Japanilaiskoiria tieteessä, taiteessa, historiassa ja vähän arkielämässäkin. Blogin tekstejä, etenkään Google Lens -tyyppisiä käännöksiä ja nopeasti vanhentuvia genetiikkajuttuja, ei tule käyttää ainoana lähteenä uusille popularisoinneille ilman alkuperäislähteitä ja ajantasaisimpia tutkimusjulkaisuja.
Koronaka vaikutti jomonshibojen lisäksi normishibojen kehitykseen. Sukupuun perusteella tässä on sen tytär 宝子号 (Takako Go?), syntymävuosi 1969.
Pikkubläkkäri
三重の黒潮 (Mie No Kuroshio?) on hirmuisen urheasti kirjan ainoana pikkuisena isojen koirien joukossa. Syntymävuosi 1972. Tarina ei kerro, tuliko Kuroshiosta isona jotain suurta.
Bläkkärikaksoisolento
大瀬二号 (Ooseni Go?) voisi minusta olla Tiikerin japanilaisen bläkkäriemon pentueveli. Syntymävuosi 1971.
Bläkkäriuroksen urajiro
名高市鉄 (Meisei Ichitetsu?) esittelee hyvin 70-luvun bläkkärin urajiroa. Ensin leukalappu, sitten siivet ja alimpana rusetti. Ensimmäisten vuosikymmenien bläkkärit oli tosi tummia. Valkoisen geenin yleistyminen kehitti bläkkärien urajiroa, mutta aikuisen shiban urajiro voi näyttää tältä ilman valkoistakin. Syntymävuosi 1970.
"Se tietty" ilme bläkkärillä
Tällä kertaa bläkkärien "geishailmettä" edustaa 名峰黒频子号 (Meiho Kurofuko Go?). Syntymävuosi 1964. Mä en ole analysoinut, mistä toi ilme oikein tulee, mutta se on erittäin tunnistettava vielä nykyäänkin. Ainakin silmien pitää olla sitä varten erittäin kolmiot, ja musta ehkä hivenen jo haalistunut iän myötä?
Rento bläkkäri
Tykkään tästä valokuvakokoelmasta, koska kuvissa on vähän vaihtelua. 錦竜号 (Kinryuu Go) näyttää tyytyväiseltä. Ja siltä, että se on menossa kohti SHIBAHO-shibojen linjaa. Siltä sen sukutaulukin näyttää. Kinryuun syntymävuosi on 1970.
Bonus: valokuvakirjan ensimmäinen shiba
吾妻姫 (Azumihime?), syntynyt 1969. Onko sillä jotenkin... egyptiläinen ilme? Silleen vähän... jomonshibamainen? En ollu aiemmin nähnyt, että Benimaru olisi periyttänyt itsensä näin selkeästi narttuun. Ylipäänsä 70-luvun shibojen sukutaulut on niin täynnä Benimarua että hirvittää. Fanitan sitä kyllä edelleen, koska se sai mut kiinnostumaan shibojen historiasta, mutta on se myös ollut isoimpia Nakan jälkeisiä pullonkaulamatadoreja ellei isoin. Kirjoitin jälkiviisaana ensin "pahin".
Uusi koirakirja GOT! Tämä on 日本犬名犬写真集 / Japanilaiskoirien valokuvakirja -sarjan ensimmäinen osa 70-luvun alusta. Ajankohdan näyttelykoirakatalogin lisäksi esittelyssä on valikoituja staroja aivan japanilaisrotujen alkuajoilta. Laitan tähän yhen nartun ja yhen uroksen joka rodusta. Ei ole 6 + 6, koska kainkoirat harmillisesti loistavat poissaolollaan. Lisäksi valikoituja kappaleita suorina Google Lens -käännöksinä jokaiseen koiraan liittyvästä tietoiskusta. Osa nimistä on todennäkösesti jotain ja sinne päin.
Akitanarttu Babagoma
"En ollut koskaan nähnyt tätä kuvaa Babagomasta, mutta löysin sen Jujiro Namiokan ottamien valokuvien joukosta. Valokuvan molemmat puolet ovat herra Ichinosekin poikia, mikä todistaa, että tämä on Babagoma. Babagoma-go on tämän päivän punaisen seesamityyppisen koiran alkuperä. Sillä on kiinteä ja hyvin rakentunut vartalo ja sen kasvot ovat hyvin organisoidut. [...] Tuohon aikaan taistelukoirat olivat edelleen suosittuja taisho-kaudelta, ja Tosa-taistelukoiria sekoitettiin usein joukkoon. Se oli aikakausi, jolloin Akita-koirien alkuperäinen ulkonäkö katosi, joten jäljelle jääneen puhtaan vereen on sanottava olevan erittäin arvokasta."
(Kommentti: Vihdoinkin saatiin blogiin oma Babagoma! "Baba" tarkottaa mun animejapanin perusteella mummelia.)
Akitauros Hanyutaro
"Tochinin ja Babagoman poikana haluaisin arvioida Hanyutaron parhaaksi uroskoiraksi. Lisäksi hän peri isänsä parhaat ominaisuudet ja ulkonäön. Hänellä oli majesteettinen vartalo ja yksinkertainen ja arvokas ulkonäkö, erityisesti hänen rauhalliset ja syvät silmänsä. Tämä koira lähti Tokioon pentuna ja vuonna 1935, kun se saavutti vanhan iän, se toivotettiin tervetulleeksi Shigeie Izumin suureen taloon. [...] Jos Hanyutaro olisi jäänyt Odateen nuoruudestaan asti, en voi olla ajattelematta, kuinka paljon hän olisi tehnyt akitakoiran elvyttämiseksi."
(Kommentti: Shigeie Izumi oli se Odaten pormestari, joka perusti AKIHO:n vuonna 1927 ja jonka Dr. Saito tapasi lähtiessään etsimään säilyneitä japanilaiskoiria. Hanyutaro on NIPPO-rekisterissä 84. rekattu suuri japanilaiskoira.)
Kishunarttu Tama
"Sodan aikana hän oli Hidakan paras villisianmetsästyskoira ja erinomainen koira, joka oli niin sanotun Sugatagei Ryozenin malli. Tämän koiran viimeinen lapsi on kuuluisa Kumaichi Go (Goma), joka voitti 1. sijan kaikista keskikokoisista koirista kevään kansallisessa näyttelyssä 1952. [...] Se oli naaraalle iso, noin 51 cm, mikä näyttää riittäneen. Runsaat kasvot, ihanteellinen silmien muoto, voimakas häntä ja erinomainen turkki, se oli ihanteellinen narttu."
(Kommentti: Tama on NIPPO-rekkarissa keskikokoinen nr. 3178.)
Kishu-uros Dai
"Tämä koira syntyi vuonna 1933 Ogawan kylässä, Higashimuron piirissä, Wakayaman prefektuurissa. Tämän koiran kasvatti herra Azai Kameyama Cityssä, ja sen sanottiin olevan isä Tetsu ja äiti John. Koirana, jolla on ainutlaatuinen kishu inu -maku, toisin kuin tämä nykyinen koira, haluaisin viitata siihen hyvänä esimerkkikoirana, jolla on rikas paikallinen maku. Koira, jolla on erityinen vahva luusto, erinomaiset harjakset ja arvokkuus, joka ei menetä tasapainoa karkeudesta huolimatta, ja vahva häntä, joka saa sinut tuntemaan Kishun vuorten tuoksun kehosta."
(Kommentti: Mä vaadin enemmän näitä sirppihäntiä!)
Shikoku-uros Goma
"Nimi on liian kuuluisa yhdessä Changshun, Kuma ja Kusunoki kanssa, joista tuli Shikoku-koirien esi-isät. Goma-go oli rauhallinen ja upea, ja hänen esiintymisensä kehässä riitti muistuttamaan meitä yokozunan tulosta kehään. Värimaailma oli ainutlaatuinen Hata-järjestelmälle ja oli melko näyttävä. Ja seisova hahmo oli koira täynnä malttia ja itseluottamusta, joka antoi katsojalle vakauden tunteen."
