Siirry sisältöön

Shibojen historiaa käsittelevissä koirakirjoissa ei voi välttyä 三河犬 :lta eli mikawankoiralta. Tarkka ilmaisu on yleensä "sekalainen mikawankoira", ja tekstin sävy on tällöin poikkeuksetta negatiivinen. Vaikuttaa siltä, että tätä koiratyyppiä on pidetty huomattavana uhkana japanilaisille alkuperäiskoirille, mutta mistä siinä oikeasti oli kyse? Tähän blogimerkintään on koottu sekalaisia mainintoja tästä mystisestä mikawankoirasta.

Koiria Mikawasta. Kuva mikawankoiria käsittelevästä osiosta kirjasta Vanha japanilainen koira - valokuva-albumi.
  • Ensinnäkin se Mikawa. Mikawan provinssi on vanha nimi nykyisen Aichin prefektuurin itäosalle. Kuten niin monilla Japanin alueilla, on sielläkin alkujaan ollut oma paikallinen koiransa, joka on ollut jonkin sortin kippurahäntäinen metsästyspystykorva ja jota on kutsuttu alkuperäiseksi mikawankoiraksi. Alkuperäinen mikawankoira on käytännössä kuollut jo sukupuuttoon.
  • Mikawan sijainti (punainen alue) on todennäköisesti iso osa ongelmaa. Naapurissa on ollut sekä Minon provinssi (jossa minoshibat) ja Shinshu (jossa shinshushibat). Sekoittumiseen on ollut lyhyt maantieteellinen matka.

  • Sitten se ongelma: kun japanilaisten alkuperäiskoirien suosio kasvoi 1900-luvun alussa, ilmestyi Mikawan alueelta risteyttämällä luotu koiratyyppi, jota markkinoitiin ja myytiin alkuperäiskoirana ympäri Japania. Syyt olivat ilmeisesti hyvin kaupallisia.

  • Risteytyksessä on käytetty ainakin kiinalaista chowchowta ja mahdollisesti shibaa tai jotakin keskikokoista japanilaisrotua.

  • Alkuperäistä mikawankoiraa ei ehkä ole ollut tässä risteymässä mukana ollenkaan. Paitsi sen epäonneksi nimessä.

  • Tämä mikawankoirasekoitus on kuvien perusteella näyttänyt suuren shiban ja pienen akitan välimuodolta. Sillä on kuvissa musta maski, usein otsakurttuja ja silmien osalta "epäitämainen ilme". Kuvista on hankala erottaa urajiroa.

  • Mielenkiintoista kyllä, "Vanha japanilainen koira - valokuva-albumi" mainitsee hybridin elinvoimaisuuden ja hedelmällisyyden leviämisen syyksi, eli ovatko nämä mikawankoirasekoitukset saaneet paljon suurempia pentueita kuin puhdasveriset alkuperäisrodut?

  • Chowchowlta mikawankoirasekoitus on oletettavasti perinyt kieleensä pigmenttitäplät.

  • Saman kirjan perusteella mikawankoirasekoituksen suosio ja leviäminen on herättänyt suuria tunteita Japanin alkuperäisrotujen suojelijoiden keskuudessa.
Tämän koiran yhteydessä mainitaan Mikawankoiran suojeluyhdistys (sekä lookin yhteneväisyys saman ajankohdan akitaan). Kuva mikawankoiria käsittelevästä osiosta kirjasta Vanha japanilainen koira - valokuva-albumi.
  • Jossakin vaiheessa on ollut olemassa Mikawankoiran suojeluyhdistys, joka sekin on keskittynyt tähän risteytysversioon.

  • "Sodan lopussa Mikawa-koiria toimitettiin yhä enemmän japanilaisina koirina koirakauppoihin valtakunnallisesti, ja yhä enemmän valtasi japanilaisia koiria, ja japanilaiset koirat lähes tuhoutuivat eri paikoissa sodan aikaisen karvan omistamisen vuoksi." (Asiat summaava Google Lens -käännös Vanhan japanilaisen koiran valokuva-albumista.)

  • Shiba Inu -kirjassa oli aiemmin puhuttu minoshiban risteytymisestä mikawankoirasekoituksen kanssa, kun kasvatuksessa on ollut tavoitteena väri. Tietty suklaanruskea väri on ollut läsnä myös mikawankoirasekoituksessa.

  • Mikawankoirasekoitus on ilmeisesti ollut jopa länsimaissa FCI:n hyväksymä koirarotu nimellä sanshu (Sanshu on toinen nimi Mikawan alueelle), kunnes rodun risteymäalkuperä on selvinnyt ja rotustatus mitätöity.

Pohdintaa mikawankoirasekoituksesta

Genetiikkafanin mielipide? Kiinnostavinta on tietenkin maininta hybridin elinvoimaisuudesta ja tähän viittaava mikawankoirasekoituksen nopea leviäminen. Japanilaisessa koirassa karsaasti katsotut ominaisuudet eli musta maski ja kielen pigmenttiläiskät, tai ainakin niiden välttely, selittyvät ehkä juuri mikawankoirasekoituksen vaikutuksella. Voi samalla kysyä, onko chowimaisen pörröturkin tavoittelu nykyshibassa historiallisesti sen järkevämpää. Mikawankoiran nimi sen sijaan näyttää kaipaavan puhdistusta, mistä johtuen otsikkoon on lisätty jälkikäteen lainausmerkit. Nythän alkuperäinen paikalliskoira on saanut niskaansa suotta negatiivisen latauksen siksi, että kaupallisen sekoituskoiran luominen sattui tapahtumaan Mikawan alueella. Nimitys sanshu on ehkä otettu käyttöön juuri sen takia.

Lähteet: "Vanha japanilainen koira -valokuva-albumi" -kirja (Google Lensin läpi) sekä Japanin ja Suomen Wikipediat (jossa lähteenä Desmond Morrisin suuri koirarotukirja).

"Vuosia sitten jättiläiskarhu raateli Heizo Sekiguchin oikean ohimon. Siitä asti Heizo-san on pitänyt karhua pakkomielteenään ja hän on vannonut kostavansa sille."

Tällainen on lähtöasetelma vuoden 1982 japanilaisfilmissä Matagi - The Old Bear Hunter. Elokuva julkaistiin äskettäin remasteroituna versiona DVD:llä. Shibayhteyksissä Matagi ei ole aivan tuntematon, sillä mustavalkoinen juliste vanhasta metsästäjästä koiransa kanssa on ollut suosittu kuvituskuva. Todelliset matagit ovat Honshūn pohjoisen alueen perinteisiä suurriistan metsästäjiä. Heidän metsästyskoiriaan eli matagi inuja pidetään nykyisen akitan esi-isinä. Tässä elokuvassa metsästyskoirina on käytetty shibanäyttelijöitä.

Tärkeä huomautus/varoitus: leffa on vanha ja käsittelee metsästystä. Mukana on julman näköisiä oikeilla eläimillä kuvattuja kohtauksia (mm. koulutusosio ja karhukoirakoe ketjutetulla karhulla), jotka eivät ikinä menisi läpi enää nykypäivänä. "Hopeanuolen ykköskasetin realistiset osat liveversiona" liippaa läheltä.

Katsotaan kuitenkin, miten shibat pärjäävät elokuvassa karhukoirina.

Heizo-sanin metsästyskoira Shiro on, ehkä vähän yllättäen, narttu.
Shiro synnyttää viisi pentua. Yksi pennuista on rääpäle, puolet muita pienempi. Heizon pojanpoika Taro kiintyy siihen heti.
Uroksen omistaja on toinen metsästäjä naapurikylästä. Astutuspalkkioksi valikoituu pentueen ärhäkin.
Maailman söpöin tuleva karhukoira ei vakuuttanut pentutestissä.
Flashback vihollisesta.
Taro on ainoa, joka jaksaa uskoa Chibin potentiaaliin.
Karhukoiran koulutukseen kuuluu myös tottelevaisuutta. Chibi ja Taro voisivat hyvin osallistua tokon alokassarjaan.
Uroskoiraa valmistellaan karhukoirakokeeseen. Vastassa on elävä ketjutettu karhu.
Elokuvassa on upeat vuoristomaisemat.
"Kuulitteko! Siellä se on!"

Jätetään loppuratkaisu spoilaamatta. Elokuva oli hurjan mielenkiintoinen katsottava shibafanille ja Hopeanuoli-fanille. Hopeanuolen ykköskasetti tuntuu nyt osittain Matagin (joka on julkaisuvuosien perusteella Hopeanuolen mangaa ja animea vanhempi) uusintaversiolta. Todennäköisesti molemmat perustuvat johonkin vielä vanhempaan tositarinaan. Elokuva avaa hyvin matagien hengellistä suhdetta saaliseläimiinsä. Heizo-san ei halua ampua jättiläiskarhua modernilla kiikarikiväärillä, koska se olisi liian helppoa ja täysin epäreilua niin uljasta eläintä kohtaan. Koiraelokuvana Matagissa on monia japanilaisille koiraelokuville tyypillisiä piirteitä. Koiranpennun syntymä näytetään läheltä, ja koirat pidetään koko tarinan ajan tavanomaisina koirina, joiden kanssa ihmiset elävät arkeaan. Ja mikä parasta: genrenä on draama, ei perhekomedia. Matagin japanilaisen DVD-julkaisun voi ostaa Amazonista.

