Siirry sisältöön

4

Viikonlopun väripostauksessa seesamishiboja. Seesamit on monella tavalla mielenkiintoisia. Nykyshiboilla on kaksi erilaista väritystä, joita molempia kutsutaan seesamiksi. Yhteistä niille on "päässä asti mustaa punaruskean päällä" -värisävy. Mustan kuvioinnin rajat ja voimakkuus on eri. Värin aiheuttava geenimuoto on eri. Värin kehittyminen pentuiässä on eri. Jako seesamiin, punaseesamiin ja mustaseesamiin näyttää mielivaltaiselta myös NIPPO:n omassa materiaalissa. Selvin ja yksinkertaisin tapa erottaa seesamityypit olisi mielestäni tämä:

Punaseesami. Tunnusomaista on piikki otsalla ja se, että musta sävytys ei jatku alas etujalkoja. Värin aiheuttaa A-lokuksen geenimuoto varjostunut keltainen (ASIP-SY). Kuva (c) Japanilaiskoirien valokuvakokoelma 4.

Mustaseesami. Tunnusomaista on bläkkärishiban mustia alueita seuraava musta sävytys myös kuonolla ja etujaloissa, riippumatta sävytyksen tummuusasteesta. Aiheuttaja A-lokuksen geenimuoto agouti (ASIP-AG). Kuva (c) Tiina H.

Ei seesami vaan punainen. Tunnusomaista on se, että pää on punainen vaikka niskassa ja selässä olisi mustaa. Kutsutaan myös nimellä sashige/likainen punainen. Aiheuttaja A-lokuksen geenimuoto dominanttikeltainen (ASIP-DY) + jokin muu geenijuttu, jota ei vielä tunneta. Kuva (c) Japanilaiskoirien valokuvakokoelma 4.

Seesamikasvi on japaniksi goma. Kuva (c) Miansari66.


Luulen, että japanilaiset näkevät värityksissä mustaseesaminsiemeniä. Länsimaisten rotujen samoissa väreissä on nähty varjostumista ja riistaa. Piti vielä tarkistaa, mitä Ali Baba sanoo ovella japaniksi, ja kyllä se on sielläkin Hirage goma! Seesami koirien yhteydessä kirjoitetaan joko katakanoilla ゴマ tai kanjeilla 胡麻.

Seesamishiboja näkee shibahistoriassa niin harvoin, että niitä on helppo kerätä alusta asti. Tai olisi, jos mustavalkokuvista saisi jotain tolkkua.

Pieni japanilaiskoira (shiba) sotaa edeltävältä ajalta. Väritys on mielestäni mustaseesami.
Tako. Kaikkien aikojen ensimmäisen NIPPO-näyttelyn (1932) ainoa palkittu japanilaiskoira kokoluokassa pienet. Takon väriksi on merkitty akagoma eli punaseesami kohdassa E. Kuvasta ei uskalla sanoa mitään. Oon hyvin skeptinen sen suhteen, onko kaikki alkuaikojen punaseesamit olleet oikeasti niitä vai pelkkiä sashigeja. Ishin molemmat vanhemmat on merkitty punaseesameiksi, jolloin Ishin värinen punainen pentu olisi niille mahdoton. Entä miksi NIPPO luopui näin hienosta ja selkeästä tietosysteemistä ekojen näyttelyjen jälkeen?
Yuwa. Koira, joka toi shibat maailmankartalle 1930-luvulla. Englanninkielisessä tekstissä (by NIPPO!) väri on browninsh grey. Toisessa lähteessä taas japaniksi punaseesami. Mun mielestä Yuwan väritys paremmassa kuvassa on mustaseesami.
Päätin, että tässä on kuvatekstissä virhe, ja koira ei ole Yuwa eikä edes uros. Jolloin vaihtoehdoksi jää seesaminarttu Yuri, saman ENPEEKAA-kennelin kuuluisa koira 1930-luvulla. Mitä seesamilajia se edustaa? Punaseesamiin viittaa piikkikuvio otsalla ja etujalat, joissa mustaa väriä ei näy. Mutta mikä on tuo musta satula? Mulle tulee mieleen nykyisten kishujen erikoiset seesamit. Punapääbläkkäriksi (creeping tan) mustaa ei mielestäni ole riittävästi.
Sota-ajan jälkeen ensimmäinen NIPPO:n vuosikirjoihin taltioitunut mustaseesamishiba on ollut Mari 1950-luvun lopussa. Kaksikin kertaa, ja tässä näkee, miten paljon valotus vaikuttaa mustavalkokuvissa saman koiran värisävyyn. Mari on Benimarun tytär, joten mustaseesamin geeni on tullut emolta, jonka nimi on 静香 (Shizuka?). Sanallisessa arvostelussa mainitaan "turkki harvinainen seesamikarva."
Matsumime (?), 1965. Valkoista kantava punaseesami vai ei? Arvostelussa mainitaan vaan miten naaman valkoinen häiritsee arvokkuutta, mutta voisiko naamasta vaalentunut punainen shiba näyttää mustavalkokuvassa tältä?
Selkeä mustaseesami Marinishiki (?) vuonna 1966. Emon nimi on Marimidori. Molemmat Marit on kirjoitettu samoilla Mari-kanjeilla kuin edellinen mustaseesami Mari, joten olisivatko olleet samaa narttulinjaa.
Selkeä mustaseesami Fujihime (?) vuonna 1974. Sanallisissa kommenteissa mainitaan, että "jokaisen osan värisävy on täydellinen".
Selkeä mustaseesami Machihime (?) vuonna 1974. Kommenteissa sanotaan, että "sitä peittää laadukas seesamikarva täydellisellä värisävyllä."

Vuosikirjojen seesamishibat oli siinä 1928-1978. Asiat ei toki saa olla tylsän helppoja, mutta ehkä NIPPO ois voinut merkitä koirien tietoihin myös niiden värin?

Missä vaiheessa seesamigeenit on palautuneet shiboihin sodan jälkeen? Siinä sisäsiittoisessa Naka-poppoossa ei ole voinut olla, en kerta kaikkiaan usko. Punaisia ja mustia on näkynyt, ja molemmat seesamit dominoi mustaa, joten kai ne edes joskus olisi tulleet esiin säilyneissä valokuvissa. Mustaseesami lienee palautunu moneen kertaan shikokulta mutta missä koirissa punaseesamin geeni seikkaili sota-aikojen ja penikkataudin läpi? Olisin odottanut näkeväni enemmän niitä kuin mustaseesameja, mutta ehkä ne voi jäädä huomaamatta mustavalkokuvissa. Löysin kyllä muutamia epäilyttäviä yksilöitä.

Sattumaa vai jokin merkitys sillä, että nämä oli kaikki narttuja?

Mielenkiintoinen väritaulukko eri japanilaisroduista 1970-luvulla. Valkeat on jaettu vielä kahtia punaisiin ja mustiin neniin. En edelleenkään osaa sanoa, onko sekä valkeat että vaaleanpunaiset olleet e/e-valkoisia. Mustanruskea on varmaan nykyinen bläkkäri ja musta ties mitä vain shikokuissa esiintynyttä (bläkkäri, jolla huonot tan-merkit?) Samalla aukeamalla näyttää olevan muitakin kiinnostavia tilastoja mm. eri rotujen pentueluvuista. Laittelen näitä myöhemmin blogiin vertailtavaksi nykypäivään.

Tällä kertaa pari puuttuvaa Koiramme-vuosikertaa 1980-90-lukujen taitteesta. Neljä ensimmäistä tuontishibaa rekattiin vuonna 1988, japanilaistyyppisiä akitoja ei ollut kai vielä missään, ja keskikokoisista japanilaisroduista ei kukaan varmaan ollut kuullutkaan. Paitsi sitten oli, kun 1987 Koiramme-lehdessä nähtiin ainun rotuesittely. Vanhoissa koirakirjoissa ainut on toisinaan mainittu, mutta tässä on hyvin voinut olla ensimmäinen kuva. Hauskaa, että tuossa kerrotaan, miten ainua on pitkään kutsuttu Hokkaidon-koiraksi, kunnes nimi muutettiin ainuksi. Jossain vaiheessa se muuttui hokkaidoksi ja siitä taas takaisin hokkaidonkoiraksi.

Kaikki kuvat ja lehtileikkeiden palat (c) Koiramme.

Alan artikkelin luettuani ymmärtää, miksi juuri ainu/hokkaido jäi itellenikin lapsuudesta mieleen. Sen mielikuvaan liittyi suomalaisiin vetoavaa romantiikkaa.
Ainu ja pentu on olleet keskiaukeaman keräilykuvassa. Go Koiramme!
Eikös tämä ole akita? Rotua tai nimeä ei mainita, mutta jutun aiheena on yhden miehen koirat. Voisin kuvitella, että japanilaismallinen akita pintovärityksellä on voinut olla tällainen.