(Kommentti: Goma syntyi 1933 ja oli NIPPO:n keskikokoinen rekisteröity koira nr. 124.)
Shikoku-uros Choushun
"Jos Hata-linjan edustajakoira on Goma-go, Honkawa-linjan edustajakoira on tämä Chouchun-go. Metsästäjä Honkawa-murassa myi Chouchun-gon yhdessä Kuma-gon kanssa, ja tohtori Kondo osti sen matkalla Sagawa-chosta. Sen jälkeen hän kärsi vakavasta ihosairaudesta ja hänet luovutettiin ihotautilääkäri Okazakin käsiin. Tuolloin herra Kuroda kommentoi: "Tämä koira on äärimmäisen voimakas, sillä on hyvät mittasuhteet ja sitä suositellaan keskikokoiseksi koiraksi, jota harvoin nähdään." [...] Varsinkin hänen silmiensä terävyys on maailman paras."
(Kommentti: Eikö nykyiset shikokunkoiraurokset näytä aivan tältä? Mulla on hatara käsitys noista Hata- jne. linjoista. Toivottavasti tuo Google Lensin ihotautijuttu ei ole totta. Choushun syntyi 1934 on NIPPO-rekisterissä keskikokoisten nr. 668. Ja joo, kaksi shikoku-urosta, koska niiden valikoimassa ei ollutkaan yhtään narttua. )
Hokkaidonkoiranarttu Fuji
Fujista ei ole tietoiskua, mutta se syntyi vuonna 1949 ja on hokkaidonkoirien DOKENHO-rekkarissa koira nr. 346. Halusin Fujin mukaan nartuksi, koska olen nähnyt vielä nykyäänkin Suomessa hokkaidonarttuja, joilla on tuo sama ilme.
Hokkaidonkoirauros Aku
"Hokkaido on karkeasti jaettu [neljään sukulinjaan]. Näistä Chitose/Aku-linja muodosti siirtokunnan, jonka tuotantoalueena oli Rankoshi Chitose Cityssä. Sille on tunnusomaista sen pienet, hyvin avautuneet korvat, hyvin muotoillut silmät jotka antavat sille terävän tunteen vedettäessä, ja vahva, kuiva runko, jonka ansiosta sitä on helppo liikuttaa. Pinnalliset karvat ovat jäykkiä mutta alemmat eivät välttämättä tiheitä. Tämä Aku on laajasti esitelty Taikaishissa ennen sotaa ja sen jälkeen harvinaisena karhunmetsästyskoirana."
(Kommentti: Päivitys, tehdäänpäs Akusta kokonaan oma blogimerkintä.)
Shibanarttu Riki
"Keski-Inaban koiria, tämän alueen puna- ja valkokarvaisia koiria, on kasvatettu Tottorin prefektuurissa, ja ne on kasvatettu huolellisesti. Koiria on melko vähän, jotka ovat lähellä koiransuojeluyhdistyksen standardikokoa, ja 4. NIPPO-näyttelyssä Riki-go voitti ensimmäisen paikan pienissä nartuissa ja valittiin suositeltavaksi koiraksi. Esivanhempani olivat palvelijoita linnan Tottorissa."
(Kommentti: Rikistä - tai ehkä Chikarasta - tuli saninshibojen kantanarttuja. Se syntyi vuonna 1935 ja oli NIPPO:n rekkareissa pieni koira nr. 143.)
Shibauros Yuwa
"Noin 43 cm, jossa häntä pyöritetään. Tämän koiran toi herran Nakamura Nosakan kylästä Shimanen prefektuurista, aivan kuten Ishinkin. Hän oli melko pitkä mutta hänellä oli hyvänmuotoiset korvat, arvokkaat kasvot kuin pienellä koiralla, hyvärakenteinen ja hänellä oli hyvälaatuiset punaiset seesamikarvat. On todella sääli, etten voinut jättää jälkeläisille mitään erityistä tämän takia. Mr. Nakamura, joka tunnetaan paremmin kennelnimellään ENPEEKAA, tutki kotikaupunkinsa Shimanen vuoristoisia alueita ja esitteli meille laadullisesti ylivoimaisen vuoristokoiran, Tochi-gon ja Unjo-gon 3. NIPPO-näyttelyssä ja Goryeo-go, Taka-go ja Yuwa-go 4. näyttelyssä oli toiseksi sijoittuva koira. Vaikka todellista tyyppiä ei vielä voitu määrittää ja nämä koirat arvioitiin keskikokoisiksi ja pienikokoisiksi, ruumiinosan koostumus ja ilme olivat pienikokoisen koiran ominaisuuksia."
(Kommentti: Yuwa we meet again! Se mustaseesamiuros, jonka kuvaa NIPPO käytti esitellessään japanilaiskoiria ensimmäistä kertaa maailmalle, se on Yuwa. Mutta nytkö se onkin punaseesami? Sen pitäisi olla tämä sama koira.)
***
Näitä riittää taas vähäksi aikaa. Kerro jos joku tietty rotu kiinnostaa enemmän.
Tämänkertaiset triviat ovat peräisin Lives of Japanese Dogs -kirjasta, joka on julkaistu 1984. Perinteinen Google Lens -varoitus käännöksiin. Kaikki kuvat (c) Lives of Japanese Dogs (useita historiallisia kuvaajia).
Miksi metsästyskoira puree karhua kuonoon?
...ainakin Hopeanuolen animeversiossa. En voi olla ainoa, joka asiaa on miettinyt ja lapsena luullut, että hullunrohkea strategia on TOTTA. Metsästävistä kishunkoirista löytyi nyt useampi kuvatodiste sekä kirjoitettu maininta, että "pelottomat koirat purevat villisikaa nenään". Kenties animen tekijät olivat ottaneet mallia kishunkoiran metsästyskäytöksestä ja soveltaneet samaa karhuun. Lopputuloksena oli näyttäviä taistelukohtauksia.
Kishunkoirien värikirjoa
Kuka sanoi, että kaikki modernit kishunkoirat on valkosia? No minä sanoin. Ei tosiaan pidä paikkaansa. Näkyy punaista, bläkkäriä, seesameja (joista toinen se kishunkoiran erikoinen seesami, joka poikkeaa shiban punaseesamista), valkokirjavuutta ja jopa brindle. Näissä kuvissa kiinnittää huomion myös hännän pituus. Onko muut japanilaiskippurat avonaisina yhtä pitkiä?
Selkäharjanteita ja töpöhäntiä
Kuvassa sporttisia kishunkoiria ilman otsikon ominaisuuksia, mutta tekstin puolella mainitaan kishujen yhteydessä selkäharjanne, rhodesiankoirat ja selkäharjanteen esiintyminen historiallisissa japanilaiskoirissa. Lisäksi mainitaan shiboilta tuttu "chasen tail" eli töpöhäntämalli, joka muistuttaa japanilaista teevispilää. Eli jos kishupentueeseen joskus syntyisi harjanteita tai luonnontöpöjä, niin ei olisikaan mitään uutta auringon alla.
Päivitys lukijavihjeestä: harjanteita eli irokeeseja esiintyy myös nykyshikokuissa. Lisäksi kirjasta löytyi kuva, jossa kishu esittelee niskaharjannetta.
Metsästysshikoku ja näyttelyshikoku 80-luvulla
Ylempää koiraa kutsutaan kanjeilla 四国犬実猟犬 (shikokuken jitsu ryõken?), minkä Google Lens tulkitsee "oikeaksi metsästyskoiraksi" tai "shikoku houndiksi". Olen halunnut ajatella, että shikokunkoiran muuttaminen söpöön karvaturrukkaan ei olisi vielä edennyt yhtä pitkälle kuin shiboilla ja akitoilla... ja ajattelen edelleen? Mun silmään nykyiset shikokunkoirat näyttää karskimmilta ja alkukantaisemmilta kuin näiden kuvien näyttelyshikokut. Oikeastaan ne näyttää hyvin samoilta kuin vanhat mustavalkokuvien shikokunkoirat, jotka taas ei muistuta tuota kuvan metsästysshikokua. Erikoinen ilmiö. Katsotaan, saadaanko asiaan joskus selvyyttä.