Japanin neljä yhä olemassaolevaa shibavarianttia. A) moderni perusshiba B) jomonshiba C) saninshiba D) minoshiba. Kuva (c) "Genetic Diversity and Relationship among Three Varieties of the Shiba Inu Revealed by Microsatellite Markers" (Maki ym., 2008)

Perimätieto kertoo, että modernin shiban kantakoirat edustivat paikallisia pienikokoisia alkuperäiskoiria Japanin eri alueilta. Paikallisia alapopulaatioita kutsuttiin yksinkertaisesti "sen ja sen alueen" koiriksi. Shibojen historian yhteydessä mainitaan yleensä nimeltä kolme paikalliskoiraa: shinshushiba, saninshiba ja minoshiba. Sanojen alkuosat ovat joskus olleet Japanin alueita, jotka tunnetaan nykyisin paremmin muilla nimillä. Modernin shiban kerrotaan vastaavan eniten shinshushibaa, mutta Japanissa on edelleen olemassa myös saninshiboiksi ja minoshiboiksi kutsuttuja koiria. Ne vaikuttavat olevan paikallinen ylpeys, ja niiden säilyttämisen eteen on pienten yksilömäärien takia varmasti tehty todella töitä. Kolmas olemassaoleva shibavariantti, jomonshiba, on poikkeuksellinen erikoistapaus, sillä se on jalostettu muistuttamaan kivikauden metsästyskoiria. Tutustutaan shibavariantteihin vähän tarkemmin. Englanniksi tietoa löytyy vähän, ja japaninkielinen tieto on selaimen käännösten varassa, joten jonkinlainen lähdekritiikki olisi hyvä muistaa tässäkin.

Saninshiban historia ja nykytilanne

Maantiede sanelee saninshiban historian?

  • Sanin (tai oikeastaan San'in) on vanhempi nimitys rannikolla lähellä Korean niemimaata sijaitsevalle alueelle, jolta löytyvät nykyiset Tottorin ja Shimanen prefektuurit.
  • Muita vanhoja mutta shibojen kannalta erittäin merkittäviä paikannimiä Saninista: Sekishuu (eli Iwami) ja Inaba. Alkaako kuulostaa tutulta? Shibojen sukupuusivustolle on listattu sellaisia kantashiboja kuin "Hana of Tottori" ja "Ishi Go Shimane Yamashita". Kyseinen Ishi on tietenkin juuri se Ishi, jolle kaikki nykyshibat ovat vahvasti sukua. Ishi on luokiteltu myös sekishuukoiraksi tarkemman synnyinpaikkansa mukaisesti.
  • Jatkuu maantieteellä: Koreoiden läheisyys ratkaisee, sillä Japanin "toisen aallon" asuttajien ja heidän mukanaan tuomansa yayoi-kulttuurin uskotaan rantautuneen Japanin saarille Korean niemimaan kautta. Samalla Japaniin saapuivat yayoi-koirat, joilla oli enemmän kokoa ja jyrkemmät otsapenkereet kuin varhaisemmilla jomonkoirilla.
  • Sanotaan, että saninshiba on läheisempää sukua korealaisille koirille kuin muut shibatyypit. Vanha tutkimusjulkaisu aiheesta on vielä etsinnän alla.
Saninin alue kattaa nykyisen Tottorin ja Shimanen prefektuurit. Nimi tarkoittaa suunnilleen "vuoriston varjopuolta".

Moderni saninshiba on mäyränmetsästäjien perillinen?

  • Nykyinen saninshiba on luultavasti saatu säilymään yhdistämällä koiria kolmesta Saninin alueen populaatiosta: Tottorin alkuperäisistä koirista, sekishuukoirista sekä mäyränmetsästykseen käytetyistä inabakoirista.
  • Nykyisen saninshiban tärkein suojelija on ollut Mr. Masuzo Ozaki, joka oli myös yksi NIPPO:n perustajajäsenistä. Hänen tavoitteenaan oli säilyttää Tottorin alkuperäinen koirakanta. Sodan, penikkataudin ja Tottorin kaupungin suuren tulipalon takia tehtävä ei ollut aivan helppo.
  • Saninshibojen nykyinen suojeluyhdistys/koulutusyhdistys Sanin Shiba-Inu Ikuseikai on Mr. Ozakin jälkeläisten ylläpitämä. Saninshibojen lukumäärä on ylittänyt tänä vuonna 500 koiran rajan.
  • Ei ole tiedossa, missä vaiheessa saninshibat ovat siirtyneet omaan rekisteriinsä. Rekisteröidäänkö niitä edelleen NIPPO:on? Ainakin varhaisia Mr. Ozakin koiria on aikoinaan palkittu NIPPO-näyttelyissä.

Saninshiban erikoisuuksia

  • Saninshiba on normishibaa lihaksikkaampi ja jäntevämpi mutta muutoin samaa kokoluokkaa. Sillä on suhteessa pienempi pää, jossa korvat ovat asettuneet lähemmäs toisiaan. Korvien kärjet osoittavat hiukan toisiaan kohti. (Mäyränmetsästyksessä ei tarvita turhia ulokkeita!)
  • Saninshiban häntä antaa pitemmän vaikutelman kuin shiboilla ja näyttää osoittavan usein lipun tavoin suoraan ylöspäin. Tällaisen hännän ansiosta metsästyskoiran sijainti on ollut helpompi paikallistaa.
  • Saninshiboissa näyttää esiintyvän vain punaista väriä. Rodun erikoisuutena mainitaan "haalea punainen / usuaka / 淡赤" - hyvin vaalea punaisen sävy, joka ei kuitenkaan näytä vastaavan normishibojen valkoista.
  • Jotain tosi outoa tapahtuu pohjavillalle saninshiban vaihtaessa karvaansa (klikkaa linkitettyyn videoon) : D
  • Saninshibanartut juoksevat harvoin (kolme kertaa kahdessa vuodessa?) ja pentuekoot ovat vielä pienempiä kuin normishiboilla. Tämä ymmärrettävästi tekee pienen kannan ylläpidosta vielä hankalampaa.
  • Geneettisissä sukulaisuustutkimuksissa saninshibat poikkeavat kaikkein eniten muista shibavarianteista.

Shibavarianttien geneettisiä etäisyyksiä. - - - linjan ylä- ja alapuolella on erilaisia "sukulaisuuslukuja", joissa suurempi lukuarvo kuvaa geneettistä erkanemista. Saninshibat näyttävät olevan eniten geneettisesti erillään, kun shibavariantteja on verrattu toisiinsa. Kuva tuunattu värilaatikoilla (c) "Genetic Diversity and Relationship among Three Varieties of the Shiba Inu Revealed by Microsatellite Markers" (Maki ym., 2008)

Pohdintaa saninshiboista

"Yksi kolmesta nykyshiban muodostaneesta shibatyypistä oli saninshiba. Saninshibat olivat nykyshibaa suurempia ja yleensä täysin mustia ilman kunnon nykybläkkärin värimerkkejä." Tämä kuvaus löytyy The Total Shiba -kirjasta sekä monilla nettisivuilla. NIPPO ei kuvaile nettisivuilla vanhojen paikalliskantojen ulkomuotoa sen kummemmin, mutta mainitsee sentään nimeltä shinshushibat, saninshibat ja minoshibat esimerkkeinä. Mikäli juttu on totta ja saninshibat ovat aikoinaan olleet pääosin suuria ja täysmustia, on niiden lookki muuttunut melkoisesti eri pullonkaulojen myötä 1900-luvulla. Entä Ishi? Lasketaanko se sekishuukoirana saninshibaksi?

Nykyisten saninshibojen väri on muutenkin mielenkiintoinen. Oletettavasti niiden geenipoolissa esiintyy vain punaista Ay-geenimuotoa mutta ei valkoista (pikku e, resessiivinen punainen). Useimmat saninshibat näyttävät kuvissa normishiboihin verrattuna aika vaaleilta ja tuovat mieleen akitan punaisen. Sanotaan, että punaisiin shibalinjoihin tulee syöttää x sukupolven välein bläkkäriä, ettei punainen väri haalistu - ovatko saninshibat ja akitat esimerkkejä tällaisesta ilmiöstä? Genetiikasta ei muuten toistaiseksi löydy edes selityksentapaista oletetulle Ay/Ay-haalistumisilmiölle. Tässä tapauksessa se ei liittyisikään valkoisen E-geeniin.