Shibojen osalta löytyi pari uutta Fukia. Se on ollut Messarissa lähes aina ROP ja päätynyt rotujen studiokatalogiin. Ryhmä- ja BIS-sijoitusten perusteella sanoisin, että Fuki on ollut kaikkien aikojen menestynein suomalainen näyttelyshiba, yhtenä vuonna jo vuoden näyttelykoirakisatilaston kakkosena pystykorvissa. RYP:it ja BIS:it ei vaan ole näkyvillä sen KoiraNetin sivulla. Se oli myös Suomen ensimmäisen shibapentueen emo. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sen nimi, joka näkyy välillä muodossa Take Tora Mi-gou Dairy Farm, eli sillä on ollut myös se japanilaiskoirien Go.

Ei ihan japanilaiskoira, mutta kaksi juttua. Ilahduin kuvasta, koska olen halunnut nähdä Marisven Hi-Sunin. Mun näyttelyjapsin näkönen uros oli aikoinaan linjattu tähän urokseen vaikka tuohon maailmanaikaan on melkein ollut hankalampaa löytää japsia, jonka sukupuussa se EI olisi. Lisäksi tuo Marisven-kennel, joka on typotettu kuvatekstissä, varmaankin omisti varhaisen shibatuonnin Holker Takakun ja kasvatti sillä yhden shibapentueen. Holker Takaku on se 1. sukupolven mysteerituonti, joka tullaan menettämään historiaan, koska kukaan ei tunnu muistavan siitä enää nytkään mitään.

Muuten 35 vuoden takaiset Koiramme-lehdet on ihan huippua luettavaa sisällöltään! Puheenaiheina on sillon ollu näyttelyt uutena massaharrastuksena (tosin nykyään kukaan ei varmaan enää kiukkua yleisönosastolla jos ei saakaan koiralleen 1. palkintoa?), PEVISA-ohjelmat jotka on olleet yhtä lonkkakirjainta (ja niitä on kritisoitu jo silloin), rabies, karanteenit ja penikkatautiepidemiat (näiden vaikutusta en osaa edes ajatella), häntien typistäminen (jota kohtaan koirankasvattajien reaktio on ollut "Lopetan perkele kasvattamisen!" : D ), asiantuntijalausunnot siitä, että monet rodut on jo tuolloin olleet geneettisessä umpikujassa (luulin ite tätä tuoreemmaksi havainnoksi) sekä lisääntyneet allergiat (mutta ei vielä koirien vaan ihmisten koira-allergiat). Ainoa mitä ei vielä näy on termi "brakyrotu".

Shiba vuoden 2033 kansikuvassa xD

"Emme tiedä, mutta analyysimme mukaan piposi koostuu melko joustavista säikeistä."

Edellisen postauksen matador-maininnasta heräsi taas kerran ajatus, että olisi hauska nähdä modernin shiba-rodun sukupuu sodanjälkeisistä kantakoirista asti. Periaatteessa tämä on jo nyt mahdollista Shibapedigree.comin tietokannassa, mutta sukupuuhun ei siellä saa värimerkintöjä kertautuvista koirista tai sisäsiitosprosenteista. Netistä löytyi koirien sukupuiden laatimiseen erillinen ohjelma, joka sisältää nämä ominaisuudet. Siispä keräilemään kantashiboja. Kaikki kunnia Shibapedigreehen rotuhistoriaa lisänneille harrastajille. Nimien romanjisointien arvailussa ja etenkin narttujen etsimisessä olisi mulla mennyt ikä ja terveys, joten hyödynsin tietokannan sukupuuta. Kriittiset jutut alta pois:

  • Tiedot sukupuussa ei välttämättä ole oikein.
  • Polveutumisketjut virallisissa rekkareissa ei välttämättä ole oikein.
  • Jos sukupuutietoja puuttuu, ilmestyy ns. valekantakoiria.
  • Sisäsiitosprosentit on todennäköisyyksiä. Käytännössä ne voi olla enemmän tai vähemmän.

Benimaru saa luvan alottaa. Koirat on nyt värikoodattu, joten muulla ei ole merkitystä kuin sillä, miten monesti tietyn värinen laatikko toistuu. Vaaleansininen pari on the ultimaattiset kantakoirat Ishi ja Koro, joita etemmäksi shibojen tunnettu sukupuu ei ulotu.

Benimaru on isä x tytär -parituksesta. Sen sisäsiitosprosentti on ollut hulppeat 33%, ja jos tämä jo järkyttää, niin lue ihmeessä eteenpäin : D Näitä isänsä konsentroituneita geenejä se sitten on itse levittänyt omille jälkeläisilleen. Mutta! Benimarun pelastaa tuo valkoinen haara eli sen emonemo Pochi, joka oli erillinen kantanarttu. Se ei toivon mukaan ollut mitään sukua tuolle värilliselle sakille. Nykyshiban kantauros Naka Go on tumma violetti/punainen piste.

Käydään läpi ne neljä klassista "verilinjaurosta", joista voi lukea Nobuo Atsumin nettisivulla.

Gen-linjan, sen kuulema edelleen relevantin ison linjan, kantauros Hakuba No Gen Go Roukakusou. Sisäsiitosprosentti 41%. Sukupuuohjelmassa ei voi valita huomiovärejä, jotka ei näköjään edes pysy vakioina, joten merkkasin punasella Naka Gon sekä ne 8. sukupolven koirat, joiden takaa se vielä olisi tulossa. Alareunassa näkyy muutamia valekantakoiria, koska mun mielestä sou-loppuset kennelnimelliset shibat ei koskaan ole niitä vuoristosta löytyneitä maatiaisia.

Sitten Tenkou-linjan kantauros Tenkou Go Jounensou. Sisäsiitosprosentti vain 16%, mistä on kiittäminen kahta "uutta" kantanarttua Mari Go ja Komahime Go, jotka vaikutti sen mustavalkoisen Korotaman kautta. Nakat + pari koiraa, joiden takaa se olisi vielä tulossa taas punamerkeillä.

Tenkoun isä Senkou on ollu jo kohtalaisen rankasti linjattu jopa ajankohtaan nähden. Sen sisäsiitosprosentiksi tulee 47%. Blogijutusta puuttuu geenitutoriaali, mutta tässähän näkyy erittäin hyvin se, että sisäsiittoisuus ei periydy. Senkou on joka tapauksessa antanut vain geenipariensa toiset puolet Tenkoulle, joten sillä ei ole Tenkoun kannalta väliä, onko ne Senkoun omat geeniparit keskenään samanlaisia. Tenkou on saanut emoltaan geenipariensa toiset puolet, ja niissä on ollut jotain muutakin kuin nakageenejä.

Ichisuke-linjan Ichisuke Go Inoguchi. Woohoo, uutta verta nakageenien sekaan! Ichisuken yhteydessä mainitaan aina Korotama (jonka uniikkius perustui sen emoon ja mummoon), mutta isänkin puolella näkyy tuollaisia kennelnimettömiä erikoisia nimiä, jotka tulkitsen kantakoiriksi. Nakat merkitty punaisella, uudet kantakoirat sinisellä. Ichisuken sisäsiittoisuus vain 5%, ja se näyttää olevan todellista eikä vain polveutumistietojen puuttumista.

Sitten vielä Matsumaru-linjan Matsumaru Go Shinshuu Nakajima. Sisäsiitos% silläkin vain 8% (mikä muuten on silti enemmän kuin nykyisin suositeltu maksimi serkusparituksen 6,25%, mutta kuulostaa edellisten jäliltä vähäiseltä), mutta sanoisin, että tässä vaikuttaa myös puutteellinen sukupuu. Isoisovanhempien sukuhaaroja loppuu kennelnimellisiin koiriin. Nakat punaisella.

Mitä merkitystä ikivanhoilla sukupuilla on vuonna 2023?