Akitan matagi-esivanhemmat
Näitä olen odottanut! Akitan alueen matagikoiria, joita pidetään nykyakitan esivanhempina. Kuvassa keskellä ja alhaalla. Kooltaan ne on olleet hiukan keskikokoisia japanilaiskoiria isompia. Ylimmän kuvan näyttelyakitasta sanotaan, että siinä voi yhä nähdä jäänteitä matagikoirasta. Vuosi on ollut 1934, ja itse asiassa luulen muistavani tämän koiran NIPPO:n vuosikirjoista, koska kiinnitin huomiota sen häntään. Alimman kuvan matagikoirasta tulee mieleen jomonshibat ja se, että joissain lähteissä mainitaan akitojen ja jomonshibojen yhteisestä alkuperästä. Jos se on totta, niin yhteyden täytyy olla nyt tässä.
Värivalokuva mikawankoirasta
Ensimmäinen näkemäni värikuva mikawankoirasta. Tämä oli se NIPPO:n arkkivihollinen, koska sitä myytiin puhdasverisenä japanilaiskoirana vaikka taustalla oli chowiristeytyksiä. Ja, jos jokin asia vaikka shibassa oli NIPPO:n mielestä pielessä, niin syynä oli erittäin varmasti mikawankoiran epäpuhdas veri. Rotunimi näille oli jossain vaiheessa sanshu, kunnes rotu mitätöitiin risteytystaustan takia. Hyviä koiria ne silti on omistajilleen olleet. Suomeksi breed ja race on sama "rotu", joten aiheesta saisi aikaiseksi mielenkiintoisen esseen.
Uusia kuvia modernin shiban alkujuurilta
Ylempänä 市六号 eli ilmeisesti Ichiroku Go Akaishisou. Eli Benimarun puoliveli. Akaishisou on paitsi tärkein vanha shibakenneli, myös ainoa shibakenneli, josta voisin kuvitellakaan kirjoittavani teemajutun. Tietoa kenneleistä ja kasvattajista on tarjolla olemattoman vähän. Bläkkärin nimi on クロ助 eli Kurosuke, ja "sama kohtu kuin Benikolla". Tulkitsen niin, että koira on Benikon pentueveli Kurosuke Go Akaishisou. Siis shibojen kantauroksen Naka Go Akaishisoun eno. En ollut ikinä ennen nähnyt näitä kuvia. Ja olenko ainoa, jolle Kurosuken turkki tuntuu käsiin kuvasta asti?
Shimayamankoira - japaninsuden sukua?
Näillä paikalliskoirilla on kirjassa oma sivunsa otsikolla 原ニホンイヌ (シマヤマイヌ). Alkuperäinen japanilaiskoira - shimayamankoira? Tekstissä puhutaan japaninsudesta. En osaa kommentoida tämän enempää, mutta lukiessa tulee tunne, että näissä koirissa olisi säilynyt jotain sukupuuttoon kuolleesta japaninsudesta.
Koiraemo kaukaiselta ajalta
Nostalginen kuva pentujaan imettävästä emosta. Kuva saattaa olla peräisin lähes sadan vuoden takaa varhaiselta Showa-kaudelta. Katsoin kuvaa uusin silmin kun opin, että akaginkoirat eivät koskaan selviytyneet sodasta ja katosivat.
Higo Wolf Dog
Laitoin rotunimen poikkeuksellisesti englanniksi, koska tästä epävirallisesta japanilaiskoirasta löytyi yllättäen tietoa netistä. Higoken, higosusikoira, näiden koirien kerrotaan syntyneen risteytymisestä japaninsuden kanssa. Erikoista on tarina higosusikoiran karvan laadusta. Jokin karvan "suomuominaisuus" olisi tyypillistä sudelle, ei kesykoiralle. Pengoin vähän lisää, ja "cuticle scale pattern" näyttäisi todella olevan asia, jolla eri karvojen omistajalajit on mahdollista erottaa toisistaan. Japanin Wikipedian mukaan higosusikoiria on edelleen olemassa.
Ainu ei sittenkään hokkaidonkoira?
Kuvia hokkaidonkoirien päänäyttelystä vuonna 1983. Osasin jotenkin odottaa tätä kommenttia (Google Lens): "Ulkonäkö oli täysin erilainen kuin 1940-luvun ainukoirilla. Mietin, kuinka moni näistä koirista kestää ruskeakarhuja." Jopa omasta mielestäni nämä on tosi shibamaisia, ihan erilaisia kuin näkemäni 70-luvun mustavalkoiset näyttelyhokkaidot, joiden uroksilla on tietty itsevarma ilme, josta olen oppinut pitämään. Onko hokkaidonkoiratkin sitten jakaantuneet eri suojeluyhdistysten alle niin että koirat pystyy erottamaan heti ulkomuodosta?
Hokkaidonkoiran pentutesti
TÄLLÄ pennulla ei ainakaan ole ollut rohkeusongelmaa karhun kohtaamisessa. Karhukoirista puheen ollen, alan uskoa, että Matagi-leffassa valkoinen karhun kimppuun iskevä koira ei sittenkään ole kishu vaan valkoinen hokkaido. Tällainen tieto lukee jossain päin blogia, pitää korjata. Hokkaidonkoira on selkeästi the karhukoira, ja kishut on keskittyneet villisikoihin.
Kainkoirilla on edelleen parhaat hännät
Ei saa unohtaa kainkoiria, vaikka niistä ei löytynytkään tähän triviaan mitään erityistä tiedonmurua. Mistä lie johtunee, mutta mulla on aina ollut tunne, että kait on jotenkin erillään kaikista muista japanilaisroduista. Mistä tuli mieleen -
Japanilaiskoirien lukuisat suojeluyhdistykset (tilanne 80-luvulla)
Kirjan informatiivisin sivu saattaa olla tässä. Se on vieläpä englanniksi. Säkäkorkeuksista näkee, miten kainkoirat ovat väliinputoajia NIPPO:n pienten ja keskikokoisten mitoissa. Olen käsittänyt, että koko oli yksi tärkeimmistä asioista sille, etteivät kait jääneet NIPPO:n alaisuuteen vaan niillä oli ja on edelleen oma suojeluyhdistyksensä.
***
Kolmas historiatrivia päättyy tähän. Blogi saavutti samalla eräänlaisen merkkipaalun, sillä webhotellista loppui kuvia lisätessä tila. : D Joten blogi asustaa nyt hieman isommassa webhotellissa.
Nykyshiban sodanjälkeisinä kantakoirina esitellään aina Ishi ja Koro, Aka Go Fukogu ja Naka Go Akaishisou, johon kaikki jälkipolvet oli enemmän tai vähemmän linjattu. Se geeniperimän muuntelu, mitä rotuun saatiin, näyttää tulleen muutamilta rotuun otetuilta vuoristokoiranartuilta. Isälinjat johtavat kerta toisensa jälkeen Nakan kautta Ishiin.
70-luvun shibakirjan sisältämä sukupuu sodanjälkeisistä shiboista on mielenkiintoinen, koska vasemmasta reunasta löytyy "vaihtoehtoinen alku", jossa kantauroksena onkin ollut koira nimeltä Pochi. Sen morsio on ollut Tachi, ja Pochille ja Tachille on syntynyt Pochi nuorempi. Nyt homma muuttuu kiinnostavaksi, koska tämä nuorempi Pochi on ollut siksi tärkeä, että mainitaan Lives of Japanese Dogs -kirjassa Nakan aikalaisena (terkuin Google Lens):
"Lisäksi yksinkertaisen makuisia koiria, kuten Pochi-goa (tuotettu Yamanashissa ja Shinshussa), mieluummin lainataan kuin käytetään, koska Naka-go oli samaan aikaan aktiivinen. (...) Pochi sai maineensa takaisin Ishimatsun ja Sankichin kanssa."