Omasta saninshibasta Suomessa lienee turha haaveilla. Suojeluyhdistyksellä on tarkat kriteerit pentujen kodeille, sillä saninshibojen kasvatusta voi yhä pitää niiden suojeluna sukupuutolta. Lisäksi koiria ei ilmeisesti luovuteta lainkaan sisäkoiriksi. Nyt kuitenkin tiedämme, että Japanin Tottorissa on olemassa saninshiba. Kuvia saninshiboista voi katsella lähdelinkkien sivuilta.

Lähteitä ja luettavaa:

https://www.asahi.com/ajw/articles/14219550 (englanniksi!)

https://dime.jp/genre/1117434/ (kuvia videolla esiintyneestä saninshibasta)

Genetic Diversity and Relationship among Three Varieties of the Shiba Inu Revealed by Microsatellite Markers (Maki ym., 2008) (tutkimusartikkelin abstrakti ja taulukot englanniksi)

http://3inshiba.com/index.html (saninshibojen suojeluyhdistys netissä)

Kun koiran vatsavaivat pitkittyvät eikä oireilulle löydetä eläinlääkärissä muuta yksittäistä syytä, puhutaan kroonisesta enteropatiasta. Krooninen viittaa yli kolme viikkoa jatkuneeseen oireiluun, enteropatia taas suoliston sairauteen. Koska ripulointi on enteropatian huomattavin oire, käytetään suomeksi myös ilmaisua krooninen ripuli. Japanilaisissa tutkimusjulkaisuissa on raportoitu shibojen kohonneesta enteropatian riskistä ja muita rotuja heikommasta ennusteesta, kun kyse on vaikeasta enteropatiasta.

Krooninen enteropatia on sairautena hiukan epämääräinen. Diagnoosi on mahdollinen, jos koiran pitkäkestoisia vatsavaivoja ei tutkitusti aiheuta suolistoloisten, kasvaimen tai jonkin sisäelinsairauden kaltainen muu syy. Vatsavaivojen oirekuva ja oireiden voimakkuus voi vaihdella lievästä vakavaan. Sairauden arviointiin on kehitetty CIBDAI-taulukko (canine inflammatory bowel disease activity index), jossa pisteytetään koiran apaattisuus, ruokahaluttomuus, oksentelutiheys, ulosteiden kiinteys, ulostuskerrat sekä laihtuminen.   

Hoidoksi ruokavalio, antibiootit tai immunosuppressantit

Krooninen enteropatia luokitellaan tarkemmin sen mukaan, minkälainen hoito siihen tehoaa. Ruokavalioon vastaavassa enteropatiassa koiran tila kohenee, kun ravinnosta poistetaan suolistolle sopimattomat ruoka-aineet. Käytännössä tämä tapahtuu eliminaatiodieetin avulla. Vaihtoehtona on myös allergisille koirille tarkoitettu nappula, jossa proteiini on valmiiksi pilkottua. Antibiootteihin vastaavassa enteropatiassa antibioottikuuri rauhoittaa suoliston, joskin oireet voivat palata pian kuurin loputtua. Immuunijärjestelmää lamaavaan lääkitykseen vastaavassa enteropatiassa hoitokeinona on tyypillisesti tulehdusreaktiota hillitsevä kortisoni. Jos ruokavalio, antibiootti tai kortisoni ei tuo apua, luokitellaan sairaus hoitoihin vastaamattomaksi enteropatiaksi.

Aiheuttajana ehkä immuunijärjestelmä

Kroonisten enteropatioiden perimmäinen tautimekanismi ei ole vielä selvillä. Eräs epäily on koiran oma immuunijärjestelmä, joka reagoi liian voimakkaasti suolen sisältöön - esimerkiksi ravinnossa olevaan proteiiniin tai johonkin suolistobakteerilajiin. Tällöin immuunijärjestelmän puolustussoluja kertyy suolen pinnan limakalvolle "taistelemaan" oletettua vihollista vastaan, ja seurauksena on tulehdusreaktio. Pitkittynyt tulehdus taas häiritsee suolen toimintaa ja ravinteiden imeytymistä. Lopulta suolinukka voi madaltua ja suoleen kehittyä haavaumia. Muita tulehdusta kiihdyttäviä tekijöitä saattavat olla esimerkiksi suolen limakalvon heikkous tai suoliston mikrobien epätasapaino. 

Useilla koiraroduilla on havaittu rotukohtaista alttiutta tietyntyyppisiin enteropatioihin, joten vaivan uskotaan olevan osittain perinnöllinen. Shibanomistajat mainitsevat toisinaan koiransa herkkävatsaisuudesta. On epäselvää, onko herkkävatsaisuus pohjimmiltaan sama asia kuin lievä muoto ruokavalioon vastaavasta kroonisesta enteropatiasta. 

Koepala paljastaa tulehduksen 

Etenkin vaikeaoireisen kroonisen enteropatian yhteydessä koiran suolistosta otetaan usein koepala. Jos koepalasta havaitaan puolustussolujen kertyminen suolen limakalvolle, voidaan antaa myös varsinainen tulehdusdiagnoosi, joka on tyypillisesti lymfo-plasmasytäärinen enteriitti. Lymfosyytit ja plasmasyytit ovat immuunijärjestelmän soluja, ja enteriitti on hienompi nimi ruoansulatuskanavan tulehdukselle. Tulehdus (inflammaatio) tarkoittaa siis elimistön puolustusreaktiota ja se voi aktivoitua myös muun syyn kuin bakteeritartunnan (infektio) takia. 

Suolisto-oireiden kohdalla on lisäksi huomioitava suoliston imukudossyövän eli lymfooman mahdollisuus, sillä vakava-asteisen suolistotulehduksen ja lymfooman erottamista pidetään joskus vaikeana. Suoliston pitkäaikainen tulehdus itsessään saattaa altistaa lymfooman synnylle.

Yhteenveto koirien kroonisista enteropatioista. "Tulehduksellisen suolistosairauden" (IBD, inflammatory bowel disease) käyttöä ei enää suositella, sillä koiralla se poikkeaa ihmisten vastaavasta.

Vaikeassa tautimuodossa shibojen ennuste muita rotuja huonompi

Japanilaisissa tutkimuksissa on havaittu, että shiboilla esiintyy hoitoon vastaamatonta kroonista enteropatiaa enemmän kuin muilla roduilla keskimäärin. Tutkimuksissa oli tarkasteltu vain niitä eläinsairaalan koirapotilaita, jotka eivät olleet saaneet apua ruokavaliosta tai antibiooteista. Näillä shiboilla pohjukaissuolen (duodenum) vakavat haavaumat olivat yleisempiä kuin muilla roduilla. Oireista ruokahaluttomuus oli shiboilla muita rotuja yleisempää. Kortisonihoidosta huolimatta shibapotilaista oli puolen vuoden jälkeen elossa vain 46 % (muunrotuisista 83 %) ja vuoden kuluttua 31 % (muunrotuisista 74 %). Varsinaisena kuolinsyynä vaikeassa kroonisessa enteropatiassa on yleensä ravinteiden imeytymättömyys ja aliravitsemus sekä suoliston verenvuoto.

Ikä ja oireiden voimakkuus vaikuttavat ennusteeseen

Toisessa japanilaistutkimuksessa on tarkasteltu pelkkiä shiboja ja etsitty asioita, jotka ennustivat lopputulosta. Vaikeaa kroonista enteropatiaa sairastavan shiban elinajan ennuste oli kortisonihoidon alkaessa valoisampi, mikäli se oli alle 7-vuotias ja oireilun voimakkuus oli CIBDAI-taulukolla laskettuna alle yhdeksän pistettä. Shiban sukupuolella tai koolla ei ollut merkitystä. Useimmat shibat saivat aluksi apua kortisonihoidosta, mutta oireilulla oli taipumus palata jatkuvasta lääkityksestä huolimatta. 

Tutkimuksessa oli yhteensä 25 shibaa; näistä 16 menehtyi puolen vuoden sisällä diagnoosista. Yhdeksän shibaa selvisi yli puoli vuotta, ja kaksi shibaa sinnitteli vielä viiden vuoden kohdalla. Kuolinsyy liittyi kaikilla enteropatiaan. Vielä kertauksena, että nämä synkät luvut koskivat vain niitä shiboja, joiden krooninen enteropatia ei ollut vastannut ruokavalioon tai antibioottihoitoon - oman shiban mahdollisiin vatsavaivoihin löytyy apu hyvin todennäköisesti jo ruokavalion tuunaamisella.

Koiran suolisto-oireilun arviointiin käytetty CIBDAI-taulukko.

Pelastiko ulosteensiirto shiban?

Miten hoitaa suolistosairasta potilasta, jota mikään nykyinen hoitomuoto ei auta? Viime aikoina suoliston pieniin vakioasukkaisiin eli bakteereihin ja muihin mikrobeihin on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota eri sairauksien yhteydessä. Jos kroonisen enteropatian syynä onkin haitallisten bakteerilajien valikoima, voi ongelma ratketa bakteerikantaa vaihtamalla. 