Taikasana on geenipooli. Geeniallas. Siellä uiskentelee shiba-rodun geenivalikoima, ja niistä geeneistä tänäkin vuonna syntyvät pikkushibat rakentuvat. Geenivalikoima on peräisin näiltä kantakoirilta, koska shibat on käsittääkseni olleet jo hyvän aikaa suljetun kantakirjan rotu. "Uutta verta"* ei tule ilman roturisteytystä, mutaatioiden varaan ei voi koiranjalostuksen aikaskaalassa kovin paljon laskea ainakaan hyvässä mielessä, ja jäljelläolevaa verta katoaa koko ajan. Klassiset kantaurokset oli tarkastelussa, koska ne ja niiden jälkeläiset on lisääntyneet enemmän kuin muut. Sillon niissä olleet geenit ja samalla geenivirheet on levinneet laajalle rotuun, ja syrjäyttäneet muita rodussa alkujaan olleita geenejä (ja toivon mukaan myös joitain geenivirheitä!). Ja vaikka unohdettaisiin geenivirheet, niin ainakin immuunijärjestelmän geeneihin ois hyvä olla tarjolla erilaiset geenit isältä ja emältä. Oli sen takia ihan siistiä nähdä, miten paljon tai vähän monimuotoisia ne kantaurokset ite on ehkä olleet. Korjaus: miten homotsygoottisia tai heterotsygoottisia ne ehkä on olleet. Yksittäinen koira ei tarkalleen ottaen voi olla kovin monimuotoinen, koska vastingeenejä mahtuu yhteen koiraan vain max 2 erilaista. Jäin myös miettimään resessiivisiä haittageenejä sisäsiittoisissa matadoreissa ja linjauskohteissa. Onko niillä sittenkin voinut olla enemmän merkitystä kuin yleensä, ajalla, jolloin koirat varmaankin olivat ns. tutkimatta terveitä ja lisääntyivät nuorina? Jos matadoruros on itse homotsygoottinen, niin silloin sen jälkeläiset ovat keskenään heti samanlaisempia kuin sisarukset yleensä.

*Paljon puhuttu "uusi veri" on ilmaisu ajalta ennen kuin tiedettiin mikä on geeni tai geenivirhe. Käytännössä uusi veri tarkottaa 1) ehjiä geenejä peittämään rotuun kasaantuneiden rikkinäisten geenien ilmeneminen ja 2) erilaisia geenejä etenkin rodun immuunijärjestelmän geenivalikoimaan, niin että pentu voi saada isältä ja emältä erilaiset geenit sinne. Genetiikkahifistelijät voivat korvata sanan geeni sanalla geenimuoto tai alleeli.

Oikeastaan suunnittelin jotain Mythbusters!-sarjaa shiboista, joihin helposti liitetään semmosia hienoja sanoja kuin "alkukantaisuus" tai "vähän jalostettu". No joo, ei ole vielä jalostettu kuonoja lyttyyn, mutta muistan miten ite vähän petyin kun mulle valkeni tuo sisäsiittoisuus ulkomuotojalostuksen nimissä ja miten vähistä kantakoirista tämä(kin) rotu on luotu.

Ja ihan ensimmäinen suuruudenhullu suunnitelma oli rakentaa Tiikerin tai Entsyymin koko sukupuu ja laskea niiden todelliset sisäsiitosprosentit : D Benimarun viisi sukupolvea esivanhempia alkoi aika äkkiä kuulostaa paremmalta idealta. Katsotaan miten lähelle nykyaikaa on järkeä edetä kakkososassa.

Viikonlopun viihteeksi näyttelyshiboja 70-luvulta. Kuvat kirjasta Japanilaiskoiran valokuvakokoelma 1, kuvaajat tuntemattomia.

Koronakan tytär

Koronaka vaikutti jomonshibojen lisäksi normishibojen kehitykseen. Sukupuun perusteella tässä on sen tytär 宝子号 (Takako Go?), syntymävuosi 1969.

Pikkubläkkäri

三重の黒潮 (Mie No Kuroshio?) on hirmuisen urheasti kirjan ainoana pikkuisena isojen koirien joukossa. Syntymävuosi 1972. Tarina ei kerro, tuliko Kuroshiosta isona jotain suurta.

Bläkkärikaksoisolento

大瀬二号 (Ooseni Go?) voisi minusta olla Tiikerin japanilaisen bläkkäriemon pentueveli. Syntymävuosi 1971.

Bläkkäriuroksen urajiro

名高市鉄 (Meisei Ichitetsu?) esittelee hyvin 70-luvun bläkkärin urajiroa. Ensin leukalappu, sitten siivet ja alimpana rusetti. Ensimmäisten vuosikymmenien bläkkärit oli tosi tummia. Valkoisen geenin yleistyminen kehitti bläkkärien urajiroa, mutta aikuisen shiban urajiro voi näyttää tältä ilman valkoistakin. Syntymävuosi 1970.

"Se tietty" ilme bläkkärillä

Tällä kertaa bläkkärien "geishailmettä" edustaa 名峰黒频子号 (Meiho Kurofuko Go?). Syntymävuosi 1964. Mä en ole analysoinut, mistä toi ilme oikein tulee, mutta se on erittäin tunnistettava vielä nykyäänkin. Ainakin silmien pitää olla sitä varten erittäin kolmiot, ja musta ehkä hivenen jo haalistunut iän myötä?

Rento bläkkäri

Tykkään tästä valokuvakokoelmasta, koska kuvissa on vähän vaihtelua. 錦竜号 (Kinryuu Go) näyttää tyytyväiseltä. Ja siltä, että se on menossa kohti SHIBAHO-shibojen linjaa. Siltä sen sukutaulukin näyttää. Kinryuun syntymävuosi on 1970.

Bonus: valokuvakirjan ensimmäinen shiba

吾妻姫 (Azumihime?), syntynyt 1969. Onko sillä jotenkin... egyptiläinen ilme? Silleen vähän... jomonshibamainen? En ollu aiemmin nähnyt, että Benimaru olisi periyttänyt itsensä näin selkeästi narttuun. Ylipäänsä 70-luvun shibojen sukutaulut on niin täynnä Benimarua että hirvittää. Fanitan sitä kyllä edelleen, koska se sai mut kiinnostumaan shibojen historiasta, mutta on se myös ollut isoimpia Nakan jälkeisiä pullonkaulamatadoreja ellei isoin. Kirjoitin jälkiviisaana ensin "pahin".


Tämä blogimerkintä on omistettu hokkaidonkoirien kantaurokselle nimeltä Aku Go (阿久号). Aku teki benimarut ja alkoi tulla vastaan vähän joka yhteydessä. Kaiken huipuksi siitä on olemassa YouTubessa metsästysaiheinen lyhytelokuva. Ja nyt puhutaan 1920-luvulla syntyneestä koirasta.

Aku Go. On ollut liian aikaista kennelnimille tai rekkarinumeroille. Nimi suluissa (Oyamada?) viittaa luultavasti omistajaan. NIPPO käyttää tätä samaa kuvaa nettisivuillaan hokkaidonkoirien esittelyssä.
Japanilaiskoirien valokuvakirjassa 日本犬名犬写真集 Akun isäksi on merkitty Aka ja emäksi Shiro (ja hokkaidojen omistajat on selvästi olleet ihan yhtä omaperäisiä koirien nimeämisessä kuin shibojen omistajat!)
Yksi mun suosikkikuvia japanilaiskoirien historiasta. Kattokaa tuota suun seutua. Näen saman ilmeen hokkaidouroksilla vielä nykyään. Kuva Vanhasta japanilaiskoiran valokuva-albumista. Kuvatekstissä mainitaan jonkun miehen reaktio Akun näkemiseen: koira ilmensi sellaista voimaa, että mies otti yllättyneenä askeleen taaksepäin. Palasin tsekkaamaan tän kuvan heti kun luin Akusta muussa yhteydessä, ja Akuhan se oli.

Akusta sanottua

"Hokkaido Inu -suku on karkeasti jaettu Chitose/Aku-, Chitose/Tatsuyuki-, Iwamizawa- ja Biratori-linjoihin, ja heidän vertaan pidetään neljänä päälinjana. Heistä Chitose-Aku-kanta muodosti siirtokunnan Rankoshi Chitosi Cityssä, ja sitä käytetään usein karhunmetsästykseen.

Sen ominaisuuksia ovat hyvin avautuneet [???], pienet, tiukat korvat, hyvin muotoillut silmät, tiukka ilme ja terävät aistit sekä kevyet liikkeet erittäin kuivat ja vahvan rungon ansiosta. Pinnalliset karvat ovat jäykkiä, mutta alemmat eivät välttämättä tiheitä.

Aku, tämän sukulinjan esi-isä, esiteltiin laajasti koiralehdissä ennen sotaa ja sen jälkeen harvinaisena karhunmetsästyskoirana. Sodan jälkeen herra Denpo löysi tämän Akun pennun Ryun, ja hänen jälkeläisensä Jiro-uros ja Pirika-narttu vapautettiin maailmaan ja lisääntyminen Aku-suvun alkaessa."

(Google Lens -käännös Japanilaiskoirien valokuvakirja 1:stä, suhtaudu varauksella etenkin nimiin.)

Sono kihaku, sono tsuradamashii!

NIPPO:n vuosikirjoista Akun kuvaa ei ole toistaiseksi löytynyt, mutta yksi kommentti kyllä. Kommentti on sikäli huomionarvoinen, että siinä käytetään huutomerkkejä.