Pochi Go Yamanashista. Ja tässäkin Pochi Go Yamanashista. Joko isä-Pochi tai yläkuvan Pochi nuorempi vanhempana. Tätä pohdittiin Instatarinoiden puolella, ja yleinen mielipide oli, että voisi olla sama koira. Kuva Mr. Nakajon kirjasta 60 vuotta shibatutkimusta.
Pochi nuorempi todella löytyy NIPPO:n vuosikirjoista kansallisen näyttelyn palkittuna koirana. Mitä sitten tapahtui? Perusperiaatteena (jota oikeasti on turha arvostella jälkiviisaana) sukupuussa on selvästi ollut, että jalostuskoirat joko oli Nakan jälkeläisiä, tai uusien narttujen tapauksessa paritettiin sille itselleen. Mutta miten yhdistää kaksi urosta? Nyt kohtaamme shibanartun nimeltä Hisamatsu.
Hisamatsu Go Akaishisou. Erinomainen, ensiluokkainen. Päämajan näyttelysuositus. Kasvonpiirteet, erityisesti silmät ja kuono, ruumiinrakenne ja ilme, hän näyttää olevan pieni nainen. Ehkä väsymyksen tai tilanteen tuntemattomuuden vuoksi häneltä puuttui elinvoimaa, lukuun ottamatta muutamaa kertaa, jolloin hän osoitti terävää ulkonäköä. Melkein hyvä turkki. Hännän kärjessä on erikoisuus. Vaikka se oli melko hyvä malli, kunto oli huono, ja sitä tuskin nostettiin erinomaiseen luokkaan. (Google Lens -näyttelyarvostelu)
Hisamatsu palkittiin NIPPO:n näyttelyssä. Emme vaan ole ikinä kuulleet siitä, koska a) se oli vain narttu ja b) sen veli Naka on vienyt kaiken huomion. Rekkarinumeroiden 1216 ja 1221 perusteella Hisamatsu ja Naka on olleet pentuesisarukset.
Ishimatsu Go.
Hisamatsun ja Pochi nuoremman poika Ishimatsu löytyy myös NIPPO:n vuosikirjasta palkittuna koirana. Siinä on poika tullut (iso)isäänsä. Johtuu ehkä kuvasta, mutta en meinannut ensin uskoa, että koira todella on luokiteltu pieniin, siis shiboihin. Ishimatsun pojanpoika Sankichi on linjan seuraava vuosikirjasta löytyvä koira. Oli aika, jolloin shibatkin vielä muistuttivat jäntevää metsästyskoiraa.
Sankichi Go. Erinomainen. Tämän koiran hyvyys on kehon koostumus. Jokainen osa on tasapainoinen ja sen voidaan sanoa olevan voimakas runko. Hänen kävelynsä oli kaunis, hänen kuntonsa oli erinomainen ja hänen asenteensa oli erinomainen, kun hänet käskettiin menemään kehään. Hyvä turkki, väriltään tumma. Harmi kuitenkin, että kasvojen ulkonäkö on heikentynyt huomattavasti hieman ulkonevien silmien vuoksi. (Google Lens -näyttelyarvostelu)
Siihen linja näyttää sukupuussa katkeavan. Ei välttämättä oikeasti katkennut, koska sukupuussa on näkyvillä vain jollain tavoin merkitykselliset tai kuuluisat koirat, jotka edustavat murto-osaa kaikista shiboista. Pennutus on ollut massiivista. Uskon, että Pochin, Hisamatsun, Ishimatsun ja Sankichin tyttäriä on voinut päätyä Naka-linjan urosten morsiamiksi, vaikka vaihtoehtoinen uroslinja ja Y-kromosomi olisikin kadonnut.
Tällä kertaa käsittelyssä on Pienen ja keskikokoisen japanilaiskoiran lukukirja vuodelta 1965. Kirjan ensipainos vuonna 1961 on esipuheen mukaan ollut ensimmäinen suurelle yleisölle suunnattu koiratietokirja, joka käsittelee muita kuin suurinta japanilaisrotua. Pidän myös huomionarvoisena sitä, ettei kirja ole NIPPO-sidonnainen. Nähdäänkö asioita, jotka sittemmin on tarkentuneet, muuttuneet tai unohtuneet?
Shibojen kantaisällä olikin valkoinen sukka
Vastaus edelliseen kysymykseen: heti ensimmäisillä sivuilla. Shibojen kantakoirista on säilynyt hyvin rajallinen määrä valokuvia, jotka oppii nopeasti ulkoa, koska samat kuvat tulevat vastaan lähteestä toiseen. Enkä silti ollut ikinä ennen nähnyt tällaista Aka Go -kuvaa. Voin toki olla ihan hakoteillä, mutta tulee väkisin mieleen, että onko sille jokin syy, nimittäin tuo kuvassa etualalla selkeästi erottuva pintosukka : D Sukkia ja muuta valkokirjavuutta alettiin jossain vaiheessa paheksua, eikä Aka Gon sukka näy sen muissa kuvissa samalla tavalla.
Valkokirjava edustuskoira
Kirjassa olevat kennelmainokset kertovat samaa tarinaa. Edes äärimmäinen valkokirjavuus ei ole aikoinaan haitannut muuten kelpo koirassa. Kuvan koira on rekkarinumeronsa perusteella jonkin keskikokoisen rodun edustaja. Teksti kuvan yläpuolella on Google Lensin mielestä jotain hyvin runollista.
Liity Shiba Inun Suojeluyhdistykseen!
Tulkitsen, että tässä mainostetaan nykyisten "jomonshibojen" suojeluyhdistystä SHIBAHO:a, joka on tuolloin ollut toiminnassa vasta seitsemän vuotta. Google Lens kompuroi nimissä, mutta yhdistystä edustavat kultamitalikoirat on vasemmalta oikealle Naka Go (kuvassa 14-vuotias), Koroichi Go ja tietenkin rakas Benimaru. Jomonshiboilla ja normishiboilla on ollut yhteinen alku.
VIHDOINKIN. Modernin shiban sukupuun alku, jos polveutumiset pitävät edes puoliksi paikkaansa enkä näe syytä miksi eivät pitäisi, on genetiikan kannalta hirvittävän näköinen. Joka hiton shiban isä, isoisä, isoisoisä, veli, eno ja setä on ollut yksi ja sama Naka Go. Näyttelyvoittajien "parannetun veren" hehkutuksen kääntöpuoli oli tämä:
Ja jos yritetään tulkita Google Lensin versiota, niin shinshushiboissa eli näissä moderneissa nykyshiboissa on ilmennyt sisäsiittoisuuden takia jo 60-luvulla:
takajalkojen ristisideongelmia
alapurentaa
puuttuvia hampaita
kivesvikaa
arkuutta
pigmentin haalistumista
Laitan vielä alkuperäisen tekstin, jos joku japaninlukutaitoinen haluaa tarkistaa tulkinnat. Kirjan edellinen omistaja on tehnyt alleviivaukset. Omituiset "ross-koirat" tulevat kohdasta ロス犬, jota googlaamalla päätyy "pet loss syndromen" eli lemmikin menetyksestä johtuvan surun pariin.
Design-rotu 60-luvulta
Roturisteytykset... ei ole uusi keksintö. Näin etäs historiassa piti vaan mennä, että japanilaisesta koirakirjasta löytyi minoshiba x normishiba, ja asia on ollut fine kuten pintoväritys.
Miten valkoisuuden geenimuoto ilmestyi sodanjälkeisiin shiboihin?