Uusi tapauskertomus Japanista kuvailee hoitoihin vastaamatonta enteropatiaa sairastaneen shiban, jolle tehtiin ulosteensiirto lupaavalla lopputuloksella. Shiban paksusuoli ja umpisuoli huuhdeltiin tähystyksellä puhtaaksi, minkä jälkeen tilalle ruiskutettiin lajitoverin ulostetta vesiliuoksena. Lahjoittajana toimi terve 5-vuotias beagleuros.

Shiba alkoi toipua enteropatian oireista ja ripulointi loppui kokonaan kolmen kuukauden kuluttua hoidosta. Yhdeksän kuukauden kohdalla shibaa on voitu pitää edelleen suolistosairaudesta parantuneena, eikä haittavaikutuksia havaittu. Ulosteensiirron pitkäaikaisesta tehosta ei koirilla ole vielä olemassa riittävästi seurantatutkimuksia, mutta melko yksinkertaisena menetelmänä se saattaa hyvin olla yksi tulevaisuuden hoitokeinoista vaikeimmissa enteropatioissa.     

Lähteitä ja luettavaa:

The characteristics of short- and long-term surviving Shiba dogs with chronic enteropathies and risk factors for poor outcome (Okanishi ym., 2013)

Chronic enteropathy in canines: prevalence, impact and management strategies (Dandrieux ja Mansfield, 2019)

Pathological features of intestinal T-cell lymphoma in Shiba dogs in Japan (Matsumoto ym., 2017)

Prognostic factors associated with survival in dogs with lymphocytic-plasmacytic enteritis (Ohno ym., 2006)

A Retrospective study in 21 Shiba dogs with chronic enteropathy (Ohmi ym., 2010)

Successful outcome after a single endoscopic fecal microbiota transplantation in a Shiba dog... (Sugita ym., 2021)            

Vuoristokoira Hama Go, yksi shibojen kantaäideistä. Kuva (c) Shibapedigree.com (?) / Nihon Ken Hozonkain arkistot (?) /tekijä tuntematon.

Tämä blogimerkintä on omistettu shibahistorian nartulle nimeltä Hama Go. Nimen kanjimerkeistä 浜 (hama) tarkoittaa rantaa ja 号 (go) on japanilaisten koirannimien perään yleisesti liitetty markkeri. Hama Gon kerrotaan olleen vuoristokoira Yamanashin alueelta, joka tunnetaan paremmin kainkoirien syntypaikkana. Näin sivuhuomiona sen häntä muistuttaa kuvassa enemmän kainkoirilla yleistä sirppiä kuin shiban tyypillistä kippuraa. Juuri muuta tietoa tästä nartusta ei englanniksi löydy, mutta se on ollut aikuisen shiban kokoinen vuonna 1951.

Tässä vanhassa dokumentissa modernit kantashibat esittelivät shibanassun mittasuhteita ja korvan kaltevuuskulmia. Hama Gon nimi mainitaan muualla dokumentissa, mutta onko se tässä kuvassa keskimmäisenä? Jos ko. koira on jokin muu, niin Entsyymillä on menneisyydessä sitten toinenkin look-a-like. Kuva on saatu blogiin FB-tililtä 柴犬 安曇之華號香港研究及保存會 shiba inu .

Hama Go on ollut yksi moderneja alkushiboja toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka shibojen sukupuusivustolla sille listataan vain kaksi tunnettua jälkeläistä, narttu ja uros - molempien isänä on shibojen kantaisä Naka Go Akaishisou -, ulottuvat niiden polveutumisketjut kaikkiin neljään suureen verilinjaan (Korotaman tapauksessa Ichisuke Go Inoguchin kautta). Gen-linjan kantauroksen takaa Hama Go löytyy sekä emon että isän puolelta yhteensä seitsemän kertaa.

Entsyymin iloinen ja superfeminiininen hymy tuo joskus mieleen Hama Gon aikojen takaa.

Lähteitä, luettavaa ja katsottavaa

Shibapedigree.com - shibojen sukupuusivusto, erittäin suositeltavaa tutkittavaa shibahistoriasta kiinnostuneille

柴犬入魂 shiba inu全港愛柴同盟 shiba inu hong kong - YouTube-kanava, jossa mielenkiintoisia opetusvideoita shiban historiasta ja rotumääritelmästä

Ennen shiboja minulla oli lapsuudenkodissani kolme japaninpystykorvaa eli japsia. Opin ennen Tiikerin saapumista, että shibat on erilaisia kuin japsit, mutta oli hyvin hankalaa saada tarkennusta eroavaisuusasiaan. Tässä postauksessa yritän kirjoittaa huomaamani erot ylös. Kun verrataan shibaan, niin japsia voi luultavasti käyttää esimerkkirotuna muistakin pienikokoisista seurakoirista, joita ei pidetä yhtä alkukantaisina kuin shiboja. Vertailu käy koko ajan kolmen 90-luvulla syntyneen japsiveljeksen ja kahden 2010-luvulla syntyneen shibasisaruksen (= yhteensä viisi koiraa) välillä, joten juttua ei tule ottaa ehdottomana totuutena kummastakaan rodusta.

Asiat on jonkinlaisessa tärkeysjärjestyksessä:

Vapaanapito on erittäin erilaista


Shibaa ei voi ulkoiluttaa vapaana samalla oletuksella kuin japsia. Ero on ollut selvä jo pentuna. Ulkoilutin lapsena japsejani vapaana citymetsissä, missä ne pysyivät kanssani samalla polulla 5-10 metrin säteellä ja olivat heti kytkettävissä, vaikka niiden luoksetulokoulutus oli oikeasti ollut minimaalista. Shibat eivät pysy metsäpolulla vaan lähtevät sinne metsään… ja katoavat näkyvistä. Siis jos et varmista, että olet shiballe kiinnostavampi kuin mikään siellä metsässä, mikä voi olla vaikeaa. Jopa Entsyymi on peloton ja jää yksin pilkkopimeässä tonkimaan mielenkiintoista kohtaa, vaikka kävelemme Tiikerin ja taskulampun kanssa kauas sen edelle. Japsipojat halusivat olla tiiviisti ihmistensä lähellä ja pyrkivät myös pitämään porukan koossa, eli juoksivat ihmisen luota toiselle. Sitten on vielä ne saaliseläimet, joiden näkemisestä etenkin Entsyymi syttyy ihan erilaiseen kiihkoon kuin shibaveljensä tai kukaan japsipojista.

"Mokomat hihnat, aina riesana!"

Varaudu shiban villiin pentuaikaan


Shibapennuilla on kuulema herttaisena lempinimenä "tulipallot helvetistä". Kolmesta japsipojasta kaksi hammasteli pentuna aika paljon ja yksi ei ollenkaan. Se ei ollut mitään verrattuna Tiikerin pentuajan näykkimiseen. Vaatteet oli riekaleina ja jalat yhtä mustelmaa, kun kaikki sen kokemat tuntemukset, niin hyvät kuin ikävätkin (kohtaamisen ilo, jano tai tylsyys lenkillä jne.), purkautui villinä hammasteluna. Tähän ei auttanut kuin aika ja jonkinlainen hermoston kypsyminen, ja näykkiminen loppui itsestään joskus pentuvuoden aikana. Pärjäsin lapsena aivan hyvin japsipentujen kanssa yksin kotona, mutta en olisi pärjännyt 11-vuotiaana yksin riiviöikäisen Tiikerin kanssa vaan olisin pelännyt sitä. Toisaalta kuka tahansa olisi pärjännyt Entsyymin kanssa, joka oli jo pentuna maailman kiltein koira, mutta varmempaa on varautua siihen pieneen tulipalloon.

Tiikerin ensimmäisiä metsuriprojekteja. Erilaiset projektipaikat lenkeillä oli tälle energiselle shibapojalle tärkeitä.

Shiba ilmaisee mielipiteensä


Shiboissa tuli japsipoikien jälkeen yllätyksenä se, miten niillä on jo pentuna vahva oma tahto tehdä mieluisia asioita. Japsit viihtyivät aina ihmisten seurassa, eikä niille ollut mielestäni niin väliä mitä tehtiin tai mihin mentiin, kunhan saivat olla kaikessa mukana. Lenkeillä etenkin Tiikeri ehdottelee risteyksissä suosikkireittejään, jonne haluaisi mennä. Parhaisiin paikkoihin kuten koirapuistoon ja hoitopaikkaan päin se hyppii kahdella jalalla etujalat viuhuen, kun kävellään ohi. Meemikuvat "itsepäisistä shiboista lenkillä" on varmaankin otettu tällaisista tilanteista. Mutta kyllä Tiikeri tulee pettyneenä perässäni kun tajuaa, että ei mennä tällä kertaa sinne. Ajattelen usein, että se on henkiseltä tasoltaan kuin 2-vuotias uhmaikäinen lapsi, ja miten paljon 2-vuotiaan lapsen muka kuuluu olla vastuussa ja määräämässä asioista?

Viputus. Pöydällä on jotain, mitä Tiikeri välttämättä haluaisi.