Tässä yhteydessä haluaisin viitata herra Ichiro Hataan, koiran ystävään ja erinomaiseen koirien kirjoittajaan, joka kirjoitti muistoistaan ainukoirista seuraavasti: Showa-aikakauden 10. vuonna [1935] hän vieraili Chitosen kylässä Akun kanssa, joka tunnettiin tuolloin kuuluisana karhunmetsästyskoirana.

"Aku oli tuolloin vanha, 11-vuotias koira [...] Hän seisoi rauhallisesti soralla järven rannalla, seisoo liikkumattomasti kuin kivi, ei pienintäkään liikettä. Se henki! Ne kasvot! Sono kihaku, sono tsuradamashii!"

Alan uskoa, että olisin ite jo pyörtynyt, jos olisin tavannut Akun. Jos Aku oli 1935 11-vuotias, niin sen syntymävuosi on silloin ollut 1923 tai 1924. NIPPO:n sivuilla syntymävuosi on 1927, mutta en ole nähnyt tarkkaa syntymäaikaa missään muussa lähteessä. Näistä 1927 on kyllä realistisempi, jos Akun "lapsenlapsilla" voi olla syntymäaikana 1948, eli kolme sukupolvea venyisi silloinkin aikajanalla kahden vuosikymmenen yli.

Aku kantakoirana

Aku on selkeästi ollut Chitose-Aku-linjan kantauros. Chitose viittaa paikkaan. Pienen ja keskikokoisen japanilaiskoiran lukukirjasta löytyi käsin piirretty sukupuukaavio tämän linjan alusta. Osa nimistä on kirjotettu eri tavoin kuin valokuvakirjassa, mutta uskoisin, että samoista koirista on kyse.

Ryuu (tässä 龍, valokuvakirjassa 竜 ) on varmaankin se aiemmin mainittu Akun poika, jolla pitäisi olla jälkeläiset Jiro ja Pirika. Jiroja näyttää löytyvän kaksikin, mutta mikä näistä on oikeasti Pirika? Ainakin sillä pitäisi olla tärkeitä jälkeläisiä. Vai eikö sitä mainita, koska se oli vain narttu? En myöskään ole löytänyt Ryuusta mistään kuvaa vaikka koko Aku-linja kulkee sen läpi. Alla tarkemmin Jirosta, Pirikasta, Jirousta ja Shuusta. Jiro ja Pirika on kirjotettu katakanoilla, joten ne todella on Jiro ja Pirika. Jiroulla ja Shuulla voi olla oikeasti jokin muu lukutapa.

Jiro

Jiro (Ryuu x Aka), syntymäaika tuntematon. DOKENPO-rekkarissa koira nr. 540. Uros. Väriksi on merkitty "tuhka" eli se salaperäinen sudenharmaa, jota pohdittiin hokkaidonkoiran väripostauksessa???? 😮

Pirika

Pirika (Ryuu x 美光 ), syntynyt 1947. DOKENPO-rekkarissa koira nr. 20. Punainen narttu. "Sillä on tottelevainen persoonallisuus, kuiva ja jäykkä runko, hyvin kehittynyt etu- ja takaosa sekä kevyt liike, mutta takaraajojen vahvuus oli hieman puutteellinen, luultavasti vamman vuoksi. Tämän vuoksi voit nähdä arvokkuuden, ja hänellä oli tämän aikakauden naismaailman nr. 1 ansiot." (Google Lens)

Jirou 次郎

Jirou 次郎 (Ryuu x 第二狼 ), syntymäaika tuntematon, punainen uros, rekisteritietona "NKC 87". "Kirjoittaja näki tämän koiran ensimmäisen kerran vuonna 1954, kun hän oli 11-vuotias. Runko oli suuri, tiheä ja hyvin kehittynyt rinnan leveydestä kylkiluihin. Onko syynä hänen erityisen hyvin kehittynyt päänsä, pulleat posket ja ikä? Hänen korvansa olivat hieman vinot eteenpäin, mutta hänen terävät silmänsä antoivat vaikutelman vahvasta miehestä, jolla on vahva veteraanihistoria, ja hänen villi persoonallisuutensa oli täynnä Aku-linjan hyvyyttä. [Jalostuksessa Jiro jätti vain Shuun Pirikan kanssa, mutta koska Shuu oli keskeinen koira Aku-linjan kehityksessä (kts. sukupuu), pidetään Jiron vaikutusta merkittävänä.] (Google Lens)

Laitan tän oletettuun Jiro-nimeen perään u-kirjaimen, ettei mene heti sekaisin veljensä kanssa.

Shuu 秀

Shuu 秀 (Jirou x Pirika), syntymävuosi 1948, DOKENPO-rekkarin koira nr. 32. Musta eli bläkkäri uros. "Oikealla ruumiinrakenteella luuston tiheys on erittäin tiivis, hyvin kehittyneet eturaajat, voimakkaat takaraajat, tilava pää, paksu ja tiukka kuono sekä maskuliiniset kasvonpiirteet, voimakkaat takajalkojen askeleet ja jäykkä selkä. Hänen hyvä korvansa ja täyteläinen sisäinen henki heijastui hänen ulkonäöstään." (Google Lens)

Aku karhukoirana

Palataksemme Akuun itseensä. YouTubessa käyttäjä ezomatagi on ladannut vanhan digitalisoidun filmin, jossa Aku ja sen nuorempi oppipoika metsästävät karhua. Elokuvassa on englanninkieliset välitekstit selittämässä tapahtumia sekä huikeat musiikit. Kannattaa todellakin käyttää elämästä kuusi minuuttia lyhytelokuvan katsomiseen, tämän linkin takaa löytyy.

***

Nyt tunnemme hokkaidonkoirien kantaisän Aku Gon. Ainakin kuvittelen näkeväni sen verenperintöä vielä nykyisissäkin hokkaidouroksissa. Hokkaidoilla ei ilmeisesti ole netissä alkuun asti ulottuvaa sukupuutietokantaa, mistä voisi katsoa kanjinimien lukutapoja, mutta jos joku osaa sanoa onko Jirou ja Shuu oikeasti Jirou ja Shuu, niin olisin kiitollinen tiedosta. Repeilin täällä yksinäni noiden väliotsikoiden takia, jotka alkoi kuulostaa Aku Ankan taskukirjojen nimiltä.

Uusi koirakirja GOT! Tämä on 日本犬名犬写真集 / Japanilaiskoirien valokuvakirja -sarjan ensimmäinen osa 70-luvun alusta. Ajankohdan näyttelykoirakatalogin lisäksi esittelyssä on valikoituja staroja aivan japanilaisrotujen alkuajoilta. Laitan tähän yhen nartun ja yhen uroksen joka rodusta. Ei ole 6 + 6, koska kainkoirat harmillisesti loistavat poissaolollaan. Lisäksi valikoituja kappaleita suorina Google Lens -käännöksinä jokaiseen koiraan liittyvästä tietoiskusta. Osa nimistä on todennäkösesti jotain ja sinne päin.

Akitanarttu Babagoma

"En ollut koskaan nähnyt tätä kuvaa Babagomasta, mutta löysin sen Jujiro Namiokan ottamien valokuvien joukosta. Valokuvan molemmat puolet ovat herra Ichinosekin poikia, mikä todistaa, että tämä on Babagoma. Babagoma-go on tämän päivän punaisen seesamityyppisen koiran alkuperä. Sillä on kiinteä ja hyvin rakentunut vartalo ja sen kasvot ovat hyvin organisoidut. [...] Tuohon aikaan taistelukoirat olivat edelleen suosittuja taisho-kaudelta, ja Tosa-taistelukoiria sekoitettiin usein joukkoon. Se oli aikakausi, jolloin Akita-koirien alkuperäinen ulkonäkö katosi, joten jäljelle jääneen puhtaan vereen on sanottava olevan erittäin arvokasta."

(Kommentti: Vihdoinkin saatiin blogiin oma Babagoma! "Baba" tarkottaa mun animejapanin perusteella mummelia.)

Akitauros Hanyutaro

"Tochinin ja Babagoman poikana haluaisin arvioida Hanyutaron parhaaksi uroskoiraksi. Lisäksi hän peri isänsä parhaat ominaisuudet ja ulkonäön. Hänellä oli majesteettinen vartalo ja yksinkertainen ja arvokas ulkonäkö, erityisesti hänen rauhalliset ja syvät silmänsä. Tämä koira lähti Tokioon pentuna ja vuonna 1935, kun se saavutti vanhan iän, se toivotettiin tervetulleeksi Shigeie Izumin suureen taloon. [...] Jos Hanyutaro olisi jäänyt Odateen nuoruudestaan asti, en voi olla ajattelematta, kuinka paljon hän olisi tehnyt akitakoiran elvyttämiseksi."