Jatkuu samalla linjalla. Hämmästyin aikaisemmin awashibaksi kutsuttujen valkoisten shibojen kuvia. Mulla on ollut aikaisemmin japaninpystykorvia, joten japsin siluetti pomppasi silmään. Pää, korvat, takakulmaukset... ja tietenkin valkoinen väri. Japsit on väriltään geneettisesti samaa haalistunutta punapigmenttiä (e/e) kuin valkoiset alkuperäisrodut. Lisäksi japsit (Nihon Supittsu eli Nihon Spitz japaniksi) olivat sodan jälkeen todella suosittu koirarotu. Ehkä e/e-valkoinen on tosiaan päätynyt joihinkin shibalinjoihin japaninpystykorvalta. Yksi pitkäkarvaisuuden geenimuodoista on voinut siirtyä samalla.
Vanhanajan bläkkärishiba
Koroni Go Soutarousou. Kaunis liioittelematon black & tan ajalta ennen pallopäiden ja chowiturkkien ihannointia. 60-luvun shibakirjassa tarjoillaan koirista massiivinen määrä tietoa. On kennelnimi, rekkarinumero, syntymäaika, vanhempien nimet ja jopa kokotiedot. Tämä muuttui jossakin vaiheessa siihen, että koirista oli näkyvillä kuva ja Etunimi Go.
Siinä kaikki tällä kertaa. Kiinnostavaa materiaalia jäi vielä ainakin yhteen historiatriviaan.
Shibavarianttien viimeistä ja kiehtovinta kutsutaan yleisesti lempinimellä jomonshiba. Nimi on kirjoitettu suomalaisittain ja pitäisi oikeasti lausua "dzoomon". Jomon viittaa Japanin esihistorian jomonkauteen, joka tunnetaan nuorakuvioidusta keramiikasta. Tältä aikakaudelta on löydetty shiban kokoisten kesykoirien haudattuja luurankoja. Koirien uskotaan aikoinaan olleen arvokkaita metsästyskumppaneita ja vahtikoiria. Nykyinen jomonshiba on inspiroitunut näistä alkuperäisistä japanilaiskoirista, jotka kauan sitten selviytyivät kivikauden ankarassa maailmassa. Jomonshiban olemusta voisi kuvailla vaikka seuraavasti:
jäntevä, timmi, korkearaajainen
erittäin loiva otsapenger kuten kivikaudella haudattujen koirien kalloissa
pitempi kuono, jossa suuret ja vahvat hampaat
susimainen tai kettumainen naama, jossa omaleimainen ilme
Jomonshibat kehittyivät jalostusvalinnalla ja erkanivat NIPPO:sta sodan jälkeen. (Ne eivät siis polveudu sellaisenaan suoraan kivikaudelta! : D ) Jomonshibojen alkuperäinen rotuyhdistys SHIBAHO eli Shiba Inu Hozonkai eli Shiban suojeluyhdistys perustettiin vuonna 1959. Rodun parissa työskennellyt Tatsuo Nakajo oli entinen NIPPO-aktiivi. Suurin osa tästä jutusta perustuu Mr. Nakajon kirjaan 60 vuotta shibatutkimusta - shibakoiran puhdistus ja säilyttäminen, jonka on pakko olla yksityiskohtaisin dokumentointi kaikkien shibojen kantakoirista.
Puhdistettu shiba
SHIBAHO:n tavoitteena ei ollut luoda jomonshibaa vaan puhdistaa alkuperäinen shiba. Tähän viittaa jo yhdistyksen nimi. Oletan, että puhdistus koski ulkomaisten koirien vaikutusta ja aivan erityisesti taas sitä chowitaustaista mikawankoirasekoitusta, joka pomppaa sivuilla esiin vähän väliä kuin sarjakuvan pahis. Referensseinä esitellään hautalöytöjen luurankojen lisäksi vanhat piirroskuvat kuten Sieboldin 1800-luvun "kari inu". Jomonshibojen oma rotumääritelmä pohjautuu NIPPO:n laatimaan pienen japanilaisen koiran rotumääritelmään. Kooltaan ne muuten ovat vain normishiban kokoisia vaikka näyttävät kuvissa suuremmilta.
Benimarun perilliset
Kirjasta löytyy lukuisia sukupuukaavioita, joihin on dokumentoitu jomonshibojen kehitys. Keskeisiä kantakoiria, joista on myös valokuvat, on urosten osalta olleet ainakin
Naka (se ihan sama kuin normishiballakin)
Benimaru
Koronaka
Harvinaisempi sivuprofiilikuva Koronakasta, joka pärjäsi hyvin myös NIPPO:n päänäyttelyissä. Huomaa otsapenger.
Beniwaka (?). Jomonshibojen kehittymistä on kiinnostavaa seurata vanhoista kuvista. Se tapahtuu yllättävän nopeasti.
Vuonna 1962 syntynyt Beniwaka (?) on omaan silmääni näistä alkuaikojen jomonshiboista eka, jonka kuva tuo heti mieleen nykyisen jomonshiban. Siis jos ei lasketa Benimarun poikaa Benisukea, joka ei ilmeisesti koskaan saanut jälkeläisiä. Mutta totta se on, ja Benimaru todella vaikutti jomonshibojen kehitykseen. Narttujen osalta kiinnostava on kolmen sukupolven ketju, joka alkaa Naka-suvun ulkopuolisesta vuoristokoiranartusta. Tämä koira on kenties ollut ennemmin pienikokoinen yksilö keskikokoisia japanilaiskoiria. Sitten se ja sen tytär on paritettu Nakalle.
Kolme sukupolvea eräänlaisia jomonshibojen kantanarttuja. Alimmainen on kiinnostava myös värinsä takia, sillä tekstissä (muualla kirjassa) sen mainitaan olevan "usuaka" eli sama valkoiselta näyttävä vaaleanpunainen kuin saninshiboilla. Sen isäksi on kuitenkin merkitty Naka, ja jos Naka olisi todella ollut e/e-valkoisen kantaja niin -
Jomonshiban viljaton ruokavalio
Yksi erikoisia koiratutkimuksia liittyy jomonshibojen geneettiseen kykyyn tuottaa amylaasia. Amylaasi on se ruoansulatusentsyymi, joka pilkkoo tärkkelystä käyttökelpoiseen muotoon. Koska tämä entsyymi auttaa hyödyntämään viljaa ravintona, on sen geenistä monilla eliöillä useampi kuin yksi kopio. Oletettavasti geenin vahinkotuplautumiset on antaneet valintaetua, kun entsyymiä on voitu tuottaa enemmän. Kun japanilaiskoirilta tutkittiin amylaasigeenin kopiolukuja niin kävi ilmi, että jomonshiboilla geenikopioita oli vähemmän kuin normishiboilla. Eli niiden suolistossa olisi vähemmän viljojen sulattamiseen soveltuvaa entsyymiä. Ilmiö on aika mielenkiintoinen ja voi johtua siitä, että
jomonshibojen kantakoirat olivat ehkä kotoisin alueelta, jossa ei viljelty riisiä (koirienkaan) ruoaksi
jokin jomonshibojen ulkomuotopiirre, jota jalostusvalinnassa on suosittu, aiheutuu geenistä, joka sijaitsee alhaisen kopioluvun amylaasigeeniryppään vieressä ja nämä periytyvät yhdessä
Jomonshiboja lännessä?
Alkuperäisen SHIBAHO:n lisäksi jomonshiboilla näyttää olevan toinenkin yhdistys (?), jolla on myös kattavat nettisivut. Jomonshiba Research Center poikkeaa muista japanilaisista shibayhdistyksistä siinä, että sivuilla on pieni osio englanniksi. Tätä kautta voisi jopa tavoitella jomonshiban adoptiota ja nimenomaan adoptiota Japanin ulkopuolelle. (Mutta ennen adoptiojonoon ryntäämistä kannattanee ottaa kunnolla selvää nykyisten suomishibojen ja jomonshibojen luonne-eroista.)