Shibapennun bonuksena on sisäsiisteys


Vastapainona shibapennun villeydelle on se, että hyvin todennäköisesti sanomalehtiä ei tarvita. Eli moni shibapentu on jo luovutusikäisenä siinä mielessä sisäsiisti, että ei halua tehdä tarpeita sisälle (edes yöllä), kunhan vain pääsee riittävän usein ulos. Japsipennuilla sisäsiisteyskasvatus oli se koirakirjan tavanomainen ja sanomalehdet käytössä. Shiban luontainen sisäsiisteys saattaa näkyä aikuisenakin sillä rasittavalla tavalla, että sopivan kakkapaikan löytäminen voi olla vaikeaa, jos hätä ei ole kovin suuri. Ei onnistu eka yritys, eikä toinenkaan… mutta ehkä jo kolmannella. Tai sitten aamulenkki loppuu ennen kuin paikkaa löytyy. Japsien kanssa en muista, että paikanetsintä olisi ikinä ollut näin tarkkaa. Ja protip: älä missään nimessä lähde mukaan shiban paikanhakuun, jolloin koira pakottaa lenkit jatkumaan vähitellen yhä pidemmälle ja pidemmälle. Tein tämän hermojaraastavan virheen aikoinaan Tiikerin kanssa. Tietyt koiralle tutut vakiolenkit toimivat paljon paremmin, ja se tekee kyllä tarpeensa jos on oikeasti hätä.

Jesper. Kiltti pieni koirapoika.

Alkukantaisia pelkoja


Japsipojistani yksi pelkäsi kovasti uudenvuoden raketteja ja katolta putoavaa lunta. Kuuroutumisen jälkeen pelot katosivat, eli kyseessä oli ääniarkuus. Kaksi muuta japsipoikaa ei pelännyt mitään. Shiboista Tiikeri pelkää todella paljon kärpäsiä silloin kun on sisätiloissa tai ulkona hihnassa, jos pysähdymme pidemmäksi aikaa. Luulen, että kyseessä on jonkinlainen alkukantainen pelko, joka liittyy nimenomaan "ansassa olemiseen". Ulkona vapaana ollessaan se ei pelkää hyönteisiä. Käytännössä tämä tarkottaa sitä, että Tiikerin kanssa ei voi enää matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla, vaikka se oli pentuna innokas bussimatkustaja ennen pelon puhkeamista. Pelkoreaktio on niin voimakas. Hyönteisten pelkoa ja ääniarkuutta esiintyy rotuyhdistyksen terveystietokyselyjen perusteella joillakin shiboilla. Se ei ole yleistä mutta ei älyttömän harvinaistakaan. Entsyymi täyttää pian viisi, eikä ainakaan vielä pelkää mitään. Japsien mahdollisista erityispeloista en osaa sanoa.

Mutta myös alkukantaista rohkeutta ja itsenäisyyttä


Shibat on mielestäni itsevarmoja "koviksia" verrattuna japsipoikiini. Tämäkin näkyi jo pentuna. Tiikeri unohti minut ja sinkosi heti kauas puiston toiselle laidalle, kun laskin sen ensimmäistä kertaa vapaaksi juoksemaan koirapuistossa. Japsien jälkeen tämä yllätti, ja olin iloinen, etten ollut laskenut sitä ikinä irti citymetsässä. Olin onneksi nähnyt Tiikerin ja Entsyymin kasvattajan luona metsälenkillä, miten kauas aikuiset shibat irtoavat. Shibat on myös aina menossa etunenässä eteenpäin uusillakin reiteillä, kun taas japsipojat lenkkeilivät mieluiten tutuilla reiteillä ja ikään kuin varmistelivat vilkuilemalla minua, jos oltiin jossain uudessa paikassa. Jos ulkona pimeässä näkyy jotain epäilyttävää, Tiikeri valpastuu heti ja on korvat pystyssä muristen menossa tutkimaan, mistä on kyse. Vaikka Tiikeri on kooltaan vain shiba, niin minulla on sen kanssa kävellessä ihmeen turvallinen olo (luulen, että staffinomistajat kokevat jotain samanlaista).

Shibat näyttävät kuvissa jostain syystä paljon isommilta kuin oikeasti ovat.

Ja alkukantaista pehmeyttä

Siis luonnetestitermien pehmeyttä, mikä ei tarkoita sitä, että pehmeä koira olisi kiltti, helppo, hiukan arkaileva, vailla omaa tahtoa tms. Esimerkiksi rohkea ja kovapäinen Tiikeri on myös pehmeä. Sen mieli on kuin pehmeä savitaulu, johon sekä hyvät että huonot kokemukset jättävät yhdestä kerrasta jäljen, ja se muistaa sen jälkeen nuo kokemukset aina. Otetaan esimerkiksi vaikka viemärien kannet. Tiikeri käveli pentuna sellaisen yli, ja se keinahti sen jalkojen alla. Tämän jälkeen se onkin varonut visusti kävelemästä kansien yli ja kauhistuu, jos ei pysty kiertämään kantta. Hyvien kokemusten painuminen mieleen ilmenee mm. siten, että jos Tiikeri kohtaa suosikki-ihmisiään tietyn reitin tietyssä kohdassa, se olettaa, että tämä sama kiva ihminen on nyt joka kerta siellä odottamassa sitä. Sen toiveikkuus ja pettynyt itku on riipaisevaa katsottavaa ja kuultavaa 😀

Erään shibaihmisen sanoin, "alkukantaisella eläimellä ei ole varaa tehdä kahdesti samaa virhettä, joka voi maksaa sen hengen." Japsien osalta en takautuvasti enää pysty oikein arvioimaan, olivatko ne miten pehmeitä.

Shiban asenne muita koiria kohtaan luultavasti muuttuu aikuistuessa

Eli suomeksi sanottuna, varaudu siihen, että etenkään shibauros ei enää teini-iän jälkeen ole kaikkien kaveri vaan voi ärhennellä muille koirille. Tämän havainnon olen tehnyt sekä Tiikeristä että Jyväskylän shibalenkeiltä, jossa on monia eri-ikäisiä uroksia. Kun ne kohtaavat hihnassa ja joutuvat nokikkain, on alkuärhentely enemmän sääntö kuin poikkeus. Tunteet rauhoittuvat, kun lähdetään liikkeelle samaan suuntaan kävellen.

Tiikeri oli junioriaikansa valtavan koirasosiaalinen, iloinen leikkijä. Se ehti saada arviolta ainakin viisikymmentä eri koirakaveria sekä lenkeillä että koirapuistossa, eikä sillä ollut yhtäkään negatiivista koirakokemusta. Tästä huolimatta hormonit alkoivat vaikuttaa 9 kk iässä, ja yhden ainoan viikon aikana pentumaiset leikkieleet muuttui ärhentelyksi, kun se kohtasi uusia koiria lenkillä. Silti Tiikeri on yhä pohjimmiltaan ystävällinen ja leikkisä ja pyrkii muiden koirien seuraan - hormonien aiheuttama kiihtymys vaikuttaa aivan kuin sen "päällä". Kun Tiikeri saa aikaa rauhoittua, niin se saa edelleen uusia koirakavereita, joiden kanssa myös leikkii. Uusi kaveri hyväksytään 1-3 tapaamiskerran jälkeen pysyvästi. Tiikeri saattaa kyllä olla epätavallisen leikkisä aikuinen shibauros. Koiran voi myös opettaa jo pennusta asti ignooraamaan muut koirat, jolloin sen on helpompi jatkaa samalla linjalla aikuisenakin. Tiikeri iloitsi pentuna niin paljon lajitovereistaan, ettei tämä taktiikka tullut sen kohdalla kysymykseen.

Narttuja on Jyväskylän lenkeillä tosi vähän, mutta ne käyttäytyvät hyvin asiallisesti ja rauhallisesti. Entsyymi vaikuttaa pitävän kaikista koirista (etenkin pojista 😀 ) Toisaalta ei ole ennenkuulumatonta, että nuorelle aikuiselle shibanartulle joudutaan etsimään uusi koti, kun se ei enää ole tullut toimeen saman perheen muiden narttujen kanssa.

Japsien koirasosiaalisuudesta en osaa sanoa kuin sen, että nykyiset kohtaamani ihmisille avoimet japsit ovat olleet myös ystävällisiä Tiikerille ja Entsyymille, eivätkä ole provosoituneet Tiikerin pullistelusta. Sitten niistä onkin tullut kaverit. Omat japsini suhtautuivat aikoinaan muihin koiriin vahtihaukulla sen jälkeen kun menettivät pentuaikaiset koirakaverinsa.