(Kommentti: Shigeie Izumi oli se Odaten pormestari, joka perusti AKIHO:n vuonna 1927 ja jonka Dr. Saito tapasi lähtiessään etsimään säilyneitä japanilaiskoiria. Hanyutaro on NIPPO-rekisterissä 84. rekattu suuri japanilaiskoira.)

Kishunarttu Tama

"Sodan aikana hän oli Hidakan paras villisianmetsästyskoira ja erinomainen koira, joka oli niin sanotun Sugatagei Ryozenin malli. Tämän koiran viimeinen lapsi on kuuluisa Kumaichi Go (Goma), joka voitti 1. sijan kaikista keskikokoisista koirista kevään kansallisessa näyttelyssä 1952. [...] Se oli naaraalle iso, noin 51 cm, mikä näyttää riittäneen. Runsaat kasvot, ihanteellinen silmien muoto, voimakas häntä ja erinomainen turkki, se oli ihanteellinen narttu."

(Kommentti: Tama on NIPPO-rekkarissa keskikokoinen nr. 3178.)

Kishu-uros Dai

"Tämä koira syntyi vuonna 1933 Ogawan kylässä, Higashimuron piirissä, Wakayaman prefektuurissa. Tämän koiran kasvatti herra Azai Kameyama Cityssä, ja sen sanottiin olevan isä Tetsu ja äiti John. Koirana, jolla on ainutlaatuinen kishu inu -maku, toisin kuin tämä nykyinen koira, haluaisin viitata siihen hyvänä esimerkkikoirana, jolla on rikas paikallinen maku. Koira, jolla on erityinen vahva luusto, erinomaiset harjakset ja arvokkuus, joka ei menetä tasapainoa karkeudesta huolimatta, ja vahva häntä, joka saa sinut tuntemaan Kishun vuorten tuoksun kehosta."

(Kommentti: Mä vaadin enemmän näitä sirppihäntiä!)

Shikoku-uros Goma

"Nimi on liian kuuluisa yhdessä Changshun, Kuma ja Kusunoki kanssa, joista tuli Shikoku-koirien esi-isät. Goma-go oli rauhallinen ja upea, ja hänen esiintymisensä kehässä riitti muistuttamaan meitä yokozunan tulosta kehään. Värimaailma oli ainutlaatuinen Hata-järjestelmälle ja oli melko näyttävä. Ja seisova hahmo oli koira täynnä malttia ja itseluottamusta, joka antoi katsojalle vakauden tunteen."

(Kommentti: Goma syntyi 1933 ja oli NIPPO:n keskikokoinen rekisteröity koira nr. 124.)

Shikoku-uros Choushun

"Jos Hata-linjan edustajakoira on Goma-go, Honkawa-linjan edustajakoira on tämä Chouchun-go. Metsästäjä Honkawa-murassa myi Chouchun-gon yhdessä Kuma-gon kanssa, ja tohtori Kondo osti sen matkalla Sagawa-chosta. Sen jälkeen hän kärsi vakavasta ihosairaudesta ja hänet luovutettiin ihotautilääkäri Okazakin käsiin. Tuolloin herra Kuroda kommentoi: "Tämä koira on äärimmäisen voimakas, sillä on hyvät mittasuhteet ja sitä suositellaan keskikokoiseksi koiraksi, jota harvoin nähdään." [...] Varsinkin hänen silmiensä terävyys on maailman paras."

(Kommentti: Eikö nykyiset shikokunkoiraurokset näytä aivan tältä? Mulla on hatara käsitys noista Hata- jne. linjoista. Toivottavasti tuo Google Lensin ihotautijuttu ei ole totta. Choushun syntyi 1934 on NIPPO-rekisterissä keskikokoisten nr. 668. Ja joo, kaksi shikoku-urosta, koska niiden valikoimassa ei ollutkaan yhtään narttua. )

Hokkaidonkoiranarttu Fuji

Fujista ei ole tietoiskua, mutta se syntyi vuonna 1949 ja on hokkaidonkoirien DOKENHO-rekkarissa koira nr. 346. Halusin Fujin mukaan nartuksi, koska olen nähnyt vielä nykyäänkin Suomessa hokkaidonarttuja, joilla on tuo sama ilme.

Hokkaidonkoirauros Aku

"Hokkaido on karkeasti jaettu [neljään sukulinjaan]. Näistä Chitose/Aku-linja muodosti siirtokunnan, jonka tuotantoalueena oli Rankoshi Chitose Cityssä. Sille on tunnusomaista sen pienet, hyvin avautuneet korvat, hyvin muotoillut silmät jotka antavat sille terävän tunteen vedettäessä, ja vahva, kuiva runko, jonka ansiosta sitä on helppo liikuttaa. Pinnalliset karvat ovat jäykkiä mutta alemmat eivät välttämättä tiheitä. Tämä Aku on laajasti esitelty Taikaishissa ennen sotaa ja sen jälkeen harvinaisena karhunmetsästyskoirana."

(Kommentti: Päivitys, tehdäänpäs Akusta kokonaan oma blogimerkintä.)

Shibanarttu Riki

"Keski-Inaban koiria, tämän alueen puna- ja valkokarvaisia koiria, on kasvatettu Tottorin prefektuurissa, ja ne on kasvatettu huolellisesti. Koiria on melko vähän, jotka ovat lähellä koiransuojeluyhdistyksen standardikokoa, ja 4. NIPPO-näyttelyssä Riki-go voitti ensimmäisen paikan pienissä nartuissa ja valittiin suositeltavaksi koiraksi. Esivanhempani olivat palvelijoita linnan Tottorissa."

(Kommentti: Rikistä - tai ehkä Chikarasta - tuli saninshibojen kantanarttuja. Se syntyi vuonna 1935 ja oli NIPPO:n rekkareissa pieni koira nr. 143.)

Shibauros Yuwa

"Noin 43 cm, jossa häntä pyöritetään. Tämän koiran toi herran Nakamura Nosakan kylästä Shimanen prefektuurista, aivan kuten Ishinkin. Hän oli melko pitkä mutta hänellä oli hyvänmuotoiset korvat, arvokkaat kasvot kuin pienellä koiralla, hyvärakenteinen ja hänellä oli hyvälaatuiset punaiset seesamikarvat. On todella sääli, etten voinut jättää jälkeläisille mitään erityistä tämän takia. Mr. Nakamura, joka tunnetaan paremmin kennelnimellään ENPEEKAA, tutki kotikaupunkinsa Shimanen vuoristoisia alueita ja esitteli meille laadullisesti ylivoimaisen vuoristokoiran, Tochi-gon ja Unjo-gon 3. NIPPO-näyttelyssä ja Goryeo-go, Taka-go ja Yuwa-go 4. näyttelyssä oli toiseksi sijoittuva koira. Vaikka todellista tyyppiä ei vielä voitu määrittää ja nämä koirat arvioitiin keskikokoisiksi ja pienikokoisiksi, ruumiinosan koostumus ja ilme olivat pienikokoisen koiran ominaisuuksia."

(Kommentti: Yuwa we meet again! Se mustaseesamiuros, jonka kuvaa NIPPO käytti esitellessään japanilaiskoiria ensimmäistä kertaa maailmalle, se on Yuwa. Mutta nytkö se onkin punaseesami? Sen pitäisi olla tämä sama koira.)

***

Näitä riittää taas vähäksi aikaa. Kerro jos joku tietty rotu kiinnostaa enemmän.

4

Tämänkertaiset triviat ovat peräisin Lives of Japanese Dogs -kirjasta, joka on julkaistu 1984. Perinteinen Google Lens -varoitus käännöksiin. Kaikki kuvat (c) Lives of Japanese Dogs (useita historiallisia kuvaajia).

Miksi metsästyskoira puree karhua kuonoon?

...ainakin Hopeanuolen animeversiossa. En voi olla ainoa, joka asiaa on miettinyt ja lapsena luullut, että hullunrohkea strategia on TOTTA. Metsästävistä kishunkoirista löytyi nyt useampi kuvatodiste sekä kirjoitettu maininta, että "pelottomat koirat purevat villisikaa nenään". Kenties animen tekijät olivat ottaneet mallia kishunkoiran metsästyskäytöksestä ja soveltaneet samaa karhuun. Lopputuloksena oli näyttäviä taistelukohtauksia.

Kishunkoirien värikirjoa

Kuka sanoi, että kaikki modernit kishunkoirat on valkosia? No minä sanoin. Ei tosiaan pidä paikkaansa. Näkyy punaista, bläkkäriä, seesameja (joista toinen se kishunkoiran erikoinen seesami, joka poikkeaa shiban punaseesamista), valkokirjavuutta ja jopa brindle. Näissä kuvissa kiinnittää huomion myös hännän pituus. Onko muut japanilaiskippurat avonaisina yhtä pitkiä?