SHIBAHO erkani NIPPO:sta vuonna 1959, ehkä kaukaa viisaasti. Nykyshibatkin on söpöjä, mutta alkaa olla vaikea uskoa että söpöys, pyöreys ja pörröisyys oli ihan sitä, mitä sata vuotta sitten eläneet aikuiset japanilaiset miehet halusivat kansalliskoiriensa ilmentävän perustaessaan alkuperäisen NIPPO:n.
Lähteitä ja luettavaa
60 vuotta shibatutkimusta (Nakajo, 1995)
Copy number variations in the amylase gene (AMY2B) in Japanese native dog breeds (Tonoike ym., 2015) https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26358734/
SHIBAHO http://shibaho.net/
Jomon Shiba Research Center http://www.jomon-shiba.com/
Tämä blogimerkintä on omistettu 1950-luvun shiballe nimeltä Benimaru (Benimaru Go Izumisou, 紅丸号 伊豆美荘 ). Vaikka Benimaru ei ole modernin shiban kantaisä eikä sille ole nimetty omaa verilinjaa, on lähes mahdotonta olla törmäämättä Benimaruun shibojen historiassa. Tai ainakin itelleni on käynyt niin tälleen 70 vuotta myöhemmin Suomesta käsin. Tämä johtuu jo siitä, että Benimarusta on säilynyt luultavasti enemmän erilaisia valokuvia kuin kenestäkään muusta saman ajan koirasta.
Tässä on hyvä hetki opetella tunnistamaan nämä kanjit, koska niitä näkyy tosi usein sukupuukoirien nimissä. Eka on "Beni", viittaa syvänpunaiseen väriin (ja jos näyttää tutulta niin toinen lukutapa on Kurenai eli on myös sen X:n hittibiisin kanjinimi). Toinen on "Maru", joka on yleinen pääte koirien lisäksi laivojen nimissä. Merkitys yksinään on mm. ympyrää, kokonaista ja täydellistä.
Benimarun pentuajat
Benimaru syntyi heinäkuussa 1954. Jaksan hämmästellä sitä, että tälläinen valokuvasetti 1-4 kk ikäisestä pikku-Benimarusta on tallentunut shibahistoriaan eri koirakirjoissa. (Vasemman alakulman naperokuva on myös Benimaruna esitelty, vaikka näyttää aika erilaiselta kuin muut kuvat. Mutta lopuista ei voi erehtyä.)
Teinikuva 7 kk ikäisenä löytyy myös.
Benimarun vanhemmat
Benimaru on hyvin lähellä sodanjälkeisten Naka Go -shibojen alkua, sillä sen isä Nakaichi on Nakan poika. Emo Ichimari taas on Nakan pojantytär. Itse asiassa Benimarun vanhemmat ovat ajan hengen mukaisesti isä ja tytär. Emonsa puolelta Benimaru on kuitenkin tuonut shiboihin jotain uniikkia, sillä emonemo Pochi on yksi kantashiboista, narttu, joka ei tiettävästi polveutunut Naka-linjasta. Benimaru sodanjälkeisten Naka-shibojen sukupuussa. Puu kasvaa ylhäältä alas, ja koiran toisen vanhemman nimi on suluissa. Kennelnimiä ei käytetä. Vaikka ei osaa varsinaisesti lukea japania, niin tästä voi huomata nimeämiskäytännön, eli Nakan jälkeläiset on usein nimen alkuosaltaan Naka-jotain, Koroichin Koro-jotain ja Benimarun Beni-jotain. Puussa on mukana vain merkittävimmät koirat, eli ei näy esim. Benimarun kolmea pentuesisarusta.
Benimaru NIPPO:n päänäyttelyissä
NIPPO:n vuosikirjoihin Benimaru on taltioitunut kahdesti. Vuonna 1955 se voittaa päänäyttelyssä nuorten shibojen sarjan (ylempi kuva) ja 1956 yhden koko näyttelyn korkeimmista ministeriöpalkinnoista.
eBm. ja jBm.
Aikuisiällä Benimaru on jatkanut kameralle poseeramista ja ollut 70-luvun shibakirjan mukaan Yamanashin alueen julkkis ja verenperiyttäjä (kirjassa on oikeasti kuvia paikallisista shiboista "ennen ja jälkeen Benimarun ajan"). Mutta emme ehkä koskaan saa tietää mitä se teki 8-vuotiaana ansaitakseen kaulaansa mitalin.
Benimaru johtaa Matsumaruun
Matsumaru polveutuu isoisoisästään Benimarusta isälinjaa pitkin (välissä kaksi muuta Beni-alkuista urosta). Mitä geenejä se olikin Benimarulta perinyt niin niillä on ollut mahdollisuus rikastua ja säilyä rodussa, koska Matsumaru ja sen jälkeläiset olivat aikanaan kovassa jalostuskäytössä. Matsumarua on näkynyt mm. joidenkin Euroopan varhaisten tuontishibojen takana.
Benimarun harvinainen seesamitytär
Mustaseesamit eli aw-seesamit ovat harvinainen näky sodanjälkeisissä shiboissa, joten väritys kiinnitti huomion näihin NIPPO-näyttelyissä menestyneisiin koiriin. Jotka tarkemmin katsottuna ovat yksi ja sama shibanarttu 真理号 (Mari Go?). Seesamin tummuusaste vaihtelee kuvissa valtavasti. Vielä tarkemmin katsottuna käy ilmi, että kyseessä on Benimarun tytär. Benimarulla on myös mustia jälkeläisiä, joten se on kantanut mustaa, jolloin seesamivärin on täytynyt tulla tälle koiralle emon puolelta.
Benimaru ja... jomonshibat?
NIPPO-näyttelyshiboja selatessa huomio kiinnittyi tähän koiraan, koska jokin siinä toi itelleni mieleen nykyiset SHIBAHO/jomonshibat. Tarkemmin katsottuna 紅助号 (Benisuke Go?) on Benimarun poika, emon puolelta todennäköisesti myös sukua. SHIBAHO perustettiin 1959, ja Beni-kanjia näkyy varhaisten SHIBAHO-shibojen lähisukupuissa. Lisäksi Benimaru on vahvasti esillä SHIBAHO:n perustajan Mr. Nakajon shibakirjassa. Voisiko olla, että Benimarua ja sen periyttämää lookkia käytettiin aikoinaan jomonshibojen kehityksessä?
Vielä yksi Benimaru
Oletko nähnyt tätä koiraa aikaisemmin? Benimaru se on vielä vanhoilla päivillään asettunut kuvattavaksi. Olen iloinen, että joku on arvostanut vanhaa koiraa ja ottanut siitä valokuvan.
***
Kuvalähteinä NIPPO:n 50-v juhlavuosikirjat, Shiba Inu -koirakirja (Lemmikkikoiran ystävät) ja Mr. Nakajon kirja 60 vuotta Shiba Inun tutkimusta. Vanhojen kuvien alkuperäiset tekijät eivät ole selvillä.
Shibojen ja muiden japanilaisrotujen historiajuttuja voi seurata nyt myös pienemmissä viikonloppuannoksissa Instatarinoiden puolella. Tässä blogiin muutamia kevään mielenkiintoisista havainnoista.
Alku oli keskikokoisten ylivaltaa.
Asia, jota on nykyään vaikea hahmottaa. NIPPO:n alkuaikoina keskikokoiset japanilaisrodut eli nykyiset shikokut, kishut, hokkaidot kahmivat näyttelypalkintoja. Ekan päänäyttelyn voittaja oli keskikokoinen narttu Hokkaidosta. Koko japanilaiskoiran rotumääritelmä laadittiin keskikokoisten pohjalta niin että akitat ja shibat olivat eräänlaisia poikkeustapauksia. Keskikokoisten rekkausmäärät ylittivät shibojen rekisteröinnit. Vuonna 2022 kaikki on toisin.
Supertärkeä ENPEEKAA!