Molemmat on perusterveitä ja pitkäikäisiä rotuja


Japsit ja shibat on molemmat pienehköjä perusmallisia pystykorvia. Niiden ulkomuodossa ei ole mitään sellaista erikoisuudentavoittelua, mikä aiheuttaisi terveyshaittoja. Yksittäisille koirille voi toki osua kummassakin rodussa mikä tahansa koirilla yleinen vaiva. Shiboista fiilikseni on, että jos jokin tietty terveysongelma mainitaan, niin se liittyy monesti allergioihin tai närästykseen. Japsien nykytilanteesta en osaa taaskaan sanoa. Omat japsipoikani elivät perusterveen elämän 15-vuotiaiksi. Ell-käynneistä muistan yhden rajuoireisen suolistotulehduksen sekä uinnin jälkeisen ihotulehduksen. Nuorimmalla japsipojalla oli viimeisinä aikoinaan käytössä sydänlääke ja nesteenpoistolääke. Shiboilla (kohta 7- ja 5-vuotiaat) on ollut tähän mennessä molemmilla kertaalleen silmän sidekalvon tulehdus, Entsyymillä oireileva nenäpunkki ja Tiikerillä juoksunarttujen hajujen aiheuttama virtsatietulehdus, mutta nämä ei ole rotukohtaisia sairauksia. Shibojen vaivoista Tiikerille puhkesi aikuisiällä siitepölyallergia, joka oireilee kesäisin ihon kutinana.

Alex. Japsin valkoinen väri on geneettisesti samaa haalistunutta punapigmenttiä kuin valkoisilla shiboilla.

Uloslähtö on erilaista


Japsipojat innostuivat, kun niille sanoi "Lähetään pissille!" Vaikka keskellä yötä ne heräsivät ja työntyivät eteiseen valjaiden pukemista varten. Shibat taas pitää paimentaa eteiseen, koska se pannan pukeminen on jotain niin epämiellyttävää. Ilmeisesti tässäkin on nyt kyse siitä shiban alkukantaisuudesta. Kahlituksi tuleminen on aivan kamalaa. Tiikeri pörisee murheellisena, kun pantaa puetaan, ja jopa Entsyymi kiihtyy ajatuksesta ja purkaa sitä säntäilyllä tai lelun riepottamisella. Kun pannat on saatu päälle, niin kaikki on ok, eikä ne enää ulkona näytä haittaavan. Monet shibat käyttää kyllä valjaitakin, mutta Tiikeriä ja Entsyymiä olen niiden aikuisiällä päättänyt piinata "vain" pannalla - Tiikerin kävely muuttuu aivan jäykäksi, jos sillä on valjaat.

Koulutus ja temppujen oppiminen on samanlaista


Sekä japsit että shibat on superälykkäitä ja oppivat nopeasti mitä vaan, kunhan palkkio on riittävän hyvä. Mielestäni kummallakaan ei ole sillä tavalla "miellyttämisen halua", että ilman palkkiota tekisivät ainakaan kovin innostuneesti temppuja, kuten jotkut palveluskoirat ilmeisesti tekevät? Sen sijaan olen huomannut selvän eron toistojen kestävyydessä, eli japsi ei väsynyt saman tempun toistoon ad infinitum (kunhan sai palkan) mutta shiba alkaa ikään kuin tuskastua jo 2-3 kerran jälkeen, vaikka saisikin joka kerta palkan.

Topi. Topin kanssa olisi voinut kisata ja menestyä missä tahansa hoksottimia vaativassa lajissa - se oppi mitä oudoimmat temput.

Molemmista lähtee ääntä


Shiboja sanotaan hiljaisiksi, mutta tämä tarkottaa mielestäni sitä, että ne ei ole vahtikoiria, jotka ilmoittaa haukulla epäilyttävistä asioista. Kaikki kolme 90-luvulla syntynyttä japsiani olivat vahtikoiria, eli haukkuivat ovikellon, ulkoa kuuluvat äänet ja alkuun myös sisälle tulevat vieraat. Sen sijaan viime vuosina tapaamani japsit eivät ole haukkuneet minua, kuten omani olisivat samassa tilanteessa tehneet. Mutta edes yhteenlaskettuna kolmen japsin vahtihaukku ei vedä vertoja kaikelle muulle möykälle, minkä kaksi shibaa saa keskenään aikaan. 😀 Se ei ole ärsyttävää eikä todennäköisesti kuulu kerrostalossa naapuriin asti, mutta Tiikeri ja Entsyymi on todella puheliaita. Entsyymi haukkuu lisäksi ovikellon, Tiikeri ei. Kummatkaan rodut ei ole ns. turhan räkyttäjiä, siis että innostuessaan tai tylsistyneinä haukkuisivat huvikseen.

Shibojen paini on pysynyt pentumaisena ja äänekkäänä. Japsipoikien leikki oli tähän verrattuna sivistynyttä.

Ihmisrakkaus lienee koirakohtaista


Japsipoikani halusivat aina olla omien ihmisten lähellä, mutta eivät sentään työntyneet syliin kerälle, kuten Tiikeri tekee. Molemmat shibat ilahtuvat myös hirmuisesti faneista, uusista ja vanhoista, mutta tämä ei shiboissa ole itsestäänselvyys, koska rotua myös kutsutaan "etäiseksi", "varautuneeksi" jne. Japsipojat olivat juurikin varautuneita ja jopa epäluuloisia vieraita ihmisiä kohtaan, ja niillä kesti oman aikansa (minuutteja) hyväksyä uudet ihmiset. Nykyiset japsit, ne jotka olen kohdannut, on ihan eri tavalla avoimia vieraita kohtaan kuin omani olivat. Luulen, ettei tässä asiassa voi sanoa mitään kovin yleispätevää. Pennun vanhempien käytöksestä voi ennustaa jotain. Tiikerin ja Entsyymin isä esimerkiksi työskentelee Kennelliiton kaverikoirana, joten niiden ihmisrakkaus on todennäköisesti geeneissä.

Tiikerin onnellisimmat kuvat on toistuvasti peräisin shibalenkeiltä. Kaikki shibat ei välitä silityksistä samalla tavalla.

Turkinhoito on molemmilla helppoa… paitsi…


Japsilla on ulkonäöstä huolimatta helppohoitoinen turkki, josta kevätkurat lähti huuhtelemalla tai kuivuttuaan karisemalla. Shiban turkki on tarvinnut varsinaista pesua yhtä harvoin. Kummatkaan ei mene takkuun, vaikka harjailisi vain satunnaisesti, eikä koirankarvoja juuri irtoa karvanlähtöajan ulkopuolella. Shiballa on kuitenkin paksumpi ja massiivisempi pohjavilla, joka irtoaa 2-3 kertaa vuodessa. Sen irrottamiseen ei riittänyt enää japsipojilta peritty metallikarsta vaan piti hankkia furminaattori ja pet teezer. Shiban karvainfernoa on vaikea kuvailla - se pitää kokea itse. Tässä tapauksessa sanon, että meemikuvissa on jotain perää. Mutta siihenkin tottuu.

Tällaisesta kraatterista koivessa se usein alkaa. Kaikki tuo pehmeän näköinen karva irtoaa.

Shiba meikkaa

Saalistajan alkukantaiseen käytösmalliin kuuluu pedon hajun piilottaminen. Rannoilla ja puistoissa kävelyyn liittyy shiboilla nopeasti pieni kieriskelytuokio, mikäli maasta löytyy sopivaa meikkiä. Vaistotoiminto näyttää nautinnolliselta koiralle, ja omistaja yrittää muistella, miten pitkään lintuinfluenssa tai salmonella säilyikään infektiivisenä. Japsien en muista innostuneen meikkaamisesta.

Tiikerin suosikkibrändi on S'Orseal.

Shiba on mukavuudenhaluinen

Yksi ristiriitaiselta tuntuvista jutuista shiboissani on niiden suunnaton mukavuudenhalu. Eikö tän rodun pitänyt olla alkukantainen? Mutta makuualustan on oltava pehmeä! Tyynyt, täkit, vaatekasat, syli, kaikki pehmeä pesämateriaali otetaan nopeasti käyttöön. Japsit taas nukkuivat mieluiten kovalla, viileällä lattialla. On jäänyt hyvin mieleen, koska rakentelin niille lapsena omasta mielestäni ihania koiranpetejä, joita ne eivät vaivautuneet edes kokeilemaan.

Shibat änkäytyvät tarvittaessa vaikka molemmat samalle lampaantaljalle, ja aina parempi, jos vieressä on lämpöpuhallin.

Miksi otin japaninpystykorvien jälkeen shiban?


Miksi halusin itse shiban enkä neljättä japsia? Ensimmäisenä arvelutti japsin mahdollinen vahtihaukku paperinohuessa kerrostalossa, ja kuten legenda kuului "shiba on hiljainen koira". Toisekseen minua alkoi kiehtoa shiban alkuperäinen japanilaisuus - olen aina ollut jonkin sortin Japani-fani - ja rotuun liittyvät eksoottiset mielikuvat. Jopa paljon puhuttu alkukantaisuus kuulosti enemmän jännittävältä kuin huolestuttavalta. Ulkomuodoltaan shiba vetoaa samaan kuin japsi, eli kaunisilmeinen kompakti pystykorva se on oikea koira.

On olemassa vain yksi asia, joka on vielä söpömpi kuin shibapentu. Se on tietenkin japsipentu. Kuvassa 7-viikkoinen Alex.