Selkäharjanteita ja töpöhäntiä

Kuvassa sporttisia kishunkoiria ilman otsikon ominaisuuksia, mutta tekstin puolella mainitaan kishujen yhteydessä selkäharjanne, rhodesiankoirat ja selkäharjanteen esiintyminen historiallisissa japanilaiskoirissa. Lisäksi mainitaan shiboilta tuttu "chasen tail" eli töpöhäntämalli, joka muistuttaa japanilaista teevispilää. Eli jos kishupentueeseen joskus syntyisi harjanteita tai luonnontöpöjä, niin ei olisikaan mitään uutta auringon alla.

Päivitys lukijavihjeestä: harjanteita eli irokeeseja esiintyy myös nykyshikokuissa. Lisäksi kirjasta löytyi kuva, jossa kishu esittelee niskaharjannetta.

Metsästysshikoku ja näyttelyshikoku 80-luvulla

Ylempää koiraa kutsutaan kanjeilla 四国犬実猟犬 (shikokuken jitsu ryõken?), minkä Google Lens tulkitsee "oikeaksi metsästyskoiraksi" tai "shikoku houndiksi". Olen halunnut ajatella, että shikokunkoiran muuttaminen söpöön karvaturrukkaan ei olisi vielä edennyt yhtä pitkälle kuin shiboilla ja akitoilla... ja ajattelen edelleen? Mun silmään nykyiset shikokunkoirat näyttää karskimmilta ja alkukantaisemmilta kuin näiden kuvien näyttelyshikokut. Oikeastaan ne näyttää hyvin samoilta kuin vanhat mustavalkokuvien shikokunkoirat, jotka taas ei muistuta tuota kuvan metsästysshikokua. Erikoinen ilmiö. Katsotaan, saadaanko asiaan joskus selvyyttä.

Akitan matagi-esivanhemmat

Näitä olen odottanut! Akitan alueen matagikoiria, joita pidetään nykyakitan esivanhempina. Kuvassa keskellä ja alhaalla. Kooltaan ne on olleet hiukan keskikokoisia japanilaiskoiria isompia. Ylimmän kuvan näyttelyakitasta sanotaan, että siinä voi yhä nähdä jäänteitä matagikoirasta. Vuosi on ollut 1934, ja itse asiassa luulen muistavani tämän koiran NIPPO:n vuosikirjoista, koska kiinnitin huomiota sen häntään. Alimman kuvan matagikoirasta tulee mieleen jomonshibat ja se, että joissain lähteissä mainitaan akitojen ja jomonshibojen yhteisestä alkuperästä. Jos se on totta, niin yhteyden täytyy olla nyt tässä.

Värivalokuva mikawankoirasta

Ensimmäinen näkemäni värikuva mikawankoirasta. Tämä oli se NIPPO:n arkkivihollinen, koska sitä myytiin puhdasverisenä japanilaiskoirana vaikka taustalla oli chowiristeytyksiä. Ja, jos jokin asia vaikka shibassa oli NIPPO:n mielestä pielessä, niin syynä oli erittäin varmasti mikawankoiran epäpuhdas veri. Rotunimi näille oli jossain vaiheessa sanshu, kunnes rotu mitätöitiin risteytystaustan takia. Hyviä koiria ne silti on omistajilleen olleet. Suomeksi breed ja race on sama "rotu", joten aiheesta saisi aikaiseksi mielenkiintoisen esseen.

Uusia kuvia modernin shiban alkujuurilta

Ylempänä 市六号 eli ilmeisesti Ichiroku Go Akaishisou. Eli Benimarun puoliveli. Akaishisou on paitsi tärkein vanha shibakenneli, myös ainoa shibakenneli, josta voisin kuvitellakaan kirjoittavani teemajutun. Tietoa kenneleistä ja kasvattajista on tarjolla olemattoman vähän. Bläkkärin nimi on クロ助 eli Kurosuke, ja "sama kohtu kuin Benikolla". Tulkitsen niin, että koira on Benikon pentueveli Kurosuke Go Akaishisou. Siis shibojen kantauroksen Naka Go Akaishisoun eno. En ollut ikinä ennen nähnyt näitä kuvia. Ja olenko ainoa, jolle Kurosuken turkki tuntuu käsiin kuvasta asti?

Shimayamankoira - japaninsuden sukua?

Näillä paikalliskoirilla on kirjassa oma sivunsa otsikolla 原ニホンイヌ (シマヤマイヌ). Alkuperäinen japanilaiskoira - shimayamankoira? Tekstissä puhutaan japaninsudesta. En osaa kommentoida tämän enempää, mutta lukiessa tulee tunne, että näissä koirissa olisi säilynyt jotain sukupuuttoon kuolleesta japaninsudesta.

Koiraemo kaukaiselta ajalta

Nostalginen kuva pentujaan imettävästä emosta. Kuva saattaa olla peräisin lähes sadan vuoden takaa varhaiselta Showa-kaudelta. Katsoin kuvaa uusin silmin kun opin, että akaginkoirat eivät koskaan selviytyneet sodasta ja katosivat.

Higo Wolf Dog

Laitoin rotunimen poikkeuksellisesti englanniksi, koska tästä epävirallisesta japanilaiskoirasta löytyi yllättäen tietoa netistä. Higoken, higosusikoira, näiden koirien kerrotaan syntyneen risteytymisestä japaninsuden kanssa. Erikoista on tarina higosusikoiran karvan laadusta. Jokin karvan "suomuominaisuus" olisi tyypillistä sudelle, ei kesykoiralle. Pengoin vähän lisää, ja "cuticle scale pattern" näyttäisi todella olevan asia, jolla eri karvojen omistajalajit on mahdollista erottaa toisistaan. Japanin Wikipedian mukaan higosusikoiria on edelleen olemassa.

Ainu ei sittenkään hokkaidonkoira?

Kuvia hokkaidonkoirien päänäyttelystä vuonna 1983. Osasin jotenkin odottaa tätä kommenttia (Google Lens): "Ulkonäkö oli täysin erilainen kuin 1940-luvun ainukoirilla. Mietin, kuinka moni näistä koirista kestää ruskeakarhuja." Jopa omasta mielestäni nämä on tosi shibamaisia, ihan erilaisia kuin näkemäni 70-luvun mustavalkoiset näyttelyhokkaidot, joiden uroksilla on tietty itsevarma ilme, josta olen oppinut pitämään. Onko hokkaidonkoiratkin sitten jakaantuneet eri suojeluyhdistysten alle niin että koirat pystyy erottamaan heti ulkomuodosta?

Hokkaidonkoiran pentutesti

TÄLLÄ pennulla ei ainakaan ole ollut rohkeusongelmaa karhun kohtaamisessa. Karhukoirista puheen ollen, alan uskoa, että Matagi-leffassa valkoinen karhun kimppuun iskevä koira ei sittenkään ole kishu vaan valkoinen hokkaido. Tällainen tieto lukee jossain päin blogia, pitää korjata. Hokkaidonkoira on selkeästi the karhukoira, ja kishut on keskittyneet villisikoihin.

Kainkoirilla on edelleen parhaat hännät

Ei saa unohtaa kainkoiria, vaikka niistä ei löytynytkään tähän triviaan mitään erityistä tiedonmurua. Mistä lie johtunee, mutta mulla on aina ollut tunne, että kait on jotenkin erillään kaikista muista japanilaisroduista. Mistä tuli mieleen -

Japanilaiskoirien lukuisat suojeluyhdistykset (tilanne 80-luvulla)

Kirjan informatiivisin sivu saattaa olla tässä. Se on vieläpä englanniksi. Säkäkorkeuksista näkee, miten kainkoirat ovat väliinputoajia NIPPO:n pienten ja keskikokoisten mitoissa. Olen käsittänyt, että koko oli yksi tärkeimmistä asioista sille, etteivät kait jääneet NIPPO:n alaisuuteen vaan niillä oli ja on edelleen oma suojeluyhdistyksensä.

***

Kolmas historiatrivia päättyy tähän. Blogi saavutti samalla eräänlaisen merkkipaalun, sillä webhotellista loppui kuvia lisätessä tila. : D Joten blogi asustaa nyt hieman isommassa webhotellissa.

Nykyshiban sodanjälkeisinä kantakoirina esitellään aina Ishi ja Koro, Aka Go Fukogu ja Naka Go Akaishisou, johon kaikki jälkipolvet oli enemmän tai vähemmän linjattu. Se geeniperimän muuntelu, mitä rotuun saatiin, näyttää tulleen muutamilta rotuun otetuilta vuoristokoiranartuilta. Isälinjat johtavat kerta toisensa jälkeen Nakan kautta Ishiin.