Varhaisista kenneleistä ja kasvattajista Japanissa on hankalaa löytää juttua (Japanissa tunnutaan menevän koirat eikä ihmiset edellä) mutta tässä on yksi sotaa edeltäneeltä ajalta: Mr. Nakamuran kennel ENPEEKAA. Katakanoilla kirjoitettu nimi tavoittelee toistaiseksi tuntematonta ulkomaalaista sanaa. Kennelin stara on epäilemättä ollut kuvan mustaseesamishibauros Yuwa.
Yuwa oli juuri se shiba, jonka muu maailma sai nähdä NIPPO:n laatimassa opetusmateriaalissa 1930-luvulla.
Kuvahaussa vastaan tulee kennelin mainos. Huomio kiinnittyy taas kerran 6-7 pennun pentuekokoihin.
Mr. Nakamura oli se henkilö, joka löysi vuoristosta Ishin ja lähetti sen kaupunkiin.
Ishin Y-kromosomi on keskuudessamme.
"Ishi on kaikkien sodanjälkeisten shinshushibojen isoisä." Ajattelin alkuun, että tämän on pakko olla liioittelua, mutta apua. Se saattaa olla pitkälti totta. Narttuja kyllä on otettu rotuun pentumaan Ishi-Aka-Naka-linjan uroksille mutta on hankalaa löytää sodanjälkeisiä uroslinjoja, jotka eivät johtaisi Ishiin. Y-kromosomi tekee uroksen ja vaihtaa X-kromosomin kanssa geenimateriaalia ilmeisesti vain kärjistä, kun sukusolut muodostuvat. Tästä seuraa se, että Tiikerilläkin luultavasti on Ishiltä asti kulkeutunut Y-kromosomin keskiosa. Pitää selvittää, onko siellä mitä mielenkiintoisia geenejä.
Japanilainen haamukoira.
Se seitsemäs kansallisaarteeksi nimetty japanilaiskoira, joka ei koskaan selviytynyt yhtenäisenä rotuna sodasta, oli koshi no inu eli koshinkoira. Kyseessä oli kirjava joukko paikalliskoiria Koshin laajalta alueelta. Näitä keskikokoisia pystykorvia kasvatettiin suurriistan metsästykseen. Rotumerkit mätsäsivät muuten japanilaiskoiran standardiin, mutta koshinkoirilla sanotaan esiintyneen pyöreitä silmiä ja mustaa maskia. Google Lens kääntää koshinkoiran kuvauksen valokuvakirjassa toistuvasti haamukoiraksi.
Akitan muodonmuutokset.
Lieneekö maailmassa toista koirarotua, joka olisi käynyt läpi yhtä erikoisen kehityskulun kuin akita. Kun selaa läpi 50 vuoden ajanjakson NIPPO-näyttelyissä menestyneitä akitoja, niin koirat muuttuvat silmien edessä. 60/70-luvuilla jalat alkavat yhtäkkiä venyä. Ehkä raajakorkeus oli tapa säilyttää suuri japanilaiskoira suurena samalla kun massiivisten länsirotujen vaikutuksesta pyrittiin eroon?
Sirpit ja sapelit.
NIPPO:n vuosikirjoihin (1928-1978) tallentuneista kuvista käy ilmi, ettei kippuran käyttö shibojen tai jopa kaikkien japanirotujen synonyyminä ole aina ollut perusteltua. Monella keskikokoisella häntä on joskus ollut toisenlaista mallia. Shiboillakin näkyy sirppejä.
Töpö, vihdoinkin.
Koshinkoirien yhteydessä tapahtui ihme, ja vanhasta valokuvamateriaalista löytyi töpöhäntä. Kuvateksti puhuu vahingoittuneesta hännästä, mutta onko kyseessä oletus vai tieto? Tältä töpöhäntäinen japanilaiskoira joka tapauksessa voisi näyttää. Jopa Suomessa on muistikuvia shibasta synnynnäisesti poikkeuksellisen lyhyellä hännällä. Ehkä harvinaiset rakennuspalikat ominaisuuteen ovat sittenkin säilyneet rodussa.
Shibojen kantaisän junnukuva.
Olitko aikaisemmin nähnyt tätä kuvaa Naka Go Akaishisousta? En minäkään. Tällainen 1-vuotias teinipoika se kuitenkin oli tehdessään shibahistoriaa NIPPO-päänäyttelyssä ja voittaessaan jonkin korkeimmista (korkeimman?) palkinnoista.
Kuka oli ensimmäinen japanilaiskoira Suomen maaperällä?
Loogisin vaihtoehto on näyttelyosallistuja Pohjoismaasta, joko akita tai shiba. Vanha Koiramme-lehti aikaistaa ajankohtaa 80-luvun Manlöten-shiboista nyt vuoteen 1976, jolloin ruotsalainen akitauros HIME CHIBATA-HIMA kävi Messarissa voittamassa pystykorvaryhmän.
Historialliset kuvalähteet: NIPPO 50 v. -juhlavuosikirjat, Japanilaisen koiran vanha valokuva-albumi, Koiramme.
Koska pääsiäislomalla on hyvin aikaa mutta ei uutta historiamateriaalia, tulee tässä vähän helppolukuisempi suomiversio japanilaiskoirien alkuperäisimmistä rotumerkeistä. Kyseessä oli NIPPO:n itse englanniksi laatima/kääntämä/käännätyttämä rotumääritelmä, joka lähetettiin muun maailman kennelyhdistyksille 1930-luvulla.
Pohdintatehtäviä. Jos et olisi koskaan nähnyt japanilaista koiraa, niin minkälainen mielikuva siitä syntyisi? Entä mikä on pysynyt ennallaan ja mikä selkästi muuttunut pian sadassa vuodessa? Laitan omia ajatuksiani loppuun. Jako koon mukaan vastaa lähinnä nykyistä luokittelua keskikokoiset (shikokunkoira, kainkoira, hokkaidonkoira, kishunkoira), suurikokoiset (akita) ja pienikokoiset (shiba).
Japanilaisen koiran rotumerkit (Japanilaiskoirien suojeluyhdistyksen mukaisesti) [1930-luku]
1. Keskikokoiset
Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti. Koko olemus henkii eloisuutta. Liikkuu reippaasti ja tyylikkäästi.
Yleisvaikutelma - Tasapainoinen vartalo. Sukupuolileima selkeä. Frame well-knit? Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 50-59 cm, nartuilla 47-53 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.
Korvat - Pienet ja kolmiomaiset. Korvat ovat pystyssä, suippenevat ja kallistuvat hiukan eteenpäin.
Silmät - Varsin kolmiomaiset. Silmän ulkonurkka on korkeammalla. Iiris tummanruskea.
Kuono - Kuononselkä suora, kärki terävä. Kuono on vankka ja kiinteä. Huulet tiiviit ja ohuet.
Pää ja kaula - High-browed merkityksessä hienostunut? Posket hyvin kehittyneet. Kaula voimakas.
Etujalat - Lapa hyvin kehittynyt. Kinner suora ja varpaat tiiviit.
Takajalat - Suorat ja lihaksikkaat. Voimakas kinnenivel.
Rinta - Syvä. Ribs moderately sprung? Rinta hyvin kehittynyt.
Selkä - Suora.
Häntä - Massiivinen ja voimakas. Suora tai kippura. Ulottuu kintereeseen asti.
Loins (?) - Voimakkaat.
Turkki - Päälliskarva jäykkää ja suoraa. Pohjavilla pehmeää ja tiheää. Hännässä karva pörheää.
Väri - Väri voi olla keltainen, valkoinen, vehnänvärinen, musta, brindle, ruskeanharmaa, nokisen harmaa, raudanharmaa, hopeanharmaa tai musta merkkivärinen.
Hylkäävät virheet:
Kaikkien edellämainittujen ominaisuuksien tulisi erottua selkeästi.
Ylä- tai alapurenta.
Perinnöllinen töpöhäntäisyys.
Muut kuin pystyt korvat, paitsi pennuilla.
Pistevähennyksiä:
Kaikenlaiset onnettomuuksista aiheutuneet vammat.