Tarvitsin myös ketterän koiran, joka jaksaa hyvin kulkea mukanani metsissä geokätköjä etsimässä. Mielikuvamarkkinoinnissa vain shibojen söpöjen pallopääkuvien en hirveästi myönnä vaikuttaneen, koska - Hopeanuolen jäljiltä tietenkin - mitä karskimpi koira, sen parempi. Kahden shiban jälkeen shibamaisuuksiin on jo tottunut niin, että muu tuntuisi omituiselta (jo Entsyymi oli mielestäni luonnottoman helppo pentu) - ja ettäkö alkaisin sählätä enää sanomalehtien kanssa, koska koiranpentu pissii sisälle? Aika kultaa muistot, joten uusi tulipallo helvetistä olisi taas tervetullut taloomme. 😀

4


Shiban kolme perusväriä, punainen, seesami ja black & tan, määräytyvät A-lokuksen (ASIP) perusteella. Näitä värejä vastaavia geenimuotoja on kutsuttu nimillä Ay, aw ja at. Geenitestissä Ay ja at erottuvat tiettyjen mutaatioiden perusteella. Aw:llä ei ole omaa mutaatiota, joten se "tunnistetaan" rajaamalla muut vaihtoehdot pois. Punaseesamin värityksen oletettua geenimuotoa Ays ei ole geenitestillä pystytty erottamaan punaisen Ay-geenimuodosta. Uusien tutkimusjulkaisujen myötä on herännyt epäilys, että kyseiset mutaatiot olisivat ainoastaan sattumalta löytyneitä markkerimutaatioita, eli ne eivät saisi aikaan eroja geenimuotojen toiminnassa.

"Luovuta jo! Meidän väri on ja pysyy samana, vaikka geenit on melkein eri."

Uusi tutkimus koiran värigenetiikasta

Uudessa tutkimuksessa koirien A-lokuksesta on tunnistettu uusia säätelyelementtejä, jotka selittävät loogisesti myös sen, miksi punakeltainen tai musta pigmenttiväri ilmestyy koiran turkissa sinne minne ilmestyy. Säätelyelementit sijaitsevat A-lokuksen promoottorialueella, eli sillä alueella, joka määrää, milloin ja missä soluissa geeni kytkeytyy päälle. Kun A-lokus on "on-asennossa", karvaan pakataan punakeltaista pigmenttiä. Kun A-lokus on "off-asennossa", karvaan pakataan mustaa pigmenttiä. Huom! Valkoisen shiban kohdalla väriin vaikuttaa toinenkin lokus, mitä ei käsitellä tässä.

Näkemiin aw, tervetuloa VP2HCP2?

Uusia säätelyelementtejä on kaksi: ventraalipromoottori eli VP ("vatsapuolen promoottori") ja hair cycle promoter eli HCP ("karvankasvun syklin promoottori"). VP:stä on löydetty kaksi erilaista versiota, HCP:stä viisi. Numeroinniltaan ykköset toimivat A-lokuksen aktivoinnissa täysillä, kakkoset puoliteholla ja kolmoset, neloset ja vitoset eivät ollenkaan. Näiden versioiden yhdistelmästä riippuu se, miten tehokkaasti A-lokus kytkeytyy päälle. Sekä VP että HCP sijaitsevat siis peräkkäin samassa A-lokuksessa: A-lokuksen geenimuotoja (alleeleja) ovat säätelyelementtien suhteen esimerkiksi VP1+HCP1 (vastaisi Ay-geenimuotoa) ja VP2+HCP2 (vastaisi aw-geenimuotoa).

Merkittävin ero nykyiseen A-lokuksen värijärjestelmään on geneettinen ero puhtaan soopelin ja varjostuneen soopelin välillä. Aiemmin geenitestin tulos on ollut molemmille Ay. On mahdollista, että shiballa punaseesami/Ay-seesami väritys vastaisi muiden rotujen varjostunutta soopelia. Tutkijat ovat ehdottaneet A-lokuksen osalta seuraavaa jakoa eri väreihin:

Värityksen nimi VP-versio+HCP-versioEsimerkkirotu
Dominantti keltainenVP1HCP1Basenji
Varjostunut keltainenVP2HCP1Collie
AgoutiVP2HCP2Keeshond
Musta satulakuvioVP1HCP4Beagle
MustaselkäisyysVP2HCP3,4 tai 5Rottweiler
Uusia värigenetiikan termejä A-lokuksen osalta? Värit ovat dominanssijärjestyksessä, ylempänä listalla oleva peittää alemman vaikutuksen.

Entäs shibat?

Hyviä uutisia. Tutkimuksessa on analysoitu myös yksi shiba. 😀 Kyseessä on ollut bläkkäriä kantava punainen, joka on luokiteltu dominantiksi keltaiseksi. Sen A-lokuksesta on löydetty geenimuodot VP1HCP1 ja VP2HCP3. Tämä käy järkeen. Jos uusi luokittelu pitää paikkansa, voisivat shibat olla perusväreiltään ja genotyypeiltään:

Shiban väriA-lokuksen genotyyppi?Vastaisi
PunainenVP1HCP1/VP1HCP1
VP1HCP1/VP2HCP1
VP1HCP1/VP2HCP3
VP1HCP1/VP2HCP1?
AyAy
Ayaw
Ayat
AyAy?
Punainen sashige?VP1HCP1/VP2HCP3?Ayat?
Seesami (Ay)?VP2HCP1/VP2HCP1?
VP2HCP1/VP2HCP2?
VP2HCP1/VP2HCP3?
AyAy?
Ayaw?
Ayat?
Seesami (aw)VP2HCP2/VP2HCP2
VP2HCP2/VP2HCP3
awaw
awat
Black & tanVP2HCP3/VP2HCP3atat
Jos A-lokuksen säätelyalueet selittävät todella shiban värit, olisivat genotyypit eri väreissä oletettavasti tällaisia. Rodun geenipoolissa esiintyy yhden testatun shiban perusteella
ainakin geenimuotoja VP1HCP1 ja VP2HCP3.

Shiballa uusi värisysteemi voisi selittää punaseesamin ja sashigen eron, mikäli Ay-tyypin punaseesami edustaisi harvinaista "varjostunutta keltaista" (VP2HCP1) ja sashige "dominoivassa keltaisessa" ehkä esiintyvää vähäistä varjostusta silloin kun koira kantaa "mustaselkäisyyttä". Tällöin kahden Ay-seesamin yhdistelmästä voisi syntyä Ay-seesami, joka olisi perinteisessä geenitestissä muotoa AyAy. Tällaisia ei tiettävästi ole koskaan löytynyt, mutta harvassa ovat myös kahden Ay-seesamin (tai sellaisen kantajan) yhdistelmät. Taulukon kaataisi myös punainen pentu, joka syntyisi Ay-seesamin ja bläkkärin/aw-seesamin yhdistelmästä ELLEI asiaan vaikuta ratkaisevasti E-lokus. E-lokusta ei ole pohdittu tutkimuksessa. Sen sijaan Ay-seesamivärin periytyminen piilossa punaisissa shiboissa ja pomppaaminen ajoittain esiin saisi selityksen.

"Tiikeriraitojeni salaisuus? Tiedän, mutta en kerro."

Tutkimus on nyt läpäissyt vertaisarvioinnin ja julkaistu, joten jotkin kaupalliset geenitestilaboratoriot ottavat varsin todennäköisesti uudet A-lokuksen geenimuodot pian mukaan testipaneeliin. Shibojen (etenkin Ay-seesamien!) massatestausta odotellessa.

Shibojen fenotyyppivärien perinteiset nimet punainen, seesami ja bläkkäri pysyvät muuten ennallaan, vaikka genetiikan termit päivittyisivät. Myös genetiikan tuntemus päivittyy jatkuvasti, eikä geenien toiminnasta tiedetä vielä läheskään kaikkea.

Lähteitä ja luettavaa:

Dog color patterns explained by modular promoters of ancient canid origin (Bannasch ym., 2021).

Shibani Tiikerin (Inaridou Kotarou) emo Harumi (Ura No Namihime Go Asahi Keisukesou) on syntyjään japanilainen. Se saapui Suomeen lähes vuosikymmen sitten, ja kielimuurin vuoksi sen sukulaisista tiedettiin hyvin vähän. Ne olivat vain nimiä sukutaulussa, eikä niiden googlaaminen länsimaisella kirjoitusasulla tuottanut hakutuloksia.

Olisiko silti mahdollista jäljittää Tiikerin japanilaiset isovanhemmat? Olisiko jossain netissä niistä kuva? Olisiko niissä jopa samaa näköä kuin suomalaisessa tyttärenpojassa? Tehtävä tuntui sekä kiehtovalta että pähkähullulta, sillä japaninkielen taitoni rajoittui no-tavun tunnistamiseen. Käytössäni oli kuitenkin netin nykyaikaiset käännöskoneet - ja mukana enemmän kuin hiukan hyvää tuuria.