70-luvun shibakirjan sisältämä sukupuu sodanjälkeisistä shiboista on mielenkiintoinen, koska vasemmasta reunasta löytyy "vaihtoehtoinen alku", jossa kantauroksena onkin ollut koira nimeltä Pochi. Sen morsio on ollut Tachi, ja Pochille ja Tachille on syntynyt Pochi nuorempi. Nyt homma muuttuu kiinnostavaksi, koska tämä nuorempi Pochi on ollut siksi tärkeä, että mainitaan Lives of Japanese Dogs -kirjassa Nakan aikalaisena (terkuin Google Lens):

"Lisäksi yksinkertaisen makuisia koiria, kuten Pochi-goa (tuotettu Yamanashissa ja Shinshussa), mieluummin lainataan kuin käytetään, koska Naka-go oli samaan aikaan aktiivinen. (...) Pochi sai maineensa takaisin Ishimatsun ja Sankichin kanssa."

Pochi Go Yamanashista.
Ja tässäkin Pochi Go Yamanashista. Joko isä-Pochi tai yläkuvan Pochi nuorempi vanhempana. Tätä pohdittiin Instatarinoiden puolella, ja yleinen mielipide oli, että voisi olla sama koira. Kuva Mr. Nakajon kirjasta 60 vuotta shibatutkimusta.


Pochi nuorempi todella löytyy NIPPO:n vuosikirjoista kansallisen näyttelyn palkittuna koirana. Mitä sitten tapahtui? Perusperiaatteena (jota oikeasti on turha arvostella jälkiviisaana) sukupuussa on selvästi ollut, että jalostuskoirat joko oli Nakan jälkeläisiä, tai uusien narttujen tapauksessa paritettiin sille itselleen. Mutta miten yhdistää kaksi urosta? Nyt kohtaamme shibanartun nimeltä Hisamatsu.

Hisamatsu Go Akaishisou. Erinomainen, ensiluokkainen. Päämajan näyttelysuositus. Kasvonpiirteet, erityisesti silmät ja kuono, ruumiinrakenne ja ilme, hän näyttää olevan pieni nainen. Ehkä väsymyksen tai tilanteen tuntemattomuuden vuoksi häneltä puuttui elinvoimaa, lukuun ottamatta muutamaa kertaa, jolloin hän osoitti terävää ulkonäköä. Melkein hyvä turkki. Hännän kärjessä on erikoisuus. Vaikka se oli melko hyvä malli, kunto oli huono, ja sitä tuskin nostettiin erinomaiseen luokkaan. (Google Lens -näyttelyarvostelu)

Hisamatsu palkittiin NIPPO:n näyttelyssä. Emme vaan ole ikinä kuulleet siitä, koska a) se oli vain narttu ja b) sen veli Naka on vienyt kaiken huomion. Rekkarinumeroiden 1216 ja 1221 perusteella Hisamatsu ja Naka on olleet pentuesisarukset.

Ishimatsu Go.

Hisamatsun ja Pochi nuoremman poika Ishimatsu löytyy myös NIPPO:n vuosikirjasta palkittuna koirana. Siinä on poika tullut (iso)isäänsä. Johtuu ehkä kuvasta, mutta en meinannut ensin uskoa, että koira todella on luokiteltu pieniin, siis shiboihin. Ishimatsun pojanpoika Sankichi on linjan seuraava vuosikirjasta löytyvä koira. Oli aika, jolloin shibatkin vielä muistuttivat jäntevää metsästyskoiraa.

Sankichi Go. Erinomainen. Tämän koiran hyvyys on kehon koostumus. Jokainen osa on tasapainoinen ja sen voidaan sanoa olevan voimakas runko. Hänen kävelynsä oli kaunis, hänen kuntonsa oli erinomainen ja hänen asenteensa oli erinomainen, kun hänet käskettiin menemään kehään. Hyvä turkki, väriltään tumma. Harmi kuitenkin, että kasvojen ulkonäkö on heikentynyt huomattavasti hieman ulkonevien silmien vuoksi. (Google Lens -näyttelyarvostelu)

Siihen linja näyttää sukupuussa katkeavan. Ei välttämättä oikeasti katkennut, koska sukupuussa on näkyvillä vain jollain tavoin merkitykselliset tai kuuluisat koirat, jotka edustavat murto-osaa kaikista shiboista. Pennutus on ollut massiivista. Uskon, että Pochin, Hisamatsun, Ishimatsun ja Sankichin tyttäriä on voinut päätyä Naka-linjan urosten morsiamiksi, vaikka vaihtoehtoinen uroslinja ja Y-kromosomi olisikin kadonnut.

2

Tällä kertaa käsittelyssä on Pienen ja keskikokoisen japanilaiskoiran lukukirja vuodelta 1965. Kirjan ensipainos vuonna 1961 on esipuheen mukaan ollut ensimmäinen suurelle yleisölle suunnattu koiratietokirja, joka käsittelee muita kuin suurinta japanilaisrotua. Pidän myös huomionarvoisena sitä, ettei kirja ole NIPPO-sidonnainen. Nähdäänkö asioita, jotka sittemmin on tarkentuneet, muuttuneet tai unohtuneet?

Shibojen kantaisällä olikin valkoinen sukka

Vastaus edelliseen kysymykseen: heti ensimmäisillä sivuilla. Shibojen kantakoirista on säilynyt hyvin rajallinen määrä valokuvia, jotka oppii nopeasti ulkoa, koska samat kuvat tulevat vastaan lähteestä toiseen. Enkä silti ollut ikinä ennen nähnyt tällaista Aka Go -kuvaa. Voin toki olla ihan hakoteillä, mutta tulee väkisin mieleen, että onko sille jokin syy, nimittäin tuo kuvassa etualalla selkeästi erottuva pintosukka : D Sukkia ja muuta valkokirjavuutta alettiin jossain vaiheessa paheksua, eikä Aka Gon sukka näy sen muissa kuvissa samalla tavalla.

Valkokirjava edustuskoira

Kirjassa olevat kennelmainokset kertovat samaa tarinaa. Edes äärimmäinen valkokirjavuus ei ole aikoinaan haitannut muuten kelpo koirassa. Kuvan koira on rekkarinumeronsa perusteella jonkin keskikokoisen rodun edustaja. Teksti kuvan yläpuolella on Google Lensin mielestä jotain hyvin runollista.

Liity Shiba Inun Suojeluyhdistykseen!

Tulkitsen, että tässä mainostetaan nykyisten "jomonshibojen" suojeluyhdistystä SHIBAHO:a, joka on tuolloin ollut toiminnassa vasta seitsemän vuotta. Google Lens kompuroi nimissä, mutta yhdistystä edustavat kultamitalikoirat on vasemmalta oikealle Naka Go (kuvassa 14-vuotias), Koroichi Go ja tietenkin rakas Benimaru. Jomonshiboilla ja normishiboilla on ollut yhteinen alku.

Kommentti shibojen sodanjälkeisestä sisäsiittoisuudesta

VIHDOINKIN. Modernin shiban sukupuun alku, jos polveutumiset pitävät edes puoliksi paikkaansa enkä näe syytä miksi eivät pitäisi, on genetiikan kannalta hirvittävän näköinen. Joka hiton shiban isä, isoisä, isoisoisä, veli, eno ja setä on ollut yksi ja sama Naka Go. Näyttelyvoittajien "parannetun veren" hehkutuksen kääntöpuoli oli tämä:

Ja jos yritetään tulkita Google Lensin versiota, niin shinshushiboissa eli näissä moderneissa nykyshiboissa on ilmennyt sisäsiittoisuuden takia jo 60-luvulla:

  1. takajalkojen ristisideongelmia
  2. alapurentaa
  3. puuttuvia hampaita
  4. kivesvikaa
  5. arkuutta
  6. pigmentin haalistumista

Laitan vielä alkuperäisen tekstin, jos joku japaninlukutaitoinen haluaa tarkistaa tulkinnat. Kirjan edellinen omistaja on tehnyt alleviivaukset. Omituiset "ross-koirat" tulevat kohdasta ロス犬, jota googlaamalla päätyy "pet loss syndromen" eli lemmikin menetyksestä johtuvan surun pariin.

Design-rotu 60-luvulta

Roturisteytykset... ei ole uusi keksintö. Näin etäs historiassa piti vaan mennä, että japanilaisesta koirakirjasta löytyi minoshiba x normishiba, ja asia on ollut fine kuten pintoväritys.

Miten valkoisuuden geenimuoto ilmestyi sodanjälkeisiin shiboihin?

