkeen Hirokichi Saito sairastuu ja päättää toipilasaikanaan ottaa itselleen koiran, sellaisen pystykorvaisen ja kippurahäntäisen japanilaiskoiran, joita kuvataan vanhoissa kirjakääröissä. Kaupungin eläinkaupoista ja kasvattajilta löytyy kuitenkin vain luppakorvaisia länsimaiskoiria.
- Saito vierailee Odatessa, jonka pormestarilla on muutamia pystykorvaisia odate inuja. Pormestari Izumi on perustanut odate inujen suojeluyhdistyksen keväällä 1927, mutta kukaan ei ollut liittynyt mukaan toimintaan. (Yhdistyksestä tuli sittemmin nykyinen AKIHO.)
- Toukokuussa 1928 Hirokichi Saito perustaa japanilaisen koiran suojeluyhdistyksen eli NIPPO:n. Hän alkaa koota yhteen jäljelläolevia japanilaiskoiria lehti-ilmoitusten perusteella ja kierrellen itse ympäri maata. Koirista muodostetaan rekisteri niin että niiden omistajat saavat yhteyden toisiinsa ja pystyvät kasvattamaan japanilaiskoirien pentueita.
- Heinäkuussa 1928 Saito näkee jälleen Hachin Shibuyan aseman lähellä. Koira ei antaudu kiinni, mutta johdattaa Saiton nykyisen omistajansa taloon. Saito kuulee Hachin tarinan. Samana kesänä Saito julkaisee tavoittamiensa japanilaiskoirien ensimmäisen rekisterin. Hachi on mukana tässä rekisterissä parin-kolmenkymmenen muun koiran joukossa.
- Hirokichi Saito alkaa pitää kirjaa Hachin elämästä ja käy toisinaan tapaamassa sitä asemalla. Hän ostaa Hachille kebabvartaita, ja Hachi tekee sellaisia temppuja kuin "istu" ja "anna tassu". Saito panee merkille, että Hachia kohdellaan asemalla kaltoin. Sitä potkitaan, sen päälle kaadetaan vettä ja sen naamaa jopa töhritään musteella. Mutta milloinkaan Hachi ei sano ihmisille vastaan.
- Syksyllä 1932 Hirokichi Saito julkaisee NIPPO:n jäsenlehdessä tarkan elämäkerran Hachista. Hän antaa myös isolle tokiolaiselle sanomalehdelle vihjeen hyvästä juttuaiheesta siinä toivossa, että ihmiset alkaisivat osoittaa myötätuntoa vanhenevaa koiraparkaa kohtaan ja kohtelisivat sitä ystävällisemmin.
- Lokakuun alussa 1932 Hachista julkaistaan sanomalehtiartikkeli. Jutun kirjoittanut toimittaja tosin kutsuu Hachia sekarotuiseksi akitaksi, sillä Hachin toinen korva on alkanut roikkua puremavamman ja ihotulehduksen takia.
- Hachista tulee sanomalehtijutun myötä uskomattoman suosittu. Se opitaan tuntemaan Chuken Hachikona, uskollisena koirana. Faneja virtaa asemalle, ja Hachikon ympärille muodostuu kaupallinen ilmiö. Samalla sukupuuton partaalla olleet akitat ja muut japanilaisrodut saavat kaipaamaansa mainosta ja nostetta.
- Marraskuussa 1932 Hachi osallistuu kunniavieraana ensimmäiseen NIPPO-näyttelyyn, joka pidetään Ginzassa tavaratalon katolla. Julkisuuskohu Hachikon ympärillä jatkuu. Hachikon kunniaksi tehdään patsaita. Hachiko esiintyy jopa elokuvassa. Koko tämän ajan Hachi kuitenkin saapuu aamuisin Shibuyan asemalle palaten illaksi nykyisen hoitajansa luokse.
- Maaliskuussa 1935 vanhuuden, sydänmatojen ja syöpäkasvainten heikentämä Hachi löydetään kuolleena Shibuyan asemalta. Hachin muistoksi järjestetään rukoustilaisuus, jonka jälkeen Hirokichi Saito toimittaa Hachin ruumiin yliopiston eläinlääketieteelliseen laboratorioon kuolinsyyn selvittämistä varten. Hachin turkki täytetään museoon ja luut jäävät Saitolle tutkimuskäyttöön. Hachin luujäänteet tuhoutuvat toisen maailmansodan aikana Tokion ilmapommituksessa, mutta tarina uskollisesta akitasta jää elämään.
***
Oliko Hachi ratkaisevan tärkeä japanilaisrotujen uudelle suosiolle ja elpymiselle? Olisiko mikä tahansa koira voinut nousta samalla tavalla ikoniksi, vai olisivatko japanilaiskoirat selviytyneet ilmankin? Entä kuka olisi pelastanut shibat, jos ei Dr. Hirokichi Saito ja hänen perustamansa NIPPO? Koska historia meni kuten meni, lienee turvallista sanoa, että Hachin olemassaolo vähintäänkin myötävaikutti shibojen ja muiden japanilaisrotujen säilymiseen. Tuntuu hauskalta ajatella, että kauan sitten Dr. Saito pyysi Hachia antamaan tassua kebabherkkua vastaan Shibuyan asemalla, ja osittain sen ansiosta minulla voi olla Suomessa vuonna 2022 oma shiba sekä shiba-aiheinen blogi.