Pari ratkaisevaa kanjimerkkiä

Kävi ilmi, että Tiikerin isovanhempien erikoinen kennelnimi kääntyi kanjeiksi tasan yhdellä tavalla - asia, joka ei liene japanilaissanojen kohdalla mikään itsestäänselvyys. Jännittynyt googlaus näillä copypastetuilla kanjeilla heitti uuteen maailmaan, josta en ollut tiennyt mitään: valtavalle japanilaiselle shibasivustolle, jolle oli listautunut Japanin eri prefektuurien shibakasvattajia ja heillä parhaillaan myynnissä olevia pentuja.

Tiikerin emonpuolen japanilainen sukuhaara Kennelliiton rekisterikirjassa.

Katselin Touyou No Yakata -kennelin edustussivulla valokuvia pihasta ja rakennuksista. Tuolla Tiikerin isovanhemmat siis olivat syntyneet ja kirmanneet pikkupentuina. Katselin myös kennelin komeita edustuskoiria, etenkin bläkkäriurosta, jonka kaarihännässä oli jotakin tuttua. Olin tietämättäni törmännyt Tiikerin isoisoisään.

Palasin hakutuloksiin, jossa onnenpotkut jatkuivat. Touyou No Yakata -nimi tarkoittaa itämaista paviljonkia. Kennel on yksi varsin harvoista japanilaiskenneleistä, jolla on netissä omat kotisivut. Kaiken huipuksi tarjolla oli kuvasivu, jossa esiteltiin tärkeimmät jalostuskoirat kennelin historian ajalta.

Nimien konekäännökset olivat koomisia, mutta niiden perään oli lisätty kaikkein paras johtolanka: koirien universaalit NIPPO-rekisterinumerot. Jo alkoi polttaa! Mutta mätsäisivätkö numerot yhteenkään esivanhempaan Tiikerin sukutaulussa? Ja milloin viimeksi olin löytänyt netistä mitään näin jännää? Vertaileva analyysi tuotti nopeasti huikean tuloksen. Kumpikin aiemmin näkemistäni edustusuroksista oli Tiikerin japanilainen isoisoisä. Oudot nimet sukutaulussa muuttuivat Matsuyoshiksi ja Daigoksi, jotka olin nyt nähnyt kuvassa omin silmin.

Ei mikä tahansa isoisä - The Boss

Entäpä seuraava sukupolvi eli Tiikerin omat isovanhemmat? Niiden nimiosien kanjit eivät olleet tiedossa. Koska Tiikerin emon kennelnimi ei ole sama kuin vanhemmillaan, on ne luultavasti myyty pentuina toiselle kasvattajalle. Yritykset kääntää isovanhempien nimiä kanjeiksi eivät tuottaneet tulosta. Vaihtoehdoksi jäi hakuammunta japanilaisten Touyou No Yakata -koirien joukosta. Ehkäpä jokin niistä osoittautuisi kaivatuksi isovanhemmaksi.

Tehtävä oli lopulta naurettavan helppo. Päädyin Instagram-tilille, jonne eräs japanilainen shibanomistaja oli postannut kuvan ja nimitiedot shibansa sukutaulusta. Taro-shiban isä oli sama koira kuin Tiikerin isoisä! Lisäksi Taro-eno muistutti jo itsekin Tiikeriä. Sain tietää, että isoisän kutsumanimi oli Oyabun, siis englantilaisittain The Boss. Hiukan myöhemmin Taron omistaja ilokseni latasi Instagramiin Oyabunin kuvan. The Boss oli vaikuttava näky. Se katseli suoraan kameraan itsevarma virne naamallaan, enkä myöhemmin hämmästynyt, että sillä oli ollut kysyntää sikäläisten shibaneitojen keskuudessa. Kuvatekstissä puhuttiin punaisesta sukulaisesta kaukana Suomessa. Olin saanut Tiikerin yhdistettyä emonsa ja kaikkien shibojen kotimaahan Japaniin.

Mutta missä japanilaiskasvattajien nartut?

Tiikerin japanilainen isoäiti on edelleen arvoitus. Jossakin vaiheessa sukututkimusta aloin aavistella, että koirankasvatus japanilaisittain poikkeaa osin siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Siinä missä nykyisten suomalaisten kasvattajien nartut ovat yleensä pääosassa, ja pentuja toivotaan nimenomaan tietyltä nartulta, vaikuttaa narttujen tehtävä Japanissa olevan pentujen synnyttäminen voitokkaille uroksille. Kasvattajien sivut ovat järjestää urospainotteisia, enkä kovasta yrityksestä huolimatta löytänyt tietoa saati kuvaa yhdestäkään Tiikerin japanilaisen sukupuun esiäidistä. Onneksi koiranomistajien blogeja sentään on perustettu yhtä lailla kotikoirina eleleville nartuille kuin uroksillekin.

Sukututkimus oli kaikkiaan hauska ja koukuttavakin kokemus. Japaniin syntyy vuosittain monta kymmentä tuhatta uutta shibapentua. Näin jälkeenpäin kolmenkin sukupuukoiran löytyminen siitä koiramäärästä tuntuu saavutukselta. Ehkä vielä joskus pääsen japanilaisten shibanomistajien avulla puuttuvan isoäidin jäljille.

A Summer with the Shiba Inu on vuonna 2020 julkaistu visual novel -peli, jonka voi ostaa digitaalisena tietokoneelle ja kaikille kolmelle kotikonsolille. Peli päätyi Shibalogiseen blogiin tietenkin siksi, että hahmot ovat ennenkuulumattomasti shiboja.

Pelin päähahmo on punainen shibanarttu Syd. Hän palaa kotiin Shibasaarelle kymmenen vuoden jälkeen. Jotakin outoa on tapahtunut kauan sitten, mutta peli avaa mysteeritarinaansa vähitellen. Visual novelille ominaiseen tapaan pelissä ei liikutella hahmoja vaan seurataan kertojan ja repliikkien kautta etenevää juonta. Toisinaan eteen tulee valintatilanne, jolloin tarina haarautuu eri reitille tai tiettyyn loppuratkaisuun sen mukaisesti, mitä pelaaja laittaa Sydin tekemään tai sanomaan. Shibasaaren asukkaat ovat todella puheliasta sakkia, ja koko tarinan läpäisemiseen kuluu hyvinkin useita tunteja.

Pelin tarina on kieltämättä ihailtavan kunnianhimoinen sekoitus Hopeanuolta, Soturikissoja ja Battle Royalia, mutta juonenkuljetus takkuaa välillä takaumajaksojen ja lukuisten sivuhahmojen takia. Mikä liittyy mihinkin ja kuka olikaan kuka? Salaperäisyys on harkittu ratkaisu, mutta vaarana on, että pelaaja putoaa kärryiltä ja menettää kiinnostuksensa. Peli kannattaakin vetää läpi kerralla, kun asiat ovat vielä suunnilleen mielessä.

Shiba-aiheisen pelin voisi kuvitella sijoittuvan historialliseen Japaniin, mutta Shibasaaren teknologia on reippaasti edellä omaamme. Syd ja Max löytävät kuitenkin perinteisen japanilaisen teepuodin.

Miltä peli sitten tuntuu shibafanin mielestä? Hahmojen shibamaisuus on hauska idea, mutta pelaajille suunnattu mysteeritarina ei tietenkään keskity käsittelemään shibaa rotuna. Myös vitsit ovat yleiskoiramaisia, joskin taustalla saattaa vilahtaa muutama tuttu cameo. Tuttuja ovat myös pelin hahmokuvat, sillä ainakin osaan on selvästi kierrätetty netin valokuvia.

Hiukan häiritsevää shibanaaman hyvin tuntevalle on se, että hahmojen eri reaktiokuvissa näyttää välillä vaihtuvan sekä koira että sen sukupuoli. Kaikkein "pahimmassa" kohdassa Syd itse alkaa epäillä, että tavallista suurikokoisemmiksi skaalatut shibahahmot ovatkin akitoja. Toisaalta tarina käsittelee myöhemmin erästä shiboihin oikeasti liittyvää piirrettä ja antaa sille merkityksen - tämän jälkeen voikin miettiä, onko kyseessä sattuma vai tarkoituksellisuus.

Pelin paikat ovat kauniita taustakuvia, ja musiikit sopivat eri tilanteisiin. Teksti - ja sitähän on paljon - on myös hyvää englantia ja viihdyttävää luettavaa, jos juoneen vain pääsee kiinni. Suosittelen peliä tietyin varauksin shibaihmisille, joille futuristiset visual novelit ovat jo tuttuja ja mieluisia. Kannattaa myös huomioida, että kyseessä on pienen indie-porukan tekemä pikkubudjetin peli. Pelkkien shibojen takia Shiba Inua ei ole tarkoitus ostaa - askel sellaista peliä kohti voisi olla esimerkiksi jatko-osa, jossa shiba ratkoo mysteeriä oikeassa kotimaassaan.

Kuvakaappaukset on otettu YouTuben trailereista ja pelivideoista, joita löytyy laittamalla hakusanoiksi pelin nimen.