Jatkuu samalla linjalla. Hämmästyin aikaisemmin awashibaksi kutsuttujen valkoisten shibojen kuvia. Mulla on ollut aikaisemmin japaninpystykorvia, joten japsin siluetti pomppasi silmään. Pää, korvat, takakulmaukset... ja tietenkin valkoinen väri. Japsit on väriltään geneettisesti samaa haalistunutta punapigmenttiä (e/e) kuin valkoiset alkuperäisrodut. Lisäksi japsit (Nihon Supittsu eli Nihon Spitz japaniksi) olivat sodan jälkeen todella suosittu koirarotu. Ehkä e/e-valkoinen on tosiaan päätynyt joihinkin shibalinjoihin japaninpystykorvalta. Yksi pitkäkarvaisuuden geenimuodoista on voinut siirtyä samalla.

Vanhanajan bläkkärishiba

Koroni Go Soutarousou. Kaunis liioittelematon black & tan ajalta ennen pallopäiden ja chowiturkkien ihannointia. 60-luvun shibakirjassa tarjoillaan koirista massiivinen määrä tietoa. On kennelnimi, rekkarinumero, syntymäaika, vanhempien nimet ja jopa kokotiedot. Tämä muuttui jossakin vaiheessa siihen, että koirista oli näkyvillä kuva ja Etunimi Go.

Siinä kaikki tällä kertaa. Kiinnostavaa materiaalia jäi vielä ainakin yhteen historiatriviaan.

Kuva: JSRC https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/

Shibavarianttien viimeistä ja kiehtovinta kutsutaan yleisesti lempinimellä jomonshiba. Nimi on kirjoitettu suomalaisittain ja pitäisi oikeasti lausua "dzoomon". Jomon viittaa Japanin esihistorian jomonkauteen, joka tunnetaan nuorakuvioidusta keramiikasta. Tältä aikakaudelta on löydetty shiban kokoisten kesykoirien haudattuja luurankoja. Koirien uskotaan aikoinaan olleen arvokkaita metsästyskumppaneita ja vahtikoiria. Nykyinen jomonshiba on inspiroitunut näistä alkuperäisistä japanilaiskoirista, jotka kauan sitten selviytyivät kivikauden ankarassa maailmassa. Jomonshiban olemusta voisi kuvailla vaikka seuraavasti:

  • jäntevä, timmi, korkearaajainen
  • erittäin loiva otsapenger kuten kivikaudella haudattujen koirien kalloissa
  • pitempi kuono, jossa suuret ja vahvat hampaat
  • susimainen tai kettumainen naama, jossa omaleimainen ilme
  • ylipäänsä alkukantaisen oloinen
Kuva: JSRC https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/

Jomonshibat kehittyivät jalostusvalinnalla ja erkanivat NIPPO:sta sodan jälkeen. (Ne eivät siis polveudu sellaisenaan suoraan kivikaudelta! : D ) Jomonshibojen alkuperäinen rotuyhdistys SHIBAHO eli Shiba Inu Hozonkai eli Shiban suojeluyhdistys perustettiin vuonna 1959. Rodun parissa työskennellyt Tatsuo Nakajo oli entinen NIPPO-aktiivi. Suurin osa tästä jutusta perustuu Mr. Nakajon kirjaan 60 vuotta shibatutkimusta - shibakoiran puhdistus ja säilyttäminen, jonka on pakko olla yksityiskohtaisin dokumentointi kaikkien shibojen kantakoirista.

Puhdistettu shiba

SHIBAHO:n tavoitteena ei ollut luoda jomonshibaa vaan puhdistaa alkuperäinen shiba. Tähän viittaa jo yhdistyksen nimi. Oletan, että puhdistus koski ulkomaisten koirien vaikutusta ja aivan erityisesti taas sitä chowitaustaista mikawankoirasekoitusta, joka pomppaa sivuilla esiin vähän väliä kuin sarjakuvan pahis. Referensseinä esitellään hautalöytöjen luurankojen lisäksi vanhat piirroskuvat kuten Sieboldin 1800-luvun "kari inu". Jomonshibojen oma rotumääritelmä pohjautuu NIPPO:n laatimaan pienen japanilaisen koiran rotumääritelmään. Kooltaan ne muuten ovat vain normishiban kokoisia vaikka näyttävät kuvissa suuremmilta.

Benimarun perilliset

Kirjasta löytyy lukuisia sukupuukaavioita, joihin on dokumentoitu jomonshibojen kehitys. Keskeisiä kantakoiria, joista on myös valokuvat, on urosten osalta olleet ainakin

  • Naka (se ihan sama kuin normishiballakin)
  • Benimaru
  • Koronaka
Harvinaisempi sivuprofiilikuva Koronakasta, joka pärjäsi hyvin myös NIPPO:n päänäyttelyissä. Huomaa otsapenger.
Beniwaka (?). Jomonshibojen kehittymistä on kiinnostavaa seurata vanhoista kuvista. Se tapahtuu yllättävän nopeasti.

Vuonna 1962 syntynyt Beniwaka (?) on omaan silmääni näistä alkuaikojen jomonshiboista eka, jonka kuva tuo heti mieleen nykyisen jomonshiban. Siis jos ei lasketa Benimarun poikaa Benisukea, joka ei ilmeisesti koskaan saanut jälkeläisiä. Mutta totta se on, ja Benimaru todella vaikutti jomonshibojen kehitykseen. Narttujen osalta kiinnostava on kolmen sukupolven ketju, joka alkaa Naka-suvun ulkopuolisesta vuoristokoiranartusta. Tämä koira on kenties ollut ennemmin pienikokoinen yksilö keskikokoisia japanilaiskoiria. Sitten se ja sen tytär on paritettu Nakalle.

Kolme sukupolvea eräänlaisia jomonshibojen kantanarttuja. Alimmainen on kiinnostava myös värinsä takia, sillä tekstissä (muualla kirjassa) sen mainitaan olevan "usuaka" eli sama valkoiselta näyttävä vaaleanpunainen kuin saninshiboilla. Sen isäksi on kuitenkin merkitty Naka, ja jos Naka olisi todella ollut e/e-valkoisen kantaja niin -

Jomonshiban viljaton ruokavalio

Yksi erikoisia koiratutkimuksia liittyy jomonshibojen geneettiseen kykyyn tuottaa amylaasia. Amylaasi on se ruoansulatusentsyymi, joka pilkkoo tärkkelystä käyttökelpoiseen muotoon. Koska tämä entsyymi auttaa hyödyntämään viljaa ravintona, on sen geenistä monilla eliöillä useampi kuin yksi kopio. Oletettavasti geenin vahinkotuplautumiset on antaneet valintaetua, kun entsyymiä on voitu tuottaa enemmän. Kun japanilaiskoirilta tutkittiin amylaasigeenin kopiolukuja niin kävi ilmi, että jomonshiboilla geenikopioita oli vähemmän kuin normishiboilla. Eli niiden suolistossa olisi vähemmän viljojen sulattamiseen soveltuvaa entsyymiä. Ilmiö on aika mielenkiintoinen ja voi johtua siitä, että

  • jomonshibojen kantakoirat olivat ehkä kotoisin alueelta, jossa ei viljelty riisiä (koirienkaan) ruoaksi
  • jokin jomonshibojen ulkomuotopiirre, jota jalostusvalinnassa on suosittu, aiheutuu geenistä, joka sijaitsee alhaisen kopioluvun amylaasigeeniryppään vieressä ja nämä periytyvät yhdessä

Jomonshiboja lännessä?

Alkuperäisen SHIBAHO:n lisäksi jomonshiboilla näyttää olevan toinenkin yhdistys (?), jolla on myös kattavat nettisivut. Jomonshiba Research Center poikkeaa muista japanilaisista shibayhdistyksistä siinä, että sivuilla on pieni osio englanniksi. Tätä kautta voisi jopa tavoitella jomonshiban adoptiota ja nimenomaan adoptiota Japanin ulkopuolelle. (Mutta ennen adoptiojonoon ryntäämistä kannattanee ottaa kunnolla selvää nykyisten suomishibojen ja jomonshibojen luonne-eroista.)

SHIBAHO erkani NIPPO:sta vuonna 1959, ehkä kaukaa viisaasti. Nykyshibatkin on söpöjä, mutta alkaa olla vaikea uskoa että söpöys, pyöreys ja pörröisyys oli ihan sitä, mitä sata vuotta sitten eläneet aikuiset japanilaiset miehet halusivat kansalliskoiriensa ilmentävän perustaessaan alkuperäisen NIPPO:n.

Lähteitä ja luettavaa

60 vuotta shibatutkimusta (Nakajo, 1995)

Copy number variations in the amylase gene (AMY2B) in Japanese native dog breeds (Tonoike ym., 2015) https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26358734/

SHIBAHO http://shibaho.net/

Jomon Shiba Research Center http://www.jomon-shiba.com/