Aliravitsemus.
Vaaleanpunainen tai butterfly (?) kirsu.
Mustavalkoinen tai ruskeanvalkoinen väri.
Huom! Ns. sotakoirilla värin ei tulisi olla valkoinen. Kannukset mieluiten poistettu.
2. Suurikokoiset
(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)
Luonne ja olemus - Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Käytöksen tulisi mieluiten olla vakava/arvokas.
Yleisvaikutelma - Sukupuolierot selkeät. Tasapainoinen, kiinteä ja tanakka vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 62-73 cm, nartuilla 57,5-65 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.
Häntä - Massiivinen ja voimakas, suora tai kippura, ylettyy kintereeseen asti. Pistevähennyksiä muusta kuin kippurahännästä.
3. Pienikokoiset
(Vain keskikokoisten rotumerkeistä poikkeavat kohdat mainitaan.)
Yleisvaikutelma - Selkeät sukupuolierot. Tasapainoinen ja jäntevä (?) vartalo. Lihakset hyvin kehittyneet. Olkapää(säkä?)korkeus ja vartalon pituus uroksilla 38-42,5 cm, nartuilla 35-39,5 cm. Olkapääkorkeuden ja vartalon pituuden suhde uroksilla 100-110, nartuilla vartalo voi olla hieman tätä pitempi.
Häntä - Tiheä ja vahva. Kintereeseen ulottuva häntä voi olla suora tai kippura. Lyhyt häntä muistuttaa töpöhäntää, mutta ei ole aivan samanlainen.
Huom! Vain pienellä japanilaiskoiralla perinnöllinen lyhyt häntä ei ole hylkäävä virhe.
Munkeilla paluu nykyisyyteen ja vähän väriä blogipostaukseen.
Ihan ekana: ylläoleva rotumerkkien kuvaus oli yksi suomenkielinen käännös englanninkielisestä käännöksestä. Anatomisia osia lukuunottamatta olikin yllättävän vaikea valita sanoja. Esimerkiksi avauslause japanilaiskoiran olemuksesta "Sharp and fierce, with good-natured simplicity and excellent scenting power." --> "Valpas ja kiihkeä koira, joka on hyväntahtoisen mutkaton. Koiralla on erinomainen hajuaisti." Joku muu olisi voinut saada tästä jotain ihan muuta, etenkin kun kirjaimellisesti käännettynä kuulosti siltä, ettei koira pelaa täysillä valoilla.
Itse rotumääritelmästä loistaa minimaalisuus ja ennen kaikkea se, että yksi ja sama jäntevä, pystykorvainen, hiukan korkeuttaan pitempi japanilaiskoira on NIPPO:ssa alkujaan kattanut kaikki nykyiset japanilaisrodut. Vain säkäkorkeus vaihtelee. Ja se, että shiboilla on joskus ollut niitä töpöhäntiä. Selkeimmät erot rotumerkeissä muun maailman pystykorviin verrattuna löytyvät varmaankin korvien kallistumisesta eteenpäin sekä silmän kolmiomaisuudesta ja viistoudesta. Mielenkiintoista, että vain isoilla koirilla mainitaan luonteenpiirteenä "grave", jonka käänsin vakavaksi/arvokkaaksi. Nykyisin shiboiltakin edellytetään "rohkeaa arvokkuutta". Mutta voiko sama koira ilmentää sekä kiihkeyttä, valppautta että arvokkuutta? Mitenkä nämä on tarkoitus tulkita?
Koska rotumerkkien luettelo on niukkasanainen, on sen tueksi laadittu paljon kattavampi rotumääritelmän tulkinta. Tässä oli mielestäni aiemmin omituinen ristiriita: alkukantaiset japanilaiskoirat olivat sukupuuton partaalla, niiden tuntemus perustui vanhoihin piirroskuviin ja luihin, ja silti jollain perusteella on päätetty, että shiban silmän kaltevuuskulma ja suhde korvan ulkoreunaan on oltava tasan x jne. ynnä muuta todella yksityiskohtaista. Mutta rotumerkeistä tällaisia yksityiskohtia ei alkujaan sentään löytynyt. Oma aiheensa on se, että miten tarkkaan ihmisen päättämään muottiin mikään eliölaji tai sen alapopulaatio on järkevää edes yrittää saada. Kasvattelen soluja laboratoriossa ja niiden perusteella oon auttamatta biased ja vähän epäileväinen kaikenlaisen elämällä taiteilun suhteen. Shibojen ylipienet pentueet ja 28% allergisten osuus terveyskyselyssä ei kuulosta lupaavalta.
Enivei. Ensimmäinen rotumääritelmä ratkaisi kaksi mysteeriä: maininnan töpöhäntäisistä shiboista vanhassa koirakirjassa sekä ristiriidan liittyen tarkkoihin yksityiskohtiin. Ratkottavaksi jää vielä ainakin seuraavat mysteerit:
Milloin ja miksi ja miten kokoluokittelu muuttui nykyiseksi rotuluokitteluksi?
Milloin päätettiin, ettei shiballa voikaan olla töpöhäntää? Tarvitsemme myös välttämättä kuvan töpöhäntäisestä shibasta!
Milloin nykyiset värit "lukittuivat"?
Milloin shibalta alettiin vaatia urajiroa?
Ja mihin ne rotumääritelmän tulkinnan yksityiskohdat perustuvat? Mikä tulkinta on oikea tulkinta?
Japanilaisrotujen maailmanvalloitus alkoi epäilemättä NIPPO:n promoamistyöllä 1930-luvulla. NIPPO lähestyi ulkomaisia koirayhdistyksiä kuvilla ja englanninkielisillä tietoiskuilla. Myös japanilaiskoiran rotumääritelmä käännettiin englanniksi. Näitä mielenkiintoisia dokumentteja löytyy NIPPO:n 50. juhlavuoden vuosikirjoista, ja käy mm. ilmi, että
NIPPO-lyhenne on ollut alkujaan avattuna Nippon Inu Hozonkai, ja lyhenne on ainakin englanniksi ollut N.I.H. eikä NIPPO. ("NIH" merkityksessä National Institute of Health on jo ollut olemassa USA:ssa.)
Tieteellisin jaottelu japanilaiskoirille on jako isoihin, keskikokoisiin ja pieniin. Tätä suositellaan rotujen syntyaluenimien sijasta. Milloinhan tämä muuttui?
On virhe pitää tosaa japanilaisena koirana.
Esimerkkikuvissa pientä japanilaiskoiraa, siis shibaa, edustaa mustaseesami/aw-seesami (kuva VII). Mielikuvien punainen arkkityyppishiba on muotoutunut vasta myöhemmin.Japanilaisrotujen esittelyssä on painotettu metsästys- ja harrastus/koulutuskäyttöä. Olisiko Inga Carlsson voinut nähdä tämän esittelyn tai jonkin tähän perustuvan jutun? Hän hankki Euroopan ensimmäiset tunnetut shibat, ja niistä tuli ennakkoluulottomasti harrastuskoiria.
Japanilaiskoirien ensimmäinen standardi perustui keskikokoisiin koiriin ja sisälsi muutamia poikkeuksia isoille ja pienille.
Japanilaiskoirien yleisolemus on todella ollut aikoinaan sharp and fierce. <3 Shibojen häntiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Tässä ratkesi samalla yksi mysteeri vanhasta suomalaisesta koirakirjasta. NIPPO:n juhlavuosikirjoissa on yli viisi kiloa japanilaisrotujen historiaa ja valtava määrä valokuvia. (Niiden kannet myös tunnistavat shiban karvan ja imaisevat sen hetkessä.) Kirjat on liian isoja että ne voisi käydä kokonaan läpi, mutta erilaisia pienempiä teemajuttuja ilmestyy toisinaan blogiin. Omaa kappaletta voi etsiä välityspalvelun kautta esim. Japanin Yahoo! Auctioneista hakusanoilla 日本犬保存会創立五十周年史 .
